Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1990
1990 FIFA World Cup | |||||||
---|---|---|---|---|---|---|---|
Italia '90 | |||||||
![]() |
|||||||
Joukkueet | 24 | ||||||
106 karsijasta | |||||||
Isäntämaa |
![]() |
||||||
Ajankohta |
8. kesäkuuta – 8. heinäkuuta 1990 |
||||||
Mitalistit | |||||||
– ![]() |
![]() |
||||||
– ![]() |
![]() |
||||||
– ![]() |
![]() |
||||||
Ottelut | 52 | ||||||
Maalit | 115 (2,21 ottelua kohti) | ||||||
Yleisö | 2 516 348 (48 391 ottelua kohti) | ||||||
Maalintekijä |
![]() |
||||||
Paras pelaaja |
![]() |
||||||
|
Vuoden 1990 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin Italiassa. Turnauksen voitti Saksan liittotasavalta, joka kukisti loppuottelussa Argentiinan maalein 1–0.
Finaalin moni katsoi kuvastaneen kisoja kokonaisuudessaan: Turnauksessa tehtiin vain 115 maalia 52 ottelussa (keskimäärin 2,21 per ottelu), mikä oli kaikkien aikojen alhaisin lukema. Punaisia kortteja jaettiin peräti 16 kappaletta ja varoituksia 164 kappaletta, mitkä olivat ennätysmääriä. Kisojen pelillinen anti jäi kokonaisuutena odotettua alhaisemmaksi. Loppuottelunkin ainoa maali syntyi rangaistuspotkusta. Argentiina oli sinnitellyt loppuotteluun asti heikohkoksi arvioidulla pelillä muun muassa rangaistuspotkukilpailujen kautta. Puolustusvoittoisuuden ja vähämaalisuuden katsottiin näivettävän jopa koko lajia, mikä ajoi Kansainvälisen jalkapalloliiton sääntötarkistuksiin. Muun muassa hyökkäävän joukkueen pelaajien koskemattomuuteen tultaisiin kiinnittämään jatkossa enemmän huomiota.
Italia oli eräs turnauksen suosikeista. Välierissä Italia kuitenkin putosi finaalista juuri Argentiinalle rangaistuspotkukilpailussa. Azeglio Vicinin valmentama isäntäjoukkue otti lopulta pronssiset mitalit voittamalla Englannin.
Turnauksen ilopilleri oli Kamerunin joukkue, joka kokeneen kapteeninsa Roger Millan johdolla eteni puolivälieriin, joissa kuitenkin hävisi Englannille jatkoajalla. Turnauksen yllättäjäjoukkeisiin kuului myös MM-debytantti Costa Rica, joka eteni alkulohkostaan jatkoon. Ensimmäisissä MM-kisoissaan pelasivat myös Irlanti sekä Yhdistyneet arabiemiirikunnat.
Turnauksen parhaaksi pelaajaksi valittiin Italian hyökkääjä Salvatore Schillaci. Muita näkyviä pelaajia olivat muun muassa Saksan Lothar Matthäus, Andreas Brehme ja Jürgen Klinsmann, Kamerunin Roger Milla, Englannin Paul Gascoigne ja Gary Lineker, Jugoslavian Drajan Stojkovic sekä Tšekkoslovakian Tomas Skuhravy.[1] Edellisten kisojen paras pelaaja, Argentiinan Diego Maradona ei Italiassa tehnyt yhtään maalia, mutta kunnostautui joukkueensa johtohahmona ja pelintekijänä.
Turnauksen kulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailmanmestaruuskilpailut alkoivat yllätyksellä, kun avausottelussa Kamerun voitti Diego Maradonan tähdittämän hallitsevan maailmanmestari Argentiinan 1–0. Romania varmisti jatkopaikkansa 2–0 voitolla Neuvostoliitosta. Kamerun voitti sensaatiomaisesti alkulohkonsa ja Argentiina selvisi vasta kolmantena jatkoon.
Ennakko-odotuksiin nähden pettymyksiin lukeutuivat Skotlanti, Neuvostoliitto sekä Ruotsi, jotka jäivät alkulohkoihinsa.
Isäntämaa Italia oli yksi MM-kisojen suosikeista, ja joukkue vastasikin odotuksiin. Italia voitti kaikki alkusarjan ottelunsa, ja lohkovoitto varmistui Tšekkoslovakiaa vastaan Salvatore Schillacin ja Roberto Baggion maaleilla. Ennen kisoja vielä suurelle yleisölle tuntematon Schillaci oli tehnyt ratkaisumaalin myös avausottelussa Itävaltaa vastaan. Tšekkoslovakia eteni myös jatkoon lohkon toisella sijalla voitettuaan Itävallan ja USA:n.
Brasilia eteni Italian tavoin alkulohkosta jatkoon puhtaalla pelillä, tosin se voitti jokaisen ottelunsa vain niukasti maalin erolla. Costa Rica selvisi neljännesvälieriin voitettuaan yllättäen Skotlannin 1–0. Pahasti joutui pettymään myös Ruotsi, joka hävisi kaikki kolme alkulohko-otteluaan maalein 1–2.
Saksan liittotasavalta oli vakuuttava alusta lähtien. Saksa kaatoi avausottelussaan Jugoslavian 4–1, seuraavaksi Yhdistyneet arabiemiirikunnat 5–1 ja voitti alkulohkonsa maalierolla 10–3. Jugoslaviaa pidettiin turnauksen "mustana hevosena" ja joukkue oli lohkonsa toiseksi paras. Kolumbia eteni neljännesvälieriin venyessään viime hetken tasapeliin Saksaa vastaan.
Lohko E:ssä niin ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Espanjan kuin minkään muunkaan joukkueen otteet eivät vakuuttaneet. Pudotuspeleihin selvisivät lopulta Espanjan lisäksi Belgia ja Uruguay.
F-lohko oli eräs turnauksen heikkotasoisimmista; siinä tehtiin vain seitsemän maalia. Englanti paransi peliään lopulta sen verran, että selviytyi lohkovoittajaksi. Tiukkaan puolustukseen pelinsä perustanut Irlanti taisteli myös tiensä neljännesvälieriin. Hollanti oli eräs MM-kisojen suurimpia pettymyksiä. Vuoden 1988 Euroopan mestari ei voittanut turnauksessa otteluakaan ja selvisi alkulohkostaan vasta kolmantena jatkoon.
Neljännesvälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Saksan liittotasavallan ja Hollannin kohtaaminen pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella oli eräs kisojen harvoja hyvätasoisia otteluita. Frank Rijkaard nahisteli Rudi Völlerin kanssa 24. minuutilla, minkä seurauksena molemmat ajettiin ulos. Saksa oli lopulta parempi Jürgen Klinsmannin ja Andreas Brehmen maaleilla 2–1.
Italia jatkoi puhtaalla pelillä myös Uruguayta vastaan; kisojen isäntämaa voitti Salvatore Schillacin ja Aldo Serenan viimeistelyllä 2-0.
Brasilia joutui jälleen pettymään, vaikka hallitsi neljännesvälieräotteluaan Argentiinaa vastaan lähes täydellisesti: Argentiinan Claudio Caniggia pääsi 80.minuutilla tekemään vastaiskusta voittoon riittäneen maalin Diego Maradonan syötöstä.
Espanja kärsi Brasilian tavoin tehottomuudesta, ja hävisi neljännesvälieränsä Jugoslavialle 1–2. Tšekkoslovakia kaatoi Costa Rican vaivatta 4–1, ja Tomas Skuhravy teki ottelussa hattutempun. Irlanti voitti maalittomana päättyneen ottelun jälkeen Romanian rangaistuspotkukilpailussa.
Kamerun eteni jatkoon Roger Millan kahdella maalilla, joista jälkimmäinen syntyi Kolumbian maalivahti Rene Higuitan riskialttiin pelaamisen seurauksena. Englanti voitti Belgian 1–0; maalin teki jatkoajan viimeisellä minuutilla David Platt Paul Gascoignen keskityksestä.
Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puolivälieristä mitalipeleihin etenivät odotetusti Saksan liittotasavalta sekä Italia. Saksa voitti Tšekkoslovakian 1–0 Lothar Matthäuksen rangaistuspotkumaalilla, ja Italia oli samoin lukemin Irlantia parempi. Kaikkiaan ottelukierros jäi vähämaaliseksi, ja puolivälieräotteluissa koko kisoja leimannut puolustusvoittoisuus korostui.
Argentiinan ja Jugoslavian välinen tapahtumaköyhä ottelu oli jatkoajankin jälkeen lukemissa 0–0. Rangaistuspotkukilpailussa kolme argentiinalaista onnistui Jugoslavian kahta vastaan, mikä toi Argentiinalle jatkopaikan.
Kamerun oli lähellä yllätystä ja johti vielä 82. minuutilla 2-1 Englantia vastaan, mutta Gary Lineker tasoitti rangaistuspotkusta. Jatkoajalla Englanti sai otteen pelistä, ja Lineker viimeisteli pilkulta Englannin voittolukemiksi 3–2.
Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italia oli edennyt välieriin asti päästämättä maaliakaan, ja kisojen isäntämaa oli ennakkosuosikki myös Napolin välierässä Argentiina vastaan. Italia siirtyi 17. minuutilla Schillacin maalilla johtoon. Argentiina kuitenkin tasoitti 67. minuutilla Claudio Caniggian osumalla, ja ottelu eteni jatkoajan jälkeen rangaistuspotkukilpailuun. Siinä kaikki neljä Argentiinan pelaajaa mukaan lukien Maradona onnistuivat. Argentiinan maalivahti Sergio Goycochea torjui kaksi italialaisvetoa, joten Argentiina eteni loppuotteluun maalein 4–3.
Saksan ja Englannin välierä oli tasaisen kamppailun jälkeen lukemissa 1–1. Rangaistuspotkukilpailussa kaikki saksalaiset onnistuivat, ja Saksa eteni finaaliin Stuart Pearcen ja Chris Waddlen epäonnistuttua.
Pronssiottelu Italian ja Englannin välillä pelattiin 7. heinäkuuta Barissa ja oli useista muista turnauksen pudotuspeleistä poiketen hyvätasoinen ja siisti. Italia otti kolmannen sijan 2-1 voitolla. Schillaci varmisti turnauksen maalikuninkuutensa tehtyään 85. minuutilla rangaistuspotkusta voittomaalin.
Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuoden 1990 MM-finaalia ei ole yleisesti pidetty arvokkaana päätöksenä turnaukselle. Saksan liittotasavalta hallitsi kenttätapahtumia mielin määrin Argentiinan tyytyessä vain puolustamaan. Kaksi argentiinalaista ajettiin ottelussa kentältä, ja peliä leimasivat kyynisyys ja väkivaltaiset otteet. Ratkaisu nähtiin ottelun 85. minuutilla, kun Andreas Brehme laukaisi rangaistuspotkusta Saksalle 1–0 voittomaalin.
Stadionit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: kapasiteetit |
Rooma | Milano | Napoli | Torino |
---|---|---|---|
Stadio Olimpico | San Siro | Stadio San Paolo | Stadio delle Alpi |
Kapasiteetti: 84,800 | Kapasiteetti: 83,407 | Kapasiteetti: 83,311 | Kapasiteetti: 71,362 |
![]() |
![]() |
![]() | |
Bari | Verona | ||
Stadio San Nicola | Stadio Marcantonio Bentegodi | ||
Kapasiteetti: 58,270 | Kapasiteetti: 43,216 | ||
![]() |
![]() | ||
Firenze | Cagliari | ||
Stadio Artemio Franchi | Stadio Sant'Elia | ||
Kapasiteetti: 49,000 | Kapasiteetti: 44,200 | ||
![]() |
![]() | ||
Bologna | Udine | Palermo | Genova |
Stadio Renato Dall'Ara | Stadio Friuli | Stadio La Favorita | Stadio Luigi Ferraris |
Kapasiteetti: 41,200 | Kapasiteetti: 42,311 | Kapasiteetti: 40,632 | Kapasiteetti: 44,800 |
![]() |
![]() |
![]() |
Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lohko A[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lohko B[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lohko C[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lohko D[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lohko E[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Lohko F[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
Pudotuspelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neljännesvälierät | Puolivälierät | Välierät | Loppuottelu | |||||||||||
25. kesäkuuta - Rooma | ||||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
30. kesäkuuta – Rooma | ||||||||||||||
![]() |
0 | |||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
25. kesäkuuta - Genova | ||||||||||||||
![]() |
0 | |||||||||||||
![]() |
0 (4) | |||||||||||||
3. heinäkuuta – Napoli | ||||||||||||||
![]() |
0 (5) | |||||||||||||
![]() |
1 (3) | |||||||||||||
26. kesäkuuta - Verona | ||||||||||||||
![]() |
1 (4) | |||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
30. kesäkuuta - Firenze | ||||||||||||||
![]() |
2 | |||||||||||||
![]() |
0 (2) | |||||||||||||
24. kesäkuuta - Torino | ||||||||||||||
![]() |
0 (3) | |||||||||||||
![]() |
0 | |||||||||||||
8. heinäkuuta – Rooma | ||||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
![]() |
0 | |||||||||||||
24. kesäkuuta - Milano | ||||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
![]() |
2 | |||||||||||||
1. heinäkuuta - Milano | ||||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
23. kesäkuuta – Bari | ||||||||||||||
![]() |
0 | |||||||||||||
![]() |
4 | |||||||||||||
4. heinäkuuta - Torino | ||||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
![]() |
1 (4) | |||||||||||||
26. kesäkuuta - Bologna | ||||||||||||||
![]() |
1 (3) | Pronssiottelu | ||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
1. heinäkuuta - Napoli | 7. heinäkuuta - Bari | |||||||||||||
![]() |
0 | |||||||||||||
![]() |
3 | ![]() |
2 | |||||||||||
23. kesäkuuta - Napoli | ||||||||||||||
![]() |
2 | ![]() |
1 | |||||||||||
![]() |
2 | |||||||||||||
![]() |
1 | |||||||||||||
Parhaat maalintekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
6 maalia
5 maalia
4 maalia
3 maalia
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Virallinen kisapallo Adidas Etrusco Unico
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Tiitta et. al. (toim.): Mitä Missä Milloin 1991. Kansalaisen vuosikirja, s. 445–447. Otava, 1991.
- ↑ Players - Top goals FIFA. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 20.9.2015. (englanniksi)
|