Tämä on suositeltu artikkeli.

Pietari (kaupunki)

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 30. tammikuuta 2009 kello 01.02 käyttäjän Tappinen (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin sopivuus suositelluksi artikkeliksi on kyseenalaistettu.
Tämän artikkelin ehdokassivulla voit ottaa asiaan kantaa.

Pietari
(Санкт-Петербург, Sankt-Peterburg)
lippu
lippu		 vaakuna
vaakuna

Koordinaatit: 59°56′N, 30°20′E

Valtio Venäjä
Perustettu 1703
Hallinto
 – kuvernööri Valentina Matvijenko
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 606 km²
Korkeus 3 m
Väkiluku (2002 ennuste) 4 661 219
 – Väestötiheys 7692 as./km²
Aikavyöhyke UTC+3
Postinumero 190000–199406
Suuntanumero(t) +7 812
Lempinimi: Piter









Pietari (ven. Санкт-Петербург, Sankt-Peterburg), Pyhän Pietarin kaupunki, lempinimeltään Piter (ven. Питер), on noin 4,6 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Se on Venäjän toiseksi suurin ja Euroopan neljänneksi suurin kaupunki ja tärkein Venäjän Itämeren satamakaupunki. Pietari on myös maailman pohjoisin yli miljoonan asukkaan kaupunki.[1] Se sijaitsee Suomenlahden pohjukassa, Nevan suistossa ja suiston saarissa. Pietari on Venäjän suurimpia kulttuurin ja koulutuksen keskuksia. Vuosina 1914–1924 kaupungin nimi oli venäläisittäin Petrograd (ven. Петроград) ’Pietarin kaupunki’, koska ensimmäisen maailmansodan kestäessä haluttiin, että kaupungilla ei olisi saksalaisperäistä -burg-päätteistä nimeä. Venäjän vallankumouksen jälkeen ja Neuvostoliiton aikana vuosina 1924–1991 kaupungin nimi oli Leningrad (ven. Ленинград) ’Leninin kaupunki’. Pietarin historiallinen keskusta on Unescon maailmanperintökohteiden luettelossa.

Kaupungin perusti 1703 Pietari Suuri alkujaan suojalinnoitukseksi aikana, jolloin Venäjä ja Ruotsi olivat vastakkain suuressa Pohjan sodassa. Pietari oli Venäjän pääkaupunki 1712–1918. Se on Venäjän federaation liittovaltiosubjekti, ja sitä ympäröi Leningradin alue, joka myös on Venäjän federaation liittovaltiosubjekti. Vastaavanlainen hallintoratkaisu Venäjällä on vain Moskovassa, jossa kaupunki ja sitä ympäröivä oblast ovat eri liittovaltiosubjekteja. Muualla Venäjällä suurkaupunki kuuluu sitä ympäröivään oblastiin tai autonomiseen tasavaltaan.

Maantiede

Pietari on rakennettu Nevan varrelle, lähelle paikkaa jossa joki laskee Suomenlahteen. Kaupungin alueella on 42 saarta, joita yhdistää yli 340 siltaa. Pietaria ympäröivät alueet ovat varsin tasaisia, ja koko kaupungin historiallinen keskusta on alle 4 m:n korkeudella merenpinnasta, osat siitä ovat jopa merenpinnan alapuolella. Alun perin Pietarin alue on ollut suota, joten kaupungin rakentaminen on ollut hankalaa ja vaarallistakin.[2]

Ilmasto

Pietarin ilmasto on Eurooppaan nähden mantereinen, mutta Venäjän mantereeseen verrattuna mereinen. Ilmasto on lauhempi kuin muualla Venäjällä ja Amerikan mantereella samoilla leveysasteilla. Kylmimmän kuukauden, tammikuun, keskilämpötila on -8 °C ja lämpimimmän, heinäkuun, keskilämpötila on noin 18 °C.[3]

Sateita saadaan kohtuullisesti läpi vuoden, kuivinta on keväällä ja sateisinta loppukesällä ja syksyllä. Vuoden sademäärä on noin 600 mm.[4]

Kaupunkirakenne

Muiden neuvostokaupunkien tapaan Pietarin rakennusten korkeus keskustasta ulospäin mentäessä on lähes päinvastainen kuin länsimaisissa kaupungeissa, koska suunnitelmatalouden aikana maan hinta ei ohjannut rakennusprojekteja. Pietarin ydinkeskustan rakennuskanta on varsin matalaa ja keskustasta etäännyttäessä rakennusten korkeus kasvaa. Lähempänä keskustaa sijaitsee 1950-luvulla rakennettuja viisikerroksisista taloista muodostuneita lähiöitä, kun taas kauempana on 1970- ja 1980-lukujen 10–20-kerroksisia kerrostaloja.[5]

Nevan pohjoista puolta kaupungissa on kutsuttu myös Viipurin puoleksi[6].

Pietarissa on panostettu varsin paljon kaupungin historiallisen monumentaalikeskustan säilyttämiseen ja kunnostamiseen. Viime vuosien aikana on ryhdytty myös uudelleenrakentamaan ja kunnostamaan kaupungin kerrostalolähiöitä. Kerrostalolähiöt koostuvat pääasiassa vuosina 1958–70 rakennetuista viisikerroksisista hruštšovkoista, joiden elinkaareksi suunniteltiin rakennushetkellä noin 30 vuotta. Näillä kerrostaloalueilla asuu noin 600 000 pietarilaista, eli 11 % kaupungin väestöstä. Vasta muutama kaupungin sadasta kvartaalista eli suurkorttelista on kunnostettu ja toiminta on tarpeen huomioon ottaen ollut liian pienimuotoista. Keskimääräinen asumisväljyys kaupungissa on noin 15 neliötä henkeä kohden, mikä on esimerkiksi noin puolet Helsingin asumisväljyydestä.[7]

Ympäristö

Pietarin sijainti Suomenlahden pohjukassa ja jakautuminen hallintopiireihin.

Kaupungin leveät kadut ja meren läheisyydestä johtuva tuulisuus takaavat kaupungin ilman kohtalaisen laadun, vaikka liikenne ja kaupungin teollisuus ovatkin merkittäviä ilmansaastuttajia.

Neva on suuri joki, jonka keskimääräinen virtaus on 2 500 m³ sekunnissa ja jonka valuma-alue on kooltaan 300 000 km².[8] Pietarin jätevesien vaikutus kaupungin lähivesiin ja koko Suomenlahden tilaankin on kuitenkin huomattava. Neva laskee järvimäiseen Nevan estuaariin, johon tulee vain harvoin suolaista vettä muualta Itämerestä. Näin alueen vedenlaatu onkin hyvin riippuvainen Laatokan ja Nevan tilasta ja Pietarista alueelle lasketuista jätevesistä. Vaikutusta on entisestään lisännyt tulvapato, jonka rakentaminen aloitettiin vuonna 1979 mutta joka on vielä osin keskeneräinen. Tulvapadon tarkoituksena on estää Itämeren veden nouseminen kaupungin alueelle.

Perustamisensa jälkeen kaupungissa on tulvinut noin 300 kertaa. Pahin tulva oli vuonna 1824, jolloin vesi nousi 421 cm normaalin yläpuolelle ja kaupungissa kuoli 200 ihmistä. Kaupungissa julistetaan tulvivan, jos vesi nousee 160 cm normaalin yläpuolelle.[9]

Pietarin kaupunki on Itämeren suurin yksittäinen saastuttaja erityisesti rehevöitymistä aiheuttavien fosfaattien ja typen osalta, koska edelleen noin 1/3 kaupungin jätevesistä ohjataan käsittelemättömänä mereen. Monien kansainvälisten projektien avulla Pietarin jätevesikysymykseen on pyritty vaikuttamaan ja tilanne on jo parantunut.[10] Kaupungin olemassa olevilla vedenpuhdistamoilla käyttöön otettu tehostettu fosfaatinpoisto parantaisi koko itäisen Suomenlahden tilaa. Koska Suomenlahdella plankton ei talvella kuluta jääpeitteen takia mereen päätyneitä ravinteita, Pietarin vaikutus näkyy eniten jäiden lähdön jälkeisessä levien ja planktonin kevätkukinnassa Kaakkois-Suomen rannikolla. Kesällä ravinteiden vaikutus rajoittuu yleensä Nevan estuaariin, jossa havaitaankin voimakasta leväkukintaa koko avovesikauden.

Historia

Satelliittikuva Pietarin alueesta.
Yksi Moika-joen ylittävistä 15 sillasta.

Aleksanteri Nevski (eli Aleksanteri Nevalainen) kukisti ruotsalaiset lähellä Nevan suuta vuonna 1240. Nevan suistossa oli 1300-luvulla ruotsalainen linnoitus Maankruunu (r. Landskrona), jonka kuitenkin Novgorod nopeasti hävitti.

Stolbovan rauhassa 1617 alue siirtyi Ruotsille, jolloin Nevanlinna syntyi. Nevanlinna sai kaupunkioikeudet 1642. Kaupungissa oli Kaarle IX:n vuonna 1611 rakennuttama linnoitus Nyenskans.[11]

Pietari Suuren aika

Suuren Pohjan sodan (1700–1721) alussa venäläiset joukot valloittivat alueen, ja Pietari Suuri perusti vuonna 1703 Pietarin Nevanlinnan paikalle. Kaupungin nimeksi tuli hollantilaisittain Sankt Pieterburg.[12] Alkujaan kaupunki oli tarkoitettu ainoastaan linnoitukseksi ruotsalaisten uusia hyökkäyksiä vastaan, ja sen ensimmäinen rakennus olikin Pietari-Paavalin linnoitus.

Kaupungin rakennustöihin tuotiin valtavat määrät ruotsalaisia sotavankeja ja venäläisiä maaorjia, ja tuhannet heistä kuolivat sairauksiin, uupumukseen ja nälkään. Kaupungin rakentamisen rahoittamiseksi Pietari Suuri verotti raskaasti kaikkea mahdollista, muun muassa partoja, arkkuja, ja jopa itse kuolemaa verotettiin kuuluisalla sieluverolla, joka oli käytännössä alempien yhteiskuntaluokkien miehiin kohdistunut kuolinvero. Vuonna 1712 Pietari Suuri julisti kaupungin pääkaupungiksi, pakotti vastahakoiset virkamiehet, aateliset ja kauppiaat muuttamaan Moskovasta uuteen pääkaupunkiin ja rakentamaan sinne uudet kotinsa.

Pietari Suuren kuollessa vuonna 1725 Pietarista oli kasvanut 40 000 asukkaan kaupunki (kahdeksan prosenttia Venäjän silloisesta kaupunkiväestöstä), ja 90 prosenttia Venäjän ulkomaankaupasta kulki sen kautta.[13] Kaupan määrää kasvatti se, että pohjoisen Arkangelin kaupallinen vetovoima väheni, kun reitti Länsi-Eurooppaan oli Suomenlahden kautta lyhyempi. Kaupungin keskustaksi oli muodostunut Nevan etelärannan Amiraliteetin ympäristö.[14]

Katariina Suuren aika

Pietari-Paavalin linnoitus
Talvipalatsi ja Aleksanterin pylväs

Katariina Suuri nousi valtaan vuonna 1762 kaappaamalla valtaistuimen aviomieheltään Pietari III:lta. Katariina ylläpiti hyvin mahtipontista hovielämää ja oli vasta valmistuneen talvipalatsin ensimmäinen asukas. Katariina myös aloitti keisarillisen taidekokoelman keräämisen, joka myöhemmin muodosti nykyisen Eremitaašin taidemuseon kokoelma perustan. Taidekokoelman kasvun takia jouduttiin rakentamaan myös uusia rakennuksia talvipalatsin kylkeen. Nämä rakennukset tunnetaan nykyisin nimellä Pieni ja Vanha Eremitaaši. Lisäksi palatsikompleksin yhteyteen rakennettiin teatteri, joka on edelleen toiminnassa.[15]

Katariina oli suuri tieteiden ja taiteiden tukija. Hänen hallintoaikanaan valmistuivat Pietariin tiedeakatemian ja taideakatemian rakennukset, Venäjän ensimmäinen julkinen kirjasto (josta muotoutui nykyinen Venäjän kansalliskirjasto) sekä edelleen käytössä oleva Gostinyi Dvorin kauppahalli Nevski prospektin varrelle. Katariinan aikana venäläinen musiikkielämä sai paljon länsimaisia vaikutteita, ja Katariina palkkasi ulkomaisia, muun muassa italialaisia kuoronjohtajia ja säveltäjiä hovinsa palvelukseen.[15]

Katariina Suuri uudisti myös Pietarin hallintoa. Vuonna 1766 perustettiin pormestarin (gorodskoi golova) virka, ja vuonna 1774 muodostettiin kaupunginhallitus (Magistrat), joka jo 1786 muutettiin kaupungin duumaksi.[15]

Aleksanteri I:stä II:een

Katariina Suuren kuoleman jälkeen valtaan nousi vuonna 1796 hänen poikansa Paavali I. Hän toteutti äärikonservatiivista politiikkaa, rajoitti Pietarin paikallista hallintoa ja otti useita askeleita muuttaakseen Venäjän byrokraattiseksi valtioksi. Tällainen politiikka teki Paavalista hyvin epäsuositun, ja vaikka hän salamurhien pelosta rakennutti itselleen turvallisemman Mihailovskin palatsin, hänet murhattiin kuitenkin omaan vuoteeseensa 12. maaliskuuta 1801. Salamurhan takana oli Paavalin oma poika, josta tuli tsaari Aleksanteri I.[16]

Aleksanteri I:n hallituskaudella Venäjän armeija torjui Napoleonin hyökkäyksen maahan, ja voitetut ranskalaisten sotaviirit ovat edelleen nähtävissä Kazanin katedraalissa, johon myös venäläisten komentaja sotamarsalkka Kutuzov on haudattu. Vuonna 1818 aloitettiin Iisakin kirkon rakennustyöt, jotka saatiin päätökseen vasta 40 vuotta myöhemmin.[16]

Nikolai I

Aleksanteri I:n yllättävä kuolema Taganrogin kaupungissa Siperiassa joulukuussa 1825, aiheutti poliittisen kaaoksen. Aleksanterin veli Konstantin, joka oli perimysjärjestyksessä seuraavana, kieltäytyi kruunusta, ja valtaan nousi hänen sijastaan Aleksanterin toinen veli Nikolai. Joukko liberaaleja nuoria armeijan upseereita ei hyväksynyt Nikolaita keisariksi, ja he toivoivat, että Konstantin olisi allekirjoittanut Venäjälle perustuslain. Kapinaa kutsuttiin dekabristikapinaksi, koska se tapahtui joulukuussa (venäjäksi dekabr). Konstantinin kieltäydyttyä kruunusta kapina kukistettiin voimakeinoin ja kapinan johtajat teloitettiin tai lähetettiin Siperiaan.[16]

Mahdollisesti dekabristikapinasta vuoksi Nikolai I toteutti hyvin konservatiivista hallintoa. Pietarista tuli sotilaallisen tarkasti hallittu kaupunki, ja jopa siviilihallinnossa oli vallalla hallittiin sotilasakatemioiden hallintokulttuuri. Vaikka maa ajautui Nikolain politiikan seurauksena taloudelliseen taantumaan ja takapajuisuuteen, Venäjällä otettiin samalla teollisen yhteiskunnan ensiaskeleita. Vuonna 1837 valmistui maan ensimmäinen rautatie, joka yhdisti Pietarin Tsarskoje Selon (Saari, nykyisin Puškin) kaupunkiin (jossa sijaitsi Romanovien kesäpalatsi Katariinanpalatsi). Pietarista tuli entistä mahtavampi suurkaupunki. Palatsin aukiolle pysytettiin Aleksanterin pylväs, ja Talvipalatsia vastapäätä rakennettiin yleisesikunnan rakennukset.[16]

Kulttuuri kuitenkin kukoisti Nikolai I aikana. Pietarissa Fjodor Dostojevski kirjoitti mestariteoksensa, Mihail Glinka loi perusteet venäläiselle musiikille säveltämällä maan ensimmäisen oopperan ja kamarimusiikkia, ja Aleksandr Puškin kirjoitti runonsa. Fjodor Dostojevski kirjoitti 1848 novellinsa "Valkoiset yöt", joka kuvaa Pietarin yötöntä yötä ja jonka nimestä on sittemmin muodostunut kaupungin tunnus.[16] Pietari I Suuren uudistuksista oli kulunut sata vuotta, ennen kuin Venäjälle alkoi muodostua länsimaiseksi katsottavaa korkeakulttuuria taiteen, kirjallisuuden, musiikin, baletin ja oopperan sekä klassisen musiikin alalla.

Vuonna 1861 tapahtunut maaorjuuden lakkauttaminen ja kaupungin voimakas teollistuminen 1800-luvun jälkipuoliskolla toi Pietariin valtavat määrät köyhiä työläisiä. Seurauksena oli ylikansoitus, huonot hygieniaolot ja tautiepidemioita. Nämä olosuhteet loivat pohjan kaupungin myöhemmille levottomuuksille.[16]

Vuoden 1905 vallankumous ja ensimmäinen maailmansota

Verisunnuntai

Venäjän kannalta katastrofaalisesti päättyneen Japanin sodan jälkeen sosiaalinen levottomuus puhkesi kaupungissa verisunnuntain johdosta vuonna 1905 vallankumoukseksi. Sotilaat avasivat 9. lokakuuta tulen kohti rauhanomaista mielenosoitusta, joka oli toimittamassa keisarille vetoomusta. Mielenosoittajia ammuttiin tämän jälkeen eri puolilla kaupunkia, ja kuolleiden määrä arvioidaan tuhansiksi. Tapahtumat vahvistivat vallankumouksellisia liikkeitä ja saivat poliittisen opposition rivit yhtenäisiksi. Seuraavina kuukausina maanviljelijöiden ja sotilaiden kapinat, joista kuuluisin tapahtui panssarilaiva Potjomkinilla, ja muut mielenosoitukset levisivät koko valtakuntaan. Lev Trotskin johtama Pietarin neuvosto julisti yleislakon, joka pysäytti koko maan. Keisari Nikolai II joutui antamaan ”lokakuun manifestin”, jossa myönnettiin monia kansalaisoikeuksia ja luotiin kansallinen parlamentti eli duuma.[17]

Vuonna 1914 kaupungin liian saksalaiselta kuulostanut nimi muutettiin muotoon Petrograd (Петроград) eli "Pietarinkaupunki".[18] Tuolloin kaupungissa asui noin 2,1 miljoonaa ihmistä.

Aurora-laiva, josta ammuttiin lokakuun vallankumouksen aloituslaukaus.

Vuoden 1917 vallankumous ja sisällissota

Pietarin kartta 1910-luvulta.
Petrogradin neuvoston kokous vuonna 1917.

Pietari oli jälleen vuonna 1917 vallankumouksen kehtona. Työläisten mielenosoitukset kääntyivät kaupungissa yleislakoksi, ja sotilaat ryhtyivät maaliskuussa kapinaan. Pietarin neuvosto toimi rinnakkain reformistisen väliaikaishallituksen kanssa. Huhtikuussa Lenin palasi kaupunkiin organisoimaan bolševikkipuoluetta. Lopullisesti vallankumous tapahtui 24. lokakuuta, kun bolševikit miehittivät keskeiset asemat kaupungista. Aurora-laiva, josta ammuttiin lokakuun vallankumouksen lähtölaukaus, on nykyisin museona Nevan rannalla. Uusi hallitus toimi kaupungissa maaliskuuhun 1918, jolloin se joutui saksalaisten hyökkäyksen pelossa siirtymään Moskovaan.

Leninin kuoltua 1924 nimettiin kaupunki jo samana vuonna hänen muistokseen Leningradiksi, joka oli käytössä vuoteen 1991 asti. Siitä tuli 1930-luvulla Stalinin teollistamisohjelman keskus, ja vuonna 1939 kaupungissa asui 3 miljoonaa ihmistä ,ja siellä sijaitsi Venäjän teollisesta tuotannosta noin 11 prosenttia. Stalin kuitenkin pelkäsi kaupungista muodostuvan kilpaileva valtakeskittymä Kremlille, ja paikallisen kommunistijohtaja Sergei Kirovin murha vuonna 1934 aloitti Stalinin puhdistukset.[19]

Toinen maailmansota

Pääartikkeli: Leningradin piiritys
Tiedosto:Destroyed flat in st petersburg.jpg
Tuhoutunut asunto Leningradissa vuonna 1941.
Ikuinen tuli Marsin kentällä Pietarissa.

22. kesäkuuta 1941 Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon. Nopeasti saksalaiset valloittivat suuria alueita Länsi-Neuvostoliitosta, ja Leningrad saarrettiin. Saksalaiset yrittivät valloittaa Leningradin ja pyysivät siihen apua suomalaisilta, mutta Suomen marsalkka Mannerheim ei siihen suostunut. Leningrad joutui kestämään piiritystä vuoteen 1943 asti. Leningradin piiritys valloittamisen sijaan oli yksi Hitlerin suurista strategisista virheistä, sillä kaupungin piiritys sitoi yhden kipeästi tarvitun armeijaryhmän saksalaisia joukkoja.

Piirityksen aikana ruoka ja polttoaine oli kaupungissa hyvin vähissä. Talvella 1941–1942 kaupungissa ei ollut vettä, lämmitystä eikä julkista liikennettä ja sähköä oli hyvin vähän. Pienimmillään ruoka-annoksen koko oli vain 125 g leipää päivässä. Useita satoja tuhansia ihmisiä evakuoitiin kaupungista Laatokan yli kuuluisaa elämän tietä (Doroga žizni) pitkin, joka oli ainoa piiritetyn kaupungin ulkomaailmaan yhdistävä reitti. Kesäisin ihmisiä kuljetettiin lautoilla, ja talvisin rekat kulkivat aurattua jäätietä pitkin jatkuvan vihollistulituksen alla. Piirityksen aikana Dmitri Šostakovitš sävelsi kaupungissa 7. sinfoniaan, lisänimeltään Leningrad. Šostakovitš viimeisteli sinfonian Kuibyševissä (nyk. Samara), jonne säveltäjä perheineen evakuoitiin lokakuussa 1941. Teoksen valmistuttua se esitettiin myös piiritetyssä kaupungissa vuonna 1942. Lähes 900 päivän piirityksen (blokada) aikana kaupungissa kuoli ainakin 641 000 ihmistä, joidenkin arvioiden mukaan jopa yli 800 000. Noin puoli miljoonaa piirityksen uhria on haudattu Leningradin liepeillä olevalle Piskarevin hautausmaalle. Leningrad oli ensimmäinen kaupunki, jolle myönnettiin sankarikaupungin (город-герой) arvonimi vuonna 1945.[20]

Ei tiedostoa

Toisesta maailmansodasta nykypäivään

Mielenosoitus Pietarissa keväällä 2007.

Saksalaisten piiritys tuhosi Leningradista 2,2 miljoonaa neliömetriä asuintiloja ja 2,8 miljoonaa vaurioitui, joten aina 1960-luvulle asti suuri osa kaupunkilaisista joutui elämään kommuuniasunnoissa, koska asunnoista oli pulaa. Samaan aikaan kaupunki kasvoi nopeasti: kymmenessä vuodessa sodan jälkeen sen väkiluku kasvoi alle miljoonasta kymmeneen miljoonaan.

Monista muista neuvostokaupungeista poiketen Leningrad jälleenrakennettiin noudattaen paljolti sen vanhaa ulkonäköä. Monet kulttuurikohteet, esimerkiksi Pietarhovi ja Puškinin palatsi rakennettiin käytännössä uudelleen.

1950-luvun alussa Stalin syytti Lenginradin näkyvintä johtoa kommunisminvastaisesta toiminnasta ja maanpetoksesta Leningradin juttuna tunnetussa oikeudenkäyntien sarjassa.

Metro avattiin 1955. Sen rakennustyöt oli aloitettu jo 1930-luvulla, ja tunnelien oli tarkoitus toimia myös väestönsuojina.

1960- luvulta 1980-luvulle kaupungin ympärille rakennettiin suuriä lähiöitä helpottamaan asuntopulaa. Se kasvoi myös kuntaliitosten kautta: Levashovo, Pargolovo ja Pesochny liitettiin kaupunkiin 1953, Ligovo vuonna 1963 ja Lomonosov vuonna 1978.[21]

Neuvostoliiton hajottua kaupungin vanha nimi Pietari otettiin jälleen käyttöön kansanäänestyksen jälkeen lokakuun alusta 1991.

Väestö

Viimeisimmän väestönlaskennan mukaan, joka valmistui 9. lokakuuta 2002, Pietarissa oli 4 159 635 asukasta, noin kolme prosenttia koko Venäjän väkiluvusta. Keskipalkka vuonna 2003 oli 2179 ruplaa (noin 176 €). Pietariin saa muuttaa vain, jos voi esittää itselleen asunnon ja työpaikan tai menee pietarilaisen kanssa naimisiin. On todennäköistä, että monilla ihmisillä ei ole tätä pakollista rekisteröintiä, vaan he asuvat kaupungissa laittomasti eivätkä siten ole väestönlaskennassa mukana. ILO:n arvion mukaan Pietarissa on noin 16 000 katulasta ( 2003).[22]

Virallisten tilastojen mukaan kaupungin asukkaista 89,1 % on venäläisiä, 2,1 % juutalaisia, 1,9 % ukrainalaisia ja noin 1 % valkovenäläisiä. Näiden lisäksi huomattavia vähemmistöryhmiä kaupungissa ovat tataarit, kaukasialaiset, uzbekit, vepsäläiset, suomalaiset ja azerit.[23] Enemmistö kaupungin asukkaista on ortodokseja, mutta kaupungissa on myös toimivia buddhalaisten, muslimien, juutalaisten ja luterilaisten yhteisöjä.

Asukasmäärän kehitys

Vuoteen 1944 asti luvut ovat arvioita, vuosien 1959–2002 tiedot perustuvat väestönlaskentoihin ja vuoden 2005 tieto on arvio.

Pietarin väestönkehitys vuosilta 1700–2005
Pietarin väestönkehitys vuosilta 1700–2005
vuosi väestömäärä
1725 75 000
1750 150 000
1800 300 000
1846 336 000
1852 485 000
1858 520 100
1864 539 100
1867 667 000
1873 842 900
1881 876 600
1886 928 600
1891 1 035 400
1897 1 264 900
1901 1 439 400
vuosi väestömäärä
1908 1 678 000
1910 1 962 000
1915 2 318 600
1920 722 000
1926 1 616 100
1936 2 739 800
1939 3 191 300
1944 2 559 000
15. tammikuuta 1959 2 888 000
15. tammikuuta 1970 3 512 974
15. tammikuuta 1979 4 072 528
15. tammikuuta 1989 4 460 424
15. tammikuuta 2002 4 159 635
15. tammikuuta 2005 4 039 751

Hallinto

Vuonna 2005 olemassa olevat hallintoalueet:
Hallinnollisia piirejä
(административные районы)		 20
Kaupunkeja
(муниципальные образования–города)		 9
Asuinaluieita
(муниципальные образования–посёлки)		 21
Kuntia
(муниципальные образования–муниципальные округа)		 83
Katso myös Pietarin hallinnollinen jako

Pietari on suoraan Venäjän federaation alainen kaupunki, kuten Moskovakin. Pietari on Leningradin alueen eli oblastin ja Venäjän federaation luoteisen federaatiopiirin (Се́веро-За́падный федера́льный о́круг) hallintokeskus, mutta on siitä erillinen alue.

Pietarin korkein päättävä viranomainen on kuvernööri (gubernator), kuten muillakin liittovaltiosubjekteilla. Vuoteen 1996 nimikkeenä oli pormestari (mer), joka toimii myös kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kuvernöörinä on vuodesta 2003 ollut Valentina Matvijenko. Hänen edeltäjänsä olivat Vladimir Jakovlev (1996–2003) ja Anatoli Sobtšak (1991–1996) pormestarin nimikkeellä. Venäjän federaation presidentti Vladimir Putin toimi vuosina 1994–1998 kaupungin apulaispormestarina.[24]

Kaupungissa toimeenpanovalta kuuluu pormestarille, hänen johtamalleen kaupunginhallitukselle, pormestarin kanslialle ja alueellisille hallintoyksiköille, jotka ovat pormestarin alaisuudessa. Kaupungin lainsäädäntövalta kuuluu kokonaan kaupunginvaltuustolle. Kaupunginvaltuusto koostuu 50 valtuutetusta, jotka valitaan yhden edustajan vaalipiireistä. Valtuusto laatii kaupungin järjestyssäännön, kaupungin lait ja asetukset. Se myös vahvistaa kaupungin budjetin, hallinnon rakenteen, kaupungin kehittämisprojektit, hallinnoi kaupungin omaisuutta ja ratifioi kaupungin tekemät sopimukset.


Talous

Pietarin tavarasatama

Ennen Lokakuun vallankumousta Pietarin talous oli tiiviisti integroitunut Eurooppaan, ja se oli maan pääkaupunkina Venäjän tärkein pääomakeskus. Neuvostoliiton rautaesirippu sulki yhteydet läntiseen maailmaan, ja pääkaupunki siirtyi Moskovaan. Suunnitelmataloudessa Leningrad keskittyi sotateollisuuteen ja sitä palvelevaan tutkimukseen. Leningrad oli Neuvostoliitossa erityisesti laivanrakennuksen ja sähkötekniikan laitteistojen valmistuksen keskus. Sotateollisuuden tärkeä asema maan taloudessa takasi sille maan parhaat resurssit ja koulutetuimman työvoiman.[25]

Suunnitelmatalouden romahdettua kaupunki ajautui vaikeuksiin. Vuosina 1992--1995 teollinen tuotanto laski noin 75 %. Kaupungin elintarviketeollisuuden vähyys aiheutti ongelmia elintarvikehuollolle.[25]

Kaupunkisuunnittelussa 1990-luvulla asetettiin päätavoitteeksi kaupungin elinkeinorakenteen monipuolistaminen ja sopeutuminen uuteen poliittiseen tilanteeseen. Erityisesti pyrittiin panostamaan vientiteollisuuden, kuljetussektorin ja palveluelinkeinojen kehittämiseen. Kaupunki ei kuitenkaan kovin hyvin pystynyt luomaan kasvun edellytyksiä. 1990-luvun puolivälin jälkeen ryhdyttiin aikaisempaa enemmän kiinnittämään huomiota Venäjän talouden vahvoihin sektoreihin ja kaupungin oman kysynnän tyydyttämiseen. Kaupungin kehityksen kannalta hyvin merkittävässä osassa ovat edelleen suhteet federaation keskukseen ja aseteollisuuden tilaukset.[25] Pietarin kaupunkistrategiassa pyritään hyödyntämään kaupungin ainutlaatuista kulttuurihistoriallista arvoa, jolla pyritään houkuttelemaan ulkomaalaista ja ulkovenäläistä pääomaa ja matkailijoita. Kaupungin hyvälle logistiselle sijainnille on myös asetettu suuria odotuksia.[7]

Pietarin työvoiman arvioidaan olevan noin puolet asukasluvusta eli 2,6 miljoonaa ja työttömyyden noin 3 % työvoimasta, vaikka viralliset työttömyystilastot ovat hyvin epätarkkoja, mikä johtuu Venäjän laajasta harmaasta taloudesta.

Suurimmat yritykset

Venäjän federaation 200:sta tuotannon arvon perusteella suurimmasta yrityksestä yksitoista on pietarilaisia. Kuusi yrityksistä on perinteisiä koneenrakennus- ja telakkayhtiöitä. Kaksi yrityksistä on savuketehtaita ja kaksi elintarviketeollisuutta. Suurin elintarvikeyritys on osittain suomalaisomistuksessa oleva Baltika-panimo. Elintarvikeyritysten kasvu johtui pääosin 1990-luvulla ruplan devalvaation aiheuttamasta venäläisen elintarviketeollisuuden kilpailutilanteen paranemisesta. Pietarilainen panimo- ja savuketeollisuus palvelee Pietarin kaupunkia paljon laajempaa aluetta.[26]

Venäjän kaasumonopoli Gazprom on siirtämässä pääkonttoriaan Pietariin. Yrityksen uusi 300-metrinen tornitalo rakennetaan Ohta-keskukseen (aiemmin Gazprom City) toiselle puolelle jokea vastapäätä 1700-luvun Smolnan katedraalia, mikä on herättänyt pelkoja kaupunkikuvan puolesta. Pääkonttorin siirto Moskovasta Pietariin tietää kaupungille myös 5,85 miljardin euron vuotuisia verotuloja.[27] Gazpromin lisäksi kaupunkiin ovat siirtyneet valtion omistamat Vneštorgbank-pankki ja Gazpromin tytäryhtiö Gazpromneft.

Pietarissa on kolme telakkaa, Baltijski zavod, Admiralteiskie verfi ja Severnaja verf, joilla on rakennettu kauppalaivojen lisäksi lukuisia sotalaivoja sekä ydinkäyttöisiä jäänmurtajia.

Pietarista on tulossa Venäjän autoteollisuuden keskus ja Euroopan suurin autoteollisuuden keskittymä Euroopassa. Fordilla on ollut kokoonpanotehdas Pietarin lähellä Seuloskoissa vuodesta 2002. Fordin lisäksi alueella on tehtaat Renaultilla.[28] Lisäksi kaupunkiin rakentavat tuotantolaitoksia Toyota, Nissan, Suzuki ja General Motors. Hyundain tehtaiden rakentaminen alkaa kesällä 2008, ja Mitsubishi ja Peugeot-Citroën neuvottelevat tehtaista.[29]

Myös liikenteen määrä on kasvanut. Vielä 1980-luvulla Leningradissa oli 40 autoa 1000 asukasta kohti, ja nykyisin niitä on 300.[30]

Federaation instituutiot

Venäjän hallinnosta Pietariin siirtyy korkein oikeus, jonka käyttöön kunnostetaan senaatin ja synodin rakennus. Lisäksi Pietarhoviin perustetaan ylin hallintokoulu. Pietarissa toimii myös television viitoskanava, joka on ainoa Moskovan ulkopuolella toimiva valtakunnallinen kanava.[31]

Liikenne

Pietarin metrokartta

Pietari on koko kaupungin historian ajan ollut yksi Venäjän tärkeimmistä liikenteen solmukohdista ja satamista, Venäjän ikkuna länteen. Kaupungissa on merisatama Suomenlahdelle ja jokisatamia Nevan deltassa. Pietari on myös Itämeren Mustaanmereen yhdistävän kanavaverkon päätepiste. Kaupungin kansainvälinen lentokenttä on nimeltään Pulkovo.[32]

Pietarissa on viisi rautateiden pääteasemaa, jotka on nimetty kohdesuuntien mukaan: Baltian asema, Suomen asema, Laatokan asema, Moskovan asema ja Vitebskin asema. Kaupungista on säännöllistä raideliikennettä Suomeen Sibelius-, Repin- ja Tolstoi-junilla.[33]

Joukkoliikenne

Pietarissa on neuvostoajan kaupunki- ja liikennesuunnittelun jäljiltä kattava kaupungin sisäinen joukkoliikenneverkosto. Metroa täydentää 75 km:n mittainen lähijunaverkosto ja 300 km:n raitiovaunuverkko. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen joukkoliikenne on kuitenkin alkanut rappeutua. Vuosina 1990–1997 raitiovaunujen määrä väheni 21 %, johdinautojen 27 % ja linja-autojen 32 %. Metrovaunuista puolet on yli 20 vuotta vanhoja. Joukkoliikenteen ylläpitoa ja kehittämistä on hankaloittanut poliittinen ilmapiiri, jossa päättäjät ovat olleet haluttomia rajoittamaan yksityisautoilua.[7]

Metro

Pääartikkeli: Pietarin metro

Pietarin metro aloitti toimintansa vuonna 1955, ja se muodostuu nykyisin neljästä linjasta. Se kulkee syvimmällä maailman metroista; asemat ovat keskimäärin 60 m:n syvyydessä. Metrolinjaa on yhteensä 103,4 km ja asemia 60. Metroon on suunnitteilla kaksi uutta linjaa, jotka kaksinkertaistaisivat sen pituuden. Metron lisäksi kaupungissa on julkista bussi- ja raitiovaunuliikennettä sekä yksityistä minibussiliikennettä.[34]

Liikennesuunnitelmat

Yksityisautoilun lisäännyttyä voimakkaasti viime vuosina on Pietarissa ilmaantunut tarvetta uusien pää- ja moottoriteiden rakentamiseen. Keskeisemmäksi tienrakennushankkeeksi on noussut tiiviin kaupunkirakenteen ulkopuolinen kehätie, joka kulkisi osittain Nevan tulvapadon kautta. Hankkeen suunnittelua ja rakentamista on hankaloittanut sen kulkeminen Leningradin alueella, koska kaupungin ja alueen päättäjien väliset suhteet ovat olleet huonot. Hankkeeseen on kuitenkin saatu rahoitusta, ja vuonna 2001 avattiin liikenteelle sen ensimmäinen osa Siestarjoelta Pohjois-Pietariin.[7]

Koulutus ja tiede

Pietarin valtionyliopiston historiallinen päärakennus.

Pietari on Moskovan ohella Venäjän merkittävin koulutuksen ja tieteen keskus. Vuonna 1724 Pietari Suuri määräsi Pietariin perustettavaksi tiedeakatemian ja yliopiston. Pietarin tiedeakatemia on sittemmin kasvanut Venäjän ylimmäksi tieteelliseksi akatemiaksi. Se on vaihtanut historian murroksessa useasti nimeä ja tunnetaan nykyään Venäjän tiedeakatemiana.[35] Akatemia siirrettiin kuitenkin 1900-luvulla Moskovaan. Nykyään Pietarissa toimii kymmeniä korkeakouluja ja kolme yliopistoa. Yksi Venäjän vanhimmista ja suurimmista yliopistoista on Pietarin valtionyliopisto, jossa opiskelee noin 37 000 opiskelijaa (vuonna 2004).[36]

Kaupunkikuva ja nähtävyydet

Näkymä Pietarin keskustassa Gorohovaja-kadulle.
Pyhän Nikolain katedraali.
Iisakin kirkko

Pietarin alkuperäinen rakennussuunnitelma 1700-luvun alusta edustaa kaupunkisuunnittelussaan ainutlaatuista saavutusta suunnitelman vaativuuden ja järjestelmällisyyden suhteen. Muun muassa arkkitehtien Rastrellin, Vallin de la Mothen, Cameronin, Rinaldin, Zaharovin, Voronihinen, Rossin ja Montferrandin suunnitelmat vaikuttivat voimakkaasti venäläiseen 1700- ja 1800-lukujen arkkitehtuuriin. Kaupungin vanhan keskustan rakennuksissa yhdistyvät barokin ja uusklassismin arkkitehtuurityylit.[37]

Pietari tunnetaan kulttuurikaupunkina, jonka vetonauloja ovat monet nähtävyydet ja yli sata museota, muun muassa maailman merkittävimpiin taidemuseoihin kuuluva Eremitaaši (Эрмитаж). Pietarin historiallinen keskusta on UNESCOn maailmanperintökohteiden luettelossa.

Keskeisiä nähtävyyksiä

Kirkot
Linnakkeet ja palatsit
Museot
Muut

Kulttuuri

Pietari oli venäläisen kulttuurielämän keskus erityisesti sen 200-vuotisen pääkaupunkiajan, jolle sijoittui venäläisen kulttuurin kulta-aika. Yhä edelleen monet katsovat Pietarin olevan Venäjän kulttuuripääkaupunki sen monien kulttuurilaitosten, muun muassa museoiden, kuten Eremitaašin, ja venäläisen taiteen museo ja taidekoulujen, kuten Pietarin konservatorio vuoksi.

Kirjallisuus

Pietarissa ovat eläneet ja vaikuttaneet useimmat tunnetut 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuoliskon venäläiset kirjailijat. Venäjän tunnetuin runoilija Aleksandr Puškin syntyi kaupungissa vuonna 1799. Hänet karkotettiin 1820tilapäisesti Pietarista Etelä-Venäjälle, ja hän sai palata takaisin vasta Nikolai I astuttua valtaan. 27. tammikuuta 1837. Monet runoilijan kuuluisimmista runoista sijoittuvat tai kertovat Pietarista.[38]

Fjodor Dostojevski (1821–1881) oli tarkka Pietarin köyhälistön ja kaupungin vaarallisen puolen kuvaaja. Pietarissa järjestetään nykyisin kaupunkikierroksia, joissa voi tutustua sekä kirjailijaan että Rikos ja rangaistus -romaaniin liittyviin rakennuksiin. Nikolai Gogol (1809–1852) vaikutti suuren osan urastaan Pietarissa. Hän ei pitänyt kaupungista, mikä käy ilmi myös kokoelmasta Pietarilaisnovelleja, jossa kaupunki esitetään pienen ihmisen kannalta painostavana ja järjettömänä.[39]

Anna Ahmatova (1889–1966) eli lähes koko elämänsä Pietarissa/Leningradissa. Hän joutui kommunistisen puolueen epäsuosioon ja näki vuosien saatossa perheensä vangitsemisen ja kuoleman sekä monien ystäviensä karkotuksen Stalinin aikana. Työssään Ahmatova kuvaa kaupunkia Venäjän ja Neuvostoliiton historian ja omien kokemustensa kautta realistisesti ja monumentaalisesti:

»... Silloin vain kuollut
Hymyili iloiten rauhastaan,
Ja turhana koristeena roikkui
Tyrmiensä rinnalla Leningrad[40]»

Postmodernia Pietaria, sen asukkaita ja arkkitehtuuria, Venäjän ja Neuvostoliiton historian kautta on kuvannut pietarilaisen avantgarden ja samizdatin johtohahmoihin kuulunut Viktor Krivulin (1944–2001).[41][42][43]

Musiikki

Dmitri Bortnjanski

Katariina Suuri perusti hovinsa yhteyteen hovikapellin, jonka tehtävänä oli laulaa hovin jumalanpalveluksissa. Hän toi myös säveltäjiä ja kuoronjohtajia Pietariin ulkomailta, erityisesti Italiasta, tuomaan länsimaisia vaikutteita venäläiseen musiikkielämään. Vuosien saatossa hovikapellin kuoronjohtajina toimivat muun muassa Giuseppe Sarti ja Baldassare Galuppi, joista jälkimmäinen toimi myös hovikapellin pitkäaikaisen kuoronjohtajan ja säveltäjän Dmitri Bortnjanskin opettajana.

Anton Rubinsteinin johtamasta Venäjän musiikkiseurasta muodostettiin vuonna 1861 Pietarin konservatorio, ensimmäinen Venäjällä. Konservatoriosta tuli koko Venäjän taidemusiikin keskus, ja siellä on opiskellut ja opettanut vuosien saatossa muun muassa Nikolai Rimski-Korsakov, Pjotr Tšaikovski, Sergei Rahmaninov, Sergei Prokofjev ja Dmitri Šostakovitš.[44]

Sosialismin aikana rockmusiikkia pidettiin länsimaisena porvarillisena hapatuksena, eikä sen esittämistä ja julkaisua tuettu, mutta siitä huolimatta 1960-luvulla Beatlesin ansiosta se levisi myös Neuvostoliittoon. Aluksi rock-yhtyeet matkivat läntisiä esikuviaan, mutta vähitellen alkoi syntyä myös paikallista musiikkia. Leningradissa syntyi 1980-luvulla useita merkittäviä yhtyeitä, ja Rubinšteinin kadun rock-klubi oli maan edelläkävijöitä. Sellaisten yhtyeiden kuin Zoopark, Akvarium, Alisa ja Kino musiikkia levitettiin laittomilla nauhoilla (magizdat). Vuodesta 1983 Leningradissa pidettiin vuosittain rock-festivaaleja, ja kaupungista muodostui neuvostoliittolaisen rock-liikkeen epävirallinen pääkaupunki.[45]

Nykyään Pietarissa on useita aktiivisia rock-klubeja ja kaupallisen MTV-tarjonnan lisäksi aktiivinen underground-musiikkielämä. Tunnettuja pietarilaisia yhtyeitä ovat muun muassa ska punk -yhtye Leningrad, Kino ja Nol.[45]

Tärkeimmät teatterit ja konserttisalit

Pjotr Tšaikovski
  • Bolšoi Zal (suuri sali) on Pietarin kuuluisan filharmonisen sinfoniaorkesterin kotipaikka. Pietarin filharmoninen orkesteri perustettiin vuonna 1882. Orkesteri on kantaesittänyt useita suurten venäläisten säveltäjien teoksia, kuten Pjotr Tšaikovskin kuudennen sinfonian, jonka säveltäjä itse johti vain yhdeksän päivää ennen kuolemaansa.Orkesterin ylikapellimestarina toimii Juri Temirkanov.
  • Mariinski-teatteri on sekä Kirovin oopperan että Kirovin baletin (tunnetaan myös nimillä Mariinskin baletti ja ooppera) kotinäyttämö. Kirovin baletissa ovat sen historian aikana tanssineet muun muassa Rudolf Nurejev, Vaslav Nijinsky ja Anna Pavlova, joka on erityisesti tunnettu kuolevan joutsenen tulkinnastaan. Sekä baletin että oopperan ylikapellimestarina toimii nykyisin Valeri Gergijev, joka on nostanut esitysten tason maailman huippuluokkaan.
  • Eremitaašin teatteri on Katariina Suuren palatsinsa yhteyteen rakentama teatteri, jossa järjestetään silloin tällöin konsertteja ja oopperaesityksiä.

Kuvataiteet

Pietarissa on useita suuria taidemuseoita, joista kuuluisin on Talvipalatsin yhteydessä oleva maailman suurin taide- ja kulttuurihistoriallinen museo Eremitaaši. Sen kokoelmassa on yli kolme miljoonaa esinettä. Venäläisen taiteen museon yli 400 000 taideteosta on sijoitettu neljään entiseen palatsiin kaupungin keskustaan, ja niissä on esillä venäläistä taidetta aina 900-luvulta tähän päivään. Museo on erityisen tunnettu venäläisen avantgarde-taiteen kokoelmastaan.

Urheilu

Pietari-Paavalin linnoitus toimii pietarilaisten uimapaikkana ympäri vuoden. Talvisin Nevan jäähän sahataan 10 metrin mittainen avanto uimareille. Paikan tunnistaa helposti linnakkeen muuriin maalatusta mursusta (mursu on venäjän kielessä avantouimarin lempinimi).

Pietarin suurin jalkapalloseura Zenit (vuoteen 1940 Stalinets) perustettiin jo vuonna 1925. Zenit ei saavuttanut suurta menestystä 1990-luvun puolivälissä, mutta uuden valmentajan Anatoli Davidovin johdolla se voitti Venäjän cupin vuonna 1999. Vuonna 2003 Zenit sijoittui Venäjän mestaruussarjassa toiseksi. Erityisesti ottelut Moskovan Spartakia vastaan herättävät kaupungissa suuria tunteita.[46] Kaupungin johtava jääkiekkoseura SKA perustettiin vuonna 1946, ja se on osallistunut maan mestaruussarjaan joka vuosi lukuun ottamatta kausia 1947–1948, 1949–1950 sekä 1991–1992. SKA sijoittui vuosina 1971 ja 1987 Neuvostoliiton mestaruuskilpailuissa toiseksi.[47]

Pietarin kaupunki isännöi vuonna 1994 Hyvän tahdon kisoja.

Tunnettuja urheiluseuroja

Lähteet

  1. ↑ St. Petersburg in Facts and Figures saint-petersburg.com. Viitattu 2.5. 2008. (englanniksi)
  2. ↑ General Information Agency "Information Resources". Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  3. ↑ Weather St. Petersburg Russian St.Petersburg Tours. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  4. ↑ Russia: St Petersburg, Climate holidayroomsdirect.com. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  5. ↑ Helanterä, Antti ja Tynkkynen, Veli-Pekka: Maantieteelle Venäjä ei voi mitään, s. 81–83. Ajatus kirjat, 2003. ISBN 951-20-6228-3.
  6. ↑ Gontšarov:Oblomov
  7. ↑ a b c d Helanterä, Antti ja Tynkkynen, Veli-Pekka: Maantieteelle Venäjä ei voi mitään, s. 105–111. Ajatus kirjat, 2003. ISBN 951-20-6228-3.
  8. ↑ Susanna Nilsson, Royal Institute of Technology (KTH), Department of Land and Water Resources Engineering: International river basins in the Baltic Sea Region February 2006. GKSS Research Centre. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  9. ↑ St. Petersburg flooded for 302nd time since founding RIA. Viitattu 10.01.2007.
  10. ↑ Pietarin lounainen jätevedenpuhdistamo vihittiin käyttöön 25.9.2005. Finnfund. Viitattu 30.3. 2007.
  11. ↑ Kenneth J. Knoespel: Building space and myth at the edge of empire: Space Syntax analysis of St. Petersburg, 1703–1913 (Proceedings . 4th International Space Syntax Symposium London 2003) spacesyntax.net. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  12. ↑ Robert K. Massie, Peter the Great: His Life and World, Knopf, 1980 ISBN 0-394-50032-6
  13. ↑ Population (entry) The Encyclopedia of Saint Petersburg. Viitattu 7.5.2008. (englanniksi)
  14. ↑ The St. Petersburg of Peter the Great saint-petersburg.com. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  15. ↑ a b c The "Grand City" of Catherine the Great Saint-Petersburg.com, Inc. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  16. ↑ a b c d e f The city of order (1800–1855) Saint-Petersburg.com, Inc. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  17. ↑ State Duma spartacus.schoolnet.co.uk. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  18. ↑ Petrograd during World war I And the revolution Saint-Petersburg.com. Viitattu 25.2. 2008. (englanniksi)
  19. ↑ Great Purges spartacus.schoolnet.co.uk. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  20. ↑ The 900-day Siege of Leningrad (Blokada), BBC: Siege of Leningrad
  21. ↑ [http://lenobltrans.narod.ru/adm1.html Leno biltrans
  22. ↑ ILO Fact Sheet: St. Petersburg
  23. ↑ "National Composition of Population for Regions of the Russian Federation" (Excel-tiedosto) 2002 Russian All-Population Census. Haettu 26.2. 2007
  24. ↑ Graham Humes: Vladimir Vladimirovich Putin in 1994: A Personal Recollection January 13, 2000. Foreign Policy Research Institute. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  25. ↑ a b c Helanterä, Antti ja Tynkkynen, Veli-Pekka: Maantieteelle Venäjä ei voi mitään, s. 42–43. Ajatus kirjat, 2003. ISBN 951-20-6228-3.
  26. ↑ Helanterä, Antti ja Tynkkynen, Veli-Pekka: Maantieteelle Venäjä ei voi mitään, s. 48–49. Ajatus-kirjat, 2003. ISBN 951-20-6228-3.
  27. ↑ Boon or Bane for St. Petersburg? Spiegel. Viitattu 18.11.2006.
  28. ↑ Nissanille ja GM:lle autotehtaat Pietariin HS. Viitattu 30.12.2007.
  29. ↑ Hyundai perustaa tehtaan Pietariin HS. Viitattu 30.12.2007.
  30. ↑ Pietari uhkaa tukehtua liikenneruuhkiin HS. Viitattu 30.12.2007.
  31. ↑ Pietarin asema vahvistuu Putinin tuella HS. Viitattu 06.02.2007.
  32. ↑ St Petersburg Airport Guide (LED) Nexus Business Media Limited.. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  33. ↑ Venäjän liikenteen aikataulut VR. Viitattu 7.5. 2008.
  34. ↑ Public Transportation in St. Petersburg Saint-Petersburg.com, Inc. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  35. ↑ Российская академия наук Российская академия наук. Viitattu 16.6.2008. (venäjäksi)
  36. ↑ Julija Golubeva: Pietarin yliopistoa juhlittiin 5.2.2004. www.fontanka.ru. Viitattu 16.6.2008.
  37. ↑ World Heritage: Advisory Body Evaluation 17. lokakuuta 1989. UNESCO. Viitattu 29.3. 2007. (englanniksi)
  38. ↑ St. Petersburg of Alexander Pushkin Voice of Russia. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  39. ↑ Danielle Jones: Multifaceted Metaphor: Gogol's Portrayal of St. Petersburg in Dead Souls RMMLA. Viitattu 7.5. 2008. (englanniksi)
  40. ↑ Anna Ahmatova, Rekviem, suom. Anneli Heliö
  41. ↑ Paavo Rintala: Viktor Krivulin kaupungissa (teoksessa Viktor Krivulin: Runoja). Pohjoinen, 1994.
  42. ↑ CNN: Hundreds gather in St. Petersburg in memory of slain politician edition.cnn.com. Viitattu 7.4.2008. (englanniksi)
  43. ↑ TSQ No. 6, Biographical Notes University of Toronto · Academic Electronic Journal in Slavic Studies. Viitattu 7.4.2008. (englanniksi)
  44. ↑ History of the St. Peterburg's Concervatory Saint-Petersburg Conservatory. Viitattu 29.3.2007. (englanniksi)
  45. ↑ a b Vera Ivanova and Mikhail Manykin: History of Rock Music in Russia February 12, 2007. Russia Info Centre. Viitattu 29.3. 2007. (englanniksi)
  46. ↑ St. Petersburg Master Teams: Zenit PetersburgCITY.com. Viitattu 29.3. 2007. (englanniksi)
  47. ↑ St. Petersburg Master Teams: SKA PetersburgCITY.com. Viitattu 29.3. 2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Pietari.

Malline:Wikitravel-fi

Kirjallisuutta

  • Mikko Keinonen (toim.): Näkymätön Venäjä: kirjoituksia Pietarista (Tampereen yliopistopaino, 2003) ISBN 951-44-5550-9 (nid.)
  • Solomon Volkov: Pietari. Eurooppalainen kulttuurikaupunki Helsinki: Otava, 2008 ISBN 978-951-1-23489-0
M18
Valtatie M18 (Pietari–Severomorsk) Eurooppatie 105
(← Jalta ← Harkova ← Orjol ← Moskova ← Tver) Pietari | Rosmittala / Määhnälä | Kankurinmäki | Vahriselkä | Ylä-Naasia | Dusjeva | Kisselnä | Issad | Säsjoki | Selivanovo | Potanino | Paksujoki | Domožirovo | Zaostrovje | Lotinapelto | Mäkriä | Aunus | Yllöinen | Novinka | Kovera | Kotkatjärvi | Keskotjärvi | Pyhäjärvi | Prääsä | Matrossa | Vilka | Petroskoi | Suoju | Jänispelto | Kontupohja | Sopoha | Karhumäki | Maaselkä | Segeža | Karma | Pušnoi | Kemi | Louhi | Napapiiri | Knäsö | Vienanmeri | Kantalahti | Poljarnyje Zori | Montšegorsk | Olenegorsk | Puljärvi | Taipale | Kildinstroi | Murmansk | Severomorsk (→ Kirkkoniemi)

Malline:Link FA Malline:Link FA Malline:Link FA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Pietari_(kaupunki)&oldid=6195265”