Britannia (provinssi)

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Britannia vuonna 410. Se jaettiin 300-luvulta alkaen osiin: Valentia (purppuranpunaisella), Maxima Caesariensis (keltaisella), Britannia Secunda (vihreällä), Flavia Caesariensis (punaisella) ja Britannia Prima (violetilla).

Britannia oli Ison-Britannian saarella vuosina 44–410 sijainnut Rooman provinssi, joka suurimmillaan käsitti koko Englannin ja Walesin sekä osan Skotlannista.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roomalainen sotapäällikkö Julius Caesar teki Britanniaan kaksi sotaretkeä vuosina 55 ja 54 eaa. Itse hän luonnehti retkiään lähinnä rankaisu- ja tiedusteluretkiksi. Jälkimmäiseen matkaan osallistui 27 000 sotilaan osasto, joka taisteli brittien johtajaa Cassivellaunusta vastaan ja tunkeutui syvälle sisämaahan. Caesar kuitenkin hyväksyi Cassivellaunuksen rauhantarjouksen ja tämän maksaman pakkoveron, ja palasi Kanaalin yli kapinoivaan Galliaan ennen talvea.[1]

Roomalaiset palasivat valloittamaan Britanniaa vuonna 43 jaa. kun keisari Claudius lähetti saarelle päällikkö Aulus Plautiuksen komentamat neljä legioonaa. Joukot astuivat maihin Kentissä, ja Claudius liittyi heihin pian johtaakseen hyökkäystä Colchesteriin. Linnakkeen valloituksen jälkeen eteläinen brittikuningas Cartacus pakeni, minkä seurauksena brittiheimot alkoivat antautua tai liittyä roomalaisiin.[1]

Aulus Plautiusta seuranneiden maaherrojen aikana roomalaiset ottivat valvontaansa suurimman osan Etelä- ja Keski-Englannin alueesta. He pyrkivät saamaan vallattujen alueiden hallitsevat luokat puolelleen myöntämällä näille etuoikeuksia ja osoittamalla edut, joita Rooman valtakuntaan kuuluminen toisi mukanaan. Roomalaiset perustivat Britanniaan kaupunkeja ja tieverkoston, joka yhdisti satamat ja kaupungit. He tehostivat alueen maataloutta ja kaivostoimintaa. Bathiin rakennettiin kylpylöitä. Yläluokkaiset britit alkoivat käyttää latinan kieltä. Roomalaisvallan myötä saarelle tuli myös kaukaisia maahanmuuttajia omine uskontoineen.[1]

Joitain kapinoita syntyi, kuten kuningatar Boudiccan johtamien ikeenien kapina vuonna 60 tai 61. Kukistettuaan kapinan roomalaiset etenivät myös Cornwalliin ja Walesiin sekä nykyisen Skotlannin etelärajoille. Roomalaiset saavuttivat joitain voittoja syvällä Skotlannissa, mutta vähitellen heidän vaikutusvaltansa alueella heikkeni ja legioonat perääntyivät Solway–Tyne-linjalle. Sinne Hadrianus rakennutti Hadrianuksen vallin.[1]

Antoninus Piuksen aikana 140-luvulla roomalaiset rakensivat Antoninuksen vallin Hadrianuksen vallin pohjoispuolelle uudeksi rajaksi. Viimeisen vakavan yrityksen Skotlannin valloittamiseksi teki keisari Septimius Severus vuosina 208–211, mutta siitä eteenpäin Rooman valtakunnan pohjoisrajana toimi Hadrianuksen valli. Roomalaiset vaikutteet levisivät kuitenkin Skotlantiin ja aina Irlantiin asti, vaikka roomalaiset eivät Irlannissa tiettävästi koskaan käyneetkään.[1]

Syrjäisenä provinssina Britannia oli Roomalle vaikean 200-luvun aikana melko rauhaisa kuten myös 300-luvun alun. Britannia oli osa Gallian keisarikuntaa vuosina 260–274. Vuosina 287–296 Britannia irtautui taas Rooman hallinnasta kun Carausius ja hänen seuraajansa Allectus anastivat vallan.[1]

Septimius Severus oli jakanut Britannian provinssin kahdeksi uudeksi provinssiksi, Britannia Superior ja Britannia Inferior. Constantius I Chlorus jakoi Britannian 300-luvun taitteessa neljään eri provinssiin: Maxima Caesariensis, Britannia Prima, Flavia Caesariensis ja Britannia Secunda. Diocletianuksen uudessa järjestelmässä Britanniasta tuli myös yksi kahdestatoista diokeesista.

Germaaniset merirosvot alkoivat vaivata Britannian eteläistä rannikkoa vakavammin 300-luvun puolivälistä alkaen. Vuonna 367 Britanniaan hyökkäsivät yhtä aikaa Irlannin skotit, Skotlannin piktit sekä anglosaksiset merirosvot. Roomalaisvalta toipui hyökkäyksistä osittain, mutta paine jatkui. Roomalaiset vetäytyivät Britanniasta lopullisesti vuonna 410. Saaren kaupungit ja talouselämä luhistuivat, mutta brittiläisen elämän roomalaistuneet piirteet säilyivät vielä pitkään.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Harris, Nathaniel: Antiikin Rooma, s. 124–127. Suomentanut Ahola, Veikko. Gummerus, 2001. ISBN 951-20-5906-1.