Italian jalkapallomaajoukkue
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Liiallista hehkutusta ja "urheilukieltä". |
| Italia | ||||
|---|---|---|---|---|
 |
||||
| Lempinimi | Azzurri (taivaansiniset) | |||
| Liitto | Italian jalkapalloliitto (Federazione Italiana Giuoco Calcio) | |||
| Maanosaliitto | UEFA | |||
| Valmentaja |
 Roberto Mancini[1] |
|||
| Kapteeni | Gianluigi Buffon | |||
| Eniten otteluita | Gianluigi Buffon (142) | |||
| Eniten maaleja | Luigi Riva (35) | |||
| FIFA:n maakoodi | ITA | |||
| FIFA-ranking | 13 (11.6.2020) [2] | |||
|
||||
| Ensimmäinen ottelu | ||||
| Suurin voitto | ||||
|
|
||||
| Suurin tappio | ||||
| MM-kilpailut | ||||
| Esiintymiset | 18 (ensimmäiset 1934) | |||
| Paras MM-sijoitus | Mestaruus 1934, 1938, 1982 ja 2006 | |||
| EM-kilpailut | ||||
| Esiintymiset | 8 (ensimmäiset 1968) | |||
| Paras sijoitus | Mestaruus 1968 | |||
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Maa: Italia
| |||
| Miesten jalkapallo | |||
| MM-kilpailut | |||
 Kultaa |
Saksa 2006 | ||
| Kultaa |
Espanja 1982 | ||
| Kultaa |
Ranska 1938 | ||
| Kultaa |
Italia 1934 | ||
 Hopeaa |
Yhdysvallat 1994 | ||
| Hopeaa |
Meksiko 1970 | ||
 Pronssia |
Italia 1990 | ||
| EM-kilpailut | |||
| Kultaa |
Italia 1968 | ||
| Hopeaa |
Puola/Ukraina 2012 | ||
| Hopeaa |
Belgia/Alankomaat 2000 | ||
| Välierissä | Länsi-Saksa 1988 |
| |
 Olympialaiset
| |||
| Kultaa |
Berliini 1936 | ||
| Pronssia |
Ateena 2004 | ||
| Pronssia |
Amsterdam 1928 | ||
| Maanosaliittojen cup | |||
| Pronssia |
Brasilia 2013 | ||
Italian jalkapallomaajoukkue (ital. Nazionale italiana di calcio) edustaa Italiaa kansainvälisissä miesten jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Joukkuetta hallinnoi Italian jalkapalloliitto.
Italia on eräs maailman menestyksekkäimmistä maajoukkueista. Se on voittanut Euroopan-mestaruuden ja neljä maailmanmestaruutta, ja on pelannut kaikkiaan 23 kertaa arvokilpailujen lopputurnauksessa. Joukkue pelaa tavallisesti taivaansinisissä pelipaidoissa, mistä juontuu lempinimi Azzurri, taivaansiniset.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit lisätä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitä ne ohjeen mukaan. |
Varhainen historia, sekä MM- ja EM-kultavuodet (1910-1990)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italia pelasi ensimmäisen ottelunsa 15. toukokuuta 1910 Ranskaa vastaan ja voitti ottelun maalein 6–2. Ensimmäisen arvokisamitalinsa, pronssisen, se saavutti 1928 Amsterdamin olympialaisista. Joukkue ei osallistunut ensimmäisiin MM-kisoihin 1930 Uruguayssa, mutta voitti sen jälkeen kahdesti peräkkäin maailmanmestaruuden, 1934 kotikisoissa, missä loppuottelussa kaatui Tšekkoslovakia maalein 2–1, ja 1938 Ranskassa, jolloin se voitti loppuottelussa Unkarin 4–2. Noihin aikoihin maata hallitsi Benito Mussolini ja panostus jalkapalloon oli voimakasta. Mussolini oli uhannut valmentaja Vittorio Pozzon henkeä, mikäli Italia ei voittaisi. Samaisella vuosikymmenellä Italia voitti kultaa myös 1936 Berliinin olympialaisissa.
Toisen maailmansodan jälkeen Italia ei enää ollut entisellä tasollaan, eikä edennyt vuosien 1950, 1962 eikä 1966 MM-turnauksessa alkulohkoa pitemmälle, eikä 1958 päässyt koko turnaukseen. Osaltaan tähän vaikutti tuon ajan parhaimman italialaisjoukkueen AC Torinon koko joukkueen kuoleminen Supergan lento-onnettomuudessa vuonna 1949.
Seuraavan kerran Italian joukkue pystyi suurvoittoon vasta 1968 EM-kotikisoissa, missä se voitti historiansa toistaiseksi ainoan EM-kullan. Loppuottelussa Italia pelasi Jugoslavian kanssa 1–1-tasapelin, minkä johdosta jouduttiin järjestämään uusintakamppailu. Sen Italia voitti maalein 2–0. Kaksi vuotta myöhemmin 1970 Meksikon MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun, missä se hävisi Brasilialle lukemin 4–1. Kaksiin seuraaviin EM-kisoihin joukkue ei selvinnyt ja jäi 1974 MM-kisoissa alkulohkoon. vuoden 1978 MM-kisoissa se oli neljäs samoin kuin kaksi vuotta myöhemmin EM-kisoissa.
Italia selviytyi vaivalloisesti 1982 Espanjan MM-turnaukseen, ja itse kisoissakin eteni alkulohkosta jatkoon vasta maalieron turvin. Jatkolohkossa se kuitenkin voitti sekä Argentiinan (2–1) että Brasilian (3–2) ja etenin näin välieriin, missä kaatui Puola lukemin 2–0. Loppuottelussa vastaan asettui Saksan liittotasavalta, minkä Italia voitti 3–1. Italian joukkueen ja koko kisojen tähti ja paras maalintekijä oli vasta pelikiellosta vapautunut Paolo Rossi, joka viimeisessä kolmessa ottelussa teki kuusi maalia.
1982 MM-kisojen jälkeen Italia vakiinnutti paikkansa eräänä maailman kovatasoisimmista jalkapallojoukkueista lukuun ottamatta epäonnistumista 1984 EM-kisojen karsinnoissa. Arvokilpailuissa Italia lukeutuu joka kertaa vahvimpiin ennakkosuosikkeihin ja on saalistanut lukuisia himmeämpiä mitaleita.
MM-kilpailut 1990, 1994 ja 1998[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1990 MM-kisat järjestettiin jälleen Italiassa ja joukkue lähti kisoihin voittajasuosikkina, mutta hävisi välierässä rangaistuspotkukilpailussa Argentiinalle ja jäi pronssiotteluun, missä voitti Englannin maalein 2–1. Joukkue ei koko turnauksessa päästänyt omiinsa kuin kaksi maalia. 1994 MM-kisoissa Italia eteni loppuotteluun Brasiliaa vastaan. Ottelu päättyi 0–0, joten jälleen ratkaisu haettiin rangaistuspotkukilpailussa, missä Roberto Baggio epäonnistui omassa yrityksessään ja Italia sai jälleen tyytyä himmeämpiin mitaleihin. Myös neljä vuotta myöhemmin 1998 Ranskan MM-kisoissa rangaistuspotkut koituivat Italian kohtaloksi, tällä kertaa jo puolivälierissä, missä voiton vei lopulta mestaruuteen asti yltänyt isäntämaa Ranska.
EM-kilpailut 2000[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italia ei ollut suurimpien suosikkien joukossa lähdettäessä vuoden 2000 EM-kisoihin, mutta se eteni loppuotteluun saakka. Välierässä Alankomaita vastaan joukkuetta piti pystyssä maalivahti Francesco Toldo, joka jo varsinaisella peliajalla torjui yhden rangaistuspotkun ja rangaistuspotkukilpailussa kaksi. Loppuottelu maailmanmestari Ranskaa vastaan oli 90 minuutin jälkeen tilanteessa 1–1, mutta lopulta Ranska vei voiton kultaisella maalilla sen tultua varsinaisella peliajalla tasoihin vain puolisen minuuttia ennen päätösvihellystä.
MM-kilpailut 2006[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Sekä 2002 MM- että 2004 EM-kisat sujuivat Italialta heikohkosti sen pudottua alkukierroksilla. 2006 MM-kisoissa Italia sen sijaan eteni alkulohkostaan voittajana jatkoon ja raivasi pudotuspeleissä tieltään Australian (1–0), Ukrainan (3–0) ja isäntämaa Saksan (2–0 jatkoajan jälkeen) ja eteni aina loppuotteluun, missä se kohtasi Ranskan. Ottelu oli jatkoajankin jälkeen tasatilanteessa 1–1, ja se eteni rangaistuspotkukilpailuun, jonka Italia voitti 5–3 Ranskan David Trezeguet'n epäonnistuttua omassa yrityksessään. Turnauksen jälkeen valmentaja Marcello Lippi päätti vetäytyä tehtävästä, koska hän kertoi saavuttaneensa kaiken maajoukkuevalmentajalle mahdollisen. Uudeksi valmentajaksi nimettiin 13. heinäkuuta 2006 entinen maajoukkueen pelaaja Roberto Donadoni. Vuoden 2008 EM-kisoissa Italia jäi puolivälieriin, minkä jälkeen Donadoni jätti päävalmentajan tehtävät ja 25. kesäkuuta 2008 entinen päävalmentaja Marcello Lippi palasi kahden vuoden tauon jälkeen maajoukkueen peräsimeen.
MM-kilpailut 2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
MM-kisoihin 2010 Italia lähti kovin odotuksin. Päävalmentajaksi palannut maailmanmestarivalmentaja Marcello Lippi oli luotsannut joukkueen upeisiin MM-karsintoihin ja Italia olikin ensimmäisiä joukkueita, joiden MM-paikka varmistui. Lippi luotti pääasiassa konkareihin, mutta myös uusia, nuoria pelaajia, kuten keskikenttäpelaaja Claudio Marchisio ja laitapuolustaja Domenico Criscito nostettiin mukaan maajoukkueeseen ja heistä kehittyi MM-kisoihin mennessä jo joukkueen runkopelaajia. Molemmat valittiin myös Italian lopulliseen MM-joukkueeseen. Lippi yritti houkutella maajoukkueen mukaan myös jo maajoukkueuransa lopettanutta, AC Milanin topparia Alessandro Nestaa, mutta tämä kieltäytyi MM-kutsusta.
Italia arvottiin MM-kisojen F-lohkoon yhdessä Paraguayn, Uuden-Seelannin ja Slovakian kanssa. Italian joukkue lähti lohkoon suurena ennakkosuosikkina ja sillä oli joukkueista selvästi nimekkäin ja vahvin kokoonpano. Ensimmäisessä MM-ottelussaan Italia kohtasi Paraguayn. Ensimmäinen puoliaika oli melko tasainen, eikä kumpikaan joukkue mässäillyt maalipaikoilla, joskin Italian terävät keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi ja Simone Pepe testasivatkin pariin otteeseen Paraguayn maalivahdin Justo Villarin torjuntatyöskentelyä. Ensimmäisen puoliajan lopulla iski kuitenkin šokki kun Paraguayn toppari Antolín Alcaraz puski kulmapotkusta pallon ohi Italian maalivahdin Gianluigi Buffonin. Paraguay sai säilytettyä johtoasemansa puoliajalle asti. Kun toinen puoliaika alkoi, oli hämmästys suuri, kun Italia vaihtoi maalivahtia. Joukkueen avainpelaajiin lukeutuva kiistaton ykkösvahti Buffon oli loukkaantunut ensimmäisellä puoliajalla, ja maalin oli vaihdettava kakkosvaihtoehto, Cagliari Calcion Federico Marchetti. Myöhemmin selvisi että Buffonilla oli selässä välilevyn pullistuma ja hänen turnauksensa olisi ohi. Toisella jaksolla Italia painosti, ja lopulta tasoitus syntyi kun Daniele De Rossi nikkasi Pepen antaman kulmapotkun jälkeen pallon Paraguayn verkkoon. Ottelu päättyi samoihin numeroihin, pisteet tasattiin tuloksella 1-1.
Seuraavassa ottelussaan Italia kohtasi Uuden-Seelannin, joka arvioitiin lohkon heittopussiksi. Se oli kuitenkin taistellut ensimmäisessä ottelussa Slovakiaa vastaan 1-1 tasapelin. Italia aloitti pelin melko hitaasti ja 11. minuutin kohdalla Uusi-Seelanti olikin siirtynyt johtoon. Italia alkoi jälleen painostaa raivokkaasti, ja Uusi-Seelanti ei saanut ottelussa enää laukaustakaan kohti Marchettin vartioimaa Italian maalia. Italian painostus tuotti tulosta kun Daniele De Rossi hankki Italialle rangaistuspotkun, jonka hyökkääjä Vincenzo Iaquinta upotti varmasti verkkoon. Ottelu päättyi lopulta tasatulokseen 1-1 Italian valtavasta painostuksesta huolimatta. Maalipaikkoja ei vain onnistuttu hyödyntämään, ja niinpä Italian kohtalo sinetöityi tasapelillä vasta viimeisessä lohko-ottelussa Slovakiaa vastaan.
Slovakiaa vastaan päävalmentaja Lippi muutti Italian kokoonpanoa hieman. Muun muassa ikitaistelilja, puolustava keskikenttäpelaaja Gennaro Gattuso pääsi avauskokoonpanoon Slovakiaa vastaan. Ottelu alkoi Italialta samaan tapaan kuin edellisetkin, ja 25. minuutin kohdalla Slovakian Róbert Vittek iski maansa 1-0 johtoon, ohi hieman haparoineen Marchettin. Italian ollessa tappioasemalla Lippi muutti kokoonpanoa. Hän muutti taktiikan todella hyökkääväksi, 3-4-3 järjestelmäksi ja vaihtoi puolustavan keskinttäpelaajaan Gattuson sekä laitapuolustaja Crisciton pois kentältä, ja toi kokoonpanoon hyökkäävän keskikenttäpelaajan Christian Maggion sekä hyökkääjä Fabio Quagliarellan. Vielä 56. minuutilla Riccardo Montolivo vaihdettiin kentältä ja loukkaantumisista kärsinyt, hyökkäävämpi vaihtoehto ja loistavan peliälyn omaava Andrea Pirlo vaihdettiin kentällä. Italia alkoi hallita ottelua, mutta Italialla oli epäonnea. Pallo kolahti kertaalleen ylärimaan ja kerran Slovakian toppari Martin Škrtel potkaisi pallon pois Slovakian maalista, sen oltua jo maalin sisällä. Tuomari ei huomannut että pallo oli maalissa ja italialaisten protesteista huolimatta hän ei hyväksynyt maalia. 73. minuutilla tuli lisää vettä niskaan, kun Vittek iski illan toisen maalinsa voimattoman maalivahdin, Marchettin nenän edestä, ja tulostaululla komeilivat 2-0 lukemat. Italia alkoi hyökätä entistä hanakammin. Tulosta syntyi lopulta 81. minuutilla, kun Antonio Di Natale ampui Jan Muchan torjuman Vincenzo Iaquintan laukauksen paluupallon voimalla Slovakian maaliin. Fabio Quagliarella meni nopeasti hakemaan palloa maalista, jotta peliä päästäisiin jatkamaan pikimmiten, jolloin Slovakian maalivahti Jan Mucha alkoi estelemään Quagliarellaa, ja tämän hermot paloivat. Quagliarella tönäisi Muchaa joka tämän jälkeen huitaisi Quagliarellaa nyrkillä naamaan. Tuloksena keltaiset kortit molemmille. Jälleen italialaiset, loukkaantunut ykkösmaalivahti, vaihtopenkiltä peliä seurannut Gianluigi Buffon, sekä Quagliarella etunenässä, protesoivat vahvasti, että Muchalle olisi kuulunut punainen kortti. Italia painosti maalin jälkeen jälleen vääjäämättä, mutta 89. minuutilla Slovakia pääsi vastahyökkäykseen, ja vaihtomies Kamil Kopúnek tuikkasi Slovakian 3-1 johtoon. Italia painosti vielä viimeiset minuutit lujasti, ja Quagliarella ampui Italian maalin päähän upealla kaukolaukauksellaan 90. minuutilla. Lisäaikaa annettiin 4 minuuttia ja Italia painosti vääjäämättä, muttei onnistunut enää tekemään maalia. Slovakia voitti ottelun 3-2 ja eteni lohkosta jatkoon. Italia jäi lohkon jumboksi ja edessä oli aikainen kotimatka. Pettynyt päävalmentaja Lippi poistui vaihtopenkiltä pukuhuoneisiin ensimmäisenä ja joukkueen kapteeni Fabio Cannavaro, joka oli neljä vuotta sitten nostanut MM-pokaalia käsivarsillaan lohdutti nyt pettyneitä ja itkeviä joukkuetovereitaan.
EM-kilpailut 2012[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Penkin alle menneiden MM-kisojen jälkeen uudeksi päävalmentajaksi valittiin aiemmin Fiorentinaa luotsannut Cesare Prandelli. Uuden luotsin aikakausi ei lähtenyt kovinkaan ruusuisesti käyntiin, kun Italia kärsi 0–1-tappion Norsunluurannikolle ystävyysottelussa. EM-karsintojen käynnistyessä Prandelli oli kuitenkin saanut Azzurrin pelaamaan yhtenäisemmin ja karsintojen avausottelussa joukkue onnistui nousemaan tappioasemasta 2–1-voittoon vieraskentällä Viroa vastaan. Italia voitti karsintojen kymmenestä pelistään kahdeksan ja pelasi kahdesti tasan. Italia päästi karsinnoissa ainoastaan kaksi maalia, joka oli vähiten kaikista karsintoihin osallistuneista joukkueista, ja otti ylivoimaisen lohkovoiton.
Italia avasi EM-kisansa 10. kesäkuuta, kun se lähti hakemaan revanssia edellisten EM-kisojen puolivälierätappiosta Espanjasta. Joukkue onnistuikin nollaamaan Espanjan hyökkäykset varsin tehokkaasti ja Antonio Di Natalen maalilla se johti peliä tunnin pelin jälkeen. Espanjan Cesc Fàbregas toi kuitenkin hallitsevan Euroopan- ja maailmanmestarin tasoihin vain muutamaa minuuttia myöhemmin ja ottelu päättyi lopulta pistejakoon. Alkulohkon toisessa ottelussa Italia kohtasi Kroatian, ja siirtyi johtoon Andrea Pirlon vapaapotkumaalilla ensimmäisen jakson lopulla. Kroatian Mario Mandžukić tasoitti pelin kuitenkin 1–1-lukemiin, eikä kumpikaan enää sen jälkeen maalinteossa onnistunut, joten Italia tarvitsi lohkon päätöspelistä Irlantia vastaan voiton, jotta puolivälieräpaikka irtoaisi. Sen se myös otti, kun Antonio Cassano ja Mario Balotelli tekivät kisojen ensimmäiset maalinsa ja Italia valloitti lopulta lohkon kakkossijan.
Puolivälierässä Italia sai vastaansa D-lohkon voittaneen Englannin. Italia hallitsi varsinaista peliaikaa ja jatkoaikaa, mutta ei onnistunut hyödyntämään monia maalipaikkojaan. Edessä oli, edellisten EM-kisojen tavoin, rangaistuspotkukilpailu, jossa Italialta onnistuivat Mario Balotelli, Andrea Pirlo, Antonio Nocerino ja Alessandro Diamanti. Riccardo Montolivo laukoi toisena Italian laukojana pallon ohi maalin. Englannin Ashley Young laukoi ylärimaan, jonka jälkeen maalivahti Gianluigi Buffon torjui Ashley Colen laukauksen ja Italia eteni välieriin.
Välierissä Italia sai vastaansa kisoissa voitosta voittoon edenneen Saksan. Mario Balotellin kahdella maalilla Italia karkasi 2–0-johtoon, eikä Saksa onnistunut tasoittamaan peliä, Mesut Özilin lisäajalla tekemästä kavennuksesta huolimatta. Italia eteni täten finaaliin, jossa se kohtasi Espanjan. Ennen finaalia Italia ei ollut hävinnyt yhtään ottelua karsinnoissa eikä kisoissa, eikä se ollut ollut kisojen aikana kertaakaan tappiolla. Finaalissa se kuitenkin joutui kahden maalin takaa-ajoasemaan jo ensimmäisen 45-minuuttisen aikana, kun David Silva ja Jordi Alba onnistuivat Espanjalta maalinteossa. Toisella jaksolla Italian tilannetta heikensi vielä merkittävästi, vaihdosta sisään tullen, Thiago Mottan loukkaantuminen, jonka jälkeen Italia joutui pelaamaan yhden miehen vajaalla, koska joukkue oli jo käyttänyt kaikki kolme vaihtoaan. Fernando Torres ja Juan Mata lisäsivät Espanjan johtoa vielä kahdella maalilla, eikä mestarista jäänyt epäselvyyttä. Espanja voitti ottelun 4-0 ja juhli toista peräkkäistä Euroopan mestaruuttaan. Hopeamitalit olivat Italian joukkueelta kuitenkin erittäin hieno suoritus, sillä harva uskoi Azzurrin menestyvän kisoissa.
Turnauksen päätyttyä Italian joukkueesta EM-kisojen 2012 tähdistöön valittiin maalivahti ja joukkueen kapteeni Gianluigi Buffon, keskikenttäpelaajat Daniele De Rossi sekä Andrea Pirlo ja hyökkääjä Mario Balotelli.
Sijoitukset arvokilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailmanmestaruuskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Maailmanmestaruuskilpailut | Maailmanmestaruuskilpailuiden karsinnat | ||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Vuosi | Kierros | Sija | O | V | T | H | TM | PM | O | V | T | H | TM | PM | |||
 1930
|
Ei osallistunut | ||||||||||||||||
 1934
|
Mestari | 1. | 5 | 4 | 1 | 0 | 12 | 3 | 1 | 1 | 0 | 0 | 4 | 0 | |||
 1938
|
Mestari | 1. | 4 | 4 | 0 | 0 | 11 | 5 | Ei osallistunut mestaruuden vuoksi | ||||||||
 1950
|
Lohkovaihe | 7. | 2 | 1 | 0 | 1 | 4 | 3 | Ei osallistunut mestaruuden vuoksi | ||||||||
 1954
|
Lohkovaihe | 10. | 3 | 1 | 0 | 2 | 6 | 7 | 2 | 2 | 0 | 0 | 7 | 2 | |||
 1958
|
Ei selviytynyt karsinnoista | 4 | 2 | 0 | 2 | 5 | 5 | ||||||||||
 1962
|
Lohkovaihe | 9. | 3 | 1 | 1 | 1 | 3 | 2 | 2 | 2 | 0 | 0 | 10 | 2 | |||
 1966
|
Lohkovaihe | 9. | 3 | 1 | 0 | 2 | 2 | 2 | 6 | 4 | 1 | 1 | 17 | 3 | |||
 1970
|
Hopeaa | 2. | 6 | 3 | 2 | 1 | 10 | 8 | 4 | 3 | 1 | 0 | 10 | 3 | |||
 1974
|
Lohkovaihe | 10. | 3 | 1 | 1 | 1 | 5 | 4 | 6 | 4 | 2 | 0 | 12 | 0 | |||
 1978
|
Neljäs sija | 4. | 7 | 4 | 1 | 2 | 9 | 6 | 6 | 5 | 0 | 1 | 18 | 4 | |||
 1982
|
Kultaa | 1. | 7 | 4 | 3 | 0 | 12 | 6 | 8 | 5 | 2 | 1 | 12 | 5 | |||
| 1986
|
Neljännesvälierät | 12. | 4 | 1 | 2 | 1 | 5 | 6 | Ei osallistunut mestaruuden vuoksi | ||||||||
| 1990
|
Pronssia | 3. | 7 | 6 | 1 | 0 | 10 | 2 | Valittu isäntämaaksi | ||||||||
 1994
|
Hopeaa | 2. | 7 | 4 | 2 | 1 | 8 | 5 | 10 | 7 | 2 | 1 | 22 | 7 | |||
| 1998
|
Puolivälierät | 5. | 5 | 3 | 2 | 0 | 8 | 3 | 10 | 6 | 4 | 0 | 13 | 2 | |||
  2002
|
Neljännesvälierät | 15. | 4 | 1 | 1 | 2 | 5 | 5 | 8 | 6 | 2 | 0 | 16 | 3 | |||
| 2006
|
Kultaa | 1. | 7 | 5 | 2 | 0 | 12 | 2 | 10 | 7 | 2 | 1 | 17 | 8 | |||
 2010
|
Lohkovaihe | 26. | 3 | 0 | 2 | 1 | 4 | 5 | 10 | 7 | 3 | 0 | 18 | 7 | |||
 2014
|
Lohkovaihe | 22. | 3 | 1 | 0 | 2 | 2 | 3 | 10 | 6 | 4 | 0 | 19 | 9 | |||
 2018
|
Ei selviytynyt karsinnoista | 12 | 7 | 3 | 2 | 21 | 9 | ||||||||||
 2022
|
Päätetään myöhemmin | ||||||||||||||||
| Yhteensä | 18/20 | 83 | 45 | 21 | 17 | 128 | 77 | 97 | 67 | 23 | 7 | 200 | 60 | ||||
EM-kisat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1960: Ei osallistunut
- 1964: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1968: Euroopan mestaruus
- 1972: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1976: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1980: 4. sija
- 1984: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1988: Välierät
- 1992: Ei selviytynyt karsinnoista
- 1996: 1. kierros
- 2000: Hopeaa
- 2004: 1. kierros
- 2008: Puolivälierät
- 2012: Hopeaa
- 2016: Puolivälierät
Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2014[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
2015[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Päivämäärä | Pelipaikka | Vastustaja | Kilpailu | Tulos | Maalintekijät | Yleisö |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 28. maaliskuuta 2015 | Vasil Levskin kansallistadion, Sofia, Bulgaria |  Bulgaria |
Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat | |||
| 31. maaliskuuta 2015 | Englanti |
Ystävyysottelu | ||||
| 12. kesäkuuta 2015 | Maksimir, Zagreb, Kroatia |  Kroatia |
Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat | |||
| 15. kesäkuuta 2015 | TBD | Ystävyysottelu | ||||
| 3. syyskuuta 2015 |  Malta |
Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat | ||||
| 6. syyskuuta 2015 | Bulgaria |
Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat | ||||
| 10. lokakuuta 2015 | Tofik Bahramovin stadion, Baku, Azerbaidžan |  Azerbaidžan |
Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat | |||
| 13. lokakuuta 2015 |  Norja |
Euroopan-mestaruuskilpailuiden 2016 karsinnat |
Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Edelliset kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Eniten maaotteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.jpg)
Päivitetty 24. lokakuuta 2014, eniten maaotteluita pelanneet pelaajat pelaajat Italiassa ovat:
| # | Nimi | Ura | Ottelut | Maalit |
|---|---|---|---|---|
| 1 | Gianluigi Buffon | 1997– | 145 | 0 |
| 2 | Fabio Cannavaro | 1997–2010 | 136 | 2 |
| 3 | Paolo Maldini | 1988–2002 | 126 | 7 |
| 4 | Andrea Pirlo | 2002–2014 | 113 | 13 |
| 5 | Dino Zoff | 1968–1983 | 112 | 0 |
| 6 | Daniele De Rossi | 2004– | 99 | 16 |
| 7 | Gianluca Zambrotta | 1999–2010 | 98 | 2 |
| 8 | Giacinto Facchetti | 1963–1977 | 94 | 3 |
| 9 | Alessandro Del Piero | 1995–2008 | 91 | 27 |
| 10 | Marco Tardelli | 1976–1985 | 81 | 6 |
| Franco Baresi | 1982–1994 | 81 | 1 | |
| Giuseppe Bergomi | 1982–1998 | 81 | 6 |
Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.
Eniten maaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivitetty 24. lokakuuta 2014, eniten maaleja tehneet pelaajat pelaajat Italiassa ovat:
| # | Nimi | Ura | Maalit | Ottelut | Keskiarvo |
|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Luigi Riva | 1965–1974 | 35 | 42 | 0.83 |
| 2 | Giuseppe Meazza | 1930–1939 | 33 | 53 | 0.62 |
| 3 | Silvio Piola | 1935–1952 | 30 | 34 | 0.88 |
| 4 | Roberto Baggio | 1988–2004 | 27 | 56 | 0.48 |
| Alessandro Del Piero | 1995–2008 | 27 | 91 | 0.30 | |
| 6 | Adolfo Baloncieri | 1920–1930 | 25 | 47 | 0.53 |
| Filippo Inzaghi | 1997–2007 | 25 | 57 | 0.44 | |
| Alessandro Altobelli | 1980–1988 | 25 | 61 | 0.41 | |
| 9 | Christian Vieri | 1997–2005 | 23 | 49 | 0.47 |
| Francesco Graziani | 1975–1983 | 23 | 64 | 0.36 |
Tummennetut pelaajat pelaavat edelleen.
Tunnettuja entisiä pelaajia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pelaajat järjestetty vuosikymmenittäin ensimmäisen maaottelun ajankohdan mukaan. Suluissa maaotteluiden määrä.[3]
Päävalmentajat kautta aikain[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- 1910–1912 Tekninen komissio
- 1912 Vittorio Pozzo
- 1912–1924 Tekninen komissio
- 1924 Vittorio Pozzo
- 1924–1925 Tekninen komissio
- 1925–1928 Augusto Rangone
- 1928–1929 Carlo Carcano
- 1929–1948 Vittorio Pozzo (maailmanmestaruus 1934 ja maailmanmestaruus 1938)
- 1949–1950 Ferruccio Novo
- 1951 Tekninen komissio
- 1952–1953 Carlino Beretta
- 1953–1959 Tekninen komissio
- 1960 Giuseppe Viani
- 1960–1961 Giovanni Ferrari
- 1962 Tekninen komissio
- 1962–1966 Edmondo Fabbri
- 1966–1967 Tekninen komissio
- 1967–1974 Ferruccio Valcareggi (Euroopan-mestaruus 1968 ja MM-hopeaa 1970)
- 1974–1975 Fulvio Bernardini
- 1975–1986 Enzo Bearzot (maailmanmestaruus 1982)
- 1986–1991 Azeglio Vicini (MM-pronssia 1990)
- 1991–1996 Arrigo Sacchi (MM-hopeaa 1994)
- 1997–1998 Cesare Maldini
- 1998–2000 Dino Zoff (EM-hopeaa 2000)
- 2000–2004 Giovanni Trapattoni
- 2004–2006 Marcello Lippi (maailmanmestaruus 2006)
- 2006–2008 Roberto Donadoni
- 2008–2010 Marcello Lippi
- 2010–2014 Cesare Prandelli
- 2014–2016 Antonio Conte
- 2016–2017 Giampiero Ventura
- 2018 Luigi Di Biagio (va.)
- 2018– Roberto Mancini [1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Uusitalo, Timo: Sinetti asialle - Roberto Mancini Italian vastuuvalmentajaksi 14.5.2018. Yle. Viitattu 15.5.2018.
- ↑ FIFA/Coca-Cola World Ranking FIFA.com. 11.6..2020. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 11.6.2020. (englanniksi)
- ↑ http://www.rsssf.com/miscellaneous/ital-recintlp.html
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alankomaat • Albania • Andorra • Armenia • Azerbaidžan • Belgia • Bosnia ja Hertsegovina • Bulgaria • Englanti • Espanja • Färsaaret • Georgia • Gibraltar • Irlanti • Islanti • Israel • Italia • Itävalta • Kazakstan • Kosovo • Kreikka • Kroatia • Kypros • Latvia • Liechtenstein • Liettua • Luxemburg • Malta • Moldova • Montenegro • Norja • Pohjois-Irlanti • Pohjois-Makedonia • Portugali • Puola • Ranska • Romania • Ruotsi • Saksa • San Marino • Serbia • Skotlanti • Slovakia • Slovenia • Suomi • Sveitsi • Tanska • Tšekki • Turkki • Ukraina • Unkari • Valko-Venäjä • Venäjä • Viro • Wales
Entiset: Itä-Saksa • Jugoslavia • Neuvostoliitto • Saar • Serbia ja Montenegro • Tšekkoslovakia
| |||||||||||||||||||