Didier Deschamps
| |||
| Henkilötiedot | |||
|---|---|---|---|
| Koko nimi | Didier Claude Deschamps | ||
| Syntymäaika | 15. lokakuuta 1968 | ||
| Syntymäpaikka | Bayonne, Ranska | ||
| Pelipaikka | keskikenttäpelaaja | ||
| Pituus | 174 senttimetriä | ||
| Lempinimi | Didi | ||
| Seura | |||
| Seura | Ranska | ||
| Tehtävä | Päävalmentaja | ||
| Junioriseurat | |||
| 1976–1983 | Bayonne | ||
| 1983–1985 | Nantes | ||
| Seurat | |||
| Vuodet | Seura | O | (M) |
| 1985–1989 | Nantes | 111 | (4) |
| 1989–1994 | Marseille | 123 | (6) |
| 1990–1991 | → Bordeaux (laina) | 29 | (3) |
| 1994–1999 | Juventus | 124 | (4) |
| 1999–2000 | Chelsea | 27 | (0) |
| 2000–2001 | Valencia | 13 | (0) |
| Yhteensä | 427 | (17) | |
| Maajoukkue | |||
| 1988–1989 | Ranska U21 | 18 | (0) |
| 1989–2000 | Ranska | 103 | (4) |
| Valmennusura | |||
| 2001–2005 | Monaco | ||
| 2006–2007 | Juventus | ||
| 2009–2012 | Marseille | ||
| 2012– | Ranska | ||
|
Seurajoukkueuran tilastot kattavat vain kansalliset sarjat. | |||
| Mitalit | |||
|---|---|---|---|
| Miesten jalkapallo | |||
Maa:  Ranska (pelaajana)
| |||
| MM-kilpailut | |||
 Kultaa |
Ranska 1998 | Jalkapallo | |
| EM-kilpailut | |||
| Kultaa |
Belgia & Hollanti 2000 | Jalkapallo | |
| Maa: Ranska (valmentajana)
| |||
| MM-kilpailut | |||
| Kultaa |
Venäjä 2018 | jalkapallo | |
 Hopeaa |
Qatar 2022 | jalkapallo | |
| EM-kilpailut | |||
| Hopeaa |
Ranska 2016 | jalkapallo | |
| Kansojen liiga | |||
| Kultaa |
Kansojen liiga 2020–2021 | jalkapallo | |
Didier Claude Deschamps (s. 15. lokakuuta 1968 Bayonne, Akvitanian hallintoalue, Ranska) on ranskalainen jalkapallovalmentaja ja entinen puolustava keskikenttäpelaaja. Heinäkuusta 2012 lähtien hän on toiminut Ranskan maajoukkueen päävalmentajana.
Ura pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pelaajaurallaan puolustavana keskikenttämiehenä viihtynyt Deschamps edusti Nantesia, Marseillea, Bordeaux'ta, Juventusta, Chelseaa ja Valenciaa. Hän saavutti urallaan muun muassa kaksi Ranskan mestaruutta, kolme Italian mestaruutta, kaksi Mestarien liigan voittoa, Intercontinental Cupin voiton ja FA Cupin voiton.
Ranskan maajoukkueessa Deschamps pelasi 103 ottelua ja teki niissä neljä maalia.[1] Hän edusti Ranskaa MM-kisoissa vuonna 1998 sekä EM-kisoissa vuosina 1992, 1996 ja 2000. Deschamps toimi Ranskan kapteenina maan voittaessa mestaruuden vuoden 1998 MM-kotikisoissa ja vuoden 2000 EM-kisoissa.
Meriitit pelaajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainväliset kilpailut
- Maailmanmestaruus: 1998
- Euroopan mestaruus: 2000
- Mestarien liiga (2): 1993, 1996
- Intercontinental Cup: 1996
- UEFA Super Cup: 1996
Ranska
- Ranskan mestaruus (2): 1991, 1992
Italia
- Italian mestaruus (3): 1995, 1997, 1998
- Coppa Italia: 1995
- Italian supercup (2): 1995, 1997
Englanti
- FA Cup: 2000
Ura valmentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Deschamps lopetti pelaajauransa vuonna 2001 ja ryhtyi samana vuonna AS Monacon päävalmentajaksi. Hän johti Monacon Mestarien liigan finaaliin vuonna 2004, mutta erosi tehtävästään seuraavana vuonna. Juventuksen päävalmentajaksi Deschamps nimitettiin kesällä 2006. Hän johdatti Serie B:hen kabinettipäätöksellä pudotetun Juventuksen sarjan voittoon ja liiganousuun, mutta erosi tehtävästään kauden päätyttyä. [2]
Juventuksesta lähtönsä jälkeen Deschamps oli useiden siirtohuhujen kohteena. Toukokuussa 2009 Deschamps allekirjoitti vihdoin uuden valmennussopimuksen ja siirtyi kesällä 2009 Olympique de Marseillen peräsimeen. [3] Deschampsin johdolla Marseille lähti kauteen 2009–2010 taistelemaan mestaruudesta. Seuran 17 vuotta kestänyt kausi ilman pokaalia päättyi lopulta maaliskuun lopussa, kun Deschamps johdatti joukkueen Coupe de la Liguen voittoon. Ensimmäistä kertaa loppuottelussa esiintynyt Marseille kaatoi FC Girondins de Bordeaux'n 3–1. [4] Lopullisesti kauden kruunasi liigamestaruuden varmistuminen kaksi kierrosta ennen sarjan loppua. Mestaruus oli Marseillen ensimmäinen sitten kauden 1991–1992, jolloin Deschamps oli juhlimassa sitä pelaajana. [5]
Kaudella 2010–2011 Olympique Marseille jatkoi hyviä esityksiään Deschampsin alaisuudessa. Mestarien liigassa Marseille eteni alkulohkostaan jatkoon, mutta tie katkesi ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Manchester Unitedia vastaan. Avausottelu päättyi 0–0, mutta Old Traffordilla tuli tappio 2–1. Deschamps luotsasi OM:n toistamiseen Coupe de la Liguen mestaruuteen, kun finaalissa kaatui Montpellier HSC 1–0. [6] Keväällä 2011 Deschampsin ja OM:n seurajohdon kerrottiin ajautuneen erimielisyyksiin seuran kehittämisestä. Liigamestaruuden karattua Lille OSC:lle kasvoivat huhut Deschampsin siirtymisestä AS Roman tai Chelsean peräsimeen. Kesäkuun alussa Deschamps kuitenkin katkaisi huhuilta siivet allekirjoitettuaan kesään 2014 ulottuvan kaksivuotisen jatkosopimuksen OM:n kanssa. [7]
Kaudella 2011–2012 Marseille pelasi kehnon liigakauden ja putosi jo syksyllä kauas mestaruuskamppailusta. Mestarien liigassa joukkue taisteli tiensä jatkoon alkulohkosta ja pudotti ensimmäisellä pudotuspelikierroksella Internazionalen, mutta puolivälierissä FC Bayern München oli parempi yhteismaalein 4–0. Synkkään kauteen lohdutusta toi seuran kolmas perättäinen Coupe de la Liguen mestaruus, kun Olympique Lyonnais kaatui finaalissa 1–0. [8]
Kesäkuussa 2012 Deschamps kertoi olevansa valmis jättämään Marseillen päävalmentajuuden kehnon kauden jälkeen. Deschampsin mukaan olosuhteet seurassa ovat sellaiset, ettei hänen jatkonsa palvele kummankaan osapuolen etuja. [9] Deschampsin ja Marseillen seurajohdon väliset keskustelut päättyivät tuloksettomina 30. kesäkuuta ja niitä on tarkoitus jatkaa uudelleen 2. heinäkuuta. Suurimmat kiistat koskevat rahan käyttöä: Deschamps haluaisi käyttöönsä suuremman pelaajabudjetin, jota seuran omistaja Marghareta Louis-Dreyfus ei ole valmis antamaan. Lisäksi Deschampsilla on erimielisyyksiä urheilutoimenjohtaja José Anigo kanssa. [10] Lopulta Marseille ilmoitti 1. heinäkuuta, ettei Deschamps jatka seuran päävalmentajana. [11]
Deschampsin jätettyä Marseille, huhut hänen siirtymisestään Ranskan maajoukkueen päävalmentajaksi alkoivat. Deschamps kieltäytyi jo kerran tehtävästä, mutta lopulta hän teki sopimuksen maan jalkapalloliiton kanssa 9. elokuuta. [12] Deschampsin johdolla Ranska pelasi vaikeat karsinnat MM-kisoihin 2014. Deschamps sai paljon kritiikkiä joukkueen aneemisista esityksistä ja erityisesti maalinteko-ongelmista. Syksyn 2013 aikana joukkue alkoi löytää peli-ilon ja kukisti esimerkiksi Australian 6–0 ja MM-karsinnoissa Suomen 3–0. [13][14] Lopulta Ranska sijoittui karsintalohkonsa kakkoseksi ja pelasi jatkokarsinnoissa Ukrainaa vastaan. Ensimmäinen osaottelu päättyi katastrofaaliseen 0–2 tappioon Kiovassa. Ranska nousi kuitenkin sillasta ja voitti kotonaan 3–0 edeten näin viidettä kertaa perättäin MM-lopputurnaukseen. [15] Karsintojen jälkeen Ranskan jalkapalloliitto teki Deschampsin kanssa vuoteen 2016 ulottuvan jatkosopimuksen. [16]
MM-kisoissa 2014 Ranska voitti alkulohkonsa kaatamalla Hondurasin ja Sveitsin selvin lukemin. Pudotuspeleissä Ranska kaatoi Nigerian 2–0, mutta joutui puolivälierissä taipumaan tiukan taistelun jälkeen sittemmin maailmanmestaruuden voittaneelle Saksalle 1–0.[17] Deschamps jatkoi MM-lopputurnauksen jälkeen päävalmentajana EM-lopputurnaukseen 2016. Kotikisoissaan Ranska voitti alkulohkonsa ja pudotti pudotuspeleissä Irlannin, Islannin ja Saksan edeten loppuotteluun. Finaalissa Deschamps ja Ranska kokivat kuitenkin suuren pettymyksen, kun Portugali voitti historiansa ensimmäisen Euroopan mestaruuden jatkoajalla.[18]
Deschamps jatkoi Ranskan valmentajana ja luotsasi Les Bleusin MM-lopputurnaukseen 2018. Ranska hävisi karsinnoissa vain yhden ottelun ja voitti karsintalohkonsa. Lokakuussa 2017 Deschamps allekirjoitti Ranskan jalkapalloliiton kanssa vuoteen 2020 ulottuvan jatkosopimuksen.[19] Deschamps sai ennen lopputurnausta kovaa kritiikkiä osakseen pelaajavalinnoistaan jättämällä esimerkiksi Karim Benzeman, Alexandre Lacazetten ja Anthony Martialin ulos kisoista. Kisojen alettua kritiikkiä tuli peliesityksistä, vaikka Ranska etenikin alkulohkostaan jatkoon häviämättä otteluakaan. Deschamps antoi tulosten puhua puolestaan ja pudotuspeleissä Ranska hurmasi erityisesti Kylian Mbappén esityksillä. Ranska raivasi tieltään Argentiinan, Uruguayn ja Belgian matkalla loppuotteluun. Finaalissa Ranska otti toisen maailmanmestaruutensa voitettuaan Kroatian 4–2.[20] Deschampsista tuli Mário Zagallon ja Franz Beckenbauerin lisäksi kolmas henkilö, joka on voittanut maailmanmestaruuden sekä pelaajana että valmentajana.[21]
Maailmanmestaruuden jälkeen Deschamps jatkoi päävalmentajana ja luotsasi Ranskan EM-lopputurnaukseen 2020, joka pelattiin koronapandemian vuoksi vasta kesällä 2021. Ranskalle turnaus oli nihkeä. Vaikka Ranska etenikin lohkovoittajana jatkopeleihin, se voitti alkulohkossaan vain Saksan ja pelasi tasan Unkaria ja Portugalia vastaan. Ranska tie nousi pystyyn jo neljännesvälierissä, kun Sveitsi voitti rangaistuspotkukilpailussa.[22] Deschamps jatkoi pettymyksestä huolimatta päävalmentajana ja johdatti lokakuussa 2021 Ranskan Kansojen liigan voittoon, kun finaaliturnauksen loppuottelussa kaatui Espanja maalein 2–1.[23] Deschampsista on tullut menestyksen myötä paitsi yksi Ranskan historian menestyneimmistä maajoukkuevalmentajista, myös pisimpään tehtävää hoitanut valmentaja.[24] Hän jatkoi menestyksekkäästi myös MM-lopputurnauksessa 2022 johdattaen Ranskan toista kertaa perättäin MM-loppuotteluun. Finaalissa Argentiina oli vahvempi rangaistuspotkukilpailun jälkeen, joten Deschampsista ei tullut sitten Vittorio Pozzon toista valmentajaa, joka olisi voittanut kaksi perättäistä maailmanmestaruutta.[25][26] Kisojen jälkeen Ranskan jalkapalloliitto teki Deschampsin kanssa vuoteen 2026 ulottuvan jatkosopimuksen.[27]
Meriitit valmentajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Mestarien liiga
- Hopeaa: 2004
- Ranskan mestaruus: 2010
- Coupe de la Ligue (4): 2003, 2010, 2011, 2012
- Serie B: 2007
- Maailmanmestaruus: 2018
- EM-hopeaa: 2016
- UNFP:n vuoden valmentaja Ligue 1:ssä: 2004
- France Footballin vuoden valmentaja Ranskassa (3): 2003, 2010, 2018
- FIFA:n vuoden valmentaja: 2018
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Deschamps on naimisissa ja hänellä on yksi poika, Dylan.[28]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Pierrend, José Luis: France - Record International Players 17.7.2018. RSSSF. Viitattu 1.11.2018. (englanniksi)
- ↑ MTV3 Internet: Deschampsin ero Juventuksen peräsimestä varmistui (Luettu: 27. toukokuuta 2007)
- ↑ Didier Deschamps valmentamaan Marseillea
- ↑ Marseille end long wait
- ↑ Marseille end 18-year title drought!
- ↑ Taiwo tips final Marseille's way
- ↑ Deschamps jusqu'en 2014 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ BRANDÃO DELIVERS COUPE DE LA LIGUE FOR OM
- ↑ Deschamps confirms desire to leave Marseille
- ↑ Entre désordre et inquiétudes
- ↑ Deschamps, c'est bien fini
- ↑ Didier Deschamps, nouvel entraîneur des Bleus: ce qu'il faut savoir
- ↑ France-l'Australie : presque dans le top 5 des Bleus (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Maalinteko Suomelle tervanjuontia – Ranska jyräsi vakuuttavaan voittoon
- ↑ Ranska riemuitsee huimasta noususta: ”Emme unohda tätä koskaan”
- ↑ Deschamps prolongé au poste de sélectionneur des Bleus jusqu’en 2016 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Germany beats France 1-0, reaches World Cup semis (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Portugal beat France to win Euro 2016 final with Éder’s extra-time goal
- ↑ Didier Deschamps signs new France deal to stay as coach until 2020
- ↑ France are worthy World Cup winners after seeing off Croatia
- ↑ Didier Deschamps Becomes Third to Win World Cup as Player and Manager
- ↑ Switzerland edge France on penalties
- ↑ Mbappen maali sinetöi Kansojen liigan voittopokaalin Ranskalle
- ↑ Didier Deschamps on voittanut lähes kaiken, mutta saa silti rapaa – näin hän on vienyt Ranskan pohjalta huipulle
- ↑ Who is Vittorio Pozzo French World Cup coach Didier Deschamps is trying to emulate
- ↑ Älytön MM-finaali! Argentiina voitti rangaistuspotkukilpailun, maalivahdilta härski ele palkintojenjaossa – Yle seuraa MM-kisojen jälkipyykkiä
- ↑ France head coach Didier Deschamps signs new contract until 2026
- ↑ Qui est Dylan, le fils de Didier Deschamps ?
| Edeltäjä: – |
Mestarien liigan voittanut kapteeni 1993 |
Seuraaja: Mauro Tassotti |
| Edeltäjä: Vincent Guérin |
France Footballin vuoden pelaaja 1996 |
Seuraaja: Lilian Thuram |
| Edeltäjä: Jacques Santini Laurent Blanc Zinédine Zidane |
France Footballin vuoden valmentaja 2003 2010 2018 |
Seuraaja: Paul Le Guen Rudi Garcia Christophe Galtier |
| Edeltäjä: Zinédine Zidane |
FIFA:n vuoden valmentaja 2018 |
Seuraaja: Jürgen Klopp |
| Edeltäjä: Guy Lacombe |
UNFP:n Vuoden valmentaja Ligue 1:ssä 2004 |
Seuraaja: Paul Le Guen |
| Edeltäjä: Claude Puel |
AS Monacon päävalmentaja 2001–9/2005 |
Seuraaja: Jean Petit |
| Edeltäjä: Fabio Capello |
Juventuksen päävalmentaja 2006–2007 |
Seuraaja: Claudio Ranieri |
| Edeltäjä: Eric Gerets |
Olympique de Marseillen päävalmentaja 2009–2012 |
Seuraaja: Élie Baup |
Batteux (1955-62) • Guérin (1962–66) • Arribas ja Snella (1966) • Fontaine (1967) • Dugauguez (1967-68)
Boulogne (1969–73) • Kovács (1973–75) • Hidalgo (1976–84) • Michel (1984-88)
Platini (1988–92) • Houllier (1992–93) • Jacquet (1993–98) • Lemerre (1998–2002) • Santini (2002–04)
Domenech (2004–2010) • Blanc (2010–2012) • Deschamps (2012–)
1930 
Alberto Suppici | 1934 .svg){kind=small}
Vittorio Pozzo | 1938 Vittorio Pozzo | 1950 Juan López | 1954 
Sepp Herberger | 1958 
Vicente Feola | 1962 Aymoré Moreira | 1966 
Alf Ramsey | 1970 Mário Zagallo | 1974 Helmut Schön | 1978 
César Luis Menotti | 1982 
Enzo Bearzot | 1986 Carlos Bilardo | 1990 Franz Beckenbauer | 1994 Carlos Alberto Parreira | 1998 Aimé Jacquet | 2002 Luiz Felipe Scolari | 2006 Marcello Lippi | 2010 
Vicente del Bosque | 2014 Joachim Löw | 2018 Didier Deschamps
1930 José Nasazzi | 1934 Gianpiero Combi | 1938 Giuseppe Meazza | 1950 Obdulio Varela | 1954 Fritz Walter | 1958 Hilderaldo Bellini | 1962 Mauro Ramos | 1966 Bobby Moore | 1970 Carlos Alberto | 1974 Franz Beckenbauer | 1978 Daniel Passarella | 1982 Dino Zoff | 1986 Diego Maradona | 1990 Lothar Matthäus | 1994 Dunga | 1998 Didier Deschamps | 2002 Cafu | 2006 Fabio Cannavaro | 2010 Iker Casillas | 2014 Philipp Lahm | 2018 Hugo Lloris
1960 .svg){kind=small}
Igor Netto | 1964 .svg){kind=small}
Fernando Olivella | 1968 Giacinto Facchetti | 1972 Franz Beckenbauer | 1976 
Anton Ondruš | 1980 Bernard Dietz | 1984 Michel Platini | 1988 
Ruud Gullit | 1992 
Lars Olsen | 1996 Jürgen Klinsmann | 2000 Didier Deschamps | 2004 
Theodoros Zagorakis | 2008 Iker Casillas | 2012 Iker Casillas | 2016 
Cristiano Ronaldo
1 Lloris | 2 Debuchy | 3 Evra | 4 Varane | 5 Sakho | 6 Cabaye | 7 Cabella | 8 Valbuena | 9 Giroud | 10 Benzema | 11 Griezmann | 12 Mavuba | 13 Mangala | 14 Matuidi | 15 Sagna | 16 Ruffier | 17 Digne | 18 Sissoko | 19 Pogba | 20 Rémy | 21 Koscielny | 22 Schneiderlin | 23 Landreau | Valmentaja Deschamps
| ||||||||||||||
