Helmut Rahn
Helmut Rahn (16. elokuuta 1929 Essen − 14. elokuuta 2003 Essen) oli saksalainen jalkapalloilija, joka pelasi keskikentällä. Hän voitti maailmanmestaruuden vuoden 1954 maailmanmestaruuskilpailuissa[1].
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rahn aloitti uransa vuonna [938 Altenessen 1912 -nimisessä seurassa. Vuonna 1946 hän siirtyi SC Oeldeen, jossa hän teki yhteensä 41 maalia. Kaudella 1950−1951 Rahn pelasi Sportfreunde Katernbergissa.
Rahnin uran menestyksekäin jakso sijoittuu vuosille 1951−1959, jolloin hän pelasi Rot-Weiss Essenissä. Hän voitti Saksan cupin vuonna 1953 ja Bundesliiga-mestaruuden 1955. Hän pelasi kauden 1959−1960 1. FC Kölnissä, josta hän siirtyi hollantilaiseen FC Twenteen.
Vuonna 1963 Rahn siirtyi takaisin Saksaan ja MSV Duisburgiin. Hän lopetti uransa vuonna 1965 polviongelmien takia.
Rahn muistetaan ehkäpä parhaiten tasoitusmaalistaan 2–2 ja voittomaalistaan 3–2 loppuottelussa Unkaria vastaan vuoden 1954 maailmanmestaruuskilpailuissa. Kaikkiaan hän teki tuossa turnauksessa neljä maalia.[1] Hän oli Saksan joukkueessa myös seuraavissa MM-kilpailuissa 1958, joissa Saksa sijoittui neljänneksi.[2] Kyseisissä kisoissa Rahn teki Jugoslaviaa vastaan kymmenennen maalinsa maailmanmestaruuskilpailuissa ja hänestä tuli kolmanneksi eniten MM-maaleja tehnyt pelaaja Just Fontainen ja Sándor Kocsisin jälkeen ja ensimmäinen vähintään neljä maalia kaksissa eri kilpailuissa tehnyt pelaaja.
Yhteensä Rahn pelasi Länsi-Saksan maajoukkueessa 40 peliä ja teki niissä 21 maalia.[3] Hänet tunnettiin myös lempinimellä Der Boss (pomo). Rahn kuoli kaksi päivää ennen 74-vuotispäiviään 14. elokuuta 2003 Essenissä.
Helmut Rahnin muistopatsas
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rahnin muistolle pystytettiin 11. heinäkuuta 2004 50 vuotta Bernin ihmeenä tunnetun loppuottelun jälkeen muistopatsas Georg Melches Stadionin lähistölle, hänen mukaansa nimetyn tien varrelle.
Seurat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1938–1946 Altenessen 12
- 1946–1950 SC Oelde 1909
- 1950–1951 Sportfreunde Katernberg
- 1951–1959 Rot-Weiss Essen
- 1959–1960 1. FC Köln
- 1960–1963 SC Enschede
- 1963–1965 MSV Duisburg
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi, s. 123. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0
- ↑ Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi, s. 146, 149. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0
- ↑ Arnhold, Matthias & Mamrud, Roberto & Stokkermans, Karel: West) Germany - Record International Players 22.11.2018. RSSSF. Viitattu 9.12.2018. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1 Herkenrath | 2 Erhardt | 3 Juskowiak | 4 Eckel | 5 Wewers | 6 Szymaniak | 7 Stollenwerk | 8 Rahn | 9 Walter | 10 Schmidt | 11 Schäfer | 12 Seeler | 13 Klodt | 14 Cieslarczyk | 15 Kelbassa | 16 Sturm | 17 Schnellinger | 18 Hoffmann | 19 Peters | 20 Nuber | 21 Sawitzki | 22 Kwiatkowski | Valmentaja Herberger
|