Jaakobin kirje

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jaakobin kirje
Ἡ ἐπιστολὴ τοῦ Ἰακώβου
Raamattu
Uusi testamentti
Jaak. 2:26–3:9. Papyrus Oxyrhynchus 1171, 200-luku.
Jaak. 2:26–3:9. Papyrus Oxyrhynchus 1171, 200-luku.
Synty
Kirjoittaja (perint.) Jaakob
Kirjoituspaikka Jerusalem[1]
Ajoitus n. 100 jaa.
Teksti
Genre kirje
Alkukieli koinee-kreikka
Lyhenne Jaak.
Lukuja 5
Jakeita 108
Edeltävä:
< Hepr.
Seuraava:
1. Piet. >
Katso myösLuettelo Raamatun kirjoista

Jaakobin kirje (m.kreik. Ἡ ἐπιστολὴ τοῦ Ἰακώβου, Hē epistolē tū Iakōbū) on yksi Uuden testamentin kirjeistä. Kirjeen kirjoittajaa ei tiedetä. Kirjeen itsensä mukaan sen on kirjoittanut "Jaakob", mikä saattaa viitata apostoli Jaakobiin, "Herran veljeen", tai mahdollisesti johonkuhun muuhun Jaakobiin. Nykytutkimuksen mukaan Jaakobin kirjettä ei pidetä Jeesuksen aikalaisen kirjoittamana, vaan se ajoitetaan ensimmäisen vuosisadan loppuun.[2] Kirjeen tunnetuin opetus on "usko ilman tekoja on kuollutta".

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjeen kirjoittaja sanoo avausjakeessa olevansa "Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija". Lukuisista Uuden testamentin Jaakobeista kyseessä voi olla joku kolmesta:

  • 200-luvun puolesta välistä lähtien kirkkoisät pitivät kirjoittajana Jaakobia, Jeesuksen veljeä. Jaakob ei ollut yksi Jeesuksen opetuslapsista eli apostoleista, mutta Paavali sanoi hänen olevan "Herran veli" (Gal. 1:19) ja yksi kirkon kolmesta tukipylväästä (Gal. 2:9). Apostolien teoissa sanotaan Jaakobin olleen niiden joukossa, joille Kristus ilmestyi ylösnousemuksensa jälkeen. Paavalin kirjeessä galatalaisille Jaakob kuvataan Jerusalemin seurakunnan auktoriteettisena johtohahmona, jota Paavali arvostaa muiden apostolien vertaisena.[3]
  • Jean Calvin ja monet muut esittivät, että kyseessä oli Jaakob nuorempi, Matteuksen eli Leevin veli. Kyseisestä Jaakobista ei tiedetä paljoakaan, joten esitys ei kerro paljoakaan kirjeen kirjoittajasta.
  • Harvoin mutta silloin tällöin on esitettykenen mukaan?, että kyseessä olisi ollut Jaakob vanhempi, Johanneksen veli. Useimmat kuitenkin kiistävät tämän, sillä hän olisi kuollut liian varhain — hän kuoli ennen vuotta 44, mutta kirje vaikuttaa kirjoitetun siksi, että kirjoittaja halusi korjata Paavalin 50-luvulla esittämiä opetuksia koskien vanhurskauttamista yksin uskosta.

Monet modernit, kriittiset oppineet katsovat, että kirje on pseudepigrafinen ja niin sen kirjoittaja voisi olla kuka tahansa.lähde? He kuitenkin myöntävät, että kyseisellä Jaakobilla on haluttu viitata juuri Jaakobiin, "Herran veljeen", juutalaiskristittyjen Jerusalemissa vaikuttaneeseen patriarkkaan.

Mikäli hän kirjoitti kirjeen, se on todennäköisesti kirjoitettu Jerusalemissa ennen Jaakobin marttyyrikuolemaa vuonna 62. Tässä tapauksessa Jaakobin kirje olisi kirjoitettu vuosien 35–62 välillä ja se olisi Uuden testamentin vanhin kirja.[4] Mikäli kirje on pseudepigrafinen, mikä tahansa aika vuosien 50 ja 200 väliltä on mahdollinen. Origenes oli ensimmäinen, joka varmuudella lainasi kirjettä. Mikäli Eusebiukseen on uskomista, mahdollisesti myös Klemens Aleksandrialainen lainasi sitä jo hieman aiemmin teoksessa, joka on sittemmin kadonnut.

Kirkon ensimmäisinä vuosisatoina jotkut epäilivät kirjeen autenttisuutta, näihin kuuluivat muun muassa Theodoros Mopsuestialainen, Kilikialaisen Mopsuestian piispa. Siksi kirja on deuterokanoninenlähde?. Kirjettä ei mainita Muratorin kaanonissa. Myös useimmat läntiset kirkot ovat siitä hiljaa, joten Eusebius luokitteli sen kiistanalaisiin kirjoihin [5]. Hieronymus antaa kirjeestä samanlaisen arvioinnin, mutta lisää, että hänen aikanaan se oli yleisesti hyväksytty.

Kirjeen myöhäinen huomiointi kirkossa, erityisesti lännessä, saattaa selittyä sillä, että se oli kirjoitettu juutalaiskristityille. Näin se ei ollut levinnyt laajalle pakanakristittyjen parissa. On myös merkkejä siitä, että tietyt ryhmät vastustivat kirjeen esittämää oppia. Joka tapauksessa kirje luettiin niiden 27 Uuden testamentin kirjan joukkoon, jotka ensimmäisenä luetteli Athanasios Aleksandrialainen, ja jotka useat kirkolliskokoukset myöhemmin neljännellä vuosisadalla hyväksyivät.

Uskonpuhdistuksen aikana jotkut teologit, erityisesti Martti Luther, väittivät, että kirje on liian puutteellinen ollakseen osa Uuden testamentin kaanonia.lähde? Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että kirje opettaa, ettei usko yksin ole tarpeeksi pelastukseen. Luther katsoi tämän olevan ristiriidassa hänen opettamansa sola fide (yksin uskosta) -periaatteen kanssa. Tämän pohjalta Luther kutsui Jaakobin kirjettä "olkiseksi epistolaksi", joka ei opeta evankeliumia selkeästi ja oikein.lähde? Luther meni jopa niin pitkälle, että oli valmis jättämään Jaakobin kirjeen kokonaan pois luterilaisesta Raamatusta. Lopulta hän tyytyi siirtämään sen Uuden testamenttinsa loppuosaan kolmanneksi viimeiseksi kirjaksi. Samaa järjestystä on noudatettu suomalaisissakin raamatuissa vuoden 1992 käännökseen saakka, jossa kirje palautettiin sen aikaisemmin vakiintuneelle paikalleen.[6]

Nykyään useimmat kristilliset kirkot lukevat Jaakobin kirjeen Uuden testamentin kaanoniin kuuluvaksi.lähde?

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirje on osoitettu hajaannuksessa oleville juutalaisille, "kahdelletoista hajaannuksessa elävälle heimokunnalle". Tosin on myös mahdollista, että viittaus koskee kirkkoa "uutena Israelina".

Jaakob antaa synkän kuvan ihmisen mielenmaisemasta. Kirjoittaja painottaa taipumusta pahaan. Päinvastaisesta luontaisesta taipumuksesta hyvään ei löydy viittauksia.[7]

Kirjoittajan tavoitteena oli painottaa kristityn elämän käytännöllisiä velvollisuuksia. Hän varoittaa seuraavista asioista: kaavamaisuudesta, joka tekee Jumalan palvelemisesta pelkkiä ulkokohtaisia seremonioita aktiivisen rakkauden ja puhtauden sijaan; fatalismista, jossa synneistä syytetään Jumalaa; halpamaisuudesta, kuten rikkaiden edessä nöyristelystä; kielen synneistä, kuten pahan puhumisesta, valehtelusta ja kerskaamisesta; puolueellisuudesta; ja sortamisesta. Kirje haluaa opettaa, että kristityn suurimpia hyveitä on kärsivällisyys, kärsivällisyys syytettynä, hyvissä teoissa, provosoituna, sekä sorron ja vainon alla. Kärsivällisyys puolestaan perustuu siihen, että Herran paluu on lähellä ja tulee muuttamaan kärsityn vääryyden hyväksi.

Jaakobin opettama "vanhurskautus teoilla" voidaan katsoa vastakkaiseksi Paavalin kirjeissään opettamalle "vanhurskauttamiselle uskosta". Yksi tapa joilla kristityt voivat yhdistää nämä kaksi ensinäkemältä ristiriitaista opetusta on se, että Jaakobin voidaan katsoa opettaneen oikeudenmukaisuutta toisten ihmisten edessä, niin että kristityn tuli elää johdonmukaista elämää uskossa; kun taas Paavali painottaa oikeidenmukaisuutta Jumalan edessä, joka voidaan saavuttaa ainoastaan hyväksymällä Kristuksen vanhurskaus ja ottamalla se vastaan uskomalla. Bibliallaselvennä on perusteltu tätä Jaakobin yllättävää näkemystä vastaan, sillä siinä ei puhuta teoilla vanhurskaaksi tulemisesta, vaan siitä, että ihminen tulee myös tekojensa avulla vanhurskaaksi tunnetuksi. Sen sijaan vanha kirkkoraamattu puhuu vanhurskaaksi tulemisesta uskon lisäksi tekojen kautta kuten alkutekstikin.

Toinen tapa, jolla kirkkoisät ovat yhdistäneet nämä kaksi näkemystä, on sellainen, jonka mukaan todellinen pelastava usko antaa ihmiselle rakkauden, joka näkyy myös hyvinä tekoina elämässä. Tämä on vastakohta uskolle, joka on ainoastaan joidenkin uskomusten hyväksymistä järjen varassa. Tämä sopii yhteen Apostolien teoissa kuvatun Paavalin opetuksen kanssa: "[...] minä olen julistanut, että kaikkien tulee katua syntejään, kääntyä Jumalan puoleen ja tehdä tekoja, joissa heidän parannuksensa näkyy" [8]. Jotkut katsovat, että tämän mukaan Paavali oli yhtä mieltä Jaakobin kanssa siitä, että hyvät teot seuraavat todellisesta ja elävästä uskosta.

Näin Jaakobia voidaan pitää enemmän didaktisena (opettavana) kuin kerygmaattisena (saarnaavana). Hän ei pyri esittämään evankeliumin ydintä, vaan siitä seuraavan eettisen järjestelmän, myöntävillä ja kieltävillä esimerkeillä. Tämä dualistinen paradigma (kaksi tietä, valo ja pimeys, oikea ja väärä, jne.) esiintyy myös Jeesuksen opetuksissa, Qumranista löydetyissä dokumenteissa sekä Didakheen ensimmäisessä osassa. Yleisön voisaan päätellä olevan varhaisia juutalaiskristittyjä ennen vuotta 70. Seurakunnan kokoontumispaikkana on edelleen synagoga.

Jotkut kirjeen myöhäistä ajoitusta ensimmäisen vuosisadan lopusta 300-luvun alkuun kannattavat tutkijat ajattelevat ristiriitojen Jaakobin kirjeen ja Paavalin opstusten välissä on vain näennäisiä. Heidän mukaansa kirje on Jaakobin nimissä kirjoitettu pseudepigrafinen vastaus toisen vuosisadan vääristyneelle paavalilaisuudelle, jonka kannattajat opettivat kaiken olevan kristitylle sallittua ilman itsehillintää ja sitoutumista kristilliseen elämään arjessa.[9]

Jaakobin kirje on myös ensisijainen Raamatun teksti, mitä tulee sairaiden voiteluun, jota kutsutaan joskus myös harhaanjohtavasti "viimeiseksi voiteluksi". Jaakob kirjoittaa: "Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi." (5:14,15)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Review of Every Book in the Bible Bible Overview. Daily Bible Online. Viitattu 12.12.2016.
  2. Outi Leppä: Pseudepigrafia antiikin maailmassa Eksegetiikan menetelmien oppimisympäristö. Helsingin yliopisto. Viitattu 7.3.2018.
  3. Johnson, Luke Thimothy: The Letter of James. A New Translation with Introduction and Commentary. – The Anchor Bible., s. 95–97. New York: Dubledag, 1995.
  4. Johnson, Luke Thimothy: The Letter of James. A New Translation with Introduction and Commentary. – The Anchor Bible., s. 92. New York: Dubledag, 1995.
  5. Kirkkohistoria, 3.25; 2.23lähde tarkemmin?
  6. Aejmelaeus, Lars: Kristinuskon synty. Johdatus Uuden testamentin taustaan ja sanomaan., s. 333–334. Helsinki: Kirjapaja, 2007.
  7. Marcus, Joel: The Evil Inclination in the Epistle of James. – Catholic Biblical Quarterly 44 no 4, s. 621. Catholic Church, 1982.
  8. Ap.t. 26:20.
  9. Johnson, Luke Thimothy: The Letter of James. A New Translation with Introduction and Commentary. – The Anchor Bible, s. 110. New York: Dubledag, 1995.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Peltola, Olavi: ”Jaakobin kirje”, Löytöretki Uuteen testamenttiin. Kauniainen: Perussanoma, 1992. ISBN 951-888-362-9. Teoksen verkkoversio.
  • Thurén, Jukka & Thurén, Lauri: Katoliset kirjeet : Jaakobin kirje, Ensimmäinen Pietarin kirje, Toinen Pietarin kirje, Ensimmäinen Johanneksen kirje, Toinen ja kolmas Johanneksen kirje, Juudaksen kirje. Aurinko, 2007. ISBN 978-951-618-842-6.
  • Adamson, James B.: The Epistle of James. New international commentary on the New Testament 20. Wm. B. Eerdmans Publishing, 1976. ISBN 080282515X. (englanniksi)
  • Davids, Peter H.: The Epistle of James. The New International Greek Testament Commentary. Eerdmans Publishing Company, 1982. ISBN 0802823882. (englanniksi)
  • Laws, Eric & Laws, Sophie: Epistle of James. Black's New Testament Commentaries 20. NT in Context Commentaries Series. A & C Black, 2001. ISBN 0713620412. (englanniksi)
  • Phillips, John: Exploring the Epistle of James: An Expository Commentary. The John Phillips Commentary Series 15. Kregel Academic, 2003. ISBN 0825433959. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raamattu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko.
  • Jaakobin kirje. Suomenkieliset käännökset (1992, 1938 ja 1776), useita muita käännöksiä sekä kreikankielinen alkuteksti (mm. Westcott-Hort -laitos). Uskonkirjat.net.
  • Jaakobin kirje (1938, 1776 ja 1642). Finbible – suomalaisia raamatunkäännöksiä.

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Camerlynck, Achille: Epistle of St. James Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
  • Hujanen, Pasi: Jaakobin kirje. SLEY:n raamattuluennot.
  • Kirby, Peter (toim.): Epistle of James. Early Christian Writings. (englanniksi)