UEFA:n karsinnat jalkapallon maailmanmestaruuskilpailuihin 2014

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
FIFA World cup 2014
Brazil2014.png
MM-karsinnat 2014
Maanosaliitto MM-karsinnat
Aasia AFC
Afrikka CAF
Eurooppa UEFA
Etelä-Amerikka CONMEBOL
Pohjois- ja Keski-Amerikka CONCACAF
Oseania OFC
2010
2018

Vuoden 2014 jalkapallon MM-kilpailujen karsintoihin osallistui Euroopan maanosaliitosta UEFA:sta 53 joukkuetta, jotka kilpailivat kolmestatoista paikasta Brasiliassa pelattavaan lopputurnaukseen.

Karsintasysteemi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karsinnoissa joukkueet jaettiin yhdeksään lohkoon, joista kahdeksaan kuului kuusi ja yhteen viisi joukkuetta. Lohkon joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti, kerran kotona ja kerran vieraissa. Kaikki yhdeksän lohkovoittajaa pääsivät suoraan lopputurnaukseen. Kahdeksan parasta lohkokakkosta pelasivat keskenään kaksoisottelusta koostuvan jatkokarsinnan neljästä muusta paikasta. Lohkokakkosten pistevertailussa kuuden joukkueen lohkojen viimeiseksi jääneitä joukkueita vastaan käytyjä otteluita ei huomioitu.[1]

Sijoitusten määrittäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FIFA on päättänyt kaikille maanosille yhteisestä tavasta ratkaista sijoitukset joukkueitten kesken:[1]

  1. kaikkien otteluiden pisteet
  2. kaikkien otteluitten maaliero
  3. kaikkien otteluitten tehdyt maalit
  4. keskinäiset ottelut
  5. keskinäisten otteluitten maaliero
  6. keskinäisten otteluitten tehdyt maalit
  7. keskinäisten otteluitten vierasotteluissa tehdyt maalit
  8. arpa tai uusintaottelu

Lohkoarvonnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkueet jaettiin FIFA-rankingin perusteella kuuteen arvontakoriin. Korissa A oli arvontahetkellä rankingin yhdeksän parasta, korissa B seuraavat yhdeksän ja niin edelleen. Korissa F oli kahdeksan rankingiin arvontahetkellä heikoimmin sijoitettua joukkuetta. Jokaisesta korista otettiin yksi joukkue ensimmäisen karsintakierroksen jokaiseen lohkoon. Arvonta suoritettiin Rio de Janeirossa 30. heinäkuuta 2011.[2]

Johtuen valtioiden välisistä konflikteista Armenian ja Azerbaidžanin sekä Venäjän ja Georgian välillä, joukkueet arvottiin siten, että ne eivät voineet joutua keskenään samaan lohkoon.[3] Tosin kaksi ensin mainittua olivat samassa arvontakorissa, eivätkä ne siten olisi edes voineetkaan joutua samaan lohkoon.

Korit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[4]

A B C D E F
Flag of Spain.svg Espanja
Flag of the Netherlands.svg Alankomaat
Flag of Germany.svg Saksa
Flag of England.svg Englanti
Flag of Portugal.svg Portugali
Flag of Italy.svg Italia
Flag of Croatia.svg Kroatia
Flag of Norway.svg Norja
Flag of Greece.svg Kreikka
Flag of France.svg Ranska
Flag of Montenegro.svg Montenegro
Flag of Russia.svg Venäjä
Flag of Sweden.svg Ruotsi
Flag of Denmark.svg Tanska
Flag of Slovenia.svg Slovenia
Flag of Turkey.svg Turkki
Flag of Serbia.svg Serbia
Flag of Slovakia.svg Slovakia
Flag of Switzerland.svg Sveitsi
Flag of Israel.svg Israel
Flag of Ireland.svg Irlannin tasavalta
Flag of Belgium (civil).svg Belgia
Flag of the Czech Republic.svg Tšekki
Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina
Flag of Belarus.svg Valko-Venäjä
Flag of Ukraine.svg Ukraina
Flag of Hungary.svg Unkari
Flag of Bulgaria.svg Bulgaria
Flag of Romania.svg Romania
Flag of Georgia.svg Georgia
Flag of Lithuania.svg Liettua
Flag of Albania.svg Albania
Flag of Scotland.svg Skotlanti
Flag of Northern Ireland.svg Pohjois-Irlanti
Flag of Austria.svg Itävalta
Flag of Poland.svg Puola
Flag of Armenia.svg Armenia
Flag of Finland.svg Suomi
Flag of Estonia.svg Viro
Flag of Cyprus.svg Kypros
Flag of Latvia.svg Latvia
Flag of Moldova.svg Moldova
Flag of Macedonia.svg Makedonia
Flag of Azerbaijan.svg Azerbaidžan
Flag of the Faroe Islands.svg Färsaaret
Walesin lippu Wales
Flag of Liechtenstein.svg Liechtenstein
Flag of Iceland.svg Islanti
Flag of Kazakhstan.svg Kazakstan
Flag of Luxembourg.svg Luxemburg
Flag of Malta.svg Malta
Flag of Andorra.svg Andorra
Flag of San Marino.svg San Marino

Ensimmäinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[5]

Pääsy karsintojen toiselle kierrokselle.
Suora pääsy lopputurnaukseen
Karsiutunut


Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Belgium (civil).svg Belgia 10 8 2 0 18 4 +14 26
Flag of Croatia.svg Kroatia 10 5 2 3 12 9 +3 17
Flag of Serbia.svg Serbia 10 4 2 4 18 11 +7 14
Flag of Scotland.svg Skotlanti 10 3 2 5 8 12 -4 11
Walesin lippu Wales 10 3 1 6 9 20 -11 10
Flag of Macedonia.svg Makedonia 10 2 1 7 7 16 -9 7


Belgian lippu Kroatian lippu Makedonian lippu Serbian lippu Skotlannin lippu Walesin lippu
Flag of Belgium (civil).svg Belgia 1-1 1-0 2-1 2-0 1-1
Flag of Croatia.svg Kroatia 1-2 1-0 2-0 0-1 2-0
Flag of Macedonia.svg Makedonia 0-2 1-2 1-0 1-2 2-1
Flag of Serbia.svg Serbia 0-3 1-1 5-1 2-0 6-1
Flag of Scotland.svg Skotlanti 0-2 2-0 1-1 0-0 1-2
Walesin lippu Wales 0-2 1-2 1-0 0-3 2-1

Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Italy.svg Italia 10 6 4 0 19 9 +10 22
Flag of Denmark.svg Tanska 10 4 4 2 17 12 +5 16
Flag of the Czech Republic.svg Tšekki 10 4 3 3 13 9 +4 15
Flag of Bulgaria.svg Bulgaria 10 3 4 3 14 9 +5 13
Flag of Armenia.svg Armenia 10 4 1 5 12 13 -1 13
Flag of Malta.svg Malta 10 1 0 9 5 28 -23 3


Armenian lippu Bulgarian lippu Italian lippu Maltan lippu Tanskan lippu Tšekin lippu
Flag of Armenia.svg Armenia 2-1 1-3 0-1 0-1 0-3
Flag of Bulgaria.svg Bulgaria 1-0 2-2 6-0 1-1 0-1
Flag of Italy.svg Italia 2-2 1-0 2-0 3-1 2-1
Flag of Malta.svg Malta 0-1 1-2 0-2 1-2 1-4
Flag of Denmark.svg Tanska 0-4 1-1 2-2 6-0 0-0
Flag of the Czech Republic.svg Tšekki 1-2 0-0 0-0 3-1 0-3

Lohko C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Germany.svg Saksa 10 9 1 0 36 10 +26 28
Flag of Sweden.svg Ruotsi 10 6 2 2 19 14 +5 20
Flag of Austria.svg Itävalta 10 5 2 3 20 10 +10 17
Flag of Ireland.svg Irlannin tasavalta 10 4 2 4 16 17 -1 14
Flag of Kazakhstan.svg Kazakstan 10 1 2 7 6 21 -15 5
Flag of the Faroe Islands.svg Färsaaret 10 0 1 9 4 29 -25 1


Färsaarten lippu Irlannin lippu Itävallan lippu Kazakstanin lippu Ruotsin lippu Saksan lippu
Flag of the Faroe Islands.svg Färsaaret 1-4 0-3 1-1 1-2 0-3
Flag of Ireland.svg Irlannin tasavalta 3-0 2-2 3-1 1-2 1-6
Flag of Austria.svg Itävalta 6-0 1-0 4-0 2-1 1-2
Flag of Kazakhstan.svg Kazakstan 2-1 1-2 0-0 0-1 0-3
Flag of Sweden.svg Ruotsi 2-0 0-0 2-1 2-0 3-5
Flag of Germany.svg Saksa 3-0 3-0 3-0 4-1 4-4

Lohko D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of the Netherlands.svg Alankomaat 10 9 1 0 34 5 +29 28
Flag of Romania.svg Romania 10 6 1 3 19 12 +7 19
Flag of Hungary.svg Unkari 10 5 2 3 21 20 +1 17
Flag of Turkey.svg Turkki 10 5 1 4 16 9 +7 16
Flag of Estonia.svg Viro 10 2 1 7 6 20 -14 7
Flag of Andorra.svg Andorra 10 0 0 10 0 30 -30 0


Alankomaiden lippu Andorran lippu Romanian lippu Turkin lippu Unkarin lippu Viron lippu
Flag of the Netherlands.svg Alankomaat 3-0 4-0 2-0 8-1 3-0
Flag of Andorra.svg Andorra 0-2 0-4 0-2 0-5 0-1
Flag of Romania.svg Romania 1-4 4-0 0-2 3-0 2-0
Flag of Turkey.svg Turkki 0-2 5-0 0-1 1-1 3-0
Flag of Hungary.svg Unkari 1-4 2-0 2-2 3-1 5-1
Flag of Estonia.svg Viro 2-2 2-0 0-2 0-2 0-1

Lohko E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Switzerland.svg Sveitsi 10 7 3 0 17 6 +11 24
Flag of Iceland.svg Islanti 10 5 2 3 17 15 +2 17
Flag of Slovenia.svg Slovenia 10 5 0 5 14 11 +3 15
Flag of Norway.svg Norja 10 3 3 4 10 13 -3 12
Flag of Albania.svg Albania 10 3 2 5 9 11 -2 11
Flag of Cyprus.svg Kypros 10 1 2 7 4 15 -11 5


Albanian lippu Islannin lippu Kyproksen lippu Norjan lippu Slovenian lippu Sveitsin lippu
Flag of Albania.svg Albania 1-2 3-1 1-1 1-0 1-2
Flag of Iceland.svg Islanti 2-1 2-0 2-0 2-4 0-2
Flag of Cyprus.svg Kypros 0-0 1-0 1-3 0-2 0-0
Flag of Norway.svg Norja 0-1 1-1 2-0 2-1 0-2
Flag of Slovenia.svg Slovenia 1-0 1-2 2-1 3-0 0-2
Flag of Switzerland.svg Sveitsi 2-0 4-4 1-0 1-1 1-0

Lohko F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Russia.svg Venäjä 10 7 1 2 20 5 +15 22
Flag of Portugal.svg Portugali 10 6 3 1 20 9 +11 21
Flag of Israel.svg Israel 10 3 5 2 19 14 +5 14
Flag of Azerbaijan.svg Azerbaidžan 10 1 6 3 7 11 -4 9
Flag of Northern Ireland.svg Pohjois-Irlanti 10 1 4 5 9 17 -8 7
Flag of Luxembourg.svg Luxemburg 10 1 3 6 7 26 -19 6


Azerbaidžanin lippu Israelin lippu Luxemburgin lippu Pohjois-Irlannin lippu Portugalin lippu Venäjän lippu
Flag of Azerbaijan.svg Azerbaidžan 1-1 1-1 2-0 0-2 1-1
Flag of Israel.svg Israel 1-1 3-0 1-1 3-3 0-4
Flag of Luxembourg.svg Luxemburg 0-0 0-6 3-2 1-2 0-4
Flag of Northern Ireland.svg Pohjois-Irlanti 1-1 0-2 1-1 2-4 1-0
Flag of Portugal.svg Portugali 3-0 1-1 3-0 1-1 1-0
Flag of Russia.svg Venäjä 1-0 3-1 4-1 2-0 1-0

Lohko G[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina 10 8 1 1 30 6 +24 25
Flag of Greece.svg Kreikka 10 8 1 1 12 4 +8 25
Flag of Slovakia.svg Slovakia 10 3 4 3 11 10 +1 13
Flag of Lithuania.svg Liettua 10 3 2 5 9 11 -2 11
Flag of Latvia.svg Latvia 10 2 2 6 10 20 -10 8
Flag of Liechtenstein.svg Liechtenstein 10 0 2 8 4 25 -21 2


Bosnia ja Hertsegovinan lippu Kreikan lippu Latvian lippu Liechtensteinin lippu Liettuan lippu Slovakian lippu
Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina 3-1 4-1 4-1 3-0 0-1
Flag of Greece.svg Kreikka 0-0 1-0 2-0 2-0 1-0
Flag of Latvia.svg Latvia 0-5 1-2 2-0 2-1 2-2
Flag of Liechtenstein.svg Liechtenstein 1-8 0-1 1-1 0-2 1-1
Flag of Lithuania.svg Liettua 0-1 0-1 2-0 2-0 1-1
Flag of Slovakia.svg Slovakia 1-2 0-1 2-1 2-0 1-1

Lohko H[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of England.svg Englanti 10 6 4 0 31 4 +27 22
Flag of Ukraine.svg Ukraina 10 6 3 1 28 4 +24 21
Flag of Montenegro.svg Montenegro 10 4 3 3 18 17 +1 15
Flag of Poland.svg Puola 10 3 4 3 18 12 +6 13
Flag of Moldova.svg Moldova 10 3 2 5 12 17 -5 11
Flag of San Marino.svg San Marino 10 0 0 10 1 54 -53 0


Englannin lippu Moldovan lippu Montenegron lippu Puolan lippu San Marinon lippu Ukrainan lippu
Flag of England.svg Englanti 4-0 4-1 2-0 5-0 1-1
Flag of Moldova.svg Moldova 0-5 0-1 1-1 3-0 0-0
Flag of Montenegro.svg Montenegro 1-1 2-5 2-2 3-0 0-4
Flag of Poland.svg Puola 1-1 2-0 1-1 5-0 1-3
Flag of San Marino.svg San Marino 0-8 0-2 0-6 1-5 0-8
Flag of Ukraine.svg Ukraina 0-0 2-1 0-1 1-0 9-0

Lohko I[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
Flag of Spain.svg Espanja 8 6 2 0 14 3 +11 20
Flag of France.svg Ranska 8 5 2 1 15 6 +9 17
Flag of Finland.svg Suomi 8 2 3 3 5 9 -4 9
Flag of Georgia.svg Georgia 8 1 2 5 3 10 -7 5
Flag of Belarus.svg Valko-Venäjä 8 1 1 6 7 16 -9 4


Espanjan lippu Georgian lippu Ranskan lippu Suomen lippu Valko-Venäjän lippu
Flag of Spain.svg Espanja 2-0 1-1 1-1 2-1
Flag of Georgia.svg Georgia 0-1 0-0 0-1 1-0
Flag of France.svg Ranska 0-1 3-1 3-0 3-1
Flag of Finland.svg Suomi 0-2 1-1 0-1 1-0
Flag of Belarus.svg Valko-Venäjä 0-4 2-0 2-4 1-1

Toinen kierros[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toiselle kierrokselle pääsevät kahdeksan parasta 1. kierroksen lohkoissaan toiseksi sijoittunutta joukkuetta. Näin ollen Tanska putosi 2. kierrokselta. Joukkueet jaettiin kahteen koriin FIFA-rankingin perusteella. Arvonta suoritettiin Zürichissä 21. lokakuuta 2013[6].

Kori 1 Kori 2
Flag of Portugal.svg Portugali (14)
Flag of Greece.svg Kreikka (15)
Flag of Croatia.svg Kroatia (18)
Flag of Ukraine.svg Ukraina (20)
Flag of France.svg Ranska (21)
Flag of Sweden.svg Ruotsi (25)
Flag of Romania.svg Romania (29)
Flag of Iceland.svg Islanti (46)
Suluissa FIFA-ranking[7]

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue #1 Yht. Joukkue #2 1. osa 2. osa
Portugali  4–2  Ruotsi 1–0 3–2
Ukraina  2–3  Ranska 2–0 0–3
Kreikka  4–2  Romania 3–1 1–1
Islanti  0–2  Kroatia 0–0 0–2
15. marraskuuta 2013 Flag of Portugal.svg Portugali 1–0 Flag of Sweden.svg Ruotsi Estádio da Luz, Lissabon


19. marraskuuta 2013 Flag of Sweden.svg Ruotsi 2–3 Flag of Portugal.svg Portugali Friends Arena, Solna

15. marraskuuta 2013 Flag of Ukraine.svg Ukraina 2–0 Flag of France.svg Ranska Kiovan olympiastadion, Kiova


19. marraskuuta 2013 Flag of France.svg Ranska 3–0 Flag of Ukraine.svg Ukraina Stade de France, Saint-Denis

15. marraskuuta 2013 Flag of Greece.svg Kreikka 3–1 Flag of Romania.svg Romania Karaiskakis Stadion, Ateena


19. marraskuuta 2013 Flag of Romania.svg Romania 1–1 Flag of Greece.svg Kreikka Stadionul Național, Bukarest

15. marraskuuta 2013 Flag of Iceland.svg Islanti 0–0 Flag of Croatia.svg Kroatia Laugardalsvöllur, Reykjavík


19. marraskuuta 2013 Flag of Croatia.svg Kroatia 2–0 Flag of Iceland.svg Islanti Stadion Maksimir, Zagreb

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Regulations (pdf) FIFA. Viitattu 2.8.2011. (englanniksi)
  2. Rio draw pits Spain against France 30.7.2011. FIFA. Viitattu 4.8.2011. (englanniksi)
  3. Preliminary Competition Format & Draw Procedures FIFA. Viitattu 4.8.2011. (englanniksi)
  4. 2014 FIFA World Cup seeding pots decided 27.6.2011. UEFA. Viitattu 4.8.2011. (englanniksi)
  5. Preliminary Draw for the 2014 FIFA World Cup Brazil - Results 30.7.2011. FIFA. Viitattu 4.8.2011. (englanniksi)
  6. Dates set for African and European qualifying draws 15. kesäkuuta 2013. FIFA. Viitattu 17.10.2013. (englanniksi)
  7. World Cup play-off seeds confirmed 17. lokakuuta 2013. UEFA. Viitattu 17.10.2013. (englanniksi)