Ero sivun ”Orjuus” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 87: Rivi 87:
=== Orjuus islamilaisessa maailmassa ===
=== Orjuus islamilaisessa maailmassa ===
[[Tiedosto:Slaves Zadib Yemen 13th century BNF Paris.jpg|thumb|Orjia Jemenissä. Arabialainen käsikirjoitus (1236–1237).]]
[[Tiedosto:Slaves Zadib Yemen 13th century BNF Paris.jpg|thumb|Orjia Jemenissä. Arabialainen käsikirjoitus (1236–1237).]]
[[Muhammed]] oli orjanomistaja. Islamin šaria-laki sisältää paljon sääntöjä orjien hankkimisesta ja kohtelusta. Arvostetut ''hadith-''kokoelmat sisältävät jopa tuhansia mainintoja orjista.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://sunnah.com/search/?q=slave|nimeke=Search results - slave|tekijä=|julkaisu=The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips|ajankohta=|julkaisija=sunnah.com|viitattu=}}</ref>
[[Muhammed]] oli orjanomistaja. Islamin šaria-laki sisältää sääntöjä orjien hankkimisesta ja kohtelusta. Arvostetut ''hadith-''kokoelmat sisältävät runsaasti mainintoja orjista.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://sunnah.com/search/?q=slave|nimeke=Search results - slave|tekijä=|julkaisu=The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips|ajankohta=|julkaisija=sunnah.com|viitattu=}}</ref>


Keskiaikainen šariakäsikirja [[Reliance of the Traveller|Umdat al-Salik]] kertoo joistakin Muhammedin antamista ohjeista. Kirjan mukaan ”''valloitetun maan naiset ja lapset ovat saalista ja orjia''”. Kaikki kuuluu ensin imaamille, ja kun hän on ottanut oman viidenneksen osuutensa, loput annetaan niille sotilaille, jotka ovat osallistuneet sotaan (k32.1) Jos isä ja äiti on otettu orjiksi, myös kaikki lapset ovat orjia, sillä orjuus periytyy. Orjat ja orjattaret ovat heidän isäntänsä omaisuutta ja hän voi kohdella heitä haluamallaan tavalla. Orjan tyytyväisyydellä ei ole väliä (k32.2). Joka omistaa orjattaren voi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon. Orjattaren seksuaalinen tyydyttyminen ei ole tärkeää. Isäntä saa myös lainata orjatartaan toiselle miehelle seksuaalista kanssakäymistä varten ilman orjattaren suostumusta (k32.3).<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ahmad ibn Naqib al-Misri|Nimeke=Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik)|Vuosi=2017|Sivu=459 (k32.1-4)|Julkaisija=amana publications}}</ref>
Keskiaikainen šariakäsikirja [[Reliance of the Traveller|Umdat al-Salik]] kertoo joistakin Muhammedin antamista ohjeista. Kirjan mukaan ”''valloitetun maan naiset ja lapset ovat saalista ja orjia''”. Kaikki kuuluu ensin imaamille, ja kun hän on ottanut oman viidenneksen osuutensa, loput annetaan niille sotilaille, jotka ovat osallistuneet sotaan (k32.1) Jos isä ja äiti on otettu orjiksi, myös kaikki lapset ovat orjia, sillä orjuus periytyy. Orjat ja orjattaret ovat heidän isäntänsä omaisuutta ja hän voi kohdella heitä haluamallaan tavalla. Orjan tyytyväisyydellä ei ole väliä (k32.2). Joka omistaa orjattaren voi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon. Orjattaren seksuaalinen tyydyttyminen ei ole tärkeää. Isäntä saa myös lainata orjatartaan toiselle miehelle seksuaalista kanssakäymistä varten ilman orjattaren suostumusta (k32.3).<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ahmad ibn Naqib al-Misri|Nimeke=Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik)|Vuosi=2017|Sivu=459 (k32.1-4)|Julkaisija=amana publications}}</ref>
Rivi 93: Rivi 93:
Orjilla oli šarian mukaan omaisuuteen, perintöön ja ihmisarvoiseen kohteluun liittyviä rajoitettuja oikeuksia. Heille oli esimerkiksi tarjottava riittävä ylläpito, terveydenhoitoa ja tukea vanhuudessa. Islamilainen tuomari, ''qadi'', saattoi velvoittaa omistajan vapauttamaan orjansa, mikäli näitä velvollisuuksia ei täytetty.<ref name="BLME">{{Kirjaviite | Tekijä=[[Bernard Lewis]]| Nimeke=The Middle East: 2000 years of history from the rise of Christianity to the present day | Julkaisija=Weidenfeld & Nicolson| Vuosi=1995| Kieli = {{en}}| Tunniste=ISBN 0-297-81345-5}}</ref><ref name="BLRSME">{{Kirjaviite | Tekijä=[[Bernard Lewis]]| Nimeke=Race and slavery in the Middle East: an historical enquiry| Julkaisija=Oxford University Press| Vuosi=1990| Kieli = {{en}}| Tunniste=ISBN 0-19-506283-3}}</ref>
Orjilla oli šarian mukaan omaisuuteen, perintöön ja ihmisarvoiseen kohteluun liittyviä rajoitettuja oikeuksia. Heille oli esimerkiksi tarjottava riittävä ylläpito, terveydenhoitoa ja tukea vanhuudessa. Islamilainen tuomari, ''qadi'', saattoi velvoittaa omistajan vapauttamaan orjansa, mikäli näitä velvollisuuksia ei täytetty.<ref name="BLME">{{Kirjaviite | Tekijä=[[Bernard Lewis]]| Nimeke=The Middle East: 2000 years of history from the rise of Christianity to the present day | Julkaisija=Weidenfeld & Nicolson| Vuosi=1995| Kieli = {{en}}| Tunniste=ISBN 0-297-81345-5}}</ref><ref name="BLRSME">{{Kirjaviite | Tekijä=[[Bernard Lewis]]| Nimeke=Race and slavery in the Middle East: an historical enquiry| Julkaisija=Oxford University Press| Vuosi=1990| Kieli = {{en}}| Tunniste=ISBN 0-19-506283-3}}</ref>


Islamilaisten oikeusoppineiden mukaan ihmisen perustila oli vapaus. Lainkäytön mukaan orjana sai sen takia pitää vain ihmistä, jonka molemmat vanhemmat olivat orjia tai joka oli otettu saaliiksi sodassa. Jälkimmäistä määräystä venytettiin niin, että sen nojalla orjia tuotiin myös rauhan aikana ei-islamilaisesta maailmasta (''dār al-ḥarb'', sodan talo) vedoten jatkuvaan [[jihad]]iin sitä vastaan.<ref name="eois">{{Kirjaviite | Tekijä = Brunschvig, R. "Abd" | Nimeke = Encyclopaedia of Islam | Vuosi = 2006 | Selite = toim. P. Bearman, Th. Bianquis, C.E. Bosworth, E. van Donzel ja W.P. Heinrichs | Julkaisija = Brill | www = http://www.brillonline.nl/subscriber/entry?entry=islam_COM-0003 | Viitattu = 2006-12-16 | Kieli = {{en}} }}</ref>
Islamilaisten oikeusoppineiden mukaan ihmisen perustila on vapaus. Orjana sai sen takia pitää vain ihmistä, jonka molemmat vanhemmat olivat orjia tai joka oli otettu saaliiksi sodassa. Jälkimmäistä määräystä venytettiin niin, että sen nojalla orjia tuotiin myös rauhan aikana ei-islamilaisesta maailmasta (''dār al-ḥarb'', sodan talo) vedoten jatkuvaan [[jihad]]iin sitä vastaan.<ref name="eois">{{Kirjaviite | Tekijä = Brunschvig, R. "Abd" | Nimeke = Encyclopaedia of Islam | Vuosi = 2006 | Selite = toim. P. Bearman, Th. Bianquis, C.E. Bosworth, E. van Donzel ja W.P. Heinrichs | Julkaisija = Brill | www = http://www.brillonline.nl/subscriber/entry?entry=islam_COM-0003 | Viitattu = 2006-12-16 | Kieli = {{en}} }}</ref>


Vapaiden muslimien orjuuttamista ensin rajoitettiin ja lopulta se kiellettiin, vaikka kieltoa ei aina noudatettu. Orjuuttamisperusteita koskevilla rajoituksilla oli laaja vaikutus orjakauppaan: orjien saatavuus yhteiskunnan sisältä vaikeutui, jolloin orjien tuonti ulkopuolelta kasvoi. Laajamittainen kansainvälinen orjakauppa saikin alkunsa pääasiassa islamilaisista maista.<ref name="BLME" /> Muslimeita ei saanut periaatteessa orjuuttaa, mutta sunnit ja šiiat tekivät toistensa kohdalla poikkeuksen.<ref>Korpela, 2014, 198</ref>
Vapaiden muslimien orjuuttamista ensin rajoitettiin ja lopulta kiellettiin, vaikka kieltoa ei aina noudatettu. Orjuuttamisperusteita koskevilla rajoituksilla oli laaja vaikutus orjakauppaan: orjien saatavuus yhteiskunnan sisältä vaikeutui, jolloin orjien tuonti ulkopuolelta kasvoi. Laajamittainen kansainvälinen orjakauppa saikin alkunsa pääasiassa islamilaisista maista.<ref name="BLME" /> Muslimeita ei saanut periaatteessa orjuuttaa, mutta sunnit ja šiiat tekivät toistensa kohdalla poikkeuksen.<ref>Korpela, 2014, 198</ref>


[[Koraani]] toteaa, että ''"Hurskautta on lunastaa orjia vapaaksi"'' ( 2:177). Ibn Hishamin elämäkerran mukaan Muhammedin varakas kumppani Abu Bakr lunasti tai vahtoi orjia vapaaksi, mutta he olivat aina muslimeita, joita orjanomistaja oli kohdellut kaltoin. Abu Bakria moitittiin siitä, että hän vapautti vain heikkoja orjia.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ibn Hisham|Nimeke=The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume|Vuosi=1998|Sivu=144|Julkaisija=Oxford University Press}}</ref> Orjien vapauttaminen saattoikin olla keino päästä eroon hyödyttömiksi tulleista orjista, jotka aiheuttivat vain kustannuksia.
[[Koraani]] toteaa, että ''"Hurskautta on lunastaa orjia vapaaksi"'' ( 2:177). Ibn Hishamin elämäkerran mukaan Muhammedin varakas kumppani Abu Bakr lunasti tai vahtoi orjia vapaaksi. He olivat aina muslimeita, joita orjanomistaja oli kohdellut kaltoin. Abu Bakria moitittiin siitä, että hän vapautti vain heikkoja orjiaan.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Ibn Hisham|Nimeke=The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume|Vuosi=1998|Sivu=144|Julkaisija=Oxford University Press}}</ref> Orjien vapauttaminen saattoikin olla keino päästä eroon hyödyttömiksi tulleista orjista, jotka aiheuttivat vain kustannuksia.


====Orjien hankkiminen Afrikasta====
====Orjien hankkiminen Afrikasta====
[[Arabi]]t hankkivat orjia erityisesti [[Sahara]]n eteläpuolisesta [[Afrikka|Afrikasta]], ja on arvioitu, että islamilaisen maailman orjiksi kuljetettiin vuosina 650–1900 yhtä suuri määrä afrikkalaisia kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli 1500-luvulta alkaen eli arviolta 14 miljoonaa.<ref>[http://www.digitalhistory.uh.edu/historyonline/slav_fact.cfm Steven Mintz, ''Digital History Slavery, Facts & Myths'']</ref><ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Miller, John J. | Otsikko = The Unknown Slavery: In the Muslim world, that is – and it's not over| Julkaisu =National Review | Ajankohta = May 20, 2002 | Vuosikerta = | Numero = | Sivut = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite= | Tunniste= | www = http://findarticles.com/p/articles/mi_m1282/is_9_54/ai_85410331/pg_2/| www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 24.8.2009 | Kieli = | Lopetusmerkki = }}</ref> Kaupungeissa orjat olivat enimmäkseen kotitalous- tai sotilasorjia. Lainsäädännön ja moraalikäsitysten mukaan naisten orjuuttaminen seksiorjaksi oli sallittua. Miespuolisia orjia, erityisesti nuoria poikia, kastroitiin eunukeiksi kuten muissakin ympäröivissä yhteiskunnissa, esimerkiksi Bysantin-valtakunnassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Patlagean, Évelyne | Nimeke = A History of Private Life: From Pagan Rome to Byzantium V. 1| Vuosi = 1985 | Julkaisija = Harvard College Press | Tunniste= ISBN 978-0674399747 | Kieli = {{en}} }}</ref> Parhaassa asemassa olivat sotilasorjat, jotka yleensä vapautettiin jossakin uran vaiheessa, ja esiintyjiksi kuten laulajiksi ja runoilijoiksi koulutetut orjat. Maaseudun maatalous-, kaivos- ja muuta ruumiillista työtä tekevät orjat olivat huonommassa asemassa. Esimerkiksi Saharan suolakaivoksiin töihin joutuneet kuolivat yleensä viiden vuoden kuluessa. Suurin osa [[keskiaika]]isen islamilaisen maailman kirjallisuudesta kuvaa kaupunkielämää, mikä on saattanut vääristää käsitystä orjien asemasta.<ref name="BLRSME"/>
[[Arabi]]t hankkivat orjia erityisesti [[Sahara]]n eteläpuolisesta [[Afrikka|Afrikasta]]. On arvioitu, että islamilaisen maailman orjiksi kuljetettiin vuosina 650–1900 yhtä suuri määrä afrikkalaisia kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli 1500-luvulta alkaen eli arviolta 14 miljoonaa.<ref>[http://www.digitalhistory.uh.edu/historyonline/slav_fact.cfm Steven Mintz, ''Digital History Slavery, Facts & Myths'']</ref><ref>{{Lehtiviite | Tekijä = Miller, John J. | Otsikko = The Unknown Slavery: In the Muslim world, that is – and it's not over| Julkaisu =National Review | Ajankohta = May 20, 2002 | Vuosikerta = | Numero = | Sivut = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite= | Tunniste= | www = http://findarticles.com/p/articles/mi_m1282/is_9_54/ai_85410331/pg_2/| www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = 24.8.2009 | Kieli = | Lopetusmerkki = }}</ref> Kaupungeissa orjat olivat enimmäkseen kotitalous- tai sotilasorjia. Lainsäädännön ja moraalikäsitysten mukaan naisten orjuuttaminen seksiorjaksi oli sallittua. Miespuolisia orjia, erityisesti nuoria poikia, kastroitiin eunukeiksi kuten muissakin ympäröivissä yhteiskunnissa, esimerkiksi Bysantin valtakunnassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Patlagean, Évelyne | Nimeke = A History of Private Life: From Pagan Rome to Byzantium V. 1| Vuosi = 1985 | Julkaisija = Harvard College Press | Tunniste= ISBN 978-0674399747 | Kieli = {{en}} }}</ref> Parhaassa asemassa olivat sotilasorjat, jotka yleensä vapautettiin jossakin uran vaiheessa, ja esiintyjiksi kuten laulajiksi ja runoilijoiksi koulutetut orjat. Maaseudun maatalous-, kaivos- ja muuta ruumiillista työtä tekevät orjat olivat huonommassa asemassa. Esimerkiksi Saharan suolakaivoksiin töihin joutuneet kuolivat yleensä viiden vuoden kuluessa. Suurin osa [[keskiaika]]isen islamilaisen maailman kirjallisuudesta kuvaa kaupunkielämää, mikä on saattanut vääristää käsitystä orjien asemasta.<ref name="BLRSME"/>


Islamilainen orjakauppa oli erittäin kannattavaa. Orjia kuljetettiin satojen vuosien ajan Saharan halki, ja häikäilemättömät orjakauppiaat saattoivat ansaita omaisuuksia. Vähitellen orjakauppa keskittyi nykyisen Kenian ja Tansanian alueille. Virallisissa tilastoissa Itä-Afrikan orjakaupan arvoksi laskettiin yli tonni kultaa vuodessa. Orjat hankittiin ryöstämällä heitä kylä kylältä. Suuria alueita autioitui näiden takia. Varsinkin naisorjista oli kova kysyntä islamilaisessa maailmassa, kun taas eurooppalaiset suosivat isokokoisia miesorjia.<ref name=tkh22>{{Lehtiviite | Tekijä = Natasja Broström| Otsikko = Orjakauppa kukoisti Afrikassa| Julkaisu = Tieteen Kuvalehti Historia | Ajankohta = 2011| Vuosikerta = | Numero = 8| Sivut = 442-47| Julkaisupaikka = Oslo| Julkaisija = Bonnier| Selite = | Tunniste = | Pmid = | Doi = | Issn = 0806-5209| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = | Lopetusmerkki = }}</ref>
Islamilainen orjakauppa oli erittäin kannattavaa. Orjia kuljetettiin satojen vuosien ajan Saharan halki, ja häikäilemättömät orjakauppiaat saattoivat ansaita omaisuuksia. Vähitellen orjakauppa keskittyi nykyisen Kenian ja Tansanian alueille. Virallisissa tilastoissa Itä-Afrikan orjakaupan arvoksi laskettiin yli tonni kultaa vuodessa. Orjat hankittiin ryöstämällä heitä kylä kylältä. Suuria alueita autioitui näiden takia. Varsinkin naisorjista oli kova kysyntä islamilaisessa maailmassa, kun taas eurooppalaiset suosivat isokokoisia miesorjia.<ref name=tkh22>{{Lehtiviite | Tekijä = Natasja Broström| Otsikko = Orjakauppa kukoisti Afrikassa| Julkaisu = Tieteen Kuvalehti Historia | Ajankohta = 2011| Vuosikerta = | Numero = 8| Sivut = 442-47| Julkaisupaikka = Oslo| Julkaisija = Bonnier| Selite = | Tunniste = | Pmid = | Doi = | Issn = 0806-5209| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = | Lopetusmerkki = }}</ref>

Versio 15. helmikuuta 2020 kello 19.18

Osa artikkelisarjaa
Uskontoryhmiä kohtaan

 malline: näytä • keskustele • muokkaa 

Orjia Itä-Afrikassa

Orjuus on ihmisen pitämistä toisen (ihmisen tai valtion) vallan alla työssä ilman oikeutta palkkaan, vapautta ja omaan tahtoon perustuvaa valintaa. Orja ei pääse ulos asemastaan.[1]

Orjuuden kaltaiset olosuhteet taas tarkoittavat, että saatava palkka on liki olematon, mutta vapaus valita on silti olemassa.[1] Media käyttää käsitettä myös kiertoilmauksena tosiasiallisesta orjuudesta. Orjuuden ajatellaan usein olevan menneisyyttä, mutta sitä on nykyäänkin,[2] joskaan ei enää laillisesti missään maassa.[3] Perinteisesti orjuus on käsitetty ihmisen pitämisenä toisen omaisuutena.

Ennen orjiksi otettiin niin sotavankeja, rikollisia ja velkaantuneita kuin siviilejäkin, jotka pakotettiin työskentelemään omistajansa hyväksi. Orjuus tässä muodossa oli laajalti yleistä aina 1800-luvulle saakka. Toisen maailmansodan aikana natsi-Saksassa käytettiin paljon orjatyötä. Sodan jälkeen Yhdistyneet kansakunnat määritteli orjaksi kenet tahansa, joka ei voi vapaaehtoisesti poistua työstään. Nykyään orjuus on tuomittu monissa kansainvälisissä sopimuksissa samoin kuin myös YK:n Ihmisoikeuksien julistuksessa 1948.

Etymologia

Orja tulee arjalaisten kielten miestä, ihmistä tai meikäläistä tarkoittavasta sanasta arya (arja).[4] Mahdollisesti joillakin suomalais-ugrilaisilla ryhmillä on ollut arjalaiskielisiä sotavankeja, orjia tai palvelijoita, joita on kutsuttu näiden omalla nimellä. Alkuperäinen latinankielinen orja-sana, servus, alkoi varhaiskeskiajalla tarkoittaa maaorjuutta ja germaanisten ja romaanisten kielten orjaa tarkoittavat sanat (engl. slave, ruots. slav, saks. Sklave, ransk. esclave) johdettiin slaaveista, jotka muodostivat keskiajan Euroopan orjien suurimman etnisen ryhmän.[5]

Orjuuden muodot

Ihmisen vapauden ja itsemääräämisoikeuden viemiseen ei useinkaan käytetä kahleita, vaan pelottelu, eristäminen, kiristäminen, riippuvuus, pakottaminen ja valheelliset lupaukset paremmasta elämästä riittävät.[6]

Kansainvälisen orjuutta vastaan taistelevan Anti-Slavery International -järjestön[7] mukaan nykyajan orjuutta ovat:

  • Velkaorjuus: ihmiset ottavat lainaa, mikä voi johtaa perheen orjuuttamiseen sukupolvien ajaksi. Velkaorjuus koskee miljoonia ihmisiä. Esimerkiksi Intiassa arvioitiin vuonna 1996 olleen 15 miljoonaa lasta tässä asemassa, vaikka maan lainsäädäntö kieltää velkaorjuuden.[8]
  • Pakkoavioliitot: pakkoavioliitoissa pääasiassa naiset ja tytöt pakotetaan naimisiin.
  • Pakkotyö: vähintään 12,3 miljoonaa ihmistä pakotetaan väkivallalla, muulla rangaistuksella tai näiden uhalla työhön.
  • Syntyperään liittyvä orjuus: ihmiset joko syntyvät orjaluokkaan tai kuuluvat ryhmään, jota pidetään orjatyöhön soveltuvana. Nigerissä vähintään 43 000 ihmistä on orjina syntyperänsä takia.
  • Lapsityön pahimmat muodot: arviolta 179 miljoonaa lasta tekee työtä, joka on terveydelle ja hyvinvoinnille vahingollista.
  • Lapsisotilaat: arviolta 300 000 lasta on väkivallalla orjuutettu sotatoimiin eri puolilla maailmaa.
  • Ihmiskauppa: YK:n mukaan ihmiskauppa on toisen ihmisen hyväksikäyttötarkoituksessa tapahtuvaa värväystä, kuljettamista, kätkemistä tai vastaanottamista, johon liittyy uhkaamista, pakottamista, orjuuttamista tai harhaanjohtamista. Ihmiskauppa on järjestäytyneen rikollisuuden tuottoisimpia muotoja ase- ja huumekaupan jälkeen. Se on myös räikeimpiä ihmisoikeusrikkomuksia. Ihmiskauppa koskee vähintään 2,4 miljoonaa ihmistä. Ihmiskauppa on myös talousrikos ja ihmisoikeusrikos.[9]

Sen sijaan se ei pidä esimerkiksi lapsiavioliittoja automaattisesti orjuutena etenkään jos puolisot ovat lähes 18-vuotiaita. Järjestö kuitenkin katsoo, että orjuus sekä sen kaltainen toiminta voidaan naamioida lapsiavioliitoiksi, koska lapsiavioliitot ovat laajasti hyväksyttyjä monessa kulttuurissa. Lapsiavioliitto voi myös täyttää orjuuden tai orjuuden kaltaisen toiminnan määritelmän, jos siihen liittyy pakottamista, kärsimystä tai vallankäyttöä.[10]

Suomalainen kehitysjärjestö Kepa mainitsee esimerkkeinä orjuudesta myös elinkaupan ja prostituution.[11] Jotkin poliittiset aatteet, erityisesti libertarismi, tulkitsevat orjuudeksi myös asevelvollisuuden.[12]

Palkkaorjuus on muun muassa marxilaiseen historiankäsitykseen kuuluva termi, jonka Karl Marx kehitti kuvaamaan työväestön asemaa porvarillisessa yhteiskunnassa. Tämän historiakäsityksen mukaan palkkaorjuus kuuluu osana yhteiskunnallisen kehityksen jatkumoon joka on alkanut alkuyhteiskunnasta ja kehittynyt orjanomistuksen, feodalismin (maaorjuus) kautta kapitalismiin jossa työväestö elää porvariston diktatuurissa palkkaorjina. Palkkaorjan asemaan kuuluu, että hän on epävapaa ollessaan riippuvainen kapitalistin (so. työnantajan) maksamasta palkasta. Teoriaan kuuluu, että tulevaisuudessa sosialistisen vallankumouksen kautta tämä orjuuden muoto poistuisi.lähde?

Orjuus nykypäivänä

Orjuus on kaikkialla maailmassa virallisesti kielletty, viimeisenä sen kielsi Mauritania vuonna 1981. Orjuus on ollut rikos kaikissa maailman maissa vuodesta 2007, jolloin Mauritania lisäsi orjuuden rikoslainsäädäntöönsä.[13] Maailmassa on yhä arviosta riippuen 21–30 miljoonaa orjaa. Kansainvälisen työjärjestön ILO:n arvio on 21 miljoonaa, SumAll-järjestön arvio 27 miljoonaa ja Walk Free -säätiön vuoden 2013 arvio on 30 miljoonaa. Walk Free sisällyttää laskuihinsa myös lapsisotilaat, ihmiskaupan ja -salakuljetuksen myötä orjuutta vastaavaan asemaan joutuneet ja lapsityöläiset.[6] Suurin osa orjista on pienillä perheviljelmillä tai kaivoksilla, rakennustyömailla tai hikipajoissa.[1] Keskimääräinen orjuus kestää noin kuusi vuotta. Sen jälkeen orjuuteen joutuneet joko pakenevat, saavat maksettua velkansa kiskurikorkoineen tai kuolevat.[6]

Nykyisin orjuuden taloudellinen merkitys on maailmanlaajuisesti hyvin marginaalinen. Arvioidaan, että orjuuden poistaminen maksaisi 10−20 miljardia dollaria.[1] Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa lainsäädäntö vaatii suuryrityksiä raportoimaan kerran vuodessa, mitä ne ovat tehneet estääkseen orjatyövoiman käytön yrityksessään.[14]

Orjuuden vastaisia järjestöjä ovat esimerkiksi Anti-Slavery International sekä maailman orjuustilanteesta valtioittain raportoiva Walk Free -järjestö.[1]

Suomessa

Suomessa arvioidaan olleen vuoden 2010 tienoilla noin 650−735 orjaa. Luku perustuu ilmitulleisiin tapauksiin vuosina 2009 ja 2010. Suomessa oli 79 viranomaisten tietoon tullutta orjuustapausta vuonna 2010. Vuonna 2009 tapauksia tuli ilmi 64. Länsi-Euroopassa on arvioitu, että viranomaisten tunnistamien orjuustapausten osuus kaikesta orjuudesta on noin 10 %.[1]

Suomessa olevat orjat joutuvat työskentelemään muun muassa seksiorjina tai orjina kotitalous- ja maataloustöissä. Myös etnisissä ravintoloissa on havaittu orjuustapauksia. Ilmitulleisiin tapauksiin liittyy tyypillisesti järjestäytynyttä kansainvälistä rikollisuutta ja ihmiskauppaa.[1]

Orjuus muissa maissa

  • Benin

Beninin vidomegon-perinteen mukaan jopa vasta 7-vuotiaat tytöt lähetetään maaseudulta kaupunkeihin kotiapulaisiksi. Beniniläisiä lapsia salakuljetetaan myös muihin maihin, muun muassa Länsi-Afrikkaan maatiloille cashew- ja puuvillapelloille orjatyöhön. Osa vidomegon-orjista pakotetaan prostituoiduiksi.[6][15]

  • Haiti

Toiseksi suurin orjuuden esiintyvyys on todennäköisesti Haitissa. Orjuus on syvälle juurtuneena haitilaisessa yhteiskunnassa aina kolonialismin ajoista lähtien. Maaseudun köyhät antavat pois tyttölapsensa paremman tulevaisuuden toivossa, mutta lähes aina he päätyvät tekemään pitkiä päiviä kovissa oloissa isäntiensä armoilla. Restavek-lapsiorjat toimivat keskiluokkaisten kaupunkilaisperheiden kotiorjina. On huomattu, että 14-vuotiaat restavek-orjat ovat samanikäisiä haitilaislapsia keskimäärin huomattavasti pienikokoisempia, mikä myös kielii kovasta kohtelusta.

Vuoden 2000 maanjäristyksen jälkeen restavekien määrä on vain lisääntynyt, kun valtio on jakautunut yhä selvemmin rikkaisiin ja köyhiin.

  • Irak

YK:n mukaan yksistään sotilasjärjestö Isisillä oli vuoden 2016 tammikuussa 3 500 orjaa, jotka ovat lähinnä lapsia ja naisia. Suurin osa heistä on jesidejä. Orjista 800−900 lasta on kaapattu lapsisotilaiksi tai uskonnollisesti koulutettaviksi.[16] Isisin hallussa olevassa Mosulissa käydään avointa orjakauppaa, jossa orjien hinnat ovat julkisesti esillä. Nuorille miehille luvataan järjestöön liittymistä vastaan tyttöjä ja naisia. Irakilaiset kansalaisjärjestöt ovat kyenneet auttamaan joitakin tyttöjä pakenemaan.[17]

  • Iso-Britannia

Iso-Britannian hallituksen arvion mukaan maassa on 13 000 orjaa. Heidän yleisimmät lähtömaansa olivat Albania, Nigeria ja Vietnam. Myös Britannian kansalaisten osuus ilmoitetuista orjuuden uhreista on kasvussa.[18]

  • Mauritania

Pienin ihmisarvo on Mauritaniassa, missä haratini-orjuus periytyy. Haratinit ovat Mauritanian enemmistökansa. Suurin osa haratineista syntyy arabialaisten maurien omistamiksi orjiksi, joita käsitellään kuin esineitä osto-, myynti- ja vaihtokaupassa. Orjia annetaan Mauritaniassa myös lahjaksi. Myös lapsiavioliitot ovat maassa yleisiä. Hallitus kieltää orjuuden olemassaolon.[13]

  • Nepal

Nepalin Kamalari-järjestelmä on yksi monista maailmalla tällä hetkellä toimivista samankaltaisista orjuuttamisjärjestelmistä. Orjaksi joutuvat köyhissä oloissa maanomistajille velkaa jääneet perheet, jotka maksavat velkaansa antamalla tyttärensä jo alle 10-vuotiaana orjaksi rikkaisiin perheisiin tekemään koti- ja peltotöitä ja harjoittamaan jopa prostituutiota. Kamalari-orjien määrä on vähentynyt huomattavasti 2000-luvulla, ja nyt heitä on muutamia satoja.

  • Venäjä

Walk Free -järjestön arvion mukaan Venäjällä on 490 000−540 000 orjaa.lähde?

Orjuus alueittain

  • Lähi-itä

Esimerkiksi Lähi-idän Kafala (siirtolaisjärjestelmä), jossa siirtotyöläisnaiset muuttavat länsimaihin kotiapulaisiksi mutta joutuvatkin orjuutta vastaaviin oloihin.

  • Länsi-Afrikka

Suurin riski joutua orjaksi on Länsi-Afrikan maissa. Syitä ovat kolonialismin perintö, etninen jaottelu, köyhyys ja korruptio.

Orjuuden historia

Historiallisesti orjuuden on arveltu syntyneen siinä vaiheessa, kun maanviljelyksen kehittymisen myötä tuli kannattavammaksi pakottaa sotavangit työhön kuin tappaa heidät. Mahdollisesti ensimmäistä kertaa tämä tapahtui Mesopotamiassa noin 3000 eaa., missä sumerilaiset tarvitsivat orjia kastelujärjestelmien rakentamiseen.[5]

Antropologien mukaan orjuus on ollut harvinaisempaa metsästäjä-keräilijä-kuin maanviljelys- tai paimentolaiskulttuureissa. Niin sanotun Murdochin maailmanotannan mukaan orjuutta esiintyi 3 %:ssa metsästäjä-keräilijäkulttuureista, 43 %:ssa maanviljelyskulttuureista ja 73 %:ssa paimentolaiskulttuureista. Kuitenkin varsinaiset ”orjayhteiskunnat”, joissa talous perustuu laajamittaiseen orjien käyttöön, ovat olleet harvinaisia. Tämänkaltaisia yhteiskuntamalleja on kehittynyt antiikin Kreikassa ja Roomassa sekä myöhemmin uudella ajalla Länsi-Intian saaristossa, Pohjois-Amerikan brittiläisissä siirtokunnissa (myöhemmin Yhdysvaltain etelävaltioissa) sekä Brasiliassa.[5] Monissa Afrikan valtakunnissa orjia oli puolet tai kolmannes väestöstä.[19] Vielä 1930-luvulla Etiopiassa oli arviolta 2 miljoonaa orjaa.[20]

Vuosina 650–1905 arabien orjamarkkinoille rahdattiin arviolta 18 miljoonaa afrikkalaista ja Amerikkoihin 7–10 miljoonaa,[21] joista noin 400 000 Yhdysvaltoihin.

Uudella ajalla laajamittaisin ja vaikutuksiltaan merkittävin orjuuden muoto on ollut eräille Amerikan alueille pakolla kuljetettujen afrikkalaisten ja heidän jälkeläistensä orjuus 1500-luvulta 1900-luvulle saakka. Tämä niin sanottu transatlanttinen orjuus muokkasi merkittävästi niin Afrikkaa, Amerikkaa kuin Eurooppaakin ja synnytti merkittävän osan myöhemmän teollisuuskapitalismin tarvitsemista pääomista. Orjakauppa vaikutti hyvin kielteisesti Afrikan poliittiseen, taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen kehitykseen ja muokkasi merkittävästi eurooppalaisia asenteita muita kansoja kohtaan. Orjuutta on pidetty antisemitismin ohella toisena länsimaisen rasismin alkulähteistä.[5]

Orjuus antiikin aikana

Antiikin Kreikan ja myöhemmin vielä suuremmassa määrin Rooman talous perustui paljolti orjatyövoiman käyttöön. Orjia saatiin varsinkin sotavangeista, mutta myös rauhan aikana velkaantuneista ja toisinaan löytölapsistakin.[22] Orjien mahdollisesti saamista jälkeläisistä tuli myös orjia. Ateenassa Solon oli kuitenkin jo 500-luvulla eaa. rajoittanut orjuutta säätämällä, ettei maksukyvyttömiä velallisia enää myyty orjiksi, kuten muualla Kreikassa tehtiin.[22] Myös Platon ja Aristoteles hyväksyivät orjuuden, Platon tosin sillä edellytyksellä, ettei kreikkalaisia pidetty orjina. Aristoteleen käsityksen mukaan jotkut ihmiset olivat ”luonnostaan” orjia. Toisaalta hänen teoksistaan ilmenee selvästi, että jo hänen aikanaan orjuudella oli myös vastustajia.[22] Kreikassa orja saatettiin myös vapauttaa, jolloin hänestä tuli isäntäänsä edelleen kunniavelassa oleva apeleutheros (vapautettu).

Kreikan orjat olivat teoriassa herransa omaisuutta, mutta käytännössä he nauttivat lain suojaa. Asultaan he eivät eronneet vapaista kansalaisista, ja he tekivät osittain samoja arkitöitä kuin vapaatkin. Akropoliin rakennustöiden kirjanpito osoittaa, että orjille maksettiin samaa palkkaa kuin vapaille. Mahdollisesti palkka kuitenkin meni orjan omistajalle. Erityinen ryhmä oli valtion orjat, joita oli virkailijoina, sihteereinä, vanginvartijoina ja jopa poliiseina. Kaikkein huonoimmassa asemassa olleet orjat työskentelivät kaivoksissa, joissa kuolleisuus oli niin suurta, ettei hengissä selviäminen ollut todennäköistä. Kaivoksissa käytettiin laajasti lapsityövoimaa. Ateenassa ei ollut orjakapinoita, mutta Spartassa tapahtui heloottikapina.[23]

Myös juutalaisessa kulttuurissa käytettiin orjia, ja Vanhassa testamentissa annetaan orjien asemaa koskevia määräyksiä, esimerkiksi ”Jos joku lyö orjaansa tai orjatartaan kepillä ja tämä kuolee siihen paikkaan, lyöjä on ansainnut rangaistuksen. Mutta jos orja pysyy hengissä päivän tai kaksi, isäntää älköön rangaistako; onhan orja hänen omaisuuttaan.”[24] Toisaalta Vanhan testamentin mukaan juutalaiset itsekin olivat aikoinaan olleet orjina Egyptissä, kunnes he Mooseksen johdolla poistuivat maasta.

Rooman valtakunnassa oli laaja orjien vapauttamiskäytäntö. Orja sai virallisen vapautuksen eli manumission kautta lähes täydet kansalaisoikeudet. Vapauttamisaloitteen sai tehdä orja itsekin, jos hänellä oli varaa ostaa itsensä vapaaksi. Orja sai ostaa orjatoverinsakin vapaaksi. Vapauttamisesta piti maksaa 5 %:n vapautusvero. Isäntä vapautti orjiaan esimerkiksi saadakseen lisää klienttejä. Myös kiitollisuus orjaa kohtaan saattoi olla vapauttamisen syy, esimerkiksi imettäjien tai kotiopettajien tapauksessa. Vapautetulla orjalla oli tiettyjä velvollisuuksia (kunniavelka) entistä isäntäänsä kohtaan, varsinkin jos hän jäi samaan talouteen, mutta vapautettujen lapset olivat täysin vapaita. Orjien vapauttaminen oli laajimmillaan ensimmäisellä vuosisadalla eaa. Houkuttimena oli esimerkiksi oikeus ilmaiseen valtion leipään, joka kuului kansalaisille. Päinvastaiseen suuntaan asiat kehittyivät Konstantinuksen kaudella 300-luvulla jaa., jolloin perheet joutuivat myymään lapsiaan orjiksi selviytyäkseen veroistaan.[25] Rooman valtakunnan hajottua ja sen oikeusjärjestelmän murtuessa varsinainen orjuus vähitellen lähes hävisi Euroopasta, mutta sen tilalle tuli erilaisia lievempiä herruuden ja alamaisuuden muotoja. Tämä kehitys kesti vuosisatoja, eikä sen syistä vallitse yksimielisyyttä. Tunnetuimpia näistä alamaisuuden muodoista on feodaalinen maaorjuus.

Orjuus islamilaisessa maailmassa

Orjia Jemenissä. Arabialainen käsikirjoitus (1236–1237).

Muhammed oli orjanomistaja. Islamin šaria-laki sisältää sääntöjä orjien hankkimisesta ja kohtelusta. Arvostetut hadith-kokoelmat sisältävät runsaasti mainintoja orjista.[26]

Keskiaikainen šariakäsikirja Umdat al-Salik kertoo joistakin Muhammedin antamista ohjeista. Kirjan mukaan ”valloitetun maan naiset ja lapset ovat saalista ja orjia”. Kaikki kuuluu ensin imaamille, ja kun hän on ottanut oman viidenneksen osuutensa, loput annetaan niille sotilaille, jotka ovat osallistuneet sotaan (k32.1) Jos isä ja äiti on otettu orjiksi, myös kaikki lapset ovat orjia, sillä orjuus periytyy. Orjat ja orjattaret ovat heidän isäntänsä omaisuutta ja hän voi kohdella heitä haluamallaan tavalla. Orjan tyytyväisyydellä ei ole väliä (k32.2). Joka omistaa orjattaren voi käyttää häntä mielensä mukaan seksuaaliseen nautintoon. Orjattaren seksuaalinen tyydyttyminen ei ole tärkeää. Isäntä saa myös lainata orjatartaan toiselle miehelle seksuaalista kanssakäymistä varten ilman orjattaren suostumusta (k32.3).[27]

Orjilla oli šarian mukaan omaisuuteen, perintöön ja ihmisarvoiseen kohteluun liittyviä rajoitettuja oikeuksia. Heille oli esimerkiksi tarjottava riittävä ylläpito, terveydenhoitoa ja tukea vanhuudessa. Islamilainen tuomari, qadi, saattoi velvoittaa omistajan vapauttamaan orjansa, mikäli näitä velvollisuuksia ei täytetty.[28][29]

Islamilaisten oikeusoppineiden mukaan ihmisen perustila on vapaus. Orjana sai sen takia pitää vain ihmistä, jonka molemmat vanhemmat olivat orjia tai joka oli otettu saaliiksi sodassa. Jälkimmäistä määräystä venytettiin niin, että sen nojalla orjia tuotiin myös rauhan aikana ei-islamilaisesta maailmasta (dār al-ḥarb, sodan talo) vedoten jatkuvaan jihadiin sitä vastaan.[30]

Vapaiden muslimien orjuuttamista ensin rajoitettiin ja lopulta kiellettiin, vaikka kieltoa ei aina noudatettu. Orjuuttamisperusteita koskevilla rajoituksilla oli laaja vaikutus orjakauppaan: orjien saatavuus yhteiskunnan sisältä vaikeutui, jolloin orjien tuonti ulkopuolelta kasvoi. Laajamittainen kansainvälinen orjakauppa saikin alkunsa pääasiassa islamilaisista maista.[28] Muslimeita ei saanut periaatteessa orjuuttaa, mutta sunnit ja šiiat tekivät toistensa kohdalla poikkeuksen.[31]

Koraani toteaa, että "Hurskautta on lunastaa orjia vapaaksi" ( 2:177). Ibn Hishamin elämäkerran mukaan Muhammedin varakas kumppani Abu Bakr lunasti tai vahtoi orjia vapaaksi. He olivat aina muslimeita, joita orjanomistaja oli kohdellut kaltoin. Abu Bakria moitittiin siitä, että hän vapautti vain heikkoja orjiaan.[32] Orjien vapauttaminen saattoikin olla keino päästä eroon hyödyttömiksi tulleista orjista, jotka aiheuttivat vain kustannuksia.

Orjien hankkiminen Afrikasta

Arabit hankkivat orjia erityisesti Saharan eteläpuolisesta Afrikasta. On arvioitu, että islamilaisen maailman orjiksi kuljetettiin vuosina 650–1900 yhtä suuri määrä afrikkalaisia kuin länsimaiden siirtokuntiin Atlantin yli 1500-luvulta alkaen eli arviolta 14 miljoonaa.[33][34] Kaupungeissa orjat olivat enimmäkseen kotitalous- tai sotilasorjia. Lainsäädännön ja moraalikäsitysten mukaan naisten orjuuttaminen seksiorjaksi oli sallittua. Miespuolisia orjia, erityisesti nuoria poikia, kastroitiin eunukeiksi kuten muissakin ympäröivissä yhteiskunnissa, esimerkiksi Bysantin valtakunnassa.[35] Parhaassa asemassa olivat sotilasorjat, jotka yleensä vapautettiin jossakin uran vaiheessa, ja esiintyjiksi kuten laulajiksi ja runoilijoiksi koulutetut orjat. Maaseudun maatalous-, kaivos- ja muuta ruumiillista työtä tekevät orjat olivat huonommassa asemassa. Esimerkiksi Saharan suolakaivoksiin töihin joutuneet kuolivat yleensä viiden vuoden kuluessa. Suurin osa keskiaikaisen islamilaisen maailman kirjallisuudesta kuvaa kaupunkielämää, mikä on saattanut vääristää käsitystä orjien asemasta.[29]

Islamilainen orjakauppa oli erittäin kannattavaa. Orjia kuljetettiin satojen vuosien ajan Saharan halki, ja häikäilemättömät orjakauppiaat saattoivat ansaita omaisuuksia. Vähitellen orjakauppa keskittyi nykyisen Kenian ja Tansanian alueille. Virallisissa tilastoissa Itä-Afrikan orjakaupan arvoksi laskettiin yli tonni kultaa vuodessa. Orjat hankittiin ryöstämällä heitä kylä kylältä. Suuria alueita autioitui näiden takia. Varsinkin naisorjista oli kova kysyntä islamilaisessa maailmassa, kun taas eurooppalaiset suosivat isokokoisia miesorjia.[36]

Eurooppalaiset orjat

800- ja 900 luvulta alkaen viikingit myivät orjia islamilaiseen al-Andalusiin, jossa tarvittiin muun muassa orjasotilaita.[37] Islamilaisessa Espanjassa oli laaja kysyntä myös eunukeille. Tätä varten Ranskan Verdunissa oli kastraatiokeskus.[38] Orjakauppa oli laaja ilmiö Euroopassa 1100-luvulle asti, mutta loppui lännessä 1200-luvulla. Idässä se kuitenkin jatkui. Orjakaupan päävirta kulki Krimiltä Anatoliaan, Persiaan ja Keski-Aasiaan.[39]

Suomalaisten kauppaaminen orjiksi suuntautui itäisiin islamilaisiin maihin Volgan ja Mustanmeren kautta. Venäjällä orjuus lakkautettiin vuonna 1725, mutta islamilaisessa idässä se jatkui.[40]

1500- ja 1800-luvun välisenä aikana Pohjois-Afrikan muslimimaihin kaapattiin orjiksi yli miljoona eurooppalaista.[41] Osa näistä vapautui lunnaita vastaan, osa taas päätyi kaleeriorjiksi ja monet naiset seksiorjiksi. Kaappausretket ulottuivat aina Islantiin saakka. Eurooppalaiset hallitsijat maksoivat suojelurahaa orjakaappausten estämiseksi, mikä ei kuitenkaan lopettanut niitä. Eurooppalaisten orjuutus loppui vasta Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan sotatoimiin 1800-luvun alussa.

Turkkilaiset, afganistanilaiset muslimit valtasivat 1000-luvulta alkaen Intian hindukuningaskuntia ja ottivat runsaasti sotavankeja orjiksi, joista osa siirrettiin länteen. Romaniväestö on erään teorian mukaan peräisin Mahmud Ghaznilaisen Pohjois-Intian valloituksen yhteydessä ottamista hindusotavangeista.[42] Suuria Intian alueita hallinneet muslimi-imperiumit Delhin sulttaanikunta (1200–1500-luvut) ja Suurmogulien valtakunta (1500–1700-luvut) pitivät orjia. Arkkitehtuuristaan tunnetussa suurmogulien valtakunnassa oli satoja tuhansia orjia.[43]

Osmanien valloittamista Balkanin maista ja Unkarista osa veroista kerättiin orjina. Verokäytäntöä nimitettiin nimellä devshirme. Pääasiallisesti verot koostuivat 7–14-vuotiaista pojista. Myöhempinä vuosisatoina devshirme ulotettiin Kreikkaan ja Unkariin. Devşirme-järjestelmän kautta tulikin suurin osa osmannivaltakunnan hallintovirkamiehistä ja janitsaarijoukkojen taistelijoista, ja joitakin balkanilaisia nousi järjestelmän kautta osmanihovissa merkittäviin asemiin.

Osmanien valtakunnan sulttaanin henkivartiokaarti eli janitsaarit koostui yksinomaan kristityistä sotavangeista ja orjista. Nämä joukot muodostettiin 1330-luvulla, ja ne toimivat pitkään osmanien vakituisena armeijana. Janitsaareilla oli voimakas yhteenkuuluvuuden tunne, ja joukot olivat arvostettu ja vaikutusvaltainen ryhmä. Hallinnossa käytettiin myös yleisesti orjia, ja 1700-luvulla valtaosa ”Lähettien koulun” oppilaista oli eurooppalaisia orjia. Suurin osa valtakunnan hallintovirkamiehistöstä ja maaherroista oli kyseisen koulun entisiä oppilaita. Osmanivaltakunnan orjuus lopetettiin 1800-luvulla, janitsaarijoukot hajotettiin 1826. Toinen esimerkki korkeaan asemaan nousseista sotilasorjista olivat mamelukit, jotka olivat enimmäkseen islamiin kääntyneitä orjiksi hankittuja ei-muslimeja. He hallitsivat Intiaa 1200-luvulla ja Egyptiä 1250–1517. Orjasotilaiden käyttö muslimimaissa johtui siitä, että hallitsijat näin yrittivät vähentää riippuvuuttaan klaaneista. Klaaniyhteiskunnissa niiden taholta tuleva kaappausvaara oli aina todellinen. Seuauksena oli kuitenkin usein se, että valla kaappaajina olivatkin orjasotilaat.

Muslimimaiden orjuuden lopettaminen

1800-luvulla ensin Britannia ja myöhemmin muutkin länsimaat alkoivat painostaa muslimimaita lopettamaan orjakaupan ja orjuuden. Kansainvälistä orjakauppaa vastustavat toimet tuottivat tulosta, ja osmanihallitsijat liittyivät orjuuden vastaiseen toimintaan. Orjuuden lakkauttamista vastustivat kuitenkin arabiyhteiskunnissa muun muassa uskonoppineet, mikä hidasti sen lakkauttamista.[29] Arabian niemimaan maista orjuus kiellettiin Qatarissa 1952, Jemenin arabitasavallassa 1962, Saudi-Arabiassa 1962, Arabiemiirikunnissa 1963, Etelä-Jemenissä 1967 ja Omanissa 1970.

Orjakauppa Atlantin yli ja orjuus Amerikassa

Pääartikkeli: Atlantin orjakauppa
Orjien kuljetetusta laivalla. Lähde: Notices of Brazil, Walsh, 1831 [1].
Orjien kauppapaikka, Atlanta, Georgia (1864).

Euroopassa ei keskiajan lopulla eikä sen jälkeenkään ole sanottavasti ollut varsinaista orjuutta, joskin lievemmät epävapauden muodot kuten maaorjuus olivat hyvinkin yleisiä. Saavuttuaan Amerikkaan eurooppalaiset pyrkivät aluksi alistamaan alkuperäisasukkaat eli intiaanit orjuuteen. Intiaanien runsas kuolleisuus muun muassa eurooppalaisten mukana tulleisiin kulkutauteihin ja myös raakaan työntekoon sai kuitenkin eurooppalaiset turvautumaan orjien tuontiin Afrikasta.

Portugalilaiset aloittivat orjien kuljetuksen 1400-luvulla Senegambiasta ja Guinea-Bissausta Portugaliin ja Atlantin saarille. Suurin portugalilaisten orjakaupan keskus oli Elmina nykyisessä Ghanassa.[44] Aluksi määrä oli noin 1 000 orjaa vuodessa, ja portugalilaiset huomasivat toiminnan olevan tuottoisaa.[45] Toiminta oli vilkkaimmillaan 1600–1700-luvuilla. Orjia haettiin myös Angolasta ja Mosambikista sen jälkeen kun Portugali sai niihin kauppa-asemia. Luandan kauppa-asema nykyisessä Angolassa oli alueen suurin Portugalin orjakaupan keskus.[44] Laivanvarustamotoiminnan kasvu ja kansainvälinen tervakauppa vaikuttivat myös orjakaupan kiihtymiseen.[46][47] Orjakauppa alkoi vilkastua selvästi vuoden 1650 jälkeen. Eniten sitä harjoittivat englantilaiset ja ranskalaiset.[44]

1600-luvulla brandenburgilaiset, tanskalaiset, hollantilaiset, kuurinmaalaiset, englantilaiset, ranskalaiset, genovalaiset ja ruotsalaiset rakensivat kauppalinnoituksia Arguinista (Mauritania) Angolaan. Pääosan orjista kauppalinnoituksiin toimittivat paikalliset asukkaat, eli mustat kuninkaat myivät alaisiaan ja sotavankeja orjiksi. Linnoituksissa orjat lastattiin laivoihin. Orjat laivattiin siirtokuntiin, joissa heidät pantiin työskentelemään pääosin tupakka-, sokeriruoko- ja puuvillaplantaaseilla. Englantilaiset harjoittivat erityisesti kolmiokauppaa, jossa Englannista Afrikkaan kuljetettiin teollisuustuotteita, Afrikasta Amerikkaan orjia sekä Amerikasta Englantiin sokeria, puuvillaa ja tupakkaa.[44]

Amerikan mantereelle kuljetettiin arviolta 12 miljoonaa orjaa niiden lisäksi, jotka kuolivat matkalla.[48] Yhdysvaltoihin tuotiin vaihtelevien arvioiden mukaan noin 400 000–600 000 orjaa, pääasiassa työvoimaksi puuvillan viljelyyn. Sokerin tuotannon kannalta tärkeään Länsi-Intian saaristoon kuljetettiin noin 4–5 miljoonaa orjaa. Myös nykyisen Brasilian alueelle kuljetettiin yli 3,5 miljoonaa orjaa.

Eurooppalaisten laivaamien orjien määrä[36]

Maa Laivauksia Orjien määrä
Portugali 30 000 4 655 000
Espanja 4 000 1 600 000
Ranska 4 200 1 250 000
Hollanti 2 000 500 000
Iso-Britannia 12 000 2 600 000
Yhdysvallat 1 500 300 000
Tanska 250 50 000
Muut 250 50 000
Yhteensä 54 200 11 000 000

Eurooppalaisten ja arabien harjoittaman orjakaupan välillä oli huomattava ero: arviolta kaksi kolmasosaa Amerikkaan kuljetetuista orjista oli miehiä tai poikia. Arabien Saharan poikki kuljettamista orjista valtaosa puolestaan oli naisia. Ero selittyy erilaisilla tarpeilla. Arabit tarvitsivat lähinnä palvelijoita, eurooppalaiset puolestaan plantaasityövoimaa.[49]

Ranskan vallankumous laukaisi Ranskalle kuuluvassa Santo Domingossa 1791 suuren orjakapinan, joka lopulta johti entisten orjien muodostaman Haitin tasavallan syntyyn 1804. Tapahtumat jouduttivat orjuuden lakkauttamista myös muualla Karibianmeren alueella.

Suomi ja orjuus

Orjakauppa

Suomea koskeneesta keskiajan orjakaupasta tiedettiin pitkään hyvin vähän.[50] Itä-Suomen yliopiston professori Jukka Korpela löysi kuitenkin uutta tietoa tutkimalla tarkemmin slaavilaisissa sotakronikoissa mainittujen ihmisryöstöjen mittasuhteita matkakertomuksista, diplomaattisista lähteistä[51], venäläisistä kronikoista, sotakirjoituksista ja orjakaupan keskusten kirjanpidoista. Hän julkaisi tutkimuksensa Suomea koskeneesta orjakaupasta vuonna 2014.[50]

Ensimmäiset merkinnät suomalaisista orjakaupan uhreina olivat viikingeiltä 1100-luvulta.[50] Novgorodin suurvaltakunnan sotapäälliköt hyökkäsivät Suomeen noin kerran vuosikymmenessä vuosina 1300–1500.[51] Yleisimmin orjat vangittiin eteläisestä Suomesta ja Venäjän Karjalasta, mutta orjanhakumatkojen tiedetään ulottuneen Lappiin ja Pohjanmaalle asti. Suomalaisorjat kuljetettiin kauppareittejä pitkin nykytietojen mukaan useimmiten Novgorodiin ja Volgan varrella sijaitsevaan Kazaniin, jossa heitä myytiin eteenpäin.[50] Keskiajalla oli tapana, että omaiset saivat ostaa ryöstetyn sukulaisensa vapaaksi. Jos he eivät siihen kyenneet, orja vietiin myytäväksi muualle.[51] Nuoret miehet joutuivat pakkotyöhön.[50]

Pääasiassa vain lapset päätyivät kauemmas.[50] Koska suomalaiset olivat pakanoita, heidät voitiin myydä sekä islaminuskoisiin että kristittyihin maihin[51], sillä muslimit eivät voineet orjuuttaa toisia muslimeja eivätkä kristityt toisia kristittyjä. Pakanoita taas asui keskiajalla enää pohjoisilla syrjäseuduilla.[52] Joskus itsensä saattoi pelastaa orjuutuksesta kääntymällä kristityksi.[51] Tiedossa olevat orjakaupan ketjut ulottuivat Suomesta pisimmillään Tšetšeniaan. Kuitenkin Venäjän ja Keski-Aasian orjakaupan verkosto ulottui jopa Goalle ja Malediiveille asti. Erityisen haluttuja olivat vaaleahiuksiset, sinisilmäiset pikkutytöt- ja pojat. Erikoisen värinsä takia useat sadat lapset päätyivät ”luksusorjiksi” Välimerelle, Keski-Aasiaan tai Lähi-Idän alueiden suurvaltoihin.[50]

Persiassa ja Keski-Aasiassa keskiajan yhteiskunnat perustuivat klaaneihin. Hallitsijat halusivat välttää hallintonsa riippuvuutta paikallisista asukkaista, joten he hankkivat orjamarkkinoilta orjia virkamiehiksi ja sotilasjohtoon. Persiassa sotilaseliittikin oli keskiajalla orjia. Mikäli suomalaisia poikia on päätynyt Persiaan, he ovat olleet kalliita ja saaneet todennäköisesti koulutuksen ja päätyneet hyviin tehtäviin. Tytöt puolestaan olisivat päätyneet haaremeihin sulttaanien vaimoiksi. Yksittäisten Suomesta orjaksi joutuneiden henkilöiden kohtaloista tai määränpäistä ei ole kuitenkaan ole löytynyt säilyneitä merkintöjä.[50]

Orjakauppa oli taloudellisesti kannattavaa, sillä orjan hinta kasvoi jopa monituhatkertaiseksi matkan varrella. Erään asiakirjan mukaan Karjalasta pystyi ostamaan vaalean suomalaistytön viidellä altynillä, joka on muinainen venäläinen valuutta, ja hänet voi myydä orjamarkkinoilla 200 ruplalla, mikä vastaa 6 666 altyniä.[51]

1560-luvulla tataarit vangitsivat joitakin satoja suomalaisia.[50]

Keskiajan lisäksi venäläiset ryöstivät suomalaisia orjiksi itselleen ja kaupattaviksi vielä 1700-luvun isovihankin aikana arviolta 20 000–30 000. Heitä käytettiin peltotöissä ja palvelijoina ja myytiin muslimeille. Lapsista ja vaaleista naisista saattoi saada hyvän hinnan, poikia kastroitiin eunukeiksi. Venäjällä orjuus kiellettiin vuonna 1725 ja maaorjuus vuonna 1863.[53]

Kansantaruissa

Suomalaisessa ja karjalaisessa kansantarustossa esiintyvät orjat olivat luultavimmin palkattuja palvelijoita lukuun ottamatta muutamia runoja, joissa puhutaan Venäjän maaorjuudesta.lähde? Kansantarinoissa sanan orja synonyymeinä esiintyvät usein sanat palkallinen tai palkkalainen ja ihmisryhmän nimi kasakka. Esimerkiksi:

Lähtie minun tuleepi,
niin kun muinenki kasakan,
eli orjan palkkalaisen!
(SKVR:I2,1103)

Kristinusko ja orjuus

Papit, kirkot ja luostarit omistivat orjia. Pakanoita, kerettiläisiä ja toisten uskontojen edustajia sai pitää orjana koko keskiajan. Vuonna 922 katolinen kirkko kielsi viemästä kristittyjä orjia ei-kristillisiin maihin ja vähitellen kristillisten orjien pito tuli muutenkin ongelmaiseksi.[53]

Raamatussa Paavali ja Pietari käskivat orjia tottelemaan herrojaan, Paavalin mukaan kuin Kristusta.[54] Taas toisaalta Raamatussa opetetaan, että orjat ja vapaat ovat Kristuksen edessä samanarvoisia.[55]

Orjuus Yhdysvalloissa

Pääartikkeli: Orjuus Yhdysvalloissa

Mustien järjestelmällinen eli institutionaalinen orjuus alkoi vuonna 1619 Virginiasta, jolloin maahan saapuivat ensimmäiset Afrikasta tuodut orjat. Institutionaalinen orjuus käsitteenä ja käytäntönä tarkoitti, että oli olemassa suuri joukko mustia ihmisiä, jotka oli pysyvästi ja laillisesti esineellistetty toisten ihmisten omaisuudeksi. Orjilla ei siis ollut mitään päätäntävaltaa oman elämänsä suhteen. Heitä voitiin esimerkiksi myydä kuin mitä tahansa muuta kauppatavaraa. Heidän työnsä hedelmät puolestaan kuuluivat itseoikeutetusti heidän omistajilleen.

Peter Parishin arvion mukaan nykyisten Yhdysvaltain alueelle kuljetettiin kaikkiaan vähintään 420 000 orjaa. Yhdysvaltain itsenäistyttyä vuonna 1776 orjuus lakkautettiin vähitellen pohjoisissa osavaltioissa, joissa orjia tosin oli ennestäänkin vähän. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksessa puhuttiin kaikille ihmisille kuuluvista yleisistä oikeuksista, mikä ei silti estänyt julistuksen pääasiallista laatijaa, Thomas Jeffersonia itsekin omistamasta orjia; tosin hän uskoi orjuuden vähitellen häviävän rauhanomaisesti, luonnollisen kehityksen myötä. Orjalaitos sai kuitenkin jatkaa olemassaoloaan Yhdysvaltain eteläisissä osavaltioissa aina vuoteen 1865 eli Yhdysvaltain sisällissodan päättymiseen saakka. Niillä läntisillä raja-alueilla, jotka tuolloin eivät vielä kuuluneet mihinkään osavaltioon, orjia sai liittovaltion säätämän lain (Missourin kompromissin) mukaan pitää vain leveyspiirin 36° 30’ eteläpuolella.[56]

Vuonna 1807 säädettiin laki, joka kielsi uusien orjien tuomisen Yhdysvaltoihin. Orjien syntyvyys oli kuitenkin selvästi korkeampi kuin kuolleisuus. Näin ollen orjien lukumäärä kasvoi jatkossa voimakkaasti: vuonna 1830 Yhdysvalloissa oli kaksi miljoonaa orjaa, mutta vuonna 1860 heitä oli jo neljä miljoonaa.[57]

Orjakaupan lopettaminen ja orjuuden lakkauttaminen

Benjamin Robert Haydon, Orjuudenvastaisen yhdistyksen kokous, 1840, 1841.
Pääartikkeli: Abolitionismi, Aikajana orjuuden lakkauttamisesta
Orjuudesta muistuttava muistomerkki, Ile de Gorée, Senegal.

Maaorjien piti viljellä maapalstaa ja maksaa veroa, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. Kuninkaiden vallan kasvu johti siihen, että kuninkaat vapauttivat orjat maaorjiksi saadakseen verotuloja. Näin he olivat lakien eivätkä linnanherran oikkujen alaisina. Heidän piti pysyä maapalstallaan, viljellä sitä ja maksaa veroja, mutta heitä ei saanut kaupata kuten varsinaisia orjia. 1300-luvun mustan surman aiheuttama työvoimapula vapautti Länsi-Euroopan talonpoikia maaorjuudestakin. Idässä vahvaa kuninkuutta ei ollut ja orjuus jatkui pidempään.[53]

5 000 vuotta jatkunut orjuus saavutti huippunsa teollisen vallankumouksen alkuvaiheessa, kun maataloustuotteiden kysyntä kasvoi. Orjia oli silloin ennen kaikkea Euroopan valtioiden siirtomaissa, varsinkin Amerikan mantereella ja Karibianmeren saarilla. Orjuuden huippuaikoina 1700-luvun lopulla sen vastainen siveellinen liike alkoi Britanniasta. Orjuuden vastaisen liikkeen taustalla olivat aluksi kveekarit, jotka päätyivät pitämään orjuutta epäkristillisenä, ja valistusaatteiden vaikuttamat maalliset ajattelijat. Orjuuden vastainen liike laajeni ja levisi Ranskaan ja muualle. Britannian taloudellinen vaikutusvalta yhdessä maiden omien orjuudenvastaisten liikkeiden kanssa sai Alankomaat, Tanskan, Ranskan ja useimmat Yhdysvaltain pohjoiset osavaltiot kieltämään orjuuden vuosina 1808–1830.[58]

Yhdysvalloissa eräät orjuutta vastustaneet järjestöt vaativat myös, että vapautettaville orjille oli suotava mahdollisuus palata Afrikkaan, josta he tai heidän esivanhempansa oli aikoinaan pakolla tuotukin. Vain pieni osa orjista palasi Afrikkaan, mutta he yhdessä mainittujen järjestöjen kanssa onnistuivat perustamaan Afrikan länsirannikolle Liberian valtion. Sen vaakunassa onkin tunnuslause ”The love of liberty brought us here” (suom. Vapaudenrakkaus toi meidät tänne).

Orjuuden vastustus keskittyi kuitenkin teollistuneisiin alueisiin, jotka hyötyivät orjuudesta vain välillisesti. Plantaasitaloudesta riippuvaisilla alueilla, kuten Yhdysvaltain eteläosissa, orjuuden kieltämistä ei hyväksytty yhtä helposti. Orjuuskysymys aiheuttikin osaltaan Yhdysvaltain sisällissodan (1861–1865) pohjois- ja etelävaltioiden välille. Sisällis­sodan jälkeen säädettiin Yhdysvaltain perustuslain 13. lisäys, joka kielsi orjuuden Yhdys­valtojen alueella. Toisaalta orjaväestön kasvu oli tehnyt orjuudesta taloudellisesti tarpeetonta, sillä halpaa palkkatyövoimaa oli tarjolla. Sen vuoksi osa plantaasinomistajista myöntyi vapaaehtoisesti orjuuden lakkauttamiseen.[58]

Eurooppalaiset painostivat Osmanien valtakuntaa, joka kielsi orjakaupan Afrikasta vuonna 1857 lukuun ottamatta Arabian niemimaan länsirannikkoa, jossa sen merkitys oli suuri. Saudi-Arabiassa orjuus jatkui vuoteen 1962. Venäjällä maaorjat vapautettiin 1861 järjestelmän menetettyä muun muassa valistusaatteiden leviämisen kautta lähes kaiken moraalisen kannatuksensa 1800-luvun aikana. Toisaalta väestönkasvu oli tehnyt maaorjuudesta tarpeetonta, ja maan teollistumista ja armeijan kehittämistä se jopa haittasi. Vapautetuksi tuli 50 miljoonaa henkeä, enemmän kuin muualla maailmassa yhteensä.[58]

Kaakkois-Aasiassa orjuus lakkautettiin vuosina 1868–1926. Alueen itsenäisetkin valtiot, kuten Thaimaa, joutuivat eurooppalaisten painostuksesta luopumaan orjuudesta. Afrikassa ulospäin suuntautuvan orjakaupan kieltäminen johti paikallisen orjuuden kasvuun: orjien hinta putosi merentakaisen kysynnän lakattua, mikä teki orjuudesta taloudellisesti kannattavampaa. Siirtomaavallat, lähinnä Britannia ja Ranska, saivat orjakaupan lakkautettua, mutta alkaessaan 1800-luvun lopulla heikentyä ne eivät enää halunneet kamppailla itse orjuutta vastaan, koska tarvitsivat orjia käyttävien paikallisten hallitsijoiden liittolaisuutta. Orjakapinat kuitenkin johtivat laajamittaisen orjuuden spontaaniin romuttumiseen Afrikassa, ja 1900-luvulta siirtomaavallat vetivät tukensa orjuutta tukevilta hallitsijoilta ja kielsivät orjuuden. Orjuus jatkui siirtomaissa pienimuotoisena kieltämisen jälkeenkin, ja itsenäinen Mauritania kielsi orjuuden vasta vuonna 1980.[58]

Kansainväliset sopimukset ja julistukset

Jo vuonna 1890 Brysselissä pidettiin kansainvälinen kongressi, jossa laaditun asiakirjan asiakirjan laatijat ilmoittivat vakavasti aikovansa saada orjakaupan Afrikassa loppumaan.[59] Vuonna 1926 Kansainliitto sai aikaan orjuutta koskevan kansainvälisen yleis­sopimuksen, jonka tarkoituksena oli täydellisesti lopettaa orjuus kaikissa muodoissaan samoin kuin kaikki maitse tai meritse tapahtuva orjakauppa.[59]

YK:n vuonna 1948 laatiman Ihmis­oikeuksien yleis­maailmallisen julistuksen 4. artiklassa tuomitaan orjuus ja orja­kauppa kaikissa muodoissaan ja sanotaan, että ketään ei saa pitää orjana tai orjuutettuna.[60] Sen kanssa yhtä­pitävästi orjuus ja orja­kauppa kiellettiin myöhemmin myös Kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevassa yleis­sopimuksessa.[61]

Euroopassa orjuus ja orjuuden kaltainen pakkotyö on kielletty myös muun muassa Euroopan ihmis­oikeus­sopimuksessa.[62]

Katso myös

Lähteet

  1. ↑ a b c d e f g Asiantuntija: Suomessa on yli 600 orjaa Yle Uutiset. Viitattu 10.2.2016.
  2. ↑ Kahle kerrallaan – Voima Voima. Viitattu 10.2.2016. fi-FI
  3. ↑ Kevin Bales: How We Can End Slavery. National Geographic, syyskuu 2003. Artikkelin verkkoversio.
  4. ↑ http://www.tiede.fi/arkisto/artikkeli.php?id=687&vl=2006
  5. ↑ a b c d Isaksson, Pekka & Jokisalo, Jouko: Historian lisälehtiä: Suvaitsevaisuuden ongelma ja vähemmistöt kansallisessa historiassa, s. 67. Pystykorvakirja. Helsinki: Like: Suomen rauhanpuolustajat, 2005. ISBN 952-471-543-0.
  6. ↑ a b c d Orjia on enemmän kuin koskaan – Meeri Koutaniemi kuvasi vapautettuja kotiorjia HS.fi. Viitattu 10.2.2016.
  7. ↑ Anti-Slavery - What is modern slavery www.antislavery.org. Viitattu 5.2.2016.
  8. ↑ Human Rights Watch, The Small Hands of Slavery: Bonded Child Labor in India
  9. ↑ Mielipide Kansainvälinen siirtolaisjärjestö IOM: Ihmiskauppaa on torjuttava uusin menetelmin, Helsingin Sanomat 26.8.2008 C4
  10. ↑ Anti-Slavery - Child Slavery www.antislavery.org. Viitattu 5.2.2016.
  11. ↑ Lapsityövoima ja ihmiskauppa ovat nykyajan orjuutta | Kepa.fi www.kepa.fi. Viitattu 5.2.2016.
  12. ↑ The Libertarianism FAQ – What is the libertarian position on the draft?
  13. ↑ a b Slavery's last stand - CNN.com CNN. Viitattu 30.3.2016.
  14. ↑ Nestlé admits slavery in Thailand while fighting child labour lawsuit in Ivory Coast. The Guardian, 1.2.2016. englanti
  15. ↑ Helsingin Sanomat, artikkeli Nykypäivän Orjat, Ann-Mari Huhtanen, 5.10.2014
  16. ↑ YK:n raportti: Väkivallan määrä Irakissa järkyttävä, Isisillä 3 500 orjaa Yle Uutiset. Viitattu 21.5.2016.
  17. ↑ Ääriliikkeet ovat suurin uhka naisten asemalle – Isis käy jopa tyttöjen orjakauppaa Yle Uutiset. Viitattu 21.5.2016.
  18. ↑ Anti-Slavery - Slavery in the UK www.antislavery.org. Viitattu 5.2.2016.
  19. ↑ Welcome to Encyclopædia Britannica's Guide to Black History Britannica.com. Viitattu 29.8.2010.
  20. ↑ "Freedom is a good thing but it means a dearth of slaves": Twentieth Century Solutions to the Abolition of Slavery (PDF) yale.edu. Viitattu 29.8.2010.
  21. ↑ Slavery, Encyclopædia Britannica's Guide to Black History (accessed 2011-11-19)
  22. ↑ a b c Flacelière, Robert: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa, s. 53. Suomentanut Marja Itkonen-Kaila. Otava, 2004. ISBN 951-0-19873-0.
  23. ↑ Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 173. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.
  24. ↑ 2. Moos. 21:20–21
  25. ↑ Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 379-380, 519. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.
  26. ↑ Search results - slave The Hadith of the Prophet Muhammad (صلى الله عليه و سلم) at your fingertips. sunnah.com.
  27. ↑ Ahmad ibn Naqib al-Misri: Reliance of the Traveller (Umdat al-Salik), s. 459 (k32.1-4). amana publications, 2017.
  28. ↑ a b Bernard Lewis: The Middle East: 2000 years of history from the rise of Christianity to the present day. Weidenfeld & Nicolson, 1995. ISBN 0-297-81345-5. (englanniksi)
  29. ↑ a b c Bernard Lewis: Race and slavery in the Middle East: an historical enquiry. Oxford University Press, 1990. ISBN 0-19-506283-3. (englanniksi)
  30. ↑ Brunschvig, R. "Abd": Encyclopaedia of Islam. toim. P. Bearman, Th. Bianquis, C.E. Bosworth, E. van Donzel ja W.P. Heinrichs. Brill, 2006. Teoksen verkkoversio (viitattu 16.12.2006). (englanniksi)
  31. ↑ Korpela, 2014, 198
  32. ↑ Ibn Hisham: The Life of Muhammad. A translation of Ishaq’s sirat rasul Allah with introduction and notes by A. Guillaume, s. 144. Oxford University Press, 1998.
  33. ↑ Steven Mintz, Digital History Slavery, Facts & Myths
  34. ↑ Miller, John J.: The Unknown Slavery: In the Muslim world, that is – and it's not over. National Review, May 20, 2002. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.8.2009.
  35. ↑ Patlagean, Évelyne: A History of Private Life: From Pagan Rome to Byzantium V. 1. Harvard College Press, 1985. ISBN 978-0674399747. (englanniksi)
  36. ↑ a b Natasja Broström: Orjakauppa kukoisti Afrikassa. Tieteen Kuvalehti Historia, 2011, nro 8, s. 442-47. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
  37. ↑ Collins, R: Caliphs and Kings. Spain, 796-1031, s. 184. Wiley, 2014.
  38. ↑ Jukka KOrpela: Idän orjakauppa keskiajalla. Ihmisryöstöt Suomesta ja Karjalasta, s. 16. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2014.
  39. ↑ Korpela, 2014, 197
  40. ↑ Korpela, 2014, 198
  41. ↑ Davis, Robert C.: Christian slaves, Muslim masters: White slavery in the Mediterranean, the Barbary Coast, and Italy, 1500–1800. Palgrave Macmillan, 2003. ISBN 0-333-71966-2. (englanniksi)
  42. ↑ http://www.romea.cz/english/index.php?id=servis/z_en_2007_0002
  43. ↑ Lal, K.S.: Muslim Slave System in Medieval India voi.org.
  44. ↑ a b c d Else Christensen: Afrikan orjakauppa. Tieteen Kuvalehti Historia, 2009, nro 6, s. 52-59. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
  45. ↑ Stine Overbye: Portugali nousi merivallaksi. Tieteen Kuvalehti Historia, 2010, nro 3, s. 43. Oslo: Bonnier. ISSN 0806-5209.
  46. ↑ Kuisma, Markku: ”Suomi, terva ja maailmanvalloitus”, Metsäteollisuuden maa : Suomi, metsät ja kansainvälinen järjestelmä 1620–1920, s. 29. Tällä tavoin Suomi, tai oikeastaan suomalainen terva, oli mukana 1500-luvulla alkaneessa globaalissa ja väkivaltaisessa prosessissa, joka seuraavina vuosisatoina johti eurooppalaisen sivilisaation maailmanvalloitukseen.. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2006. ISBN 951-746-750-8.
  47. ↑ Kaila, Elmo Edvard: ”II: 1. Terva”, Pohjanmaa ja meri 1600- ja 1700-luvuilla, s. 50. Savon, Karjalan ja Pohjanmaan talonpoikain tervahaudoista oli lähtöisin se terva ja piki, joilla englannin, Hollannin ja Ranskan mahtavain kauppahuoneiden ja -komppaniain Itä-Intian- ja Kiinan-purjehtijat sekä Afrikan rantamaita tyhjentelevät orjalaivat oli sivelty ja tiivistetty, suomalainen piki ja terva kiilteli Trompin, De Ruyterin, Draken ja Nelsonin ja muiden merisankareiden fregattien ja linjalaivojen kyljissä.. Helsinki: Suomen Historiallinen Seura, 1931. ISSN 0073-2559;14.
  48. ↑ Segal, Ronald: The Black Diaspora: Five Centuries of the Black Experience Outside Africa, s. 4. It is now estimated that 11,863,000 slaves were shipped across the Atlantic. [Note in original: Paul E. Lovejoy, "The Impact of the Atlantic Slave Trade on Africa: A Review of the Literature," in Journal of African History 30 (1989), p. 368.] ... It is widely conceded that further revisions are more likely to be upward than downward.. New York: Farrar, Straus and Giroux, 1995. ISBN 0-374-11396-3. (englanniksi)
  49. ↑ West-Nousiainen-Kivistö: Kronos 6. Kulttuurit kohtaavat. Kirjayhtymä 1998.
  50. ↑ a b c d e f g h i Suomen vaiettu historia: pikkupoikia ja –tyttöjä vietiin ”luksusorjiksi” Uusi Suomi. Viitattu 10.2.2016.
  51. ↑ a b c d e f Keskiajalla myös suomalaisia myytiin orjiksi HS.fi. Viitattu 10.2.2016.
  52. ↑ Tausta: Orjakauppaa sääteli uskonto HS.fi. Viitattu 9.5.2016.
  53. ↑ a b c Kallis orja, Mika Remes, Tiede, lokakuu 2014, sivut 52-57.
  54. ↑ Esimerkiksi Tit. 2:9: "Kehota orjia alistumaan kaikessa isäntiensä tahtoon ja toimimaan näiden mielen mukaan", 1 Tim. 6:1, Efes. 6:5,8: "Orjat, totelkaa maallisia isäntiänne. Pelätkää ja kunnioittakaa heitä ja palvelkaa heitä vilpittömin sydämin, niin kuin Kristusta.", 1 Piet. 2:18: "Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin."
  55. ↑ Raamattu.uskonkirjat.net raamattu.uskonkirjat.net. Viitattu 9.6.2017.
  56. ↑ McInerney, Daniel J.: Matkaopas historiaan: Yhdysvallat, s. 175. Suomennos: Kati Viikari. Kuopio: Unipress, 2005. ISBN 951-579-087-5.
  57. ↑ Peter J. Parish, Slavery – The Many Faces of Southern Institution. British Association for American Studies, South Shields 1986.
  58. ↑ a b c d McNeill, J.R. & McNeill, William: Verkottunut ihmiskunta. Yleiskatsaus maailmanhistoriaan. Vastapaino, 2005.
  59. ↑ a b Orjuutta koskeva, Genèvessä 25 päivänä syyskuuta 1926 tehty kansainvälinen yleissopimus Finlex.
  60. ↑ Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus, 4. artikla ohchr.org.
  61. ↑ Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus, 8. artikla finlex.fi.
  62. ↑ Euroopan ihmisoikeussopimus, 4. artikla Finlex.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Orjuus.
Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta orjuus.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Orjuus&oldid=18731880”