Bockin perheen saaga

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Bockin perheen saaga – Väinämöisen mytologia
Bockin perheen saaga kansi.jpg
Kirjailija Ior Bock, toim. Juha Javanainen
Kansitaiteilija R. W. Ekman
Kieli suomi
Genre saaga
Kustantaja Synchronicity
Julkaistu 1996
Ulkoasu kovakantinen
Sivumäärä 128
ISBN 952-5137-00-7
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Bockin perheen saaga on Ior Bockin vuodesta 1984 lähtien eri yhteyksissä suullisesti esittämä ja vuonna 1996 kirjana julkaisema tarinakokoelma.[1]

Käsite "Bockin perhe" tarkoittaa Bockin perheen saagassa Bockin äidinisän sukua (Boxström), joka saagan mukaan oli alkuperäiseltä nimeltään Bock. Bockin perheen saagalla tarkoitetaan tämän suvun vaiheista kertovia tarinoita aina nykypäiviin saakka. "Väinämöisen mytologia" on Bockin perheen saagan esihistorialliseen aikaan sijoittuva osa, jota tarinan mukaan olisi välitetty perheessä suullisesti eteenpäin sukupolvelta toiselle jopa tuhansien vuosien ajan.

Väinämöisen mytologian teemoja ovat muun muassa aasat, vaanit, Suomen muinaiset kuninkaat, sukujyrkkämät, siittämisjärjestelmä, uhrijärjestelmä, jääkausi ja ragnarök.

Julkaisuhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bock kertoo aloittaneensa saagan suullisen esittämisen 24. helmikuuta, 1984 Intian Goalla. Tämän ensimmäisen luennon aiheena oli "alphabet".

Syksyllä 1984 tallennettiin Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkiston äänitearkistoon kahden tunnin mittainen äänite, jonka aiheena oli "Ior Svedlinin äidin sukutarinoita (Bockin suku)".[2]

Vuonna 1993 äänitearkiston kokoelmaan lisättiin toinen pidempikestoinen äänite aiheenaan "Uudenmaan maantiede, aselajit, Boxströmin suku ..."[3]

Kirja Bockin perheen saaga : Väinämöisen mytologia ilmestyi 1996.

Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaga on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Historiantutkijat ja arkeologit ovat yksimielisesti leimanneet sen mielikuvituksen tuotteeksi, jolla ei ole minkäänlaista todellisuuspohjaa. Yleisesti otaksutaan, että saaga on kokonaisuudessaan Bockin itsensä sepittämä eikä hänen äidiltään kuulemaansa perimätietoa. Onkin esitetty, että siihen tulisi suhtautua Ior Bockin luomana taideteoksena eikä totuuteen pyrkivänä kuvauksena muinaisuudesta. Jotkut ovat kuitenkin ottaneet Bockin perheen saagan ainakin joiltakin osin vakavasti, kuten esimerkiksi saagassa mainitun Lemminkäisen temppelin etsinnät Sipoossa osoittavat.

Taidekriitikko Erkki Pirtola näkee Bockin "puuttuvana renkaana tarinoiden kertomisperinteessä" ja "loistavana 'ulkotaiteilijana'".[4] Hän toteaa: "Ennen kaikkea tarina on loistava kartta niihin kuvavoimaisiin kenttiin, mistä kansakuntien myyttivarastot ovat syntyneet." [5]

Eeva-Kaarina Aronen (Helsingin sanomat) kirjoittaa: "Ior on tarinankertoja, joka tekee normikielestä vahaa, purkaa sen osiin ja luo villejä assosiaatioketjuja häkellyttävän hauskoin tuloksin."[6]

Teoksen on laajalti oletettu edellyttävän lukijaltaan jonkinlaista uskonhyppyä.[7] Bock on kuitenkin kumonnut tämän toteamalla, että "Bockin perheen saagaa ei pidä uskoa, mutta sitä voi yrittää ymmärtää".lähde?

Suhde Kalevalaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bockin perheen saagassa esiintyy joukko nimiä, jotka ovat yhteisiä Kalevalan kanssa. Itse tarinat sen sijaan eivät ole yhteneviä. Myös nimien tulkinta eroaa siten, että siinä missä Kalevalan Väinämöinen on yksilö, viittaa nimi Bockin perheen saagassa rooliin tai arvoon – jokainen sukupolvi toi mukanaan uuden Väinämöisen.

Kalevalasta tutut nimet ja niihin liittyvät roolit ovat Suomen kuningas Seppo Ilmarinen, Suomen kuningatar Maija Ilmatar, ylin siittäjä Pukki Lemminkäinen, Pukin ja Sepon äiti Akka, sekä hänen miehensä Ukko Väinämöinen. Ukon kuoltua Pukki Lemminkäisestä tulee uusi Ukko. Näin Ukko on koko kansan kantaisä, ja Ukko sekä Akka kansan ylimmät esikuvat.

Sampo ja Aino ovat saagan ensimmäiset ihmiset maan päällä ja samalla Pukin perheen varhaisimmat esivanhemmat. Sampo tarkoittaa myös ihmisrodun yhteistä sukupuuta ja perimää.

Kolme esihistoriallista kätköä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaga kertoo, että paavin armeijan noustua maihin Uudenmaalla osa suomalaisista pakeni Pohjanmaalle, osa Baltiaan (Viroon), ja osa Karjalan suunnalle. Pukin (Bockin) perhe muutti Lappiin. Valloittajien tiedettiin hävittävän kaikki pakanoiden uskomusjärjestelmään liittyvä irtaimisto. Tästä syystä osana liikekannallepanoa tärkeimmät taide-esineet, arvomerkit ja symbolit pyrittiin pelastamaan kätkemällä ne turvaan. Saaga kertoo kolmesta tällaisesta kätköstä.

Lemminkäisen temppeli Sipoossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagan mukaan Sipoon Gumbostrandissa vuoren sisällä on niin kutsuttu Lemminkäisen temppeli. Temppelissä säilytettiin menneiden hallitsijoiden muistoksi valmistettuja kultaisia taide-esineitä. Tietä oletettuun temppeliin yritettiin 1980- ja 1990-luvuilla avata tuloksetta.

Kajaanin linnanpihan kaivo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagan mukaan Vuohenkijoella (nyk. Kajaaninjoki) Ämmäkosken saaressa on ollut linnarakennus jo ennen nykyistä 1600-luvulta peräisin olevaa linnaa. Tarinan mukaan Suomen viimeisen kuninkaan Eerikin paetessa paavin armeijaa pohjoiseen hänen mukanaan olleet kuninkaalliset valtamerkit ('regaalit') haudattiin lyijylaatikossa silloisen linnan pihalla olleeseen kaivoon, missä ne olisivat vielä tänäkin päivänä.

Linnasaarella suoritetuissa maatutkaluotauksissa vuosina 1991 ja 1994 (Geo-Work Oy) sekä 2000 (Oulun yliopisto) havaittiin linnanpihan keskellä 3,5–4 metrin syvyydessä suurehko metallinen esine.[8] Viimeisimmässä tutkimuksessa vuonna 2006 (Oulun yliopisto) aiempien maatutkaluotausten tulosta ei kyetty vahvistamaan.[9] Museoviraston suorittaman koekaivauksen mukaan väitetyllä kätkön paikalla ei ole sijainnut kaivoa tai muutakaan kaivantoa, vaan maakerros oli täysin koskematon.

Snappertunan uhrilehto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saagan mukaan Suomen muinaisilla hallitsijoilla on ollut vallan symboleina ja rituaalivälineinään käytössään kolme kultaista pukkipatsasta. Kaksi näistä olisi haudattu Snappertunan uhrilehtoon ja kolmas Kajaanin linnanpihaan. 1990-luvun alussa Geo-work Oy suoritti uhrilehdossa maatutkaluotauksia, joissa oletettua kätköä yritettiin paikallistaa. Maaperän kosteuden takia ei luotettavia mittaustuloksia saatu.

Sukujyrkkämät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saaga kertoo, että Suomessa olisi muinaisina aikoina ollut sukujyrkkämiin liittyvää toimintaa. Bock mainitsee esimerkiksi Etelä-Suomesta kaksi kohdetta, joita olisi käytetty tähän tarkoitukseen: Sipoossa Gumbostrandin kalliovuoren yhteydessä oleva megaliitinomainen korkea kivi ja Helsingissä Kulosaarentien ja Risto Rytin tien risteyksestä noin 150 metriä pohjoiseen oleva kalliojyrkkämä (paikalla on nykyisin rakennuksia). Bockin mukaan suomen kielessä näistä paikoista olisi käytetty nimeä surmakivi, ja rituaalia olisi nimitetty kiveltä kaatumiseksi.

Muuta Bockin perheen saagan sisältöä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etymologioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bockin perheen saagaan sisältyy omaperäisiä äänteellisiin samankaltaisuuksiin perustuvia sana- ja nimenselityksiä.

  • Sanat Vanaja, Vantaa, Vanain kaupunki, vandaalit, vanhurskaus, vaan, sukunimien van-etuliite, ja engl. one viittaavat skandinaavisen mytologian vaaneihin.
  • Sana England tulee ruots. sanoista äng (=niitty) ja land (=maa). Myös sanan 'enkeli' etymologia liittyy niittyyn.
  • Joulu (Julhjul) tarkoittaa pyörää, joka kuvaa vuoden kiertoa. Kierros täyttyy ja Aurinko "syntyy" uudelleen Jouluna.
  • Helsingissä seitsemän mäen päällä on kirkko. Jokaisen paikalla oli alun perin pakanatemppeli. Nimi Temppeliaukio kertoo historiasta.
  • Sana svastika on lyhentymä sanasta "svavelsticka", rikkitikku, joka Bockin mukaan viittaa tulitikun lisäksi myös eräänlaiseen poltettavaan hakaristin muotoiseen olkikoristeeseen.
  • Perkele-sanan ensimmäinen tavu, Per, tarkoittaa Ukkoa, ~kele-loppuliitteen oltua alun perin erillinen sana. Myös sanojen 'perhe' ja 'perjantai' ensimmäinen tavu viittaa Ukkoon.
  • Muinaiset jumalat asuivat Uuden-maalla ja puhuivat ruut- eli juurikieltä. Heidän jälkeläisensä muuttivat länteen ja alkoivat puhua laulavalla aksentilla, jolloin kieltä ruvettiin kutsumaan ruut-sing-kieleksi eli ruotsiksi.

Historiallisia paikkoja ja tapahtumia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bockin perheen saagaan sisältyy useita Suomen historiaan liittyviä omaperäisiä tarinoita.

  • Snappertunan alueella sijainnut Tuna oli Suomen vanhin kaupunki.
  • Raaseporin linna on ollut päällystetty valkealla marmorilla. Pudonneet kivilaatat ovat linnaa ympäröivän kuivuneen vesialueen maaperässä. Värinsä takia Raaseporin linnaa kutsuttiin Hopealinnaksi.
  • Kristinuskon tuloon saakka Suomi oli itsenäinen kuningaskunta.
  • Paavin armeija, joka koostui sveitsiläisistä ja saksalaisista sotilaista, nousi maihin Hankoniemellä 24.7.1050. Sotaretken seurauksena Uusimaa hävitettiin. Varsinainen suomalaisten käännyttäminen alkoi 200 vuotta myöhemmin.
  • Kristityt polttivat Suomesta paitsi kaikki pakanatemppelit myös muun muassa uhrilehdot, tammipuut ja noitarummut.

Selityksiä suomalaisesta kansanperinteestä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bockin perheen saagassa on myös omaperäisiä kertomuksia suomalaisen kansanperinteen ja mytologian hahmoista.

  • Joulupukki oli isänsä, Ukon, asialla liikkunut Pukki Lemminkäinen.
  • Sanat Joulu-ukko ja Joulupukki viittaavat eri hahmoihin – isään ja poikaan.
  • Pakana-ajalla uhraaminen (uhriminen) tarkoitti siemennesteen luovuttamista. Muun muassa kuppikivien kupit olivat tätä tarkoitusta varten.
  • Pakanuuden aikana kaikki sukupuolitoiminta oli tarkkaan säädeltyä, ainoa siittämispäivä oli juhan-nus.
  • Helsingin Kulosaaressa oli aikoinaan 30 Ukon (Väinämöisen) hautaa. Yksi on enää jäljellä – aidattuna, mutta huonosti hoidettuna. Loput haudat hävisivät näkyvistä 1950-luvulla, kun niistä otettiin kivet läheisen tietyömaan tarpeisiin.

Bockin kertomusten suhde tieteeseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kielitieteen, folkloristiikan ja nimistötutkimuksen näkökulmasta yllä esitetyillä kertomuksilla ja etymologioilla ei useinkaan ole todellisuuspohjaa. Esimerkiksi Temppeliaukio on saanut nimensä vasta 1930-luvulla eikä Vantaan nimellä ole yhteyttä vaanijumaliin. Joissain tapauksissa Bockin kertomukset muistuttavat löyhästi historian tositapahtumia. Esimerkiksi Tunan kauppapaikka on ilmeisesti ollut olemassa, vaikka tuskin onkaan Suomen vanhin kaupunki. Toiset tarinat, kuten Raaseporin marmoripäällystys ja paavin armeija vuodelta 1050, ovat historiantutkimuksen ja arkeologian näkökulmasta puhdasta mielikuvituksen tuotetta.

Bockin perheen saagan vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1987 Havaijille, Yhdysvaltoihin rekisteröity yhdistys Positive Foundation ilmoitti toimivansa Bockin perheen saagan kansainvälisenä tiedotuskanavana. Yhdistys on julkaissut aiheesta englannin- ja saksankielisen kirjasen nimeltään Bock Saga Documentation.[10] Yhdistys on sittemmin lopettanut toimintansa.

Suomalainen Kingston Wall -rockyhtye käsitteli syksyllä 1994 julkaistulla Tri-Logy-albumillaan Bockin perheen saagaa. Teema oli läsnä kappaleiden sanoituksissa ja levyn kansivihkossa.

Yhdysvaltalainen Paul Knighton kirjoitti vuonna 1995 pro gradu -työnsä aiheesta "The Bock Saga".[11]

Helsinkiläinen Leo Nygren on julkaissut Bockin perheen saagaa käsittelevät omakustannekirjat Arge ja Opis (1998), The Master Plan (2000), Pukki Lemminkäisen munat (2001), Suomen muinaishistorian tar-i-noita (2002), Lemminkäisen ja Suomettaren häät Valhallassa (2005) ja Robert Wilhelm Ekmanin maalauksen Väinämöisen soitto salaperäinen historia ... (2007).

Aiheesta on tehty seuraavat dokumenttielokuvat: TV2:ssa esitetty Jag é jag (1986), Pekka Lehdon ohjaama Temppeli (1990)[12] ja norjalaisen Morten Joramon Ior Bock og Balders tempel (2002)[13]. Lisäksi Kalia Lydgaten (Massachusetts, Yhdysvallat) tuotantoyhtiö ilmoitti julkaisevansa aiheesta dokumenttielokuvan vuoden 2007 aikana.[14]

Argentiinalaisen multimediataiteilijan Ulises Labaronnien johtama kokeellinen musiikki- ja video-ryhmä Ensamble Circular käyttää Väinämöisen mytologian teemoja teoksissaan. Yhtyeen vuonna 2007 julkaistun Iniciatico-levyn kannessa on aiheesta selostus.[15]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bock, Ior: Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia. Toimittanut Juha Javanainen. Helsinki: Synchronicity Publications, 1996. ISBN 952-5137-00-7.
  2. Lipponen, Ulla. SKSÄ 375-376. 1984 – Nauhoitettu 2.10.1984 Helsinki. Kertoja Ior Svedlin.
  3. Javainen, Juha. SKSÄ 127-128. 1993 – Nauhoitettu 20.8.1992 Helsinki. Kertoja Ior Bock.
  4. Aronen, Eeva-Kaarina. Viimeinen pukki etsii alkuparatiisiä. Helsingin Sanomat, kuukausiliite 8.9.1990, s. 32.
  5. Pirtola, Erkki. Pukkihyppyä Lemminkäisen temppeliin. Taide 5/1989. s. 32.
  6. Aronen, Eeva-Kaarina. Viimeinen pukki etsii alkuparatiisiä. Helsingin sanomat, kuukausiliite 8.9.1990, s. 34.
  7. Jokinen, Sanni. Viimeinen pukki. City-lehti 1999/15, s. 20.
  8. Olson, Bo. Kajaani, The Old Capitol of The Kvens. Kajaneborg.com. Luettu 15. marraskuuta 2006.
  9. Mainio, Tapio. Pronssista tykkiä etsittiin maatutkalla Kajaanissa. Helsingin Sanomat 6.12.2006
  10. Merle, Michel. Bock Saga Documentation. Positive Foundation. 1987.
  11. Knighton, Paul. The Bock Saga. Masters Thesis, Humanities. California State University, Dominguez Hills. 1995.
  12. Imdb [1] Luettu 18. marraskuuta 2006.
  13. Filmi Luettu 18. marraskuuta, 2006.
  14. Maksimainen, Heini. Kultaisen pukin perässä pohjoiseen. Kainuun sanomat, 31.7.2006, sivu A4.
  15. Labaronnie, Ulises: Elektronnie 2007. Viitattu 17.4.2008.


Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bock, Ior: Bockin perheen saaga: Väinämöisen mytologia. Toimittanut Juha Javanainen. Helsinki: Synchronicity Publications, 1996. ISBN 952-5137-00-7.
  • Nygren, Leo: Arge ja Opis: Pohjolan neidot papittarina Kreikassa 3300 vuotta sitten. Helsinki: L. Nygren, 1998. ISBN 951-97837-2-5.
  • Nygren, Leo: Suomen muinaishistorian tar-i-noita: Tieteellisten tutkimusten, paikannimien, vanhojen tarinoiden, Kieli-arkeologian ja Bock:in saagan mukaan. Helsinki: Leo Nygren, 2002. ISBN 951-97837-7-6.
  • Nygren, Leo: Robert Wilhelm Ekmanin maalauksen Väinämöisen soitto (oik. ”Lemminkäisen häät”) salaperäinen historia, tarina ja henkilöt Kalevalan Ior Bockin mukaan. Helsinki: Leo Nygren, 2007. ISBN 978-952-99906-0-3.
  • Nygren, Leo: Lemminkäisen ja Suomettaren häät Valhallassa. Helsinki: Leo Nygren, 2005. ISBN 951-97837-9-2.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]