Everton FC

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Everton
Everton FC-n logo.svg
Koko nimi Everton Football Club
Lempinimet The Toffees[1]
Perustettu 1878
Kaupunki Englannin lippu Liverpool, Englanti
Kenttä Goodison Park
– kapasiteetti 40 260
Sarja Englannin Valioliiga
Puheenjohtaja Englannin lippu Bill Kenwright
Päävalmentaja Alankomaiden lippu Ronald Koeman
Joukkueen värit
Kotipeliasu
Joukkueen värit
Vieraspeliasu

Everton Football Club on Liverpoolissa vuonna 1878 perustettu englantilainen jalkapalloseura. Se on yksi Englannin menestyksekkäimmistä joukkueista. Everton on pelannut neljää kautta lukuun ottamatta aina maan korkeimmalla sarjatasolla. Seura on kerännyt tällä sarjatasolla enemmän pisteitä kuin mikään muu joukkue.

Varhaisvaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1878 perustettu seura sai alkuperäisen nimensä St. Domingo FC St. Domingo Sunday Schoolin seurakunnan mukaan. Seuran perustamisen tarkoitus oli saada lapsille talviharrastus, sillä alueen päälajia krikettiä ei voinut pelata talvella. Seuraavana vuonna seurassa pelasi seurakunnan ulkopuolisia henkilöitä niin paljon, että seuran nimi päätettiin muuttaa Everton Football Clubiksi.

Ensimmäinen virallinen ottelu pelattiin 20. joulukuuta 1879 Stanley Parkilla St. Peter'siä vastaan. Everton FC voitti ensimmäisen vastustajansa luvuin 6–0. Kauden 1882–1883 jälkeen seura muutti Priory Roadille. Äänekkäät Everton-fanit saivat Priory Roadin kentän omistajan J. Cruittin niin tuohduksiin, että Evertonin oli taas muutettava. Anfield oli Evertonin seuraava kotikenttä. Tämä nykyään Liverpool FC:lle kuuluva kenttä palveli Evertonia vuoteen 1892 asti. Vuonna 1885 Everton FC siirtyi ammattilaisseuraksi. Heti seuraavina vuosina (1886 ja 1887) Everton pelasi Liverpool Cupissa voittaen mestaruuden kumpanakin kautena.

Kautena 1886–1887 Everton osallistui ensimmäisen kerran FA Cupiin. Alku ei sujunut kovin hyvin, sillä Everton hävisi 0–1 Rangersille, joka tuolloin osallistui vielä Englannin cupiin.

Vuonna 1888 perustettiin Englantiin ensimmäinen kansallinen sarja The Football League, johon kuului 12 seuraa. Everton oli yksi sarjan perustajajäsenistä. The Football Leaguen avauskaudella 1888–1889 Evertonin ensimmäinen ottelu oli Accringtonia vastaan. Ottelu päättyi 2–1 Evertonin voitoksi. Preston North End otti kaksi ensimmäistä mestaruutta, mutta Evertonin ei tarvinnut odottaa kauan ensimmäistä liigavoittoaan. Kaudella 1889–1890 Everton oli sarjan toinen. Se keräsi kaudella 31 pistettä ja jäi mestaruuden voittaneesta Preston North Endistä kaksi pistettä. Everton voitti liigamestaruuden kaudella 1890–1891, kun sen pistesaalis 29 pistettä oli kaksi pistettä parempi kuin toiseksi jääneellä Preston North Endillä.[2] Seuraavalla kaudella oli edessä toistaiseksi viimeisin muutto, tällä kertaa Goodison Parkille. Silloinen yleisöennätys rikottiin 44 000 ihmisen seuratessa, kun joukkue kohtasi entisistä pelaajistaan kootun Liverpoolin Goodisonilla. Everton voitti 3–0.

Vuonna 1893 Everton ylsi FA Cupin loppuotteluun, mutta hävisi sen lukemin 0–1 Wolverhampton Wanderersille. 1. divisioonan kaudella 1894–1895 Everton oli toinen. Se saavutti 42 pistettä ja jäi mestaruuden voittaneesta Sunderlandista viiden pisteen päähän. Vuonna 1897 Everton oli jälleen FA Cupin loppuottelussa, mutta hävisi Aston Villalle maalein 2–3.[2] Kaudella 1901–1902 Evertonin peliasut vaihtuivat syvänpunaisista kuninkaallisen sinisiin paitoihin ja valkoisiin shortseihin. Samalla kaudella Everton oli 1. divisioonan toinen. Sunderland voitti mestaruuden 44 pisteellä, Everton saavutti 41 pistettä. Kolme vuotta myöhemmin kaudella 1904–1905 se oli taas ensimmäisen divisioonan toinen. Se jäi mestaruuden voittaneen Newcastle Unitedin 48 pisteestä vain yhden pisteen. Kaudella 1905–1906 Everton voitti ensimmäisen kerran FA Cupin voittamalla loppuottelussa Newcastle Unitedin 1–0. Seuraavana vuonna seura selvisi jälleen FA Cupin loppuotteluun, muta hävisi sen Sheffield Wednesdaylle lukemin 1–2.[2] Toisen liigamestaruuden se voitti keväällä 1915. Tämän jälkeen liigajalkapalloilu keskeytyi ensimmäisen maailmansodan ajaksi.

Dixie Deanin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1925 William Ralph "Dixie" Dean siirtyi 18-vuotiaana Evertonin joukkueeseen Tranmere Roversista. Ennen siirtymistään Evertoniin Dean viimeisteli kasvattajaseuralleen 27 ottelussa 27 maalia. Kaudella 19271928 Everton voitti liigamestaruuden Deanin johdolla: tämä teki liigassa peräti 60 maalia, mikä on koko Englannin liigan historian yhä voimassa oleva ennätys. Kauden viimeisessä pelissä Dean teki ennätykseen vaaditut kolme viimeistä maalia yli 60 000 ihmisen seuratessa. Dean teki uransa aikana Evertonille 399 liigaottelussa 349 maalia ja Englannin maajoukkueessa 16 maalia 18 ottelussa. Häntä pidetään yhtenä jalkapallon historian tehokkaimmista maalintekijöistä.

Loistavan kauden 1927–1928 jälkeen tapahtui romahdus. Everton putosi keväällä 1930 2. divisioonaan. Seura nousi kuitenkin heti seuraavalla kaudella takaisin korkeimmalle sarjatasolle ja voitti nousukautensa jälkeen vuonna 1932 heti liigamestaruuden (Dean teki 45 maalia). Seuraavalla kaudella Everton voitti Deanin johdolla historiansa toisen Englannin cupin.

Everton voitti kaudella 19381939 liigamestaruuden, ja tuon kauden joukkuetta monet pitävät Evertonin kaikkien aikojen parhaana. Sen tähtipelaaja oli nuori hyökkääjä Tommy Lawton, jonka uran toinen maailmansota katkaisi. Jälleen sota pysäytti myös Evertonin voittokulun: kuten ensimmäisen maailmansodan aikana, myös 1939-1946 Everton oli hallitseva liigamestari. Sodan jälkeen Lawton saavutti mainetta Chelsean ja Arsenalin riveissä. Goodison Parkin nykyinen yleisöennätys 78 299 katsojaa on syksyltä 1948 paikallisottelusta Liverpoolia vastaan.

Kultainen 1960-luku ja 1980-luvun menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Everton voitti uuden tähtipelaajansa, skottilaisen Alex Youngin johdolla liigamestaruuden jälleen kaudella 19621963. Tuolla kaudella Everton ei hävinnyt kertaakaan Goodison Parkilla. 1960-luvun menestys jatkui FA-cupin voitolla vuonna 1966 ja menestyksekkään vuosikymmenen huipensi liigamestaruus jälleen vuonna 1970 sen aikaisella piste-ennätyksellä. Joukkueen suurin tähti tuossa vaiheessa oli myös maailmanmestaruuden Englannin paidassa vuonna 1966 voittanut Alan Ball, joka on yhä monien mielestä Evertonin kaikkien aikojen paras pelaaja.

Evertonin viimeisin kultakausi sijoittui 1980-luvun puoliväliin, jolloin manageri Howard Kendallin johtama joukkue voitti FA-cupin (1984), Englannin liigan kahdesti (1985, 1987) ja Euroopan Cupvoittajien cupin (1985). Evertonin kenties kaikkien aikojen vahvin joukkue hajosi kuitenkin saman tien, kun seura suljettiin muiden englantilaisjoukkueiden mukana pois UEFA:n kilpailuista Liverpoolin kannattajien aiheutettua mellakoinnillaan 39 ihmisen kuoleman kevään 1985 Euroopan cupin finaalissa Juventusta vastaan Brysselin Heysel-stadionilla. 1980-luvun menestyksiin kuului myös FA Charity Shieldin voitto kolme kertaa vuosina 1984–1987. Tässä hyväntekeväisyysottelussa edellisen kauden liiga- ja cupmestari kohtaavat. 1980-luvun tähtipelaajiin kuuluivat walesilaiset maalivahti Neville Southall ja keskuspuolustaja Kevin Ratcliffe, englantilaiset keskikenttäpelaajat Peter Reid ja Trevor Steven, irlantilainen laitahyökkääjä Kevin Sheedy sekä skottilaiset hyökkääjät Andy Gray ja Graeme Sharp. Myös Gary Lineker pelasi kauden 1985–1986 Evertonissa. Tuo kausi muodostui hänen suurimmaksi menestyksekseen, sillä hän voitti silloin Englannin liigan maalikuninkuuden, tuli valituksi Vuoden pelaajaksi ja Vuoden jalkapalloilijaksi, sekä voitti vielä maalikuninkuuden Meksikon MM-kisoissa.

1990- ja 2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evertonin viimeisin suuri menestys on ollut Englannin cupin voitto vuonna 1995. Sen jälkeen Everton voitti jälleen Charity Shieldin. 1990-luvun näkyvin pelaaja Evertonissa oli skotlantilainen hyökkääjä Duncan Ferguson, joka pelasi Evertonissa kahteen otteeseen vv. 1994-98 sekä 2000-2006. Vuonna 2002 Evertonin kokoonpanoon murtautui tuolloin vasta 16-vuotias Wayne Rooney, josta tuli sittemmin tähtipelaaja myös Englannin maajoukkueessa. Rooneyn siirto Manchester Unitediin vuonna 2004 oli hyvin kiistelty tapahtuma.

David Moyes

Evertonin manageri on maaliskuusta 2002 alkaen ollut skotlantilainen David Moyes. Hänen johdollaan Everton on selviytynyt parhaimmillaan Premier Leaguessa neljänneksi (2005) sekä viidenneksi (2008). Tänä aikana Moyes on valittu kolme kertaa Vuoden manageriksi Englannissa. Moyesin siirryttyä Manchester Unitedin manageriksi kaudelle 2013-2014 Evertonin manageriksi tuli Roberto Martinez. [3]

Kaudella 2007-2008 Everton osallistui UEFA-cupiin.

Edustusjoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne 21.11.2016. [4]
Nro Paikka Pelaaja
1 M Espanja Robles, JoelJoel Robles
3 P Englanti Baines, LeightonLeighton Baines
4 K Irlanti Gibson, DarronDarron Gibson
5 P Wales Williams, AshleyAshley Williams
6 P Englanti Jagielka, PhilPhil Jagielka
7 H Espanja Deulofeu, GerardGerard Deulofeu
8 K Englanti Barkley, RossRoss Barkley
9 H Norsunluurannikko Koné, ArounaArouna Koné
10 H Belgia Lukaku, RomeluRomelu Lukaku
11 H Belgia Mirallas, KevinKevin Mirallas
12 K Englanti Lennon, AaronAaron Lennon
14 H Ranska Bolasie, YannickYannick Bolasie
15 K Englanti Cleverley, TomTom Cleverley
16 K Irlanti McCarthy, JamesJames McCarthy
17 K Senegal Gueye, IdrissaIdrissa Gueye
18 K Englanti Barry, GarethGareth Barry
19 H Ecuador Valencia, EnnerEnner Valencia
20 K Costa Rica Oviedo, BryanBryan Oviedo
Nro Paikka Pelaaja
21 K Bosnia ja Hertsegovina Bešić, MuhamedMuhamed Bešić
22 M Alankomaat Stekelenburg, MaartenMaarten Stekelenburg
23 P Irlanti Coleman, SéamusSéamus Coleman
24 H Sveitsi Tarashaj, ShaniShani Tarashaj
25 P Argentiina Funes Mori, RamiroRamiro Funes Mori
26 K Englanti Davies, TomTom Davies
27 P Englanti Browning, TyiasTyias Browning
28 K Englanti Dowell, KieranKieran Dowell
30 P Englanti Holgate, MasonMason Holgate
32 P Englanti Galloway, BrendanBrendan Galloway
38 P Englanti Pennington, MatthewMatthew Pennington
39 K Englanti Grant, ConorConor Grant
H Englanti McAleny, ConorConor McAleny
P Englanti Garbutt, LukeLuke Garbutt
K Irlanti McGeady, AidenAiden McGeady
H Senegal Niasse, OumarOumar Niasse
H Uruguay Rodriguez, LeandroLeandro Rodriguez

Pelaajien siirtoennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tilanne 8. maaliskuuta 2016.[5]

Kalleimmat ostot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtosumma
35.4M €
21.8M €
17.9M €
16.5M €
15.3M €
12.9M €
11.0M €
10.0M €
09.0M €
09.0M €
Pelaaja
Belgian lippu Romelu Lukaku
Belgian lippu Marouane Fellaini
Senegalin lippu Oumar Niasse
Nigerian lippu Yakubu Aiyegbeni
Irlannin lippu James McCarthy
Argentiinan lippu Ramiro Funes Mori
Englannin lippu Andy Johnson
Venäjän lippu Dinijar Biljaletdinov
Englannin lippu James Beattie
Alankomaiden lippu Andy van der Meyde
Vanha seura
Englannin lippu Chelsea
Belgian lippu Standard Liège
Venäjän lippu Lokomotiv Moskova
Englannin lippu Middlesbrough
Englannin lippu Wigan
Argentiinan lippu River Plate
Englannin lippu Crystal Palace
Venäjän lippu Lokomotiv Moskova
Englannin lippu Southampton
Italian lippu Inter Milan
Vuosi
2014
2008
2015
2007
2013
2015
2006
2009
2004
2005

Kalleimmat myynnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtosumma
37.0M €
32.4M €
27.5M €
15.3M €
15.0M €
13.3M €
12.0M €
11.0M €
10.7M €
09.8M €
Pelaaja
Englannin lippu Wayne Rooney
Belgian lippu Marouane Fellaini
Englannin lippu Joleon Lescott
Englannin lippu Francis Jeffers
Englannin lippu Jack Rodwell
Englannin lippu Andy Johnson
Espanjan lippu Mikel Arteta
Skotlannin lippu Steven Naismith
Skotlannin lippu Duncan Ferguson
Englannin lippu Michael Ball
Uusi seura
Englannin lippu Manchester United
Englannin lippu Manchester United
Englannin lippu Manchester City
Englannin lippu Arsenal
Englannin lippu Manchester City
Englannin lippu Fulham
Englannin lippu Arsenal
Englannin lippu Norwich
Englannin lippu Newcastle
Skotlannin lippu Rangers
Vuosi
2004
2013
2009
2000
2012
2008
2011
2015
1998
2001

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Englannin mestaruus: 1890-91, 1914-15, 1927-28, 1931-32, 1938-39, 1962-63, 1969-70, 1984-85, 1986-87 (9)
  • FA Cup: 1906, 1933, 1966, 1984, 1995 (5)
  • Charity Shield: 1928, 1932, 1963, 1970, 1984, 1985, 1986 (jaettu), 1987, 1995 (9)
  • Cup-voittajien Cup: 1985 (1)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Origins of Nicknames for 20 Premier League Clubs 15.11.2010. Worldsoccertalk.com. Viitattu 27.9.2015. (englanniksi)
  2. a b c Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 172–173. Otava, 1970.
  3. http://www.hs.fi/urheilu/a1370401504937
  4. First Team evertonfc.com (englanniksi) Viitattu 21.11.2016.
  5. Siirtohistoria Transfermarkt.co.uk sivustolla Viitattu 8.3.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]