Viron jalkapallomaajoukkue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Viro
Lempinimi Sinisärgid (Sinipaidat)
Liitto Eesti Jalgpalli Liit (EJL)
Maanosaliitto UEFA (Eurooppa)
Kenttä A. Le Coq Arena
Valmentaja Thomas Häberli
Kapteeni Konstantin Vassiljev
Eniten otteluita Martin Reim (157)
Eniten maaleja Andres Oper (38)
FIFAn maakoodi EST
FIFA-ranking 123 (18.7.2024) [1]
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu

 Suomi 6–0 Viro 
(Helsinki, Suomi; 17. lokakuuta 1920)

Suurin voitto

 Liettua 0–6 Viro 
(Kaunas, Liettua; 24. kesäkuuta 1928)

Suurin tappio

 Suomi 10–2 Viro 
(Helsinki, Suomi; 11. elokuuta 1922)

Viron jalkapallomaajoukkue (vir. Eesti jalgpallikoondis) edustaa Viroa kansainvälisissä jalkapallon maajoukkuekilpailuissa. Joukkuetta hallinnoi Viron jalkapalloliitto.

Viro pelasi maaotteluita jo vuonna 1920, mutta vuoden 1940 jälkeen neuvostomiehityksen aikana maalla ei ollut maajoukkuetta. Vasta Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 Viro sai takaisin itsenäisyytensä ja jalkapallomaajoukkueensa. Uudelleenitsenäistymisensä jälkeen se pelasi Liettuaa vastaan Baltic Cupissa 15. marraskuuta 1991. Ensimmäinen FIFA:n tunnustama ottelu uuden itsenäistymisen jälkeen oli maalein 1–1 päättynyt kamppailu Sloveniaa vastaan 3. kesäkuuta 1992.

Baltian maiden itsenäistymisen jälkeen Viro oli niistä heikoin jalkapallomaa. Viro kuului niihin harvoihin Euroopan maihin, joissa jalkapallo ei ole ykköslaji. Se kärsi useita rökäletappioita karsintaotteluissa, mutta viime aikoina maan otteet ovat parantuneet ja Viro pystyy aika ajoin vakavasti haastamaan isompiaan. EM-kisojen 2004 karsintalohkossa Viro keräsi 8 pistettä yhtä monesta ottelusta. Se teki koko karsintojen aikana vain neljä maalia ja päästi omiinsa kuusi. MM-kisojen 2006 karsinnoissa se voitti karsintalohkonsa otteluista viisi, hävisi viisi ja pelasi kaksi tasapeliä. EM-kisojen 2008 karsinnassa Viro voitti Andorran kahdesti, pelasi kerran Makedonian kanssa tasan ja hävisi loput yhdeksän otteluaan.

Vuoden 2012 EM-kisojen karsinnoissa Viro selviytyi ainoana Baltian maana jatkokarsintoihin. Alkulohkonsa kymmenestä ottelusta se voitti viisi, pelasi kerran tasan ja hävisi neljä. Voiton joukkue sai kotiotteluista Färsaaria (2–1) ja Pohjois-Irlantia (4–1) vastaan sekä vierasotteluista Serbiaa (1–3), Sloveniaa (1–2) ja Pohjois-Irlantia (1–2) vastaan. Kotiottelu Serbiaa vastaan päättyi tasapeliin 1–1, ja vain Italialle Viro hävisi kahdesti (kotona 1–2, vieraissa 3–0). Viro sijoittui lohkossa toiseksi pisteen Serbiaa ja kaksi pistettä Sloveniaa edellä.

Viron tasavalta (1918–1940)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virolaiset tutustuivat jalkapalloon Englannin merimiesten avulla 1900-luvun alussa, vaikka maa oli silti osana Venäjän keisarikuntaa. Maajoukkue muodostettiin Viron vapaussodan jälkeen (1918–1920). Se pelasi ensimmäisen ottelunsa 17. lokakuuta 1920 Helsingissä, joka päättyi Suomen 6–0 voittoon. Ottelu pelattiin ruohokentällä, joka oli ensimmäinen virolaisille. Viron jalkapalloliitto perustettiin 14. joulukuuta 1921 ja se liittyi FIFA:n jäseneksi yhdessä Jugoslavian, Latvian, Puolan, Tšekkoslovakian ja Uruguayn kanssa.

Viron ainoa osallistuminen suureen turnaukseen tapahtui vuoden 1924 olympialaisissa Pariisissa. Virolaisivat hävisivät heidän ainoan ottelunsa Yhdysvaltoja vastaan 1–0.

Viron liigan kausi kesti yleensä Toukokuun lopusta Syyskuuhun. Vuonna 1928 ensimmäinen Baltic Cup jalkapallotapahtuma pidettiin kaikkien kolmen valtioiden kanssa, se järjestettiin yhdeksän kertaa kyseisenä aikana. Neljä niistä pidettiin Latviassa, kaksi Virossa ja kolme Liettuassa.

Viron ensimmäinen maailmanmestaruuskilpailuiden karsintaottelu pidettiin 11. kesäkuuta 1933 Tukholmassa Ruotsissa. Ottelu päättyi Ruotsin 6–2 voittoon. Tämä ottelu oli myös maailman ensimmäinen maailmanmestaruuskilpailuiden karsintaottelu. Myöhemmin Ruotsi voitti myös Liettuan. Viron ja Liettuan välinen ottelu peruttiin, koska Ruotsi oli jo varmistanut voittonsa lohkossa. Viron ensimmäiset pisteet maailmanmestaruuskilpailuiden karsinnoista tulivat vuonna 1938, pelaamalla karsintaotteluita jo vuonna 1937, ja sijoittumalla täten kolmannelle sijalle turnauksessa. Tuolloin joukkueet halusivat pelata toisiaan vastaan kerran jokaisessa ryhmässä. Virolaiset olivat Lohko ykkösessä, yhdessä Saksan, Ruotsin ja Suomen kanssa. Heidän ensimmäisessä ottelussaan Ruotsia vastaan, joukkue meni 2–0 johtoon ennen kuin viittä minuuttia oli edes ehditty pelata. Viro kuitenkin menetti johtonsa ja hävisi ottelun Ruotsille lopulta lukemin 7–2. Tämän jälkeen oli ottelu Suomea vastaan jonka he voittivat lukemin 1–0 Richard Kuremaan tehtyä ottelun ainoan maalin 56. peliminuutilla. Karsinnat kuitenkin päättyivät 4–1 tappioon Saksaa vastaan, jolloin Virolaiset johtivat vielä puoliaikaan asti ottelua Georg Siimensonin tekemällä maalilla. Tämän seurauksena, Viro ei selviytynyt maailmanmestaruuskilpailujen lopputurnaukseen. Joukkue tuli kuitenkin vuoden 1934 karsintakierrokselle, joka oli ensimmäinen merkittävä saavutus, mutta vain Ruotsia vastaan pelattu 6–2 tappio johti siihen, että Liettuaa vastaan pelattava ottelu peruttiin merkityksettömänä ja näin ollen Ruotsi eteni maailmanmestaruuskilpailuihin.

Joukkueen suurin voitto tuli 26. heinäkuuta 1928, jolloin Viro kaatoi Liettuan lukemin 6–0 Tallinnassa, puolestaan suurin tappio tuli 11. elokuuta 1922 10–2 tuloksella Suomea vastaan. Toisen maailmansodan jälkeisistä seitsemästä päävalmentajasta, kolme on ollut unkarilaisia. Yhteensä Viron maajoukkuetta on valmentanut neljä ulkomaalaista päävalmentajaa (kolme unkarilaista ja yksi itävaltalainen). Ensimmäinen virolainen päävalmentaja oli Albert Vollrat, joka tuli joukkueeseen vuonna 1932. Valmentajat saattoivat myös pelata joinakin kausina, joka määräytyi heidän oman maan jalkapalloliittonsa mukaan.

Joukkueen pelaajista suurin osa oli Tallinnan joukkueista, joita olivat esimerkiksi TJK, Sport, Kalev ja Tallinna Estonia. Joukkueen eniten otteluita pelannut pelaaja oli maalivahti Evald Tipner (67) ja kenttäpelaajista Eugen Einmann (65), Eduard Ellman-Eelma (58) ja Karl-Rudolf Silberg-Sillak (52).[2] Parhaimpia maalintekijöitä olivat Ellman-Eelma (21 maalia 65 ottelussa), Richard Kuremaa (18/42), Arnold Pihlak (17/44), Georg Siimenson (14/42) and Friedrich Karm (9/13), jotka kuuluvat Viron 10 kaikkien aikojen parhaiden maalintekijöiden joukkoon. Pelaajat saivat pientä palkkaa heidän osallistumisistaan – 5 Viron kruunua vuonna 1938. Baltic turnauksessa voitto oli 50 euroa.

18. heinäkuuta 1940 joukkue pelasi ensimmäisen virallisen ottelun ollessaan itsenäisenä valtiona yli puolen vuosisadan ajan. Ottelu pelattiin Kadrioru Stadionilla ja se päättyi Viron 2–1 voittoon Latviasta.

Miehitetyt vuodet (1940–1991)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostomiehityksen jälkeen elokuussa 1940, maajoukkue loppui kokonaan. Saksan valtauksen aikana (1941–1944), joukkue herätettiin henkiin ja se pelasi kaksi epävirallista ystävyysottelua (Riiassa 0–4 ja Tallinnassa 1–8), mutta vain muutamia pelaajia osallistui joukkueeseen, jotka olivat pelanneet myös ennen sotaa edeltävällä aikakaudella.[3] Kun Neuvostoliiton joukot hyökkäsivät Viroon uudelleen, niin joitakin parhaita jalkapalloilijoita (Richard Kuremaa, Elmar Tepp, Valter Neeris, jne.) lähtivät liikkeelle; jotkut pakenivat länteen. Monet entiset maajoukkuepelaajat (Arnold Pihlak, Arnold Laasner, jne.) olivat Viron maajoukkueen Geislingenin pakolaisleirillä.

Viron seurajoukkueet nimettiin uudelleen 1940-luvun toisella puolikkaalla ja perinteet alkoivat haalistua. Uno Piirin mukaan, ensimmäinen maajoukkueen päävalmentaja Viron uudelleen itsenäistymisen jälkeen oli syy jalkapallon kaatumiseen yhteiskunnassa oli kyvyttömyys luoda kilpailukykyisiä unionin tasolla olevia joukkueita, näin ollen yleisö laski ja muun urheilun suosiminen alkoi. Viron SNT oli tällöin edustava maajoukkue, mutta se ei kuitenkaan miehityksen vuoksi ottanut osaa tuona aikana kansainvälisiin kilpailuihin. Vuosien 1948–1976 aikana, Baltic Cup järjestettiin 19 kertaa, jossa Valko-Venäjän SNT voitti muutaman kerran ja Viron SNT viisi kertaa.[4] Vuosina 1969–1982, Viro oli ainoa Neuvostoliiton valtio, joka ei osallistunut Neuvostoliiton jalkapallosarjaan. 1970-luvun aikana, peli menetti suosiotaan Virossa ja urheilijat olivat suurimmaksi osaksi venäläisiä.[5][6]

Viron jalkapalloelämän käynnisti uudelleen 1970-luvun puolivälissä Viron kielikoulutuksen ryhmissä aloittanut Roman Ubakivi.[7] Merkittävin joukkue oli Lõvid ('Leijonat') vuosina 1980–1999, jota valmentivat Ubakivi ja Olev Reim. Useat pelaajat, Mart Poom ja Martin Reim heidän joukossaan, liitettiin maajoukkueeseen myöhemmin.[8] Yksikään Virolainen ei päässyt Neuvostoliiton maajoukkueeseen, mutta kaksi Ubakiven oppilasta, Ott Mõtsnik and Toomas Krõm, tekivät läpimurron nuorten joukkueessa.[9]

Mart Poom oli maajoukkueen ykkösmaalivahti vuosina 1992–2009.

Laulava vallankumous, harjoittaminen Viron itsenäisyyden palaamiseksi ja alueellisten jännitteiden päättämiseksi, löysi tiensä myös jalkapalloon. 18. heinäkuuta 1990 järjestettiin näytösottelu Kadriorgin stadionilla Viron ja Latvian jalkapalloilijoiden välillä. Viimeinen ottelu näiden kahden joukkueen välillä itsenäisinä oli pelattu 50 vuotta sitten.[10] Periaate joukkueiden kokoonpanoissa oli kiistanalainen. 63 pelaaja käsitteli julkisesti (Päevaleht, 24. huhtikuuta 1990) huutamalla jalkapallon hallintoelimiä ainoastaan valitsemalla jälkeläisiä virolaisia ja jättämällä pois maahan palanneita virolaisia toisen maailmansodan jälkeen.

Paluu kansainväliseen jalkapalloon, kansalaisuuden riidat ja oppivuodet (1991–1996)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viro sai takaisin itsenäisyytensä 20. elokuuta 1991, ja tuli sitten takaisin kansainväliseen jalkapalloon mukaan, kun joukkue teki debyyttinsä Liettuassa järjestetyssä Baltic Cupissa marraskuussa.

Oheinen miehitys nimettiin EM-jatkokarsintavälierään Puolaa ja EM-jatkokarsintafinaaliin/harjoitusotteluun Walesiä/Suomea vastaan maaliskuussa 2024.[11]

Ottelu- ja maalitilastot päivitetty 12. tammikuuta 2024 Ruotsia vastaan pelatun harjoitusottelun jälkeen.[12][13]

# Pel. Pelaaja Syntymäaika (ikä) Ottelut Maalit Joukkue
1 1M Matvei Igonen 2. lokakuuta 1996 (ikä 28) 14 0 Bulgaria Botev Plovdiv
12 1M Karl Hein 13. huhtikuuta 2002 (ikä 22) 27 0 Englanti Arsenal
22 1M Karl Vallner 28. helmikuuta 1998 (ikä 26) 3 0 Viro FCI Levadia
2 2P Märten Kuusk 5. huhtikuuta 1996 (ikä 28) 29 0 Puola GKS Katowice
3 2P Artur Pikk 5. maaliskuuta 1993 (ikä 31) 56 1 Puola Odra Opole
6 2P Rasmus Peetson 3. toukokuuta 1995 (ikä 29) 14 1 Viro FCI Levadia
13 2P Maksim Paskotši 19. tammikuuta 2003 (ikä 21) 24 0 Sveitsi Grasshoppers
15 2P Ragnar Klavan 30. lokakuuta 1985 (ikä 39) 129 3 Viro Talinna Kalev
16 2P Joonas Tamm 2. helmikuuta 1992 (ikä 32) 57 4 Bulgaria Botev Plovdiv
18 2P Karol Mets 16. toukokuuta 1993 (ikä 31) 91 0 Saksa FC St. Pauli
19 2P Ken Kallaste 31. elokuuta 1988 (ikä 36) 60 0 Viro FCI Levadia
2P Erko Jonne Tõugjas 5. heinäkuuta 2003 (ikä 21) 3 0 Viro Flora
2P Kristo Hussar 28. kesäkuuta 2002 (ikä 22) 1 0 Viro Flora
2P Kaspar Laur 8. huhtikuuta 2000 (ikä 24) 0 0 Viro Talinna Kalev
14 3KK Konstantin Vassiljev (kapteeni) 16. elokuuta 1984 (ikä 40) 156 26 Viro Flora
20 3KK Markus Poom 27. helmikuuta 1999 (ikä 25) 21 0 Irlanti Shamrock Rovers
23 3KK Vlasi Sinjavski 27. marraskuuta 1996 (ikä 27) 32 0 Tšekki Slovácko
24 3KK Martin Vetkal 21. helmikuuta 2004 (ikä 20) 3 0 Italia Roma
3KK Mihkel Ainsalu 8. maaliskuuta 1996 (ikä 28) 14 0 Viro FCI Levadia
3KK Markus Soomets 2. maaliskuuta 2000 (ikä 24) 12 0 Viro Flora
3KK Kevor Palumets 21. marraskuuta 2002 (ikä 21) 1 1 Belgia Zulte Waregem
8 4H Henri Anier 17. joulukuuta 1990 (ikä 33) 92 22 Hongkong Lee Man
9 4H Oliver Jürgens 10. toukokuuta 2003 (ikä 21) 2 0 Slovenia Dunajská Streda
11 4H Alex Tamm 24. heinäkuuta 2001 (ikä 23) 2 0 Viro Nõmme Kalju
10 4H Mark Lepik 10. syyskuuta 2000 (ikä 24) 5 0 Viro Flora

Olympialaiset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron ainoa osallistuminen turnauksiin oli vuoden 1924 kesäolympialaisissa Pariisissa, jossa joukkue hävisi Yhdysvalloille. Joukkuetta oli valmentamassa unkarilainen Ferenc Konya, joka oli myös joukkueen ensimmäinen päävalmentaja. Yhdysvaltalaiset tekivät ottelussa vain yhden maalin 15. peliminuutilla, jonka teki rangaistuspotkusta Andy Straden. Virolaiset saivat myös rangaistuspotkun 68. peliminuutilla, jonka Elmar Kaljot kuitenkin laukoi ylärimaan ja pallo ei näin ollen mennyt maaliin. Tappion jälkeen Yhdysvallat ja Viron olympiajoukkue jäivät vielä Pariisiin kolmeksi viikoksi pelatessaan ystävyysotteluita muita maajoukkueita vastaan.

Kilpailu Sija Pisteet Maalit Valmentaja(t) Lohkon joukkueet (pisteet)
1934 MMK 3. 0 2–6 Ruotsi (4), Liettua (0), Viro (0)
1938 MMK 3. 2 4–11 Rein Saksa (6), Ruotsi (4), Viro (2), Suomi (0)
1994 MMK 6. 1 1–27 Piir Italia (16), Sveitsi (15), Portugali (14), Skotlanti (11), Malta (3), Viro (1)
1996 EMK 6. 0 3–31 Ubakivi Kroatia (23), Italia (23), Liettua (16), Ukraina (13), Slovenia (11), Viro (0)
1998 MMK 5. 4 4–16 Thordarson Itävalta (25), Skotlanti (23), Ruotsi (21), Latvia (10), Viro (4), Valko-Venäjä (4)
2000 EMK 5. 11 15–17 Thordarson, Rüütli Tšekki (30), Skotlanti (18), Bosnia ja Hertsegovina (11), Liettua (11), Viro (11), Färsaaret (3)
2002 MMK 4. 8 10–26 Pijpers Portugali (24), Irlanti (24), Alankomaat (20), Viro (8), Kypros (8), Andorra (0)
2004 EMK 4. 8 4–4 Pijpers Bulgaria (17), Kroatia (16), Belgia (16), Viro (8), Andorra (0)
2006 MMK 4. 17 16–17 Pijpers, Goes Portugali (30), Slovakia (23), Venäjä (23), Viro (17), Latvia (15), Liechtenstein (8), Luxemburg (0)
2008 EMK 6. 7 5–21 Goes, Jensen Kroatia (29), Venäjä (24), Englanti (23), Israel (23), Makedonia (14), Viro (7), Andorra (0)
2010 MMK 5. 8 9–24 Rüütli Espanja (30), Bosnia ja Hertsegovina (19), Turkki (15), Belgia (10), Viro (8), Armenia (4)
2012 EMK 2. 16 15–14 Rüütli Italia (26), Viro (16), Serbia (15), Slovenia (14), Pohjois-Irlanti (9), Färsaaret (4)
2014 MMK 5. 7 6–20 Rüütli Alankomaat (28), Romania (19), Unkari (17), Turkki (16), Viro (7), Andorra (0)
2016 EMK Pehrsson Englanti, Sveitsi, Slovenia, Viro, Liettua, San Marino

Eniten otteluita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivitetty 20. syyskuuta 2014.
Lihavoidut pelaajat pelaavat edelleen.
Sija Pelaaja Ura Ottelut Maalit
1 Martin Reim 1992–2009 157 14
2 Marko Kristal 1992–2005 143 9
3 Andres Oper 1995–2014 134 38
4 Mart Poom 1992–2009 120 0
5 Kristen Viikmäe 1997–2013 115 15
6 Raio Piiroja 1998– 113 8
7 Enar Jääger 2002– 107 0
8 Indrek Zelinski 1994–2010 103 27
9 Ragnar Klavan 2003– 97 3
10 Joel Lindpere 1999– 94 7
11 Sergei Terehhov 1997–2007 94 5
12 Dmitri Kruglov 2004– 91 3
13 Andrei Stepanov 1999–2012 89 1
14 Marek Lemsalu 1992–2007 86 3
15 Aleksandr Dmitrijev 2004– 86 0
16 Tarmo Kink 2004– 82 6
17 Urmas Kirs 1992–2000 80 5
18 Taavi Rähn 2001– 74 0
19 Teet Allas 1997–2008 73 2
20 Konstantin Vassiljev 2006– 71 17
20 Viktor Alonen 1992–2001 71 0

Eniten maaleja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivitetty 19. syyskuuta 2014.
Lihavoidut pelaajat pelaavat edelleen.
Sija Pelaaja Ura Maalit Ottelut Keskiarvo
1 Andres Oper 1995–2014 38 134 0.28
2 Indrek Zelinski 1994–2010 27 103 0.26
3 Eduard Ellman-Eelma 1921–1935 21 60 0.35
4 Richard Kuremaa 1933–1940 19 42 0.45
5 Konstantin Vassiljev 2006– 17 71 0.24
6 Arnold Pihlak 1920–1931 16 44 0.36
7 Kristen Viikmäe 1997–2013 15 115 0.13
8 Martin Reim 1992–2009 14 157 0.09
9 Georg Siimenson 1932–1939 13 42 0.31
10 Friedrich Karm 1920–1927 9 13 0.69
Marko Kristal 1992–2005 9 143 0.06

Entisiä päävalmentajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Men's Ranking inside.FIFA.com. 18.7.2024. Fédération Internationale de Football Association (FIFA). Viitattu 18.7.2024. (englanniksi)
  2. Kõik Eesti koondislased läbi koondise ajaloo Jalgpallihaigla. Viitattu 15.6.2015.
  3. Schwede, Indrek 2001. Väike jalgpallipiibel. Lk 31.
  4. Baltic Cup Overview
  5. Schwede, Indrek 2001. Väike jalgpallipiibel. Lk 32–36.
  6. Reim, Olev 2002. Rahvuskoondise kümme aastat. Lk. 5.
  7. Schwede, Indrek 2001. Väike jalgpallipiibel. Lk 33.
  8. Indrek Schwede, Olev Reim: Lõvid on legend, Sporditäht, 1998, nr 12, lk 20–25
  9. Schwede, Indrek 2001. Väike jalgpallipiibel. Lk 42.
  10. Schwede, Indrek 2001. Väike jalgpallipiibel. Lk 47.
  11. Peatreener Thomas Häberli avalikustas Eesti koosseisu märtsikuu jalgpall.ee. Viitattu 17.3.2024. (eesti)
  12. Koondise statistika jalgpall.ee. Viitattu 17.3.2024. (eesti)
  13. Most Estonia Caps eu-football.info. Viitattu 17.3.2024. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]