Tämä on lupaava artikkeli.

Jean-Louis Perret

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Jean-Louis Perret
Henkilötiedot
Syntynyt 22. kesäkuuta 1895
Henniez, Sveitsi
Kuollut 17. huhtikuuta 1968 (72 vuotta)
Lutry, Sveitsi
Kansallisuus sveitsiläinen
Ammatti kääntäjä, yliopistonlehtori
Kirjailija
Äidinkieli ranska
Tuotannon kieli ranska
Palkinnot
Palkinnot Suomen Valkoisen Ruusun II luokan komentajamerkki
Aiheesta muualla
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta

Jean-Louis Perret, alk. Louis Perret (22. kesäkuuta 1895 Henniez, Sveitsi17. huhtikuuta 1968 Lutry, Sveitsi[1][2]) oli sveitsiläissyntyinen kääntäjä ja ranskan kielen opettaja. Hän tuli Suomeen kotiopettajaksi 1919 ja tutustui suomalaisiin kulttuuripiireihin. Hän toimi Helsingin yliopistossa ranskan kielen ja ranskalaisen kulttuurin opettajana 1927–1945, käänsi suomalaista kirjallisuutta ranskaksi ja kirjoitti kirjoja Suomesta.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perret tuli Sveitsiin asettuneen Arthur Travers-Borgströmin perheeseen vuonna 1918 tämän vaimon Maria (Mascha) von Heirothin pojan Algarin kotiopettajaksi ja muutti seuraavana vuonna perheen mukana Suomeen.[3] Hän oli ensimmäisellä käynnillään Suomessa 15 kuukautta. Kun Maria von Heiroth halusi 1920 lähteä Italiaan, Perret lähti mukaan.[4] Von Heirothin ja Perret’n välillä sanottiin olleen lämmin suhde, jonka tarkemmasta laadusta ei ole varmuutta. Von Heiroth erosi 1919 miehestään Arthur Travers-Borgströmistä.[5] Perret muutti von Heirothin luota 1929, joten ”lämmin suhde” kesti siis ainakin 1920-luvun lopulle.[6]

Yrjö Hirn oli tärkein Perret’n varhaisista kontakteista sekä ystävänä että tulevan työnkuvan muotoutumisen kannalta.[7] Perret’n ansiosta käännettiin suomeksi muun muassa Giovanni Papinin teoksia, joita hän suositteli Hirnille Italian matkan aikana kirjoittamissaan kirjeissä.[8] Matkalla hän tutustui muun muassa futuristisen manifestin laatijaan F. T. Marinettiin.[9] Perret järjesti ranskalaisen kirjailijan Jules Romainsin Suomen-vierailun.[10] Italian-matkan kokemukset saattoivat vaikuttaa hänen myöhempiin yhteiskunnallisiin näkemyksiinsä.[11] Hän palasi von Heirothien kanssa Suomeen ja asettui uuteen Kulosaaren huvilakaupunkiin.[12]

Perret kirjoitti Kalevalasta artikkelin Bibliothèque Universelle et Revue Suisseen, ja se oli alkusysäys hänen Kalevala-tuntemuksensa syvenemiselle 1920-luvun kuluessa. Vuonna 1930 ilmestyi hänen Kalevalan runokäännöksensä,[13] joka ilmeisesti ei ole vanhentunut, sillä siitä on otettu neljäs painos vielä vuonna 2009.[14] Käännös sai runsaasti huomiota Sveitsissä ja Ranskassa.[15] Tuona aikana hän tutustui paremmin suomalaisiin kulttuuripiireihin, ja esimerkiksi Otto Mannisesta tuli hänen hyvä ystävänsä.[16] Hän opetti ranskaa Kauppakorkeakoulussa[17] ja yliopistossa ja piti myös ranskan iltakursseja ulkoministeriön henkilökunnalle sekä ylioppilaille.[18]

Perret toimi Suomeen tulonsa jälkeen sanomalehti Journal de Genèven Suomen-kirjeenvaihtajana ja ranskalaisen uutistoimisto Havasin kirjeenvaihtajana yhteistyössä Suomen Tietotoimiston kanssa. Hän teki töitä myös vasta perustetulle Ranskalais-suomalaiselle kauppakamarille[19] ja oli paitsi Ranskan lähetystön, myös Puolan lähetystön epävirallinen lehdistöavustaja.[20] Perret toimi myös ranskalaisten kirjailijoiden ja älymystön yhteyshenkilönä ja järjesti näiden matkoja Suomeen.[21]

Kun Perret kertoi suunnittelevansa paluuta kotimaahansa, hänelle luvattiin ranskan kielen lehtoraatti Helsingin yliopistossa edellyttäen, että hän tekisi siellä väitöskirjansa. Näin tapahtui, vaikka tarjolla oli myös latinan kielen lehtorin paikka Lausannessa. Ranskankielisen väitöskirjan Transmission du texte de Juvénal d’après une nouvelle collation (1927) aiheena oli Juvenalis, mutta itse väitöstilaisuus pidettiin latinaksi, koska sen tarkastaja Edwin Linkomies ei katsonut osaavansa riittävästi ranskaa, ja Perret taas ei osannut mielestään riittävästi suomea.[22] Perret nimitettiin Helsingin yliopiston ranskan kielen lehtorin virkaan 1928, ja hän toimi virassa lähes 20 vuotta.[23]

Perret’n ensimmäinen kaunokirjallinen käännös oli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Käännös ilmestyi 1926 ja sai runsaasti kiitosta niin Ranskassa kuin Suomessakin.[24] Hänen aikaa vievä työnsä, suuri suomalais-ranskalainen sanakirja (1944), syrjäytti jossain määrin kirjallisuuden kääntämistä.[25] Mika Waltarin Sinuhe, egyptiläinen ilmestyi Perret’n käännöksenä kahdessa osassa 1947 ja 1948. Sinuhen kansainvälinen maine alkoi Perret’n ranskannoksesta.[26] Käännöstyön aikana Waltari vieraili Perret’n luona loppuvuodesta 1946.[27]. Käännöstyön lisäksi Perret kirjoitti Suomea käsitteleviä kirjoja, kuten matka- ja tietokirjan Portrait de la Finlande.

Perret’n avulla ja opastuksella Suomessa kävi lukemattomia ranskalaisen yhteiskunnan merkittäviä edustajia, kuten kenraali Maxime Weygand[28] ja Ranskan Akatemian jäsen, kirjailija ja lakimies Henry Bordeaux, joka kirjoitti matkan jälkeen Echo de Paris -lehteen artikkelin Suomen sisällissodasta ja Mannerheimista.[29]

Perret avioitui toukokuussa 1931 sveitsiläisen Mauricette Bujardin kanssa. Kyse ei välttämättä ollut suuresta rakkaudesta vaan pikemminkin työtoveruudesta ja molempia hyödyttävästä suhteesta.[30] Epäselvistä poliittisista syistä Perret joutui lähtemään Suomesta 19. joulukuuta 1945 ja asettui Sveitsiin Lutryyn, jonne hänen perheensä oli jo aiemmin sodan uhatessa siirtynyt. Hän työskenteli opettajana, kunnes jäi eläkkeelle 1961.[31]

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perret sai Suomen Valkoisen Ruusun I luokan ritarimerkin 1926, ja hänellä oli jo ranskalainen kirjallisista ansioista myönnetty kunniamerkki Palmes académiques.[32] 1935 hän sai Suomen Valkoisen Ruusun II luokan komentajamerkin.[33] Muita kunnianosoituksia olivat Société de géographie commercialen kultamitali[34] ja Ranskan akatemian Marcelin Guérin -palkinto[35] ja Kornmann-palkinto[36].

Merkitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskankielisenä sveitsiläisenä Perret’llä oli ranskalaisia paremmat edellytykset luoda suhteita Ranskan ja Suomen välille[37]. Hän teki suomalaista kirjallisuutta tunnetuksi Ranskassa, loi modernia ja länsimaista Suomi-kuvaa[38] ja toisaalta houkutteli Ranskan kulttuurin huippunimiä vierailulle Suomeen.[39] Senkin jälkeen kun hänet oli poliittisten kähmintöjen vuoksi saatu pois Suomesta, hänen suhteensa moniin suomalaisiin ystäviin säilyivät. Hän toimi edelleen Suomen hyväksi ja käänsi suomalaista kirjallisuutta.[40]

Suomen kielen Perret opetteli varsin nopeasti Suomeen tulonsa jälkeen, niin että jo vuonna 1925 hän pystyi käymään keskusteluja suomeksi.[41] Kielitaito oli hänelle erityinen etu muihin kulttuurin välittäjiin verrattuna. Hänellä oli näin mahdollisuus tutustua suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin laajemmin[42][43] aikana, jolloin ruotsinkielinen sivistyneistö hallitsi kansainvälisiä kontakteja[44].

Käännökset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • le Kalevala, épopée populaire finnoise, Elias Lönnrot, La renaissance du livre, 1927 (Traduction en prose d'après un abrégé en finnois).
  • le Kalevala, épopée populaire finnoise, Elias Lönnrot, Stock, 1931, (Traduction intégrale en vers métriques). Réédité en 1978 dans la collection Stock+plus.
  • le Kalevala, épopée populaire finnoise, Elias Lönnrot, Champion Classiques – Honoré Champion Éditeur, Paris, 2009. Nouvelle réédition rendue possible grâce au soutien de la Fondation Jan Michalski pour l'Écriture et la Littérature, CH-1147 Montricher, Canton de Vaud, Suisse.
  • les Sept Frères (Seitsemän veljestä), Aleksis Kivi, Stock, 1926.
  • les Sept Frères, Aleksis Kivi, Stock, 1947 (Nouvelle édition revue et abrégée).
  • Sainte Misère (Hurskas kurjuus), Frans Eemil Sillanpää, Rieder, 1928.
  • Silja ou une brève destinée (Nuorena nukkunut), Frans Eemil Sillanpää, Rieder, 1940. Réédité en 2000 par Esprit ouvert.
  • la Vie et le Soleil (Elämä ja aurinko), Frans Eemil Sillanpää, la Nouvelle Édition, 1943.
  • les Fugitifs (Pakolaiset), Johannes Linnankoski, Rieder, 1926.
  • la Fermière de Heikkilä (Taistelu Heikkilän talosta), Johannes Linnankoski, Werner Söderström (Helsinki),1929, Éditions de la Toison d'or ,1942
  • Cœurs de femme, Maria Jotuni, Werner Söderström (Helsinki), 1929.
  • Tempête sur la maison (Markku ja hänen sukunsa), Unto Seppänen, Éditions J.-H. Jeheber, 1939.
  • Les amants de Byzance (Johannes Angelos), Mika Waltari ; trad. du finnois par Jean-Louis Perret et Andrée Martinerie. Pandora 1981
  • Sinouhé l'Égyptien (Sinuhe, egyptiläinen). 1–2 / Mika Waltari, Orban 1947, 1948 (Useita painoksia eri kustantajilta)
  • Greeta et son seigneur (Greeta ja hänen herransa), Arvid Järnefelt, Toison d'Or, 1943
  • La guerre d'indépendance de Finlande 1918, J. O. Hannula, Payot, 1938
  • Précis d'histoire de Finlande (Suomen historian ääriviivat), Jalmari Jaakkola, Payot, 1942
  • Le testament de Mathilda Wrede, Ester Ståhlberg ; traduit et adapté du suédois par Jean-Louis Perret. Neuchatel (Suisse) : Delachaux & Niestlé, S. A., 1942
  • La somnambule, Irja Salla. Neuchâtel : Delachaux & Niestlé S.A., 1945.
  • Les origines de la diplomatie Ragnar Numelin ; trad. par Jean Louis Perret. Flammarion, 1945.
  • Les mémoires du maréchal Mannerheim 1882–1946, G. Mannerheim préface du général Weygand ; traduit et adapté du suédois par Jean-Louis Perret. Paris : Hachette , 1952.
  • L'ange noir : roman, Mika Waltari; traduit du finnois par Jean-Louis Perret et Andrée Martinerie, Amiot-Dumont, 1954

Esseet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • la Guerre d'indépendance en Finlande, Ignatius et Soikeli, Werner Söderström (Helsinki), 1925.
  • Histoire politique de la Finlande de 1809 à 1955, L.-A. Puntila, Éditions de la Baconnière, 1966.
  • La présidence de la République en Finlande, Paavo Kastari, Éditions de la Baconnière, 1962.

Teoksia ranskaksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Dictionnaire finnois-français, 1928.
  • Suomalais-ranskalainen sanakirja Jean-Louis Perret ja Tauno Nurmela. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1944. Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia, 0355-1768; 226
  • Panorama de la littérature contemporaine de Finlande, Sagittaire, 1936
  • Portrait de la Finlande, Plon, 1937.
  • la Finlande, Rieder, 1937.
  • Histoire de la littérature finlandaise, Otava (Helsinki), 1937.
  • la Finlande en guerre, Payot, 1940
  • Transmission du texte de Juvénal d’après une nouvelle collation, Helsingin yliopisto, 1927 (väitöskirja)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jean Claude Polet, Patrimoine littéraire européen
  2. Bibliothéque Nationale de France
  3. Seppälä, s. 7
  4. Seppälä, s. 58
  5. Seppälä, s. 50
  6. Seppälä, s. 136
  7. Seppälä, s. 68
  8. Seppälä, s. 60
  9. Seppälä, s. 62
  10. Seppälä, s. 63
  11. Seppälä, s. 64
  12. Seppälä, s. 66
  13. Seppälä, s. 65
  14. Seppälä, s. 149
  15. Seppälä, s. 151
  16. Seppälä, s. 71
  17. Seppälä, s. 85
  18. Seppälä, s. 84
  19. Seppälä, s. 105
  20. Seppälä, s. 114
  21. Seppälä, s. 127
  22. Seppälä, s. 79
  23. Seppälä, s. 84
  24. Seppälä, s. 139–140
  25. Seppälä, s. 157
  26. Mika Waltari, Kansallibiografia, viitattu 2.9.2014
  27. Jukka Parkkinen, Mika Waltari Sveitsissä, Parkkinen.org, viitattu 2.9.2014
  28. Seppälä, s. 184
  29. Seppälä, s. 185
  30. Seppälä, s. 165
  31. Seppälä, s. 232–238
  32. Seppälä, s. 138
  33. Seppälä, s. 165
  34. Seppälä, s. 176
  35. Seppälä, s. 181
  36. Jean-Louis Perret, Academie Francaise, viitattu 1.9.2014
  37. Seppälä, s. 242
  38. Seppälä, s. 151
  39. Seppälä, s. 243
  40. Seppälä, s. 239
  41. Seppälä, s. 75
  42. Seppälä, s. 138
  43. Seppälä, s. 242
  44. Seppälä, s. 93

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]