Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 1970

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
1970 FIFA World Cup
Joukkueet 16
  70 karsijasta
Isäntämaa  Meksiko
Ajankohta 31. toukokuuta –
21. kesäkuuta 1970
Mitalistit
– Kultaa  Brasilia
– Hopeaa  Italia
– Pronssia  Länsi-Saksa
Ottelut 32
Maalit 95 (2,97 ottelua kohti)
Yleisö 1 603 975 (52 124 ottelua kohti)
Maalintekijä Gerd Müller (10 maalia)
← 1966 1974 →

Vuoden 1970 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut pelattiin Meksikossa. Kerta oli ensimmäinen, jolloin turnausta ei pelattu Euroopassa tai Etelä-Amerikassa. Turnauksen karsintoihin osallistui 75 maata, joista 14 selviytyi MM-turnaukseen.[1] Meksikon turnaus oli ensimmäinen, jota voitiin seurata väritelevisiosta. Avausottelua Meksikon ja Neuvostoliiton välillä raportoitiin katsoneen television välityksellä 800 miljoonaa katsojaa. Television myötä jalkapallo oli siirtymässä uudelle aikakaudelle.[2] Ensimmäistä kertaa ottelut pelattiin virallisella kisapallolla. Urheiluvälinevalmistaja Adidas oli luonut turnausta varten Telstar kisapallon.[1]

Kaksi uutta sääntöä otettiin käyttöön ensimmäistä kertaa Meksikon MM-kisoissa. Pelaajavaihtoja, joita ei aiemmin ollut sallittu, oli nyt mahdollista tehdä ottelussa kaksi per joukkue. Toinen uusi sääntö oli punaisen ja keltaisen kortin. Kortteja oli käytetty jo aiemmin vuoden 1968 olympiaturnauksessa. Tuomari Kurt Tschenscher näytti ensimmäisen historiallisen keltaisen kortin Meksikon ja Neuvostoliiton välisessä avausottelussa. Huolimatta siitä, että punaista korttia ei ole käytetty aiemmin MM-kisoissa, oli kuitenkin ulosajoja nähty aiemminkin. Punaista korttia ei kuitenkaan Meksikon turnauksessa käytetty kertaakaan.[1]

Maailmanmestaruuden voitti Brasilia voitettuaan loppuottelussa Italian maalein 4–1.[1]

Järjestelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

FIFA myönsi vuoden 1970 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen järjestelyoikeuden Meksikolle vuonna 1964 Tokiossa pitämässään kokouksessa. Meksikon vastaehdokas kisaisännäksi oli Argentiina, jolle tappio kisaisännyyttä äänestettäessä oli valtava pettymys. Argentiina oli kansainvälisissä turnauksissa ollut menestyneempi kuin Meksiko, joka ei vielä 1970-luvulle tultaessa ollut saavuttanut suurta menestystä. Argentiina sai kuitenkin järjestettäväkseen vuoden 1978 MM-turnauksen ilman vastaehdokkaita.[3]

Karsinnat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vuoden 1970 jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen karsinnat

Vuoden 1970 maailmanmestaruuskilpailujen karsintoihin otti osaa 75 maata, jotka kilpailivat 12 paikasta Meksikon turnaukseen. Hallitseva maailmanmestari Englanti ja isäntämaa Meksiko selviytyivät MM-lopputurnaukseen ilman karsintaa.[4][5] FIFA oli saanut edellisten kisojen johdosta runsaasti kritiikkiä maanosakiintiöistä, joita se oli uudistanut Meksikon turnaukseen. Ensimmäistä kertaa kaikilla maanosaliitoilla Oseaniaa lukuun ottamatta, oli vähintään yksi kisapaikka.[2]

Joukkueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös: Jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen 1970 kokoonpanot
MM-turnaukseen osallistuneet maat kartalla.

Turnaukseen osallistui 16 maata, mutta monen merkittävän maan tie katkesi jo karsintoihin. Tutuista MM-turnaukseen osallistuneista maista Argentiina, Portugali, Unkari, Jugoslavia ja Espanja eivät olleet Meksikon turnauksessa mukana. Paluun turnaukseen tekivät Ruotsi 12 vuoden, Belgia 16 vuoden, Romania 32 vuoden ja Peru 40 vuoden poissaolon jälkeen. Ensikertalaisena turnauksessa pelasivat Israel, Marokko ja El Salvador. Karsintojen aikana El Salvadorin ja Hondurasin pelaaman ottelusarjan jälkeen El Salvadorin ja Hondurasin välit kärjistyivät jalkapallosotana tunnetuksi konfliktiksi, joskin jalkapallolla ei ollut mitään tekemistä maiden välisten jännitteiden purkautumisessa.[2]

Turnauksessa pelasi 16 joukkuetta. Euroopasta oli mukana yhdeksän maata, Etelä-Amerikasta kolme, Pohjois-ja Keski-Amerikasta kaksi, Afrikasta yksi ja Aasiasta yksi. [6][1]

Stadionit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turnaukseen otteluita pelattiin viidessä kaupungissa viidellä stadionilla. Turnauksen loppuottelu pelattiin Azteca-stadionilla, jonka yleisökapasiteetti oli yli 100 000. Keskimäärin otteluja seurasi paikan päällä 50 000 katsojaa.[1]

México Guadalajara, Jalisco Puebla de Zaragoza, Puebla Toluca, Estado de México León, Guanajuato
Estadio Azteca Estadio Jalisco Estadio Cuauhtémoc Estadio Luis Dosal Estadio Nou Camp
Kapasiteetti: 107,247 Kapasiteetti: 71,100 Kapasiteetti: 35,563 Kapasiteetti: 26,900 Kapasiteetti 23,609

Ottelut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isäntämaa Meksikon alkulohko pelattiin Méxicon Azteca-stadionilla. Meksikon, Neuvostoliiton, Belgian ja El Salvadorin muodostamassa alkulohkossa kotiyleisön huomio kiinnittyi isäntämaahan. Meksikon kisahistorian tulokset olivat olleet vaatimattomia, eikä se lukeutunut suurimpiin suosikkeihin. Siihen nähden avausottelun tasatulos Neuvostoliittoa vastaan oli kelvollinen alku turnaukselle. Myös toinen ottelu El Salvadoria vastaan eteni maaleitta avauspuoliajan lopulle saakka, kunnes Meksiko siirtyi kyseenalaisella maalilla jatkoon. Egyptiläserotuomari oli aiemmin viheltänyt vapaapotkun El Salvadorille, mutta Meksiko lähtikin nopeaan vastahyökkäykseen, jonka päätteeksi Javier Valdivia laukoi pallon maaliin. Elsalvadorilaiset protestoivat tilannetta, eivätkä suostuneet enää jatkamaan peliä. Tuomari päätti viheltää puoliajan päättyneeksi. Toisella jaksolla Meksiko teki vielä kolme maalia, pelihuumorinsa täysin menettäneen El Salvadorin verkkoon.[7]

Lohkon päätösottelussa Meksiko kohtasi Belgian. Belgia oli hävinnyt Neuvostoliitolle maalein 4–1 ja voittanut El Salvadorin, jolloin Meksikolla oli yksi piste Belgiaa enemmän ennen joukkueiden välistä päätösottelua.[6] Meksiko tarvitsi vielä yhden pisteen varmistaakseen jatkopaikkansa. Jälleen pääosaan nousi kiistanalainen ratkaisu, kun Meksikolle tuomittiin rangaistuspotku, belgialaisten mielestä kevyin perustein. Gustavo Peña laukoi pilkuta ottelun ainoaksi jääneen maalin. Meksiko selviytyi näin ensimmäistä kertaa puolivälieriin. Koska Neuvostoliitto voitti omassa päätösottelussaan El Salvadorin maalein 2–0, olivat Meksiko ja Neuvostoliitto lohkon kärjessä tasapisteissä samalla maalierolla. Tällöin lohkon ykkössija arvottiin ja arpa suosi Neuvostoliittoa. Tämä tarkoitti että Meksiko joutui poistumaan Azteca-stadionilta.[7]

Lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Italian, Ruotsin, Uruguayn ja Israelin muodostama alkulohko pelattiin Tolucassa ja Pueblassa. Toluca sijaitsee 2 680 metriä merenpinnan yläpuolella, ja Puebla hieman alempana. Olosuhteet olivat haastavat, mikä vaikutti joukkueiden valitsemaan taktiikkaan. Tuloksena oli yksi MM-historian tylsimmistä alkulohkoista, koko alkulohkossa tehtiin vain kuusi maalia.[8]

Ruotsin ja Italian välisessä ottelussa Italia meni alussa Angelo Domenghinin maalilla johtoon kymmenen minuutin kuluttua, minkä jälkeen Italia puolusti 1–0 voiton. Italia jatkoi tällä taktiikalla myös Uruguayta ja Israelia vastaan ja molemmat ottelut päättyivät maalittomaan tasatulokseen. Yleisön vihellyskonserteista huolimatta tämä taktiikka takasi Italialle lohkovoiton.[8]

Uruguay kukisti avausottelussaan Israelin maalein 2–0. Avausottelun voitto ja tasatulos Italiaa vastaan tarkoitti, että Uruguaylle riitti jatkoon pääsemiseen maalin tappio Ruotsia vastaan, sillä Ruotsi jäi omassa ottelussaan Israelia vastaan 1–1 tasapeliin. Uruguay lähti otteluun vain puolustamaan välttääkseen suuremman tappion. Ove Grahn puski Ruotsille ottelun ainoaksi jääneen maalin ottelun viimeisellä minuutilla, mutta tämä ei riittänyt Ruotsille ja Uruguay eteni paremman maalieron turvin puolivälieriin.[8]

Lohko 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hallitseva maailmanmestari Englanti ja yksi suurimmista suosikeista Brasilia pelasivat samassa alkulohkossa yhdessä Romanian ja Tšekkoslovakian kanssa. Brasilia kukisti avausottelussaan Tšekkoslovakian ilman suuria vaikeuksia maalein 4–1.[9] Brasilia kohtasi toisessa ottelussaan ehkä suurimman haastajansa Englannin, joka voitti omassa avausottelussaan Romanian 1–0. Brasilian ja Englannin välinen ottelu oli tasokas, jossa tilanteita luotiin puolin ja toisin. Ottelussa nähtiin vain yksi maali, mutta se syntyi sitäkin komeamman kuvion päätteeksi; Brasilian Tostão teki maaliin esityön huikealla yksilösuorituksellaan, keskitti kääntyessään pallon Peléelle, joka jatkoi pallon oikea-aikaisella syötöllään Jairzinholle, joka viimeisteli MM-historiaan jääneen näyttävän maalin.[10]

Lohkon päätösotteluun Brasilia sai vastaansa Romanian, joka voitti toisen kierroksen ottelussa Tšekkoslovakian. Voitolla Romania olisi näin havitellut jatkopaikkaa, mutta Brasilia voitti ottelun ilman suuria vaikeuksia maalein 3–2.[10] Englanti teki myös omassa päätösottelussaan tarvittavan, ja eteni jatkoon kukistamalla Tšekkoslovakian 1–0.[6]

Lohko 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsi-Saksa, Peru, Marokko ja Bulgaria muodostivat turnauksen neljännen alkulohkon. Länsi-Saksa oli lohkon voittajasuosikki. Sillä oli riveissään Bayern Münchenin maalitykki Gerd Müller, sekä kokeneempaa polvea edustanut, maajoukkueen luottopelaaja Uwe Seeler.[11]

Lohkon avausottelussa kohtasivat Peru ja Bulgaria. Perun lähtökohdat turnaukseen olivat ikävät, sillä juuri ennen turnausta tuhoisa maanjäristys surmasi kymmeniä tuhansia perulaisia. Itse ottelussa Peru otti Bulgariasta 3–2 voiton, oltuaan vielä toisen jakson alussa kahden maalin tappiolla.[11]

Länsi-Saksan ja Marokon välisessä avausottelussa ensimmäisen maalin teki Marokko. Länsi-Saksan valmentaja Helmut Schön osasi hyödyntää uutta sääntöä, joka salli pelaajavaihdot. Hän vaihtoi kentälle Jürgen Grabovskin, mikä avasi länsisaksalaisten pelin ja Seeler tasoitti pian ottelun. Müller iski vielä ennen loppua Länsi-Saksan 2–1 voittomaalin. Seuraavassa ottelussa Bulgariaa vastaan Müller viimeisteli kolme maalia Länsi-Saksan 5–2 voitossa.[11]

Kun Peru voitti Marokon toisen kierroksen ottelussa maalein 3–0, olivat jatkoonmenijät jo selvillä ennen lohkon päätöskierrosta. Viimeisellä ottelukierroksella Länsi-Saksa ja Peru pelasivat lohkovoitosta ja siitä kumpi saa aloittaa jatko-ottelut Leónissa. Ottelun hahmoksi nousi Gerd Müller. Ensimmäisen puoliajan aikana hän viimeisteli jälleen kolme osumaa. Peru kavensi tilanteeksi 3–1 vielä ennen taukoa, mutta enempää maaleja ei enää nähty. Länsi-Saksa voitti kaikki alkulohko-ottelunsa, mistä oli kiittäminen paitsi Müllerin maaleja, myös länsisaksalaisten laajaa pelaajamateriaalia.[11]

Pudotuspelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Meksiko kohtasi Italian Tolucassa pelatussa ottelussa. Kumpikaan joukkue ei ollut päästänyt alkulohko-otteluissa maaliakaan. Italia oli selkeä suosikki, mutta Meksikolle antoi toivoa Italian tehottomuus alkulohko-otteluissa. Meksiko meni ottelussa alussa johtoon, mutta Italia tuli onnekkaasti tasoihin, kun Angelo Domenchinin laukaus upposi Meksikon maaliin oman pelaajan kautta. Italian valmentaja Ferruccio Valcareggi vaihtoi toiselle puoliajalle kentälle Gianni Riveran. Tämä oli edellisenä vuonna voittanut kultaisen pallon, mutta hän ei ollut nauttinut Valcareggin suosiota ja ollut näin vähällä vastuulla MM-turnauksessa. Vaihto toi esiin myös Luigi Rivan ominaisuudet kärkipelaajana, kun Italia oli koko turnauksen vain keskittynyt puolustamaan. Riva viimeisteli toisella puoliajalla kaksi maalia ja Rivera yhden. Italian voittolukemat olivat näin 4–1.[7]

Leónissa pelatussa puolivälieräottelussa kohtasivat edellisten kisojen finalistit Länsi-Saksa ja Englanti. Englannin huolenaiheisiin lukeutui vatsatauti, joka piti ykkösmaalivahti Gordon Banksin poissa pelistä. Ottelu alkoi hermostuneesti, ja ensimmäinen kunnollinen maalintekotilanne nähtiin vasta yli puolen tunnin pelin jälkeen, mistä myös viimeisteltiin ottelun avausmaali Englannin Alan Mulleryn toimesta. Toisen puoliajan alussa Martin Peters vei Englannin kahden maalin johtoon. Länsi-Saksan toi peliin mukaan Franz Beckenbauer, joka laukoi kahdestakymmenestä metristä kavennusosuman. Saksalaiset hallitsivat toista puoliaikaa, eikä Englanti onnistunut hyödyntämään vastahyökkäyksiään. Uwe Seeler puski tasoitusosuman hämmästyttävästi selkä maaliin päin, ja ottelussa mentiin jatkoajalle. Jatkoajalla kävi yhä ilmeisemmäksi Länsi-Saksan ylivoima. Länsisaksalaisten voitto-osuman viimeisteli Gerd Müller. On arvioitu, että Englanti kompastui vuoden 1966 mestaruutta seuranneeseen hyvänolontunteeseen, eikä uudistumisen tarvetta enää nähty. Englannilla kesti Meksikon kisojen jälkeen kaksitoista vuotta, ennen kuin maa seuraavan kerran selviytyi MM-lopputurnaukseen. [12]

Peru ja Brasilia kohtasivat Guadalajarassa pelatussa puolivälieräottelussa. Brasilialaisen valmentajansa Didin johdolla Perun joukkue pelasi samankaltaista viihdyttävää jalkapalloa kuin Brasiliakin. Perulaisilla ei ollut kuitenkaan yhtä laadukasta pelaajamateriaalia, ja ottelussa Brasilia oli selkeä suosikki. Ottelu näyttikin ratkeavan heti ensimmäisen puoliajan alussa. Rivelinon ja Tostãon maaleilla Brasilia siirtyi vartin pelin jälkeen 2–0 johtoon. Alberto Gallardo toi Perun maalin päähän, mutta Tostão kasvatti Brasilian johdon 3–1:een toisen puoliajan alussa. Teófilo Cubillas kavensi Brasilian johdon vielä yhteen maaliin, mutta Jairzinho iski ottelun ratkaisseen 4–2 osuman.[13]

Brasilian vastustaja välieriin tuli ottelukaavion mukaan Neuvostoliiton ja Uruguayn välisestä ottelusta. Ottelu pelattiin Azteca-stadionilla 36 asteen lämpötilassa. Kuumuus teki pelistä varovaista, sillä kumpikaan joukkue ei halunnut väsyttää itseään liian aikaisin. Maalintekotilanteet olivat ottelussa vähissä ja jatkoajalle mentiin 0-0 tilanteessa. Jatkoajan lopulla alkoi näyttää siltä että välieräpaikka tullaan arpomaan joukkueiden välillä, mutta 117. minuutilla ottelussa alkoi tapahtua. Uruguayn Julio Cortés otti pallon aivan päätyrajalla haltuunsa, vaikka neuvostoliittolaisten mielestä pallo oli jo yli päätyrajan. Hän toimitti pallon maalille, josta Victor Espárrago puski maalin. Maali hyväksyttiin ja Uruguay eteni välieriin 1–0 voitolla.[13]

Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Guadalajarassa pelatussa välierässä kohtasivat Brasilia ja Uruguay. Brasilia oli ottelun ennakkosuosikki, mutta brasilialaisten mielissä oli hyvin Maracanaçona tunnettu, vuoden 1950 maailmanmestaruuden ratkaissut ottelu. Brasilian peli olikin aluksi hermostunutta, ja Uruguay siirtyi Luis Cubillan maalilla johtoon. Vasta ensimmäisen puoliajan jälkipuoliskolla Brasilia alkoi saada peliään kuntoon ja saada rakennettua maalintekotilanteita. Juuri ennen taukoa Tostão syötti pallon rangaistusalueelle Clodoaldolle, joka tasoitti tilanteen. Toisella puoliajalla yliote siirtyi Brasilialle ja kentän hahmoksi nousi Pelé. Hän ei onnistunut maalinteossa, mutta oli merkittävässä roolissa rakentamassa maalitilanteita. Brasilia siirtyi Jairzinhon maalilla ottelussa johtoon 76. minuutilla, ja aivan loppuminuuteilla Rivelino viimeisteli Pélen syötöstä loppulukemiksi 3–1 Brasilialle.[14]

Mexicossa pelattu välieräottelu Länsi-Saksan ja Italian välillä muodostui tapahtumarikkaaksi, mutta ei kuitenkaan varsinaisen peliajan tapahtumien perusteella. Ottelun seitsemännellä minuutilla Italia siirtyi johtoon, minkä jälkeen Italia turvautui turnauksessa tutuksi tulleeseen taktiikkaan, puolustamaan johtoasemaa kaikin voimin. Länsi-Saksan Franz Beckenbauer ja Wolfgang Overath hallitsivat keskikenttää, mutta maalinteossa länsisaksalaiset eivät onnistuneet. Käänteen ottelussa näytti jo tehneen se, että Beckenbauer loukkaantui ja hänen olkapäänsä meni sijoiltaan. Länsi-Saksan valmentaja Helmut Schön oli juuri tehnyt toisen vaihtonsa, eikä Beckenbaueria voitu vaihtaa pois kentältä, joten hän jatkoi ottelua käsivarsi vartaloon sidottuna.[15]

Ottelun varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Länsi-Saksan libero Karl-Heinz Schnellinger, joka harvoin ylitti edes keskikenttää, saati että hän olisi onnistunut maalinteossa, lähti viimeiseen epätoivoiseen hyökkäykseen. Jürgen Grabowski keskitti Italian maalille, mistä Schnellinger pukkasi ottelun tasoihin ja mentiin jatkoajalle. Osuma jäi Schnellingerin maajoukkueuran ainoaksi.[15]

Jatkoajalla raskaat, lämpimät olosuhteet verottivat pelaajien voimavaroja, mikä näkyi lukuisina virheinä molemmin puolin. Jatkoajan alussa Länsi-Saksa sai helpon oloisen maalin, kun Gerd Müller hyödynsi Italian puolustuksen haparoinnin. Mutta tämän jälkeen oli Italian vuoro saada helpon oloinen maali, kun Gianni Riveran syötti vapaapotkusta maalilla täysin vapaana odottaneelle Tarcisio Burgnichille, joka tasoitti ottelun. Vielä ennen jatkoajan puoliaikaa Riva siirsi Italian 3–2 johtoon. Müller tasoitti ottelun kulmapotkun jälkitilanteesta 110. minuutilla, mutta heti tämän jälkeen Riva tarjoili pallon Riveralle, joka vei Italian 4–3 johtoon. Tämä jäi ottelun viimeiseksi maaliksi ja Italia eteni loppuotteluun Brasilian vastustajaksi.[15]

Pronssiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssiottelussa kohtasivat Uruguay ja Länsi-Saksa. Välieräottelusta väsyneet länsisaksalaiset lähtivät otteluun puolustusvoittoisella taktiikalla. Se taktiikka toi Länsi-Saksalle 1–0 voiton. Paremmin Länsi-Saksan turnaus on jäänyt mieleen tapahtumarikkaasta välieräottelusta, kuin pronssimitaleista.[15]

Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brasilian ja Italian välinen loppuottelu pelattiin Aztecalla. Molemmat olivat voittaneet maailmanmestaruuden kahdesti, Italia vuosina 1934 ja 1938, Brasilia 1958 ja 1962. Kolmas mestaruus tulisi tietämään jommalle kummalle sitä, että joukkue voittaisi Jules Rimet -pokaalin pysyvästi itselleen.[15]

Brasilia oli otteluun hienoinen suosikki. Sen kirkkain tähtipelaaja Pelé oli noussut turnauksen edetessä yhä johtavampaan asemaan joukkueessaan. Hän aloittikin maalinteon puskemalla Rivelinon keskityksestä Brasilian johtoon ottelun 18. minuutilla. Puoliaikatauolle mentiin kuitenkin tasatilanteessa, Italian Boninsegnan tasoitettua ottelun. Toisella puoliajalla alkoi ilmetä yhä selvemmin Brasilian ylivoima. Italia kykeni saamaan vain vastahyökkäyksiä Brasilian pallonmenetyksistä. Brasilialle vapauttavan 2–1 osuman viimeisteli Gérson ottelun 66. minutilla. Pian tämän jälkeen Gérson ja Pelén rakensivat paikan Jairzinholle, joka kasvatti johdon jo 3–1:een. Italia ei tästä enää noussut ja Carlos Alberto viimeisteli Pelén esityöstä loppulukemiksi Brasilialle 4–1.[15]

Maailmanmestaruus oli Brasilialle kolmas vain kahdentoista vuoden sisällä. Brasilia sai näin Jules Rimet -pokaalin omakseen. Sittemmin pysti varastettiin ja se katosi jäljettömiin, luultavasti se sulatettiin. Brasilian valmentajasta Mario Zagallosta tuli ensimmäinen henkilö, joka oli voittanut mestaruuden sekä pelaajana että valmentajana. Brasilian vuoden 1970 mestaruuden voittanut joukkue oli yksi historian parhaista, mutta se sai pelata yhdessä vain pienen hetken. Pelélle vuoden 1970 turnaus oli hänen viimeiseksi jäänyt MM-turnauksensa.[15]

Tulokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkulohkot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lohko 1[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Neuvostoliitto 3 2 1 0 6 1 +5 5
 Meksiko 3 2 1 0 5 0 +5 5
 Belgia 3 1 0 2 4 5 -1 2
 El Salvador 3 0 0 3 0 9 -9 0

Lohko 2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Italia 3 1 2 0 1 0 +1 4
 Uruguay 3 1 1 1 2 1 +1 3
 Ruotsi 3 1 1 1 2 2 0 3
 Israel 3 0 2 1 1 3 -2 2

Lohko 3[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Brasilia 3 3 0 0 8 3 +5 6
 Englanti 3 2 0 1 2 1 +1 4
 Romania 3 1 0 2 4 5 -1 2
 Tšekkoslovakia 3 0 0 3 2 7 -5 0

Lohko 4[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joukkue O V T H TM PM ME P
 Länsi-Saksa 3 3 0 0 10 4 +6 6
 Peru 3 2 0 1 7 5 +2 4
 Bulgaria 3 0 1 2 5 9 -4 1
 Marokko 3 0 1 2 2 6 -4 1

Pudotuspelit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 
PuolivälierätVälierätLoppuottelu
 
          
 
14. Heinäkuuta – México
 
 
 Neuvostoliitto0
 
17. Heinäkuuta – Guadalajara
 
 Uruguay (ja.)1
 
 Uruguay1
 
14. Heinäkuuta – Guadalajara
 
 Brasilia3
 
 Brasilia4
 
21. Heinäkuuta – México
 
 Peru2
 
 Brasilia4
 
14. Heinäkuuta – Toluca
 
 Italia1
 
 Italia4
 
17. Heinäkuuta – México
 
 Meksiko1
 
 Italia (ja.)4
 
14. Heinäkuuta – León
 
 Länsi-Saksa3 Pronssiottelu
 
 Länsi-Saksa (ja.)3
 
20. Heinäkuuta – México
 
 Englanti2
 
 Uruguay0
 
 
 Länsi-Saksa1
 

Puolivälierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Välierät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pronssiottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loppuottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalintekijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10 maalia viimeistellyt Gerd Müller oli turnauksen paras maalintekijä. Yhteensä turnauksessa tehtiin 95 maalia.[16]

10 maalia

7 maalia

5 maalia

4 maalia

3 maalia

2 maalia

1 maali

1 oma maali


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f World Cup 1970 footballhistory.org. Viitattu 17.12.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 203-205
  3. ↑ FIFA World Cup Host Announcement Decision (pdf) FIFA. Viitattu 17.12.2022. (englanniksi)
  4. ↑ World Cup 1970 Qualifying RSSSF. Viitattu 17.12.2022. (englanniksi)
  5. ↑ World Cup 1970 qualifications RSSSF. Viitattu 17.12.2022. (englanniksi)
  6. ↑ a b c World Cup 1970 RSSSF. Viitattu 17.12.2022. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 213-215
  8. ↑ a b c Kuin taivasta koskettaisi, s. 209-211
  9. ↑ Kuin taivasta koskettaisi, s. 205-207
  10. ↑ a b Kuin taivasta koskettaisi, s. 208-209
  11. ↑ a b c d Kuin taivasta koskettaisi, s. 211-213
  12. ↑ Kuin taivasta koskettaisi, s. 215-217
  13. ↑ a b Kuin taivasta koskettaisi, s. 217-219
  14. ↑ Kuin taivasta koskettaisi, s. 217-220
  15. ↑ a b c d e f g Kuin taivasta koskettaisi, s. 220-223
  16. ↑ World Cup 1970 RSSSF. Viitattu 17.12.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Jalkapallon_maailmanmestaruuskilpailut_1970&oldid=21806780”