Italian jalkapallomaajoukkue

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Italia
Lempinimi Azzurri (taivaansiniset)
Liitto Italian jalkapalloliitto (Federazione Italiana Giuoco Calcio)
Maanosaliitto UEFA
Valmentaja Italia Roberto Mancini[1]
Kapteeni Gianluigi Buffon
Eniten otteluita Gianluigi Buffon (142)
Eniten maaleja Luigi Riva (35)
FIFA:n maakoodi ITA
FIFA-ranking 19 (25.10.2018) [2]
Joukkueen värit
Kotipeliasu
Joukkueen värit
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu
 Italia 6 - 2 Ranska 
(Milano, Italia; 15. toukokuuta, 1910)
Suurin voitto
 Italia 9 - 0 Yhdysvallat 
(Brentford, Englanti; 2. elokuuta, 1948)
Suurin tappio
 Unkari 7 - 1 Italia 
(Budapest, Unkari; 6. huhtikuuta, 1924)
MM-kilpailut
Esiintymiset 18 (ensimmäiset 1934)
Paras MM-sijoitus Mestaruus 1934, 1938, 1982 ja 2006
EM-kilpailut
Esiintymiset 8 (ensimmäiset 1968)
Paras sijoitus Mestaruus 1968
Mitalit
Maa:  Italia
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Saksa 2006
Kultaa Kultaa Espanja 1982
Kultaa Kultaa Ranska 1938
Kultaa Kultaa Italia 1934
Hopeaa Hopeaa Yhdysvallat 1994
Hopeaa Hopeaa Meksiko 1970
Pronssia Pronssia Italia 1990
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Italia 1968
Hopeaa Hopeaa Puola/Ukraina 2012
Hopeaa Hopeaa Belgia/Alankomaat 2000
   Välierissä Länsi-Saksa 1988


Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Berliini 1936
Pronssia Pronssia Ateena 2004
Pronssia Pronssia Amsterdam 1928
Maanosaliittojen cup
Pronssia Pronssia Brasilia 2013

Italian jalkapallomaajoukkue (ital. Nazionale italiana di calcio) edustaa Italiaa kansainvälisissä miesten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Joukkuetta hallinnoi Italian jalkapalloliitto.

Italia on eräs maailman menestyksekkäimmistä maajoukkueista. Se on voittanut Euroopan-mestaruuden ja neljä maailmanmestaruutta, ja on pelannut kaikkiaan 23 kertaa arvokilpailujen lopputurnauksessa. Joukkue pelaa tavallisesti taivaansinisissä pelipaidoissa, mistä juontuu lempinimi Azzurri, taivaansiniset.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia, sekä MM- ja EM-kultavuodet (1910-1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italia pelasi ensimmäisen ottelunsa 15. toukokuuta 1910 Ranskaa vastaan ja voitti ottelun maalein 6–2. Ensimmäisen arvokisamitalinsa, pronssisen, se saavutti 1928 Amsterdamin olympialaisista. Joukkue ei osallistunut ensimmäisiin MM-kisoihin 1930 Uruguayssa, mutta voitti sen jälkeen kahdesti peräkkäin maailmanmestaruuden, 1934 kotikisoissa, missä loppuottelussa kaatui Tšekkoslovakia maalein 2–1, ja 1938 Ranskassa, jolloin se voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Noihin aikoihin maata hallitsi Benito Mussolini ja panostus jalkapalloon oli voimakasta. Mussolini oli uhannut valmentaja Vittorio Pozzon henkeä, mikäli Italia ei voittaisi. Samaisella vuosikymmenellä Italia voitti kultaa myös 1936 Berliinin olympialaisissa.

Toisen maailmansodan jälkeen Italia ei enää ollut entisellä tasollaan, eikä edennyt vuosien 1950, 1962 eikä 1966 MM-turnauksessa alkulohkoa pitemmälle, eikä 1958 päässyt koko turnaukseen. Osaltaan tähän vaikutti tuon ajan parhaimman italialaisjoukkueen AC Torinon koko joukkueen kuoleminen Supergan lento-onnettomuudessa vuonna 1949.

Seuraavan kerran Italian joukkue pystyi suurvoittoon vasta 1968 EM-kotikisoissa, missä se voitti historiansa toistaiseksi ainoan EM-kullan. Loppuottelussa Italia pelasi Jugoslavian kanssa 1–1-tasapelin, minkä johdosta jouduttiin järjestämään uusintakamppailu. Sen Italia voitti maalein 2–0. Kaksi vuotta myöhemmin 1970 Meksikon MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun, missä se hävisi Brasilialle lukemin 4–1. Kaksiin seuraaviin EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja jäi 1974 MM-kisoissa alkulohkoon. vuoden 1978 MM-kisoissa se oli neljäs samoin kuin kaksi vuotta myöhemmin EM-kisoissa.

Italia selviytyi vaivalloisesti 1982 Espanjan MM-turnaukseen, ja itse kisoissakin eteni alkulohkosta jatkoon vasta maalieron turvin. Jatkolohkossa se kuitenkin voitti sekä Argentiinan (2–1) että Brasilian (3–2) ja etenin näin välieriin, missä kaatui Puola lukemin 2–0. Loppuottelussa vastaan asettui Saksan liittotasavalta, minkä Italia voitti 3–1. Italian joukkueen ja koko kisojen tähti ja paras maalintekijä oli vasta pelikiellosta vapautunut Paolo Rossi, joka viimeisessä kolmessa ottelussa teki kuusi maalia.

1982 MM-kisojen jälkeen Italia vakiinnutti paikkansa eräänä maailman kovatasoisimmista jalkapallojoukkueista lukuun ottamatta epäonnistumista 1984 EM-kisojen karsinnoissa. Arvokilpailuissa Italia lukeutuu joka kertaa vahvimpiin ennakkosuosikkeihin ja on saalistanut lukuisia himmeämpiä mitaleita.

MM-kilpailut 1990, 1994 ja 1998[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990 MM-kisat järjestettiin jälleen Italiassa ja joukkue lähti kisoihin voittajasuosikkina, mutta hävisi välierässä rangaistuspotkukilpailussa Argentiinalle ja jäi pronssiotteluun, missä voitti Englannin maalein 2–1. Joukkue ei koko turnauksessa päästänyt omiinsa kuin kaksi maalia. 1994 MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Ottelu päättyi 0–0, joten jälleen ratkaisu haettiin rangaistuspotkukilpailussa, missä Roberto Baggio epäonnistui omassa yrityksessään ja Italia sai jälleen tyytyä himmeämpiin mitaleihin. Myös neljä vuotta myöhemmin 1998 Ranskan MM-kisoissa rangaistuspotkut koituivat Italian kohtaloksi, tällä kertaa jo puolivälierissä, missä voiton vei lopulta mestaruuteen asti yltänyt isäntämaa Ranska.

EM-kilpailut 2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italia ei ollut suurimpien suosikkien joukossa lähdettäessä vuoden 2000 EM-kisoihin, mutta se eteni loppuotteluun saakka. Välierässä Alankomaita vastaan joukkuetta piti pystyssä maalivahti Francesco Toldo, joka jo varsinaisella peliajalla torjui yhden rangaistuspotkun ja rangaistuspotkukilpailussa kaksi. Loppuottelu maailmanmestari Ranskaa vastaan oli 90 minuutin jälkeen tilanteessa 1–1, mutta lopulta Ranska vei voiton kultaisella maalilla sen tultua varsinaisella peliajalla tasoihin vain puolisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

MM-kilpailut 2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä 2002 MM- että 2004 EM-kisat sujuivat Italialta heikohkosti sen pudottua alkukierroksilla. 2006 MM-kisoissa Italia sen sijaan eteni alkulohkostaan voittajana jatkoon ja raivasi pudotuspeleissä tieltään Australian (1–0), Ukrainan (3–0) ja isäntämaa Saksan (2–0 jatkoajan jälkeen) ja eteni aina loppuotteluun, missä se kohtasi Ranskan. Ottelu oli jatkoajankin jälkeen tasatilanteessa 1–1, ja se eteni rangaistuspotkukilpailuun, jonka Italia voitti 5–3 Ranskan David Trezeguet'n epäonnistuttua omassa yrityksessään. Turnauksen jälkeen valmentaja Marcello Lippi päätti vetäytyä tehtävästä, koska hän kertoi saavuttaneensa kaiken maajoukkuevalmentajalle mahdollisen. Uudeksi valmentajaksi nimettiin 13. heinäkuuta 2006 entinen maajoukkueen pelaaja Roberto Donadoni. Vuoden 2008 EM-kisoissa Italia jäi puolivälieriin, minkä jälkeen Donadoni jätti päävalmentajan tehtävät ja 25. kesäkuuta 2008 entinen päävalmentaja Marcello Lippi palasi kahden vuoden tauon jälkeen maajoukkueen peräsimeen.

MM-kilpailut 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kisoihin 2010 Italia lähti kovin odotuksin. Päävalmentajaksi palannut maailmanmestarivalmentaja Marcello Lippi oli luotsannut joukkueen upeisiin MM-karsintoihin ja Italia olikin ensimmäisiä joukkueita, joiden MM-paikka varmistui. Lippi luotti pääasiassa konkareihin, mutta myös uusia, nuoria pelaajia, kuten keskikenttäpelaaja Claudio Marchisio ja laitapuolustaja Domenico Criscito nostettiin mukaan maajoukkueeseen ja heistä kehittyi MM-kisoihin mennessä jo joukkueen runkopelaajia. Molemmat valittiin myös Italian lopulliseen MM-joukkueeseen. Lippi yritti houkutella maajoukkueen mukaan myös jo maajoukkueuransa lopettanutta, AC Milanin topparia Alessandro Nestaa, mutta tämä kieltäytyi MM-kutsusta.

Italia arvottiin MM-kisojen F-lohkoon yhdessä Paraquayn, Uuden-Seelannin ja Slovakian kanssa. Italian joukkue lähti lohkoon suurena ennakkosuosikkina ja sillä oli joukkueista selvästi nimekkäin ja vahvin kokoonpano. Ensimmäisessä MM-ottelussaan Italia kohtasi Paraguayn. Ensimmäinen puoliaika oli melko tasainen, eikä kumpikaan joukkue mässäillyt maalipaikoilla, joskin Italian terävät keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi ja Simone Pepe testasivatkin pariin otteeseen Paraguayn maalivahdin Justo Villarin torjuntatyöskentelyä. Ensimmäisen puoliajan lopulla iski kuitenkin šokki kun Paraguayn toppari Antolín Alcaraz puski kulmapotkusta pallon ohi Italian maalivahdin Gianluigi Buffonin. Paraguay sai säilytettyä johtoasemansa puoliajalle asti. Kun toinen puoliaika alkoi, oli hämmästys suuri, kun Italia vaihtoi maalivahtia. Joukkueen avainpelaajiin lukeutuva kiistaton ykkösvahti Buffon oli loukkaantunut ensimmäisellä puoliajalla, ja maalin oli vaihdettava kakkosvaihtoehto, Cagliari Calcion Federico Marchetti. Myöhemmin selvisi että Buffonilla oli selässä välilevyn pullistuma ja hänen turnauksensa olisi ohi. Toisella jaksolla Italia painosti, ja lopulta tasoitus syntyi kun Daniele De Rossi nikkasi Pepen antaman kulmapotkun jälkeen pallon Paraguayn verkkoon. Ottelu päättyi samoihin numeroihin, pisteet tasattiin tuloksella 1-1.

Seuraavassa ottelussaan Italia kohtasi Uuden-Seelannin, joka arvioitiin lohkon heittopussiksi. Se oli kuitenkin taistellut ensimmäisessä ottelussa Slovakiaa vastaan 1-1 tasapelin. Italia aloitti pelin melko hitaasti ja 11. minuutin kohdalla Uusi-Seelanti olikin siirtynyt johtoon. Italia alkoi jälleen painostaa raivokkaasti, ja Uusi-Seelanti ei saanut ottelussa enää laukaustakaan kohti Marchettin vartioimaa Italian maalia. Italian painostus tuotti tulosta kun Daniele De Rossi hankki Italialle rangaistuspotkun, jonka hyökkääjä Vincenzo Iaquinta upotti varmasti verkkoon. Ottelu päättyi lopulta tasatulokseen 1-1 Italian valtavasta painostuksesta huolimatta. Maalipaikkoja ei vain onnistuttu hyödyntämään, ja niinpä Italian kohtalo sinetöityi tasapelillä vasta viimeisessä lohko-ottelussa Slovakiaa vastaan.

Slovakiaa vastaan päävalmentaja Lippi muutti Italian kokoonpanoa hieman. Muun muassa ikitaistelilja, puolustava keskikenttäpelaaja Gennaro Gattuso pääsi avauskokoonpanoon Slovakiaa vastaan. Ottelu alkoi Italialta samaan tapaan kuin edellisetkin, ja 25. minuutin kohdalla Slovakian Róbert Vittek iski maansa 1-0 johtoon, ohi hieman haparoineen Marchettin. Italian ollessa tappioasemalla Lippi muutti kokoonpanoa. Hän muutti taktiikan todella hyökkääväksi, 3-4-3 järjestelmäksi ja vaihtoi puolustavan keskinttäpelaajaan Gattuson sekä laitapuolustaja Crisciton pois kentältä, ja toi kokoonpanoon hyökkäävän keskikenttäpelaajan Christian Maggion sekä hyökkääjä Fabio Quagliarellan. Vielä 56. minuutilla Riccardo Montolivo vaihdettiin kentältä ja loukkaantumisista kärsinyt, hyökkäävämpi vaihtoehto ja loistavan peliälyn omaava Andrea Pirlo vaihdettiin kentällä. Italia alkoi hallita ottelua, mutta Italialla oli epäonnea. Pallo kolahti kertaalleen ylärimaan ja kerran Slovakian toppari Martin Škrtel potkaisi pallon pois Slovakian maalista, sen oltua jo maalin sisällä. Tuomari ei huomannut että pallo oli maalissa ja italialaisten protesteista huolimatta hän ei hyväksynyt maalia. 73. minuutilla tuli lisää vettä niskaan, kun Vittek iski illan toisen maalinsa voimattoman maalivahdin, Marchettin nenän edestä, ja tulostaululla komeilivat 2-0 lukemat. Italia alkoi hyökätä entistä hanakammin. Tulosta syntyi lopulta 81. minuutilla, kun Antonio Di Natale ampui Jan Muchan torjuman Vincenzo Iaquintan laukauksen paluupallon voimalla Slovakian maaliin. Fabio Quagliarella meni nopeasti hakemaan palloa maalista, jotta peliä päästäisiin jatkamaan pikimmiten, jolloin Slovakian maalivahti Jan Mucha alkoi estelemään Quagliarellaa, ja tämän hermot paloivat. Quagliarella tönäisi Muchaa joka tämän jälkeen huitaisi Quagliarellaa nyrkillä naamaan. Tuloksena keltaiset kortit molemmille. Jälleen italialaiset, loukkaantunut ykkösmaalivahti, vaihtopenkiltä peliä seurannut Gianluigi Buffon, sekä Quagliarella etunenässä, protesoivat vahvasti, että Muchalle olisi kuulunut punainen kortti. Italia painosti maalin jälkeen jälleen vääjäämättä, mutta 89. minuutilla Slovakia pääsi vastahyökkäykseen, ja vaihtomies Kamil Kopúnek tuikkasi Slovakian 3-1 johtoon. Italia painosti vielä viimeiset minuutit lujasti, ja Quagliarella ampui Italian maalin päähän upealla kaukolaukauksellaan 90. minuutilla. Lisäaikaa annettiin 4 minuuttia ja Italia painosti vääjäämättä, muttei onnistunut enää tekemään maalia. Slovakia voitti ottelun 3-2 ja eteni lohkosta jatkoon. Italia jäi lohkon jumboksi ja edessä oli aikainen kotimatka. Pettynyt päävalmentaja Lippi poistui vaihtopenkiltä pukuhuoneisiin ensimmäisenä ja joukkueen kapteeni Fabio Cannavaro, joka oli neljä vuotta sitten nostanut MM-pokaalia käsivarsillaan lohdutti nyt pettyneitä ja itkeviä joukkuetovereitaan.

EM-kilpailut 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Penkin alle menneiden MM-kisojen jälkeen uudeksi päävalmentajaksi valittiin aiemmin Fiorentinaa luotsannut Cesare Prandelli. Uuden luotsin aikakausi ei lähtenyt kovinkaan ruusuisesti käyntiin, kun Italia kärsi 0–1-tappion Norsunluurannikolle ystävyysottelussa. EM-karsintojen käynnistyessä Prandelli oli kuitenkin saanut Azzurrin pelaamaan yhtenäisemmin ja karsintojen avausottelussa joukkue onnistui nousemaan tappioasemasta 2–1-voittoon vieraskentällä Viroa vastaan. Italia voitti karsintojen kymmenestä pelistään kahdeksan ja pelasi kahdesti tasan. Italia päästi karsinnoissa ainoastaan kaksi maalia, joka oli vähiten kaikista karsintoihin osallistuneista joukkueista, ja otti ylivoimaisen lohkovoiton.

Italia avasi EM-kisansa 10. kesäkuuta, kun se lähti hakemaan revanssia edellisten EM-kisojen puolivälierätappiosta Espanjasta. Joukkue onnistuikin nollaamaan Espanjan hyökkäykset varsin tehokkaasti ja Antonio Di Natalen maalilla se johti peliä tunnin pelin jälkeen. Espanjan Cesc Fàbregas toi kuitenkin hallitsevan Euroopan- ja maailmanmestarin tasoihin vain muutamaa minuuttia myöhemmin ja ottelu päättyi lopulta pistejakoon. Alkulohkon toisessa ottelussa Italia kohtasi Kroatian, ja siirtyi johtoon Andrea Pirlon vapaapotkumaalilla ensimmäisen jakson lopulla. Kroatian Mario Mandžukić tasoitti pelin kuitenkin 1–1-lukemiin, eikä kumpikaan enää sen jälkeen maalinteossa onnistunut, joten Italia tarvitsi lohkon päätöspelistä Irlantia vastaan voiton, jotta puolivälieräpaikka irtoaisi. Sen se myös otti, kun Antonio Cassano ja Mario Balotelli tekivät kisojen ensimmäiset maalinsa ja Italia valloitti lopulta lohkon kakkossijan.

Puolivälierässä Italia sai vastaansa D-lohkon voittaneen Englannin. Italia hallitsi varsinaista peliaikaa ja jatkoaikaa, mutta ei onnistunut hyödyntämään monia maalipaikkojaan. Edessä oli, edellisten EM-kisojen tavoin, rangaistuspotkukilpailu, jossa Italialta onnistuivat Mario Balotelli, Andrea Pirlo, Antonio Nocerino ja Alessandro Diamanti. Riccardo Montolivo laukoi toisena Italian laukojana pallon ohi maalin. Englannin Ashley Young laukoi ylärimaan, jonka jälkeen maalivahti Gianluigi Buffon torjui Ashley Colen laukauksen ja Italia eteni välieriin.

Välierissä Italia sai vastaansa kisoissa voitosta voittoon edenneen Saksan. Mario Balotellin kahdella maalilla Italia karkasi 2–0-johtoon, eikä Saksa onnistunut tasoittamaan peliä, Mesut Özilin lisäajalla tekemästä kavennuksesta huolimatta. Italia eteni täten finaaliin, jossa se kohtasi Espanjan. Ennen finaalia Italia ei ollut hävinnyt yhtään ottelua karsinnoissa eikä kisoissa, eikä se ollut ollut kisojen aikana kertaakaan tappiolla. Finaalissa se kuitenkin joutui kahden maalin takaa-ajoasemaan jo ensimmäisen 45-minuuttisen aikana, kun David Silva ja Jordi Alba onnistuivat Espanjalta maalinteossa. Toisella jaksolla Italian tilannetta heikensi vielä merkittävästi, vaihdosta sisään tullen, Thiago Mottan loukkaantuminen, jonka jälkeen Italia joutui pelaamaan yhden miehen vajaalla, koska joukkue oli jo käyttänyt kaikki kolme vaihtoaan. Fernando Torres ja Juan Mata lisäsivät Espanjan johtoa vielä kahdella maalilla, eikä mestarista jäänyt epäselvyyttä. Espanja voitti ottelun 4-0 ja juhli toista peräkkäistä Euroopan mestaruuttaan. Hopeamitalit olivat Italian joukkueelta kuitenkin erittäin hieno suoritus, sillä harva uskoi Azzurrin menestyvän kisoissa.

Turnauksen päätyttyä Italian joukkueesta EM-kisojen 2012 tähdistöön valittiin maalivahti ja joukkueen kapteeni Gianluigi Buffon, keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi sekä Andrea Pirlo ja hyökkääjä Mario Balotelli.

Sijoitukset arvokilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailut Maailmanmestaruuskilpailuiden karsinnat
Vuosi Kierros Sija O V T H TM PM O V T H TM PM
Uruguay 1930 Ei osallistunut
Italian lippu 1861–1946 1934 Mestari 1. 5 4 1 0 12 3 1 1 0 0 4 0
Ranska 1938 Mestari 1. 4 4 0 0 11 5 Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
Brasilia 1950 Lohkovaihe 7. 2 1 0 1 4 3 Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
Sveitsi 1954 Lohkovaihe 10. 3 1 0 2 6 7 2 2 0 0 7 2
Ruotsi 1958 Ei selviytynyt karsinnoista 4 2 0 2 5 5
Chile 1962 Lohkovaihe 9. 3 1 1 1 3 2 2 2 0 0 10 2
Englanti 1966 Lohkovaihe 9. 3 1 0 2 2 2 6 4 1 1 17 3
Meksiko 1970 Hopeaa 2. 6 3 2 1 10 8 4 3 1 0 10 3
Länsi-Saksa 1974 Lohkovaihe 10. 3 1 1 1 5 4 6 4 2 0 12 0
Argentiina 1978 Neljäs sija 4. 7 4 1 2 9 6 6 5 0 1 18 4
Espanja 1982 Kultaa 1. 7 4 3 0 12 6 8 5 2 1 12 5
Meksiko 1986 Neljännesvälierät 12. 4 1 2 1 5 6 Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
Italia 1990 Pronssia 3. 7 6 1 0 10 2 Valittu isäntämaaksi
Yhdysvallat 1994 Hopeaa 2. 7 4 2 1 8 5 10 7 2 1 22 7
Ranska 1998 Puolivälierät 5. 5 3 2 0 8 3 10 6 4 0 13 2
Etelä-Korea Japani 2002 Neljännesvälierät 15. 4 1 1 2 5 5 8 6 2 0 16 3
Saksa 2006 Kultaa 1. 7 5 2 0 12 2 10 7 2 1 17 8
Etelä-Afrikka 2010 Lohkovaihe 26. 3 0 2 1 4 5 10 7 3 0 18 7
Brasilia 2014 Lohkovaihe 22. 3 1 0 2 2 3 10 6 4 0 19 9
Venäjä 2018 Ei selviytynyt karsinnoista 12 7 3 2 21 9
Qatar 2022 Päätetään myöhemmin
Yhteensä 18/20 83 45 21 17 128 77 97 67 23 7 200 60

EM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1960: Ei osallistunut
  • 1964: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1968: Euroopan mestaruus
  • 1972: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1976: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1980: 4. sija
  • 1984: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1988: Välierät
  • 1992: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1996: 1. kierros
  • 2000: Hopeaa
  • 2004: 1. kierros
  • 2008: Puolivälierät
  • 2012: Hopeaa
  • 2016: Puolivälierät

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivämäärä Pelipaikka Vastustaja Kilpailu Tulos Maalintekijät Yleisö
5. maaliskuuta 2014 Estadio Vicente Calderón, Madrid, Espanja  Espanja Ystävyysottelu 1–0 35,000
31. toukokuuta 2014 Craven Cottage, Lontoo, Englanti  Irlanti Ystävyysottelu 0–0 22,879
4. kesäkuuta 2014 Renato Curi, Perugia, Italia  Luxemburg Ystävyysottelu 1–1 Claudio Marchisio 28,000
14. kesäkuuta 2014 Arena Amazônia, Manaus, Brasilia  Englanti Maailmanmestaruuskilpailut 2014 1–2 Claudio Marchisio, Mario Balotelli 39,800
20. kesäkuuta 2014 Itaipava Arena Pernambuco, Recife, Brasilia  Costa Rica Maailmanmestaruuskilpailut 2014 0–1 40,285
24. kesäkuuta 2014 Arena das Dunas, Natal, Brasilia  Uruguay Maailmanmestaruuskilpailut 2014 0–1 39,706
4. syyskuuta 2014 Stadio San Nicola, Bari, Italia  Alankomaat Ystävyysottelu 2–0 Ciro Immobile, Daniele De Rossi 50,000
9. syyskuuta 2014 Ullevaal Stadion, Oslo, Norja  Norja Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat 0–2 Simone Zaza, Leonardo Bonucci 26,265
10. lokakuuta 2014 Stadio Renzo Barbera, Palermo, Italia  Azerbaidžan Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat 2–1 Giorgio Chiellini (2) 30,000
13. lokakuuta 2014 Ta’ Qali Stadium, Ta’ Qali, Malta  Malta Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat 0–1 Graziano Pellè 16,942
16. marraskuuta 2014 San Siro, Milano, Italia  Kroatia Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat
18. marraskuuta 2014 Tardini, Parma, Italia  Albania Ystävyysottelu

2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivämäärä Pelipaikka Vastustaja Kilpailu Tulos Maalintekijät Yleisö
28. maaliskuuta 2015 Vasil Levskin kansallistadion, Sofia, Bulgaria  Bulgaria Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat
31. maaliskuuta 2015  Englanti Ystävyysottelu
12. kesäkuuta 2015 Maksimir, Zagreb, Kroatia  Kroatia Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat
15. kesäkuuta 2015 TBD Ystävyysottelu
3. syyskuuta 2015  Malta Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat
6. syyskuuta 2015  Bulgaria Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat
10. lokakuuta 2015 Tofik Bahramovin stadion, Baku, Azerbaidžan  Azerbaidžan Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat
13. lokakuuta 2015  Norja Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edelliset kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen kokoonpanot
Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen kokoonpanot
Maanosaliittojen cupin kokoonpanot

Eniten maaotteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gianluigi Buffon on eniten otteluita pelannut pelaaja Italian maajoukkueessa 145 ottelullaan.

Päivitetty 24. lokakuuta 2014, eniten maaotteluita pelanneet pelaajat pelaajat Italiassa ovat:

# Nimi Ura Ottelut Maalit
1 Gianluigi Buffon 1997– 145 0
2 Fabio Cannavaro 1997–2010 136 2
3 Paolo Maldini 1988–2002 126 7
4 Andrea Pirlo 2002–2014 113 13
5 Dino Zoff 1968–1983 112 0
6 Daniele De Rossi 2004– 99 16
7 Gianluca Zambrotta 1999–2010 98 2
8 Giacinto Facchetti 1963–1977 94 3
9 Alessandro Del Piero 1995–2008 91 27
10 Marco Tardelli 1976–1985 81 6
Franco Baresi 1982–1994 81 1
Giuseppe Bergomi 1982–1998 81 6

Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.

Eniten maaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 24. lokakuuta 2014, eniten maaleja tehneet pelaajat pelaajat Italiassa ovat:

Luigi Riva on eniten maaleja tehnyt pelaaja Italian maajoukkueessa 35 maalilla.
# Nimi Ura Maalit Ottelut Keskiarvo
1 Luigi Riva 1965–1974 35 42 0.83
2 Giuseppe Meazza 1930–1939 33 53 0.62
3 Silvio Piola 1935–1952 30 34 0.88
4 Roberto Baggio 1988–2004 27 56 0.48
Alessandro Del Piero 1995–2008 27 91 0.30
6 Adolfo Baloncieri 1920–1930 25 47 0.53
Filippo Inzaghi 1997–2007 25 57 0.44
Alessandro Altobelli 1980–1988 25 61 0.41
9 Christian Vieri 1997–2005 23 49 0.47
Francesco Graziani 1975–1983 23 64 0.36

Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.

Tunnettuja entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat järjestetty vuosikymmenittäin ensimmäisen maaottelun ajankohdan mukaan. Suluissa maaotteluiden määrä.[3]

1910-luku:

1920-luku:

1930-luku:

1940-luku:

1960-luku:

1970-luku:

1980-luku:

1990-luku:

2000-luku:

Päävalmentajat kautta aikain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Uusitalo, Timo: Sinetti asialle - Roberto Mancini Italian vastuuvalmentajaksi 14.5.2018. Yle. Viitattu 15.5.2018.
  2. FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA.com. 7.6.2018. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 11.6.2018. (englanniksi)
  3. http://www.rsssf.com/miscellaneous/ital-recintlp.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]