Ero sivun ”Kalevala” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
→Kalevalan käännöksiä: +kiinan käännökset |
|||
| Rivi 40: | Rivi 40: | ||
Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusta, joten tarinat siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla, jotka opeteltiin ulkoa. Lapset oppivat ne vanhemmiltaan tai kiertäviltä runonlaulajilta. Jotkut laulut kertoivat tositapahtumista, jotkut kuvitelluista muinaisista sankareista. Viron eeppisen runouden kokoelma, ''[[Kalevipoeg]]'', jota myöhemmin ryhdyttiin pitämään kansalliseepoksena, on samaa sukulaiskansojen perinnettä kuin Kalevalakin. [[kalevalamitta|Kalevalainen runomitta]] on tutkijoiden (mm. [[Matti Kuusi]]) mukaan syntynyt ehkä jo ennen ajanlaskun alkua.{{lähde}} |
Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusta, joten tarinat siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla, jotka opeteltiin ulkoa. Lapset oppivat ne vanhemmiltaan tai kiertäviltä runonlaulajilta. Jotkut laulut kertoivat tositapahtumista, jotkut kuvitelluista muinaisista sankareista. Viron eeppisen runouden kokoelma, ''[[Kalevipoeg]]'', jota myöhemmin ryhdyttiin pitämään kansalliseepoksena, on samaa sukulaiskansojen perinnettä kuin Kalevalakin. [[kalevalamitta|Kalevalainen runomitta]] on tutkijoiden (mm. [[Matti Kuusi]]) mukaan syntynyt ehkä jo ennen ajanlaskun alkua.{{lähde}} |
||
Kalevalaisten runojen syntypaikasta on ollut |
Kalevalaisten runojen syntypaikasta on ollut yksi voimakas tutkimustraditio, jonka välinen kiistely on ollut ajoittain katkeraakin.<ref>[http://web.archive.org/web/20041103164118/http://www.muhos.fi/koivujatahtipaivat/missa_kalevala_on_syntynyt.htm Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978.] Viitattu 22.2.2008</ref> Toisena traditiona on Kalevalan alkuperäistäkin karjalaisuutta korostava suunta, jonka edustajiin ovat kuuluneet [[Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen]], [[August Ahlqvist]], [[Eemil Nestor Setälä]], [[Viktor Jenisejev|Viktor Jevsejev]] ja [[Heikki Kirkinen]], ns. saarelaisepiikan osalta myös Matti Kuusi. Tämän näkemyksen mukaan runot olisivat syntyneet keräysalueillaan. Lönnrot totesi Uuden Kalevalan alkusanoissa, että runot olivat syntyneet "[[Bjarmia|Permia]]ssa" Vienanmeren länsirannikolla. Näkemys runojen ainoastaan karjalaisesta perinteestä vallitsi tämän jälkeen pari vuosikymmentä ja vain tarkasta sijainnista kiisteltiin kunnes [[Aksel Borenius]] esitti teorian runojen läntisestä alkuperästä.{{lähde}} |
||
Runojen länsisuomalaisuutta korostava tutkimustraditio, jonka merkittäviä kannattajia ovat olleet [[Julius Krohn]], [[Kaarle Krohn]], [[Jalmari Jaakkola]], [[Martti Haavio]], [[Jouko Vahtola]] sekä joiltakin osin [[Matti Kuusi]] ja [[Anna-Leena Siikala]], arvelee monien Kalevalan runojen aiheiden tulleen Lounais-Suomesta, mistä ne olisivat levinneet idemmäs ja pohjoisemmaksi. Kalevalamitan käyttö alkoi hitaasti kadota Länsi-Suomessa ja myöhemmin muualla uskonpuhdistuksen jälkeen, kun luterilainen kirkko kielsi laulutradition pakanallisena ja toisaalta kun eurooppalainen painoihin ja riimeihin perustuva runon muotokieli levisi maahan. Länsi-Suomessa kalevalamitta väistyi 1600- ja 1700-lukujen kuluessa. Savossa ja Pohjanmaalla se eli pidempään. Vienan Karjalassa perinne säilyi näihin päiviin saakka.<ref>[http://www.karuse.info/ Kalevalaisen Runokielen Seura], [http://www.finlit.fi/kalevala/index.php?m=11&s=38&l=1 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura], [http://web.archive.org/web/20041103164118/http://www.muhos.fi/koivujatahtipaivat/missa_kalevala_on_syntynyt.htm Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978.] Viitattu 28.2.2007</ref> Matti Pöllä ja aiemmin Matti Kuusi ovat esittäneet, että merkittävä osa kalevalaisesta runoudesta olisi tullut Karjalaan Pohjanmaalta ja Savosta tulleiden siirtolaisten mukana. Pöllä on myös esittänyt, että näiden siirtolaisten joukossa saattoi olla myös nuijasodan jälkiselvittelyitä pakenevia tai noituudesta syytettyjä tietäjäsukuja. Pöllän mukaan Vienan alueella talletetun runouden juuret löytyvät Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla esiintyneestä perinteestä, mutta siinä on myös Karjalasta ja Savosta saatuja vaikutteita.<ref>väitöskirja Matti Pöllä Hiidenkivi 1/1999 s. 20-21</ref> |
Runojen länsisuomalaisuutta korostava tutkimustraditio, jonka merkittäviä kannattajia ovat olleet [[Julius Krohn]], [[Kaarle Krohn]], [[Jalmari Jaakkola]], [[Martti Haavio]], [[Jouko Vahtola]] sekä joiltakin osin [[Matti Kuusi]] ja [[Anna-Leena Siikala]], arvelee monien Kalevalan runojen aiheiden tulleen Lounais-Suomesta, mistä ne olisivat levinneet idemmäs ja pohjoisemmaksi. Kalevalamitan käyttö alkoi hitaasti kadota Länsi-Suomessa ja myöhemmin muualla uskonpuhdistuksen jälkeen, kun luterilainen kirkko kielsi laulutradition pakanallisena ja toisaalta kun eurooppalainen painoihin ja riimeihin perustuva runon muotokieli levisi maahan. Länsi-Suomessa kalevalamitta väistyi 1600- ja 1700-lukujen kuluessa. Savossa ja Pohjanmaalla se eli pidempään. Vienan Karjalassa perinne säilyi näihin päiviin saakka.<ref>[http://www.karuse.info/ Kalevalaisen Runokielen Seura], [http://www.finlit.fi/kalevala/index.php?m=11&s=38&l=1 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura], [http://web.archive.org/web/20041103164118/http://www.muhos.fi/koivujatahtipaivat/missa_kalevala_on_syntynyt.htm Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978.] Viitattu 28.2.2007</ref> Matti Pöllä ja aiemmin Matti Kuusi ovat esittäneet, että merkittävä osa kalevalaisesta runoudesta olisi tullut Karjalaan Pohjanmaalta ja Savosta tulleiden siirtolaisten mukana. Pöllä on myös esittänyt, että näiden siirtolaisten joukossa saattoi olla myös nuijasodan jälkiselvittelyitä pakenevia tai noituudesta syytettyjä tietäjäsukuja. Pöllän mukaan Vienan alueella talletetun runouden juuret löytyvät Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla esiintyneestä perinteestä, mutta siinä on myös Karjalasta ja Savosta saatuja vaikutteita.<ref>väitöskirja Matti Pöllä Hiidenkivi 1/1999 s. 20-21</ref> |
||
Versio 1. syyskuuta 2016 kello 10.01
| Kalevala | |
|---|---|
 Kalevala, 1849 |
|
| Kirjailija | Elias Lönnrot |
| Kieli | suomi |
| Genre | eeppinen runous, kansalliseepos |
| Suomennos | |
| Julkaistu | 1835 |
| Edeltävä | Kanteletar |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Kalevala on Suomen ja Karjalan tasavallan kansalliseepos. Se perustuu Elias Lönnrotin (1802–1884) vuodesta 1828 alkaen kokoamiin suomalais-karjalaisiin kansanrunoihin. Nämä runot ovat kalevalaista runoutta eli ne on tehty kalevalaiseen runomittaan. Kalevalan sisältämät runot eivät ole suoraan runonlaulajien laulamassa muodossa, vaan niitä on muokattu, niiden kieliasua on yhtenäistetty ja korjailtu ja joitakin osia runoista on siirretty toiseen paikkaan ja eri asiayhteyteen kuin alun perin muistiin merkityissä runoissa. Osan Lönnrot on runoillut itse muodostamaan yhtenäisiä juonikuvioita.
Kalevalan alussa on luomismyytti, jonka mukaan maailma syntyi sotkan munasta. Kalevala kuvaa muun muassa Kalevalan ja Pohjolan kansojen sekä eri päähenkilöiden välisiä kiistoja, kostoreissuja ja kosiomatkoja sekä Sammon rakentamista ja ryöstöä. Tapahtumat päättyvät kristinuskon tuloon.
Merja Leppälahden mukaan Kalevalalla on ollut suuri merkitys suomalaisen kansallistunteen luojana. Se on myös vaikuttanut laajasti taiteisiin ja tieteisiin. Leppälahden mukaan teos vaikuttaa edelleen nykysuomalaisenkin ajatteluun sekä mielikuviin, niidenkin, jotka eivät ole Kalevalaa koskaan lukeneet.[1]
Historia
Kalevalan synty
Eeppisen runouden perinne löytyy lähes kaikkialta maailmasta.[2] Monissa tapauksissa sitä on myös koottu kirjoitetuiksi eepoksiksi, joista länsimaissa tunnetuimmat Kalevalan syntyaikaan lienevät olleet Homeroksen kirjoittamaksi väitetyt Ilias ja Odysseia. Kalevalaakaan tuskin olisi syntynyt ilman edeltäneiden eeposten mallia.[3]
Muinaissuomalaiset eivät tunteneet kirjoitusta, joten tarinat siirtyivät seuraaville sukupolville laulujen, loitsujen, taikojen ja runojen avulla, jotka opeteltiin ulkoa. Lapset oppivat ne vanhemmiltaan tai kiertäviltä runonlaulajilta. Jotkut laulut kertoivat tositapahtumista, jotkut kuvitelluista muinaisista sankareista. Viron eeppisen runouden kokoelma, Kalevipoeg, jota myöhemmin ryhdyttiin pitämään kansalliseepoksena, on samaa sukulaiskansojen perinnettä kuin Kalevalakin. Kalevalainen runomitta on tutkijoiden (mm. Matti Kuusi) mukaan syntynyt ehkä jo ennen ajanlaskun alkua.lähde?
Kalevalaisten runojen syntypaikasta on ollut yksi voimakas tutkimustraditio, jonka välinen kiistely on ollut ajoittain katkeraakin.[4] Toisena traditiona on Kalevalan alkuperäistäkin karjalaisuutta korostava suunta, jonka edustajiin ovat kuuluneet Yrjö Sakari Yrjö-Koskinen, August Ahlqvist, Eemil Nestor Setälä, Viktor Jevsejev ja Heikki Kirkinen, ns. saarelaisepiikan osalta myös Matti Kuusi. Tämän näkemyksen mukaan runot olisivat syntyneet keräysalueillaan. Lönnrot totesi Uuden Kalevalan alkusanoissa, että runot olivat syntyneet "Permiassa" Vienanmeren länsirannikolla. Näkemys runojen ainoastaan karjalaisesta perinteestä vallitsi tämän jälkeen pari vuosikymmentä ja vain tarkasta sijainnista kiisteltiin kunnes Aksel Borenius esitti teorian runojen läntisestä alkuperästä.lähde?
Runojen länsisuomalaisuutta korostava tutkimustraditio, jonka merkittäviä kannattajia ovat olleet Julius Krohn, Kaarle Krohn, Jalmari Jaakkola, Martti Haavio, Jouko Vahtola sekä joiltakin osin Matti Kuusi ja Anna-Leena Siikala, arvelee monien Kalevalan runojen aiheiden tulleen Lounais-Suomesta, mistä ne olisivat levinneet idemmäs ja pohjoisemmaksi. Kalevalamitan käyttö alkoi hitaasti kadota Länsi-Suomessa ja myöhemmin muualla uskonpuhdistuksen jälkeen, kun luterilainen kirkko kielsi laulutradition pakanallisena ja toisaalta kun eurooppalainen painoihin ja riimeihin perustuva runon muotokieli levisi maahan. Länsi-Suomessa kalevalamitta väistyi 1600- ja 1700-lukujen kuluessa. Savossa ja Pohjanmaalla se eli pidempään. Vienan Karjalassa perinne säilyi näihin päiviin saakka.[5] Matti Pöllä ja aiemmin Matti Kuusi ovat esittäneet, että merkittävä osa kalevalaisesta runoudesta olisi tullut Karjalaan Pohjanmaalta ja Savosta tulleiden siirtolaisten mukana. Pöllä on myös esittänyt, että näiden siirtolaisten joukossa saattoi olla myös nuijasodan jälkiselvittelyitä pakenevia tai noituudesta syytettyjä tietäjäsukuja. Pöllän mukaan Vienan alueella talletetun runouden juuret löytyvät Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla esiintyneestä perinteestä, mutta siinä on myös Karjalasta ja Savosta saatuja vaikutteita.[6]
Jyrkkä vastakkainasettelu on nykyisin pääosin laantunut. Nykyään on vallalla sellainen käsitys, että Kalevalassa on paljon sekä läntistä että itäistä runoperinnettä.[7]
Kalevalan runojen kerääminen ja julkaiseminen
1800-luvulla suomalaiset kiinnostuivat vanhojen kansanrunojen muistiinmerkitsemisestä, vaikka jo 1700-luvulla Turun Akatemian professori Henrik Gabriel Porthan ja hänen oppilaansa Christfried Ganander keräsivät kalevalaista sanastoa Mythologia Fennica -teokseen.[8] Kajaanin piirilääkäri Elias Lönnrot kiersi Kajaanista itään olevilla Vienan Karjalan alueilla kokoamassa vanhoja runoja. Lönnrot kiersi keruumatkoilla myös Suomessa, lähinnä kuitenkin Itä-Suomessa. Tämä ei tarkoita, ettei Länsi-Suomella olisi ollut lainkaan osuutta Kalevalan runojen syntyyn; sieltä runonlauluperinne vain katosi aikaisemmin. Runoissa esiintyy myös länsisuomalaisia murrepiirteitä. Länsi-Suomi ei siis ole "runotonta" aluetta. Muusta Kalevalasta poiketen Kullervo-runon alkuperä on Inkerissä, josta sen keräsi ja toimitti Lönnrotille D.E.D. Europaeus.[9] Monet muutkin keräsivät runoja, ja niitä on saatu talteen paljon. Suomen kansanrunousarkisto onkin maailman suurin.[10]
Ennen nykyisin Kalevalana tunnettua teosta, joka ilmestyi vuonna 1849, Lönnrot julkaisi useita ns. esitöitä, jotka pohjustivat laajamittaista eeposta. Tällaisia olivat esimerkiksi Lemminkäinen (1833, 825 säettä), Väinämöinen (1833, 1 867 säettä), Naimakansan virsiä (1833, 499 säettä), Runokokous Väinämöisestä (1833, 16 runoa, 5 052 säettä), Kalevala taikka Vanhoja Karjalan Runoja (ns. Vanha Kalevala vuodelta 1835, 32 runoa, 12 078 säettä) sekä Kanteletar (1840).[11][12]
Niin sanottu Uusi Kalevala, jota useimmiten kutsutaan pelkäksi Kalevalaksi, valmistui vuonna 1849.[13] Se sisältää 50 runoa ja 22 795 säettä. Lönnrot oli kerännyt Vanhan Kalevalan aineistoon lisää ennen kaikkea Kullervo- ja Lemminkäis-runoja, lyyrillisiä runoja ja loitsuja. Uuden Kalevalan jälkeen Lönnrot julkaisi vielä kouluja varten lyhennetyn version Kalevalasta vuonna 1862, johon kuuluivat kaikki Kalevalan 50 runoa mutta säkeitä vain 9732 kappaletta.[14]
Vuonna 1849 ilmestyneestä Kalevalasta puuttuu yhdeksän aakkosta, joita nykysuomessa käytetään. Nämä puuttuvat aakkoset ovat b, c, d, f, q, w, x, z ja å. Taustalla on se, että Lönnrotin taltioimissa vanhoissa runoissa ei ollut vierasperäisiä kirjaimia sisältäneitä lainasanoja. Lisäksi Suomen murteissa d-äänne esiintyi alun perin ainoastaan yksittäisellä Porin seudulla sijainneella pienellä alueella.[15]
Kalevala on käännetty useille kielille, ensimmäisinä muun muassa ruotsiksi (1841, Uusi Kalevala 1864–1868), ranskaksi (1845/1867), venäjäksi (1847/1889), saksaksi (1852), unkariksi (1871), englanniksi (1868, 1888, 1907, 1963, 1989) ja viroksi (1891–1898).[16][17] Vaikka Kalevalan kieli on alkujaan karjalaa, varsinainen karjalankielinen käännös teoksesta saatiin vasta vuonna 2009, kun Karjalan Kielen Seura julkaisi Zinaida Dubininan tekemän käännöksen aunuksenkarjalaksi eli livviksi.[18]
Kalevalan nimi
Kalevala on Kalevala-eepoksessa esiintyvien sankarien kotipaikan tai kotimaan nimi. Kalevalan toisintonimenä esiintyy Väinölä. Alkuperäisessä kansanrunoudessa Kalevala mainitaan vain satunnaisesti. Nämä säkeet on tallennettu vuonna 1837 Kellovaarassa:
»Tuoll' on neitoset kisassa,
Kaunokaiset karkelossa.
Noilla Väinölän ahoilla,
Kalevalan kankahilla.[19]»
Lönnrotin päätös valita Kalevala sekä sankarien kotipaikan että koko eepoksen nimeksi ei kuitenkaan ollut satunnainen. Kaleva on mytologinen hahmo, ja varsinkin Kalevanpojat olivat tunnettuja tarinoiden muinaisia jättiläisiä niin Suomessa kuin Virossakin. Kalevanpoikien mukaan on nimetty myös Viron kansalliseepos Kalevipoeg.lähde?
Kalevalan tapahtumat
Runot 1–10: Ensimmäinen Väinämöis-jakso: Maailman luominen ja Väinämöisen syntymä; Väinämöisen ja Joukahaisen kohtaaminen; Joukahainen lupaa sisarensa Ainon käden Väinämöiselle vastineeksi elämästään; Aino hukuttautuu; Joukahainen kostaa; haavoittunut Väinämöinen ui Pohjolaan ja tapaa Pohjolan emäntä Louhen; Louhi auttaa Väinämöistä palaamaan takaisin kotiin vastineeksi siitä että tämä lupaa järjestää taitavan sepän takomaan Sammon, ihmeellisen, rikkauksia tekevän myllyn; Väinämöinen pakottaa loitsutaidoillaan Ilmarisen Pohjolaan; Ilmarinen takoo Sammon, kun hänelle luvataan palkkiona upea Pohjolan neito puolisoksi; Ilmarisen pettymykseksi neito kuitenkin kieltäytyy lähtemästä hänen matkaansa.
Runot 11–15: Ensimmäinen Lemminkäis-jakso: Lemminkäinen ryöstää Kyllikin ja he tekevät valan: ei käy Lemminkäinen sodissa eikä Kyllikki kylillä, mutta valat kuitenkin rikotaan ; Lemminkäinen matkustaa Pohjolaan kosimaan Pohjolan tytärtä paremmaksi vaimoksi; ansioteot jotka Lemminkäisen tulee suorittaa: hiihtää Hiiden hirvi (onnistuu toisella yrittämällä) ja suistaa Hiiden ruuna sekä ampua Tuonelan joutsen; märkähattu karjapaimen kuitenkin surmaa Lemminkäisen ja heittää tämän ruumiin Tuonelan virtaan; Lemminkäisen äiti haravoi poikansa Tuonelan joesta ja luo tämän uudelleen henkiin.
Runot 16–18: Toinen Väinämöis-jakso: Väinämöinen etsii veneen rakentamiseen tarvittavia loitsusanoja ensin Tuonelasta ja sitten Antero Vipuselta; Väinämöinen purjehtii Pohjolaan; Ilmarinen ja Väinämöinen kilpailevat Pohjolan tyttären kädestä.
Runot 19–25: Ilmarisen häät (ensimmäinen Ilmaris-jakso): Pohjolan emäntä vaatii tyttärestään ansiotöitä; Ilmarinen suorittaa Pohjolan tyttären avustuksella vaaditut tehtävät: kyntää kyisen pellon, suistaa Tuonen karhun ja Manalan suden sekä tuo Tuonelan hauen Tuonelan joesta; Ilmarisen ja Pohjolan tyttären häät; suuren härän teurastus ja kertomus oluen panemisesta.
Runot 26–30: Toinen Lemminkäis-jakso: Lemminkäinen on kaunainen, koska häntä ei ole kutsuttu häihin; hän matkustaa Pohjolaan ja voittaa Pohjolan isännän kaksintaistelussa; armeija manataan kostamaan Lemminkäiselle; Lemminkäinen pakenee äitinsä neuvosta Saareen; palattuaan kotiin hän huomaa kotinsa poltetuksi; hän lähtee kostoretkelle Pohjolaan kumppaninsa Tieran kanssa; Pohjolan emäntä jäädyttää meren ja Lemminkäisen täytyy palata kotiin.
Runot 31–36: Kullervo-jakso: Untamo surmaa veljensä Kalervon väen, paitsi vaimon, joka synnyttää Kullervon; Untamo yrittää murhata Kullervon, mutta epäonnistuu; Kullervo myydään orjaksi Ilmariselle; Ilmarisen vaimon piinaa Kullervoa leipomalla kiven leivän sisään; Kullervo vannoo kostoa ja vaimo tulee surmatuksi; Kullervo pakenee ja löytää perheensä vahingoittumattomana läheltä Lappia; Kullervo viettelee neidon ja havaitsee tämän myöhemmin omaksi sisarekseen; sisar surmaa itsensä; Kullervo tuhoaa Untamolan surmaten Untamon suvun ja palattuaan kotiin huomaa kaikkien kuolleen; Kullervo surmaa itsensä.
Runot 37–38: Toinen Ilmaris-jakso: Ilmarinen takoo itselleen vaimon kullasta ja hopeasta, mutta toteaa tämän kylmäksi ja hylkää hänet; tämän jälkeen Ilmarinen ryöstää Pohjolan emännän toisen tyttären; tyttö loukkaa Ilmarista, joten tämä loitsii tytön lokiksi; Ilmarinen kertoo Väinämöiselle Pohjolan väen huolettomasta elämästä, jonka Sampo takaa.
Runot 39–44: Sammon ryöstö (kolmas Väinämöis-jakso): Väinämöinen, Ilmarinen ja Lemminkäinen purjehtivat ryöstämään Sampoa; vene jää kiinni suuren hauen harteille; Väinämöinen surmaa hauen ja sen leukaluusta tehdään ensimmäinen kantele; Väinämöinen tuudittaa kaikki Pohjolan salissa uneen laulullaan, ja Sampo ryöstetään; kurjen parkaisu herättää Pohjolan väen; Pohjolan emäntä loihtii sumun, myrskyn ja Iku-Turson pysäyttämään ryöstäjät; kantele putoaa myrskyssä mereen; Pohjolan emäntä loihtii suuren armeijan, muuttaa itsensä kotkaksi ja taistelee Sammosta; Sampo särkyy ja häviää mereen.
Runot 45–49: Louhen kosto Kalevalalle: Väinämöinen valmistaa uuden koivuisen kanteleen; Pohjolan emäntä lähettää Kalevalaan tauteja tappaaman ihmisiä ja karhun surmaamaan karjaa; Väinämöinen parantaa ihmiset ja kaataa karhun; Pohjolan emäntä piilottaa kuun ja auringon sekä varastaa tulen Kalevalalta; Väinämöinen ja Ilmarinen palauttavat tulen ja Ilmarinen pakottaa Pohjolan emännän palauttamaan auringon ja kuun taivaalle.
Runo 50: Marjatta-jakso: Marjatta tulee raskaaksi syömästään puolukasta ja synnyttää pojan tallissa, vertautuen Neitsyt Mariaan ja Jeesukseen; hänen vanhempansa kiroavat ja hylkäävät hänet; Väinämöinen määrää pojan suolle surmattavaksi; poika alkaa puhua ja soimaa Väinämöistä, muistuttaen tätä nuoruuden synneistä; Virokannas kastaa pojan Karjalan kuninkaaksi; Väinämöinen suuttuu ja purjehtii pois, jättäen perinnöksi soiton ja kanteleen.
Kalevalan henkilöt
- Pääartikkeli: Luettelo Kalevalan henkilöistä
Kalevalan päähenkilö on tietäjäsankari Väinämöinen, jolla on taianomaiset laulun ja soiton lahjat. Hän on ollut osallisena jo maailman luomisessa. Hän soittaa kanteletta, joista tärkein on tehty hauen leukaluusta. Väinämöisen vaimonetsintä on yksi keskeisistä teemoista. Hän ei kuitenkaan koskaan löydä vaimoa — muun muassa yksi neidoista, Joukahaisen sisko Aino, hukuttautuu mieluummin kuin nai Väinämöisen. Väinämöinen osallistuu Sammon ryöstöön Pohjolasta.
Seppo Ilmarinen on sankarillinen seppä, joka vertautuu germaanisen mytologian Weylandiin ja kreikkalaiseen Daidalokseen. Hän rakentaa muun muassa taivaankannen ja Sammon. Hän voittaa vaimokseen Pohjan neidon, jonka Kullervo myöhemmin tappaa. Myös Ilmarinen osallistuu Sammon ryöstöön.
Louhi, Pohjolan emäntä, on šamanistinen Kalevalan viholliskansan Pohjolan matriarkka. Hän lupaa tyttärensä Ilmariselle palkkana Sammon rakentamisesta. Sammon ryöstön jälkeen hän siirtää auringon ja kuun paikoiltaan ja varastaa tulen Kalevalan väeltä.
Joukahainen on Väinämöisen nuori haastaja, joka pelastaakseen itsensä lupaa sisarensa Ainon Väinämöiselle hävittyään laulukilpailun. Joukahainen yrittää kostaa Väinämöiselle surmaamalla tämän. Hänen yrityksensä epäonnistuu, mutta johtaa siihen, että Väinämöinen lupaa rakentaa Sammon Louhelle vastapalveluksena siitä, että tämä pelasti hänet.
Kullervo on Untamolassa kasvanut kaltoinkohdeltu orpolapsi, josta ei julman lapsuuden takia koskaan kasva kunnollista. Hän on epäkelpo orja, jota on mahdoton saada hengiltä. Hän murhaa Ilmarisen vaimon kostoksi leivästä, jonka sisään leivottu kivi särki Kullervon veitsen. Hän löytää kotiinsa Kalervolaan ja viettelee vahingossa sisarensa "sammalvuoteelle". Heidän tunnistettuaan toisensa sisar hukuttautuu säikähtäneenä koskeen ja Kullervo rankaisee itseään lähtemällä sotaretkelle Untamolaan. Tuhottuaan Untamon väen Kullervo palaa kotiinsa ja huomaa koko kotiväkensä kuolleen. Kullervo tappaa itsensä miekallaan.
Lemminkäinen on komea mutta häikäilemätön sankari. Hänen äitinsä joutuu hakemaan hänen ruumiinsa Tuonelan virralta ja palauttamaan hänet henkiin, missä toistuu Osiris-myytti. Lemminkäinen tappaa Pohjolan isännän laulujen ja miekkojen taistelun päätteeksi. Myös Lemminkäinen on mukana ryöstämässä Sampoa.
Kalevalan maantiede
- Pääartikkeli: Kalevalan maantiede
Kalevalaisessa runoudessa esiintyy niin tunnettuja kuin myyttisiäkin paikkoja. Monet Kalevalan tapahtumat liittyvät sankarien kotimaan Väinölän eli Kalevalan maan ja kylmän ja uhkaavan Pohjolan kanssakäymiseen. Näiden välillä käydään taisteluja, mutta myös juhlitaan yhdessä häitä.
Varsinkin Pohjolan ja sankarien kotimaan sijainnista on useita teorioita. On esimerkiksi ajateltu, että Pohjola olisi ollut jossain Pohjanlahden perukoilla. Toisten mukaan Pohjola ei kuitenkin ainakaan alkujaan perustu mihinkään todelliseen paikkaan, vaan on perustaltaan myyttinen. Tämän käsityksen mukaan Pohjolalla olisi selitetty maailmankaikkeuden rakennetta. Vastaavasti kuin äärimmäisessä etelässä taivaankannen reunalla on kuuma Lintukoto, on äärimmäisessä pohjoisessa, maailmanpylvään juurella kylmä Pohjola. Pohjolaa on myös käytetty selittämään tautien, vihollisten, pimeyden, kylmän ja pahan alkuperää. Sankarien kotimaan taas uskovat monet sijainneen siellä, missä sankaritarinoita on laulettukin. Tämä on usein ollut kalevalaisia runoja laulaneiden runonlaulajien käsitys.lähde?
Kalevalan vaikutus
Kalevalalla on ollut suuri vaikutus suomalaiseen taiteeseen erityisesti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Se on innostanut niin kirjallisuutta, musiikkia kuin kuva- ja veistotaidettakin. Kalevalasta ovat saaneet vaikutteita muun muassa Aleksis Kivi, Eino Leino, Juhani Aho, Robert Kajanus, Jean Sibelius, Oskari Merikanto, Erkki Melartin, Leevi Madetoja, Uuno Klami ja ennen kaikkea Akseli Gallén-Kallela. Kalevala on inspiroinut monia kirjailijoita myös Suomen ulkopuolella, muun muassa Henry Wadsworth Longfellowia ja J. R. R. Tolkienia.[20] Myös Aku Ankkaa piirtävä ja käsikirjoittava Don Rosa on inspiroitunut Kalevalasta.[21]
Kalevala sisältää arvokasta tietoa suomalaisten ja karjalaisten vanhoista uskomuksista ja myyteistä. Tätä tietoa voivat hyödyntää niin tutkijat kuin maallikotkin. Kalevalan pohjalta on myös kehitetty pitkälle vietyjä olettamuksia ja ajatusleikkejä (esimerkiksi Timo Heikkilän tutkimukset). Kalevalaa ainakin sivuaa myös Ior Bockin teos Bockin perheen saaga, jossa esiintyy Kalevalasta tuttuja nimiä, vaikka itse tarina ei Kalevalan kanssa yhtenevä olekaan.[22]
Pekka Ervast julkaisi vuonna 1916 kirjan Kalevalan avain. Kirjassa Kalevalaa käsitellään pyhänä kirjana, joka sulkee itseensä suurien tietäjien ja viisasten tietoa ja kokemusta. Kalevalan avain tulkitsee Kalevalaa muun muassa mysteeriotiedon, sisäisen siveysopin ja magian näkökulmista. Ervastin tulkinnan mukaan Kalevalassa luovan jumaluuden pyhästä kolminaisuudesta käytetään nimiä Ilmarinen, Lemminkäinen ja Väinämöinen.[23]
Kalevalaa on myös käytetty poliittisiin tarkoitusperiin. Sillä on perusteltu niin sotaisuutta (esimerkiksi Jääkärimarssi: Ja me nousemme kostona Kullervon) kuin rauhanaatettakin (esimerkiksi Ihmisyyden tunnustajat ja Väinämöinen-lehti). Kalevala on myös inspiroinut uuspakanoita, erityisesti 1900-luvun alun kansallisromantiikan inspiroimia Ukon uskon tapaisia ryhmiä. Nykyajan uuspakanat suhtautuvat kuitenkin Kalevalaan kriittisemmin, ja tutkivat mieluummin sen taustalla olevia aitoja kansanrunoja.[24]
Kalevalan kuvat
- Pääartikkeli: Kalevalan kuvat
Suomen kansanrunoutta alettiin kuvittaa jo ennen kuin Kalevala julkaistiin ja erilaiset tulkinnat, mielikuvat ja muunnelmat kansalliseepoksestamme ovat eläneet rikkaina omiin aikoihimme asti.lähde?
Kalevalan kuvat ovat piirustuksia, maalauksia, veistoksia, valokuvia, taideteollisuutta, arkkitehtuuria, videoteoksia, installaatioita, performansseja tai mitä tahansa Kalevalaan tai kalevalaisia mielikuvia herättävää aineistoa.lähde?
Kalevalan visualisointi liittyy usein muihin ilmaisumuotoihin, kuva kytkeytyy sanaan ja ne liittyvät musiikkiin.lähde?
Kalevalan uudemmat mukaelmat
Paavo Haavikon TV-sarjanakin tunnettu teos Rauta-aika perustui löyhästi Kalevalaan.[25] Lastenkirjailija Mauri Kunnas laati Koirien Kalevalan 1992 (ilmestyi uudella tekniikalla 2004), jossa Kalevalan henkilöt olivat koiria. Vuonna 1999 Don Rosa teki Sammon etsinnästä sarjakuvatarinan Sammon salaisuus (engl. The Quest for Kalevala), jonka päähenkilönä esiintyy Roope Ankka.
Kristian Huitulan piirtämä sarjakuvakirja Kalevala julkaistiin Suomessa kaksiosaisena vuonna 2000, ja sarjakuvasovitus sisältää kaikki Kalevalan 50 runoa alkuperäisellä runomitalla. Huitulan sarjakuva-Kalevala julkaistiin myös Venäjällä 2003, ja englanninkielisenä painoksena 2005 The Kalevala Graphic Novel.[26]
Jari Tammen romaani Kalevan solki (Kuippana, 2002) perustuu alkuperäisiin kalevalarunoihin ja Kalevalaan. Se tulkitsee sekä Kalevalaa että Kalevala-tutkijoiden tulkintoja niin teoreettiselta kuin parodiselta pohjalta. Juonellisesti se on huolella fantasioitu rekonstruktio siitä, mitä todella tapahtui myyttisessä historiassamme Väinämöisen ja kumppaneiden aikaan.[27]
Suomalainen metallimusiikkiyhtye Amorphis on käyttänyt Kalevalaa sanoitustensa pohjalla usealla albumillaan. Ensimmäinen niistä on vuonna 1994 ilmestynyt Tales from the Thousand Lakes, jonka sanoitukset perustuvat eri puolelta teosta löytyviin runoihin. Kaksituhatluvulla Amorphis on julkaissut Kalevala-aiheisia albumeita neljä: Eclipse (2006), joka kertoo Kullervon tarinan, Silent Waters (2007), joka käsittelee Lemminkäisen seikkailuja ja Tuonelan joutsenen tappamista, Skyforger (2009), jolla lyriikat perustuvat Ilmarisesta kertoviin, eri puolen Kalevalaa oleviin runoihin. Uusin albumi, The Beginning of Times (2011), kertoo Väinämöisen elämän tapahtumia sekä Kalevalan alkuaikoja. Eclipsellä tulkinta tarinoista perustuu Paavo Haavikon ja kolmella jälkimmäisellä Pekka Kainulaisen kirjoittamiin Kalevalan mukaelmiin.[28][29]
Vuonna 2006 julkaistiin elokuva Jadesoturi, joka pohjautuu osittain Kalevalaan.[30][31]
Kai Nieminen kirjoitti teoksen Kalevala 1999 (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999) Uuden Kalevalan 150-vuotisjuhlan kunniaksi. Teos on kirjoittajan mukaan yritys avata vanhahtavan kielen ja murteellisen ilmaisun lukkoja niin että nykylukija pääsee teokseen sisälle turvautumatta selityksiin.[32]
Suomen ainoa Kalevalakylä sijaitsee Kuhmossa.[33]
Kalevalan käännöksiä
Vuoteen 2010 mennessä Kalevala oli käännetty kaikkiaan 61 kielelle.[34]
| kieli | vuosi | kääntäjä | huomautuksia |
|---|---|---|---|
| ruotsiksi | 1841 | M. A. Castrén | Vanha Kalevala (1835) |
| 1864–1868 | Karl Collan | Uusi Kalevala (1849) | |
| 1884 | Rafaël Hertzberg | vapaa käännös | |
| 1944 | Olaf Homén | lyhennelty ruotsinkielinen painos | |
| 1948 | Björn Collinder | koko Kalevala | |
| 1999 | Lars Huldén ja Mats Huldén | koko Kalevala | |
| 2007 | Lina Stoltz | Kalevala kerrottuna | |
| ranskaksi | 1845 ja 1867 | Louis Léouzon Le Duc | suorasanainen käännös |
| 1927 | Jean-Louis Perret | ||
| saksaksi | 1852 | Anton Schiefner | |
| 1885–1886 | H. Paul | ||
| 1967 | Lore Fromm, Hans Fromm | ||
| unkariksi | 1871 | Ferninánd. Barna | |
| 1909 | Béla Vikár | ||
| 1972 | Kálmán Nagy | ||
| 1976 | István Rácz | ||
| 1987 | Imre Szente | ||
| englanniksi | 1888 | Joan Martin Crawford | |
| 1907 | W. F. Kirby | ||
| 1963 | Francis Peabody Magoun, Jr. | proosakäännös | |
| 1989 | Keith Bosley | ||
| 1998 | Eino Friberg | esipuhe George C. Schoolfield | |
| venäjäksi | 1889 | L. P. Bjelskij | |
| viroksi | 1891–1898 | M. J. Eisen | |
| 1939 | August Annist | ||
| tšekiksi | 1894–1895 | Josef Holeček | |
| tanskaksi | 1907 | Ferdinand Ohrt | valikoitu |
| 1994 | Hilkka Søndergaard & Bent Søndergaard | ||
| italiaksi | 1909 | I. Cocchi | |
| 1910 | Paolo Emilio Pavolini | ||
| islanniksi | 1957 | Karl Ísfeld | koko Kalevala |
| kiinaksi | 1962[35] | Shih Hêng | joiden lähteiden mukaan käännetty venäjän kielen käännöksestä |
| 1981[36] | Sun Yong | kirjan mukaan käännetty W. F. Kirbyn englannin käännöksestä | |
| 2000[35] | Zhang Hua Wen | ||
| esperantoksi | 1964 | Johan Edvard Leppäkoski | suuri uusintapainos 1985 |
| norjaksi | 1967 | Albert Lange Fliflet | |
| liettuaksi | 1972 | Justinas Marcinkevičius | |
| fääriksi | 1993 | Jóhannes av Skarði | |
| katalaaniksi | 1997 | Ramon Garriga-Marguès, Pirkko-Merja Lounavaara | |
| meänkieleksi | 2007, 2009 | Bengt Pohjanen | |
| aunuksenkarjalaksi | 2009 | Zinaida Dubinina | |
| vienankarjalaksi | 2015 | Raisa Remšujeva | |
| valkovenäjäksi | 2015 | Jakub Lapatka | koko Kalevala |
Kalevalan innoittamia rock- ja metalliyhtyeitä
- Amberian Dawn
- Amorphis
- Ajattara
- CMX
- Ensiferum
- Kalevala
- Kotiteollisuus
- Korpiklaani
- Mirzadeh
- Taivaannaula
- Poropetra
- Stam1na
- Turisas
- Tenhi
- Viikate
- Värttinä
Katso myös
- Alkumuna
- Iso tammi
- Kalevalan henkilöt
- Väinölä eli Kalevalan maa
- Kalevalamitta
- Sampo
- Suur-Kalevala
- Pohjola
Lähteet
- ↑ Leppälahti, Merja: Agricolan kirja-arvostelut: Vielä helkkää Väinön kannel (Kalevala on aivan poikkeuksellinen teos – sen lisäksi, että sillä on ollut tärkeä rooli kansallistunteen luojana ja se on vaikuttanut laajasti taiteisiin ja tieteisiin, Kalevalalla on edelleen vaikutusta nykysuomalaisen ajatteluun ja mielikuviin, niidenkin, jotka eivät ole varsinaisesti Kalevalaa koskaan lukeneet ja joita se ei erityisesti edes kiinnosta.) Agricola - Suomen historiaverkko.
- ↑ Löytöretkiä Aasian kirjallisuuteen, Yliopistolehti: Alkuperä
- ↑ Suomalaisen kirjallisuuden seura: Kalevala
- ↑ Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978. Viitattu 22.2.2008
- ↑ Kalevalaisen Runokielen Seura, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978. Viitattu 28.2.2007
- ↑ väitöskirja Matti Pöllä Hiidenkivi 1/1999 s. 20-21
- ↑ Tiivistelmä Matti Kuusen kirjoituksesta "Missä Kalevala on syntynyt? Suomalaisen kirjallisuuden seura, Helsinki 1978. Viitattu 28.2.2007, Kiuru, E. (2000) Mies ja hänen elämänsä. Viktor Jevsejevin syntymästä 90 vuotta. Carelia 7/2000 Viitattu 28.2.2007
- ↑ Juha Pentikäinen, s.19, Mythologia Fennica, 1995, Tampere
- ↑ Kansalliset symbolit ja juhlat Suomi.fi-portaali. Viitattu 28.2.2007.
- ↑ Keisari lahjoitti tontin Suomen kielen talolle Helsingin Sanomat. 2005. Viitattu 17.12.2015.
- ↑ 3.8.1 Alku-Kalevala (1833) Internetix. Viitattu 17.12.2015.
- ↑ Kalevalan esityöt SKS. Viitattu 17.12.2015.
- ↑ Elias Lönnrot: Kalevala Kansalliskirjaston digitoidut aineistot. Viitattu 14.12.2014.
- ↑ Kalevalaa monessa muodossa SKS. Viitattu 17.12.2015.
- ↑ Kivimäki, Petri: Kalevalasta puuttuu yhdeksän suomen aakkosta – edes d:tä ei löydy Yle.fi. 6.11.2013. Yle. Viitattu 6.11.2013.
- ↑ Ongelmia ja onnistuminen: Kalevalan neljäs ruotsinnos
- ↑ "Kalevala", Pieni tietosanakirja.
- ↑ Kalevala kääntyi vihdoin karjalan kielelle Yle. 2009. Viitattu 17.12.2015.
- ↑ Suomen Kansan Vanhat Runot:12: 1158
- ↑ Irma-Riitta Järvinen: Kalevala Guide Books from Finland. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Don Rosan Kalevala-ankat Yle Elävä arkisto. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Kalevala versoo - Tulkintojen laajenevat kehät Kalevalan kulttuurihistoria. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Pekka Ervast: Kalevalan avain
- ↑ Taivaannaula FAQ [vanhentunut linkki]
- ↑ Kalevala taiteessa – Elävissä kuvissa Kalevalan kulttuurihistoria. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ The Kalevala Graphic Novel Art of Huitula. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Nykyproosaa ja -fantasiaa Kalevalan kulttuurihistoriaa. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ AMORPHIS: More 'Eclipse' Details Revealed Blabbermouth. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Amorphiksen Koivusaari: ”Ikä ei paina, kun ei suostu jämähtämään” Länsiväylä. 2013. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Jadesoturi Koulukino. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ ”Valkoisella kankaalla kaikki on mahdollista?” Kalevalan kulttuurihistoria. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Suomalainen taru Sormusten Potterista Kotiseutuliitto. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ Kuhmo haluaa Kalevalakylän omistukseensa Yle. 2014. Viitattu 18.12.2015.
- ↑ National epic “The Kalevala” reaches the respectable age of 175 27.2.2010. Embassy of Finland, Mexico. Luettu 17.8.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Kalevalan käännökset ja kääntäjät kalevalaseura.fi. Viitattu 30.8.2016.
- ↑ Sun Yong: 卡勒瓦拉. Kiinan käännös. Peking: Renmin wenxue chubanshe, 1981. (kiinaksi)
Kirjallisuutta
Kalevalan painoksia
- Kalevala. Kuvittanut ja painatustyön suunnitellut Akseli Gallen-Kallela. 22. painos (1. painos 1922). Porvoo Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 978-951-0-24270-4.
- Kalevala. Esi- ja selkänimeke: Juhla-Kalevala ja Akseli Gallen-Kallelan Kalevalataide. Koonnut ja eepokseksi luonut Elias Lönnrot. Kuvat ja teoksen somistus: Akseli Gallen-Kallela. Kuvaesseet ja teoksen toimitus: Aivi Gallen-Kallela. Teoksen ulkoasu perustuu vuonna 1922 julkaistuun Akseli Gallen-Kallelan somistamaan Koru-Kalevalaan. 2. painos. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1982 (5. painos 1994). ISBN 951-0-11253-4.
- Kalevala. Konnut ja eepokseksi luonut Elias Lönnrot. Kuvittanut: Hannu Väisänen. Helsingissä: Otava, 1999. ISBN 951-1-16061-3.
- Kalevala. Koonnut Elias Lönnrot. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 14 (31. painos). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2005. ISBN 951-746-669-2.
- Kuva-Kalevala Elias Lönnrot; kuvittanut Aarno Karimo ja Hugo Otava; Helsinki: Pellervo-seura, 1953
Mukaelmia
- Kunnas, Mauri & Kunnas, Tarja: Koirien Kalevala. Helsingissä: Otava, 1992 (15. painos 2007). ISBN 951-1-12244-4.
- Mäkinen, Kirsti: Suomen lasten Kalevala. Kertonut Kirsti Mäkinen. Kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Helsingissä: Otava, 2002. ISBN 951-1-17468-1.
- Nieminen, Kai: Kalevala. Nyt. Elias Lönnrotin 1849 ilmestyneen Kalevalan pohjalta kirjoittanut Kai Nieminen. 2. uudistettu painos. Uudistettu laitos teoksesta Kalevala 1999. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1326. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011. ISBN 978-952-222-295-4.
- Pottonen, Risto: Kalevala suomeksi. Helsinki: Books on Demand, 2009. ISBN 978-952-498-748-6.
- Rintala, Aulis: Kalevala nykysuomeksi. Muokannut Aulis Rintala. Tampere: Pilot-kustannus, 2006. ISBN 952-464-408-8.
Muuta kirjallisuutta
- Anttonen, Pertti & Kuusi, Matti: Kalevala-lipas. Uusi laitos (1. laitos 1985). Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 740. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-045-7.
- Kalevalan kulttuurihistoria. Toimittaneet Ulla Piela, Seppo Knuuttila ja Pekka Laaksonen. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 1179. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008. ISBN 978-952-222-007-3.
- Jussila, Raimo: Kalevalan sanakirja. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-23222-3.
- Kalevala ja opas sen lukemiseen. Kaaviot, toimitustyö: Liisa Kaski. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2015. ISBN 978-952-222-579-5.
- Ojanperä, Riitta (toim.): Kalevala kuvissa. Ateneumin julkaisut no 55. Helsinki: Valtion taidemuseo, Ateneumin taidemuseo, 2009. ISBN 978-951-53-3154-0.
- Pentikäinen, Juha: Kalevalan mytologia. Helsinki: Gaudeamus, 1987. ISBN 951-662-403-0.
- Piela, Ulla & Knuuttila, Seppo & Kupiainen, Tarja (toim.): Kalevalan hyvät ja hävyttömät. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 746. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1999. ISBN 951-746-089-9.
- Piela, Ulla & Knuuttila, Seppo & Laaksonen, Pekka: Kalevalan kulttuurihistoria. SKS:n toimituksia 1179. Helsinki: Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2008. ISBN 978-952-222-007-3.
- Siikala. Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: SKS, 2012. ISBN 978-952-222-393-7.
- Hautala, Hannu kuvat, Heikkinen, Reijo, tekstit: Kalevalaista luontoa. Arcticmedia, 2009. ISBN 978-951-98612-5-8.
Aiheesta muualla
- Kalevalan kulttuurihistoria (Kalevalaseura)
- Kalevala 175 vuotta 2010 (Kalevalaseura)
- Kalevalan kankahilla Kalevala-sivusto koululaisille - ja muillekin (Kalevalaseura)
- Kalevala suomeksi (Project Gutenberg)
- Kalevala englanniksi (Project Gutenberg)
- Kalewala taikka wanhoja Karjalan runoja Suomen kansan muinosista ajoista.Ensimmäinen osa; toinen osa. Vuonna 1835 ilmestynyt nk. Vanha Kalevala. Kansalliskirjaston kappaleen digitaalinen kopio.
- Vienan Karjalan runokylät
- Kalevalan esityöt
- Kalevala -tietopaketti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1998.
- YLE Elävä arkisto - Kalevala
- Kalevala on kulttuurien sulatusuuni
- Ranskalainen media huomioi Kalevalan. Ulkoministeriön mediakatsaukset 11.8.2010.
- Brittitutkija hurahti Kalevalaan - vain hyvät tarinat elävät. Yle Häme 15.11.2010.
- Hämäläinen, Niina: “Do Not, Folk of the Future, Bring up a Child Crookedly!”: Moral Intervention and Other Textual Practices by Elias Lönnrot.. Limited Sources, Boundless Possibilities. Textual Scholarship and the Challenges of Oral and Written Texts. A special issue of RMN Newsletter. Eds. Karina Lukin, Frog & Sakari Katajamäki., 2013, nro 7, s. 43–56. Saatavissa pdf-muodossa.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
