Ero sivun ”Raamattu” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Ei muokkausyhteenvetoa
Kumottu muokkaus 7212707, jonka teki 85.157.62.55 (keskustelu) - lähteetön
Rivi 7: Rivi 7:
Raamattu on maailman levinnein kirja. Se on käännetty kokonaisuudessaan 438 kielelle. Lisäksi Vanha tai Uusi testamentti on luettavissa 1 168 kielellä ja vähintään yksi Raamatun kirja on käännetty 2 454 kielelle.<ref name="johdatusraamattuun7">Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 303</ref> Raamattua tutkiva tieteenhaara on nimeltään [[eksegetiikka]].
Raamattu on maailman levinnein kirja. Se on käännetty kokonaisuudessaan 438 kielelle. Lisäksi Vanha tai Uusi testamentti on luettavissa 1 168 kielellä ja vähintään yksi Raamatun kirja on käännetty 2 454 kielelle.<ref name="johdatusraamattuun7">Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 303</ref> Raamattua tutkiva tieteenhaara on nimeltään [[eksegetiikka]].


Tämä artikkeli käsittelee kristillistä Raamattua. Jehovan todistajat käyttävät Raamatusta omaa [[Uuden maailman käännös]]tä, jota ei liikkeen ulkopuolella pidetä kristillisenä. Mormonit käyttävät kristillistä Raamattua, mutta heillä on Raamatun rinnalla muitakin pyhiä kirjoja, mm. [[Mormonin kirja]].
Tämä artikkeli käsittelee kristillistä Raamattua. Jehovan todistajat käyttävät Raamatusta [[Uuden maailman käännös]]tä, joka on tehty mahdollisimman helpoksi ymmärtää, kun joitakin sanoja on käännetty helppotajuisammaksi. Esim: " Sinun päiväsi raukeavat" on kirjoitettu [[Uuden maailman käännös]]ksessä " Sinun päiväsi loppuvat", joten merkitys on aina sama. Uuden mailman käännos on siis se alkyperäisin raamattu koska sen kaikkien sanojen merkitus on sama, kuin oli esikristillisenä aikana. Siinä on esimerkiksi jumalan alkuperäinen nimi ''Jehova'' käytössä. Näin on koska niin sanotut kristityt, Luterilaiset ja muut ovat poistaneet jumalan nimen ''Jehova'' raamatusta vain sen takia että ei muka voida todistaa jumalan nimeä. Tästä syystä he käyttävät heidän raamatuissaan jumalan niemeä "Herra", minkä takia Jeesuskin sekoitetaan jumalaan. On myös hyvä tietää että kyllä jumalallakin on nimi, eikä hän varmasti haluaisi että häntä kutsutaan yleisnimellä. Itse asiassa Jeesuskin sanoo mallirukouksessaan että " Olkoon sinun nimesi pyhitetty". Uuden maailman käännös on siis huolellisesti mallinettu alkuperäsisestä raamatusta tekstiksi mirä on helppo ymmärtää. Ns "Kristityt" ovat muokanneet raamattujansa myös monilla muillakin tavoilla mutta Jehovan todistajat saarnaavat sanna ympäri mailmaa, ja on myös merkille pantavaa että he elävät raamatun mukaan ja luottavat siihen täysin. Mormonit käyttävät kristillistä Raamattua, mutta heillä on Raamatun rinnalla muitakin pyhiä kirjoja, mm. [[Mormonin kirja]].


== Historia ==
== Historia ==

Versio 21. elokuuta 2009 kello 19.14

 Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata.
Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa.
Osa artikkelisarjaa
Kristinusko
Kristinuskon risti

Raamattu (lat. Biblia) on kristinuskon ja juutalaisuuden kaanon eli ohjeellinen tekstikokoelma. "Alkuperäistä" Raamattua yhtenäisenä kirjakokoelmana ei ole olemassa, vaan alussa oli suuri määrä erilaisia tekstejä, jotka ovat kehittyneet yksitellen ja myöhemmin kanonisointiin.[1]

Kristittyjen käyttämä Raamattu jakaantuu Vanhaan testamenttiin ja Uuteen testamenttiin. Se pohjautuu varhaisempaan juutalaisuuden käyttämään heprealaiseen Raamattuun eli Tanakin, joka kristinuskon Raamatusta poiketen se ei sisällä Uutta testamenttia eikä apokryfisiä kirjoja.[2]

Raamattu on maailman levinnein kirja. Se on käännetty kokonaisuudessaan 438 kielelle. Lisäksi Vanha tai Uusi testamentti on luettavissa 1 168 kielellä ja vähintään yksi Raamatun kirja on käännetty 2 454 kielelle.[3] Raamattua tutkiva tieteenhaara on nimeltään eksegetiikka.

Tämä artikkeli käsittelee kristillistä Raamattua. Jehovan todistajat käyttävät Raamatusta omaa Uuden maailman käännöstä, jota ei liikkeen ulkopuolella pidetä kristillisenä. Mormonit käyttävät kristillistä Raamattua, mutta heillä on Raamatun rinnalla muitakin pyhiä kirjoja, mm. Mormonin kirja.

Historia

Tanska-Norjan kuningas Christian III:n Raamattu, painettu vuonna 1550

Raamattu on muodostunut vähitellen vuosisatojen kuluessa. Vanhimmat osat ajoitetaan 1000-vuosituhannen eaa. alkupuolelle. Heprealainen Raamattu eli Tanak vakiintui vuoden 100 jaa. tienoilla.[4] Uuden testamentin kokoaminen alkoi 100-luvulla jaa; vuonna 367 kirkkoisä Athanasios mainitsee kirjeessään Uuden testamentin 27 kirjan kaanonin nykyisin tunnetussa muodossaan. Lopullisesti Uuden testamentin kaanon vakiinnutettiin 390-luvulla kirkolliskokouksissa. Raamatun alkukielet ovat heprea (suurin osa Vanhasta testamentista), aramea (osia Vanhasta testamentista) ja kreikka (Uusi testamentti).

Sana Raamattu tulee kreikan kielen sanasta grammata eli kirjoitukset. Siitä monissa kielissä, aikoinaan suomessakin käytetty nimi Biblia muunnelmineen (esimerkiksi englannin Bible) puolestaan tulevat kreikan kielen sanasta (ta) biblia, kirjat. Kuten alkuperäiset nimet osoittavat, heprealainen ja kristillinen Raamattu ovat itse asiassa kokoelma kirjoja, eräänlainen pienoiskirjasto. Protestanttisessa Raamatussa on 66 (39 + 27) erillistä kirjaa. Nämä kirjat on kirjoittanut noin 36 ensisijaista kirjoittajaa. Katolisen kirkon käyttämässä käännöksessä, Vulgatassa, on lisäksi seitsemän Vanhan testamentin apokryfikirjaa, oikeammin deuterokanonista kirjaa, ja ortodoksisessa Raamatussa lisäksi vielä kuusi muuta Vanhan testamentin apokryfikirjaa. Luterilainen kirkko ei myöskään ole hylännyt apokryfisiä kirjoja harhaoppisina, vaan niillä on sekundaarinen asema eräänlaisena Raamatun oheislukemistona, ja ne ovat mukana joissakin Raamatuissa, mm. vuoden 2000 ruotsinkielisessä käännöksessä, jossa niitä on peräti yksitoista. Nämä kirjat ovat pääosin heprealaista alkuperää kuten muutkin Vanhan testamentin kirjat.

Merkitys

Kristinuskon näkemyksen mukaan Raamattu on Jumalan ilmoitusta ja sisältää sanoman, jonka hän haluaa kertoa ihmiskunnalle. Hän haluaa ilmoittaa ihmiselle itsensä ja tiettyjä asioita maapallon, Israelin ja muiden kansojen historiasta, ihmisen syntisyydestä, sekä pelastuksesta Jeesuksen kautta. Pelastus on tie pois synnistä yhteyteen Jumalan kanssa.

S. Paolo Fuori le Muran Raamattu, esilehti Viidenteen Mooseksen kirjaan, 800-luku

Tämän vuoksi Raamatusta käytetään kristinuskossa myös nimitystä "Jumalan sana" — se kuvaa ajatusta siitä, että Jumala on inspiroinut Raamatun eri kirjojen kirjoittajia heidän kirjoitustyössään. Tällöin voidaan puhua joko sanainspiraatiosta, jolloin Jumala on ohjannut kirjoittajien työtä yksittäisiä sanavalintoja myöten, tai asiainspiraatiosta, jolloin Jumala on näyttänyt vain asiat joista tulee kirjoittaa. Kristinuskossa Raamatun ei kuitenkaan katsota olevan samalla tavalla syntynyt suoran ilmoituksen tuloksena kuten islamin Koraani, sillä kristinuskon näkemyksen mukaan varsinainen "Jumalan sana" (kreik. Logos) on Jeesus Kristus, Pyhän Kolminaisuuden toinen persoona.

Raamattu on jaettu kahteen osaan, Vanhaan ja Uuteen testamenttiin. Testamentti on sanana hieman harhaanjohtava — testamentilla tarkoitetaan tässä tapauksessa "liittoa", sitovaa sopimusta ja molemminpuolista sidettä, joka on vahvistettu veren vuodatuksella. Testamentit kuvaavat siis vanhaa ja uutta liittoa, jotka Jumala on tehnyt ihmiskunnan kanssa. Vanha liitto tehtiin juutalaisen kansan kanssa, ja sen merkkinä olivat ympärileikkaus ja uhritoimitukset. Uusi liitto tehtiin koko ihmiskunnan kanssa, ja sen merkkinä on ristiinnaulitun ja ylösnousseen Jeesuksen vastaanottaminen vapahtajaksi ja sen merkkinä otettu kaste.

Koska kristinusko on vallinnut Eurooppaa myöhäisen antiikin ajalta valistusajalle, Raamattu on vaikuttanut suuresti paitsi uskonnossa myös länsimaiseen kulttuuriin, kieleen, tieteeseen, lakeihin sekä ennen nykyaikaa myös luonnonfilosofiaan ja maailmankuvaan. Esimerkiksi lainsäädäntö Euroopassa on kehittynyt ja kehittyy yhä Raamattuun perustuvan moraalin pohjalta. Raamattu on vaikuttanut merkittävällä tavalla ajanlaskuun ja länsimaiseen kalenteriin. Myös useat sananlaskut ja sanonnat ovat raamatullista alkuperää. Raamatulliset teemat ovat myös varsin yleisiä taiteessa, kuten kirjallisuudessa, kuvataiteessa, musiikissa ja elokuvissa. Koska Raamattu on kaikkialla pääosiltaan sama, se on myös kulttuurillisen yhteyden ylläpitäjä koko maailmassa.

Valistusaika ja sen mukanaan tuoma tieteellinen vallankumous Euroopassa ja Amerikassa saivat aikaan sen, että Raamatun ja sen profetioiden jumalalliseen alkuperään ja historialliseen luotettavuuteen alettiin suhtautua skeptisesti. Jumalan ilmoituksen lisäksi useat ihmiset näkevät Raamatun kuitenkin edelleen suurena kirjallisena teoksena, joka sisältää merkittäviä moraalisia opetuksia sekä maailmankirjallisuuden valioluokkaan kuuluvia draamallisia kertomuksia ja runoutta.

Vanha testamentti

Osa hepreankielistä Pentateukkia (2. Moos 20:1-5)
Pääartikkeli: Vanha testamentti

Vanha testamentti (VT) sisältää kertomuksen koko maailman synnystä ja kertoo, miten Jumala valitsi Israelin omaisuuskansakseen muiden kansojen keskuudesta ja miten hän johdatti kansaansa historian lävitse. Historiallisiksi kirjoiksi sanotaan tavallisesti Vanhan testamentin alkupuolen kirjoja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Esterin kirjaan saakka. Tästä nimityksestä huolimatta ne sisältävät myös runoja, mietelmiä ja ylistyksiä sekä käskyjä ja ohjeita siitä, miten ihmisten tulisi elää — tärkeimpänä juutalaisen lain ja kymmenen käskyä.

Historiallisten kirjojen jälkeen Vanhassa testamentissa seuraa joukko runollisia kirjoja, joista huomattavin on Psalmien kirja, sekä mietelmäkirjoja kuten Saarnaajan kirja.

Vanhan testamentin loppupuoliskon Jesajan kirjasta Malakian kirjaan saakka muodostavat profeettojen kirjat. Profeettakirjoissa on muun muassa ennustuksia tulevasta Messiaasta, joka vapahtaisi maailman synnistä. Profeettakirjat on koottu niiden profeettojen julistuksesta, jotka toimivat Israelin ja Juudan alueilla 700–500 luvuilla eaa. Profeetat jaetaan kirjoitustensa pituuden perusteella suuriin ja pieniin profeettoihin. Suuret profeetat olivat Jesaja, Jeremia, Hesekiel ja Daniel ja pieniä profeettoja muun muassa Aamos, Miika ja Malakia.

Vanha testamentti kirjoitettiin noin vuosina 1400–400 eaa. Siihen kuuluu 39 (Vulgatassa 46, ortodoksisessa Raamatussa 51) kirjaa. Niiden alkuperäinen kieli oli enimmäkseen heprea, arameaa esiintyy vain muutamissa kirjakääröissä.

Erot Vanhan testamentin kirjojen lukumäärissä johtuvat siitä, että katolisen ja ortodoksisen kirkon käyttämä Vanhan testamentin kaanon perustuu varhaiseen aleksandrialaiseen, kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan. Siihen sisältyy myös joukko Vanhan testamentin apokryfisiä kirjoja. 1500-luvulla Luther halusi ottaa sen sijaan käyttöön Vanhan testamentin palestiinalaisen, hepreankielisen version johon apokryfiset kirjat eivät sisälly. Katolisen ja ortodoksisen kirkon piirissä joistakin protestanttien keskuudessa apokryfisiksi katsotuista Raamatun teksteistä käytetään nimitystä deuterokanoniset kirjat, ja näitä tekstejä käytetään mainittujen kirkkojen liturgiassa runsaasti.

Vanhan testamentin kirjat

Seuraava luettelo sisältää Vanhan testamentin kirjojen nimet siten kuin ne kirjoitetaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuonna 1992 käyttöön ottamassa Raamatun suomennoksessa eli Uudessa kirkkoraamatussa. Suluissa on kirjoista käytetyt lyhennysmerkinnät, joita käytetään viitattaessa tiettyihin Raamatun lukuihin jakeisiin. Historiallisiin kirjoihin kuuluvat kirjat Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta Esteriin, runollisiin ja opetuskirjoihin kirjat Jobista Laulujen lauluun, loput ovat profeettakirjoja.

Uusi testamentti

Osa Eusebiuksen latinankielistä Codex Vercellensistä vuodelta 370 (Joh. 16:23–30)
Pääartikkeli: Uusi testamentti

Uusi testamentti (UT) käsittelee Vanhassa testamentissa luvatun Messiaan, Jeesuksen, ja hänen lähimpien seuraajiensa elämää ja tekoja.

Uuden testamentin evankeliumeissa (Matteus, Markus, Luukas, Johannes) kerrotaan, miten Jeesus eli ja opetti ja miten hänet lopulta tuomittiin, koska hän ilmoitti olevansa Jumalan poika. Evankeliumien lopussa kerrotaan hänen vihamiestensä saattaneen hänet tuomiolle ja ristinkuolemaan ja siitä, miten hänet herätettiin eloon kolme päivää kuolemansa jälkeen jotta hän voisi ilmestyä uudestaan opetuslapsilleen ennustusten mukaan. Evankeliumeissa kerrotaan myös, miten Jeesus lähetti opetuslapsensa viemään hyvää sanomaa hänestä kaikkialle maailmaan.

Evankeliumien lisäksi Uusi testamentti sisältää ensimmäisen kristillisen historiateoksen (Apostolien teot), kolmetoista apostoli Paavalin kirjoittamaa kirjettä, kahdeksan ns. yleistä kirjettä sekä yhden apokalyptisen profetian (Johanneksen ilmestys).

Uusi testamentti kirjoitettiin noin vuosina 50–125 koinee-kreikaksi. Se sisältää 27 kirjaa. Kirjojen kirjoittajat olivat apostoleja, jotka joko tunsivat Jeesuksen henkilökohtaisesti elinaikanaan eli olivat hänen opetuslapsiaan, tai jotka olivat välittömästi opetuslasten seuraajia ja työtovereita.

Lopullisesti Uuteen testamenttiin kuuluvien kirjojen kokoelma kanonisoitiin eli virallistettiin Karthagon kirkolliskokouksessa vuonna 397 Aleksandrian piispa Athanasioksen vuonna 367 esittämän kokoelman mukaiseksi. Sen osat olivat toki olleet kristittyjen yleisessä käytössä koko ajan ennen kanonisointia.

Uuden testamentin virallisen sisällön osalta kristilliset kirkot ovat periaatteessa yksimielisiä, joskin käännökset ovat aiheuttaneet erimielisyyksiä Suomenkin luterilaisen kirkon piirissä. Uuteen testamenttiin kuulumattomia ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina liikkuneita Jeesusta ja apostoleja käsitelleitä kristillisiä kirjoituksia nimitetään apokryfisiksi tai pseudoepigrafisiksi.

Uuden testamentin kirjat

Uuden testamentin kirjat siten kuin ne kirjoitetaan Uudessa kirkkoraamatussa, sekä niiden lyhennysmerkinnät:

Raamatun luvut ja jakeet

Pääartikkeli: Raamatun luvut ja jakeet

Raamatun kirjat on jaettu edelleen lukuihin ja luvut jakeisiin. Suomenkielisessä Raamatussa on 1189 lukua ja n. 31 166 jaetta. Nykyisin käytössä oleva jako lukuihin ja jakeisiin ei ole yhtä vanhaa perua kuin Raamatun alkutekstit, vaan jako on tehty keskiajalla kristittyjen pappien ja munkkien toimesta. Myöhemmin myös juutalaiset ovat omaksuneet jaon omiin kirjoituksiinsa.

Raamatun käännöksiä ja versioita

Pääartikkeli: Raamatunkäännökset

Kuuluisimmat Raamatun käännökset ovat kreikankielinen Septuaginta (Vanha testamentti), latinankielinen Versio Vulgata, Lutherin saksankielinen käännös vuodelta 1534 sekä englanninkielinen King James Bible vuodelta 1611. Ruotsiksi Uusi testamentti käännettiin vuonna 1526, koko Raamattu 1541, ja uudet käännökset 1917 ja 2000.

Suomeksi Uusi testamentti ilmestyi Agricolan kääntämänä vuonna 1548 (Se Wsi Testamenti), psalttari 1551 (Dauidin Psalttari) sekä katkelmia Vanhasta testamentista vuosina 1551 ja 1552 (Weisut ia Ennustoxet, Ne Prophetat). Agricolan tavoitteena oli kääntää koko Raamattu suomeksi, mutta työ loppui rahoituksen puutteeseen.

Ensimmäisen suomalaisen Raamatun, Biblian, nimilehti, 1642

Vuosina 1602 ja 1638 Suomessa asetettiin komiteoita kokonaisen Raamatun kääntämiseksi. Vuoden 1602 komitean asetti kuningas Kaarle IX, ja sen puheenjohtajina toimivat Turun piispat Ericus Erici Sorolainen ja Aeschillus Petraeus. Komitea sai käännöksen valmiiksi, mutta se ei koskaan päässyt painoon. Uutta käännöstyötä johti uusi piispa Isaacus Rothovius, joka hankki käännökselle rahoituksen vuoden 1638 valtiopäiviltä. Uusi komitea hyödynsi kuitenkin todennäköisesti myös aiempien kääntäjien tekemää työtä, koska käännös valmistui kolmessa vuodessa. Vuonna 1642 ilmestyi vihdoin ensimmäinen kokonainen Raamattu suomeksi (Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu Suomexi).

Bibliasta tehtiin uusi Henricus Florinuksen toimittama painos vuosina 1683 (UT) ja 1685 (VT). Syynä uuteen painokseen olivat sekä kieliasun tarkistaminen että pienikokoisemman ja halvemman version tarpeellisuus. Kolmas Anders Lizeliuksen toimittama painos valmistui vuonna 1758, ja neljäs painos vuonna 1776. Tämä vuoden 1776 uudistettu versio oli merkittävin vuoden 1642 alkuperäisen käännöksen jälkeen. Siitä otettiin useita painoksia ja se levisi koko maahan ja tavallisiinkin koteihin. Näin se lopulta täytti jo alkuperäiselle käännökselle asetetut uskonpuhdistuksen mukaiset tavoitteet Raamatun saamisesta kaikkien ulottuville. Biblian versiota, johon on lisätty Lutherin kirjoittamat esipuheet kullekin luvulle, koko Raamatulle sekä aakkoselliset selitykset ja mittayksiköt, kutsutaan Rekisteriraamatuksi. Rekisterin on koonnut luultavasti toimittaja Lizelius. Esipuheet eivät ole kaikilta osin oikeat ja niissä on luterilainen puhdasoppisuuden ajan henki.

1800-luvulla alettiin lopulta valmistella täysin uutta käännöstä. A. W. Ingman julkaisi uuden korjatun laitoksen vuosina 1858 ja 1859. Hänen käännöksensä eivät kuitenkaan saaneet yleistä hyväksyntää. Vuoden 1859 Raamattua kutsutaan koetusraamatuksi, koska myyntiin laitettujen kappaleiden kanteen määrättiin liimattavaksi lappu "Koetus-käännös".

Vuonna 1861 asetettiin raamatunkäännöskomitea uuden käännöksen aikaansaamiseksi. Komitean 1869–86 valmistamaa Vanhaa testamenttia ei kirkolliskokous kuitenkaan koskaan hyväksynyt. Asetettiin uusi komitea, jonka 1912 julkaiseman Uuden testamentin kirkolliskokous vuonna 1913 erinäisin muutoksin otti vanhan käännöksen rinnalla väliaikaisesti käyttöön. Kokonainen uusi käännös, jota nykyään kutsutaan Vanhaksi kirkkoraamatuksi, hyväksyttiin vuosina 1933 (VT) ja -38 (UT).

Nykyisin käytössä oleva käännös, niin sanottu Uusi kirkkoraamattu, hyväksyttiin ja otettiin käyttöön vuonna 1992. Käännöstyö alkoi kirkolliskokouksen asettaman raamatunkäännöskomitean toimesta vuonna 1973. Komitean jäseninä oli myös edustajia Suomen ortodoksesta kirkosta ja vapaista suunnista. Katolinen kirkko osallistui komitean toimintaan antamalla palautetta.

Suomenkielisiä

Antiikin käännöksiä

Alkukielisiä tekstijulkaisuja

Näkemyksiä Raamatusta

Kaikki kristityt kunnioittavat Raamattua ja erityisesti Uutta testamenttia, mutta mielipiteet kirjoitusten luonteesta ja auktoriteetista vaihtelevat. Erityisesti suhtautuminen Raamatun ilmoituksellisuuteen eli siihen, missä määrin Jumala on ollut osallinen kirjoitusten synnyssä, vaihtelee. Yleisesti Raamattua pidetään sitä erehtymättömämpänä ja suurempana uskon auktoriteettina, mitä suuremmaksi Jumalan rooli sen kirjoittamisessa ja kokoamisessa ajatellaan.

Eri aikoina on ongelmia herättänyt se missä määrin Raamattu on jumalallinen ja missä määrin inhimillinen. Epäilyiden taustalla ovat Raamatun ristiriidat ja virheet.[5] Monet kristityt katsovat, että Raamattu sisältää toteutuneita ennustuksia ja ihmeitä, ja että myös tämä puhuu sen jumalallisen alkuperän puolesta. Tämän näkemyksen vastustajat katsovat, että ihmeitä ei tapahdu, ja että selityksiä tulee siksi etsiä muualta. Muun muassa C.S. Lewis, Norman Geisler, William Lane Craig ja muut kristilliset apologeetikot ovat esittäneet, että ihmeet ovat mahdollisia ja uskottavia. Vastustajat vetoavat usein David Humen ja Baruch Spinozan argumentteihin tai lähestyvät kysymystä deistisesti.

Raamattua tulkitaan eri tavalla vaihdellen kirjaimellisesta vertauskuvalliseen ja runolliseen. Erityisesti näkemykset Raamatun historiallisesta ja faktuaalisesta virheettömyydestä vaihtelevat usein sen mukaan, miten tulkitseva taho suhtautuu yleensäkin luonnontieteeseen tutkimukseen ja sen rajoihin. Seuraavassa on esitetty lyhyt yhteenveto yleisimmistä tulkinnoista eri suuntauksissa.

Katolisuus ja ortodoksisuus

Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa ilmoitusta käsitetään olevan kahdenlaista, eli sitä, mikä on kirjattu Raamattuun, ja sitä, joka ilmenee (muussa) apostolisessa seurannossa eli pyhässä traditiossa. Kummatkin käsitetään osaksi kirkon opetusta, ja uskon ja kirjoitusten ymmärtämiseksi vaaditaan oikea ymmärrys kummastakin. Katolisuudessa uskonopin ja kirjoitusten tulkinta kuuluu paavin ja hänen kanssaan yhteydessä olevien piispojen muodostamalle opetusviralle eli magisteriumille. Ortodoksisuudessa tulkinta kuuluu ekumeenisille kirkolliskokouksille.

Katolisen kirkon kanta esitetään kirkon katekismuksessa näin: "Kaikki minkä Jumala on meille ilmoittanut, esittää meille katolinen kirkko."; "Jumalan ilmoittama on tullut tietoomme osaksi kirjallisesti, osaksi suullisesti; kirjallisesti pyhässä Raamatussa, suullisesti muistotiedossa eli perimäopissa (traditio)."; "Meidän pitää uskoa muistotietokin, sillä perimätieto on kirjoittamaton Raamattu."; "Kristityn pitää uskoa kaikki, minkä Jumala on ilmoittanut ja katolinen kirkko asettaa uskottavaksi, joko se sitten on pyhään Raamattuun kirjoitettu tai ei."

Tradition merkitykseen viittaa vanhojen kirkkojen käsityksen mukaan myös Johanneksen evankeliumin loppu: "Paljon muutakin Jeesus teki. Jos kaikki vietäisiin kohta kohdalta kirjaan, luulen, etteivät koko maailmaan mahtuisi ne kirjat, jotka pitäisi kirjoittaa." (Joh. 21:25)

Protestanttisuus

Protestantit seuraavat Lutherin muotoilemaa sola scriptura ("yksin kirjoituksista") -oppia, ja uskovat, että uskon, uskonnonharjoittamisen ja raamatuntulkinnan ylin ohje on yksin Raamattu. Perimätieto kuljettaa ainoastaan asioita, jotka ovat peräisin Raamatusta, joten se ei ole itsessään auktoriteetin lähde. Koska oppi perustuu ainoastaan Raamattuun, se on aina avoin ja altis uudelleentulkitsemiselle. Tästä on seurannut joskus jopa perustavanlaatuisimpien oppien uudelleenarviointia, johtaen jopa Raamatun auktoriteetin, opillisen erehtymättömyyden sekä historiallisen ja faktuaalisen virheettömyyden itsensä kyseenalaistamiseen. Tulkinnat vaihtelevat kuitenkin suuntauksesta riippuen.

Evankelikaalinen ja fundamentalistinen protestanttisuus

Konservatiivisisten suuntausten eli fundamentalististen, evankelikaalisten tai nk. uudestisyntyneiden kristittyjen joukossa kirjoitusten katsotaan olevan alkuperältään sekä inhimillisiä että jumalallisia: inhimillisiä siinä, että ne ovat ihmisten omista lähtökohdistaan ja omien kykyjensä mukaan kirjoittamia, mutta jumalallisia siinä, että niiden kirjoittamista ohjasi Jumala, Pyhä Henki, joka takasi sen, ettei kirjoituksiin päätynyt mitään totuuden vastaista.

Fundamentalistit hyväksyvät Raamatun auktoriteetin sellaisissa kysymyksissä kuin naisten asema seurakunnassa, abortti ja homoseksuaalisuus. Evankelikaaliset tahot ovat usein taipuvaisempia ajattelemaan, että Raamatun kirjoittajat ovat kirjoittaneet tällaisista asioista kulttuurinsa ehdoilla, ja että myös tällaisista asioista voidaan keskustella kulttuuristen normien muuttuessa ja tieteen kehittyessä.

Seka fundamentalistit että evankelikaaliset tahot uskovat Raamatun erehtymättömyyteen, mutta Raamatun kirjaimellinen tulkinta on johtanut siihen, että jotkut fundamentalistisemmat tahot ovat hylänneet jotkut tieteen teoriat, kuten evoluutio-opin, ja suosineet sen sijaan kreationismia. Evankelikaaliset tahot puolestaan pyrkivät yleensä välttämään sellaisia Raamatun kirjaimellisia tulkintoja, jotka johtaisivat suuriin ristiriitoihin yleisesti tunnustettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. He eivät katso, että Raamatun kirjoittajat olisivat tehneet virheitä, mutta sen sijaan suosivat erilaisia Raamatun kirjalliseen ilmaisuun liittyviä teorioita, kuten kirjoitusten osittaista vertauskuvallisuutta, jotka tekevät mahdolliseksi hyväksyä sekä inhimillisen tiedon määrän kasvun että kirjoitusten jumalallisen alkuperän.

David Pawsonin tulkinta
Pääartikkeli: David Pawson

Pawsonin mukaan Raamattu ei ole kirja vaan pikemminkin kirjasto. Raamatussa on 66 kirjaa ja jokaisesta kirjasta löytyy vastaus kysymykseen "Miksi tämä kirja on kirjoitettu". Pawson toteaa, että kulloistakin kirjaa ymmärtää paremmin vasta, kun tietää, miksi se on alun perin kirjoitettu; kuka sen on kirjoittanut ja kenelle se on osoitettu, milloin ja mihin tilanteeseen liittyen se on kirjoitettu. Esimerkiksi neljä eri evankeliumia on kirjoitettu neljää eri tarkoitusta varten. Ilmestyskirjan sisällön ja kirjoituksen syy aukeaa puolestaan kirjan luvussa 14: "Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon."

Pawsonin mukaan Raamattua tulisi lukea kirja kerrallaan ja kukin kirja yhtenä kokonaisuutena, jolloin kirjan tekstiä tulisi tulkita kyseisen kirjan omassa asiayhteydessä. Pawson kritisoi voimakkaasti kirjojen jakoa lukuihin ja jakeisiin, mikä on tehty vasta kauan jälkikäteen, koska se on johtanut irrallisten lauseiden, jakeiden ja lukujen erottamiseen alkuperäisestä asiayhteydestään. Tämä on puolestaan johtanut Raamatun alkuperäisen sanoman vääristymiseen, virheellisiin tulkintoihin ja jopa suoranaiseen manipulointiin.

Liberaali protestanttisuus

Valtavirran protestanttisuus, johon kuuluvat muun muassa jotkin luterilaiset, metodistit, presbyteerit ja anglikaanit, ei opeta Raamatun erehtymättömyyttä samalla tavalla kuin konservatiivisemmat suuntaukset. Kaikkien näiden suuntausten doktriiniin kuuluu virallisesti kirjoitusten auktoriteetti, mutta ne tulkitsevat sitä hyvin monella eri tavalla, joka mahdollistaa hyvin monenlaiset opetukset evankelikaalisuudesta skeptisyyteen. Ei ole täysin epätavallista, että näissä suuntauksissa kirjoitusten katsotaan sisältävän myös virheitä, tai hyvin aikaan, kulttuuriin tai kirjoitustilanteeseen sidonnaisia opetuksia. Tämä on näkynyt erityisesti naispappeuteen, aborttiin ja homoseksuaalisuuteen liittyvissä kysymyksissä. Suuntausten edustajat katsovat usein, että Raamatun ilmoituksessa on kyse kokonaisuuksista, ihmisen jumalasuhteen ja moraalin ylimmistä ohjeista, eikä sen totuus riipu jokaisen pienen yksityiskohdan totuudesta.

Liberaalimmat tahot katsovat, että Raamattu on erehtyväisten ihmisten omasta rajoittuneesta näkökulmastaan kirjoittamaa todistusta Jumalasta ja omasta uskonnollisesta kokemuksestaan. Siksi he eivät katso, että Raamattu olisi erehtymätön. Tällaiset tahot keskittyvät ennemmin laupeudentyöhön ja korostavat kirjoitusten niitä puolia, jotka puhuvat sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja myötätunnosta kaikkia ihmisiä kohtaan. He katsovat, että henkilökohtainen pelastus ilmenee ennen kaikkea sen hyvän kautta, jonka ihminen tuottaa omaan elämäänsä ja maailmaan Uuden testamentin kultaista sääntöä noudattamalla ja välttämällä tekopyhyyttä ja tuomitsemista. Näin Raamatun "henki" olisi sen kirjainta erehtymättömämpi ja autoritaarisempi.

Liberaalien ja konservatiivien väliset kiistat

Edellä mainituista seikoista johtuen liberaalin ja konservatiivisen raamattunäkemyksen kannattajien välillä on ollut kiistoja Raamatun tulkitsemisesta. Suomessakin raamatuntutkijat ovat kiistelleet muun muassa siitä, tulisiko Raamattua pitää Jumalan sanana vai ei.[6] Teologian tohtori Reijo Arkkilan mukaan varsinainen myrsky suomalaisessa raamattukeskustelussa syntyi vuoden 1985 alussa. Sen lähtökohta oli Heikki Räisäsen marraskuussa 1984 Hufvustadbladetissa julkaistu haastattelu, jossa Räisänen esitti väitteensä Raamatun ja Jeesuksen erehdyksistä vaatien kirkkoa tekemään johtopäätöksensä tieteen tuloksista ja lakkaaman puhumasta Raamatusta Jumalan sanana.[7] Timo Eskolan mukaan evankelinen liike reagoi tähän myrskyyn kannanotolla Elävä ja voimallinen sana. Sen mukaan tieteellinen tutkimus ei voi esittää väitteitä Raamatun ilmoitusluonteesta sortumatta itse uskonnollisiin väitteisiin.[6] Asiasta käytyyn keskusteluun osallistui muun muassa professori Jukka Thurén.[7]

Raamatun ristiriidat

 Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty parannettavaksi, koska se ei täytä Wikipedian laatuvaatimuksia.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia tai merkitsemällä ongelmat tarkemmin. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: tietosanakirjamaisemmaksi, lähteet historiallis-kriittiseksi ja omat tutkimukset pois
Pääartikkeli: Raamatun ristiriidat

Nykyään esimerkiksi evankelisluterilaista uskoa opettavissa oppikirjoissa voidaan todeta, että Raamatun tekstit sisältävät keskinäisiä ristiriitoja. Fundamentalistisen raamatuntulkinnan edustajat sen sijaan kiistävät ristiriitojen olemassaolon ja pyrkivät selittämään ristiriitaiseksi katsotut kohdat keskenään yhteensopiviksi. Tunnetuimpia esimerkkejä Raamatun tekstien väitetystä ristiriidasta on kertomus Juudaan kuolemasta, josta löytyy kaksi eriävää versiota: Matteuksen evankeliumissa[8] "Juudas paiskasi rahat temppeliin, meni pois ja hirttäytyi." ja Apostolien teoissa[9] Juudas "syöksyi päistikkaa alas, niin että hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos." Fundamentalistien mukaan nämä kaksi kertomusta täydentävät toisiaan ja muodostavat yhdessä tarkemman kokonaiskuvan tapahtumasta; Juudas hirttäytyi aivan Jerusalemin muurin eteläpuolella sijaitsevan Hinnomin laakson luona, heittäytymällä Hakeldaman pellon kohdalla olevan korkean jyrkänteen reunalta.[10] Köysi kuitenkin katkesi, jolloin Juudaksen ruumis paiskautui maahan, hänen vatsansa halkesi ja sisälmykset pursuivat ulos. Kyseisen veripelloksi kutsutun paikan tarkka sijainti tunnetaan hyvin vielä tänäkin päivänä.[11][12] Jotkut sivuuttavat nämä kysymykset sivuseikkana ja huomauttavat pääasian olevan se, että Juudas teki itsemurhan ja hänen kuolemansa oli hirvittävä.

Katso myös

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Raamattu.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Raamattu.

Lähteet

  1. ↑ Tampereen Kirkkosanomat 15/22, 14.9.2007, Kysy papilta -palsta
  2. ↑ Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 19–24
  3. ↑ Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 303
  4. ↑ Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 24–32
  5. ↑ http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/uskonto/www7.html
  6. ↑ a b Eskola, Timo: Kirkon uusi irtiotto Raamatusta (pdf) Kulmakivi. Suomen teologinen instituutti. Viitattu 19.4.2008. suomi
  7. ↑ a b Arkkila, Reijo: Miten STI:n teologinen yhteistoiminta-asiakirja syntyi? (html) Suomen teologinen instituutti. Viitattu 19.4.2008. suomi
  8. ↑ Matt. 27:5
  9. ↑ Ap.t. 1:18
  10. ↑ http://www.greatcommission.com/israel/KiddronValleyFeildOfAkeldama.jpg
  11. ↑ Ismo Dunderberg et al.: Lukion uskonto: Riitit, myytit ja Raamattu. Helsinki, Otava, 1997
  12. ↑ Steven Elliott: The Death Of Judas

Kirjallisuutta

  • Holm-Nielsen, Svend et al.: Raamattu ja sen kulttuurihistoria 1–9. Otava, 1970–1973.
  • Heinonen: Raamattutieto. , 1981. ISBN 951-26-2110-X.
  • Räisänen, Heikki: Tuhat ja yksi tulkintaa: Luova näkökulma Raamattuun. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-024-8.
  • Sollamo, Raija (toim.): Paimentolaisten uskonnosta kirkkolaitokseksi. Perustuu Helsingin yliopistossa syksyllä 1988 pidettyyn yleisöluentojen sarjaan Studia Biblica. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 55. - 2. painos 1993. Helsinki: Suomen eksegeettinen seura, 1991. ISBN 951-9217-10-X.
  • Day, Malcolm: Raamatun aika: kertomuksia Vanhasta testamentista ja aikakauden historiaa. Kirjalito, 2001. ISBN 951-28-3485-5.
  • Merras, Merja: Raamattu itämaisin silmin. Atena, 2005. ISBN 951-796-403-X.
  • Junkkala, Eero: Mitä arkeologia kertoo Raamatun historiallisuudesta?. Uusi tie, 2005. ISBN 951-619-441-9.
  • Räisänen, Heikki: Rosoinen Raamattu. Helsinki: WSOY, 2006. ISBN 951-0-30872-2.
  • Saarelma, Antti: Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa. Kirkon tutkimuskeskus, 2007. ISBN 978-951-693-285-2.
  • Riekkinen, Wille & Kuula, Kari & Nissinen, Martti: Johdatus Ramattuun. Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-648-8.
  • Herranen, Jaakko: Raamattu puhtaalta pöydältä, Totuuden tietä haravoimassa. BoD, 2009. ISBN 978-952-498-170-5.

Aiheesta muualla

Raamattu verkossa

Raamatun vuoden 1992 suomennos ääneen luettuna:

Raamattuopetusta

Raamatunkäännöksistä

Raamattukäsityksistä

Raamattuun perustuva taide


Malline:Link GA

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Raamattu&oldid=7213083”