Subsidiariteettiperiaate

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Subsidiariteettiperiaate eli läheisyysperiaate on periaate, jonka mukaan julkisen vallan päätökset tulisi tehdä mahdollisimman lähellä ihmisiä ja byrokratiassa käsitellä alhaisimmalla mahdollisella tasolla. Ylemmille tasolle tulisi viedä vain sellaiset päätökset, joita ei alemmilla tasoilla voida tehdä.

Subsidiariteettiperiaate on yksinkertaisesti byrokratian vähentämistä, ja sitä pidetään yleisellä tasolla julkisissa virastoissa toivottavana asiana. Subsidiariteettiperiaatteen mukainen uudistus Suomessa olisi esimerkiksi Kelan päätösten tekemistä konttorikohtaisesti.

Julkisen valinnan teorian mukaan ihmisten läheisyydestä kauemmas karkaavalla vallalla on tapana byrokratisoitua. Vallan toimiessa kunnallistasolla ihmisillä on vielä mahdollisuus jopa äänestää jaloillaan vaikkapa ikävien kaupunginsääntöjen tapauksessa.

Lisäksi läheisyysperiaatetta perustellaan usein hajautetun ja hiljaisen tiedon idealla, jonka mukaan päätös tulee tehdä mahdollisimman lähellä sitä koskevaa ympäristöä, jotta päätöksentekijöillä on mahdollisimman paljon paikallista tietoa ja mahdollisimman hyvät mahdollisuudet tutustua paikallisiin olosuhteisiin.

Euroopan unionissa on subsidiariteettiperiaatteen mukaisesti alueiden komitea.

Subsidiariteettiperiaate on "persoonan" ja "solidaarisuuden" ohella yksi katolisen kirkon sosiaalietiikan kolmesta periaatteesta. Nämä kolme periaatetta määritteli paavi Pius XI sosiaaliensyklikassa Quadragesimo anno vuonna 1931. Subsidiaarisuuden periaatteen mukaan valtion tulisi hajauttaa valtaansa pienille paikallisille ja toimialaltaan rajatuille kansalaisjärjestöille. Tämä "lähipäätösperiaate" oli myös suunnattu totalitaarisia järjestelmiä, erityisesti kommunismia vastaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saarinen, Risto: Johdatus ekumeniikkaan. Helsinki: Kirjaneliö, 1994.

viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Saarinen 1994, s. 202

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]