Italian jalkapallomaajoukkue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Italia
FIGC Logo 2017.svg
Lempinimi Azzurri (taivaansiniset)
Liitto Italian jalkapalloliitto (Federazione Italiana Giuoco Calcio)
Maanosaliitto UEFA
Valmentaja Italia Roberto Mancini[1]
Kapteeni Giorgio Chiellini
Eniten otteluita Gianluigi Buffon (176)
Eniten maaleja Luigi Riva (35)
FIFAn maakoodi ITA
FIFA-ranking 5 (16.9.2021) [2]
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
}}
Kolmas peliasu
Ensimmäinen ottelu

 Italia 6–2 Ranska 
(Milano, Italia; 15. toukokuuta 1910)

Suurin voitto

 Italia 9–0 Yhdysvallat 
(Brentford, Englanti; 2. elokuuta 1948)

Suurin tappio

 Unkari 7–1 Italia 
(Budapest, Unkari; 6. huhtikuuta 1924)

MM-kilpailut
Esiintymiset 18 (ensimmäiset 1934)
Paras MM-sijoitus Mestaruus (1934, 1938, 1982, 2006)
EM-kilpailut
Esiintymiset 10 (ensimmäiset 1968)
Paras sijoitus Mestaruus (1968, 2020)
Mitalit
Maa:  Italia
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Saksa 2006
Kultaa Kultaa Espanja 1982
Kultaa Kultaa Ranska 1938
Kultaa Kultaa Italia 1934
Hopeaa Hopeaa Yhdysvallat 1994
Hopeaa Hopeaa Meksiko 1970
Pronssia Pronssia Italia 1990
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Italia 1968
Kultaa Kultaa Eurooppa 2020
Hopeaa Hopeaa Puola/Ukraina 2012
Hopeaa Hopeaa Belgia/Alankomaat 2000
   Välierissä Länsi-Saksa 1988


Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Berliini 1936
Pronssia Pronssia Ateena 2004
Pronssia Pronssia Amsterdam 1928
Maanosaliittojen cup
Pronssia Pronssia Brasilia 2013

Italian jalkapallomaajoukkue (ital. Nazionale italiana di calcio) edustaa Italiaa kansainvälisissä miesten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Joukkuetta hallinnoi Italian jalkapalloliitto.

Italia on eräs maailman menestyksekkäimmistä maajoukkueista. Se on voittanut neljä maailmanmestaruutta ja kaksi Euroopan-mestaruutta, ja on pelannut kaikkiaan 28 kertaa arvokilpailujen lopputurnauksessa. Joukkue pelaa tavallisesti taivaansinisissä pelipaidoissa, mistä juontuu lempinimi Azzurri, taivaansiniset.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varhainen historia, sekä MM- ja EM-kultavuodet (1910–1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italia pelasi ensimmäisen ottelunsa 15. toukokuuta 1910 Ranskaa vastaan ja voitti ottelun maalein 6–2. Tukholman olympiakisoissa 1912 Italia hävisi 3-2 ensimmäisiin arvokisoihinsa osallistuneelle Suomelle, joka oli silloin Suomen suuriruhtinaskunta. Ensimmäisen arvokisamitalinsa, pronssisen, Italia saavutti 1928 Amsterdamin olympialaisista. Joukkue ei osallistunut ensimmäisiin MM-kisoihin 1930 Uruguayssa, mutta voitti sen jälkeen kahdesti peräkkäin maailmanmestaruuden, 1934 kotikisoissa, missä loppuottelussa kaatui Tšekkoslovakia maalein 2–1, ja 1938 Ranskassa, jolloin se voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Noihin aikoihin maata hallitsi Benito Mussolini ja panostus jalkapalloon oli voimakasta. Mussolini oli uhannut valmentaja Vittorio Pozzon henkeä, mikäli Italia ei voittaisi. Samaisella vuosikymmenellä Italia voitti kultaa myös 1936 Berliinin olympialaisissa.

Toisen maailmansodan jälkeen Italia ei enää ollut entisellä tasollaan: se ei edennyt vuosien 1950, 1962 eikä 1966 MM-turnauksessa alkulohkoa pitemmälle eikä päässyt 1958 koko turnaukseen. Osaltaan tähän vaikutti tuon ajan parhaimman italialaisjoukkueen AC Torinon koko joukkueen kuoleminen Supergan lento-onnettomuudessa vuonna 1949.

Seuraavan kerran Italian joukkue pystyi suurvoittoon vasta 1968 EM-kotikisoissa, missä se voitti historiansa toistaiseksi ainoan EM-kullan. Loppuottelussa Italia pelasi Jugoslavian kanssa 1–1-tasapelin, minkä johdosta jouduttiin järjestämään uusintaottelu. Sen Italia voitti maalein 2–0. Kaksi vuotta myöhemmin 1970 Meksikon MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun, jossa se hävisi Brasilialle lukemin 4–1. Kaksiin seuraaviin EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja jäi 1974 MM-kisoissa alkulohkoon. Vuoden 1978 MM-kisoissa se oli neljäs samoin kuin kaksi vuotta myöhemmin EM-kisoissa.

Italia selviytyi vaivalloisesti 1982 Espanjan MM-turnaukseen, ja itse kisoissakin se eteni alkulohkosta jatkoon vasta maalieron turvin. Jatkolohkossa se kuitenkin voitti sekä Argentiinan (2–1) että Brasilian (3–2) ja eteni näin välieriin, joissa se voitti Puolan lukemin 2–0. Loppuottelussa vastaan asettui Saksan liittotasavalta, jonka Italia voitti 3–1. Italian joukkueen ja koko kisojen tähti ja paras maalintekijä oli vasta juuri ennen kisoja pelikiellosta vapautunut Paolo Rossi, joka viimeisissä kolmessa ottelussa teki yhteensä kuusi maalia.

MM-kisojen 1982 jälkeen Italia vakiinnutti paikkansa eräänä maailman kovatasoisimmista jalkapallojoukkueista lukuun ottamatta epäonnistumista EM-kisojen 1984 ja MM-kisojen 2018 karsinnoissa. Arvokilpailuissa Italia on lukeutunut säännöllisesti vahvimpiin ennakkosuosikkeihin ja on saavuttanut lukuisia mitaleja.

MM-kilpailut 1990, 1994 ja 1998[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kilpailut 1990 järjestettiin jälleen Italiassa, ja joukkue lähti kisoihin voittajasuosikkina mutta hävisi välierässä rangaistuspotkukilpailussa Argentiinalle. Pronssiottelussa Italia voitti Englannin maalein 2–1. Joukkue päästi turnauksessa vain kaksi maalia. MM-kilpailuissa 1994 Italia eteni loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Ottelu oli jatkoajankin jälkeen tilanteessa 0–0, joten jälleen voitto ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa, jonka Brasilia voitti Roberto Baggion epäonnistuttua omassa yrityksessään. Myös seuraavissa MM-kilpailuissa Ranskassa 1998 Italia hävisi rangaistuspotkukilpailussa, tällä kertaa jo puolivälierissä mestaruuteen lopulta yltäneelle isäntämaa Ranskalle.

EM-kilpailut 2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italia ei ollut suurimpien suosikkien joukossa lähdettäessä vuoden 2000 EM-kilpailuihin, mutta se eteni loppuotteluun saakka. Välierässä Alankomaita vastaan Italian maalivahti Francesco Toldo torjui varsinaisella peliajalla yhden rangaistuspotkun ja rangaistuspotkukilpailussa kaksi. Loppuottelu maailmanmestari Ranskaa vastaan oli 90 minuutin jälkeen tilanteessa 1–1, mutta Ranska voitti kultaisella maalilla tultuaan varsinaisella peliajalla tasoihin vain puolisen minuuttia ennen päätösvihellystä.

MM-kilpailut 2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sekä vuoden 2002 MM- että 2004 EM-kilpailuissa Italia putosi jo alkukierroksilla. MM-kilpailuissa 2006 se eteni alkulohkostaan voittajana jatkoon ja voitti pudotuspeleissä Australian 1–0, Ukrainan 3–0 ja isäntämaa Saksan jatkoajan jälkeen 2–0. Loppuottelu Ranskaa vastaan oli jatkoajankin jälkeen tasatilanteessa 1–1 mutta rangaistuspotkukilpailun Italia voitti 5–3 Ranskan David Trezeguet'n epäonnistuttua omassa yrityksessään. Turnauksen jälkeen valmentaja Marcello Lippi jätti tehtävänsä todettuaan saavuttaneensa kaiken maajoukkuevalmentajalle mahdollisen. Uudeksi valmentajaksi nimettiin 13. heinäkuuta 2006 entinen maajoukkuepelaaja Roberto Donadoni. Vuoden 2008 EM-kilpailuissa Italia jäi puolivälieriin, minkä jälkeen Donadoni jätti päävalmentajan tehtävät ja 25. kesäkuuta 2008 Lippi palasi kahden vuoden tauon jälkeen maajoukkueen päävalmentajaksi.

MM-kilpailut 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kilpailuihin 2010 Italia lähti Lippin johdolla kovin odotuksin varmistettuaan karsinnoissa lopputurnauspaikkansa ensimmäisten joukossa. Lippi luotti pääasiassa konkareihin, mutta myös uusia, nuoria pelaajia, kuten keskikenttäpelaaja Claudio Marchisio ja laitapuolustaja Domenico Criscito nostettiin mukaan maajoukkueeseen ja heistä kehittyi MM-kilpailuihin mennessä joukkueen runkopelaajia. Lippi yritti houkutella mukaan myös maajoukkueuransa jo lopettanutta, AC Milanin topparia Alessandro Nestaa, mutta tämä kieltäytyi MM-kutsusta. Joukkueen kapteenina oli edelleen vuoden 2006 tavoin Fabio Cannavaro.

Italia arvottiin MM-kilpailujen F-lohkoon. Ensimmäisessä ottelussaan se kohtasi Paraguayn. Tasaisen ensimmäisen puoliajan lopulla Paraguayn toppari Antolín Alcaraz puski kulmapotkusta maalin. Toisen puoliajan alkaessa Italia vaihtoi maalivahtia: joukkueen avainpelaajiin lukeutunut Gianluigi Buffon oli loukkaantunut ensimmäisellä puoliajalla, ja kentälle tuli Federico Marchetti. Myöhemmin selvisi että Buffonilla oli selässä välilevyn pullistuma, eikä hän enää pelannut turnauksessa. Toisella jaksolla Italian Daniele De Rossi teki kulmapotkun jälkeen tasoitusmaalin, ja ottelu päättyi 1–1.

Seuraavassa ottelussaan Italia kohtasi Uuden-Seelannin, joka arvioitiin lohkon heikoimmaksi joukkueeksi. Se oli kuitenkin pelannut ensimmäisessä ottelussaan tasapelin Slovakiaa vastaan. Italiaakin vastaan Uusi-Seelanti siirtyi 11. minuutilla johtoon mutta ei tämän jälkeen saanut enää laukaustakaan kohti Italian maalia. Italia tasoitti loppulukemiksi 1–1 Daniele De Rossin hankittua Italialle rangaistuspotkun, josta hyökkääjä Vincenzo Iaquinta teki maalin.

Slovakiaa vastaan päävalmentaja Lippi muutti Italian kokoonpanoa hieman; muun muassa kovana taistelijana tunnettu, puolustava keskikenttäpelaaja Gennaro Gattuso pääsi avauskokoonpanoon. Slovakian Róbert Vittek teki 25. minuutilla ensimmäisen maalin maalivahti Marchettin hieman haparoitua tilanteessa. Italia muutti ryhmityksensä hyökkäävämmäksi 3-4-3-järjestelmäksi ja vaihtoi puolustavan keskikenttäpelaajan Gattuson sekä laitapuolustaja Crisciton tilalle hyökkäävän keskikenttäpelaajan Christian Maggion sekä hyökkääjä Fabio Quagliarellan. Vielä 56. minuutilla Riccardo Montolivon tilalle vaihdettiin loukkaantumisista kärsinyt, hyökkäävämpi vaihtoehto ja hyvän peliälyn omaava Andrea Pirlo. Italialaiset osuivat kerran maalin ylärimaan, ja toisessa tilanteessa Slovakian toppari Martin Škrtel potkaisi pallon pois Slovakian maalista, jonka sisällä pallo jo oli. Tuomari ei huomannut pallon käyneen maalin sisäpuolella eikä hyväksynyt maalia. Vittek lisäsi Slovakian johdon 2–0:aan 73. minuutilla. Antonio Di Natale teki 81. minuutilla kavennusmaalin Ján Muchan torjuman Vincenzo Iaquintan laukauksen paluupallosta. Italia painostaessa Slovakia pääsi 89. minuutilla vastahyökkäykseen, josta vaihtomiehenä kentälle tullut Kamil Kopúnek teki Slovakian kolmannen maalin. Quagliarella kavensi 90. minuutilla kaukolaukauksellaan tilanteeksi 3–2. Se jäi lopputulokseksi, ja Slovakia eteni lohkosta jatkoon Italian jäädessä lohkossa viimeiseksi.

EM-kilpailut 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 2010 epäonnistumisen jälkeen päävalmentajaksi valittiin aiemmin Fiorentinaa valmentanut Cesare Prandelli, jonka kauden alkajaisiksi Italia hävisi ystävyysottelussa Norsunluurannikolle 0–1. EM-karsintojen avausottelussa Italia nousi tappioasemasta 2–1-voittoon vieraskentällä Viroa vastaan. Italia voitti karsintojen kymmenestä ottelustaan kahdeksan ja pelasi kahdesti tasan. Se päästi karsinnoissa ainoastaan kaksi maalia, mikä oli vähiten kaikista karsintoihin osallistuneista joukkueista, ja otti ylivoimaisen lohkovoiton.

Italia avasi vuoden 2012 EM-kilpailut 10. kesäkuuta kohtaamalla Espanjan, joka oli voittanut Italian edellisten EM-kilpailujen puolivälierässä. Antonio Di Natale vei Italian johtoon mutta Espanjan Cesc Fàbregas tasoitti muutama minuutti myöhemmin loppunumeroiksi 1–1. Alkulohkon toisessa ottelussaan Kroatiaa vastaan Italia siirtyi johtoon Andrea Pirlon vapaapotkumaalilla ensimmäisen jakson lopulla mutta Mario Mandžukić tasoitti pelin lopputulokseksi 1–1. Italia tarvitsi jatkopaikkaan voiton Irlannista, ja Antonio Cassanon ja Mario Balotellin maaleilla Italia nousikin lohkossaan toiseksi.

Puolivälierä D-lohkon voittanutta Englantia vastaan eteni maalittomana rangaistuspotkukilpailuun, jossa Italialta onnistuivat Mario Balotelli, Andrea Pirlo, Antonio Nocerino ja Alessandro Diamanti. Riccardo Montolivo laukoi toisena Italian laukojana pallon ohi maalin. Englannin Ashley Young laukoi ylärimaan, minkä jälkeen maalivahti Gianluigi Buffon torjui Ashley Colen laukauksen, joten Italia eteni välieriin.

Välierissä Italia sai vastaansa kisoissa voitosta voittoon edenneen Saksan. Mario Balotelli teki kaksi maalia, ja Mesut Özilin lisäajalla tekemä kavennus jäi Saksan ainoaksi maaliksi. Italia eteni täten loppuotteluun, jossa se kohtasi Espanjan. Ennen loppuottelua Italia ei ollut hävinnyt yhtään ottelua karsinnoissa eikä ollut lopputurnauksessa kertaakaan tappiolla. Loppuottelussa Espanja siirtyi jo ensimmäisellä puoliajalla kahden maalin johtoon David Silvan ja Jordi Alban maaleilla. Toisella puoliajalla Italia joutui vielä pelaamaan vajaalla pelaajamäärällä Thiago Mottan loukkaannuttua ja joukkueen käytettyä jo kaikki kolme vaihtoaan. Fernando Torresin ja Juan Matan maalien myötä Espanja voitti ottelun 4–0 ja vei Euroopan-mestaruuden toisen peräkkäisen kerran.

Turnauksen tähdistöön valittiin Italian joukkueesta maalivahti ja joukkueen kapteeni Gianluigi Buffon, keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi ja Andrea Pirlo sekä hyökkääjä Mario Balotelli.

Sijoitukset arvokilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailut Maailmanmestaruuskilpailuiden karsinnat
Vuosi Kierros Sija O V T H TM PM O V T H TM PM
Uruguay 1930 Ei osallistunut
Italia 1934 Mestari 1. 5 4 1 0 12 3 1 1 0 0 4 0
Ranska 1938 Mestari 1. 4 4 0 0 11 5 Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
Brasilia 1950 Lohkovaihe 7. 2 1 0 1 4 3 Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
Sveitsi 1954 Lohkovaihe 10. 3 1 0 2 6 7 2 2 0 0 7 2
Ruotsi 1958 Ei selviytynyt karsinnoista 4 2 0 2 5 5
Chile 1962 Lohkovaihe 9. 3 1 1 1 3 2 2 2 0 0 10 2
Englanti 1966 Lohkovaihe 9. 3 1 0 2 2 2 6 4 1 1 17 3
Meksiko 1970 Hopeaa 2. 6 3 2 1 10 8 4 3 1 0 10 3
Länsi-Saksa 1974 Lohkovaihe 10. 3 1 1 1 5 4 6 4 2 0 12 0
Argentiina 1978 Neljäs sija 4. 7 4 1 2 9 6 6 5 0 1 18 4
Espanja 1982 Kultaa 1. 7 4 3 0 12 6 8 5 2 1 12 5
Meksiko 1986 Neljännesvälierät 12. 4 1 2 1 5 6 Ei osallistunut mestaruuden vuoksi
Italia 1990 Pronssia 3. 7 6 1 0 10 2 Valittu isäntämaaksi
Yhdysvallat 1994 Hopeaa 2. 7 4 2 1 8 5 10 7 2 1 22 7
Ranska 1998 Puolivälierät 5. 5 3 2 0 8 3 10 6 4 0 13 2
Etelä-Korea Japani 2002 Neljännesvälierät 15. 4 1 1 2 5 5 8 6 2 0 16 3
Saksa 2006 Kultaa 1. 7 5 2 0 12 2 10 7 2 1 17 8
Etelä-Afrikka 2010 Lohkovaihe 26. 3 0 2 1 4 5 10 7 3 0 18 7
Brasilia 2014 Lohkovaihe 22. 3 1 0 2 2 3 10 6 4 0 19 9
Venäjä 2018 Ei selviytynyt karsinnoista 12 7 3 2 21 9
Qatar 2022 Päätetään myöhemmin
Yhteensä 18/20 83 45 21 17 128 77 97 67 23 7 200 60

EM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1960: Ei osallistunut
  • 1964: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1968: Euroopan mestaruus
  • 1972: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1976: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1980: 4. sija
  • 1984: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1988: Välierät
  • 1992: Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1996: 1. kierros
  • 2000: Hopeaa
  • 2004: 1. kierros
  • 2008: Puolivälierät
  • 2012: Hopeaa
  • 2016: Puolivälierät
  • 2020: Euroopan mestaruus

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edelliset kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen kokoonpanot
Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen kokoonpanot
Maanosaliittojen cupin kokoonpanot

Eniten maaotteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gianluigi Buffon on eniten otteluita pelannut pelaaja Italian maajoukkueessa 176 ottelullaan.

Päivitetty 25. kesäkuuta 2021, eniten maaotteluita pelanneet italialaispelaajat ovat:

# Nimi Ura Ottelut Maalit
1 Gianluigi Buffon 1997–2018 176 0
2 Fabio Cannavaro 1997–2010 136 2
3 Paolo Maldini 1988–2002 126 7
4 Daniele De Rossi 2004–2017 117 21
5 Andrea Pirlo 2002–2015 116 13
6 Dino Zoff 1968–1983 112 0
7 Giorgio Chiellini 2004– 109 8
8 Leonardo Bonucci 2010– 105 7
9 Gianluca Zambrotta 1999–2010 98 2
10 Giacinto Facchetti 1963–1977 94 3
11 Alessandro Del Piero 1995–2008 91 27
12 Marco Tardelli 1976–1985 81 6
Franco Baresi 1982–1994 81 1
Giuseppe Bergomi 1982–1998 81 6
15 Demetrio Albertini 1991–2002 79 2

Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.

Eniten maaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 25. kesäkuuta 2021, eniten maaleja tehneet italialaispelaajat ovat:

Luigi Riva on eniten maaleja tehnyt pelaaja Italian maajoukkueessa 35 maalillaan.
# Nimi Ura Maalit Ottelut Keskiarvo
1 Luigi Riva 1965–1974 35 42 0.83
2 Giuseppe Meazza 1930–1939 33 53 0.62
3 Silvio Piola 1935–1952 30 34 0.88
4 Roberto Baggio 1988–2004 27 56 0.48
Alessandro Del Piero 1995–2008 27 91 0.30
6 Adolfo Baloncieri 1920–1930 25 47 0.53
Filippo Inzaghi 1997–2007 25 57 0.44
Alessandro Altobelli 1980–1988 25 61 0.41
9 Christian Vieri 1997–2005 23 49 0.47
Francesco Graziani 1975–1983 23 64 0.36

Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.

Tunnettuja entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat järjestetty vuosikymmenittäin ensimmäisen maaottelun ajankohdan mukaan. Suluissa maaotteluiden määrä.[3]

1910-luku:

1920-luku:

1930-luku:

1940-luku:

1960-luku:

1970-luku:

1980-luku:

1990-luku:

2000-luku:

Päävalmentajat kautta aikain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Uusitalo, Timo: Sinetti asialle - Roberto Mancini Italian vastuuvalmentajaksi 14.5.2018. Yle. Viitattu 15.5.2018.
  2. FIFA Men's Ranking FIFA.com. 27.5.2021. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 25.6.2021. (englanniksi)
  3. http://www.rsssf.com/miscellaneous/ital-recintlp.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]