Italian jalkapallomaajoukkue

Italia

Lempinimi	Azzurri (taivaansiniset)
Liitto	Italian jalkapalloliitto (Federazione Italiana Giuoco Calcio)
Valmentaja	Cesare Prandelli
Kapteeni	Gianluigi Buffon
Eniten otteluita	Fabio Cannavaro (136)
Eniten maaleja	Luigi Riva (35)
FIFA-ranking	6 (kesäkuu 2011)
Kotipeliasu Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu Italia 6 - 2 Ranska (Milano, Italia; 15. toukokuuta, 1910)
Suurinumeroisin voitto Italia 9 - 0 Yhdysvallat (Brentford, Englanti; 2. elokuuta, 1948)
Suurinumeroisin tappio Unkari 7 - 1 Italia (Budapest, Unkari; 6. huhtikuuta, 1924)
MM-kilpailut
Esiintymiset	16 (ensimmäiset 1934)
Paras sijoitus	Mestaruus 1934, 1938, 1982 ja 2006
EM-kilpailut
Esiintymiset	7 (ensimmäiset 1968)
Paras sijoitus	Mestaruus 1968

Mitalit
Maa: Italia
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Kultaa	Saksa 2006
Kultaa	Espanja 1982
Kultaa	Ranska 1938
Kultaa	Italia 1934
Hopeaa	Yhdysvallat 1994
Hopeaa	Italia 1970
Pronssia	Italia 1990
EM-kilpailut
Kultaa	Italia 1968
Hopeaa	Puola/Ukraina 2012
Hopeaa	Belgia/Alankomaat 2000
Olympialaiset
Kultaa	Berliini 1936
Pronssia	Ateena 2004
Pronssia	Amsterdam 1928
Maanosaliittojen cup
Pronssia	Brasilia 2013

Italian jalkapallomaajoukkue edustaa Italiaa kansainvälisissä miesten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Joukkuetta hallinnoi Italian jalkapalloliitto.

Italia on eräs maailman menestyksekkäimmistä maajoukkueista. Se on voittanut Euroopan-mestaruuden ja neljä maailmanmestaruutta, ja on pelannut kaikkiaan 23 kertaa arvokilpailujen lopputurnauksessa. Joukkue pelaa tavallisesti taivaansinisissä pelipaidoissa, mistä juontuu lempinimi Azzurri, taivaansiniset.

Historia

Varhainen historia, sekä MM- ja EM-kultavuodet (1910-1990)

Italia pelasi ensimmäisen ottelunsa 15. toukokuuta 1910 Ranskaa vastaan ja voitti kamppailun maalein 6–2. Ensimmäisen arvokisamitalinsa, pronssisen, se saavutti 1928 Amsterdamin olympialaisista. Joukkue ei osallistunut ensimmäisiin MM-kisoihin 1930 Uruguayssa, mutta voitti sen jälkeen kahdesti peräkkäin maailmanmestaruuden, 1934 kotikisoissa, missä loppuottelussa kaatui Tšekkoslovakia maalein 2–1, ja 1938 Ranskassa, jolloin se voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Noihin aikoihin maata hallitsi Benito Mussolini ja panostus jalkapalloon oli voimakasta. Mussolini oli uhannut valmentaja Vittorio Pozzon henkeä, mikäli Italia ei voittaisi. Samaisella vuosikymmenellä Italia voitti kultaa myös 1936 Berliinin olympialaisissa.

Toisen maailmansodan jälkeen Italia ei enää ollut entisellä tasollaan, eikä edennyt vuosien 1950, 1962 eikä 1966 MM-turnauksessa alkulohkoa pitemmälle, eikä 1958 päässyt koko turnaukseen. Osaltaan tähän vaikutti tuon ajan parhaimman italialaisjoukkueen AC Torinon koko joukkueen kuoleminen Supergan lento-onnettomuudessa vuonna 1949.

Seuraavan kerran Italian joukkue pystyi suurvoittoon vasta 1968 EM-kotikisoissa, missä se voitti historiansa toistaiseksi ainoan EM-kullan. Loppuottelussa Italia pelasi Jugoslavian kanssa 1–1-tasapelin, minkä johdosta jouduttiin järjestämään uusintakamppailu. Sen Italia voitti maalein 2–0. Kaksi vuotta myöhemmin 1970 Meksikon MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun, missä se hävisi Brasilialle lukemin 4–1. Kaksiin seuraaviin EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja jäi 1974 MM-kisoissa alkulohkoon. vuoden 1978 MM-kisoissa se oli neljäs samoin kuin kaksi vuotta myöhemmin EM-kisoissa.

Italia selviytyi vaivalloisesti 1982 Espanjan MM-turnaukseen, ja itse kisoissakin eteni alkulohkosta jatkoon vasta maalieron turvin. Jatkolohkossa se kuitenkin voitti sekä Argentiinan (2–1) että Brasilian (3–2) ja etenin näin välieriin, missä kaatui Puola lukemin 2–0. Loppuottelussa vastaan asettui Saksan liittotasavalta, minkä Italia voitti 3–1. Italian joukkueen ja koko kisojen tähti ja paras maalintekijä oli vasta pelikiellosta vapautunut Paolo Rossi, joka viimeisessä kolmessa ottelussa teki kuusi maalia.

1982 MM-kisojen jälkeen Italia vakiinnutti paikkansa eräänä maailman kovatasoisimmista jalkapallojoukkueista lukuun ottamatta epäonnistumista karsinnoissa 1984 EM-kisojen karsinnoissa. Arvokilpailuissa Italia lukeutuu joka kertaa vahvimpiin ennakkosuosikkeihin ja on saalistanut lukuisia himmeämpiä mitaleita.

MM-kilpailut 1990, 1994 ja 1998

1990 MM-kisat järjestettiin jälleen Italiassa ja joukkue lähti kisoihin voittajasuosikkina, mutta hävisi välierässä rangaistuspotkukilpailussa Argentiinalle ja jäi pronssiotteluun, missä voitti Englannin maalein 2–1. Joukkue ei koko turnauksessa päästänyt omiinsa kuin kaksi maalia. 1994 MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Ottelu päättyi 0–0, joten jälleen ratkaisu haettiin rangaistuspotkukilpailussa, missä Roberto Baggio epäonnistui omassa yrityksessään ja Italia sai jälleen tyytyä himmeämpiin mitaleihin. Myös neljä vuotta myöhemmin 1998 Ranskan MM-kisoissa rangaistuspotkut koituivat Italian kohtaloksi, tällä kertaa jo puolivälierissä, missä voiton vei lopulta mestaruuteen asti yltänyt isäntämaa Ranska.

EM-kilpailut 2000

Italia ei ollut suurimpien suosikkien joukossa lähdettäessä vuoden 2000 EM-kisoihin, mutta se eteni loppuotteluun saakka. Välierässä Alankomaita vastaan joukkuetta piti pystyssä maalivahti Francesco Toldo, joka jo varsinaisella peliajalla torjui yhden rangaistuspotkun ja rangaistuspotkukilpailussa kaksi. Loppuottelu maailmanmestari Ranskaa vataan oli 90 minuutin jälkeen tilanteessa 1–1, mutta lopulta Ranska vei voiton kultaisella maalilla sen tultua varsinaisella peliajalla tasoihin vain puolisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

MM-kilpailut 2006

Sekä 2002 MM- että 2004 EM-kisat sujuivat Italialta heikohkosti sen pudottua alkukierroksilla. 2006 MM-kisoissa Italia sen sijaan eteni alkulohkostaan voittajana jatkoon ja raivasi pudotuspeleissä tieltään Australian (1–0), Ukrainan (3–0) ja isäntämaa Saksan (2–0 jatkoajan jälkeen) ja eteni aina loppuotteluun, missä se kohtasi Ranskan. Ottelu oli jatkoajankin jälkeen tasatilanteessa 1–1, ja se eteni rangaistuspotkukilpailuun, jonka Italia voitti 5–3 Ranskan David Trezeguet'n epäonnistuttua omassa yrityksessään. Turnauksen jälkeen valmentaja Marcello Lippi päätti vetäytyä tehtävästä, koska hän kertoi saavuttaneensa kaiken maajoukkuevalmentajalle mahdollisen. Uudeksi valmentajaksi nimettiin 13. heinäkuuta 2006 entinen maajoukkueen pelaaja Roberto Donadoni. Vuoden 2008 EM-kisoissa Italia jäi puolivälieriin, minkä jälkeen Donadoni jätti päävalmentajan tehtävät ja 25. kesäkuuta 2008 entinen päävalmentaja Marcello Lippi palasi kahden vuoden tauon jälkeen maajoukkueen peräsimeen.

MM-kilpailut 2010

MM-kisoihin 2010 Italia lähti kovin odotuksin. Päävalmentajaksi palannut maalimanmestarivalmentaja Marcello Lippi oli luotsannut joukkueen upeisiin MM-karsintoihin ja Italia olikin ensimmäisiä joukkueita, joiden MM-paikka varmistui. Lippi luotti pääasiassa konkareihin, mutta myös uusia, nuoria pelaajia, kuten keskikenttäpelaaja Claudio Marchisio ja laitapuolustaja Domenico Criscito nostettiin mukaan maajoukkueeseen ja heistä kehittyi MM-kisoihin mennessä jo joukkueen runkopelaajia. Molemmat valittiin myös Italian lopulliseen MM-joukkueeseen. Lippi yritti houkutella maajoukkueen mukaan myös jo maajoukkueuransa lopettanutta, AC Milanin topparia Alessandro Nestaa, mutta tämä kieltäytyi MM-kutsusta.

Italia arvottiin MM-kisojen F-lohkoon yhdessä Paraquayn, Uuden-Seelannin ja Slovakian kanssa. Italian joukkue lähti lohkoon suurena ennakkosuosikkina ja sillä oli joukkueista selvästi nimekkäin ja vahvin kokoonpano. Ensimmäisessä MM-ottelussaan Italia kohtasi Paraguayn. Ensimmäinen puoliaika oli melko tasainen, eikä kumpikaan joukkue mässäillyt maalipaikoilla, joskin Italian terävät keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi ja Simone Pepe testasivatkin pariin otteeseen Paraguayn maalivahdin Justo Villarin torjuntatyöskentelyä. Ensimmäisen puoliajan lopulla iski kuitenkin shokki kun Paraguayn toppari Antolín Alcaraz puski kulmapotkusta pallon ohi Italian maalivahdin Gianluigi Buffonin. Paraguay sai säilytettyä johtoasemansa puoliajalle asti. Kun toinen puoliaika alkoi, oli hämmästys suuri, kun Italia vaihtoi maalivahtia. Joukkueen avainpelaajiin lukeutuva kiistaton ykkösvahti Buffon oli loukkaantunut ensimmäisellä puoliajalla, ja maalin oli vaihdettava kakkosvaihtoehto, Cagliari Calcion Federico Marchetti. Myöhemmin selvisi että Buffonilla oli selässä välilevyn pullistuma ja hänen turnauksensa olisi ohi. Toisella jaksolla Italia painosti ankarasti ja lopulta tasoitus syntyi kun Daniele De Rossi nikkasi Pepen antaman kulmapotkun jälkeen pallon Paraguayn verkkoon. Ottelu päättyi samoihin numeroihin, pisteet tasattiin tuloksella 1-1.

Seuraavassa ottelussaan Italia kohtasi Uuden-Seelannin, joka arvioitiin lohkon heittopussiksi. Se oli kuitenkin taistellut ensimmäisessä ottelussa Slovakiaa vastaan 1-1 tasapelin. Italia aloitti pelin melko hitaasti ja 11. minuutin kohdalla Uusi-Seelanti olikin siirtynyt johtoon. Italia alkoi jälleen painostaa raivokkaasti, ja Uusi-Seelanti ei saanut ottelussa enää laukaustakaan kohti Marchettin vartioimaa Italian maalia. Italian painostus tuotti tulosta kun Daniele De Rossi hankki Italialle rangaistuspotkun, jonka hyökkääjä Vincenzo Iaquinta upotti varmasti verkkoon. Ottelu päättyi lopulta tasatulokseen 1-1 Italian valtavasta painostuksesta huolimatta. Maalipaikkoja ei vain onnistuttu hyödyntämään, ja niinpä Italian kohtalo sinetöitäisiin tasapelin toimesta, vasta viimeisessä lohko-ottelussa Slovakiaa vastaan.

Slovakiaa vastaan päävalmentaja Lippi muutti Italian kokoonpanoa hieman. Muunmuassa ikitaistelilja, puolustava keskikenttäpelaaja Gennaro Gattuso pääsi avauskokoonpanoon Slovakiaa vastaan. Ottelu alkoi Italialta samaan tapaan kuin edellisetkin, ja 25. minuutin kohdalla Slovakian Robert Vittek iski maansa 1-0 johtoon, ohi hieman haparoineen Marchettin. Italian ollessa tappioasemalla Lippi muutti kokoonpanoa. Hän muutti taktiikan todella hyökkääväksi, 3-4-3 järjestelmäksi ja vaihtoi puolustavan keskinttäpelaajaan Gattuson sekä laitapuolustaja Crisciton pois kentältä, ja toi kokoonpanoon hyökkäävän keskikenttäpelaajan Christian Maggion sekä hyökkääjä Fabio Quagliarellan. Vielä 56. minuutilla Riccardo Montolivo vaihdettiin kentältä ja loukkaantumisista kärsinyt, hyökkäävämpi vaihtoehto ja loistavan peliälyn omaava Andrea Pirlo vaihdettiin kentällä. Italia alkoi hallita ottelua, mutta Italialla oli epäonnea. Pallo kolahti kertaalleen ylärimaan ja kerran Slovakian toppari Martin Škrtel potkaisi pallon pois Slovakian maalista, sen oltua jo maalin sisällä. Tuomari ei huomannut että pallo oli maalissa ja italialaisten protesteista huolimatta hän ei hyväksynyt maalia. 73. minuutilla tuli lisää vettä niskaan, kun Vittek iski illan toisen maalinsa voimattoman maalivahdin, Marchettin nenän edestä, ja tulostaululla komeilivat 2-0 lukemat. Italia alkoi hyökätä entistä hanakammin. Tulosta syntyi lopulta 81. minuutilla, kun Antonio Di Natale ampui Jan Muchan torjuman Vincenzo Iaquintan laukauksen paluupallon voimalla Slovakian maaliin. Fabio Quagliarella meni nopeasti hakemaan palloa maalista, jotta peliä päästäisiin jatkamaan pikimmiten, jolloin Slovakian maalivahti Jan Mucha alkoi estelemään Quagliarellaa, ja tämän hermot paloivat. Quagliarella tönäisi Muchaa joka tämän jälkeen huitaisi Quagliarellaa nyrkillä naamaan. Tuloksena keltaiset kortit molemmille. Jälleen italialaiset, loukkaantunut ykkösmaalivahti, vaihtopenkiltä peliä seurannut Gianluigi Buffon, sekä Quagliarella etunenässä, protesoivat vahvasti, että Muchalle olisi kuulunut punainen kortti. Italia painosti maalin jälkeen jälleen vääjäämättä, mutta 89. minuutilla Slovakia pääsi vastahyökkäykseen, ja vaihtomies Kamil Kopúnek tuikkasi Slovakian 3-1 johtoon. Italia painosti vielä viimeiset minuutit lujasti, ja Quagliarella ampui Italian maalin päähän upealla kaukolaukauksellaan 90. minuutilla. Lisäaikaa annettiin 4 minuuttia ja Italia painosti vääjäämättä, muttei onnistunut enää tekemään maalia. Slovakia voitti ottelun 3-2 ja eteni lohkosta jatkoon. Italia jäi lohkon jumboksi ja edessä oli aikainen kotimatka. Pettynyt päävalmentaja Lippi poistui vaihtopenkiltä pukuhuoneisiin ensimmäisenä ja joukkueen kapteeni Fabio Cannavaro, joka oli neljä vuotta sitten nostanut MM-pokaalia käsivarsillaan lohdutti nyt pettyneitä ja itkeviä joukkuetovereitaan.

EM-kilpailut 2012

Penkin alle menneiden MM-kisojen jälkeen uudeksi päävalmentajaksi valittiin aiemmin Fiorentinaa luotsannut Cesare Prandelli. Uuden luotsin aikakausi ei lähtenyt kovinkaan ruusuisesti käyntiin, kun Italia kärsi 0–1-tappion Norsunluurannikolle ystävyysottelussa. EM-karsintojen käynnistyessä Prandelli oli kuitenkin saanut Azzurrin pelaamaan yhtenäisemmin ja karsintojen avausottelussa joukkue onnistui nousemaan tappioasemasta 2–1-voittoon vieraskentällä Viroa vastaan. Italia voitti karsintojen kymmenestä pelistään kahdeksan ja pelasi kahdesti tasan. Italia päästi karsinnoissa ainoastaan kaksi maalia, joka oli vähiten kaikista karsintoihin osallistuneista joukkueista, ja otti ylivoimaisen lohkovoiton.

Italia avasi EM-kisansa 10. kesäkuuta, kun se lähti hakemaan revanssia edellisten EM-kisojen puolivälierätappiosta Espanjasta. Joukkue onnistuikin nollaamaan Espanjan hyökkäykset varsin tehokkaasti ja Antonio Di Natalen maalilla se johti peliä tunnin pelin jälkeen. Espanjan Cesc Fàbregas toi kuitenkin hallitsevan Euroopan- ja maailmanmestarin tasoihin vain muutamaa minuuttia myöhemmin ja ottelu päättyi lopulta pistejakoon. Alkulohkon toisessa ottelussa Italia kohtasi Kroatian, ja siirtyi johtoon Andrea Pirlon vapaapotkumaalilla ensimmäisen jakson lopulla. Kroatian Mario Mandžukić tasoitti pelin kuitenkin 1–1-lukemiin, eikä kumpikaan enää sen jälkeen maalinteossa onnistunut, joten Italia tarvitsi lohkon päätöspelistä Irlantia vastaan voiton, jotta puolivälieräpaikka irtoaisi. Sen se myös otti, kun Antonio Cassano ja Mario Balotelli tekivät kisojen ensimmäiset maalinsa ja Italia valloitti lopulta lohkon kakkossijan.

Puolivälierässä Italia sai vastaansa D-lohkon voittaneen Englannin. Italia hallitsi varsinaista peliaikaa ja jatkoaikaa, mutta ei onnistunut hyödyntämään monia maalipaikkojaan. Edessä oli, edellisten EM-kisojen tavoin, rangaistuspotkukilpailu, jossa Italialta onnistuivat Mario Balotelli, Andrea Pirlo, Antonio Nocerino ja Alessandro Diamanti. Riccardo Montolivo laukoi toisena Italian laukojana pallon ohi maalin. Englannin Ashley Young laukoi ylärimaan, jonka jälkeen maalivahti Gianluigi Buffon torjui Ashley Colen laukauksen ja Italia eteni välieriin.

Välierissä Italia sai vastaansa kisoissa voitosta voittoon edenneen Saksan. Mario Balotellin kahdella maalilla Italia karkasi 2–0-johtoon, eikä Saksa onnistunut tasoittamaan peliä, Mesut Özilin lisäajalla tekemästä kavennuksesta huolimatta. Italia eteni täten finaaliin, jossa se kohtasi Espanjan. Ennen finaalia Italia ei ollut hävinnyt yhtään ottelua karsinnoissa eikä kisoissa, eikä se ollut ollut kisojen aikana kertaakaan tappiolla. Finaalissa se kuitenkin joutui kahden maalin takaa-ajoasemaan jo ensimmäisen 45 minuuttisen aikana, kun David Silva ja Jordi Alba onnistuivat Espanjalta maalinteossa. Toisella jaksolla Italian tilannetta heikensi vielä merkittävästi, vaihdosta sisään tullen, Thiago Mottan loukkaantuminen, jonka jälkeen Italia joutui pelaamaan yhden miehen vajaalla, koska joukkue oli jo käyttänyt kaikki kolme vaihtoaan. Fernando Torres ja Juan Mata lisäsivät Espanjan johtoa vielä kahdella maalilla, eikä mestarista jäänyt epäselvyyttä. Espanja voitti ottelun 4-0 ja juhli toista peräkkäistä Euroopan mestaruuttaan. Hopeamitalit olivat Italian joukkueelta kuitenkin erittäin hieno suoritus, sillä harva uskoi Azzurrin menestyvän kisoissa.

Turnauksen päätyttyä Italian joukkueesta EM-kisojen 2012 tähdistöön valittiin maalivahti ja joukkueen kapteeni Gianluigi Buffon, keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi sekä Andrea Pirlo ja hyökkääjä Mario Balotelli.

Arvokisat

MM-kisat 1930: Ei osallistunut 1934: Maailmanmestaruus 1938: Maailmanmestaruus 1950: 1. kierros 1954: 1. kierros 1958: Ei selviytynyt karsinnoista 1962: 1. kierros 1966: 1. kierros 1970: Hopeaa 1974: 1. kierros 1978: 4. sija 1982: Maailmanmestaruus 1986: 2. kierros 1990: Pronssia 1994: Hopeaa 1998: Puolivälierät 2002: Neljännesvälierät 2006: Maailmanmestaruus 2010: 1. kierros

EM-kisat 1960: Ei osallistunut 1964: Ei selviytynyt karsinnoista 1968: Euroopan mestaruus 1972: Ei selviytynyt karsinnoista 1976: Ei selviytynyt karsinnoista 1980: 4. sija 1984: Ei selviytynyt karsinnoista 1988: Välierät 1992: Ei selviytynyt karsinnoista 1996: 1. kierros 2000: Hopeaa 2004: 1. kierros 2008: Puolivälierät 2012: Hopeaa

Italian jalkapallomaajoukkueen kokoonpano

Joukkue Jalkapallon EM-kisoissa 2012

Maalivahdit: 1 Gianluigi Buffon (Juventus FC) 12 Salvatore Sirigu (PSG) 14 Morgan De Sanctis (SSC Napoli) Puolustajat: 2 Christian Maggio (SSC Napoli) 3 Giorgio Chiellini (Juventus FC) 4 Angelo Ogbonna (Torino FC) 6 Federico Balzaretti (US Palermo) 7 Ignazio Abate (AC Milan) 15 Andrea Barzagli (Juventus FC) 19 Leonardo Bonucci (Juventus FC)

Keskikenttäpelaajat: 5 Thiago Motta (Paris Saint-Germain 8 Claudio Marchisio (Juventus FC) 13 Emanuele Giaccherini (Juventus) 16 Daniele De Rossi (AS Roma) 18 Riccardo Montolivo (AC Milan) 21 Andrea Pirlo (Juventus FC) 22 Alessandro Diamanti (Bologna FC) 23 Antonio Nocerino (AC Milan) Hyökkääjät: 9 Mario Balotelli (AC Milan) 10 Antonio Cassano (FC Internazionale Milano) 11 Antonio Di Natale (Udinese) 17 Fabio Borini (AS Roma) 20 Sebastian Giovinco (Juventus) 22 Alessandro Diamanti (Bologna FC)

Entisiä pelaajia

Demetrio Albertini Alessandro Altobelli Amedeo Amadei Roberto Baggio Salvatore Bagni Franco Baresi Romeo Benetti Giuseppe Bergomi Amedeo Biavati Manuele Blasi Roberto Boninsegna Giampiero Boniperti Antonio Cabrini Fabio Capello Pier Luigi Casiraghi Franco Causio Luigi Cevenini Giorgio Chinaglia Giampiero Combi Bruno Conti Mario Corso Alessandro Costacurta Fernando De Napoli

Aimo Diana Roberto Donadoni Morgan De Sanctis Renzo De Vecchi Alberigo Evani Giacinto Facchetti Giovanni Ferrari Guglielmo Gabetto Claudio Gentile Giuseppe Giannini Francesco Graziani Felice Levratto Ezio Loik Paolo Maldini Roberto Mancini Virgilio Maroso Sandro Mazzola Valentino Mazzola Giuseppe Meazza Romeo Menti Luis Monti Alessandro Nesta

Raimundo Orsi Gianluca Pagliuca Carlo Parola Angelo Peruzzi Armando Picchi Silvio Piola Paolino Pulici Paolo Rossi Gigi Riva Gianni Rivera Claudio Sala Salvatore Schillaci Gaetano Scirea Aldo Serena Marco Tardelli Francesco Toldo Francesco Totti Gianluca Vialli Christian Vieri Walter Zenga Dino Zoff Gianfranco Zola

Päävalmentajat kautta aikain

• 1910–1912 Tekninen komissio
• 1912 Vittorio Pozzo
• 1912–1924 Tekninen komissio
• 1924 Vittorio Pozzo
• 1924–1925 Tekninen komissio
• 1925–1928 Augusto Rangone
• 1928–1929 Carlo Carcano
• 1929–1948 Vittorio Pozzo (maailmanmestaruus 1934 ja maailmanmestaruus 1938)
• 1949–1950 Ferruccio Novo
• 1951 Tekninen komissio
• 1952–1953 Carlino Beretta
• 1953–1959 Tekninen komissio
• 1960 Giuseppe Viani
• 1960–1961 Giovanni Ferrari
• 1962 Tekninen komissio
• 1962–1966 Edmondo Fabbri
• 1966–1967 Tekninen komissio
• 1967–1974 Ferruccio Valcareggi (Euroopan-mestaruus 1968 ja MM-hopeaa 1970)
• 1974–1975 Fulvio Bernardini
• 1975–1986 Enzo Bearzot (maailmanmestaruus 1982)
• 1986–1991 Azeglio Vicini (MM-pronssia 1990)
• 1991–1996 Arrigo Sacchi (MM-hopeaa 1994)
• 1997–1998 Cesare Maldini
• 1998–2000 Dino Zoff (EM-hopeaa 2000)
• 2000–2004 Giovanni Trapattoni
• 2004–2006 Marcello Lippi (maailmanmestaruus 2006)
• 2006–2008 Roberto Donadoni
• 2008–2010 Marcello Lippi
• 2010– Cesare Prandelli

Tilastoja

Eniten otteluita maajoukkueessa

#	Nimi	Ura	Ottelut
1	Fabio Cannavaro	1997–	136
2	Gianluigi Buffon	1997–	131
3	Paolo Maldini	1988–2002	126
4	Dino Zoff	1968–1983	112
5	Gianluca Zambrotta	1999–	97
6	Giacinto Facchetti	1963–1977	94
7	Alessandro Del Piero	1995–2008	91
8	Franco Baresi	1982–1994	81
=	Giuseppe Bergomi	1982–1998	81
=	Marco Tardelli	1976–1985	81

Parhaat maalintekijät

#	Pelaaja	Ura	Maalit (Ottelut)	Maali/peli
1	Luigi Riva	1965–1974	35 (42)	0.83
2	Giuseppe Meazza	1930–1939	33 (53)	0.62
3	Silvio Piola	1935–1952	30 (34)	0.88
4	Roberto Baggio	1988–2004	27 (56)	0.48
=	Alessandro Del Piero	1995–2008	27 (91)	0.30
6	Alessandro Altobelli	1980–1988	25 (61)	0.41
=	Adolfo Baloncieri	1920–1930	25 (47)	0.53
=	Filippo Inzaghi	1997–2007	25 (57)	0.44
9	Francesco Graziani	1975–1983	23 (64)	0.36
=	Christian Vieri	1997–2005	23 (49)	0.47

Aiheesta muualla

• Italian jalkapalloliitto
• Tilastoja
• Pelaajatilastoja
• Valmentajatilastoja

UEFAn maajoukkueet

Alankomaat	Albania	Andorra	Armenia	Azerbaidžan	Belgia	Bosnia ja Hertsegovina	Bulgaria	Englanti	Espanja
Färsaaret	Gibraltar	Georgia	Irlannin tasavalta	Islanti	Israel	Italia	Itävalta	Kazakstan	Kreikka
Kroatia	Kypros	Latvia	Liechtenstein	Liettua	Luxemburg	Makedonia	Malta	Moldova	Montenegro
Norja	Pohjois-Irlanti	Portugali	Puola	Ranska	Romania	Ruotsi	Saksa	San Marino	Serbia
Skotlanti	Slovakia	Slovenia	Suomi	Sveitsi	Tanska	Tšekki	Turkki	Ukraina	Unkari
Valko-Venäjä	Venäjä	Viro	Wales
Entisiä joukkueita:
Itä-Saksa	Jugoslavia	Neuvostoliitto	Saar	Tšekkoslovakia

Jalkapallon maailmanmestarit

1930 Uruguay | 1934 Italia | 1938 Italia | 1950 Uruguay | 1954 Saksa | 1958 Brasilia | 1962 Brasilia | 1966 Englanti | 1970 Brasilia | 1974 Saksa | 1978 Argentiina | 1982 Italia | 1986 Argentiina | 1990 Saksa | 1994 Brasilia | 1998 Ranska | 2002 Brasilia | 2006 Italia | 2010 Espanja

Jalkapallon Euroopan-mestarit

1960 Neuvostoliitto | 1964 Espanja | 1968 Italia | 1972 Saksa | 1976 Tšekkoslovakia | 1980 Saksa | 1984 Ranska | 1988 Alankomaat | 1992 Tanska | 1996 Saksa | 2000 Ranska | 2004 Kreikka | 2008 Espanja | 2012 Espanja

Jalkapallon olympiavoittajat

1900 Yhdistynyt kuningaskunta | 1904 Kanada | 1908 Yhdistynyt kuningaskunta | 1912 Yhdistynyt kuningaskunta | 1920 Belgia | 1924 Uruguay | 1928 Uruguay | 1936 Italia | 1948 Ruotsi | 1952 Unkari | 1956 Neuvostoliitto | 1960 Jugoslavia | 1964 Unkari | 1968 Unkari | 1972 Puola | 1976 Saksan demokraattinen tasavalta | 1980 Tšekkoslovakia | 1984 Ranska | 1988 Neuvostoliitto | 1992 Espanja | 1996 Nigeria | 2000 Kamerun | 2004 Argentiina | 2008 Argentiina | 2012 Meksiko

Italian jalkapallo

Lajiliitto: Italian jalkapalloliitto
Sarjat: Serie A | Naisten Serie A | Serie B | Lega Pro
Cup-kilpailut: Coppa Italia (Italian cup) | Italian supercup
Maajoukkueet: Italian maajoukkue | Naisten maajoukkue | Alle 21-vuotiaiden maajoukkue
Palkinnot: Oscar del calcio | Capocannoniere