Juventus FC

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Juventus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: Korjattu "tykitystä","tipahtelua" ym., pitäisi lukea läpi ja korjata kokonaan
Juventus
Koko nimi Juventus Football Club 1897 SpA
Lempinimet La Vecchia Signora (Vanha Rouva)
I bianconeri (Mustavalkoiset)
La Fidanzata d'Italia (Italian Kihlattu)
Le Zebre (Seeprat)
Perustettu 1. lokakuuta 1897
Kaupunki Torino
Kenttä Allianz Stadium, Torino, Italia
– kapasiteetti 41 000
Sarja Serie A
Sarjataso 1.
Värit          
Puheenjohtaja Italia Gianluca Ferrero
Päävalmentaja Italia Thiago Motta
}}
Kotipeliasu
}}
Vieraspeliasu
}}
Kolmas peliasu

Juventus Football Club (lat. nuoruus) yleisemmin Juventus tai Juve (BIT: JUVE) on vuonna 1897 perustettu torinolainen jalkapalloseura, joka pelaa Italian korkeimmalla sarjatasolla Serie A:ssa.

Seura on italialaisen jalkapalloilun menestyksekkäin seura.[1] Se on ollut koko historiansa ajan maan huipulla. Pääsarjapaikastaan se on joutunut luopumaan vain 2000-luvun sopupeliskandaalin seurauksena, mutta nopeasti se palasi takaisin Serie A:han ja sarjakauden 2007–2008 kolmas sija takasi joukkueelle paikan Mestarien liigan karsintoihin ja paluun Euroopan jalkapalloviheriöille.

Juventus Stadium Torinon kaupungissa

Juventus on voittanut kaikkiaan 68 virallista palkintoa, enemmän kuin yksikään muu italialainen seura. Näistä palkinnoista 11 on kansainvälisiä palkintoja[2] ja 57 italialaisista sarjoista voitettuja. Juventus oli ensimmäinen eteläeurooppalainen seura, joka voitti UEFA Cupin (1976–77). Kun vuonna 1985 seura voitti Euroopan cupin, oli se näin ainoa joukkue maailmassa, joka oli voittanut kaikki kansainväliset kilpailut (mukaan lukien eurooppalaiset kilpailut ja mannertenväliset kilpailut).

Juventus on Italian suurin seura myös fanipohjalla mitattuna; sillä on kotimaassaan yli 12 miljoonaa kannattajaa ja maailmanlaajuisesti yli 170 miljoonaa kannattajaa.[3] Torinolaisseura oli myös jäsenenä Euroopan eliittiseurojen muodostamassa Euroopan seurayhdistyksessä, jota kutsuttiin ennen hajoamistaan nimellä G-14.

Juventus pelaa mustavalkoraidallisissa pelipaidoissa, jotka se sai aikoinaan englantilaiselta Notts Countylta ja tämän takia Juventus pelasikin Juventus Stadiumin avausottelun tätä vastaan. Siitä tuleekin seuran lempinimi "bianconeri" (mustavalkoiset). Aiemmin seura oli pelannut vaaleanpunaisissa paidoissa, sillä niitä tehtiin halvimmasta materiaalista.[4]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Historiallinen, ensimmäinen kuva Sport Club Juventuksesta vuonna 1898.

Seuran perusti joukko opiskelijoita torinolaisesta Massimo D'Azeglio -lyseosta 1. marraskuuta 1897.[5] Alun perin seuran nimi oli Sport Club Juventus.[6] Seura liittyi Italian pääsarjaan vuonna 1900, jolloin sen peliasu oli vaaleanpunainen. Kolme vuotta myöhemmin peliasuksi muuttui nykyinen mustavalkoinen väritys. Ensimmäisen mestaruutensa Juventus voitti vuonna 1905.[5]

Vuonna 1906 seuran presidenttinä toiminut sveitsiläinen Alfredo Dick lähti seurasta erimielisyyksien takia. Hänen mukanaan seurasta lähti muutamia nimekkäitä pelaajia, jotka siirtyivät Dickin perustamaan Torino FC:n.[5] Uuden seuran perustaminen johti Derby della Molen eli Torinon derbyn syntyyn.[7] Juventus käytti 1910-luvun vankasti rakentaen uutta joukkuetta, sekä selviytyäkseen ensimmäisestä maailmansodasta. Joukkue menetti sodassa monia pelaajiaan.[5]

Juventuksen pelaajia vuonna 1903

Serie A:n herruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fiatin perustajan poika, Edoardo Agnelli valittiin seuran uudeksi puheenjohtajaksi vuonna 1923. Seura pelasi ottelunsa Corso Marsiglia -nimisellä stadionilla. Se helpotti seuraa saavuttamaan toisen mestaruutensa kaudella 1925–1926. 1930-luku osoittautui entistä paremmaksi, kun Juventus voitti viisi peräkkäistä mestaruutta vuosina 1930–1935, useimmat niistä valmentaja Carlo Carcanon aikana. Silloisia huippupelaajia seurassa olivat muun muassa Raimundo Orsi, Luigi Bertolini, Giovanni Ferrari ja Luis Monti. Juventus kilpaili myös ensimmäistä kertaa kansainvälisissä otteluissa osallistuttuaan Euroopan Cupiin.[5]

Juventus sai uuden stadionin, Stadio Comunalen, käyttöönsä 1930-luvun lopulla aina suurimmaksi osaksi 1940-lukua. 40-luvulla seura ei saavuttanut yhtään mestaruutta. Toisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1947, Gianni Agnelli valittiin seuran puheenjohtajaksi. Hänen isänsä, Edoardo kuoli lentokoneonnettomuudessa vuonna 1935. Juventus voitti vielä kaksi Scudettoa kausina 1949–1950 ja 1951–1952[5], josta jälkimmäinen englantilaisen Jesse Carverin valmentaessa.

Kaudella 1957–1958, Juventus hankki kaksi uutta hyökkääjää riveihinsä: walesilaisen John Charlesin ja italialais-argentiinalaisen Omar Sivorin, silloisen pitkäaikaispelaajan Giampiero Bonipertin lisäksi. Kyseisellä kaudella Juventus palkittiin kultaisella tähdellä urheilullisesta erinomaisuudesta. Seurasta tuli ensimmäinen italialainen seura, joka saavutti 10 Italian mestaruutta. Kaudella 1959–1960 seura voitti ensimmäisenä joukkueena "tuplan" eli Scudetton ja Italian-cupin. Cupin finaalissa he löivät Fiorentinan. Vuonna 1961 Omar Sivorista tuli kautta aikain ensimmäinen Juventuksen pelaaja, joka voitti Euroopan parhaan pelaajan palkinnon.[8] John Charles oli sijoittunut vuonna 1959 samaisessa kisassa kolmanneksi. Samana vuonna Giampiero Boniperti lopetti uransa tehtyään Juventukselle, kaikki pelit mukaan lukien, 182 maalia. Tämä oli seuraennätys seuraavat 45 vuotta.[9]

1960-luvulla Juventus voitti vain yhden mestaruuden kaudella 1966–1967. 1970-luku oli aika, jolloin Juventus lujitti vahvaa asemaansa italialaisessa jalkapalloilussa. Entisen pelaajansa Čestmír Vycpálekin alaisuudessa Juventus voitti Scudetton kaksi kertaa peräkkäin vuosina 1971–1973. Kaudella 1977–1978 voitettu mestaruus oli valmentajalegenda Giovanni Trapattonin edesauttama.

”Kultainen 80-luku”

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Trapattonin aikakausi 1980-luvulla alkoi loistavasti, kun Juventus voitti mestaruuden vuosina 1980–1982. Seuraava mestaruus kaudella 1983–1984 oli Juventuksen kahdeskymmenes Serie A:ssa, minkä johdosta seura sai toisen kultaisen tähden paitaansa. Paolo Rossi voitti toisena Juventuksen pelaajana Euroopan parhaan pelaajan palkinnon vuonna 1982.[10] Samassa äänestyksessä Juventuksen puolalainen hyökkääjä Zbigniew Boniek sijoittui kolmanneksi. Juventus voitti mestaruuden vielä kaudella 1985–1986, jonka jälkeen Trapattoni siirtyi valmentajaksi FC Internazionale Milanoon.

Kauden 1985–1986 mestaruuden jälkeen Juventuksen niin kutsuttu kultainen 80-luku sai loppunsa.

Lippin aikakausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marcello Lippi aloitti Juventuksen päävalmentajana kauden 1994–1995 alussa[5] ja Juventus voitti mestaruuden yhdeksän vuoden jälkeen. Seurassa pelasivat tällöin muun muassa Ciro Ferrara, Roberto Baggio, Gianluca Vialli ja Alessandro Del Piero. Juventus voitti lisäksi Mestarien liigan seuraavana vuonna. Finaalin varsinainen peliaika AFC Ajaxia vastaan päättyi 1–1, maalintekijöinä Juventuksen Fabrizio Ravanelli ja Ajaxin Jari Litmanen. Rangaistuspotkukilpailussa Juventus oli parempi 4–2, ja ratkaisevan pilkun laukoi Ciro Ferrara.[11]

Juventus hankki seuraavana vuonna nimekkäitä pelaajia, kuten Zinédine Zidanen, Filippo Inzaghin ja Edgar Davidsin. Juventus voitti jälleen Serie A:n kausilla 1996–1997 ja 1997–1998, jolloin se eteni myös peräkkäisinä vuosina Mestarien liigan finaaliin, mutta hävisi molemmat ensin Borussia Dortmundille ja toisen Real Madridille.[12][13] Lippi lähti seurasta kauden 1998–1999 jälkeen, jolloin Juventuksen uudeksi päävalmentajaksi hankittiin Carlo Ancelotti.

Lyhyen Ancelottin ajan jälkeen Lippi palasi Juventukseen ja hankki joukkueeseen Gianluigi Buffonin, David Trézéguet'n, Lilian Thuramin ja Pavel Nedvědin. Zinédine Zidane myytiin Real Madridiin 46 miljoonalla dollarilla (72M€), joka oli pitkään maailman suurin yksittäisen pelaajan kauppahinta.[14] Juventus voitti mestaruuden peräkkäisinä kausina 2001–2002 ja 2002–2003. Juventus ylsi vuonna 2003 Mestarien liigan finaaliin, mutta AC Milan voitti ottelun rangaistuspotkuilla.[15] Lippin saavutukset nostivat hänet Juventuksen menestyksekkäimmäksi päävalmentajaksi. Hän siirtyi vuonna 2003 Italian maajoukkueen päävalmentajaksi ja voitti maailmanmestaruuden Saksan kisoissa 2006.[16]

Calciopoli (sopupeliskandaali)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 Fabio Capellosta tuli Juventuksen uusi päävalmentaja. Hänen valmentamanaan joukkue voitti kaksi Serie A:n mestaruutta. Juventus vastasi kesällä 2006 syytteisiin sopupelijupakasta. Muut jupakan osapuolet olivat Lazio, Fiorentina sekä Milan, myöhemmin myös Reggina ja Serie B:ssä pelaava Arezzo. Tuomiot annettiin 14. heinäkuuta, ja Juventukselle annettu tuomio pudotti sen Serie A:sta Serie B:hen, jossa seura pelasi kauden 2006–2007 ensimmäistä kertaa koko historiansa aikana. Lisäksi Juventuksen kaksi viimeisintä mestaruutta (2004–2005 ja 2005–2006) peruttiin ja joukkueelle aiottiin antaa seuraavalle kaudelle −30 pistettä.[17] Myöhemmin tuomioita lievennettiin ja Juventus aloitti kauden 2006–2007 Serie B:ssä −17 pisteestä.[18] Vuoden 2005 mestaruutta ei annettu jälkikäteen kenellekään, vuoden 2006 mestaruustittelin sai Internazionale.

Skandaalin seurauksena moni pelaaja jätti Juventuksen, kuten Lilian Thuram, Patrick Vieira, Gianluca Zambrotta, Fabio Cannavaro, Emerson, Zlatan Ibrahimović ja Adrian Mutu. Juventukseen jäi kuitenkin pelaajia, kuten Alessandro Del Piero, Pavel Nedvěd, Gianluigi Buffon, Mauro Camoranesi ja David Trézéguet. Lokakuun lopulla vetoomustuomioistuin lievensi tuomioita vielä entisestään, ja Juventuksen miinuspisteet vähenivät lopulta yhdeksään.[19] Kauden päätteeksi Juventus nousi Serie B:stä takaisin Serie A:han, voitettuaan Serie B:n ylivoimaisesti, lisäksi Del Piero voitti sarjan maalikuninkuuden. [20]

Uudelleenrakentamisen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juventuksen noustua pääsarjatasolle, joukkueen valmentajaksi nimettiin seuraaviksi kahdeksi kaudeksi Claudio Ranieri.[21] Juventus sijoittui kaudella 2007–2008 Serie A:ssa kolmanneksi ja näin ollen sai paikan Mestarien liigan kolmannelle karsintakierrokselle. Alessandro Del Piero voitti ensi kerran capocannonieren, Serie A:n parhaan maalintekijän palkinnon, 21 maalilla.[22] Lisäksi Juventuksen toinen kärkimies David Trezeguet sijoittui maalintekijätilastossa toiseksi. Viimeksi saman seuran pelaajat ovat jakaneet maalintekijätilaston kärkipaikat 80-luvun lopulla SSC Napolin joukkueessa.

Juventus selviytyi Mestarien liigan lohkovaiheeseen voittamalla bratislavalaisen Artmedian yhteismaalein 5–1. Lohkovaiheessa Juventus voitti kaksi kertaa Real Madridin, ensin kotona 2–1 Del Pieron ja Amaurin maaleilla. Bernabeulla Juventus voitti kotijoukkueen 2–0 Del Pieron maaleilla. Juventus voitti oman lohkonsa ja eteni seuraavalle kierrokselle, jossa vastaan tuli englantilainen Chelsea FC. Edellisen kauden finalisti Chelsea voitti Juventuksen yhteismaalein 3–2.[23]

Serie A:ssa kaudella 2008–2009 Juventus pelasi hyvin maaliskuun loppuun saakka. Tämän jälkeen alkoi voitottomien otteluiden putki, jonka seurauksena seurajohto päätti erottaa päävalmentaja Claudio Ranierin. Tilalle tuli loppukauden ajaksi Juventuksen juniorivalmentaja ja ex-pelaaja Ciro Ferrara.[24] Joukkue paransi otteitaan ja saavutti lopulta toisen sijan Serie A:ssa, Internazionalen viedessä mestaruuden.

Ferrara jatkoi päävalmentajana kaudella 2009–2010.[25] Hän muutti Juventuksen taktiikkaa Ranierin suosimasta puolustusvoittoisemmasta taktiikasta uuteen hyökkäysvoittoiseen taktiikkaan. Uusi päävalmentaja hankki Diegon Werder Bremenistä 24.5 M€:lla[26], Felipe Melon ACF Fiorentinasta 20.5 M€:lla, Fabio Cannavaron takaisin Real Madridista[27], Martín Cáceresin FC Barcelonasta lainaksi[28], sekä Fabio Grosson Lyonista 3 M€:lla.[29]

Mestarien liigassa Juventus arvottiin samaan lohkoon yhdessä Bayern Münchenin, FC Girondins de Bordeauxin ja Maccabi Haifan kanssa. Juventus pelasi Bordeaux'ta vastaan 1–1 tasapelin ja hävisi 0–2. Maccabi Haifaa vastaan Juventus voitti molemmat ottelut 1–0 ja Bayernia vastaan 0–0 tasapelin ja hävisi 1–4. Näin Juventus karsiutui alkulohkosta eikä päässyt pudotuspeleihin. Vahvan alkukauden jälkeen sillä alkoi mennä huonommin myös Serie A:ssa. Juventus putosi sijalle kuusi, ja kun joukkue vielä hävisi Interille Italian cupissa 2–1, valmentaja Ferrara sai lähteä. Uudeksi valmentajaksi palkattiin Alberto Zaccheroni.[30] Zaccheroni ei pystynyt auttamaan Juventusta tarpeeksi, ja joukkue jäi sarjassa seitsemänneksilähde?.

Valmentajanvaihdoksia ja Serie A -mestaruus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Antonio Conte.

Kaudeksi 2010–2011 Juventuksen uudeksi puheenjohtajaksi nimitettiin Andrea Agnelli. Agnellin ensimmäinen siirto oli palkata Sampdorian kaksikko, valmentaja Luigi Delneri[31] ja seuran urheilutoimenjohtaja Giuseppe Marotta. Delneri oli sensaatiomaisesti luotsannut Sampdorian kauden 2009–2010 päätteeksi Mestarien liigan karsintoihin oikeuttavalle neljännelle sijalle Serie A:ssa ja Marotta oli jo monen vuoden ajan rakentanut genovalaisseuran runkoa. Marottaa pidetäänkin yleisesti Italian yhtenä parhaimpana urheilutoimenjohtajana. Marotta onnistui hankkimaan ensimmäisellä siirtokaudellaan joukkueeseen tukun uusia pelaajia, joista lupaavimpina serbialainen laituri Miloš Krasić ja italialainen toppari Leonardo Bonucci. Joukkueeseen liittyi myös laina+osto-optio pelaajia kuten Simone Pepe, Marco Motta, Fabio Quagliarella, Alberto Aquilani ja Alessandro Matri (viimeinen vasta tammikuussa 2011). Juventus sijoittui toisen kerran peräkkäin sarjassa seitsemänneksi. Kauden päätteeksi Delneri sai seurasta potkut ja hänen tilalleen nimettiin Antonio Conte.[32]

Kesällä 2011 Juventus käytti osto-option Simone Pepeen, Marco Mottaan, Fabio Quagliarellaan ja Alessandro Matriin.[33] Conten alaisuudessa Juventus aloitti kauden vahvasti johtaen sitä viiden pelatun kierroksen jälkeen.[34] Juventus jatkoi sarjan kärjessä 12 ottelun jälkeen. 29. marraskuuta 2011 joukkue nousi Napolia vastaan kahdesti kahden maalin takaa-ajoasemasta 3–3 tasapeliin.[35] Juventus eteni kauden aikana voitosta voittoon ja tasapelistä tasapeliin. Lopulta seura pääsi kierros ennen Serien loppua juhlimaan liigamestaruutta yhdeksän vuoden odotuksen jälkeen.[36] Juventus ei hävinnyt kauden aikana yhtään liigaottelua. Koko kauden aikana joukkue voitti 23 ottelua ja pelasi 15 tasapeliä.[37] Juventuksella oli mahdollisuus mestaruuteen myös Italian Cupissa, mutta se hävisi finaalissa Napolille 0–2. Tämä jäi seuraikoni Alessandro Del Pieron viimeiseksi otteluksi Juventuksen paidassa.[38]

Ennen Serie A-kauden 2012–2013 alkua Juventus voitti Italian supercupin kukistettuaan Napolin jatko-ajalla.[39] Juventuksen päävalmentaja Antonio Conte puolestaan sai kymmenen kuukauden toimitsijakiellon jätettyään kertomatta kauden 2010–2011 aikana Italian jalkapalloliitolle mahdollisesta vetovilpistä toimittuaan Sienan valmentajana.[40] Juventus hävisi ensimmäisen ottelunsa Serie A:ssa 49 otteluun 3. marraskuuta 2012, kun Inter voitti sen 1–3.[41] Vuoden aikana Juventus saavutti 94 pistettä pelaamissaan Serie A -otteluissa tehden uuden nimissään jo aiemmin olleen piste-ennätyksen.[42]

Paluu Mestareiden liigaan (2012–13)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaudella 2012–13 Juventus selvisi myös mukaan Euroopan korkeimpaan ja arvostetuimpaan seurajoukkuekilpailuun, Mestareiden liigaan. Juventus arvottiin Mestareiden liigassa samaan alkulohkoon FC Nordsjællandin, FK Šah’tar Donetskin ja Mestareiden liigan edellisen mestarin, Chelsea FC:n kanssa. Juventus aloitti Mestareiden liiga-taipaleensa 2–2 vierastasapelillä Chelseaa vastaan, Juventuksen maaleista vastasivat Leonardo Bonucci sekä Fabio Quagliarella. Juventus pelasi alkulohkossa kuusi ottelua, häviämättä yhtään. Se pelasi kolme tasapeliä, ja voitti kolme ottelua, mikä riitti nostamaan sen lohkovoittajaksi. Ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Juventus sai vastaansa skotlantilaisen Celtic FC:n. Joukkueiden välillä oli selvä tasoero, ja ottelusarjaan suursuosikkina lähtenyt Juventus eteni otteluparista jatkoon yhteismaalein 5–0. Näin Juventus eteni Mestareiden liigassa aina kahdeksan parhaan joukkoon. Seuraavaksi se sai vastaansa saksalaisen suurseuran Bayern Münchenin. Bayern voitti ensimmäisen osaottelun kotonaan 2–0. Bayernin toinen maali, jonka viimeisteli Thomas Müller, oli kuitenkin kyseenalainen, sillä maali oli monien mielestä selvä paitsio. Toisessa osa-ottelussa takaa-ajoasemassa ollut Juventus oli näin pakotettu hyökkäämään ja hakemaan raivokkaasti tasoitusmaaleja, mikä avasi Bayernille paikkoja vastahyökkäyksiin. Bayern iskikin niistä kahdesti, ja loppunumerot Torinossa olivat 2–0. Näin Juventus putosi jatkosta yhteismaalein 4–0.lähde?

Värit, tunnukset ja lempinimet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juventuksen logo vuosina 2004–2017.

Juventus on pelannut valkomustaraitaisissa paidoissa ja valkoisissa shortseissa (joskus mustissa) jo vuodesta 1903. Alun perin seura pelasi pinkeissä paidoissa, joihin kuuluivat mustat solmiot. Erään pelaajan isä teki ensimmäiset paidat, mutta jatkuva paitojen pesu kulutti niistä värit, ja seura joutui etsimään vuonna 1903 uudet paidat.[4]

Juventus kysyi englantilaiselta pelaajaltaan John Savagelta, oliko tällä yhteyksiä kotimaassaan kehenkään, joka voisi tarjota kulutusta paremmin kestävät uudet paidat. Savagella oli Nottinghamissa ystävä, joka oli paikallisen Notts Countyn kannattaja. Hän lähetti Torinoon laivarahtina mustavalkoraidalliset paidat.[4] Siitä lähtien Juventus on käyttänyt mustavalkoisia raitapaitoja.[4]

Juventuksen virallinen tunnuskuva muutettiin radikaalisti vuonna 2017. Aiemmin 1920-luvulta lähtien siihen oli tehty vain pienehköjä muunnoksia. Uusi tunnuskuva muodostuu kolmesta tyylitellystä J-kirjaimesta, kahdesta valkoisesta ja yhdestä mustasta.lähde?

Historiansa aikana seura on saanut lukuisia lempinimiä, tästä hyvänä esimerkkinä La vecchia signora (Vanha rouva). Sana vecchia (vanha) on sanaleikki Juventuksesta, joka tarkoittaa latinaksi nuoruutta, se on johdettu Juven tähtipelaajien iästä 1930-luvulta. Signora (rouva) -osa puolestaan tulee siitä, että seuran fanit kutsuivat Juventusta sillä nimellä sen menestyksen johdosta 1930-luvulla. Seuran lempinimiä ovat myös La Fidanzata d'Italia (Italian kihlattu), koska vuosien kuluessa seura sai paljon kannatusta eteläisessä Italiassa, alueiden siirtolaistyöntekijöiltä (enimmäkseen Napolista ja Palermosta), jotka saapuivat Torinoon Fiatin tehtaalle töihin 1930-luvulla. Muut lempinimet, I bianconeri (valkomustat) ja Le zebre (seepra), tulevat yksinkertaisesti Juventuksen väreistä.lähde?

Kannattajat ja kilpailijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juventus on eniten kannatettu seura Italiassa, yli 12 miljoonalla kannattajalla (28 % kaikista jalkapallofaneista), sanomalehti La Repubblican elokuussa 2007 tekemän tutkimuksen mukaan.[43] Juventus on myös yksi suosituimmista seuroista koko maailmassa, seuralla on arviolta noin 170 miljoonaa kannattajaa maailmassa (43 miljoonaa näistä Euroopassa), enimmäkseen välimerenalueen maissa.[3][44] Juventuksella on paljon faniklubeja myös Italian ulkopuolella aina Kanadassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Englannissa, Israelissa, Vietnamissa ja myös Suomessa.lähde?

Suuresta kannattajamäärästä huolimatta valkomustien pelejä käy keskimäärin katsomassa noin 35 000 kannattajaa, huomattavasti vähemmän kuin muilla suurilla eurooppalaisilla suurseuroilla. Tämä onkin herännyt keskustelua siitä, että Juventuksen pitäisi pelata kotiottelunsa muualla kuin Torinossa, sillä seuralla on niin paljon kannattajia muualla Italiassa. Kannattajia on paljon muun muassa eteläisessä Italiassa, josta johtuu seuran suuri kannattajamäärä vierasotteluissa.[45] Vieraspeleissä käy lähes yhtä monta seuran fania kuin Torinossa kotiotteluissalähde?.

Juventus täytti 109 vuotta vuonna 2006.

Juventus ultrilla on hyvät suhteet Piacenzan, ADO Den Haagandin ja Legia Warsawan faneihin. Seuran kannattajilla on monia kilpailijoita (lähes kaikki Italian seurat). Yksi näistä on paikallinen taisto Torinoa FC:tä vastaan, jota kutsutaan nimellä Derby della Mole (Torinon derby). Tämä kilpailu syntyi vuonna 1906, jolloin entiset Juventus-pelaajat perustivat Torino FC:n.lähde?

Toinen merkittävä ottelu on FC Internazionale Milanoa vastaan. Tätä kiihkeää ottelua kutsutaan nimellä Derby d'Italia (Italian derby), johtuen seurojen pysymisestä Serie A:ssa joka kausi sen perustamisesta lähtien. Tämä kesti aina vuoteen 2006 asti, jolloin Juventus tiputettiin Serie B:hen Italian jalkapalloskandaalin takia. Tämä ottelu on Italian intensiivisin eri kaupungin joukkueiden välillä. Seurat ovat myös kaksi suosituinta Italiassa, derby on yltynyt 90-luvun lopulla erittäin suosituksi, ja on nyt kaikkien aikojen huipussaan Juventuksen palattua Serie A:han vuonna 2007.[46]

Muita tärkeitä otteluja on esim. firenzeläista ACF Fiorentinaa vastaan. Juventuksen ja Fiorentinan välinen kiista kiihtyi äärimmilleen kaudella 1981–1982, jolloin Juventus voitti mestaruuden 1 pisteen erolla Fiorentinaan viimeisten peli-kierrosten käänteillä.[47] Juventus ja AS Roma ovat myös kilpailevia seuroja keskenään ja ovat olleet sitä jo pitkään.[48] AC Milaniakin vastaan käydään intensiivisiä kamppailuita, mutta se ei ole yltänyt Juventuksen ja Interin tasolle.[49] Myös SSC Napolia vastaan on vihamielisyyksiä seuran kannattajillalähde?.

Juventuksen fanit ovat myös erittäin huonoissa väleissä kaikkien englantilaisten seurojen kanssa. Tästä esimerkkinä kaudella 2002–2003 Mestareiden liigassa Delle Alpilla vierailivat englantilaiset Manchester United FC ja Newcastle United FC, tällöin stadionilla kuultiin laulua ”English Animals” läpi otteluiden. Suurin kauna Juventuksen kannattajilta kohdistuu kuitenkin liverpoolilaisjoukkueeseen Liverpool FC:hen. Tämä vihanpito alkoi vuonna 1985 tapahtuneen surullisenkuuluisan Heysel-stadionin onnettomuuden, jossa 39 Juventus-fania kuoli, silloisen Euroopan Cupin finaalissa, kuolleiden joukossa oli myös lapsia.[50] Lisäksi loukkaantuneita oli 450.[51] Tapahtumasta huolimatta finaali pelattiin ja Juventus voitti pelin 1–0 Michel Platinin rangaistuspotkumaalilla.[52]

Stadionit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahden ensimmäisen kauden ajan (1897 ja 1898) Juventus pelasi kotiottelunsa Parco del Valentinon- ja Parco Cittadellan-stadioneilla. Sen jälkeen seura siirtyi Piazza d'Armi Stadionille ja pelasi siellä aina vuoteen 1908 asti. Poikkeuksena ovat kaudet 1905 ja 1906, jotka seura pelasi Corso Re Umbertolla ja voitti siellä ensimmäisen scudettonsa 1905.lähde?

Stadio Municipale Benito Mussolini, jolla Juventus pelasi kotiottelunsa 57 vuoden ajan.

Sittemmin vuosina 1909–1922 seura pelasi kotiottelunsa Corso Sebastopoli Campilla. Sieltä seura siirtyi pelaamaan Corso Marsiglia Campille aina vuoteen 1933, jolloin Juventus sai jälleen pelata uudella stadionilla, tällä kertaa Stadio Benito Mussolinilla (ennen Stadio Comunale Vittorio Pozzo ja lopuksi Stadio Olimpico di Torino). Stadion vihittiin käyttöön vuonna 1934 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin. Tällä samaisella stadionilla Juventus pelasi 890 liigaottelua 57 vuoden ajan vuoteen 1990 asti.[53] Tällöin seura sai uuden tarvitsemansa stadionin, Stadio delle Alpin, joka sekin rakennettiin jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin, tällä kertaa vuoden 1990 kisoihinlähde?.

Delle Alpi pysyi seuran kotistadionina kaudet 1990–2006. Kaudeksi 2006–2007 seura palasi Stadio Olimpico di Torinolle eli Stadio Grande Torinolle, Delle Alpin remontin takia. Olimpicolla on 27 128 katettua istumapaikkaa, Delle Alpilla taas paikkoja on 69 000. Stadio Olimpico di Torino oli myös vuoden 2006 talviolympialaisten avajais- ja lopetusseremonianäyttämö.lähde?

Alkukeväästä 2008 Juventus sai Torinon valtuustolta luvan rakentaa uuden modernimman stadionin. Uusi stadion rakennettiin vanhan Delle Alpin tilalle. Stadionille tehtiin paikat noin 40 000 katsojalle ja sen yhteyteen rakennetaan muun muassa harjoituskenttä, sekä joitakin viihdekeskuksia, kuten elokuvateatteri.[54] Uudelle stadionille olikin tarvetta, ei pelkästään Torinossa vaan koko Italiassa, sillä maassa on Euroopan vanhimmat stadionit. Vanhojen stadioneiden infrastruktuuri on rapistunut, eikä niissä ole nykyajan standardien mukaisia turvatoimia. Lisäksi Delle Alpin näkyvyyttä haukuttiin kehnoksi. Lähin istumapaikka oli 28 metrin päässä kentästä, kun taas uudella stadionilla etäisyyttä on vain yhdeksän metriä.[55] Päästääkseen yhdeksän metrin läheisyyteen uudelle stadionille ei tullut juoksuratoja ja näin ollen se on tarkoitettu vain jalkapallolle.[56] Uuden stadionin rakentaminen aloitettiin vuonna 2009[57], ja Juventus Stadiumin avajaiset pidettiin 8. syyskuuta 2011.[58]

Pelaajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen joukkue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivitetty 29. toukokuuta 2024.[59]
Maalivahdit
01 Puola Wojciech Szczęsny
23 Italia Carlo Pinsoglio
36 Italia Mattia Perin
Puolustajat
02 Italia Mattia De Sciglio
03 Brasilia Bremer
04 Italia Federico Gatti
06 Brasilia Danilo
12 Brasilia Alex Sandro
24 Italia Daniele Rugani
27 Italia Andrea Cambiaso
33 Portugali Tiago Djaló
Keskikenttäpelaajat
05 Italia Manuel Locatelli
10 Ranska Paul Pogba
11 Serbia Filip Kostić
16 Yhdysvallat Weston McKennie
20 Italia Fabio Miretti
21 Italia Nicolò Fagioli
22 Yhdysvallat Timothy Weah
25 Ranska Adrien Rabiot
26 Argentiina Carlos Alcaraz (lainalla Southamptonista)
41 Italia Hans Nicolussi Caviglia
Hyökkääjät
07 Italia Federico Chiesa
09 Serbia Dušan Vlahović
14 Puola Arkadiusz Milik
15 Turkki Kenan Yıldız
17 Englanti Samuel Iling-Junior
18 Italia Moise Kean

Päävalmentajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alla lista Juventuksen päävälmentajista alkaen vuodesta 1923, jolloin Edoardo Agnelli sai puheenjohtajan tehtävän.

 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Jeno Karolý Unkari 1923–1926
József Viola Unkari 1927–1929
George Aitken Skotlanti 1929–1930
Carlo Carcano Italia 1930–1935
Carlo Bigatto ja Bene Gola Italia 1935–1935
Virginio Rosetta Italia 1927–1929
Umberto Galigaris Italia 1938–1940
Fegerico Munareti Italia 1940–1942
Felice Borel Italia 1942–1946
Renato Cesarini Italia 1946–1947
William Chalmers Skotlanti 1947–1949
Jesse Carver Italia 1949–1951
Luigi Bertolini Italia 1951–1951
György Sárosi Unkari 1951–1953
Aldo Olivieri Italia 1953–1955
 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Sandro Puppo Italia 1955–1957
Ljubiša Broćić Serbia 1957–1959
Teobaldo Depetrini Italia 1959–1959
Renato Casarini Italia 1959–1961
Carlo Parola Italia 1961–1961
Gunnar Gren ja Július Korostelev Ruotsi Tšekkoslovakia 1961–1961
Carlo Parola Italia 1961–1962
Paolo Lima Amaral Brasilia 1962–1964
Eraldo Monzeglio Italia 1964–1964
Heriberto Herrera Paraguay 1964–1969
Luis Carniglia Argentiina 1969–1970
Ercole Rabitti Italia 1970–1970
Armando Picchi Italia 1970–1971
Čestmír Vycpálek Tšekkoslovakia 1971–1974
Carlo Parola Italia 1974–1976
 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Giovanni Trapattoni Italia 1976–1986
Rino Marchesi Italia 1986–1988
Dino Zoff Italia 1988–1990
Luigi Maifredi Italia 1990–1991
Giovanni Trapattoni Italia 1991–1994
Marcello Lippi Italia 1994–1999
Carlo Ancelotti Italia 1999–2001
Marcello Lippi Italia 2001–2004
Fabio Capello Italia 2004–2006
Didier Deschamps Ranska 2006–2007
Claudio Ranieri Italia 2007–2009
Ciro Ferrara Italia 2009–2010
Alberto Zaccheroni Italia 2010
Luigi Delneri Italia 2010–2011
Antonio Conte Italia 2011–2014
 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Massimiliano Allegri Italia 2014–2019
Maurizio Sarri Italia 2019–2020
Andrea Pirlo Italia 2020–2021
Massimiliano Allegri Italia 2021–2024
Paolo Montero Uruguay 2024–

Puheenjohtajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Juventuksella on historiansa aikana ollut monta puheenjohtajaa, joista jotkut ovat olleet seuran omistajia ja toiset kunniapuheenjohtajia. Alla listattuna kaikki Juventuksen puheenjohtajat kautta aikain.[60]

 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Eugenio Canfari Italia 1897–1898
Enrico Canfari Italia 1898–1901
Carlo Favale Italia 1901–1902
Giacomo Parvopassu Italia 1903–1904
Alfredo Dick Sveitsi 1905–1906
Carlo Vittorio Varetti Italia 1907–1910
Attilio Ubertalli Italia 1911–1912
Heinrich Josef Hess Sveitsi 1913–1915
Fernando Nizza Italia 1915–1918
Corrado Corradini Italia 1919–1920
Gino Olivetti Italia 1920–1923
Edoardo Agnelli Italia 1923–1935
Giovanni Mazzonis Italia 1935–1936
 
Nimi Kansallisuus Vuodet
Emilio de la Forest de Divonne Italia 1936–1941
Pietro Dusio Italia 1941–1947
Giovanni Agnelli (Kunniapuheenjohtaja) Italia 1947–1954
Marcello Giustiniani Italia 1954–1955
Umberto Agnelli Italia 1955–1962
Vittore Catella Italia 1962–1971
Giampiero Boniperti (Kunniapuheenjohtaja) Italia 1971–1990
Vittorio Caissotti di Chiusano Italia 1990–2003
Franzo Grande Stevens (Kunniapuheenjohtaja) Italia 2003–2006
Giovanni Cobolli Gigli Italia 2006–2009
Jean-Claude Blanc Ranska 2009–2010
Andrea Agnelli Italia 2010–2022
Gianluca Ferrero Italia 2023–

Saavutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansalliset kilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lega Calcio Serie A[61]
    • Voittoja 35: 1905, 1925–26, 1930–31, 1931–32, 1932–33, 1933–34, 1934–35, 1949–50, 1951–52, 1957–58, 1959–60, 1960–61, 1966–67, 1971–72, 1972–73, 1974–75, 1976–77, 1977–78, 1980–81, 1981–82, 1983–84, 1985–86, 1994–95, 1996–97, 1997–98, 2001–02, 2002–03, 2011–12, 2012–13, 2013–14, 2014–15, 2015–16, 2016-17, 2017–18, 2018–19
    • Kakkostiloja 20: 1903, 1904, 1906, 1937–38, 1945–46, 1946–47, 1952–53, 1953–54, 1962–63, 1973–74, 1975–76, 1979–80, 1982–83, 1986–87, 1991–92, 1993–94, 1995–96, 1999–00, 2000–01, 2008–09
  • Coppa Italia[62]
    • Voittoja 13: 1937–38, 1941–42, 1958–59, 1959–60, 1964–65, 1978–79, 1982–83, 1989–90, 1994–95, 2014–15, 2015–16, 2016–17, 2017–18
    • Kakkostiloja 5: 1972–73, 1991–92, 2001–02, 2003–04, 2011–12
  • Supercoppa Italiana[63]
    • Voittoja 8: 1995, 1997, 2002, 2003, 2012, 2013, 2015, 2018
    • Kakkostiloja 3: 1990, 1998, 2005

Kansainväliset kilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mestarien liiga (entinen Euroopan Cup)(*)[65]
    • Voittoja 2: 1984–85, 1995–96
    • Kakkostiloja 7: 1972–73, 1982–83, 1996–97, 1997–98, 2002–03, 2014–15, 2016–17
  • UEFA Cup[67]
    • Voittoja 3: 1976–77, 1989–90, 1992–93
    • Kakkostiloja 1: 1994–95

Seuran tilastot ja ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Juven kaikkien aikojen paras maalintekijä Alessandro Del Piero.

Alessandro Del Piero pitää hallussaan Juventuksen virallista esiintymisennätystä (660, 17. tammikuuta 2011). Hän rikkoi Gaetano Scirean vanhan ennätyksen 6. maaliskuuta 2008 Palermoa vastaan käydyssä ottelussa.lähde?

Giampiero Boniperti pitää hallussaan Serie A:n peliennätystä 444 ottelulla.[72] Kaikki viralliset kilpailut mukaan lukien Juventuksen kaikkien aikojen maalintekijä on Alessandro Del Piero 280 maalillaan (17. tammikuuta 2011).

Del Pierosta tuli myös Vanhan rouvan paras maalintekijä Serie A:ssa lokakuussa 2010. Hän ohitti legendaarisen Giampiero Bonipertin, joka viimeisteli liigassa 178 maalia.[73]

Kaudella 1933–34 Felice Borel viimeisteli Serie A:ssa 31 maalia 34 ottelussa ja näin ollen pitää hallussaan vielä seuran yhden kauden maaliennätystä Serie A:ssa. Ferenc Hirzer on kuitenkin seuran maalikuningas 35 maalillaan, jotka hän teki Italian kansallisessa liigassa kaudella 1925–1926 (Italian jalkapalloilun ennätys). Juven maaliennätys yhdessä ottelussa on kuusi, ja tämän teki italialais-argentiinalainen Enrique Omar Sivori ottelussa verivihollista Internazionalea vastaan kaudella 1960–1961.lähde?

Ensimmäinen virallinen jalkapallo-ottelu, johon Juventus osallistui, pelattiin vuonna 1900, jolloin sarjan nimi oli ”Italian kansallinen liiga”. Juventus hävisi ottelun 0–1 FBC Torineselle. Suurinumeroisin voitto, jonka Juve on saanut, on 15–0 Centoa vastaan, Italian cupin toisella kierroksella kaudella 1926–1927. Pääsarjassa maalieroltaan suurin voitto on 11–0 ACF Fiorentinasta sekä US Fiumanasta kaudella 1928–1929. Juventuksen raskain tappio tuli seuran alkuaikoina kaudella 1912–1913, jolloin he hävisivät Torino FC:lle 0–8.lähde?

Juventus pitää hallussaan yhden kauden maaliennätystä, mukaan lukien Serie A, Italian cup ja eurooppalaiset kilpailut; 106 maalia kaudella 1992–1993.lähde?

Myötävaikutus Italian maajoukkueeseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Italian jalkapallomaajoukkue

Kaiken kaikkiaan Juventus on ”tuottanut” eniten maajoukkuepelaajia Italian maajoukkueeseen.[74] Se onkin ainoa italialainen seura, joka on ”tuottanut” pelaajia toisten jalkapallon maailmanmestaruuskisojen jälkeen jokaiseen Italian maajoukkueeseen.[75] Juventuksesta on osallistunut lukuisia pelaajia Italian MM-kisamatkoihin. Vuoden 1934 jalkapallon maailmanmestaruuskisoihin osallistui peräti yhdeksän Juventuksen pelaajaa.

Alla on luettelo Juventuksen pelaajista, jotka edustivat Italian maajoukkuetta sen voittaessa MM-kultaa.[76]

Kaksi joukkueen pelaajaa on voittanut MM-kisojen kultaisen kengän, Paolo Rossi vuonna 1982 ja Salvatore Schillaci vuonna 1990. Juventuksesta on tullut myös kaksi vuoden 1936 olympialaisten kultamitalistia, Alfredo Foni ja Pietro Rava. Kolme Juventuksen pelaajaa oli myös voittamassa Italian tähän asti ainutta Euroopan mestaruutta vuonna 1968, Sandro Salvadore, Ernesto Càstano ja Giancarlo Bercellino.[77]

Juventuksesta on tullut myös muille maille maailmanmestareita, nimittäin Ranskalle. Vuoden 1998 kannua olivat nostamassa Zinédine Zidane ja Didier Deschamps. Juventus on näin ollen tuottanut 24 jalkapallon maailmanmestaria, 22 Italialle ja 2 Ranskalle. Kolme Juventuksen pelaajaa Italian ulkopuolelta on myös voittanut Euroopan-mestaruuden. Espanjalainen Luis del Sol voitti kannun vuonna 1964. Ranskalainen Michel Platini voitti sen vuonna 1984 ja teki samalla kisojen maaliennätyksen (9 maalia), joka on vieläkin voimassa. Toinen ranskalainen EM-voittaja on Zinédine Zidane, joka oli voittamassa kisoja vuonna 2000.[78]

Juventus FC yrityksenä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

27. kesäkuuta 1967 Juventus Football Clubista tuli osakeyhtiö (ital. Società per Azioni).[79] 3. joulukuuta 2001 torinolaisseura listautui Italian pörssiin.[80] Juventuksen osakkeet on jaettu seuraavasti: 60 % omistaa Exor S.p.A. tai paremmin tunnettuna Agnellien perhesäätiö (Giovanni Agnelli & C.S.a.p.a – group), 7,5 % omistaa Libyan Arab Foreign Investment Co. ja jäljelle jäävät 32,5 % omistaa muut osakkeenomistajat.

SS Lazion ja AS Roman lisäksi Juventus on ainoa italialainen seura, joka on listautunut Italian pörssiin. Deloitten julkaiseman Football Money Leaguen mukaan Juventus oli maailman kolmanneksi varakkain seura kaudella 2005–2006, seuralla oli arviolta 251,2 miljoonan euron omaisuus.[81] Kauden 2006–2007 jälkeen Juventuksen varallisuus oli pudonnut 145,2 miljoonaan euroon, eli pudotusta oli tapahtunut 106 miljoonaa euroa. Tämä selittyneekin seuran pudottamisella sarjaporrasta alemmas vuonna 2006.[82] Juventuksen osakkeiden arvo on kuitenkin kasvanut koko ajan ja seura on pääsemässä tukevasti jaloilleen muun muassa sen varakkaiden omistajien ja hyvien peliesitysten ansiosta.[83]

Kauden 2010–2011 päättyessä Juventuksen velat olivat 95 miljoonaa euroa. Suurin syy suuren velan määrään oli uuden stadionin rakentaminen, joka maksoi 122 miljoonaa euroa. Myös jääminen Mestareiden liigan ulkopuolelle kahtena edellisenä kautena oli osasyynä huonoon taloudelliseen tulokseen.[84]

Sponsorit ja paitojen valmistajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ajanjakso Paidan valmistaja Sponsori
1979–1989 Kappa Ariston
1989–1992 Upim
1992–1995 Danone
1995–1998 Sony / Sony Minidisc
1998–1999 D+Libertà digitale / Tele+
1999–2000 CanalSatellite / D+Libertà digitale / Sony
2000–2001 Ciao Web / Lotto Sportal.com / Tele+
2001–2002 Lotto FASTWEB / Tu Mobile
2002–2003 FASTWEB / Tamoil
2003–2004 Nike
2004–2005 Sky Sports / Tamoil
2005–2007 Tamoil
2007–2010 New Holland (kuuluu Fiatille)[85]
2010–2012 BetClic / Balocco [86]
2012–2015 Jeep[87]
2015– Adidas

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Juventus building bridges in Serie B FIFA. Viitattu 21.8.2010. (englanniksi)
  2. ↑ Juventus Profile UEFA. Viitattu 22.5.2019. (englanniksi)
  3. ↑ a b Objectives and Strategies Juventus. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d Black & White Notts County. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  5. ↑ a b c d e f g The story of a legend Juventus. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  6. ↑ A brief history of Juventus soccernet.espn.go.com. Viitattu 30.10.2011. (englanniksi)
  7. ↑ Juventus vs Torino FIFA. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  8. ↑ European Footballer of the Year ("Ballon d'Or") rsssf.com. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  9. ↑ Tanti auguri, Presidente. I vostri messaggi su JuventusMember Juventus. Viitattu 26.9.2010. (italiaksi)
  10. ↑ Pablito - Italy's outstanding opportunist FIFA. Viitattu 26.9.2010. (englanniksi)
  11. ↑ 1995/96: Juve hold their nerve UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  12. ↑ 1996/97: Riedle makes Dortmund's day UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  13. ↑ 1997/98: Seventh heaven for Madrid UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  14. ↑ Zidane set for world record transfer to Real sport.scotsman.com. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  15. ↑ 2002/03: Shevchenko spot on for Milan UEFA. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  16. ↑ Lippi quits as Italy coach oneindia.in. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  17. ↑ Italian trio relegated to Serie B BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  18. ↑ Punishments cut for Italian clubs BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  19. ↑ Punishment reduced for Italy trio BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  20. ↑ Juventus win Serie B at a canter BBC. Viitattu 27.9.2010. (englanniksi)
  21. ↑ Ranieri appointed Juventus coach BBC. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  22. ↑ SPORT - CALCIO - SERIE A repubbliva.it. Viitattu 28.9.2010. (italiaksi)
  23. ↑ Knock Out Stages soccerlinks.net. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  24. ↑ Juve: via Ranieri, arriva Ferrara: «Fuori l'orgoglio» tuttosport.com. Viitattu 28.9.2010. (italiaksi)
  25. ↑ Ferrara handed Juventus reins UEFA. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  26. ↑ Diego finalises Juventus switch UEFA. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  27. ↑ Juventus comeback for defender Cannavaro UEFA. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  28. ↑ Goal.com Worldview: Martin Caceres To Juventus – Top Or Flop? goal.com. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  29. ↑ Lyon defender Grosso completes Juve switch ESPN. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  30. ↑ Zaccheroni replaces Ferrara as Juventus coach The Sydney Morning Herald. Viitattu 28.9.2010. (englanniksi)
  31. ↑ Zaccheroni nuovo allenatore della Juventus Juventus. Viitattu 28.9.2010. (italiaksi)
  32. ↑ Juventus nimesi valmentajaksi entisen pelaajansa mtv3.fi. Viitattu 31.5.2011.
  33. ↑ Official: Juventus Sign Matri, Quagliarella, Pepe and Motta bleacherreport.com. Viitattu 3.10.2011. (englanniksi)
  34. ↑ Milan riisuttiin aseista Juventuksen uudella areenalla YLE Urheilu. Viitattu 3.10.2011.
  35. ↑ Napoli ja Juventus maalitalkoissa YLE Urheilu. Viitattu 30.11.2011.
  36. ↑ Milito schießt Juventus zum Titel Kicker. Viitattu 7.5.2012.
  37. ↑ Juventuksella huikea tappioton kausi Yle Urheilu. Viitattu 29.8.2012.
  38. ↑ Napoli cup-mestariksi, Del Pieron Juventus-ura ohi Yle Urheilu. Viitattu 29.8.2012.
  39. ↑ Juventus vei Italian Supercupin Yle Urheilu. Viitattu 1.9.2012.
  40. ↑ Juve-luotsin valitus ei mennyt läpi - toimintakielto pysyy voimassa Yle Urheilu. Viitattu 29.8.2012.
  41. ↑ Juventuksen unelma 50 tappiottomasta ottelusta meni murskaksi Yle Urheilu. Viitattu 20.11.2012.
  42. ↑ Juventus teki historiaa - "Erityinen vuosi" Yle Urheilu. Viitattu 22.12.2012.
  43. ↑ Tifosi, Juventus la più amata repubblica.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  44. ↑ Napoli: Back where they belong FIFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  45. ↑ I Club Di Calcio Piu' Seguiti Per Singola Regione calcioinborsa.com. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  46. ↑ Juve-Inter, storia di una rivalità tuttosport.com. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  47. ↑ Quell'antica ruggine tra Juve e Fiorentina gazzetta.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  48. ↑ Juve-Roma, rivalità antica tuttosport.com. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  49. ↑ Juve e Milan, la sfida infinita storia di rivalità e di campioni repubblica.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  50. ↑ Glenn Moore: Taunts and trouble mar Juve's attempts to deal with the past The Independent. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  51. ↑ Juventus - The Old Lady climbs to the top of the world FIFA. Viitattu 15.10.2010. (englanniksi)
  52. ↑ Michel Platini - Player Profile and Career History football-history.net. Viitattu 15.10.2010. (englanniksi)
  53. ↑ Olympic Stadium Juventus. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  54. ↑ Juventus Reveal New Stadium Plans goal.com. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  55. ↑ Stadio, presentato il progetto al Comune di Torino Juventus. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  56. ↑ Juve reveal stadium plans rte.ie. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  57. ↑ New Juventus stadium has an air of victory - Antonio Conte goal.com. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  58. ↑ Magpies hold Juve in stadium opener ESPN Soccernet. Viitattu 11.9.2011. (englanniksi)
  59. ↑ Rosa della Prima Squadra Maschile Juventus Juventus FC. Viitattu 29.5.2024. (italiaksi)
  60. ↑ Juventus FC - Current and former staff Transfermarkt. Viitattu 29.5.2024. (englanniksi)
  61. ↑ Serie A TIM: Albo d'oro lega-calcio.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)[vanhentunut linkki]
  62. ↑ TIM Cup: Albo d'oro lega-calcio.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  63. ↑ Supercoppa TIM: Albo d'oro lega-calcio.it. Viitattu 29.9.2010. (italiaksi)
  64. ↑ Italy - List of Second Division (Serie B) Champions rsssf.com. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  65. ↑ European Champions' Cup rsssf.com. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  66. ↑ UEFA Cup Winners' Cup - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  67. ↑ UEFA Europa League - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  68. ↑ UEFA Intertoto Cup - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  69. ↑ UEFA Super Cup - History UEFA. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  70. ↑ A Brief History Of The Intercontinental Cup napit.co.uk. Viitattu 29.9.2010. (englanniksi)
  71. ↑ European/South American Cup: All-time finals UEFA. Viitattu 20.1.2011. (englanniksi)
  72. ↑ Competizione: Campionato juworld.net. Viitattu 17.1.2011. (italiaksi)
  73. ↑ A Reminder of the Beautiful Game nytimes.com. Viitattu 17.1.2011. (englanniksi)
  74. ↑ Forza Azzurri Statistics homestead.com. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  75. ↑ Juve players at the World Cup Juventus. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)}
  76. ↑ Forza Azzurri Statistics, History: Team Honours 1 Forza Azzurri. Viitattu 25.12.2010. (englanniksi)
  77. ↑ European Championship 1968 - Details Final Tournament rsssf.com. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  78. ↑ European Championship rsssf.com. Viitattu 30.9.2010. (englanniksi)
  79. ↑ Prospetto informativo OPV 24 maggio 2007 (page 53) consob.it. Viitattu 30.9.2010. (italiaksi)
  80. ↑ Juventus Football Club borsaitaliana.it. Viitattu 30.9.2010. (italiaksi)
  81. ↑ Real Madrid y Barcelona son los clubes más ricos del mundo Deloitte. Viitattu 23.10.2010. (espanjaksi)
  82. ↑ United rise but Real Madrid stays top Deloitte. Viitattu 23.10.2010. (englanniksi)
  83. ↑ Real Madrid becomes the first sports team in the world to generate €400m in revenues as it tops Deloitte Football Money League Deloitte. Viitattu 23.10.2010. (englanniksi)
  84. ↑ Serie A -jättiläinen veloissa: "Sietämätön tilanne" iltalehti.fi. Viitattu 18.10.2011.
  85. ↑ FIAT Groups Sponsors Juventus sportbusiness.com. Viitattu 1.2.2011. (englanniksi)
  86. ↑ Juventus signs home shirt gaming sponsor sportbusiness.com. Viitattu 1.2.2011. (englanniksi)
  87. ↑ Juventus sign €35 million sponsorship deal with Jeep goal.com. Viitattu 14.7.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Juventus FC.

Viralliset sivut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historialliset ja tilastolliset sivustot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • rsssf.com, Seria A:n historiaa kaudesta 1929–30 (englanniksi)

Epävirallisia sivustoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Serie A 2024–2025

Atalanta | Bologna | Cagliari | Como | Empoli | Fiorentina | Genoa | Inter | Juventus | Lazio |
Lecce | Milan | Monza | Napoli | Parma | Roma | Torino | Udinese | Venezia | Verona

Kausi ja
voittaja
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juventus_FC&oldid=22708262”