Piktit

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Piktien merkkikivi

Piktit olivat rautakaudella ja varhaiskeskiajalla keskisessä ja pohjoisessa Skotlannissa asunut kansa, joka muodostui yhteisten vihollisten torjumiseksi liittoutuneista heimoista. Piktit olivat ilmeisesti Skotlannin alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä. Piktit eivät jättäneet omia kirjoituksia, ja heidät tunnetaan roomalaisten ja skottien kirjoituksista sekä piktien omista kivipiirroksista. Piktit esiintyvät kirjallisissa lähteissä vuodesta 297 noin vuoteen 900.[1]

Piktit taistelivat valtakuntaansa laajentaneita roomalaisia vastaan. He hävisivät useita taisteluita mutta onnistuivat estämään Skotlannin alistamisen roomalaisvaltaan, vaikka roomalaiset sitä yrittivätkin lakkaamatta. Piktit kääntyivät kristinuskoon roomalaisvallan jälkeen. Vuoden 900 jälkeen piktit sulautuivat lopullisesti eteläisempien skottien kulttuuriin.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piktien arvellaan olevan pohjoisen Skotlannin alkuperäisten asukkaiden jälkeläisiä. Heidän esi-isänsä tulivat Skandinaviasta Orkneyyn ja levittäytyivät sieltä etelään.[1]

Ensimmäisenä pikteistä kirjoitti roomalainen Tacitus, joka kirjoitti tosin vain kaledonialaisten heimosta. Roomalainen Eumenius käytti vuonna 297 pohjoisen Britannian heimoista ensimmäisenä nimitystä picti.[1] Nimen picti (latinaksi ’maalatut’) on katsottu tulleen siitä, että piktit värjäsivät ihoaan.[2][1] Nykyisin kuitenkin arvellaan, että nimi tulee siitä, että piktit kutsuivat itseään nimellä pecht, ’esi-isät’.[1]

Roomalaisen Britannian kuvernööri Gnaeus Julius Agricola hyökkäsi pohjoiseen Skotlantiin vuonna 83 ja taisteli piktipäällikkö Calgacusta vastaan Mons Graupiuksella. Tacituksen mukaan Calgacuksella oli 30 000 miehen armeija ja Agricolalla 10 000 miestä. Agricola torjui piktien rynnäkön ja löi heidät, minkä jälkeen piktit vetäytyivät ja jatkoivat siitä eteenpäin sissisodalla, välttäen taisteluita kentillä. Roomalaiset eivät koskaan pystyneet valloittamaan Skotlantia, koska siellä ei ollut kaupunkeja tai muita asutuskeskuksia valloitettavaksi tai viljelyksiä tuhottavaksi kuten muualla Euroopassa. Piktit pystyivät myös siirtymään roomalaisten tieltä paikasta toiseen.[1]

Keisari Hadrianus rakensi Hadrianuksen vallin vuonna 122 pohjoisen Britannian rannikolta rannikolle. Hadrianuksen valli ja myöhempi Antoninuksen valli eivät juurikaan pysäyttäneet piktien hyökkäilyjä, vaan ne toimivat Rooman valtakunnan näkyvänä rajana. Roomalaiset lähtivät Britanniasta vuonna 410 ja piktit jatkoivat elämistä Skotlannissa entiseen tapaansa.[1]

Piktien kuningaskuntien arvioituja alueita

Piktit alkoivat yhdistyä roomalaisajan lopulla ja muodostivat varhaisella keskiajalla vahvoja kuningaskuntia.[1] Pikteillä on ilmeisesti ollut kaksi kuningaskuntaa, pohjoinen ja eteläinen, jotka yhdistyivät 500- tai 600-luvulla.[3]

Piktit omaksuivat Northumbrialta keskitetyn hallinnollisen rakenteen. Piktit kävivät myös sotia Northumbrian kanssa. Vuonna 670 pohjoisten piktien kuningas Drest Mac Donuel hävisi heille taistelussa, ja northumbiralaiset nostivat piktien hallitsijaksi Brude Mac Bilen. Brude kuitenkin torjui northumbrian anglien valtapyrkimykset ja vakiinnutti piktien alueeksi nykyisen Skotlannin.[1]

Constantin yhdisti piktit ja skotit vuonna 780.[1] Viikinkien hyökkäykset toivat piktit ja skotit entistä lähemmin yhteen. Viimeinen piktihallitsija oli Giric, joka kuoli vuonna 899. Sen jälkeen pikteistä ei ole mainintoja historiassa, sillä he yhdistyivät skottien kanssa.[1]

Yhteiskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Piktinainen. Käsin väritetty kaiverrus (1588).

Piktit elivät tiiviissä yhteisöissä ja rakensivat talonsa puusta. He saattoivat rakentaa myös joitain Skotlannin megaliiteista.[1]

Piktien yhteisöt muodostuivat saman klaanin perheistä. Klaaneja johti heimopäällikkö. Johtajuus ei periytynyt isältä pojalle vaan veljelle tai veljenpojalle. Klaanit tunnettiin latinankielisillä nimillä Caerini, Cornavii, Lugi, Smertae, Decantae, Carnonacae, Caledonii, Selgovae ja Votadini. Klaanit saattoivat sotia toisiaan vastaan, mutta ne yhdistyivät saman päällikön alle, kun niitä uhkasi yhteinen vihollinen.[1]

Piktien elämä oli yleensä rauhallista. Heimon miehet olivat kaikki tarvittaessa sotureita, rauhan aikana maanviljelijöitä ja kalastajia. Naiset olivat tasa-arvoisia, ja myös he viljelivät maata ja kalastivat sekä hoitivat lapsia.[1]

Pikteillä oli omat heimouskontonsa, joihin saattoi kuulua jumalatarten palvonta ja luontohartaus, johon liittyi pyhien paikkojen arvostaminen. Synnin käsitettä piktit eivät ilmeisesti tunteneet. Pyhä Ninian vei kristinuskoa piktien maille ensimmäisenä vuodesta 397 alkaen. Vuoteen 597 mennessä piktit oli suurimmaksi osaksi käännytetty kristinuskoon, vaikka vielä 600-luvun lopulla jotkut piktit vielä hyökkäilivätkin luostareiden kimppuun.[1]

Pikteiltä muistokiviin ja merkkikiviin säilyneissä kaiverruksissa näkyy monia eläinaiheita, muun muassa käärmeitä, hirviä, kaloja ja eräässä kaiverruksissa julmannäköinen kirveellä varustautunut mies.[3]

Kieli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Piktin kieli

Piktin kielen uskotaan hävinneen keskiajan kuluessa. Piktin kielestä tiedetään hyvin vähän, sillä piktit eivät jättäneet jälkeensä mitään kirjallisia lähteitä. Paikan- ja henkilönnimien perusteella pidetään kuitenkin todennäköisenä, että piktien kieli oli kelttiläinen. Joidenkin mukaan toinen piktien puhuma kieli olisi ollut ei-indoeurooppalainen[3].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p Joshua J. Mark: Picts Ancient History Encyclopedia. 18.12.2014. Viitattu 26.2.2017.
  2. Pict Encyclopaedia Britannica Online Academic Edition. Encyclopædia Britannica Inc. Viitattu 13.10.2014.
  3. a b c James 2005, s. 170.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Piktien merkkikivet.