Kesäolympialaiset 1900

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
II olympiadin kisat
Kisojen juliste.
Isäntäkaupunki Ranska Pariisi, Ranska
Osallistujat 1 225 urheilijaa 24 maasta
Kisatapahtumat 95 lajia
Avajaiset 14. toukokuuta 1900
Päättäjäiset 28. lokakuuta 1900
Avaaja  ?
Urheilijoiden vala ei ohjelmassa[1]
Tuomareiden vala ei ohjelmassa[2]
Olympiatulen sytyttäjä ei ohjelmassa
Olympiastadion Vélodrome de Vincennes
Vuoden 1900 kesäolympialaisten osallistujamaat, uudet osallistujamaat sinisellä.

Kesäolympialaiset vuonna 1900 järjestettiin Pariisissa. Ne olivat toiset nykyaikaiset olympiakisat. Kisojen osallistujamäärä kohosi huomattavasti vuoden 1896 Ateenan kisoista. Suomi ei ollut mukana, mutta emämaa Venäjä oli mukana ensimmäistä kertaa.

Kisojen aikaan järjestettiin myös maailmannäyttely. Kisojen aikaan oli niin paljon kaikenlaisia esityksiä ja tapahtumia, että koko urheilu uhkasi jäädä varjoon. Parhaiten tätä havainnollistaa se, että kisoissa jaettujen mitalien etupuolella luki ”Pariisin maailmannäyttely 1900”, ja olympialaisista mainittiin vain mitalin kääntöpuolella.

Kisat kestivät suhteettoman pitkään, useita kuukausia. Kalastuskisat käytiin Seinejoen varrella. Ohjelmassa olivat muun muassa golf, hevospoolo, jalkapallo, jousiammunta, kriketti, kroketti, purjehdus, ratsastus, rugby, soutu ja vesipallo. Maailmannäyttelyyn kuuluneita epävirallisia lajeja oli monta, kuten hengenpelastus, ilmapallopurjehdus ja leijanlennätys. Iso-Britannia voitti jalkapallon, hevospoolon ja vesipallon, Ranska oli paras kriketissä ja rugbyssä. Maratonille saatiin liikkeelle kokonaista 16 urheilijaa. Maraton tarjoili myös draamaa, kun kisaa johtanut ruotsalaisjuoksija Ernst Fast ohjattiin risteyksessä ”vahingossa” väärään suuntaan. Tällä välin isäntämaata edustanut, mutta myöhemmin luxemburgilaiseksi osoittautunut Michel Théato ehätti hänen edelleen ja voitti kilpailun, jonka pituus oli 40 260 metriä.

Näissä kisoissa mukaan pääsivät myös naiset, vaikka nykyaikaisen olympialiikkeen perustanut ranskalaisparoni Pierre de Coubertin vastusti tätä erittäin jyrkästi. Naisten lajeja olivat kroketti, golf ja tennis. Kaikkien aikojen ensimmäinen naisvoittaja olympialaisissa oli tennispelaaja Charlotte Cooper.

Kisojen kuninkaisiin lukeutui Saksassa syntynyt, mutta Yhdysvaltoja edustanut Alvin Kraenzlein, joka voitti 60 metrin juoksun, 110 metrin ja 200 metrin aitajuoksut sekä pituushypyn. Ray Ewry oli toinen kuninkaista: hän otti voitot vauhdittomassa pituudesta, vauhdittomasta kolmiloikasta ja vauhdittomasta korkeushypystä. Kisojen järjestäjämaa Ranska rohmusi eniten mitaleita, yhteensä sata.

Näytöslaiji pelota vauhdissa
Ilmapallopurjehdus alkamassa

Lajit ja mitalistit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kisoissa järjestettiin kaikkiaan 95 kilpailua kymmenessä eri urheilulajissa.[3][4][5]

Osallistuneet maat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainvälisen olympiakomitean mukaan vuoden 1900 olympialaisiin osallistui 24 maata. Jotkut historioitsijat katsovat että kilpailuissa oli mukana 28 maata.[6][5][4] Jotkut katsovat osallistujaksi myös Brasilian, koska kisoihin osallistui ranskalais-brasilialainen juoksija [[Adolphe Klingelhoefer]; yleensä hänet kuitenkin luetaan Ranskan edustajaksi.[7] Kilpailuissa oli mukana joidenkin näkemysten mukaan myös kolumbialainen köydenvetoon osallistunut Francis Henriquez de Zubiría ja uusiseelantilainen vesipalloilija Victor Lindberg, mutta KOK ei huomioi heitä näiden maiden edustajiksi.[8][9][10][11]

Mitalitaulukko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menestynein maa vuoden 1900 kesäolympialaisissa oli isäntämaa Ranska. Yksilötasolla eniten olympiavoittoja sai yhdysvaltalainen yleisurheilija Alvin Kraenzlein, joka saavutti neljä olympiavoittoa.[12][13][14]

Hevospoolo käynnissä II olympiadin kisoissa
Soutukisat alkamassa Pariisissa
Vuoden 1900 kesäolympialaisten mitalitaulukko
Sija Maa Kultaa Hopeaa Pronssia Yhteensä
4  Ranska 25 41 34 100
1  Yhdysvallat 19 14 14 47
3  Iso-Britannia 15 6 9 30
52  Sekajoukkue 6 3 3 12
25  Sveitsi 6 2 1 9
31  Belgia 5 5 5 15
7  Saksa 4 2 2 8
6  Italia 2 1 0 3
11  Australia 2 0 3 5
27  Tanska 1 3 2 6
8  Unkari 1 3 2 6
18  Kuuba 1 1 0 2
20  Kanada 1 0 1 2
30  Espanja 1 0 0 1
92  Luxemburg 1 0 0 1
40  Itävalta 0 3 3 6
22  Norja 0 2 3 5
51  Intia 0 2 0 2
17  Alankomaat 0 1 3 4
111  Böömi 0 1 1 2
47  Meksiko 0 0 1 1
10  Ruotsi 0 0 1 1
Yhteensä 90 90 88 268

Lähde: [15]

Kohokohtia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Yhdysvaltain Alvin Kraenzlein voitti yleisurheilussa neljä lajia (60 metriä, 110 metrin aidat, 200 metrin aidat ja pituushypyn) ja on edelleen ainoa yleisurheilussa samoissa kisoissa neljä yksilölajia voittanut urheilija.
  • Ison-Britannian Charlotte Cooper voitti naisten tenniksen ja oli olympiahistorian ensimmäinen naisvoittaja.
  • Yhdysvaltain Ray Ewry voitti 16. heinäkuuta samana päivänä kolme kilpailua: vauhdittoman korkeushypyn, vauhdittoman pituushypyn ja vauhdittoman kolmiloikan.
  • Kaikkien aikojen nuorin olympiavoittaja on todennäköisesti alankomaalaisen soudun perämiehellisen kaksikon perämieheksi valittu arvioilta 7–12-vuotias ranskalaispoika. Poika katosi palkintoseremonian jälkeen ja hänen henkilöllisyytensä ja tarkka ikänsä on jäänyt arvoitukseksi.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 68. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  2. Arponen, Antti O.: Olympiakisat Ateenasta Atlantaan, s. 235. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21072-2.
  3. 1900 Paris Summer Games sports-reference.com. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  4. a b Mallon, Bill: The 1900 Olympic Games Results for All Competitors in All Events (pdf) McFarland & Company, Inc., Publishers. (englanniksi)
  5. a b Paris Games of the II Olympiad International Olympic Committee. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  6. Factsheet - The Games of the Olympiad (pdf) International Olympic Committee. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  7. Adolphe Klingelhoeffer sports-reference.com. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  8. Francis Henriquez de Zubiría sports-reference.com. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  9. Victor Lindberg sports-reference.com. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  10. Event results Official Website of the Olympc Movement. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  11. Event results Official Website of the Olympc Movement. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  12. Paris 1900 olympic.it. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  13. Paris 1900 medal table International Olympic Committee. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  14. About Paris 1900 Official Website of the Olympic Movement. Viitattu 3.3.2016. (englanniksi)
  15. Paris 1900 olympic.it. Viitattu 16.1.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]