Hugo Otava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Hugo Edvard Otava (ent. Nyman; 7. elokuuta 1889 Turku6. elokuuta 1967) oli kuvataiteilija, sanomalehtipiirtäjä ja kuvittaja. Hänen vanhempansa olivat ratavartija Johan Lääninpää-Nyman ja Eva Kristiina o.s. Kurppa. Otava oli naimisissa Signe Matilta o.s. Laineen kanssa.

Hugo Otava opiskeli Turun Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1907–1911. Hän debytoi Helsingissä vuonna 1911. Otava osallistui lukuisiin Suomen Taiteilijain näyttelyihin. Ulkomailla hän osallistui näyttelyihin Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Oslossa, Göteborgissa ja Lyypekissä. Kuvittajana hän saattoi päätökseen Aarno Karimon kesken jääneen Kalevalan kuvituksen. Kalevala valmistui 1953 ja sisälsi noin 2 500 kuvaa. Otava kuului Pro Natura -ryhmään.

Tampereen taidemuseon ja Turun taidemuseon kokoelmissa on Hugo Otavan teoksia. Otava sai ylimääräisen palkinnon Vaasan itsenäisyyspatsaskilpailussa 1935 ja Elannon suihkukaivoveistoskilpailussa 1936. Hänet palkittiin myös Kiven kuvituskilpailussa 1944 (Kullervo).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]