Ikuinen tuli

Ikuinen tuli on tuli, jonka on tarkoitus palaa jatkuvasti määrittelemättömän pitkään. Ikuisten tulien tarkoituksena on yleensä muistuttaa merkittävistä henkilöistä tai tapahtumista.
Ikuinen tuli palaa muun muassa Pariisin Riemukaaren alla olevalla tuntemattoman sotilaan haudalla[1]. Antiikin Rooman Vestan temppelissä paloi ikuinen tuli, joka kuitenkin sammutettiin keisari Theodosius I:n määräyksestä vuonna 394.
Israelin Jerusalemissa Yad Vashemin Muistosalissa palaa tuli holokaustissa kuolleiden tuhkan vierellä.[2] Vieraillessaan Lähi-Idässä vuonna 2000 Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sammutti ikuisen tulen vahingossa yrittäessään kääntää kaasuhanan isommalle[3].
Suomessa ikuinen tuli paloi Helsingissä Merenkulkijoiden ja mereen menehtyneiden muistomerkin huipulla[4], mutta tuuli sammutti sen usein, kunnes kaupunki päätti, ettei tulta enää pidetä elossa.[5]
- Norjan Vardøssä eli Vuoreijassa on palanut ikuinen tuli vuodesta 2011 lähtien noitavainojen muistomerkissä[6].
- Yhdysvaltain Washingtonissa United States Holocaust Memorial Museumissa[7].
- Yhdysvaltain Virginiassa Arlingtonin sotilashautausmaalla presidentti John F. Kennedyn haudalla.[8]
- Venäjän Moskovassa Tuntemattoman sotilaan haudalla.[9]
- Venäjän Pietarissa Mars-kentällä vuoden 1917 Helmikuun vallankumouksessa kaatuneiden sekä kaupunkia sisällissodassa ja ulkovaltojen intervention aikana puolustaneiden muistoksi.[10]
- Etelä-Afrikan Pretorian Freedom Parkissa apartheidin vastaisessa kamppailussa kuolleiden muistoksi.[11]
- Ranskan Suresnesissa Mont Valérienin linnoituksessa Gestapon tappamien 4500 ranskalaisen muistoksi.[12]
Juutalaisissa synagogissa palaa ner tamid. [13]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ Paris man 'tried to put out Arc de Triomphe flame' BBC News. 15.1.2014. Viitattu 9.3.2025. (englanniksi)
- ↑ At Yad Vashem, Israel’s Holocaust memorial, a reaffirmation of life. (Published 2022) nytimes.com. 13.7.2022. Arkistoitu 9.11.2023. Viitattu 23.12.2024. (englanniksi)
- ↑ A. B. C. News:+German Chief Puts Out Holocaust Flame ABC News. Viitattu 23.12.2024. (englanniksi)
- ↑ Julkiset veistokset taidemuseo.hel.fi. Arkistoitu 4.11.2018. Viitattu 26.7.2014.
- ↑ Muistomerkin "ikuinen tuli" sammuili jatkuvasti tuulenpuuskiin Helsingissä – kaupunki sammutti tulen: "Ei ole ollut vuosiin ikuinen" mtvuutiset.fi. Viitattu 4.11.2018.
- ↑ Pohjois-Norjan noitavainot olivat Euroopan hirveimmät – muistomerkkiä tullaan katsomaan Kiinasta asti Yle Uutiset. 19.10.2016. Viitattu 15.11.2024.
- ↑ https://www.nytimes.com/2024/05/01/us/politics/biden-speech-campus-protests.html
- ↑ President John F. Kennedy Gravesite www.arlingtoncemetery.mil. Viitattu 30.3.2025.
- ↑ JUHA OJANEN: Venäjän sydän sykkii Kremlissä ts.fi. 23.11.2011. Viitattu 23.12.2024.
- ↑ St. Petersburg - City Layout, Canals, Bridges | Britannica www.britannica.com. 13.5.2025. Viitattu 14.6.2025. (englanniksi)
- ↑ 12 Incredible Buildings in South Africa | Britannica www.britannica.com. Viitattu 14.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Suresnes | History, Geography, & Points of Interest | Britannica www.britannica.com. Viitattu 14.6.2025. (englanniksi)
- ↑ Ner tamid | Eternal Light, Synagogue, Shabbat | Britannica www.britannica.com. Viitattu 14.6.2025. (englanniksi)