Itä-Timor

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Itä-Timorin demokraattinen tasavalta
Repúblika Demokrátika Timor Lorosa'e (tetumiksi)
República Democrática de Timor-Leste (portugaliksi)
Itä-Timorin lippu Itä-Timorin vaakuna
lippu vaakuna

Itä-Timorin sijainti

Valtiomuoto tasavalta

Presidentti

Pääministeri
Taur Matan Ruak
Xanana Gusmão

Pääkaupunki Dili

Muita kaupunkeja Baucau, Dare, Los Palos, Ermera, Maliana ja Liquiçá

Pinta-ala
– yhteensä 15 007 km² (sijalla 154)
– josta sisävesiä ei merkittävästi

Väkiluku (2010) 1 154 625[1] (sijalla 156)
– väestötiheys 69 / km²
– väestönkasvu 1,999[1] % (2010)

Viralliset kielet tetum ja portugali1

Valuutta Yhdysvaltain dollari2 (USD)

BKT (2010) sijalla 176
– yhteensä 3,004 miljardia USD[1]
– per asukas 2600 USD

HDI (2012) 0.576[2] (sijalla 134)

Elinkeinorakenne (BKT:sta)
– maatalous 90 %

Aikavyöhyke +9
– kesäaika ei käytössä

Itsenäisyys
 – Portugalista
 – Indonesiasta

28. marraskuuta 1975
20. toukokuuta 2002

Lyhenne TL

Kansainvälinen
suuntanumero
+670

Motto Unidade, Acção, Progresso (yhtenäisyys, toiminta, edistys)

Kansallislaulu Pátria

1 Indonesiaa ja Englantia osataan myös aika hyvin. 2 Centavo-kolikoita käytetään myös.

Itä-Timorin demokraattinen tasavalta eli Itä-Timor (joskus Timor-Leste[1]) on valtio Kaakkois-Aasiassa Malaijien saaristossa Timorin saaren itäosassa. Sillä on vain yksi rajanaapuri, Indonesia. Itä-Timorin pinta-ala on 15 007 neliökilometriä ja maassa on noin 1 154 625 asukasta (2010). Pääkaupunki ja suurin kaupunki on Dili.

Itä-Timor oli pitkään Portugalin siirtomaa. Se julistautui itsenäiseksi vuonna 1975, mutta Indonesia miehitti sen. Itsenäisyyden maa saavutti vasta vuonna 2002 pitkien ja kivuliaiden vaiheiden jälkeen: YK:n teettämän raportin mukaan ainakin satatuhatta itätimorilaista sai surmansa 25 vuotta kestäneen miehityksen aikana.[3]

Maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saari kuuluu Malaijien saariston itäosaan ja Pieniin Sundasaariin. Itä-Timorin pinta-ala on 14 874 neliökilometriä. Korkein kohta on Tatamailauvuoren huippu, joka on 2 963 metrin korkeudessa merenpinnasta.[1] Vuori tunnetaan myös nimellä Ramelau.[4]

Paikallinen ilmasto on trooppinen, päivälämpötilat ympäri vuoden 30 °C–35 °C. Kuiva kausi kestää toukokuusta marraskuuhun, sadekausi joulukuusta huhtikuuhun.[5]

Itä-Timorin luonnossa on piirteitä sekä Aasian että Australian lajistosta: sekä apinoita että pussieläimiä. Saari on ollut niin kauan eristyksissä, että siellä on kehittynyt myös kotoperäisiä lajeja. Luonto tunnetaan kuitenkin huonosti. Alkuperäisiin nisäkkäisiin kuuluu ainakin 30 lepakkolajia, päästäisiä ja rottia. Pussikiipijöiden heimoon kuuluvaa täpläkuskusta on metsästetty innokkaasti sen herkullisen lihan takia.[6] Itä-Timorilla elää ainakin 240 lintulajia, joista 31 on kotoperäisiä sillä ja naapurisaarilla. Monet matelijat ovat erikoisia, kuten suuret krokotiilit, kiipeilijä tokeegekko, merikilpikonnat ja eräs agamalaji, joka osaa liitää kymmeniä metrejä puiden välissä.[6] Koska saarella ei ole juuri luonnonsatamia, sitä ympäröivät koralliriutat ovat säilyneet pitkään luonnontilaisina.[6]

Metsiä on tuhottu säälimättömästi varsinkin eurooppalaisten himoitseman santelipuun saamiseksi. Kuivan trooppisen ilmaston takia metsät eivät kuitenkaan alkujaankaan ole olleet kovin runsaita. Pohjoisrannalla kasvaa laikuittain mangrovea. Saaren pohjoisosat muistuttavat luonnoltaan Pohjois-Australiaa. Eteläosissa on kosteampaa, ja siellä kasvaa myös trooppisia jalopuita kuten tiikkiä.[6]

Itä-Timorin ensimmäinen kansallispuisto on Nino Konis Santanan kansallispuisto.[7]

Suurimmat kaupungit olivat vuoden 2010 heinäkuussa Dili (193 563 asukasta), Dare (18 748 asukasta), Baucau (20 362), Maliana (15 800), Lospalos (12 743 asukasta) ja Same (11 258 asukasta).[8]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Itä-Timorin historia

Varhaiset vaiheet ja siirtomaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Timorin historiasta ennen 1500-lukua tiedetään kovin vähän. Kiinalaiset ja jaavalaiset kauppiaat ovat käyneet siellä ainakin 1200-luvulla, mahdollisesti jo 600-luvulla.[9]

Portugalilaiset kauppiaat saapuivat Timorin saarelle vuoden 1510 vaiheilla. Ensimmäiset sinne asettuneet portugalialiset olivat dominikaaniveljiä, jotka perustivat lähetysaseman 1556. Portugalilaiset pyrkivät laajentamaan sotilasvaltaansa saarella 1642, ja tästä huolestuneena hollantilaiset perustivat oman tukikohtansa saaren länsiosaan 1653. Vuonna 1853 saari jaettiin Hollannin ja Portugalin kesken. Portugalilaiset hallitsivat maata paikallisten päälliköiden avulla, ja heidän todellinen valtansa rajoittui pitkään Dilin lähiseutuun.[9] 1800-luvun lopussa ja 1900-luvulla Portugali kuitenkin tiukensi otetaan sisämaasta, lisäsi kahvinviljelyä ja timorilaisten tuotteiden vientiä. Saaren eliitti muodostui katolisten seminaarien oppilaista.[10]

Itsenäisyysjulistus ja Indonesian miehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Portugalin Timor (saaren itäinen puolisko) julisti itsenäisyytensä 28. marraskuuta 1975, mutta Indonesian armeija hyökkäsi maahan silloisen liittolaisensa Yhdysvaltojen aseellisen ja diplomaattisen tuen turvin ja valtasi Itä-Timorin 9 päivää myöhemmin, 7. joulukuuta.[9] Seuraavat 25 vuotta kestäneen indonesialaismiehityksen aikana kuoli eri arvioiden mukaan 100 000–250 000 itätimorilaista (10–25 prosenttia väestöstä).[11] USA huolehti Indonesian armeijan aseistuksesta ja rahoituksesta yhdessä liittolaistensa kanssa.[12] Kansanmurha on yksi pahimmista toisen maailmansodan jälkeen.[13]

Itsenäistymistaistelu ei kuitekaan päättynyt tähän. Sitä johti sissiliike Falintil. Lopulta, kansainvälisten painostusten jälkeen, 30. elokuuta 1999 pidetyssä kansanäänestyksessä itätimorilaiset äänestivät ylivoimaisesti itsenäisyyden puolesta. Kansanäänestyksen jälkeen levottomuudet roihahtivat jälleen Indonesian armeijan ja sen aseistamien puolisotilaallisten joukkojen toimesta. Australialaisten johtamat rauhanturvajoukot vakiinnuttivat oloja.[14]

Kansanäänestyksen jälkeen Itä-Timorin itsenäistymiseen 2002 asti Itä-Timor toimi brasilialaisen Sergio Vieira de Mellon johtaman YK:n väliaikaishallinnon alaisuudessa. Heinäkuussa 2001 Indonesia ja Itä-Timor sopivat öljy- ja kaasutulojen jakamisesta. Ensimmäisissä vaaleissa 2001, joissa valittiin Itä-Timorin perustuslakia säätävä kansankokous lähes 2/3 paikoista sai entinen vapautusliike Fretilin. Muut paikat jaettiin yhdeksän muun puolueen kesken. Alkuvuodesta 2001 Indonesia ja Itä-Timor allekirjoittivat suhteiden liennyttämiseen tähtääviä sopimuksia. Maan ensimmäiseksi presidentiksi valittiin Xanana Gusmão, ja pääministeriksi nousi Fretilinin pitkäaikainen johtaja Mari Alkatiri.[9]

Itsenäisyyden ajan levottomuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timor itsenäistyi 20. toukokuuta 2002, jolloin presidentti vannoi virkavalansa ja perustuslakia säätänyt kansankokous nimesi itsensä perustuslain tarkoittamaksi parlamentiksi. Syyskuussa 2002 Itä-Timorista tuli YK:n jäsen[15].

Kevään ja kesän 2006 levottomuudet pääkaupunkiseudulla vaativat satojen ihmisen hengen. Sotilaat kapinoivat väitetyn etnisen syrjinnän takia. Pääministeri Mari Alkatiri kutsui 24. toukokuuta ulkomailta apua väkivaltaisuuksien rauhoittamiseksi. Presidentti Gusmão vaati televisiolähetyksessä pääministerin eroa. Fretilin-puolue tuki häntä, mutta yhdeksän ministeriä erosi protestiksi. Alkatiri luovutti ja Horta nimitettiin hänen seuraajakseen.[16][17] Kevään ja kesän väkivaltaisuudet ajoivat toista sataa tuhatta itätimorilaista maan sisäisiksi pakolaisiksi.[18]

Horta voitti presidentinvaalit toukokuussa 2007.[17] Heinäkuussa 2007 pidettiin parlamenttivaalit, joissa maata itsenäistymisestä asti hallinnut Fretilin sai jälleen eniten ääniä (29 prosenttia), mutta Xanana Gusmãon kokoama neljän puolueen koalitio pyrki kokoamaan hallituksen.[19]

Helmikuussa 2008 vuoden 2006 kapinallisista koostuva joukko ampui presidentti Hortaa, joka loukkaantui vakavasti. Kapinalliset iskivät myös pääministeri Xanana Gusmãoa vastaan, mutta hän ei loukkaantunut.[20] Kesällä 2009 viimeinen vuoden 2006 konfliktin synnyttämistä maan sisäisistä pakolaisleireistä suljettiin.[21]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timorin nykyinen presidentti Taur Matan Ruak.

Itä-Timorin presidentti valitaan viiden vuoden välein. Hänellä on seremoniallista ja symbolista merkitystä, mutta sen lisäksi rajoitettu veto-oikeus lakeja säädettäessä ja oikeus hajottaa parlamentti. Parlamentti (Parlamento Nacional) on yksikamarinen, ja sen edustajat valitaan suoralla vaalilla viiden vuoden välein. Kansanedustajien määrä voi vaihdella 52 ja 65 välillä. Vuonna 2007 valitussa parlamentissa suurimmat puolueet ovat Itsenäisen Itä-Timorin vallankumousrintama Fretilin (21 paikkaa), Timorin jälleenrakennuksen kansalliskongressi CNRT (18 paikkaa) ja sosiaalidemokraattien yhteenliittymä ASDT-PSD, jolla on 11 paikkaa.[1] Maan itsenäistymisen aikaan Indonesia kuvasi Fretiliniä kommunistiseksi, mutta puoluejohto ilmoitti sen olevan sosiaalidemokraattinen.[11] Allianssiksi kutsuttua ASDT-PSD-yhteenliittymää (Associação Social-Democrata Timorense ja Partido Social Democrata) on kuvattu kahden keskustavasemmistolaisen puolueen vaalien alla solmituksi vaaliliitoksi.[22] CNRT:n sijoittaminen oikeisto-vasemmisto-akselille on vaikeaa, sitä on kuvattu sateenvarjopuolueeksi ja se henkilöityy vahvasti perustajaansa Xanana Gusmãohon.[23] Kotisivullaan se mainitsee haluavansa tuoda kansalaisten äänen kuuluviin.[24]

Kevään 2012 vaaleissa presidentiksi valittiin toisella kierroksella armeijan entisen komentajan Taur Matan Ruak vaikka ennakkosuosikkina oli pidetty Francisco Guterresia.[25]

Alueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timorin hallintoalueet.

Itä-Timor jakautuu kolmeentoista hallinnolliseen alueeseen. Väkimäärältään suurin on Dilin alue, jossa oli vuonna 2010 noin 234 000 asukasta. Oecussi-Ambeno muodostaa eksklaavin Indonesian puolella.[8]

Luettelo alueista
Itä-Timor
Itä-Timor lähialueineen

Talous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2009 Itä-Timorin bruttokansantuote henkilöä kohden oli noin 2 400 Yhdysvaltain dollaria vuodessa. Se on maailman valtioista sijalla 178. Merenalaisten öljy- ja kaasuvarojen hyödyntäminen on kohentanut maan taloudellista tilannetta huomattavasti. Infrastruktuuri on kärsinyt lukuisista levottomuuksista, mutta jälleenrakennustyö on käynnissä ja suuri osa sisäisistä pakolaisista alkaa olla asettunut takaisin paikoilleen.[1]

Itä-Timorissa on kuusi lentokenttää, joista kahdella on päällystetty kiitotie. Pinnoitettua maantietä on 2 600 kilometriä. Dili on ainoa varsinainen satama.[1] Itä-Timoriin ei ole matkustajalaivaliikennettä ulkomailta. Dilin lentoasemalle on kansainvälisiä lentoja vain Balilta ja Australiasta.[26] Maan sisäisessä liikenteessä on lauttoja Dilistä Ataurolle ja Oecussiin. Minibussit hoitavat julkista liikennettä saarten sisällä.[27]

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timorin viralliset kielet ovat portugali ja tetum. Maassa puhutaan lisäksi työkieliksi kutsuttuja indonesiaa ja englantia[11] sekä yhteensä 19 heimokieltä.[28]

Uskonnoltaan 98 prosenttia itätimorilaisista on roomalaiskatolisia. Muslimeja on 1 prosenttia ja protestantteja 1 prosenttia.[1]

YK:n vuosituhattavoitteista kahta pidetään vuoden 2010 arvion mukaan todennäköisenä ja kolmea mahdollisena tavoittaa. Todennäköisiä ovat tavoitteet ulottaa peruskoulutus kaikille ja edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa. Mahdollisia tavoitteita ovat lapsikuolleisuuden ja äitien kuolleisuuden vähentäminen ja ympäristön kestävä kehitys. Sen sijaan köyhyyteen, tarttuviin tauteihin ja kansainväliseen yhteistyöhön liittyvistä tavoitteista ei ole tarpeeksi tietoa niiden saavuttamisen arvioimiseksi.[29]

Uskonto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskonnonvapaus on taattu perustuslaissa ja sitä kunnioitetaan myös käytännössä. Melkein kaikki itätimorilaiset ovat katolilaisia, mutta siellä on myös pieniä ryhmiä protestantteja, muslimeja, hinduja ja buddhalaisia. Perinteiset kotimaiset uskonnot ovat myöskin tärkeässä asemassa. Islaminusko tuli alueelle indonesialaissiirtolaisten mukana pääasiallisesti 1990-luvulla.

Kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Itä-Timorin alkuperäinen austronesialainen kultuuri on saanut vaikutteita monelta suunnalta, sekä roomalaiskatolisilta portugalilaisilta että malaijeilta.[30] Lukutaidottomuus on yleistä, mutta maassa on vahva runoperinne. Vallankumousjohtaja Xanana Gusmão on poliittisen uransa ohella kirjoittanut kirjoja.[30]

Radio on tärkeä viestintäväline, se saavuttaa noin 90 prosenttia asukkaista. Kansallinen yleisradioyhtiö perustettiin 2002. Radion lisäksi se pyörittää televisiota, jota kuitenkin seuraa pienempi osuus väestöstä kuin radiota. Kesäkuussa 2010 maassa oli 2 100 internetin käyttäjää.[3]

Maa on osallistunut olympialaisiin 2004 ja 2008. Ensimmäisellä kerralla sillä oli edustajat sekä miesten että naisten maratonilla, jälkimmäisellä kerralla vain naisten maratonilla. Mitaleita ei ole tullut.[31] Itä-Timorin jalkapallomaajoukkue on FIFAn rankingissa lokakuussa 2010 sijalla 201. Maassa on kymmenen jalkapalloseuraa, joissa pelaa yhteensä 500 rekisteröityä pelaajaa.[32]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i The World Factbook: Timor Leste CIA. (englanniksi)
  2. 2013 Human Development Report (arabiaksi, kiinaksi, englanniksi, espanjaksi, ranskaksi, venäjäksi, portugaliksi, saksaksi)
  3. a b East Timor country profile BBC News
  4. Ramelau Gunung Bagging
  5. Weather Lonely Planet
  6. a b c d Tony Wheeler: East Timor, s. 43-45. Lonely Planet, 2004. ISBN 9781740596442.
  7. Nino Konis National Park East Timor Press
  8. a b East Timor Citypopulation
  9. a b c d History Lonely Planet
  10. Historia: Maatiedosto Itä-Timor Suomen Suurlähetystö, Jakarta
  11. a b c Background Note: Timor-Leste US Department of State
  12. History East Timor Government.
  13. Genocide Since 1945 - Never Again? Spiegel 2005
  14. 1999: UN force arrives in East Timor On This Day. BBC News
  15. BBC Timeline
  16. Alkatiri resigns as East Timor Prime Minister ABC Lateline
  17. a b Profile: Jose Ramos-Horta BBC News
  18. UN seeks aid for East Timor refugees Guardian 2006
  19. Itä-Timoriin hallituskoalitio ilman Fretiliniä YLE. Viitattu 6.7.2007.
  20. Shot East Timor leader 'critical' BBC News 2008
  21. East Timor refugees slowly returning home ABC Au 2009
  22. Trouble in Timor Leste - ISN International Analyst Network
  23. East Timor: Challenges for the Xanana alliance Green Left 2007
  24. About CNRT CNRT kotisivu
  25. Hs.fi viitattu 18.4.2012
  26. Getting there & away Lonely Planet
  27. Getting around Lonely Planet
  28. Languages of East Timor Ethnologue: Languages of the World, Sixteenth edition. Dallas, Tex.: SIL International. 2009
  29. Progress by Goal: Timor Leste MDG Monitor
  30. a b Culture East Timor Government
  31. Timor Leste Sport Reference
  32. Timore-Leste FIFA

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]