Manchester City FC

Manchester City
Koko nimi	Manchester City Football Club
Lempinimet	City, The Citizens, The Sky Blues
Perustettu	1880; nimellä St. Mark’s (West Gorton); 16. huhtikuuta 1894; nimellä Manchester City
Kaupunki	Manchester
Kotiareena	City of Manchester Stadium
– kapasiteetti	55 097
Sarja	Englannin Valioliiga
Sarjataso	1.
Värit
Omistaja	City Football Group
Toimitusjohtaja	Ferran Soriano
Puheenjohtaja	Khaldoon Al Mubarak
Päävalmentaja	Pep Guardiola
	Infobox OKNimi-testi OK

Manchester City Football Club on jalkapalloseura Manchesterista, Englannista. Se pelaa maan korkeimmalla sarjatasolla Valioliigassa.

Seura on voittanut Englannin liigan mestaruuden kuusi kertaa, FA Cupin kuudesti, Liigacupin kuudesti sekä Cup-voittajien cupin kerran. Joukkueen menestyksekkäimmät ajat ovat toistaiseksi ajoittuneet 1960- ja 1970-lukujen vaihteen molemmin puolin sekä 2010-luvulle.

Manchester Cityn omistaa Abu Dhabin emiirin Khalifa bin Zayed al-Nahyanin velipuolen šeikki Mansour bin Zayed al-Nahyanin omistama Abu Dhabi United Group, joka osti sen Thaimaan vallasta syöstyltä entiseltä pääministeriltä Thaksin Shinawatralta syksyllä 2008.^[2]

Sisällysluettelo

1 Historia
2 Edustusjoukkue
- 2.1 Lainassa olevat pelaajat
- 2.2 Käytöstä poistetut numerot
3 Siirtohistoria
4 Pelaajien siirtoennätykset
- 4.1 Kalleimmat ostot
- 4.2 Kalleimmat myynnit
5 Saavutuksia
6 Hall of Fame
- 6.1 Palkinto elämäntyöstä
7 Lähteet
8 Aiheesta muualla

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1880 Gortonissa, Manchesterin kaakkoisosassa, kaksi St. Marksin kirkon vartijaa perusti seuran nimeltään West Gorton (St. Marks). Vuonna 1887 seura muutti Hyde Roadille, Ardwickiin, kaupungin itäpuolelle ja sen uudeksi nimeksi tuli uuden sijaintipaikan mukaan Ardwick AFC. Joukkue liittyi Englannin jalkapalloliigaan 2. divisioonaan vuonna 1892. Kaudella 1893–1894 seura kärsi talousvaikeuksista ja se jouduttiin perustamaan uudelleen nykyisellä nimellään, Manchester City Football Club.

Vuonna 1899 City voitti 2. divisioonan mestaruuden, minkä myötä se nousi 1. divisioonaan. Seura putosi 1. divisioonasta kauden 1901–1902, kun se jäi sarjan viimeiseksi 28 pisteellä. Toiseksi viimeiseksi sijoittunut Birmingham City keräsi kaksi pistettä enemmän. Manchester City nousi takaisiin 1. divisioonaan seuraavalla kaudella. 23. huhtikuuta 1904 joukkue ylsi ensimmäiseen suursaavutukseensa, kun se voitti FA Cupin loppuottelussa Bolton Wanderersin maalein 1–0. Samalla kaudella se sijoittui liigassa toiseksi. Mestaruuden voitti Sheffield Wednesday 47 sarjapisteellä, kun Manchester City sai kasaan 44 pistettä.^[3] Tämän jälkeen seura kärsi jälleen talousvaikeuksista ja joutui erottamaan vuonna 1906 17 pelaajaa, joukossa kapteeni Billy Meredith.^lähde? Joukkue putosi 1. divisioonasta kauden 1908–1909 päätteeksi, mutta nousi heti seuraavalla kaudella takaisin.^[3] Vuonna 1920 Hyde Roadin pääkatsomo tuhoutui tulipalossa ja 1923 seura muutti Maine Roadille.

1930-luvulla City pelasi kahdesti FA Cupin loppuottelussa. Vuonna 1933 se hävisi Evertonille, mutta vuoden kuluttua, 1934, voitti Portsmouthin ja historiansa toisen cup-mestaruuden. Vuonna 1937 seura voitti ensimmäisen liigamestaruutensa, mutta seuraavalla kaudella se putosi 2. divisioonaan, vaikka teki kauden aikana enemmän maaleja kuin yksikään muu joukkue.

1950-luvulla Manchester City otti taktiseen peliinsä vaikutteita unkarilaisilta, jotka olivat 1953 voittaneet Englannin maajoukkueen Wembleyllä maalein 6–3. Taktiikan avainpelaaja oli Don Revie, joten taktiikasta käytettiin nimeä Revie Plan. Seura eteni jälleen kahtena peräkkäisenä vuotena, 1955 ja 1956, FA Cupin finaaliin. Ensimmäisenä vuonna se hävisi ottelun, mutta 1956 voitti Birmingham Cityn maalein 3–1. Ottelussa maalivahti Bert Trautmann jatkoi peliä niska murtuneena.

Vuonna 1965 joukkueen managereiksi tulivat Joe Mercer ja Malcolm Allison. Heti ensimmäisellä kaudella City voitti 2. divisioonan mestaruuden. Kahden vuoden kuluttua tästä seura voitti liigan mestaruuden toisen kerran historiansa aikana. Menestystä jatkui vielä vuosia eteenpäin, kun joukkue 1969 voitti FA Cupin ja 1970 Euroopan cup-voittajien cupin peitottuaan loppuottelussa Górnik Zabrzen maalein 2–1. Samana vuonna se voitti lisäksi Liigacupin. 1970-luvun alkupuolella City jäi kahdesti pisteen päähän liigamestaruudesta ja selvityi 1974 liigacupin finaaliin, mutta jäi siinäkin vailla pokaalia. 1970-luvun viimeisen suursaavutuksensa City saavutti 1976 Liigacupissa, missä se voitti loppuottelussa Newcastle Unitedin maalein 2–1.

Vuonna 1979 Malcolm Allison palasi seuran peräsimeen ja tuhlasi suuria summia rahaa epäonnistuneisiin pelaajahankintoihin kuten Steve Daleyyn. 1980-luvun aikana joukkueella oli peräti seitsemän eri manageria. Vuonna 1981 se selviytyi FA Cupin finaaliin, missä uusintakohtaamisessa hävisi tittelin Tottenhamille. Vuosikymmenen aikana se putosi kaksi kertaa, 1983 ja 1987, korkeimmalta sarjatasolta, mutta sijoittui vielä manageri Peter Reidin kaudella 1. divisioonassa, joka tuolloin oli korkein sarjataso, viidenneksi kaudella 1990–1991. Kuitenkin pian tämän jälkeen joukkueella alkoi alamäki. Vielä 1992 se oli mukana korkeimman sarjatason joukkueena perustamassa nykyistä Valioliigaa. Vuonna 1996 se putosi 1. divisioonaan ja kahden siellä vietetyn kauden jälkeen se putosi vielä sarjaporrasta alemmas. 2. divisioonassa City pelasi kuitenkin vain yhden kauden voitettuaan dramaattisessa ja Cityn kannattajille legendaarisessa Play-Off finaalissa Gillinghamin rangaistuspotkuilla 4–2. City oli 2–0 tappiolla vielä 88. minuutin kohdalla, mutta 2–2-tasoituksen iski lisäajan viidennellä minuutilla Paul Dickov.

Vuoden 2006 FA Cupin neljännen kierroksen ottelu Wigania vastaan.

Seuran pelastajaksi tuli uusi puheenjohtaja David Bernstein, jonka alaisuudessa City kipusi jälleen korkeimmalle sarjatasolle, vaikkakin vain väliaikaisesti pudotakseen jälleen vuonna 2001 ykköseen. Joukkueen manageriksi palkattiin entinen maajoukkuekapteeni Kevin Keegan ja se voittikin 1. divisioonan mestaruuden kaudella 2001–2002 ja rikkoi kaikki vanhat ennätyksensä kerättyjen pisteiden ja tehtyjen maalien määrissä. Kaudella 2002–2003 joukkue voitti ensimmäistä kertaa 13 vuoteen paikallisvastustajansa Manchester Unitedin Manchesterin derbyssa ja pääsi myös UEFA Cupiin fair play -arvonnan kautta. Samana vuonna seura myös muutti uudelle, City of Manchester -stadionille. Maaliskuussa 2005 Keegan lähti seurasta ja hänen tilalleen tuli Stuart Pearce.

Manchester Cityn aiempi logo.

Stuart Pearce sai potkut 14. toukokuuta 2007 joukkueen heikkojen esitysten ja joukkueen kurinpidollisten ongelmien vuoksi. Heinäkuussa 2007 Pearcen seuraajaksi nimitettiin Englannin maajoukkueen entinen valmentaja Sven-Göran Eriksson. Hänen alaisuudessaan City voitti kaudella 2007–2008 molemmat paikallisottelut Unitedia vastaan ja sijoittui sarjassa lopulta yhdeksänneksi. Eriksson kuitenkin erosi tehtävästään kesäkuussa, ja hänen korvaajakseen nimettiin Mark Hughes.

Abu Dhabi United Group for Development and Investment osti joukkueen elokuussa 2008 ja lupailivat joukkueen taistelevan kärkisijoista seuraavalla kaudella, mutta kausi osoittautuikin pettymykseksi joukkueen jäätyä sijalle 10.

Seuraavana kesänä seuran varakas omistaja käytti yli 100 miljoonaa puntaa pelaajahankintoihin, jolloin joukkue oli Real Madridin jälkeen toiseksi eniten rahaa siirtomarkkinoilla käyttänyt seura. Kausi lähtikin liikkeelle edellistä mallikkaammin neljällä voitolla putkeen, kunnes Manchester United kukisti Manchester Cityn huippujännittävässä Manchesterin derbyssä 4–3. Tämän jälkeen alkoi pitkä tasapeliputki, jonka vuoksi Mark Hughes lopulta erotettiin managerin tehtävistä 19. joulukuuta. Hänen tilalleen tuli Roberto Mancini, jonka johdolla pelit lähtivät jälleen sujumaan. Mancinin parannus ei riittänyt Mestarien liiga -paikkaan vaan joukkue oli viides.

Manchester City voitti keväällä 2011 FA Cupin kukistettuaan Yaya Tourén maalilla loppuottelussa Stoke Cityn 1–0. Kyseessä oli Cityn ensimmäinen merkittävä titteli vuoden 1976 liigacupin jälkeen.^[4] Valioligassa joukkue sijoittui kolmanneksi, mikä oli sen paras sijoitus vuoden 1977 jälkeen^[5].

Kaudella 2011–2012 Manchester City voitti seurahistoriansa ensimmäisen valioliigamestaruuden. Mestaruus varmistui kauden viimeisellä kierroksella 13. toukokuuta 2012 Cityn kaataessa Queens Park Rangersin kotonaan maalein 3–2. Seuraavalla kaudella City oli Valioliigassa toinen ja hävisi FA Cupin loppuottelussa Wiganille 0–1. Roberto Mancini erotettiin kauden jälkeen managerin tehtävästä ja hänet korvasi Manuel Pellegrini.

Kaudella 2013–2014 City voitti Valioliigan mestaruuden kahden pisteen erolla Liverpooliin. City voitti lisäksi Liigacupin kukistettuaan loppuottelussa Sunderlandin 3–1. Seuraavalla kaudella City sijoittui Valioliigassa toiseksi. Vuonna 2016 City voitti Liigacupin kukistettuaan loppuottelussa Liverpoolin rangaistuspotkukilpailussa^[6]. Mestarien liigassa City eteni välierään, jonka hävisi Real Madridille yhteismaalein 0–1^[7]. Valioliigassa City sijoittui neljänneksi^[8].

Pep Guardiola korvasi Pellegrinin Cityn valmentajana kesällä 2016^[9]. Seuraavalla kaudella City sijoittui Valioliigassa kolmanneksi^[10]. Kaudella 2017–2018 City voitti Valioliigan mestaruuden ennätyksellisellä 19 pisteen erolla toiseksi sijoittuneeseen Manchester Unitediin. City rikkoi kauden aikana useita muitakin Englannin pääsarjan ennätyksiä keräten muun muassa ensimmäisenä pääsarjajoukkueena sata sarjapistettä yhdellä kaudella.^[11] City voitti 2018 myös Liigacupin kukistettuaan loppuottelussa Arsenalin 3–0^[12]

Kaudella 2018–2019 City voitti kansallisen triplamestaruuden. Valioliigan mestaruuden se voitti tiukan kaksinkamppailun jälkeen pisteen erolla Liverpooliin^[13]. FA Cupin loppuottelussa City voitti Watfordin maalein 6−0^[14]. Liigacupin loppuottelussa City kukisti Chelsean rangaistuspotkukilpailussa^[15]. City teki kauden aikana kaikissa kilpailuissa yhteensä 169 maalia, eniten englantilaisen jalkapallon historiassa^[13].

Edustusjoukkue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pelaajat

Valmennusjohto

Nro.	Paik.	Pelaaja	Ikä	Ed. joukkue	Sopimus
Maalivahdit
01 1	1M	Claudio Bravo	36	Barcelona	2020
31	1M	Ederson	25	Benfica	2025
32	1M	Daniel Grimshaw	21	junioriakatemia	2021
49	1M	Arijanet Muric	20	junioriakatemia	2021
Puolustajat
02 2	2P	Kyle Walker	29	Tottenham Hotspur	2022
03 3	2P	Danilo	28	Real Madrid	2022
04 4	2P	Vincent Kompany	33	HSV	2019
05 5	2P	John Stones	25	Everton	2022
14	2P	Aymeric Laporte	25	Athletic Bilbao	2023
15	2P	Eliaquim Mangala	28	Porto	2019
22	2P	Benjamin Mendy	25	Monaco	2023
30	2P	Nicolás Otamendi	31	Valencia	2022
34	2P	Philippe Sandler	22	Zwolle	2022
Keskikenttäpelaajat
08 8	3KK	İlkay Gündoğan	28	Borussia Dortmund	2020
17	3KK	Kevin De Bruyne	28	Wolfsburg	2023
18	3KK	Fabian Delph	29	Aston Villa	2020
20	3KK	Bernardo Silva	24	Monaco	2022
21	3KK	David Silva	33	Valencia	2020
25	3KK	Fernandinho	34	Šah’tar Donetsk	2020
35	3KK	Oleksandr Zintšenko	22	Ufa	2021
47	3KK	Phil Foden	19	junioriakatemia	2020
Hyökkääjät
07 7	4H	Raheem Sterling	24	Liverpool	2023
10	4H	Sergio Agüero	31	Atlético Madrid	2021
19	4H	Leroy Sané	23	Schalke 04	2021
26	4H	Riyad Mahrez	28	Leicester City	2023
33	4H	Gabriel Jesus	22	Palmeiras	2023
74	4H	Luke Bolton	19	junioriakatemia	2020

Päävalmentaja

Pep Guardiola

Apuvalmentaja

Brian Kidd
Mikel Arteta
Rodolfo Borrell

Maalivahtivalmentaja

Xabi Mancisidor

Muut

Lorenzo Buenaventura (kuntovalmennus)
Carles Planchart (videoanalyytikko)
Manel Estiarte (neuvonantaja)

Selite

Paik. : Pelipaikka
Kan. : Kansalaisuus
Kapteeni

Loukkaantunut
M : Maalivahti
P : Puolustaja
KK : Keskikenttäpelaaja
H : Hyökkääjä

Päivitetty 7. tammikuuta 2019

Lähde: Manchester City

Lainassa olevat pelaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 7. tammikuuta 2019.^[16]

Numero	Pelaaja	Pelipaikka	Joukkue	Päättymispäivä
27	Patrick Roberts	KK	Girona	30. kesäkuuta 2018
75	Aleix García	KK	Girona	30. kesäkuuta 2018

Käytöstä poistetut numerot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

23 Marc-Vivien Foé

Tuolloin Manchester Cityä edustanut Foé kuoli kesken Kamerunin maaottelun 26. kesäkuuta 2003, eikä hänen silloista pelinumeroaan ole käytetty sen jälkeen.

Siirtohistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päivitetty 10. tammikuuta 2018.^[17]

2010-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi	Ostot	Myynnit	Ostot/Myynnit +-	Arvokkain hankinta	Siirtosumma	Arvokkain myynti	Siirtosumma
2017–2018	249,3M €	94,4M €	-154,9M €	Benjamin Mendy	57,5M €	Kelechi Iheanacho	27,7M €
2016–2017	213,0M €	35,4M €	-177,6M €	John Stones	55,6M €	Stevan Jovetić	13,5M €
2015–2016	211,5M €	67,4M €	-144,1M €	Kevin De Bruyne	74,0M €	Álvaro Negredo	28,0M €
2014–2015	88,3M €	30,6M €	-57,7M €	Wilfried Bony	32,3M €	Javi García	16,8M €
2013–2014	116,0M €	11,3M €	-104,7M €	Fernandinho	40,0M €	Carlos Tévez	9,0M €
2012–2013	62,0M €	44,3M €	-17,7M €	Javi García	20,2M €	Mario Balotelli	20,0M €
2011–2012	87,1M €	29,7M €	-57,4M €	Sergio Agüero	36,0M €	Jérôme Boateng	13,5M €
2010–2011	182,5M €	37,2M €	-145,3M €	Edin Džeko	37,0M €	Robinho	18,0M €
Yht.	1209,7M €	350,3M €	-859,4M €

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi	Ostot	Myynnit	Ostot/Myynnit +-	Arvokkain hankinta	Siirtosumma	Arvokkain myynti	Siirtosumma
2009–2010	147,3M €	31,0M €	-116,3M €	Emmanuel Adebayor	29,0M €	Daniel Sturridge	7,3M €
2008–2009	157,4M €	26,6M €	-130,8M €	Robinho	43,0M €	Vedran Ćorluka	13,8M €
2007–2008	78,0M €	10,3M €	-67,7M €	Vedran Ćorluka	13,0M €	Joey Barton	8,6M €
2006–2007	7,5M €	4,2M €	-3,3M €	Andreas Isaksson	3,0M €	David James	1,7M €
2005–2006	12,5M €	32,5M €	+20,0M €	Giórgos Samarás	8,5M €	Shaun Wright-Phillips	31,5M €
2004–2005	1,5M €	11,6M €	+10,1M €	Ben Thatcher	1,5M €	Nicolas Anelka	10,7M €
2003–2004	16,6M €	6,6M €	-10,0M €	Claudio Reyna	3,8M €	Matías Vuoso	1,5M €
2002–2003	43,8M €	0,8M €	-43,0M €	Nicolas Anelka	15,0M €	Dickson Etuhu	0,5M €
2001–2002	23,8M €	6,6M €	-17,2M €	Jon Macken	7,5M €	Mark Kennedy	3,0M €
2000–2001	14,5M €	1,1M €	-13,4M €	Richard Dunne	4,5M €	Lee Peacock	0,9M €
Yht.	502,9M €	131,3M €	-371,6M €

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kausi	Ostot	Myynnit	Ostot/Myynnit +-	Arvokkain hankinta	Siirtosumma	Arvokkain myynti	Siirtosumma
1999–2000	10,1M €	1,0M €	-9,1M €	Steve Howey	4,6M €	Michael Brown	0,6M €
1998–1999	1,0M €	10,9M €	+9,9M €	Gareth Taylor	5,2M €	Giorgi Kinkladze	8,0M €
1997–1998	8,3M €	1,5M €	-6,8M €	Lee Bradbury	4,5M €	Nicky Summerbee	1,5M €
1996–1997	3,9M €	2,5M €	-1,4M €	Paul Dickov	1,5M €	Steve Lomas	2,4M €
1995–1996	11,8M €	6,9M €	-4,9M €	Giorgi Kinkladze	4,0M €	Gary Flitcroft	5,3M €
1994–1995	2,5M €	2,9M €	+0,4M €	Nicky Summerbee	2,3M €	David Rocastle	1,5M €
1993–1994	7,6M €	0 €	-7,6M €	David Rocastle	2,4M €	Peter Reid	Ilmainen
1992–1993	0,6M €	1,9M €	+1,3M €	Fitzroy Simpson	0,6M €	Neil Pointon	0,7M €
1991–1992	1,3M €	1,4M €	+0,1M €	Steve McMahon	1,0M €	Colin Hendry	1,1M €
1990–1991	2,1M €	1,3M €	-0,8M €	Tony Coton	1,2M €	Andrew Hinchcliffe	1,2M €
Yht.	49,2M €	30,3M €	-18,9M €