Espanjan jalkapallomaajoukkue

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Espanja
Espanjan jalkapallomaajoukkueen tunnus
Lempinimi La Furia Roja (suom. punainen raivo), La Roja
Liitto RFEF
Maanosaliitto UEFA
Valmentaja Espanjan lippu Vicente del Bosque
Kapteeni Iker Casillas
Eniten otteluita Iker Casillas (152)
Eniten maaleja David Villa (56)
FIFA-ranking 1
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Kotipeliasu
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Joukkueen värit
Vieraspeliasu
Ensimmäinen ottelu
Flag of Denmark.svg Tanska 0–1 Espanja Espanja
(Bryssel, Belgia; 28. elokuuta 1920)
Suurinumeroisin voitto
Espanja Espanja 13–0 Flag of Bulgaria.svg Bulgaria
(Madrid, Espanja; 21. toukokuuta 1933)
Suurinumeroisin tappio
Italia 7–1 Espanja Espanja
(Amsterdam, Alankomaat; 4. kesäkuuta 1928)
Flag of England.svg Englanti 7–1 Espanja Espanja
(Lontoo, Englanti; 9. joulukuuta 1931)
MM-kilpailut
Esiintymiset 13 (ensimmäiset 1934)
Paras sijoitus 1. (2010)
EM-kilpailut
Esiintymiset 8 (ensimmäiset 1964)
Paras sijoitus 1. (1964, 2008, 2012)
Mitalit
Maa: Espanjan lippu Espanja
Miesten jalkapallo
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Etelä-Afrikka 2010
EM-kilpailut
Kultaa Kultaa Puola/Ukraina 2012
Kultaa Kultaa Itävalta/Sveitsi 2008
Kultaa Kultaa Espanja 1964
Hopeaa Hopeaa Ranska 1984
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Barcelona 1992 jalkapallo
Hopeaa Hopeaa Sydney 2000 jalkapallo
Hopeaa Hopeaa Antwerpen 1920 jalkapallo
Maanosaliittojen cup
Hopeaa Hopeaa Brasilia 2013
Pronssia Pronssia Etelä-Afrikka 2009

Espanjan jalkapallomaajoukkue edustaa Espanjan kuningaskuntaa miesten jalkapallon arvokilpailuissa. Sitä hallinnoi Espanjan kuninkaallinen jalkapalloliitto. Espanja on sekä hallitseva maailmanmestari että Euroopan-mestari. Maa on ollut heinäkuusta 2008 asti Kansainvälisen jalkapalloliiton maajoukkuerankingissa sijalla yksi.[1]

Joukkueen suurimmat saavutukset ovat maailmanmestaruus vuodelta 2010 ja Euroopan-mestaruudet vuosilta 1964, 2008 ja 2012. Olympiajalkapallossa Espanja on saavuttanut kultaa vuonna 1992 ja hopeaa vuosina 1920 ja 2000.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälinen ensiesiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanja teki jalkapallossa kansainvälisen ensiesiintymisensä valmentaja Paco Brun johdolla Antwerpenin olympialaisissa vuonna 1920. Ensimmäisen, Tanskaa vastaan pelatun ottelunsa joukkue voitti 1–0 Patricion maalilla. Puolivälierissä isäntämaa Belgia pudotti Espanjan maalein 3–1, mutta sekään ei estänyt joukkueen nousemista lopulta hopealle.

Belgian ja Tšekkoslovakian välisessä loppuottelussa jälkimmäinen joukkue poistui kentältä 2–0-tappiotilanteessa 40 minuutin pelin jälkeen kyllästyttyään englantilaisen tuomarikolmikon työskentelyyn. Belgia voitti kultaa automaattisesti, mutta hopea- ja pronssimitalin kohtalosta järjestettiin uusi ”lohdutusturnaus”. Tšekkoslovakia suljettiin kilpailusta ja kun suurin osa välieriin yltäneestä Ranskan joukkueesta oli jo lähtenyt kotimatkalle, neljä puolivälierissä hävinnyttä joukkuetta pelasivat paikasta hopeaottelussa toista välieräjoukkuetta Alankomaita vastaan. Espanja voitti Ruotsin 2–1, Italian 2–0 ja lopulta Alankomaat 3–1, ja palasi kotimaahan hopeamitalit kaulassaan.

Vuoden 1920 rikkonaisesta Ruotsi-ottelusta sai alkunsa lempinimi La furia española (suom. Espanjan raivo, aikaisemmin termi oli liitetty espanjalaisten kahdeksankymmenvuotisessa sodassa vuonna 1576 suorittamaan Antwerpenin ryöstöön). Hopeajoukkueen tunnetuimpia pelaajia olivat Zamora, Samitier, Pichichi, Acedo ja kapteeni Belauste.

EM-kulta kotikentällä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiemmin Real Madridia ja Atlético de Madridia menestyksekkäästi valmentanut José Villalonga nimitettiin maajoukkueen valmentajaksi vuonna 1962. Villalongan johdolla joukkue selviytyi Chilessä järjestettyihin vuoden 1962 MM-kilpailuihin, mutta joutui vaikeaan lohkoon Brasilian, Tšekkoslovakian ja Meksikon kanssa ja putosi jo ennen jatkokierroksia.

Kaksi vuotta myöhemmin Espanja voitti Euroopan-mestaruuden, joka oli vuoteen 2008 asti joukkueen suurin saavutus arvokilpailuista. Karsintakierroksilla Espanja pudotti Romanian, Pohjois-Irlannin ja Irlannin ja sai järjestääkseen välierästä, pronssiottelusta ja loppuottelusta koostuneen lopputurnauksen. Välierässä Espanja sai vastaansa karsintavaiheessa vakuuttavasti esiintyneen Unkarin ja voitti jatkoajan jälkeen 2–1 Peredan ja Amancion maaleilla. Loppuottelussa joukkue kohtasi hallitsevan mestarin Neuvostoliiton. Neljä vuotta aiemmin historian ensimmäisten EM-kilpailuiden karsinnoissa Espanja luovutti oikeistolaisen hallitsijansa Francisco Francon käskystä joukkueen saatua vastaansa Neuvostoliiton, mutta tällä kertaa Franco antoi joukkueen pelata. Madridin Santiago Bernabéulla 79 000 katsojan edessä pelatussa loppuottelussa Pereda vei isännät johtoon vain kuuden minuutin pelin jälkeen, mutta Husainovin tasoitettua vapaapotkusta tarvitsi Espanja vielä Marcelinon viime minuuteilla tekemän puskumaalin voittaakseen lopulta 2–1. Mestaruusottelussa joukkueen kokoonpanoon kuuluivat myös Iribar, Rivilla, Olivella, Calleja, Zoco, Fusté, Amancio, Luis Suárez ja Lapetra.[2]

MM-kilpailut Espanjassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1976 Espanja valittiin vuoden 1982 MM-kilpailuiden isäntämaaksi. Lopputurnauksessa oli ensimmäistä kertaa mukana 24 maata aikaisemman 16 sijaan.[3]

José Santamarían valmentamalta Espanjan joukkueelta odotettiin paljon. Lohkovaiheessa Espanja arvottiin samaan lohkoon Pohjois-Irlannin, Jugoslavian ja Hondurasin kanssa. Isännät aloittivat turnauksen kehnosti pelaamalla 1–1-tasapelin Hondurasia vastaan. Toisessa ottelussa Espanja otti hienon 2–1-voiton Jugoslaviasta, mutta kolmannessa ottelussa tuli 1–0-tappio Pohjois-Irlannille. Tästä huolimatta joukkue selvitti vaivoin tiensä jatkoon. Jatkolohko B:ssä Espanja hävisi Länsi-Saksalle 2–1 ja pelasi maalittoman tasapelin Englannin kanssa, mikä tiesi ennenaikaista putoamista ja potkuja Santamaríalle.

Turnauksen voitti lopulta Italia, joka kukisti loppuottelussa Länsi-Saksan maalein 3–1.

EM-hopea Ranskassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

MM-kotikilpailuiden pettymyksen jälkeen Espanjan valmentajaksi palkattiin Miguel Muñoz, joka oli toiminut tehtävässä väliaikaisesti jo vuonna 1969. Vuoden 1984 EM-kilpailuihin joukkue karsi lohkossa, jossa pelasivat myös Alankomaat, Irlanti, Islanti ja Malta. Espanja selviytyi Ranskassa pelattuun lopputurnaukseen lopulta hieman yllättäenkin. Joukkue tarvitsi Maltaa vastaan pelatusta karsintojen viimeisestä ottelusta vähintään 11 maalin voiton, jonka se saavutti numeroin 12–1. Santillana ja Poli Rincón tekivät molemmat neljä maalia, Maceda kaksi, Sarabia yhden ja Señor vielä ratkaisevan maalin ottelun 84 minuutilla.

Lopputurnauksen alkulohkossa Espanja pelasi 1–1-tasapelin sekä Romaniaa että Portugalia vastaan ennen 1–0-voittoa Länsi-Saksasta, mikä toi joukkueelle lohkovoiton. Välierässä Espanja kukisti turnauksen mustan hevosen Tanskan rangaistuspotkuilla 5–4 (1–1 ja.) Preben Elkjærin epäonnistuttua omalla vuorollaan. Loppuottelussa Espanja sai vastaansa isäntäjoukkueen Ranskan, jonka kapteenina toimi turnauksen maalikuningas Michel Platini. Maalittoman ensimmäisen jakson jälkeen isännät marssivat mestaruuteen Platinin ja Bruno Bellonen maaleilla, ja Espanjan oli tyytyminen hopeamitaleihin.[4]

EM-kulta Itävallassa ja Sveitsissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjan joukkue juhlii Euroopan-mestaruutta Madridissa.

Ranskan EM-kilpailuiden 1984 jälkeen Espanja joutui suurista odotuksista huolimatta pettymään kerta toisensa jälkeen eikä selviytynyt arvokilpailuissa puolivälieriä pidemmälle yli 20 vuoteen. Puolivälierätappio oli kohtalona myös vuoden 2006 MM-kilpailuissa Saksassa, jossa joukkuetta valmensi Luis Aragonés.

Vuoden 2008 EM-kilpailuiden karsinnat alkoivat Aragonésin Espanjalta heikosti, mutta joukkue onnistui lopulta voittamaan lohkonsa, jossa pelasivat myös Ruotsi, Pohjois-Irlanti, Tanska, Latvia, Islanti ja Liechtenstein. Suurta huomiota herätti maajoukkueen kapteenin ja historian parhaan maalintekijän Raúlin pudottaminen joukkueesta kesken karsintojen.

Itävallassa ja Sveitsissä pelatussa lopputurnauksessa Espanja mursi ”kirouksensa” ja eteni arvokilpailuiden loppuotteluun 24 vuoden tauon jälkeen. Alkulohkossaan joukkue kohtasi Venäjän, Ruotsin ja Kreikan, ja selviytyi jatkoon lohkovoittajana menettämättä pistettäkään. Joukkueen hahmoja oli neljä maalia tehnyt hyökkääjä David Villa, joka lopulta voitti näillä maaleilla myös turnauksen maalikuninkuuden.

Puolivälierä hallitsevaa maailmanmestaria Italiaa vastaan päättyi maalittomana varsinaisen peliajan ja jatkoajan jälkeen. Ratkaisua haettiin rangaistuspotkukilpailussa, jonka Espanja voitti 4–2. Ratkaisevan maalin teki Cesc Fàbregas, mutta suurin sankari oli maalivahti Iker Casillas, joka torjui Italian neljästä yrityksestä kaksi. Kyseessä oli ensimmäinen kerta sitten vuoden 1920 olympialaisten, kun Espanja voitti Italian arvo-ottelussa. Alkulohkosta tuttua Venäjää vastaan pelatun välierän Espanja selvitti vaivatta maalein 3–0. 29. kesäkuuta 2008 Wienin Ernst-Happel-Stadionilla pelatussa loppuottelussa joukkue kukisti Saksan 1–0 Fernando Torresin ensimmäisen jakson maalilla, ja voitti näin arvokilpailuhistoriansa toisen Euroopan-mestaruuden 44 vuoden odotuksen jälkeen.[5] Joukkueen keskikenttämies Xavi valittiin turnauksen parhaaksi pelaajaksi,[6] ja hänen ohellaan turnauksen 23 pelaajan tähdistöjoukkueeseen valittiin espanjalaisista Casillas, Fàbregas, Andrés Iniesta, Carlos Marchena, Carles Puyol, Marcos Senna, Torres ja Villa.[7] Mestaruuden myötä Espanja nousi heinäkuussa 2008 Kansainvälisen jalkapalloliiton maajoukkuerankingin kärkipaikalle ensimmäistä kertaa rankingin historiassa.[8]

Maanosaliittojen cupin pronssi ja maailmanmestaruus Etelä-Afrikassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanjan kapteeni Iker Casillas esittelee MM-kilpailuiden mestaruuspokaalia pääministeri Zapaterolle.

Hallitsevana Euroopan-mestarina Espanja pääsi osallistumaan ensimmäistä kertaa Maanosaliittojen cupiin Etelä-Afrikassa kesällä 2009. Aragonésin seuraajaksi pian kesän 2008 EM-kilpailuiden jälkeen palkattu Vicente del Bosque jatkoi Aragonésin aloittamaa hyvää työtä ja johti Espanjan ennätykselliseen 15 ottelun voittoputkeen. Australian, Brasilian ja Ranskan jakaman aikaisemman 14 peräkkäisen voiton ennätyksen Espanjan rikkoi kesäkuussa 2009 Maanosaliittojen cupin ottelussa isäntämaa Etelä-Afrikkaa vastaan. Samalla Espanjan peräkkäisten tappiottomien otteluiden määrä nousi 35:een, joka sivuaa Brasilian aikaisempaa ennätystä.[9][10] Molemmat putket tulivat kuitenkin päätökseensä seuraavassa välieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Pronssiottelussa Espanja voitti toistamiseen Etelä-Afrikan.[11]

Vuoden 2010 MM-kilpailuihin Espanja karsi samassa lohkossa Armenian, Belgian, Bosnia ja Hertsegovinan, Turkin ja Viron kanssa. Joukkue voitti kaikki kymmenen otteluaan ja pääsi lohkovoittajana suoraan lopputurnaukseen.[12]

Kesän 2010 MM-lopputurnaukseen Etelä-Afrikassa Espanja lähti suurimpana ennakkosuosikkina. Kaikkien suureksi pettymykseksi se kuitenkin hävisi ensimmäisen pelinsä Sveitsille, vaikka pyörittelikin komeasti palloa täydet 90 minuuttia. Espanja kuitenkin voitti jälkimmäisissä lohkopeleissään Hondurasin 2–0 ja Chilen 2–1 edeten täten lohkoykkösenä jatkoon. Valmentaja Del Bosquen taktiikka sai jyrkkää kritiikkiä tylsyydestään. Neljännesvälierissä Espanja sai vastaansa naapurimaa Portugalin, joka ei ollut siihen mennessä päästänyt maaliakaan kisoissa. Ottelun ratkaisi 56. minuutilla David Villa, jonka Barcelonan pallotaiturit Xavi ja Andrés Iniesta järjestivät maalipaikkaan. Myöhemmin huomattiin Villan olleen niukasti paitsiossa tilanteessa. Espanja kuitenkin pääsi jatkoon neljännesvälieristä ja sai vastaansa Paraguayn puolivälierissä. Ottelusta tuli Espanjalle yllättävän tiukka, mutta lopulta David Villa ratkaisi senkin ottelun loppuminuuteilla ja maa oli ensimmäistä kertaa historiassaan MM-välierissä. Finaaliin edetäkseen Espanjan oli kaadettava Saksa, joka oli siihen mennessä tehnyt kisoissa 13 maalia ja päästänyt kaksi. Saksa oli tunnettu kovasta vastahyökkäyspeleistään, jolla se oli jo kaatanut suurinumeroisesti niin Australian, Englannin kuin Argentiinankin. Valmentaja Del Bosquen taktiikka nollasi kuitenkin täydellisesti Saksan vastahyökkäykset ja 76. minuutilla Carles Puyol puski kulmatilanteesta Espanjan finaaliin. Johannesburgin Soccer Cityllä pelatussa loppuottelussa Espanja kohtasi Hollannin, joka tuli täydet 120 minuuttia kovaa ja säälimättä päälle rikkoen täten Espanjan pelin. Lopulta Andrés Iniesta ratkaisi mestaruuden Espanjalle, kun jatkoaikaa oli vain neljä minuuttia jäljellä.[13] Vahvaan pallonhallintaan ja lyhytsyöttöpeliin pohjannut Espanja teki turnauksen seitsemässä ottelussaan vain kahdeksan maalia ja päästi kaksi. Joukkueen paras maalintekijä oli edellisen EM-turnauksen tapaan David Villa viidellä maalillaan. Hän oli myös koko turnauksen paras maalintekijä Thomas Müllerin, Wesley Sneijderin ja Diego Forlánin ohella, mutta FIFA:n Kultainen -kenkä palkinto myönnettiin Müllerille, joka antoi eniten maalisyöttöjä. Espanjan maalivahti Iker Casillas palkittiin Kultainen hanska -palkinnolla ja Espanjan joukkue Reilu peli -palkinnolla.[14]

Alueellisuus, kansallistunne ja maajoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monet Espanjan huippupelaajat tulevat Kataloniasta ja Baskimaalta, joiden oma kansallistunne on voimakas. Tästä huolimatta kiihkomielisimmätkään baskit tai katalaanit eivät ole kieltäytyneet Espanjan maajoukkueessa pelaamisesta, vaikka heille kyseessä ei usein ole ollut kansallinen sydämenasia, vaan mahdollisuus jalkapalloilla korkeimmalla kansainvälisellä tasolla. Kansallisen epäyhtenäisyyden ei ole katsottu olleen pelaajien panoksen osalta haitaksi maajoukkue-esityksille, mutta sen sijaan kannattajien suhteen asian on katsottu olevan toisin. Jalkapallomaajoukkue ei herätä vastaavanlaista kiihkoa kuin monissa muissa suurissa jalkapallokulttuurimaissa, vaan näiltä osin merkittävämpiä ovat seurajoukkueet. Esimerkiksi Barcelonan kapteeni ja puolustajaikoni Carles Puyol on todennut olevansa katalaani, mutta haluavansa pelata MM-kilpailuissa, ja hänen on sinne mentävä Espanjan maajoukkueessa. Omat, Fifaan tai Uefaan kuulumattomat joukkueensa on myös Katalonialla, Galicialla, Baskimaalla ja Andalusialla (ks. Katalonian jalkapallomaajoukkue, Galician jalkapallomaajoukkue, Baskimaan jalkapallomaajoukkue ja Andalusian jalkapallomaajoukkue).

Maajoukkueella ei ole varsinaista kansallisstadionia, mutta eniten otteluita se on pelannut Madridin Santiago Bernabéulla. Katalaanien ja baskien voimakkaasta kansallistunteesta johtuen maajoukkue ei pelaa kotiotteluitaan Kataloniassa tai Baskimaalla, ja Madridissakin nykyään vain harvoin, koska silloin katalaanit ja baskit saattaisivat osoittaa mieltään. Maajoukkueen kotikenttinä toimivat Valencia, Sevilla ja muutamat pienemmät kaupungit.[15]

Menestys arvokilpailuissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanmestaruuskilpailut

  • 1930 – Ei osallistunut
  • 1934 – Puolivälierät
  • 1938 – Luovutti karsinnoissa sisällissodan vuoksi
  • 1950 – Neljäs sija
  • 1954Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1958Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1962 – 1. kierros
  • 1966 – 1. kierros
  • 1970Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1974Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1978 – 1. kierros
  • 1982 – 2. kierros
  • 1986 – Puolivälierät
  • 1990 – Neljännesvälierät
  • 1994 – Puolivälierät
  • 1998 – 1. kierros
  • 2002 – Puolivälierät
  • 2006 – Neljännesvälierät
  • 2010Mestari
 

Euroopan-mestaruuskilpailut

  • 1960 – Luovutti karsinnoissa
  • 1964Mestari
  • 1968Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1972Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1976Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1980 – 1. kierros
  • 1984Hopeaa
  • 1988 – 1. kierros
  • 1992Ei selviytynyt karsinnoista
  • 1996 – Puolivälierät
  • 2000 – Puolivälierät
  • 2004 – 1. kierros
  • 2008Mestari
  • 2012Mestari

Maanosaliittojen cup

Voitettujen ja tappiottomien otteluiden putket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espanja pelasi vuosina 2007–2009 ennätykselliset 35 ottelua peräkkäin ilman tappioita, ja sivusi täten Brasilian aikaisemmin tekemää ennätystä. Ennätysputki sai alkunsa 15. marraskuuta 2006 ystävyysottelussa Romanialle kärsityn 1–0-tappion jälkeen. 35 ottelusta 32 päättyi Espanjan voittoon, ja vain kolme päättyi tasapeliin. Samalla Espanja voitti 15 peräkkäistä ottelua, mikä on myös ennätys. Italiaa vastaan vuoden 2008 EM-kilpailuissa pelattu puolivälieräottelu, jonka Espanja voitti rangaistuspotkukilpailun jälkeen, lasketaan tilastossa tasapeliksi. Kaiken kaikkiaan Espanja teki otteluissa yhteensä 73 maalia ja päästi 11. Kreikka oli ainoa joukkue, joka onnistui tekemään enemmän kuin yhden maalin Espanjaa vastaan.[9][10]

Putket saivat päätöksensä 24. kesäkuuta 2009 vuoden 2009 Maanosaliittojen cupin välieräottelussa Yhdysvaltoja vastaan. Espanja hävisi ottelun maalein 2–0.

Vastustaja Ottelumuoto Päivämäärä Tulos
Flag of England.svg Englanti Ystävyysottelu 7. helmikuuta 2007 1–0
Flag of Denmark.svg Tanska 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 24. maaliskuuta 2007 2–1
Flag of Iceland.svg Islanti 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 28. toukokuuta 2007 1–0
Flag of Latvia.svg Latvia 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 2. kesäkuuta 2007 2–0
Flag of Liechtenstein.svg Liechtenstein 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 6. kesäkuuta 2007 2–0
Flag of Greece.svg Kreikka Ystävyysottelu 22. elokuuta 2007 3–2
Flag of Iceland.svg Islanti 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 8. syyskuuta 2007 1–1
Flag of Latvia.svg Latvia 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 12. syyskuuta 2007 2–0
Flag of Denmark.svg Tanska 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 13. lokakuuta 2007 3–1
Flag of Finland.svg Suomi Ystävyysottelu 17. lokakuuta 2007 0–0
Flag of Sweden.svg Ruotsi 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 17. marraskuuta 2007 3–0
Ulster banner.svg Pohjois-Irlanti 2008 EM-kilpailujen karsintaottelu 21. marraskuuta 2007 1–0
Flag of France.svg Ranska Ystävyysottelu 6. helmikuuta 2008 1–0
Flag of Italy.svg Italia Ystävyysottelu 26. maaliskuuta 2008 1–0
Flag of Peru.svg Peru Ystävyysottelu 31. toukokuuta 2008 2–1
Flag of the United States.svg Yhdysvallat Ystävyysottelu 4. kesäkuuta 2008 1–0
Flag of Russia.svg Venäjä 2008 EM-kilpailut 10. kesäkuuta 2008 4–1
Flag of Sweden.svg Ruotsi 2008 EM-kilpailut 14. kesäkuuta 2008 2–1
Flag of Greece.svg Kreikka 2008 EM-kilpailut 18. kesäkuuta 2008 2–1
Flag of Italy.svg Italia 2008 EM-kilpailut 22. kesäkuuta 2008 0–0 (4–2 rp.)
Flag of Russia.svg Venäjä 2008 EM-kilpailut 26. kesäkuuta 2008 3–0
Flag of Germany.svg Saksa 2008 EM-kilpailut 29. kesäkuuta 2008 1–0
Flag of Denmark.svg Tanska Ystävyysottelu 20. elokuuta 2008 3–0
Flag of Bosnia and Herzegovina.svg Bosnia ja Hertsegovina 2010 MM-kilpailujen karsintaottelu 6. syyskuuta 2008 1–0
Flag of Armenia.svg Armenia 2010 MM-kilpailujen karsintaottelu 10. syyskuuta 2008 4–0
Flag of Estonia.svg Viro 2010 MM-kilpailujen karsintaottelu 11. lokakuuta 2008 3–0
Flag of Belgium (civil).svg Belgia 2010 MM-kilpailujen karsintaottelu 15. lokakuuta 2008 2–1
Flag of Chile.svg Chile Ystävyysottelu 19. marraskuuta 2008 3–0
Flag of England.svg Englanti Ystävyysottelu 11. helmikuuta 2009 2–0
Flag of Turkey.svg Turkki 2010 MM-kilpailujen karsintaottelu 28. maaliskuuta 2009 1–0
Flag of Turkey.svg Turkki 2010 MM-kilpailujen karsintaottelu 1. huhtikuuta 2009 2–1
Flag of Azerbaijan.svg Azerbaidžan Ystävyysottelu 9. kesäkuuta 2009 6–0
Flag of New Zealand.svg Uusi-Seelanti Maanosaliittojen cup 2009 14. kesäkuuta 2009 5–0
Flag of Iraq.svg Irak Maanosaliittojen cup 2009 17. kesäkuuta 2009 1–0
Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka Maanosaliittojen cup 2009 20. kesäkuuta 2009 2–0

Pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen joukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavat pelaajat valittiin 5. maaliskuuta 2014 pelattavaan ystävyysotteluun Italiaa vastaan.[16]
# Pelaaja Paikka Syntymäaika Maaottelut Maalit Seura
1
Iker Casillas
M
20. toukokuuta 1981 (ikä 32)
152
0
Espanjan lippu Real Madrid
12
Víctor Valdés
M
14. tammikuuta 1982 (ikä 32)
19
0
Espanjan lippu Barcelona
23
Pepe Reina
M
31. elokuuta 1982 (ikä 31)
31
0
Italian lippu Napoli
2
Raúl Albiol
P
4. syyskuuta 1985 (ikä 28)
44
0
Italian lippu Napoli
3
César Azpilicueta
P
28. elokuuta 1989 (ikä 24)
4
0
Englannin lippu Chelsea
15
Sergio Ramos
P
30. maaliskuuta 1986 (ikä 28)
115
9
Espanjan lippu Real Madrid
17
Juanfran
P
9. tammikuuta 1985 (ikä 29)
7
1
Espanjan lippu Atlético Madrid
18
Jordi Alba
P
21. maaliskuuta 1989 (ikä 25)
24
5
Espanjan lippu Barcelona
4
Javi Martínez
KK
2. syyskuuta 1988 (ikä 25)
14
0
Saksan lippu Bayern München
5
Koke
KK
8. tammikuuta 1992 (ikä 22)
3
0
Espanjan lippu Atlético Madrid
6
Andrés Iniesta
KK
11. toukokuuta 1984 (ikä 29)
94
11
Espanjan lippu Barcelona
7
Thiago Alcântara
KK
11. huhtikuuta 1991 (ikä 23)
4
0
Saksan lippu Bayern München
8
Xavi Hernández
KK
25. tammikuuta 1980 (ikä 34)
130
13
Espanjan lippu Barcelona
10
Cesc Fàbregas
KK
4. toukokuuta 1987 (ikä 26)
86
13
Espanjan lippu Barcelona
14
Xabi Alonso
KK
25. marraskuuta 1981 (ikä 32)
109
15
Espanjan lippu Real Madrid
16
Sergio Busquets
KK
16. heinäkuuta 1988 (ikä 25)
63
0
Espanjan lippu Barcelona
20
Santi Cazorla
KK
13. joulukuuta 1984 (ikä 29)
61
11
Englannin lippu Arsenal
21
David Silva
KK
8. tammikuuta 1986 (ikä 28)
77
20
Englannin lippu Manchester City
22
Jesús Navas
KK
21. marraskuuta 1985 (ikä 28)
31
3
Englannin lippu Manchester City
9
Álvaro Negredo
H
20. elokuuta 1985 (ikä 28)
17
8
Englannin lippu Manchester City
11
Pedro Rodríguez
H
28. heinäkuuta 1987 (ikä 26)
33
13
Espanjan lippu Barcelona
19
Diego Costa
H
7. lokakuuta 1988 (ikä 25)
0
0
Espanjan lippu Atlético Madrid

Kutsutut pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut viimeisten 12 kuukauden aikana pelattuihin maaotteluihin nimetyt maajoukkueuraansa jatkavat pelaajat:

Pelaaja Paikka Syntymäaika Maaottelut Maalit Seura Viimeisin maaottelukutsu
David de Gea
M
7. marraskuuta 1990 (ikä 23)
0
0
Englannin lippu Manchester United Flag of France.svg Ranska, 27. maaliskuuta 2013
Álvaro Arbeloa
P
17. tammikuuta 1983 (ikä 31)
56
0
Espanjan lippu Real Madrid Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013
Nacho Fernández
P
18. tammikuuta 1990 (ikä 24)
1
0
Espanjan lippu Real Madrid Flag of Chile.svg Chile, 10. syyskuuta 2013
Íñigo Martínez
P
17. toukokuuta 1991 (ikä 22)
2
0
Espanjan lippu Real Sociedad Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013
Alberto Moreno
P
5. heinäkuuta 1992 (ikä 21)
2
0
Espanjan lippu Sevilla Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013
Nacho Monreal
P
26. helmikuuta 1986 (ikä 28)
16
0
Englannin lippu Arsenal Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013
Gerard Piqué
P
2. helmikuuta 1987 (ikä 27)
19
0
Espanjan lippu Barcelona Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013
Beñat
KK
19. helmikuuta 1987 (ikä 27)
4
0
Espanjan lippu Athletic Bilbao Maanosaliittojen cup 2013, 2. kesäkuuta 2013
Isco
KK
21. huhtikuuta 1992 (ikä 21)
2
0
Espanjan lippu Real Madrid Flag of Georgia.svg Georgia, 15. lokakuuta 2013
Javi García
KK
8. helmikuuta 1987 (ikä 27)
3
0
Englannin lippu Manchester City Flag of Chile.svg Chile, 10. syyskuuta 2013
Juan Mata
KK
28. huhtikuuta 1988 (ikä 25)
32
9
Englannin lippu Manchester United Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013
Mario Suárez
KK
24. helmikuuta 1987 (ikä 27)
2
0
Espanjan lippu Atlético Madrid Flag of Georgia.svg Georgia, 15. lokakuuta 2013
Roberto Soldado
H
27. toukokuuta 1985 (ikä 28)
12
7
Englannin lippu Tottenham Hotspur Flag of Chile.svg Chile, 10. syyskuuta 2013
Cristian Tello
H
11. elokuuta 1991 (ikä 22)
1
0
Espanjan lippu Barcelona Flag of Ecuador.svg Ecuador, 14. elokuuta 2013
Michu
H
21. maaliskuuta 1986 (ikä 28)
1
0
Walesin lippu Swansea City Flag of Belarus.svg Valko-Venäjä, 11. lokakuuta 2013
Fernando Llorente
H
26. helmikuuta 1985 (ikä 29)
24
7
Italian lippu Juventus Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013
Fernando Torres
H
20. maaliskuuta 1984 (ikä 30)
106
36
Englannin lippu Chelsea Maanosaliittojen cup 2013
David Villa
H
3. joulukuuta 1981 (ikä 32)
93
56
Espanjan lippu Atlético Madrid Flag of South Africa.svg Etelä-Afrikka, 19. marraskuuta 2013


Edelliset kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen kokoonpanot
Jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailujen kokoonpanot
Maanosaliittojen cupin kokoonpanot

Eniten otteluita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 13. heinäkuuta 2013.
# Pelaaja[17] Vuodet O M
1. Iker Casillas 2000– 150 0
2. Xavi 2000– 126 12
= Andoni Zubizarreta 1985–1998 126 0
4. Sergio Ramos 2005– 108 9
5. Xabi Alonso 2003– 107 15
6. Fernando Torres 2003– 106 36
7. Raúl 1996–2006 102 44
8. Carles Puyol 2000– 100 3
9. David Villa 2005– 92 56
10. Fernando Hierro 1989–2002 89 29

Eniten maaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 13. heinäkuuta 2013.
# Pelaaja[18] Vuodet M O M/O
1. David Villa 2005– 56 92 0,61
2. Raúl 1996–2006 44 102 0,43
3. Fernando Torres 2003– 36 106 0,34
4. Fernando Hierro 1989–2002 29 89 0,33
5. Fernando Morientes 1998–2007 27 47 0,57
6. Emilio Butragueño 1984–1992 26 69 0,38
7. Alfredo Di Stéfano 1957–1961 23 31 0,74
8. Julio Salinas 1986–1996 22 56 0,39
9. Míchel 1985–1992 21 66 0,32
10. Telmo Zarra 1945–1951 20 20 1,00
= David Silva 2006– 20 75 0,27

Maalivahdit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 13. heinäkuuta 2013.
# Pelaaja[19] Vuodet O PM
1. Iker Casillas 2000– 148 74
2. Andoni Zubizarreta 1985–1998 126 100
3. Luis Arconada 1977–1985 68 62
4. José Ángel Iribar 1964–1976 49 42
5. Ricardo Zamora 1920–1936 46 42
6. Santiago Cañizares 1993–2006 45 26
7. Antoni Ramallets 1950–1961 35 50
8. Pepe Reina 2005– 28 12
9. Ignacio Eizaguirre 1945–1952 18 31
= Miguel Ángel 1975–1978 18 9

Valmentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 9. lokakuuta 2011.
Valmentaja[20] Vuodet O V T H
Paco Bru 1920 5 4 0 1
Julián Ruete 1921–1922 4 4 0 0
José Ángel Berraondo 1921, 1928 6 2 3 1
Manuel Castro 1921, 1921–1922, 1925, 1926–1927 10 9 0 1
José María Mateos 1922, 1925, 1926–1927, 1929–1933 23 16 3 4
Salvador Díaz 1922 1 1 0 0
Luis Argüello 1923 2 1 0 1
Pedro Parages 1923–1924 3 1 1 1
José García 1923–1924 2 1 1 0
Luis Colina 1924 1 1 0 0
José Rosich 1924 1 1 0 0
Julián Olave 1924 1 1 0 0
Fernando Gutiérrez 1925 3 3 0 0
Ricardo Cabot 1925 2 2 0 0
Ezequiel Montero 1926–1927 4 3 0 1
Amadeo García 1934–1936 12 6 2 4
Eduardo Teus 1941–1942 6 3 2 1
Jacinto Quincoces 1945 2 1 1 0
Pasarín 1946 1 0 0 1
Pablo Hernández 1947, 1955, 1962 6 2 0 4
Guillermo Eizaguirre 1948–1950, 1955–1956 19 8 6 5
Félix Quesada 1951 3 1 2 0
Luis Iceta 1951 3 1 2 0
Paulino Alcántara 1951 3 1 2 0
Ricardo Zamora 1952 2 1 1 0
Pedro Escartín 1952–1953, 1961 12 7 3 2
Luis Iribarren 1953–1954 4 1 2 1
Ramón Melcón 1955 2 0 1 1
José Luis del Valle 1955 1 1 0 0
Emilio Jiménez 1955 1 1 0 0
Juan Touzón 1955 1 1 0 0
Manuel Meana 1957–1959 12 7 3 2
José Luis Costa 1959–1960 12 8 0 4
José Luis Lasplazas 1959–1960 12 8 0 4
Ramón Gabilondo 1959–1960 12 8 0 4
José Villalonga 1962–1966 22 9 5 8
Domingo Balmanya 1966–1968 11 4 3 4
Eduardo Toba 1968–1969 4 1 2 1
Luis Molowny 1969 4 2 1 1
Salvador Artigas 1969 4 2 1 1
Miguel Muñoz 1969, 1982–1988 63 32 16 15
Ladislao Kubala 1969–1980 68 30 22 16
José Emilio Santamaría 1980–1982 24 10 8 6
Luis Suárez 1988–1991 27 15 4 8
Vicente Miera 1991–1992 8 4 2 2
Javier Clemente 1992–1998 62 36 20 6
José Antonio Camacho 1998–2002 44 28 9 7
Iñaki Sáez 2002–2004 23 15 6 2
Luis Aragonés 2004–2008 54 38 12 4
Vicente del Bosque 2008– 48 42 1 5

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ball, Phil: Morbo: The Story of Spanish Football, s. 207–232. Lontoo: WSC Books, 2001. ISBN 0954013468.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Viittausvirhe: Virheellinen <ref>-elementti; viitettä ranking ei löytynyt
  2. Spain gain home comforts UEFA. Viitattu 29.6.2008.
  3. 1982 FIFA World Cup Spain FIFA. Viitattu 29.6.2008.
  4. Platini shines for flamboyant France UEFA. Viitattu 29.6.2008.
  5. Torres strike ends Spain’s long wait UEFA. Viitattu 30.6.2008.
  6. Xavi emerges as EURO’s top man UEFA. Viitattu 2.7.2008.
  7. Spain dominate Team of the Tournament 30.6.2008. UEFA. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  8. Spain the new leaders FIFA. Viitattu 2.7.2008.
  9. a b Sweet fifteen for La Roja FIFA. Viitattu 7.6.2009.
  10. a b Spain and Brazil: for the record FIFA. Viitattu 7.6.2009.
  11. Spain edge the supersub show FIFA. Viitattu 7.6.2009.
  12. Group 5 FIFA. Viitattu 19.10.2009. (englanniksi)
  13. Matches FIFA. Viitattu 12.7.2010. (englanniksi)
  14. Awards FIFA. Viitattu 12.7.2010. (englanniksi)
  15. Estadios donde ha jugado la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.
  16. España convoca a Diego Costa Marca. Viitattu 28.2.2014. (espanjaksi)
  17. Jugadores con mas partidos de la historia Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.
  18. Máximos goleadores de la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.
  19. Porteros de la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 17.4.2010.
  20. Entrenadores de la historia de la selección española Fútbol en la Red. Viitattu 29.6.2008.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]