Jalkapallon historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Jalkapallon historian katsotaan usein alkavan muinaisista jalkapalloa muistuttavista peleistä, joita pelattiin esimerkiksi Kiinassa ja Euroopassa jo ajanlaskun alun tienoilla. Nykyisin tunnetun jalkapallon juuret ovat Englannissa, missä eräänlaista jalkapalloa pelattiin jo keskiajalla. Nykymuotoinen jalkapallo kehittyi 1800-luvulla Englannin sisäoppilaitoksissa. Jalkapallo ja rugby kehittyivät omiksi lajeikseen 1800-luvun lopulla, kun jalkapalloon luotiin sääntö, että palloa ei saa pelata käsin.

Ensimmäinen jalkapalloseura Sheffield FC perustettiin 1857 ja ensimmäinen sarja, Englannin 1. divisioona, vuonna 1888. Olympialajina jalkapallo oli ensimmäisen kerran vuonna 1900 Pariisin olympialaisissa. Kansainvälinen jalkapalloliitto eli FIFA perustettiin 1904. Ensimmäinen maanosan sisäinen mestaruusturnaus Copa América järjestettiin Etelä-Amerikassa vuonna 1916. Ensimmäinen maailmanmestaruusturnaus järjestettiin 1930 Uruguayssa, ja siihen osallistui yhdeksän maata Amerikasta ja neljä Euroopasta. Ensimmäiset naisten MM-kilpailut järjestettiin 1991 Kiinassa.

Nykypäivänä jalkapallo on maailman suosituin urheilulaji,[1][2][3] ja vuoden 2006 MM-kilpailujen loppuottelua seurasi arviolta 715 miljoonaa katsojaa.

Jalkapalloa muistuttavat muinaiset pelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuva tsu chun pelaajista. Kuva Ming-dynastian ajalta.
Kemarin pelaajia.

Kiinassa pelattiin jalkapalloa muistuttavaa tsu chua (cuju, kiin. 蹴鞠) Han-dynastian aikaan yli 2000 vuotta sitten. Tsu chu oli sotilaallinen harjoitus, jossa käytettiin joskus pelivälineenä vihollisen päätä.[4] Tavallisesti pelivälineenä oli nahkainen pallo, joka oli tarkoitus saada yhdeksän metrin korkeudella olevaan maaliin, jonka halkaisija oli 30−40 cm.[5] Hieman myöhemmin Japanissa pelattiin kemaria, jossa pallo pyrittiin saamaan kahden bambuseipään välistä.[6] Pelaajia kentällä oli kahdesta kahteentoista.[7] Peliä pelattiin jaloilla, ja pallo oli tarkoitus saada mahdollisimman korkealle, lähelle jumalaa.[4] Antiikin Kreikassa pelattiin episkuros-nimistä peliä, jossa palloa tosin heitettiin eikä potkittu.[8] Antiikin Roomassa pelattiin harpascumia, jonka roomalaiset toivat myös Britanniaan.[6] Harpascum oli väkivaltainen peli, jossa pallo pyrittiin varastamaan vastustajalta.[9]

Keskiajalla jalkapalloa muistuttavia pelejä pelattiin ainakin Ranskassa, Italiassa ja Englannissa. Ranskassa peli tunnettiin nimillä soule, choule ja cholle. Se oli lähinnä tavallisen kansan ja munkkien harrastus, mutta myös hoviväki osallistui pelaamiseen.[4] Italiassa pelatussa calciossa pallon halkaisija oli yhdeksän senttimetriä ja kenttä oli niin pitkä kuin "voimakas mies saattaa kiven heittää ja puolet niin leveä". Joukkueeseen kuului 27 pelaajaa.[4]

Nykyisin jalkapallona tunnetun pelin juuret ovat Englannissa, missä varhaismuotoisia otteluita pelattiin kylien ja kaupunkien välillä jo keskiajalla.[10] Pelit olivat erittäin väkivaltaisia otteluita, joissa ei ollut sääntöjä. Peleihin osallistuivat kokonaiset kylät.[6] Pelaamista pyrittiin hillitsemään: 1314 kuningas Edvard II yritti saada miehet kiinnostumaan enemmän jousella ampumisesta kuin pallon potkimisesta.[4] 1618 Jaakko I kielsi tanssit, jousella ampumiset ja pelit pyhäpäivisin.[4] 1800-luvulla jalkapallo levittäytyi myös sisäoppilaitoksiin.

Nykymuotoisen jalkapallon kehittyminen ja leviäminen (1800-luku)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyaikainen jalkapallo kehittyi Britanniassa 1800-luvulla. Teollistumisen ja kaupungistumisen myötä työväenluokan vapaa-ajan määrä väheni ja väkivaltaisena pidettyjä jalkapallopelejä oli monin paikoin kielletty. Jalkapalloa ruvettiin pelaamaan uudelleen talvilajina yksityiskouluissa kuten Winchesterissa, Charterhousessa ja Etonissa. Jokaisella koululla oli käytössä omat sääntönsä, joista osassa oli pallon kuljettaminen käsillä sallittua.[11]

Vuonna 1843 yritettiin ensi kertaa Cambridgen yliopistossa luoda yhteiset ja yleiset säännöt jalkapallolle. Cambridgen sääntöjä otettiin käyttöön monin paikoin ja uusia seuroja perustettiin.[12] Vuonna 1863 Lontoon ja ympäröivän alueen seurat kokoontuivat vuoden aikana useaan otteeseen ja ensimmäiset pallon kuljettamisen käsillä kieltävät säännöt julkistettiin ja rugbyseurat jäivät Englannin jalkapalloliiton (FA) ulkopuolelle. Vuonna 1870 FA kielsi kaikenlaisen pallon käsittelyn käsin muilta pelaajilta kuin maalivahdilta.[13]

Kansainvälinen säännöistä päättävä elin IFAB perustettiin kuitenkin vasta 1886.[14] Ensimmäinen jalkapalloseura, Sheffield Club perustettiin lokakuussa 1857[15]. Englannin jalkapalloliitto (engl. The Football Association) perustettiin kahdeksan vuotta myöhemmin. 1871 Rugby ja jalkapallo (Etonissa pelattu muoto) lähtivät kehittymään omiin suuntiinsa, kun säännöistä ei päästy sopuun. 1869 jalkapalloon tuli sääntö, jonka mukaan palloon ei saa koskea käsin. Ensimmäinen kansainvälinen jalkapallo-ottelu pelattiin 1872 Englannin ja Skotlannin välillä. Ensimmäiset ottelut Britannian ulkopuolella FA:n säännöillä pelattiin Saksassa 1875.[16] Ensimmäinen naisten ottelu pelattiin 23. maaliskuuta 1895 Lontoossa.[17] Ensimmäinen pelaajakauppa oli kun skotlantilainen Willie Groves siirtyi West Bromwich Albionista Aston Villaan sadan punnan siirtosummalla.[18]

1800-luvun lopulla tulivat ylärima ja maaliverkko pakollisiksi. Rangaistuspotku sekä kentällä oleva tuomari tulivat käyttöön 1891. Juuri ennen 1900–luvun alkua käyttöön otettiin säännöt 11 pelaajasta kentällä, 90 minuutin peliajasta sekä kentän mittasuhteista.[19][20]

Englannin liiga perustettiin 1888, ja 1892 Argentiinaan perustettiin ensimmäinen Englannin ulkopuolinen mestaruussarja. Suomessa jalkapalloa pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1890 Turussa ja Sortavalassa. Helsinkiin laji levisi vasta 1900-luvulla.[19]

Taktillisesti suosituin pelijärjestelmä oli 2-3-5, joka oli hallitseva pelijärjestelmä aina 1920-luvulle asti.[21] Muita käytettyjä järjestelmiä oli mm. 1-2-7 ja 2-2-6. Tuon ajan hyökkäävät taktiikat korostivat mm. pitkiä syöttöjä, hyviä haltuunottoja sekä pääpelitaitoja.[22]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kohti MM-kilpailuja (1900–1930)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1920-luvulla yleiseksi tullut WM-pelijärjestelmä.

21. toukokuuta 1904 Pariisissa perustettiin kansainvälinen jalkapalloliitto Fédération Internationale de Football Association eli FIFA.[28] Liiton perustajien (Belgia, Tanska, Ranska, Alankomaat, Espanja, Ruotsi ja Sveitsi)[29][huom 1] unelmana oli järjestää jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut.[19][28] 1900-luvun olympiakisoja hallitsi Iso-Britannia, joka voitti 1900 sekä 1908. Iso-Britannia ei osallistunut vuoden 1904 olympialaisiin, jossa pelasi vain kolme joukkuetta.[30] Vuonna 1908 joukkueita piti olla mukana 8, joista kaksi Ranskasta, mutta Böömi ja Unkari vetäytyivät turnauksesta.[31]

1910-luvun jalkapalloelämä oli maailmansodan takia katkonaista, eikä monissa maissa pelattu ennen 1920-lukua. Iso-Britannia voitti Tukholmassa 1912 vuosikymmenen ainoat olympialaiset, jossa pelasi yhteensä 12 joukkuetta. Tanska sijoittui toiseksi, kuten neljä vuotta aikaisemminkin. Suomi sijoittui olympiaturnauksessa neljänneksi hävittyään pronssiottelussa Alankomaille 0–9. Kerrotaan, että Suomen pelaajat olivat olleet kaupungilla juomassa punssia, kun tieto pronssiottelun aikaistamisesta päivällä tuli.[32] Suomi voitti turnauksessa mm. Venäjän, jonka autonominen alue Suomi oli.

1910-luvun huomattavin sääntömuutos tehtiin 1913: vapaapotkussa vastapelaajan oli siirryttävä vähintään 9,2 metrin (10 jaardin) päähän pallosta.[23] Käyttöön tulivat myös keskiviiva sekä rangaistusalue.[33] Etelä-Amerikan mestaruusturnaus Copa América järjestettiin ensimmäisen kerran 1916.[34] Ensimmäisen mestaruuden vei Uruguay.[35]

1920-luku alkoi maailmansodan jälkeisissä tunnelmissa: monet maat boikotoivat sodassa hävinnyttä Saksaa, mikä johti mm. Englannin, Skotlannin, Walesin sekä Irlannin eroon FIFAsta 1920.[36] Englannin eroaminen johtui myös pettymyksestä Antwerpenin olympialaisissa 1920, kun joukkue putosi ensimmäisellä kierroksella.[36] Belgia voitti kotikisojensa olympiakullan ennen Espanjaa ja Alankomaita. FIFAn johtoon nousi olympiakisojen jälkeen 1921 Jules Rimet, joka johti FIFAa 33 vuotta. 1920 jokainen joukkue oli Euroopasta, mutta 1924 Pariisin olympialaisissa mukana oli kolme maata Euroopan ulkopuolelta: Yhdysvallat, Uruguay sekä Egypti, yhteensä 22 maajoukkuetta.[37] Pariisin olympialaisten hahmoksi nousi uruguaylainen José Andrade,[38] jonka edustama Uruguay voitti koko turnauksen. Uruguayn maajoukkueen erikoisharjoituksena oli päästää kentälle kana ja kukko, jotka heidän piti juosta kiinni.[38] Uruguay uusi mestaruutensa neljä vuotta myöhemmin Pariisin olympialaisissa, josta olivat poissa useat Euroopan jalkapallomaat, kuten Englanti, Tanska ja Ruotsi.[39] Kisojen puhutuimmaksi[39], johtuen pelin väkivaltaisuudesta, otteluksi nousi Saksan ja Uruguayn kohtaaminen, jonka Uruguay voitti 4–1. 1926 päätettiin järjestää MM-kilpailut Uruguayssa.[40]

1920-luvun suurimmat sääntömuutokset olivat määräys, jonka mukaan joukkueiden pelipaitojen tuli olla eriväriset (vierasjoukkueen oli käytettävä vara-asua) ja sääntö, jonka mukaan rajaheittoa suoritettaessa molempien jalkojen piti olla maassa kiinni.[23] Vuosikymmenellä kehiteltiin myös uusi pelijärjestelmä, 3-2-2-3, jota kutsutaan yleisesti myös WM-pelijärjestelmäksi. Erityisesti Arsenal teki sen suosituksi ympäri maailman.[21] WM:n korvasi vasta 50-luvulla 4-2-4. 1930-luvulla kehittyi myös ajatus liberon (erittäin puolustava pelaaja puolustuslinjan takana) käytöstä.[41] 30-luvulla nähtiin myös ensimmäisen kerran vastahyökkäykseen perustuvaa peliä.[22] Italialainen Vittorio Pozzo toi lyhytsyöttöpelin Keski-Eurooppaan, jossa tarkoituksena oli syöttää pallo pitkin maata.[22]

22. tammikuuta 1927 BBC lähetti ensimmäisen live-lähestyksen jalkapallo-ottelusta Arsenalin ja Sheffield Unitedin ottelusta. Seuraavan neljän vuoden aikana lähetettiin noin 100 ottelua.[42] Laji kehittyi muutenkin 20-luvulla, erityisesti Herbert Chapmanin ansiosta: vesitiiviit ja valkoiset jalkapallot, numeroidut pelipaidat sekä kellot stadionilla näyttämässä aikaa.[43] Chapman ymmärsi myös julkisuuden merkityksen: hän sai vaihdettua Gillespie Road -metroaseman nimeksi Arsenal.[43] Ensimmäiset suuret mantereiden väliset pelaajakaupat alkoivat myös 1920-luvun lopulla: 1928 argentiinalainen Raimundo Orsi siirtyi italialaiseen Juventukseen 100 000 liiran siirtosummalla, viikkopalkkana 8 000 liiraa.[44] Tämä johti myös jalkapallon ammatillistumiseen,[44] mutta mm. Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa jalkapallo pysyi edelleen amatööritasolla.

1930- ja 1940-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uruguayn MM-kilpailujen virallinen logo.

1930–luku alkoi Uruguayn MM-kilpailuilla, joita boikotoivat mm. Italia, Alankomaat, Espanja ja Ruotsi, koska ne olivat hävinneet kilpailun kisojen järjestämisestä.[40] Kilpailuihin osallistui vain neljä eurooppalaista joukkuetta: Ranska, Romania, Jugoslavia ja Belgia, joista vain Jugoslavia selvisi alkulohkoista välieriin. Uruguay voitti kaikkien aikojen ensimmäiset maailmanmestaruuskilpailut päihitettyään loppuottelussa Argentiinan 4–2. Kilpailujen paras maalintekijä oli argentiinalainen Guillermo Stábile.[47][48]

1934 MM-kilpailut pelattiin Italiassa. Kilpailuihin osallistui 32 maata, joista karsintojen jälkeen lopputurnaukseen selviytyi 16 joukkuetta. Afrikkaa edusti Egypti ja Etelä-Amerikkaa Brasilia sekä Argentiina. Tällä kertaa hallitseva mestari Uruguay boikotoi kisoja, koska eurooppalaiset joukkueet eivät olleet suostuneet osallistumaan Uruguayn kotikisoihin.[49] Turnauksen pelit olivat erittäin kovaotteisia.[49] Toisaalta heräsi väitteitä sopupelistä.[50] Mestaruuden saavutti lopulta isäntämaa Italia, joka voitti loppuottelussa Tšekkoslovakian 2–1. Italia tiputti välierissä yhden voittajasuosikin[51] Itävallan ja sen Wunderteamin[huom 4]. Turnauksen paras maalintekijä oli tšekkoslovakialainen Oldřich Nejedlý.[50][52]

1938 MM-kilpailut pelattiin Ranskassa. Lopputurnaukseen osallistui 15 joukkuetta, sillä Itävalta oli liitetty Anschlussissa Saksaan vain kolme kuukautta ennen kilpailuja. Kilpailuja boikotoivat useat Amerikan valtiot, kuten Uruguay, Argentiina, Yhdysvallat ja Meksiko. Suomi osallistui ensimmäistä kertaa MM-karsintoihin, mutta hävisi jokaisen ottelunsa.[53] Turnauksen voittajaksi selviytyi edellisten MM-kilpailujen tapaan Italia, joka voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Kilpailujen paras maalintekijä oli brasilialainen Leônidas.[54] Kisat olivat taloudellisesti onnistuneet: voittoa yli 1,5 miljoonaa frangia.[55] Urheilullinen anti oli myös hyvää: ensimmäisen kierroksen seitsemästä ottelusta viisi vaati jatkoajan ja kaksi uusintaottelua.[55]

Los Angelesin olympialaisissa jalkapallo ei ollut kilpailulajina, koska oli tulkintaeroja siitä, kuka on amatööri ja kuka ei.[56] 1936 järjestettiin Berliinin olympialaiset, joissa jalkapallo oli jälleen olympialajina. Mestariksi selviytyi MM-kilpailujen tapaan Italia ennen Itävaltaa sekä Norjaa. Suomi putosi ensimmäisellä kierroksella hävittyään Perulle 7–3.[57][56]

1930 perustettiin Suomen mestaruussarja (Suomensarja), jonka ensimmäiseksi mestariksi selviytyi helsinkiläinen HIFK.[58]

1940-luvulla vuosien 1940 ja 1944 olympialaiset peruutettiin maailmansodan vuoksi. Ainoat olympialaiset järjestettiin Lontoossa 1948. Tällöin Ruotsi oli paras ennen Jugoslaviaa ja Tanskaa. Isäntämaa Iso-Britannia jäi neljänneksi.[59] Ruotsin tärkeimpiä pelaajia olivat Gunnar Gren, Gunnar Nordahl ja Nils Liedholm, joista käytettiin yleensä vain yhteisnimitystä Gre-No-Li. Kolmikko siirtyi myöhemmin milanolaiseen AC Milaniin ja johdatti joukkueen Italian mestaruuteen.[60] Gre-No-Lin lisäksi 30- ja 40-luvun merkittävimpiä pelaajia ovat William Dean[61] sekä Giuseppe Meazza[62]. MM-kilpailuja ei pelattu 1940-luvulla. 1939 pelipaitojen numerointi tuli pakolliseksi.[63] Keski-Amerikan ja Karibian mestaruusturnaus (nykyään Gold Cup) järjestettiin ensimmäisen kerran 1941.[64]

1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brasilialainen Pelé tuli maailman tietoisuuteen 17-vuotiaana Ruotsin MM-kilpailuissa.

1950-luku alkoi Brasilian MM-kilpailuilla. Alun perin kilpailut oli tarkoitus järjestää Saksassa, mutta FIFA päätti siirtää kisat Etelä-Amerikkaan, sillä se ei ollut kärsinyt suuremmin sodassa. Lopputurnaukseen osallistui lopulta vain 13 maata, sillä Skotlanti, Turkki sekä Intia kieltäytyivät osallistumasta: intialaisten syy oli, että heidän olisi pitänyt käyttää jalkapallokenkiä.[65] Lopputurnauksen pelisysteemi koki muutoksen: mestaruus ratkaistaisiin lohkomuotoisesti. Lopputurnauksen loppuotteluna pidetään Uruguayn ja Brasilian välistä ottelua. Isäntämaa kärsi 2–1 tappion 200 000 brasilialaisen kannattajan edessä Maracanãlla. Pronssille sijoittui Ruotsi. Turnauksen paras maalintekijä oli brasilialainen Ademir.[66]

1954 olivat vuorossa Sveitsin MM-kilpailut. Kilpailujen suurin ennakkosuosikki[67][68] oli kaksi vuotta sitten olympiakultaa voittanut Unkari. Unkari aloittikin kilpailut vahvasti tekemällä kahdessa alkusarjan ottelussa 17 maalia. Näistä 7 teki Sándor Kocsis, joka oli kilpailujen maalikuningas 11 maalillaan.[69][70] Unkari eteni loppuotteluun asti. Siinä vastaan asettui Länsi-Saksa, jonka Unkari oli voittanut ensimmäisellä kierroksella 8–3. Saksalaiset pystyivät kuitenkin voittamaan unkarilaiset loppuottelussa 3–2 Helmut Rahnin maalilla.[71]

Vuoden 1958 MM-kilpailut järjestettiin Ruotsissa. Ruotsin MM-kilpailut tekivät nuoren, vasta 17-vuotiaan Pelén tunnetuksi. Pelén edustama Brasilia esitteli myös uuden pelisysteeminsä 4-2-4.[72] Brasilia voittikin koko turnauksen: loppuottelussa se löi isäntämaa Ruotsin 5–2.[73] Pronssille sijoittui Ranska, jonka hyökkääjä Just Fontaine oli koko turnauksen paras maalintekijä 13 maalillaan. Se on edelleen kaikkien aikojen suurin yhden pelaajan MM-lopputurnauksessa tekemien maalien lukumäärä.[74]

1952 järjestettiin Helsingin olympialaiset, jotka olivat Unkarin Kultaisen joukkueen (unk. Aranycsapat) näytöstä. Unkarin suurimpia tähtiä olivat Ferenc Puskás, Sándor Kocsis, Zoltán Czibor sekä Nandor Hidegkuti. Hopealle sijoittui Jugoslavia, ja pronssia saavutti Ruotsi. Isäntämaa Suomi putosi kilpailuista jo ensimmäisellä kierroksella hävittyään Itävallalle 4–3.[75] Melbournen olympialaisiin osallistui vain 11 joukkuetta Unkarin kansannousun vuoksi. Kilpailuja hallitsi Neuvostoliitto. Se voitti loppuottelussa 1–0 Anatoli Ilyininin maalilla Jugoslavian, joka oli hopealla jo kolmansissa olympialaisissa peräkkäin.[76] Pronssia voitti Bulgaria, joka kukisti Intian pronssiottelussa 3–1[77].[78]

1950-luvulla Unkarin joukkue esitteli uuden taktiikan, jossa WM:n kolme hyökkääjää muutettiin kahteen hyökkääjään, jolloin keskikentälle tuli pelinrakentaja ja laidoille kaksi laitapelaajaa. Brasilia toi Ruotsin MM-kilpailuihin uuden taktiikan 4-2-4, jossa keskellä oli kaksi hyökkääjää: tällöin toinen joukkue oli pakotettu ottamaan kaksi keskuspuolustajaa. 4-2-4 muuttui hyökätessä tarpeen vaatiessa 2-4-4 -muotoon. 4-2-4 taktiikan heikkous oli puolustaessa, jolloin keskikenttä oli liian heikko.[79]

50-luvun suurimpana sääntömuutoksena voidaan pitää estämisen tulkitsemista rikkomukseksi.[23] Myös nykyinen Mestarien liiga, silloinen Euroopan Cup, järjestettiin ensimmäisen kerran 1956. Cupia hallitsi madridilainen Real Madrid, joka voitti turnauksen viitenä ensimmäisenä vuonna. 1956 pelattiin ensimmäisen kerran Aasian mestaruuskilpailut.[80] 1957 pelattiin ensimmäisen kerran Afrikan mestaruuskilpailut.[81] Eurooppalainen jalkapalloliitto UEFA (engl. Union of European Football Associations, ransk. Union Européenne de Football-Association) perustettiin 15. kesäkuuta 1954 Baselissa, Sveitsissä.[82] 1957 perustettiin Afrikan jalkapalloliitto CAF.[83] Unkarin kultaisen joukkueen ja Fontainen lisäksi 50-luvun merkittävimpiä pelaajia ovat Alfredo di Stéfano[84], Didi[85], Raymond Kopa[86] sekä Josef Masopust[87].

1960-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1900–luvun parhaaksi[89] maalivahdiksi valitun Lev Jašinin hauta.

Chilen MM-kilpailut järjestettiin 1962. Kilpailujen suurin[90] yllättäjä oli isäntämaa Chile, joka pudotti puolivälierissä kuusi vuotta sitten olympiakultaa voittaneen Neuvostoliiton. Mestariksi nousi jälleen Brasilia, joka kukisti Tšekkoslovakian loppuottelussa 3–1.[91] Pronssille sijoittui isäntämaa Chile. Kisojen parhaan maalintekijän titteli jaettiin kuuden pelaajan kesken.[92]

MM-kilpailut järjestettiin 1966 Englannissa, jalkapallon synnyinmaassa. Kaikki muut Afrikan ja Aasian maat paitsi Pohjois-Korea ja Australia kieltäytyivät osallistumasta karsintoihin, vastalauseena niille annetusta vain yhdestä MM-kisapaikasta.[93] Näistä Pohjois-Korea selviytyi kilpailuihin. Pohjois-Korea yllätti ja jätti lohkossaan Italian vaille jatkopaikkaa.[94] Loppuottelussa pelasivat vastakkain isäntämaa Englanti ja Länsi-Saksa. Ottelu venyi aina jatkoajalle asti, kunnes Geoff Hurstin kaksi maalia toivat voiton isäntämaalle. Hurstin hattutemppu loppuottelussa on MM–kilpailujen ainoa. Pronssille sijoittui Portugali, jonka hyökkääjä Eusébio oli yhdeksällä maalillaan turnauksen paras maalintekijä.[95]

1960 järjestettiin Rooman olympialaiset. Kolmien edellisten olympialaisten hopeamitalisti Jugoslavia voitti kultaa. Loppuottelussa Jugoslavia kukisti Tanskan 3–1.[96] Pronssille sijoittui Bulgaria, joka jätti isäntämaa Italian neljänneksi.[97] 1964 järjestettiin Tokion olympialaiset. Ennen kilpailuja sekä Italia että Pohjois-Korea vetäytyivät turnauksesta, joten turnauksessa pelasi vain 14 maata. Ensimmäistä[98] kertaa mukana oli kaksi joukkuetta Afrikasta. Turnauksen voitti Unkari ennen Tšekkoslovakiaa ja Itä-Saksaa[huom 5].[99] 1968 olivat vuorossa Meksikon olympialaiset. Olympialaiset tulivat tunnetuksi meluisuudestaan sekä väkivaltaisista otteluista: mm. Ghanan hävittyä Israelille 5–3 tappelu jatkui vielä olympiakylässäkin.[100] Unkari pystyi uusimaan neljän vuoden takaisen voittonsa voitettuaan loppuottelussa Bulgarian. Pronssille sijoittui Japani ennen isäntämaa Meksikoa.[101]

1960 pelattiin ensimmäisen kerran Euroopan mestaruuskilpailut. Ensimmäisen turnauksen voitti Neuvostoliitto ennen olympiavoittaja Jugoslaviaa ja Tšekkoslovakiaa.

Pohjois-, Keski-Amerikan ja Karibian jalkapalloliitto CONCACAF perustettiin 1961, kun CCCF ja NAFC yhdistyivät. OFC perustettiin 1966.[102]

1960–luku toi tullessaan puolustavamman pelityylin. Jopa Brasilia, joka oli pelannut ennen 4-2-4-pelisysteemillä, siirtyi Chilen MM-kilpailuissa 4-3-3-pelisysteemiin.[90] Muutos oli tuotu lähinnä paikkaamaan 4-2-4 -järjestelmän heikkoutta keskikentällä, mutta myös 4-3-3 mahdollisti hyökkäävän pelin nousevien laitapuolustajien ansiosta. 60-luvun puolustusta korostavaa pelisysteemi oli catenaccio (ital. oven salpa): catenaccio toi puolustuslinjan taakse liberon, jonka tehtävänä oli paikata puolustuksen virheitä. Puolustuksen korostuessa pelit muuttuivat kovemmiksi ja raaemmiksi.[103] 60-luvun merkittäviä pelaajia ovat mm. Lev Jašin[104], John Charles[105], Gordon Banks[106], Bobby Charlton[107] Garrincha[108] sekä Pelé[109].[79]

1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jules Rimet -pokaali, jonka Brasilia sai omakseen voitettuaan maailmanmestaruuden kolmannen kerran.

1970 järjestettiin Meksikon MM-kilpailut poikkeuksellisissa[110] olosuhteissa yli 2000 metrin korkeudessa ja yli 30 asteen lämpötilassa. Kilpailujen uusia sääntöjä olivat viisi vaihtomiestä, joista ottelussa sai käyttää kahta, sekä maanosittain jaetut karsintaryhmät.[110] Kilpailujen voittajaksi nousi Brasilia, joka voitettuaan kolmannen kerran mestaruuden sai omakseen Jules Rimet -pokaalin. Hopealle sijoittui Italia, joka hävisi loppuottelun Brasilialle 4–1,[111] ja pronssia saavutti Saksa. Turnauksen paras maalintekijä oli saksalainen Gerd Müller kymmenellä tehdyllä maalillaan.[112]

1974 järjestettiin Länsi-Saksan MM-kilpailut, joita varjosti kaksi vuotta sitten olympialaisissa tapahtunut terrori-isku. Kilpailujen ottelumenetelmään oli tullut muutos, sillä entisen pudotuspelijärjestelmän korvasivat jatkolohkot, joista voittajat selviytyivät loppuotteluun ja toiseksi sijoittuneet pronssiotteluun.[113] Loppuotteluun selvisivät lopulta isäntämaa Saksan liittotasavalta ja Alankomaat. Loppuottelu ei ollut vain kahden parhaan maan välinen ottelu, vaan myös kahden turnauksen parhaan pelaajan Franz Beckenbauerin ja Johan Cruijffin kohtaaminen.[114] Isäntämaa Saksa voitti loppuottelun 2–1.[115] Pronssille sijoittui Englannin kisoista pudottanut Puola. Puolalainen Grzegorz Lato oli seitsemällä maalillaan kilpailujen paras maalintekijä.[116]

Argentiina sai tehtäväkseen järjestää vuoden 1978 MM-kilpailut. Kilpailuiden suurin yllättäjä oli Itävalta, joka voitti oman alkulohkonsa ja pudotti edellisten kilpailujen voittajan Länsi-Saksan jatkosta.[117] Loppuottelu Argentiinan ja Alankomaiden välillä venyi aina jatkoajalle saakka, mutta Argentiina voitti kultaa tehtyään kaksi maalia jatkoajalla. Kolmanneksi sijoittui Brasilia. Loppuottelussa kahdesti[118] maalinteossa onnistunut Mario Kempes oli turnauksen paras maalintekijä kuudella maalillaan.[119]

Münchenin olympialaisten mestariksi nousi Puola, joka kukisti loppuottelussa Unkarin 2–1. Pronssille sijoittui Neuvostoliitto.[120] Montrealin olympialaisissa juhli Itä-Saksa, joka voitti loppuottelussa Puolan. Neuvostoliitto jäi jälleen pronssille.[121]

1960-luvulla alkanut totaalinen jalkapallo kehittyi 1970-luvulla: jokainen pelaaja on siinä periaatteessa sekä hyökkääjä että puolustaja. Erityisesti keskikenttäpelaajien rooli puolustuksessa kasvoi, kun taas laitapuolustajien rooli hyökkäyksessä oli suurempi kuin aikaisemmin.[117] Pelityyli teki puolustuspelistä aggressiivisempaa, mikä johti myös maalimäärien vähenemiseen.[114] 70-luvulla erityisesti Franz Beckenbauer[79] muutti liberon roolia hyökkäävämmäksi. 70-luvun lopulla tuli käyttöön paitsioansa, jossa puolustajat nousivat nopeasti ylös jättäen hyökkääjän paitsioon.[117] 1976 otettiin käyttöön keltainen ja punainen kortti.[23] 70-luvun merkittävimpiä pelaajia ovat mm. Eusébio[122], Jairzinho[123]; saksalaiset Franz Beckenbauer[124], Gerd Müller[125] sekä Paul Breitner[126]; George Best[127] sekä Johan Cruijff[128]. Cruijff on myös ensimmäinen pelaaja, josta on maksettu yli miljoonan euron siirtosumma, kun hän siirtyi Ajaxista Barceloonaan.[18]

1980-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meksikon toisten MM-kilpailujen loppuottelu pelattiin 115 000-paikkaisella Estadio Aztecalla.

Espanjan MM-kilpailut järjestettiin 1982. Lopputurnauksen joukkuemäärä oli nostettu entisestä 16:sta 24:ään, jotka taas oli jaettu kuuteen lohkoon. Poikkeuksena kaksiin edellisiin kisoihin myös välierät palasivat MM-kilpailujen otteluohjelmaan. Kilpailuihin tuli käyttöön myös rangaistuspotkukilpailu. Kilpailut olivat Italian juhlaa: loppuottelussa kaatui Länsi-Saksa 3–1.[129] Kolmanneksi sijoittui Puola. Kilpailujen paras maalintekijä oli italialainen Paolo Rossi kuudella maalillaan.[130][131]

Meksiko sai järjestää jälleen MM-kilpailut 1986 Kolumbian talousvaikeuksien vuoksi ja oli näin ensimmäinen maa, jossa MM-kilpailut pidettiin toistamiseen.[132] Kilpailujen pelisysteemiä muutettiin jälleen: toisen kierroksen lohkot poistettiin ja siirryttiin takaisin pudotuspeleihin. Kilpailujen järjestelyjä varjosti vuosi sitten tapahtunut Heysel-stadionin mellakka, jonka takia turvatoimet olivat tarkat.[133] Puolivälieräottelussa Englantia vastaan Argentiinan Diego Maradona teki kuuluisan Jumalan käsi -maalinsa. Lopulta turnauksen parhaaksi pelaajaksi valitun Maradonan tähdittämä Argentiina voitti lopputurnauksen ennen Saksan liittotasavaltaa. Pronssille ylsi Ranska. Turnauksen paras maalintekijä oli englantilainen Gary Lineker kuudella maalillaan.[134][135]

Moskovan olympialaisia hallitsivat itäblokin maat: kultaa saavutti Tšekkoslovakia ennen Itä-Saksaa ja Neuvostoliittoa, joka voitti pronssiottelussa Jugoslavian.[136] Suomen viimeisin olympiaosallistuminen tapahtui Moskovassa: Suomi voitti Costa Rican, pelasi tasan Irakin kanssa sekä hävisi Jugoslavialle.[137] Los Angelesin olympialaisten voittajaksi nousi Ranska ennen Brasiliaa sekä Jugoslaviaa. Monet itäblokin maat, kuten viime kilpailujen mitalikolmikko, olivat kuitenkin poissa kilpailuista.[138] Neljä vuotta myöhemmin Soulissa voittoa juhli Neuvostoliitto ennen Brasiliaa ja Länsi-Saksaa.[139]

80–luvun MM-kilpailujen voittajat käyttivät erilaisia taktiikoita: Espanjassa Italia luotti vastahyökkäyspeliinsä, kärkihyökkääjänä Paolo Rossi. Meksikossa Argentiinan Diego Maradona pelasi kahden hyökkääjän takana antaen ratkaisevia syöttöjä tai tehden itse maaleja. Maradonaa kuitenkin vartioi koko ajan puolustava keskikenttäpelaaja, jonka tarkoituksena oli katkaista peliä ja antaa syöttöjä eteenpäin.[79]

1981 voitosta myönnettiin kolme pistettä Englannin valioliigassa. 1989 paitsiosääntöön tehtiin muutos, jonka mukaan viimeisen kenttäpelaajan tasalla oleva vastapelaaja ei ole paitsiossa.[23] Kenny Dalglish[140], Daniel Passarella[141], Zico[142], Michel Platini[143], Karl-Heinz Rummenigge[144] sekä Diego Maradona[145] ovat esimerkkejä 80-luvun merkittävimmistä jalkapalloilijoista. 1989 valmistui tämän hetken maailman suurin[146] jalkapallostadion Rŭngrado, joka sijaitsee Pjongjangin kaupungissa Pohjois-Koreassa. Sen yleisökapasiteetti on 150 000[146].

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[[Tiedosto:Zinedine Zidane 2008.jpg|thumb|right|150px|Ranskalainen Zinédine Zidane teki kaksi maalia Ranskan MM-kilpailujen loppuottelussa. Hänet valittiin myös yhteensä kolmesti maailman parhaaksi pelaajaksi. Argentiinalainen Lionel Messi on saanut saman palkinnon neljästi ja se on ennätys.

1990 Italian MM-kilpailut olivat Länsi-Saksan juhlaa, kun Franz Beckenbauerin valmentama joukkue, tähtinään muun muassa Jürgen Klinsmann, Rudi Völler ja Lothar Matthäus, voitti loppuottelussa Argentiinan "Meksikon kilpailujen uusintaloppuottelussa" 1–0.[147] Se jäikin liittotasavallan viimeiseksi arvokisavoitoksi jalkapallossa, sillä jatkossa turnauksiin osallistui yhdistyneen Saksan joukkue. Isäntämaa Italia jätettiin pronssille, mutta italialainen Salvatore Schillaci oli turnauksen paras maalintekijä. Kisojen suuri yllättäjä oli Kamerun, joka Roger Millan johdolla selvisi aina puolivälieriin, joissa kilpailujen neljänneksi jäänyt Englanti oli parempi.[148]

1994 MM-kilpailut pidettiin Yhdysvalloissa. MM-kilpailujen karsintoihin osallistui jo 144 maata.[149] Karsinnoissa tapahtui ikävä onnettomuus, kun Sambian maajoukkuetta kuljettanut lentokone putosi Atlanttiin.[150] Kilpailuihin otettiin myös mukaan sääntö, jonka mukaan voittaja sai kolme pistettä.[149] Kilpailujen surullinen tapaus sattui kolumbialaiselle Andrés Escobarille, joka ammuttiin kotimaassaan hänen tehtyään oman maalin ottelussa Yhdysvaltoja vastaan.[151][152] Brasilia voitti loppuottelussa Italian rangaistuspotkukilpailun jälkeen 3–2.[153] Kolmanneksi selviytyi Ruotsi. Kilpailujen maalikuninkuus jaettiin venäläisen Oleg Salenkon ja bulgarialaisen Hristo Stoitškovin kesken.[154]

1998 Ranska sai tehtäväkseen järjestää MM-kilpailut. Kilpailut olivat laajentuneet 32 maan turnaukseksi entisten 24:n sijasta: maat oli jaettu kahdeksaan lohkoon, joista kustakin kaksi parasta eteni jatkopeleihin. Isäntämaa Ranska oli lopulta voitokas loppuottelussa Brasiliaa vastaan. Ottelu päättyi 3–0[155] ja Ranska sai ensimmäisen maailmanmestaruutensa. Pronssia saavutti Kroatia, joka voitti pronssiottelussa Alankomaat. Kroatian Davor Šuker oli kuudella maalillaan turnauksen paras maalintekijä.[156]

1991 järjestettiin ensimmäiset naisten MM-kilpailut. Yhdysvallat voitti kilpailut 1991 sekä 1999 ja Norja 1995.[157][158][159]

Barcelonan olympialaisissa 1992 isäntämaa Espanja otti voiton ennen Puolaa. Ghana otti ensimmäisenä afrikkalaisena maana arvokisamitalin, joka oli pronssi.[160] 1996 Atlantassa Nigeria vei ensimmäisen kultamitalin Afrikkaan ennen Argentiinaa ja Brasiliaa.[161] Atlantassa jalkapallo oli ensimmäisen kerran myös naisten olympialajina. Isäntämaa Yhdysvallat voitti kultaa, Kiina hopeaa ja Norja pronssia.[162]

Vuosien 1990 ja 1994 MM-kilpailulle oli tunnusomaista voimakas puolustuspelaaminen.[79] Ranska käytti voittaessaa maailmanmestaruuden 4-3-3 -taktiikkaa, joka muuttui puolustaessa 4-4-2. Tässä taktiikassa Didier Deschamps pelasi puolustuksen edessä ja puolustus käytti miesvartiointia. Brasilia taas käytti 4-2-2-2 -pelisysteemiä.[163]

1992 määrättiin sääntö, jonka mukaan maalivahti ei saa ottaa palloa käsiinsä, jos sen syöttää taaksepäin joku hänen kanssapelaajistaan.[23] 90-luvun merkittäviä jalkapalloilijoita ovat mm. Frank Rijkaard[164] Marco van Basten[165], Roberto Baggio[166], Zinédine Zidane[167], Ronaldo[168], Romário[168], Rivaldo[168] sekä Lothar Matthäus[169]. Baggio oli ensimmäinen pelaaja, josta maksettiin 10 miljoonan euron siirtosumma, kun hän siirtyi Fiorentinasta Juventukseen.[18]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[[Tiedosto:Marta1.png|thumb|right|150px|Brasilialainen Marta on valittu viidesti FIFA:n vuoden naispelaajaksi. Saksalainen Birgit Prinz on saanut kolmasti saman kunniamaininnan. ]]

2002 MM-kilpailut järjestettiin ensimmäisen kerran kahden valtion kesken jaettuina Korean tasavallassa ja Japanissa. Kilpailujen suurimman yllätyksen järjesti Senegal: se voitti hallitsevan maailmanmestarin Ranskan, joka jäi lopulta alkulohkossaan ilman maaleja.[170] Turnauksen voitti lopulta viidennen mestaruutensa saavuttanut Brasilia, joka oli loppuottelussa 2–0 Saksaa parempi.[171] Pronssia saavutti Turkki, joka voitti ensimmäisenä Euroopan tai Etelä-Amerikan ulkopuolisena maana mitalin MM-kilpailuissa.[huom 8] Turnauksen paras maalintekijä oli Brasilian Ronaldo.[172]

2006 Saksan MM-kilpailut olivat järjestyksessään 18. MM-kilpailut. Kilpailujen loppuottelu nousi uutisotsikoihin Ranskan Zinédine Zidanen puskettua Italian Marco Materazzia rintaan.[173] Italia voitti loppuottelun lopulta rangaistuspotkukilpailussa David Trezeguetin epäonnistuttua yrityksessään.[174] Pronssia saavutti isäntämaa Saksa, joka voitti pronssiottelussa Portugalin. Saksan Miroslav Klose oli turnauksen paras maalintekijä.[175] Kisojen loppuottelua arvioidaan katsoneen noin 715 miljoonaa ihmistä ympäri maapallon.[176]

Naisten MM-kilpailujen mestari sekä 2003 että 2007 oli Saksa. 2003 Ruotsi oli hopealla ja 2007 Brasilia. Yhdysvallat oli pronssilla molemmissa kilpailuissa.[177][178]

Sydneyn olympialaiset olivat jälleen afrikkalaisen joukkueen juhlaa: kultaa voitti Kamerun, hopeaa Espanja ja pronssia Chile.[179] Naisten turnauksen voitti Norja ennen Yhdysvaltoja ja Saksaa.[180] Ateenassa Argentiina oli loppuottelussa parempi kuin Paraguay. Pronssille sijoittui Italia.[181] Naisten turnauksen paras oli Yhdysvallat ennen Brasiliaa ja Saksaa.[182] Pekingissä paras oli Argentiina ennen Nigeriaa ja Brasiliaa.[183] Naisten turnauksen voitti Yhdysvallat ennen Brasiliaa ja Saksaa.[184]

Vuonna 2000 järjestettiin ensimmäisen kerran Jalkapallon seurajoukkueiden maailmanmestaruuskilpailut Brasiliassa.[185] 2000-luvun merkittäviä pelaajia ovat muun muassa Lionel Messi, Ronaldinho, Cristiano Ronaldo, Kaká, Wayne Rooney, Thierry Henry sekä David Beckham.[186]

Cristiano Ronaldosta tuli maailman kallein pelaaja, kun vuonna 2009 Real Madrid osti portugalilaisen 94 miljoonan euron hintaan. Samana vuonna Madrid oli ostanut brasilialaisen Kakán 65 miljoonalla eurolla. Tätäkin edelliset maailmanennätyssiirtosummat ovat joukkueeseen siirtyneiden pelaajien nimissä: Luís Figo siirtyi 61 miljoonan euron ja Zinédine Zidane 73 miljoonan euron siirtosummalla Real Madridiin 2000-luvun alussa.[18][huom 9]

Tilasto MM –kilpailujen karsintoihin osallistuneiden maiden lukumäärästä.

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2010-luku alkoi Etelä-Afrikan MM-kilpailuilla, jotka ovat ensimmäiset MM-kilpailut Afrikan mantereella.[187] Turnauksen voitti Espanja, joka voitti loppuottelussa Alankomaat. Saksa uusi neljän vuoden takaisen pronssinsa voittaen pronssiottelussa Uruguayn. Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Uruguayn Diego Forlán, joka oli myös jaetusti turnauksen paras maalintekijä yhdessä Saksan Thomas Müllerin, Espanjan David Villan sekä Alankomaiden Wesley Sneijderin kanssa.[188][189]

Vuonna 2014 järjestetään Brasilian MM-kilpailut.[190]

Huomautukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saksa liittyi välittömästi liittoon
  2. Ei lasketa virallisiksi olympialaisiksi
  3. Riistettiin myöhemmin
  4. Itävallan Wunderteam hävisi vain kolme ottelua 31:stä huhtikuu 1931 ja kesäkuu 1934 välisenä aikana
  5. Todellisuudessa joukkue oli Länsi- ja Itä-Saksan yhteinen joukkue, mutta länsisaksalaiset kieltäytyivät pelaamasta joukkueessa
  6. Nimi vaihtui 1992 Valioliigaksi
  7. Nimi vaihtui kaudella 1992–93 Mestarien liigaksi, sitä ennen Eurooppa Cup
  8. Turkki kuuluu kuitenkin UEFA:an
  9. Johtuen raha-arvojen muutoksista Kakán siirtosumma oli suurempi kuin Zidanen (Kaká 56 miljoonaa puntaa ja Zidane 45,62 miljoonaa puntaa)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Antero Raevuori: Huippu-urheilun maailma 2. Porvoo: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1979. ISBN 951-0-08690-8.
  • Lahtinen Esko S. & Tamminen Juha: Jalkapallon MM-kisat Uruguay 1930 - USA 1994. Vantaa: Intereuropean Publications Ltd Oy, 1997. ISBN 951-96178-9-2.
  • Ivor Baddiel (suom. Esko S. Lahtinen): Jalkapallo. Lontoo: Dorling Kindersley Limited, 1998.
  • David Goldblatt: The Ball is Round - A Global History of Football. Lontoo: Penguin Books, 2006. ISBN 978-0-141-01582-8. (englanniksi)
  • Gabriel Öman: Fotbolls Legenders - De femtio bästa spelarna genom tiderna. Malmö: Egmont Kärnan AB, 2005. ISBN 91-7134-131-5. (ruotsiksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Amrit Doley: The world's Top 10 most popular team sports 16.5.2009. sportingo.com. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
  2. Most Popular Sport in the World 20.3.2006. most-popular.net. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
  3. Six most popular sports in the world sports.indiainfo.com. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
  4. a b c d e f Raevuori s. 10
  5. The Chinese and Tsu Chu footballnetwork.org. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  6. a b c Baddiel s. 7
  7. The Japanese and Kemari footballnetwork.org. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  8. Sport in Greece and Rome Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  9. William Ramsay: A manual of Roman antiquities 1978. C. Griffin and company. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  10. Football-Facts FIFA. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
  11. Goldblatt s. 25
  12. Cambridge Rules 1863 middletonsoccer. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
  13. The Origins of Rugby wesclark.com. Viitattu 30.6.2010. (englanniksi)
  14. IFAB Full Meeting Archive SSSBRA. Viitattu 1.7.2009. (englanniksi)
  15. Dale Johnson: The original football club 11.2.2005. ESPN. Viitattu 12.9.2009. (englanniksi)
  16. Timeline of association football - 1870s Spiritus Temporis. Viitattu 17.8.2010.
  17. Goldblatt s. 78
  18. a b c d Ahmed Bilal: Football Transfer Fee Records 7.6.2009. soccerlens.com. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  19. a b c Raevuori s. 12-13
  20. Archives of IFAB - The Years 1890 to 1899 IFAB. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  21. a b Baddiel s. 17
  22. a b c John Bluem: Evolution of Systems of Play, Part I NSCAA. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  23. a b c d e f g Baddiel s. 12
  24. a b c d e f g h i j k l m League ranking 23.5.2010. eurotopfoot.com. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  25. a b c d e f g h i j k l m Past winners 5.8.2008. The Football League. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  26. a b c d e f g h i j k l m England FA Challenge Cup Finals rsssf. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  27. a b c d e f g h i j k l m Serie A Champions History 6.10.2008. celebrazio.net. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  28. a b FIFA History of Football FIFA. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  29. History of Soccer - Page 4 of 5 sportsknowhow.com. Viitattu 1.7.2009. (englanniksi)
  30. Games of the III. Olympiad RSSSF. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  31. Games of the IV. Olympiad RSSSF. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  32. Baddiel s. 21
  33. The Archives of IFAB - The Years 1900 to 1909 IFAB. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  34. The Copa América Archive RSSSF. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  35. Southamerican Championship 1916 RSSSF. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  36. a b Raevuori s. 14
  37. Games of the VIII. Olympiad RSSSF. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  38. a b Raevuori s. 22-24
  39. a b Raevuori s. 26
  40. a b Lahtinen & Tamminen s. 12-13
  41. Goldblatt s. 193
  42. Goldbaltt s. 185
  43. a b Goldblatt s. 190
  44. a b Goldblatt s. 205
  45. a b c d e f g h i j k l (West) Germany - List of Champions RSSSF. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  46. a b c d e f g h i j Spain - List of Champions RSSSF. Viitattu 15.6.2009. (englanniksi)
  47. 1930 FIFA World Cup Uruguay ™ FIFA. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  48. Lahtinen & Tamminen s. 18-20
  49. a b Raevuori s. 40
  50. a b Lahtinen & Tamminen s. 26-27
  51. Goldblatt s. 258
  52. 1934 FIFA World Cup Italy ™ FIFA. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  53. Lahtinen & Tamminen s. 34-35
  54. 1938 FIFA World Cup France ™ FIFA. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  55. a b Raevuori s. 42
  56. a b Berlin 1936 FIFA. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  57. Match Report 6.8.1936 Peru - Finland 7:3 FIFA. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  58. Finland - List of League First Level Tables RSSSF. Viitattu 20.6.2009. (englanniksi)
  59. Olympic Football Tournament London 1948 FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  60. Raevuori s. 46-47
  61. Öman s. 7
  62. Öman s. 9
  63. Timeline of association football - 1930s Spiritus Temporis. Viitattu 17.8.2010. (englanniksi)
  64. Timeline of association football - 1940s Spiritus Temporis. Viitattu 17.8.2010. (englanniksi)
  65. Lahtinen & Tamminen s. 42-47
  66. 1950 FIFA World Cup Brazil ™ FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  67. Lahtinen & Tamminen s. 50-53
  68. Raevuori s. 90
  69. Match Report 17.6.1954 Hungary - Korea Republic FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  70. Match Report 20.6.1954 Hungary - Germany FR FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  71. 1954 FIFA World Cup Switzerland ™ FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  72. Evolution of Systems of Play, Part II nscaa.com. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
  73. Match Report 26.6.1958 FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  74. 1958 FIFA World Cup Sweden ™ FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  75. Helsinki, 1952 FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  76. Match Report 8.12.1956 Yugoslavia - Soviet Union FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  77. Match Report 7.12.1956 Bulgaria - India FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  78. Olympic Football Tournament Melbourne 1956 FIFA. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  79. a b c d e John Bluem: Evolution of Systems of Play, Part II NSCAA. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  80. Asian Nations Cup RSSSF. Viitattu 22.6.2009. (englanniksi)
  81. African Nations Cup RSSSF. Viitattu 21.6.2009. (englanniksi)
  82. 1954-1962: Birth of UEFA UEFA. Viitattu 29.6.2010. (englanniksi)
  83. Timeline of association football - 1950s Spiritus Temporis. Viitattu 17.8.2010. (englanniksi)
  84. Öman s. 19
  85. Öman s. 23
  86. Öman s. 33
  87. Öman s. 35
  88. a b c d e f g European Champions' Cup RSSSF. Viitattu 16.6.2009. (englanniksi)
  89. IFFHS' Century Elections - World - Keeper of the Century RSSSF. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  90. a b Raevuori s. 156
  91. Match Report 17.6.1962 Brazil - Czechoslovakia FIFA. Viitattu 22.6.2009. (englanniksi)
  92. 1962 FIFA World Cup Chile ™ FIFA. Viitattu 22.6.2009. (englanniksi)
  93. Lahtinen & Tamminen s. 80
  94. Lahtinen & Tamminen s. 81
  95. 1966 FIFA World Cup England ™ FIFA. Viitattu 24.6.2009. (englanniksi)
  96. Match Report 10.9.1960 Yugoslavia - Denmark FIFA. Viitattu 22.6.2009. (englanniksi)
  97. Olympic Football Tournament Rome 1960 FIFA. Viitattu 22.6.2009. (englanniksi)
  98. Tokyo, 1964 - Overview FIFA. Viitattu 24.6.2009. (englanniksi)
  99. Olympic Football Tournament Tokyo 1964 FIFA. Viitattu 24.6.2009. (englanniksi)
  100. Mexico City, 1968 - Overview FIFA. Viitattu 24.6.2009. (englanniksi)
  101. Olympic Football Tournament Mexico City 1968 FIFA. Viitattu 24.6.2009. (englanniksi)
  102. Timeline of association football - 1960s Spiritus Temporis. Viitattu 17.8.2010. (englanniksi)
  103. Raevuori s. 158
  104. Öman s. 29
  105. Öman s. 31
  106. Öman s. 49
  107. Öman s. 51
  108. s. 39
  109. Öman s. 55
  110. a b Raevuori s. 160
  111. Match Report 21.6.1970 Brazil - Italy FIFA. Viitattu 29.6.2009. (englanniksi)
  112. 1970 FIFA World Cup Mexico ™ FIFA. Viitattu 29.6.2009. (englanniksi)
  113. Lahtinen & Tamminen s. 99
  114. a b Raevuori s. 186-188
  115. Match Report 7.7.1974 Netherlands - Germany FR FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  116. 1974 FIFA World Cup Germany ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  117. a b c Raevuori s. 190
  118. Match Report 25.6.1978 Argentina - Netherlands FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  119. 1978 FIFA World Cup Argentina ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  120. Olympic Football Tournament Munich 1972 FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  121. Olympic Football Tournament Montreal 1976 FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  122. Öman s. 59
  123. Öman s. 65
  124. Öman s. 67
  125. Öman s. 69
  126. Öman s. 79
  127. Öman s. 73
  128. Öman s. 75
  129. Match Report 11.7.1982 Italy - Germany FR FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  130. 1982 FIFA World Cup Spain ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  131. Lahtinen & Tamminen s. 120-129
  132. Lahtinen & Tamminen s. 134
  133. Lahtinen & Tamminen s. 135
  134. 1986 FIFA World Cup Mexico ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009.
  135. Lahtinen & Tamminen s. 134-143
  136. Olympic Football Tournament Moscow 1980 FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  137. Olympic Football Tournament Moscow 1980 - Fixtures and Results FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  138. Olympic Football Tournament Los Angeles 1984 FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  139. Olympic Football Tournament Seoul 1988 FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  140. Öman s. 81
  141. Öman s. 85
  142. Öman s. 87
  143. Öman s. 89
  144. Öman s. 91
  145. Öman s. 99
  146. a b Rungrado May Day Stadium The Biggest Stadium In The World 16.2.2010. Time Idol. Viitattu 17.8.2010. (englanniksi)
  147. Match Report 8.7.1990 Germany FR - Argentina FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  148. 1990 FIFA World Cup Italy ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  149. a b Lahtinen & Tamminen s. 163
  150. Simon Kuper (suom. Sami Sillanpää): ”12”, Football against the Enemy (suom. Matka pallon ympäri), s. 153. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Nemo, 1994 (suom. 2000). ISBN 952-5180-26-3.
  151. Lahtinen & Tamminen s. 165
  152. Kolumbialaisseuran valmentaja sai tappuhkauksen jo ennen ensimmäistä peliä Helsingin Sanomat. 30.6.2009. Viitattu 30.6.2009.
  153. Match Report 17.7.1994 Brazil - Italy FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  154. 1994 FIFA World Cup USA ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  155. Match Report 12.7.1988 Brazil - France FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  156. 1998 FIFA World Cup France ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  157. Women's World Cup 1991 (China) RSSSF. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  158. Women's World Cup 1995 (Sweden) RSSSF. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  159. Women's World Cup 1999 (USA) RSSSF. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  160. Olympic Football Tournament Barcelona 1992 FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  161. Olympic Football Tournaments Atlanta 1996 - Men FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  162. Olympic Football Tournaments Atlanta 1996 - Women FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  163. John Bluem: Evolution of Systems of Play, Part III NSCAA. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  164. Öman s. 107
  165. Öman s. 109
  166. Öman s. 113
  167. Greatest Footballers - Top 10 Best Ever Football Players football-history.net. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  168. a b c The Best 5 Footballers Of The Nineties hubpages.com. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  169. Legends - Lothar Mätthaus Planet World Cup. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  170. 2002 FIFA World Cup Korea/Japan ™ - Oveeview FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  171. Match Report 30.6.2002 Germany - Brazil FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  172. 2002 FIFA World Cup Korea/Japan ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  173. Zidanen teko kirvoitti maailmanlaajuisen pohdinnan 11.07.2006. MTV3. Viitattu 30.6.2009.
  174. Match Report 9.7.2006 Italy - France FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  175. 2006 FIFA World Cup Germany ™ FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  176. World Cup Photo Gallery history.com. Viitattu 28.6.2010. (englanniksi)
  177. Women's World Cup 2003 (USA) RSSSF. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  178. Women's World Cup 2007 (China) RSSSF. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  179. Olympic Football Tournaments Sydney 2000 - Men FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  180. Olympic Football Tournaments Sydney 2000 - Women FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  181. Olympic Football Tournaments Athens 2004 - Men FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  182. Olympic Football Tournaments Athens 2004 - Women FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  183. Olympic Football Tournaments Beijing 2008 - Matches FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  184. Women's Olympic Football Tournaments Beijing 2008 - Matches FIFA. Viitattu 30.6.2009. (englanniksi)
  185. FIFA - Tournaments - FIFA Club World Cup FIFA. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  186. Best Soccer Players of the 21st Century the-top-tens.com. Viitattu 16.7.2010. (englanniksi)
  187. Host nation of 2010 FIFA World Cup™ - South Africa 15.5.2004. FIFA.com. Viitattu 21.6.2010. (englanniksi)
  188. FIFA World Cup 2010 Players - Top Goals FIFA. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  189. FIFA World Cup 2010 Golden Ball FIFA. Viitattu 13.7.2010. (englanniksi)
  190. 2014 FIFA World Cup - Brazil FIFA.com. Viitattu 21.6.2010. (englanniksi)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]