Claudius

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee vuosina 41–54 hallinnutta Rooman keisaria. Claudius saattaa viitata myös Claudius Gothicukseen, joka hallitsi 268–270.
Claudius
Claudius crop.jpg
Rooman keisari
24. tammikuuta 4113. lokakuuta 54
Edeltäjä Caligula
Seuraaja Nero
Tiedot
Syntynyt 1. elokuuta 10 eaa.
Lugdunum
Kuollut 13. lokakuuta 54 (63 vuotta)
Rooma

Claudius, koko nimeltään Tiberius Claudius Caesar Augustus Germanicus (synt. Tiberius Claudius Drusus, myöh. Tiberius Claudius Nero Germanicus) (1. elokuuta 10 eaa.13. lokakuuta 54) oli Rooman keisari, joka hallitsi vuosina 4154.

Claudius julistettiin keisariksi heti veljenpoikansa Caligulan salamurhan jälkeen, ja hän osoittautui lyhyessä ajassa oppineeksi ja kyvykkääksi hallitsijaksi, jonka valtakaudella käynnistettiin suuria rakennushankkeita ja sotilasvalloitusten myötä Rooman valtakunnan hallintoalue laajeni entisestään. Hän kuoli syötyään myrkyllisen sieniaterian, mahdollisesti murhan uhrina.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claudius syntyi Lugdunumissa (nyk. Lyon), Galliassa 1. elokuuta 10 eaa. Claudiuksen vanhemmat olivat keisari Tiberiuksen veli Drusus ja yläluokkainen roomalaisnainen Antonia. Claudiuksen veljen Germanicuksen pojasta Caligulasta tuli keisari jo ennen Claudiusta. Claudiuksen isä kuoli pojan syntymää seuranneena vuonna.[1]

Claudius sai lapsuudessaan opetusta monilta antiikin arvostetuilta historioitsijoilta ja filosofeilta, mukaan lukien Liviukselta ja Athenodoros Kananalaiselta.

Nuoruusvuosinaan Claudius haaveili korkea-arvoisesta poliittisesta asemasta, joten hän pyysi sedältään keisari Tiberiukselta lupaa aloittaa cursus honorum eli roomalaisten keskuudessa arvostettu virkamiehen ura. Tiberius suostui ja nimitti veljenpoikansa virkamieheksi, mutta pian Claudius pyysi entistä vaikutusvaltaisempaa ammattia. Tiberius raivostui ja lopetti Claudiuksen uran virkamiehenä, luultavasti koska liian vaikutusvaltaisen ammatin myöntäminen vähälahjaisena pidetylle miehelle olisi kansan silmissä heikentänyt keisarillista arvovaltaa. Pettyneenä Claudius hylkäsi unelmansa ja vetäytyi tavanomaiseen, rauhalliseen elämäänsä.

Claudius nimitettiin ensimmäiseen julkiseen virkaansa konsuliksi 46-vuotiaana, kun hänen veljenpojastaan oli tullut keisari. Caligulan kerrotaan nöyryyttäneen setäänsä julkisesti julmin tavoin. Claudius ei osallistunut julkiseen elämään vaan käytti aikansa lukemiseen. Hän kirjoitti laajahkot teokset Rooman, etruskien ja Karthagon historiasta sekä omaelämäkerran. Yhtään näistä teoksista ei ole säilynyt.[2]

Claudius oli koko elinaikansa ajan sukunsa väheksymä, mikä todennäköisesti johtui hänen koomisesta olemuksestaan. Historioitsija Suetoniuksen kirjoitusten mukaan Claudius puhui änkyttäen, käveli ontuvasti ja hänen polvensa ja päänsä tärisivät jatkuvasti. Kun Claudius nauroi tai raivostui, hän kuolasi ja hänen nenästään valui räkää. Antiikin maailmassa änkytyksen kaltaisia oireita pidettiin ilmiselvänä merkkinä vähäjärkisyydestä, joten Claudiuksen sukulaiset kuvittelivat hänen olevan henkisesti jälkeenjäänyt. Syy Claudiuksen oireisiin on epäselvä, mutta nykyhistorioitsijat ovat ehdottaneet muiden muassa poliota, CP-vammaisuutta tai Touretten syndroomaa. On kuitenkin epäilty, että Claudius olisi tarkoituksellisesti liioitellut oireitaan ja esiintynyt vajaaälyisenä harmittomana miehenä, jotta häntä ei olisi teloitettu, kuten keisarit Tiberius ja etenkin Caligula tekivät liian vallanhimoisina pidetyille sukulaisilleen.

Keisariksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lawrence Alma-Tademan maalaus Gratusista julistamassa verhon takana piileskelevän Claudiuksen imperaattoriksi.

Claudius nousi keisariksi dramaattisesti 49-vuotiaana vuonna 41 kun Caligula murhattiin. Claudius itse oli juuri murhahetkellä Caligulan palatsissa, mutta ei ole varmuutta, oliko hän mukana salaliitossa keisarin murhaamiseksi. Virallisen historiankirjoituksen mukaan pretoriaanikaartin sotilas löysi verhon takana piileskelleen, pelokkaan Claudiuksen. Hänet vietiin läheiseen varuskuntaan ja kaartin jäsenet huusivat hänet keisariksi. Josefuksen mukaan Claudiuksen valtaannousu oli tarkkaan suunniteltu juoni. Henkivartiokaarti uskoi saavansa Claudiuksesta nukkehallitsijan, jota olisi helppo ohjailla. On myös esitetty, että operaatio oli historiaa tunteneen Claudiuksen itsensä suunnittelema, ja päästäkseen keisariksi hän oli teeskennellyt tyhmää. Näin hän myöhemmin kertoikin tehneensä Caligulan aikana oman turvallisuutensa vuoksi.[3]

Caligulan murhan jälkeen senaatti yritti heti palauttaa tasavallan mutta joutui taipumaan kun myös poliisivoimat siirtyivät uuden keisarin taakse. Senaatin ja Claudiuksen välit jäivät pysyvästi huonoiksi. Sotilailleen Claudius antoi huomattavan palkkion näiden avusta. Claudius teloitutti kaksi Caligulan ja tämän perheen murhaajaa mutta vapautti yhden. Hän oli aina peloissaan henkensä puolesta ja surmautti hallituskautensa aikana kertoman mukaan kaikkiaan kolme ja puoli sataa senaatin ja aateliston jäsentä.[4]

Hallituskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtakautensa alussa Claudius käynnisti massiivisen rakennusohjelman, jonka merkittävimpiin saavutuksiin lukeutuvat muiden muassa Portuksen satamakaupunki, Ostian satama sekä Aqua Claudian, Aqua Virgon ja Anio Novusin akveduktit. Hän laajensi Rooman kaupunkia ja rakennutti sinne paljon uusia kerrostaloja, kauppapaikkoja, kirjastoja, kylpylöitä ja muita julkisia rakennuksia. Hänen valtakautensa aikana Rooman väkiluku kasvoi huomattavasti, kun ihmiset muuttivat maaseudulta kaupunkiin. Claudius myös kehotti roomalaisia perustamaan uusia siirtokuntia valtakunnan rajoille.

Claudiuksen politiikka kansalaisoikeuksien suhteen oli vapaamielistä. Orjien oikeuksia parannettiin huomattavasti, joten Claudiuksen valtakaudella orjan tappaminen oli murhaksi tuomittava rikos ja monille vapautetuilla orjille myönnettiin roomalaisessa yhteiskunnassa hyväpalkkalaisia ammatteja. Claudiuksen taloussihteeri oli Marcus Antonius Pallas, vapautettu orja. Keisari laski edeltäjänsä Caligulan asettamaa korkeaa verotusta, ja tiettävästi osa valtakunnan kaupungeista julistettiin vapaiksi kaikista veroista.

Claudius toimi usein tuomarina ja oli hyvin kiinnostunut laeista, asetuksista ja oikeudenkäynneistä. Hän rajoitti oikeudenkäyntien julkisuutta, mutta tämän seurauksena kidutus ja teloitukset lisääntyivät. Claudiuksen julma ja verenhimoinen puoli sai hänet nauttimaan teloitusten katselusta ja gladiaattoritaisteluista. Hän pelasi myös innokkaasti noppaa ja hänen kerrotaan juoneen runsaasti.[5]

Claudius oli kansan keskuudessa melko pidetty.[6] Kansansuosionsa keisari varmisti järjestämällä kansalle gladiaattoritaisteluita ja muita huvituksia.

Kaikki Claudiuksen toimet eivät olleet yhtä menestyksekkäitä. Kerran hän ehdotti aakkosuudistusta, joka olisi tuonut latinalaisiin aakkosiin kolme uutta kirjainta, mutta uudistus epäonnistui. Hän ei myöskään onnistunut tasoittamaan rikkaiden ja köyhien roomalaisten välistä elintasokuilua, vaan historioitsija Plinius vanhempi huomauttaa, että muutamat varakkaat roomalaiset olivat rikkaampia kuin Rooman tasavallan rikkaimpana miehenä pidetty Crassus.

Claudiuksen aika oli Rooman valtakunnassa rauhallista. Hänen aikanaan Rooma valloitti Britannian, ja Claudius kävi saarella lyhyesti itsekin osallistumatta kuitenkaan muuten sodan suunnitteluun tai toteutukseen.[7] Britannian valloitti Aulus Plautius, yksi Claudiuksen kyvykkäimmistä kenraaleista. Myöhemmin on sanottu, että vaikka Claudius ei ollut kiinnostunut sodankäynnistä, hänellä oli kyky nimittää Rooman armeijan johtoon ammattitaitoisia sotapäälliköitä.

Perhe ja kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Claudiuksen ensimmäinen vaimo oli Plautia Urgulanilla, jonka kanssa hän sai kaksi lasta. Erottuaan Plautiasta Claudius otti vaimokseen Aelia Paetinan ja sai tyttären nimeltä Antonia. Lähes viisikymppisenä Claudius meni naimisiin nuoren Valeria Messalinan kanssa, ja he saivat kaksi lasta. Tytär Octaviasta tuli keisari Neron vaimo, ja poika Britannicuksen Nero surmautti, kuten Octaviankin. Claudius tapatti Messalinan tämän uskottomuuden vuoksi ja myös pelosta murhaamiseen mieltynyttä vaimoaan kohtaan.[8]

Claudiuksen viimeinen vaimo oli Julia Agrippina, hänen oma veljentyttärensä. Samalla Claudius adoptoi Agrippinan pojan, ja kun Claudius kuoli lokakuussa 54 yllättäen sieniateriaan, Agrippinan pojasta Nerosta tuli keisari. Senaattia lähellä olevien tahojen mukaan Agrippina oli Claudiuksen myrkytyksen takana. Claudiuksen tuhkat haudattiin Augustuksen mausoleumiin ja hänet julistettiin jumalaksi.[9]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 82.
  2. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 82–83.
  3. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 83–84.
  4. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 84–85.
  5. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 85–86.
  6. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 85.
  7. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 86.
  8. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 86–87.
  9. Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 87.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomennos: Maija Westerlund. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Claudius.
  • Garret G. Fagan: Claudius An Online Encyclopedia of Roman Emperors.
Edeltäjä
Caligula
Rooman keisari
 
Seuraaja
Nero