Manchester City FC
| Manchester City | ||||
|---|---|---|---|---|
 |
||||
| Koko nimi | Manchester City Football Club | |||
| Lempinimet | City, The Citizens, The Sky Blues | |||
| Perustettu |
1880; nimellä St. Mark’s (West Gorton) 16. huhtikuuta 1894; nimellä Manchester City |
|||
| Kaupunki | Manchester | |||
| Kotiareena | City of Manchester Stadium | |||
| – kapasiteetti | 55 097[1] | |||
| Sarja | Englannin Valioliiga | |||
| Sarjataso | 1. | |||
| Värit | ||||
| Omistaja | City Football Group | |||
| Toimitusjohtaja |
 Ferran Soriano |
|||
| Puheenjohtaja |
 Khaldoon Al Mubarak |
|||
| Päävalmentaja |
Pep Guardiola |
|||
|
||||
Manchester City Football Club on jalkapalloseura Manchesterista, Englannista. Se pelaa maan korkeimmalla sarjatasolla Valioliigassa.
Seura on voittanut Englannin liigan mestaruuden kahdeksan kertaa, FA Cupin kuudesti, Liigacupin kahdeksan kertaa sekä Cup-voittajien cupin kerran. Joukkueen menestyksekkäimmät ajat ovat toistaiseksi ajoittuneet 1960- ja 1970-lukujen vaihteen molemmin puolin sekä 2010- ja 2020 -luvuilla.
Manchester Cityn omistaa Abu Dhabin emiirin Khalifa bin Zayed al-Nahyanin velipuolen šeikki Mansour bin Zayed al-Nahyanin omistama Abu Dhabi United Group, joka osti sen Thaimaan vallasta syöstyltä entiseltä pääministeriltä Thaksin Shinawatralta syksyllä 2008.[2]
Manchester Cityn suurin kilpailija on samasta kaupungista tuleva Manchester United.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1880 Gortonissa, Manchesterin kaakkoisosassa, kaksi St. Marksin kirkon vartijaa perusti seuran nimeltään West Gorton (St. Marks). Vuonna 1887 seura muutti Hyde Roadille, Ardwickiin, kaupungin itäpuolelle ja sen uudeksi nimeksi tuli uuden sijaintipaikan mukaan Ardwick AFC. Joukkue liittyi Englannin jalkapalloliigaan 2. divisioonaan vuonna 1892. Kaudella 1893–1894 seura kärsi talousvaikeuksista ja se jouduttiin perustamaan uudelleen nykyisellä nimellään, Manchester City Football Club.
Vuonna 1899 City voitti 2. divisioonan mestaruuden, minkä myötä se nousi 1. divisioonaan. Seura putosi 1. divisioonasta kauden 1901–1902, kun se jäi sarjan viimeiseksi 28 pisteellä. Toiseksi viimeiseksi sijoittunut Birmingham City keräsi kaksi pistettä enemmän. Manchester City nousi takaisiin 1. divisioonaan seuraavalla kaudella. 23. huhtikuuta 1904 joukkue ylsi ensimmäiseen suursaavutukseensa, kun se voitti FA Cupin loppuottelussa Bolton Wanderersin maalein 1–0. Samalla kaudella se sijoittui liigassa toiseksi. Mestaruuden voitti Sheffield Wednesday 47 sarjapisteellä, kun Manchester City sai kasaan 44 pistettä.[3] Tämän jälkeen seura kärsi jälleen talousvaikeuksista ja joutui erottamaan vuonna 1906 17 pelaajaa, joukossa kapteeni Billy Meredith.lähde? Joukkue putosi 1. divisioonasta kauden 1908–1909 päätteeksi, mutta nousi heti seuraavalla kaudella takaisin.[3] Vuonna 1920 Hyde Roadin pääkatsomo tuhoutui tulipalossa ja 1923 seura muutti Maine Roadille.
1930-luvulla City pelasi kahdesti FA Cupin loppuottelussa. Vuonna 1933 se hävisi Evertonille, mutta vuoden kuluttua, 1934, voitti Portsmouthin ja historiansa toisen cup-mestaruuden. Vuonna 1937 seura voitti ensimmäisen liigamestaruutensa, mutta seuraavalla kaudella se putosi 2. divisioonaan, vaikka teki kauden aikana enemmän maaleja kuin yksikään muu joukkue.
1950-luvulla Manchester City otti taktiseen peliinsä vaikutteita unkarilaisilta, jotka olivat 1953 voittaneet Englannin maajoukkueen Wembleyllä maalein 6–3. Taktiikan avainpelaaja oli Don Revie, joten taktiikasta käytettiin nimeä Revie Plan. Seura eteni jälleen kahtena peräkkäisenä vuotena, 1955 ja 1956, FA Cupin finaaliin. Ensimmäisenä vuonna se hävisi ottelun, mutta 1956 voitti Birmingham Cityn maalein 3–1. Ottelussa maalivahti Bert Trautmann jatkoi peliä niska murtuneena.
Vuonna 1965 joukkueen managereiksi tulivat Joe Mercer ja Malcolm Allison. Heti ensimmäisellä kaudella City voitti 2. divisioonan mestaruuden. Kahden vuoden kuluttua tästä seura voitti liigan mestaruuden toisen kerran historiansa aikana. Menestystä jatkui vielä vuosia eteenpäin, kun joukkue 1969 voitti FA Cupin ja 1970 Euroopan cup-voittajien cupin peitottuaan loppuottelussa Górnik Zabrzen maalein 2–1. Samana vuonna se voitti lisäksi Liigacupin. 1970-luvun alkupuolella City jäi kahdesti pisteen päähän liigamestaruudesta ja selvityi 1974 liigacupin finaaliin, mutta jäi siinäkin vailla pokaalia. 1970-luvun viimeisen suursaavutuksensa City saavutti 1976 Liigacupissa, missä se voitti loppuottelussa Newcastle Unitedin maalein 2–1.
Vuonna 1979 Malcolm Allison palasi seuran peräsimeen ja tuhlasi suuria summia rahaa epäonnistuneisiin pelaajahankintoihin kuten Steve Daleyyn. 1980-luvun aikana joukkueella oli peräti seitsemän eri manageria. Vuonna 1981 se selviytyi FA Cupin finaaliin, missä uusintakohtaamisessa hävisi tittelin Tottenhamille. Vuosikymmenen aikana se putosi kaksi kertaa, 1983 ja 1987, korkeimmalta sarjatasolta, mutta sijoittui vielä manageri Peter Reidin kaudella 1. divisioonassa, joka tuolloin oli korkein sarjataso, viidenneksi kaudella 1990–1991. Kuitenkin pian tämän jälkeen joukkueella alkoi alamäki. Vielä 1992 se oli mukana korkeimman sarjatason joukkueena perustamassa nykyistä Valioliigaa. Vuonna 1996 se putosi 1. divisioonaan ja kahden siellä vietetyn kauden jälkeen se putosi vielä sarjaporrasta alemmas. 2. divisioonassa City pelasi kuitenkin vain yhden kauden voitettuaan dramaattisessa playoff-finaalissa Gillinghamin rangaistuspotkuilla 4–2. City oli 2–0 tappiolla vielä 88. minuutin kohdalla, mutta 2–2-tasoituksen iski lisäajan viidennellä minuutilla Paul Dickov.
Seuran pelastajaksi tuli uusi puheenjohtaja David Bernstein, jonka alaisuudessa City kipusi jälleen korkeimmalle sarjatasolle, vaikkakin vain väliaikaisesti pudotakseen jälleen vuonna 2001 ykköseen. Joukkueen manageriksi palkattiin entinen maajoukkuekapteeni Kevin Keegan ja se voittikin 1. divisioonan mestaruuden kaudella 2001–2002 ja rikkoi kaikki vanhat ennätyksensä kerättyjen pisteiden ja tehtyjen maalien määrissä. Kaudella 2002–2003 joukkue voitti ensimmäistä kertaa 13 vuoteen paikallisvastustajansa Manchester Unitedin Manchesterin derbyssa ja pääsi myös UEFA Cupiin fair play -arvonnan kautta. Samana vuonna seura myös muutti uudelle, City of Manchester -stadionille. Maaliskuussa 2005 Keegan lähti seurasta ja hänen tilalleen tuli Stuart Pearce.
Stuart Pearce sai potkut 14. toukokuuta 2007 joukkueen heikkojen esitysten ja joukkueen kurinpidollisten ongelmien vuoksi. Heinäkuussa 2007 Pearcen seuraajaksi nimitettiin Englannin maajoukkueen entinen valmentaja Sven-Göran Eriksson. Hänen alaisuudessaan City voitti kaudella 2007–2008 molemmat paikallisottelut Unitedia vastaan ja sijoittui sarjassa lopulta yhdeksänneksi. Eriksson kuitenkin erosi tehtävästään kesäkuussa, ja hänen korvaajakseen nimettiin Mark Hughes.
Abu Dhabi United Group for Development and Investment osti joukkueen elokuussa 2008 ja lupailivat joukkueen taistelevan kärkisijoista seuraavalla kaudella, mutta kausi osoittautuikin pettymykseksi joukkueen jäätyä sijalle 10.
Seuraavana kesänä seuran varakas omistaja käytti yli 100 miljoonaa puntaa pelaajahankintoihin, jolloin joukkue oli Real Madridin jälkeen toiseksi eniten rahaa siirtomarkkinoilla käyttänyt seura. Kausi lähtikin liikkeelle edellistä mallikkaammin neljällä voitolla putkeen, kunnes Manchester United kukisti Manchester Cityn huippujännittävässä Manchesterin derbyssä 4–3. Tämän jälkeen alkoi pitkä tasapeliputki, jonka vuoksi Mark Hughes lopulta erotettiin managerin tehtävistä 19. joulukuuta. Hänen tilalleen tuli Roberto Mancini, jonka johdolla pelit lähtivät jälleen sujumaan. Mancinin parannus ei riittänyt Mestarien liiga -paikkaan vaan joukkue oli viides.
Manchester City voitti keväällä 2011 FA Cupin kukistettuaan Yaya Tourén maalilla loppuottelussa Stoke Cityn 1–0. Kyseessä oli Cityn ensimmäinen merkittävä titteli vuoden 1976 liigacupin jälkeen.[4] Valioligassa joukkue sijoittui kolmanneksi, mikä oli sen paras sijoitus vuoden 1977 jälkeen.[5]
Kaudella 2011–2012 Manchester City voitti seurahistoriansa ensimmäisen valioliigamestaruuden. Mestaruus varmistui kauden viimeisellä kierroksella 13. toukokuuta 2012 Cityn kaataessa Queens Park Rangersin kotonaan maalein 3–2. Seuraavalla kaudella City oli Valioliigassa toinen ja hävisi FA Cupin loppuottelussa Wiganille 0–1. Roberto Mancini erotettiin kauden jälkeen managerin tehtävästä ja hänet korvasi Manuel Pellegrini.
Kaudella 2013–2014 City voitti Valioliigan mestaruuden kahden pisteen erolla Liverpooliin. City voitti lisäksi Liigacupin kukistettuaan loppuottelussa Sunderlandin 3–1. Seuraavalla kaudella City sijoittui Valioliigassa toiseksi. Vuonna 2016 City voitti Liigacupin kukistettuaan loppuottelussa Liverpoolin rangaistuspotkukilpailussa.[6] Mestarien liigassa City eteni välierään, jonka hävisi Real Madridille yhteismaalein 0–1.[7] Valioliigassa City sijoittui neljänneksi.[8]
Pep Guardiola korvasi Pellegrinin Cityn valmentajana kesällä 2016[9]. Seuraavalla kaudella City sijoittui Valioliigassa kolmanneksi[10]. Kaudella 2017–2018 City voitti Valioliigan mestaruuden ennätyksellisellä 19 pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Manchester Unitediin. City rikkoi kauden aikana useita muitakin Englannin pääsarjan ennätyksiä keräten muun muassa ensimmäisenä pääsarjajoukkueena sata sarjapistettä yhdellä kaudella.[11] City voitti 2018 myös Liigacupin kukistettuaan loppuottelussa Arsenalin 3–0[12]
Kaudella 2018–2019 City voitti kansallisen triplamestaruuden. Valioliigan mestaruuden se voitti tiukan kaksinkamppailun jälkeen pisteen erolla Liverpooliin.[13]. FA Cupin loppuottelussa City voitti Watfordin maalein 6−0[14]. Liigacupin loppuottelussa City kukisti Chelsean rangaistuspotkukilpailussa.[15] City teki kauden aikana kaikissa kilpailuissa yhteensä 169 maalia, eniten englantilaisen jalkapallon historiassa[13].
Kaudella 2019–2020 City voitti liigacupin kolmannen kerran peräkkäin kukistettuaan loppuottelussa Aston Villan 2–1.[16] Valioliigassa City sijoittui toiseksi 18 pistettä Liverpoolille hävinneenä.[17]
Uefa sulki Manchester Cityn helmikuussa 2020 kausiksi 2020–2021 ja 2021–2022 pois Mestarien liigasta ja kaikista Uefan alaisista seurajoukkuekilpailuista. Syynä oli se, että seura oli rikkonut Uefan taloudellisen reilun pelin sääntöjä. Lisäksi sille langetettiin 30 miljoonan euron sakko.[18] Urheilun kansainvälinen vetoomustuomioistuin CAS kuitenkin kumosi pelikiellon ja pudotti sakot 10 miljoonaan euroon.[19]
City voitti kaudella 2020–2021 Valioliigan mestaruuden 12 pisteen erolla Manchester Unitediin.[20] Liigacupin se voitti neljännen kerran peräkkäin kukistettuaan loppuottelussa Tottenhamin 1–0[21]. City selviytyi ensimmäisen kerran Mestarien liigan loppuotteluun, mutta hävisi sen Chelsealle 0–1.[22]
Kaudella 2021–2022 City voitti Valioliigan mestaruuden pisteen erolla Liverpooliin. Se varmisti mestaruuden voitettuaan kauden päätösottelussa Aston Villan 3–2. City oli 0–2-tappiolla vielä 15 minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua.[23] Mestarien liigassa City putosi välierissä Real Madridille jatkoajalla. Real oli noussut toisen osaottelun loppuhetkillä tasoihin kahden maalin tappioasemasta.[24]
Edustusjoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lainassa olevat pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivitetty 8. lokakuuta 2021.[25]
| Numero | Pelaaja | Pelipaikka | Joukkue | Päättymispäivä |
|---|---|---|---|---|
| 49 |  Arijanet Muric
|
M |  Adana Demirspor
|
30. kesäkuuta 2022 |
| 34 |  Philippe Sandler
|
P |  ESTAC Troyes
|
30. kesäkuuta 2022 |
| – |  Patrick Roberts
|
KK | ESTAC Troyes
|
30. kesäkuuta 2022 |
Käytöstä poistetut numerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tuolloin Manchester Cityä edustanut Foé kuoli kesken Kamerunin maaottelun 26. kesäkuuta 2003, eikä hänen silloista pelinumeroaan ole käytetty sen jälkeen.
Siirtohistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Päivitetty 17. lokakuuta 2019.[26]
2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Kausi | Ostot | Myynnit | Ostot/Myynnit +- | Arvokkain hankinta | Siirtosumma | Arvokkain myynti | Siirtosumma |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2019–2020 | 168,0M € | 69,0M € | -99,0M € | Rodri
|
70,0M € |  Danilo
|
37,0M € |
| 2018–2019 | 78,6M € | 54,1M € | -24,5M € |  Riyad Mahrez
|
67,8M € | Brahim Díaz
|
17,0M € |
| 2017–2018 | 249,3M € | 94,4M € | -154,9M € | Benjamin Mendy
|
57,5M € |  Kelechi Iheanacho
|
27,7M € |
| 2016–2017 | 213,0M € | 35,4M € | -177,6M € | John Stones
|
55,6M € |  Stevan Jovetić
|
13,5M € |
| 2015–2016 | 211,5M € | 67,4M € | -144,1M € |  Kevin De Bruyne
|
74,0M € | Álvaro Negredo
|
28,0M € |
| 2014–2015 | 88,3M € | 30,6M € | -57,7M € |  Wilfried Bony
|
32,3M € | Javi García
|
16,8M € |
| 2013–2014 | 116,0M € | 11,3M € | -104,7M € | Fernandinho
|
40,0M € |  Carlos Tévez
|
9,0M € |
| 2012–2013 | 62,0M € | 44,3M € | -17,7M € | Javi García
|
20,2M € |  Mario Balotelli
|
20,0M € |
| 2011–2012 | 87,1M € | 29,7M € | -57,4M € | Sergio Agüero
|
36,0M € |  Jérôme Boateng
|
13,5M € |
| 2010–2011 | 182,5M € | 37,2M € | -145,3M € |  Edin Džeko
|
37,0M € | Robinho
|
18,0M € |
| Yht. | 1541,4M € | 471,9M € | -1069,5M € |
2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Kausi | Ostot | Myynnit | Ostot/Myynnit +- | Arvokkain hankinta | Siirtosumma | Arvokkain myynti | Siirtosumma |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 2009–2010 | 147,3M € | 31,0M € | -116,3M € |  Emmanuel Adebayor
|
29,0M € | Daniel Sturridge
|
7,3M € |
| 2008–2009 | 157,4M € | 26,6M € | -130,8M € | Robinho
|
43,0M € |  Vedran Ćorluka
|
13,8M € |
| 2007–2008 | 78,0M € | 10,3M € | -67,7M € | Vedran Ćorluka
|
13,0M € | Joey Barton
|
8,6M € |
| 2006–2007 | 7,5M € | 4,2M € | -3,3M € |  Andreas Isaksson
|
3,0M € | David James
|
1,7M € |
| 2005–2006 | 12,5M € | 32,5M € | +20,0M € |  Giórgos Samarás
|
8,5M € | Shaun Wright-Phillips
|
31,5M € |
| 2004–2005 | 1,5M € | 11,6M € | +10,1M € |  Ben Thatcher
|
1,5M € | Nicolas Anelka
|
10,7M € |
| 2003–2004 | 16,6M € | 6,6M € | -10,0M € |  Claudio Reyna
|
3,8M € |  Matías Vuoso
|
1,5M € |
| 2002–2003 | 43,8M € | 0,8M € | -43,0M € | Nicolas Anelka
|
15,0M € | Dickson Etuhu
|
0,5M € |
| 2001–2002 | 23,8M € | 6,6M € | -17,2M € |  Jon Macken
|
7,5M € | Mark Kennedy
|
3,0M € |
| 2000–2001 | 14,5M € | 1,1M € | -13,4M € | Richard Dunne
|
4,5M € |  Lee Peacock
|
0,9M € |
| Yht. | 502,9M € | 131,3M € | -371,6M € |
1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Kausi | Ostot | Myynnit | Ostot/Myynnit +- | Arvokkain hankinta | Siirtosumma | Arvokkain myynti | Siirtosumma |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1999–2000 | 10,1M € | 1,0M € | -9,1M € | Steve Howey
|
4,6M € | Michael Brown
|
0,6M € |
| 1998–1999 | 1,0M € | 10,9M € | +9,9M € | Gareth Taylor
|
5,2M € |  Giorgi Kinkladze
|
8,0M € |
| 1997–1998 | 8,3M € | 1,5M € | -6,8M € | Lee Bradbury
|
4,5M € | Nicky Summerbee
|
1,5M € |
| 1996–1997 | 3,9M € | 2,5M € | -1,4M € | Paul Dickov
|
1,5M € |  Steve Lomas
|
2,4M € |
| 1995–1996 | 11,8M € | 6,9M € | -4,9M € | Giorgi Kinkladze
|
4,0M € | Gary Flitcroft
|
5,3M € |
| 1994–1995 | 2,5M € | 2,9M € | +0,4M € | Nicky Summerbee
|
2,3M € | David Rocastle
|
1,5M € |
| 1993–1994 | 7,6M € | 0 € | -7,6M € | David Rocastle
|
2,4M € | Peter Reid
|
Ilmainen |
| 1992–1993 | 0,6M € | 1,9M € | +1,3M € |  Fitzroy Simpson
|
0,6M € | Neil Pointon
|
0,7M € |
| 1991–1992 | 1,3M € | 1,4M € | +0,1M € | Steve McMahon
|
1,0M € | Colin Hendry
|
1,1M € |
| 1990–1991 | 2,1M € | 1,3M € | -0,8M € | Tony Coton
|
1,2M € | Andrew Hinchcliffe
|
1,2M € |
| Yht. | 49,2M € | 30,3M € | -18,9M € |
Pelaajien siirtoennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalleimmat ostot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
|
|
Kalleimmat myynnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
|
|
|
|
Saavutuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Englannin Valioliiga / Englannin 1. divisioona
- Voittaja (8): 1936–1937, 1967–1968, 2011–2012, 2013–2014, 2017–2018, 2018–2019, 2020–2021, 2021–2022
- Englannin 2. divisioona / Englannin 1. divisioona
- Voittaja (7): 1898–1899, 1902–1903, 1909–1910, 1927–1928, 1946–1947, 1965–1966, 2001–2002
- Englannin 2. divisioonan play-off
- Voittaja (1): 1998–1999
- FA Cup
- Voittaja (6): 1903–1904, 1933–1934, 1955–1956, 1968–1969, 2010–2011, 2018–2019
- Englannin liigacup
- Voittaja (8): 1969–1970, 1975–1976, 2013–2014, 2015–2016, 2017–2018, 2018–2019, 2019–2020, 2020–2021
- Euroopan Cup-voittajien Cup
- Voittaja (1): 1969–1970
- FA Community Shield (aiemmin Charity Shield)
- Voittaja (6): 1937, 1968, 1972, 2012, 2018, 2019
Hall of Fame[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavat pelaajat kuuluvat Manchester Cityn Hall of Fameen [29]:
- Colin Bell
- Tony Book
- Eric Brook
- Joe Corrigan
- Sam Cowan
- Peter Doherty
- Mike Doyle
- Tommy Johnson
- Paul Lake
- Francis Lee
- Billy Meredith
- Alan Oakes
- Roy Paul
- Niall Quinn
- Uwe Rösler
- Mike Summerbee
- Frank Swift
- Fred Tilson
- Ernie Toseland
- Bert Trautmann
- Neil Young
Palkinto elämäntyöstä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ http://www.premierleague.com/content/dam/premierleague/site-content/News/publications/handbooks/premier-league-handbook-2015-16.pdf
- ↑ http://www.arabianbusiness.com/529580-abu-dhabi-seals-deal-for-manchester-city?ln=en
- ↑ a b Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2, s. 172–173. Otava, 1970.
- ↑ Mancini: Teimme pienen palan Cityn historiaa yle.fi. 14.5.2011. Viitattu 23.5.2011.
- ↑ Bolton 0 - 2 Man City bbc.co.uk. 22.5.2011. Viitattu 23.5.2011.
- ↑ Manchester City vei taas liigacupin - Liverpool taipui Wembleyn trillerissä yle.fi. 28.2.2016. Viitattu 28.2.2016.
- ↑ Real Madrid 1–0 Manchester City bbc.com. 4.5.2016. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Barclays Premier League 2015/16 skysports.com. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Guardiola korvaa kesällä Pellegrinin Cityn valmentajana ts.fi. 1.2.2016. Viitattu 7.11.2018.
- ↑ Barclays Premier League 2016/17 skysports.com. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Valioliiga-kausi 2017-2018 yhteenveto tilastoin ylikerroin.com. 19.5.2018. Viitattu 7.11.2018.
- ↑ City jyräsi liigacupin voittoon satakunnankansa.fi. 25.2.2018. Viitattu 7.11.2018.
- ↑ a b Seven records set by Manchester City and Liverpool in the 2018-19 season planetfootball.com. 14.5.2019. Viitattu 25.5.2019.
- ↑ Manchester City’s sky blue smashing of Watford proves football is broken theguardian.com. 19.5.2019. Viitattu 25.5.2019.
- ↑ City voitti dramaattisesti Englannin liigacupin rangaistuspotkukisan jälkeen – Kepa kieltäytyi vaihdosta yle.fi. 24.2.2019. Viitattu 25.2.2019.
- ↑ Manchester City juhlii taas Englannin liigacupin pokaalia yle.fi. 1.3.2020. Viitattu 2.8.2020.
- ↑ Sarjataulukko valioliiga.com. Viitattu 2.8.2020.
- ↑ Uutispommi! Manchester Citylle läimäistiin kahden vuoden kielto Mestarien liigaan www.iltalehti.fi. Viitattu 15.2.2020.
- ↑ Virallista: Manchester Cityn europelikielto kumottiin – seura saa osallistua Mestarien liigaan suomifutis.com. 13.7.2020. Viitattu 2.8.2020.
- ↑ Valioliiga 2020/2021 livetulokset.com. Viitattu 8.7.2021. (englanniksi)
- ↑ Manchester City jyräsi jälleen – Tottenham taipui finaalissa, johon otettiin 8000 katsojaa yle.fi. 25.4.2021. Viitattu 8.7.2021.
- ↑ Chelsea kaappasi Mestarien liigan voiton avauspuoliajan maalilla – Manchester Cityn supertähti törmäsi rajusti ja loukkaantui yle.fi. 30.5.2021. Viitattu 8.7.2021.
- ↑ Manchester City on Valioliigan mestari! Päätöskierroksella riitti draamaa valioliiga.com. 22.5.2022. Viitattu 22.5.2022.
- ↑ Real Madrid kampesi huimalla kirillä Manchester Cityn finaalista ulos aamulehti.fi. 5.5.2022. Viitattu 22.5.2022.
- ↑ Players on loan Transfermarkt. Viitattu 7.1.2019. (englanniksi)
- ↑ Manchester City siirtohistoria Transfermarkt.com sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 17.10.2019. (englanniksi)
- ↑ Kalleimmat ostot Transfermarkt.com sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Kalleimmat myynnit Transfermarkt.com sivustolla transfermarkt.com. Viitattu 7.11.2018. (englanniksi)
- ↑ Past Players Manchester Cityn FC. Viitattu 4.2.2011.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||
Pudotuspelivaiheeseen selviytyneet joukkueet
Barcelona |
Basel |
Bayern München |
Beşiktaş |
Chelsea |
Juventus |
Liverpool |
Manchester City |
Manchester United |
Porto |
PSG |
Real Madrid |
Roma |
Sevilla |
Šah’tar Donetsk |
Tottenham