Didakhe
| Didakhe Kahdentoista apostolin opetus |
|
|---|---|
| Διδαχὴ τῶν δώδεκα ἀποστόλων | |
 Didakhen sivu käsikirjoituksesta Codex Hierosolymitanus vuodelta 1056. |
|
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | tuntematon |
| Kieli | muinaiskreikka (koinee) |
| Genre | teologia, kirkkojärjestys |
| Julkaistu | 1. vuosisadan jaa. loppupuoli |
| Suomennos | |
| Suomentaja | Anne-Marit Enroth-Voitila |
| Kustantaja | Suomalainen teologinen kirjallisuusseura |
| Julkaistu | 2020 |
| ISBN | 978-952-7272-03-9 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Didakhe (m.kreik. Διδαχή, Didakhē, lat. Didache; ”Opetus”) eli Kahdentoista apostolin opetus (m.kreik. Διδαχὴ τῶν δώδεκα ἀποστόλων, Didakhē tōn dōdeka apostolōn, lat. Doctrina duodecim apostolorum; myös Apostolien opetus) on nimitys varhaiskristilliselle tutkielmalle, joka sisältää ohjeita kristillisille yhteisöille. Se on kirjoitettu arviolta ensimmäisen vuosisadan lopulla.[1][2]
Didakhe on varhaisin tunnettu kirkkojärjestys.[3] Se koostuu kolmesta pääosasta, jotka käsittelevät kristillisiä oppeja, toimituksia, kuten kastetta ja ehtoollista, sekä kirkon organisaatiota. Jotkut kirkkoisät lukivat kirjoituksen Uuden testamentin kirjojen kaanoniin,[4] kun taas jotkut hylkäsivät sen alkuperältään epäselvänä.[5] Nykyisin Didakhe luetaan apostolisten isien kirjoituksiin.
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Didakhen kirjoittajaa ei tunneta. Se sijoitettiin aiemmin usein 100-luvulle, mutta nykyisin katsotaan yleisimmin, että se on kirjoitettu jo ensimmäisen vuosisadan lopulla. Teos on koottu eri lähteistä, ja sen arvellaan syntyneen Syyriassa. Kirjoittaja on selvästi tietoinen siitä kristillisestä opista, joka tulee ilmi Uuden testamentin evankeliumeista. Lyhyttä nimeä Didakhe käytetään teoksesta tutkimuksessa, mutta käsikirjoituksessa esiintyy sen pidempi nimi.[1][3]
Varhaiset viittaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Klemens Aleksandrialainen vaikuttaa lukeneen Didakhen osaksi Uutta testamenttia, sillä hän lainaa sitä samanlaisen arvovallan omaavana.[3] Eusebios Kesarealainen mainitsee Didakhen noin vuonna 324 nimellä Apostolien opetus kanonisina tunnustettujen kirjojen jälkeen kaanoniin kuulumattomien teosten joukossa yhdessä Paavalin tekojen, Hermaan Paimenen, Pietarin ilmestyksen, Barnabaan kirjeen ja Johanneksen ilmestyksen ohella.[6]
Athanasios Aleksandrialainen (367) ja Rufinus (n. 380) lukivat Didakhen apokryfeihin. Rufinus mainitsee kirjoitukselle mielenkiintoisen toisen nimen Judicium Petri, ”Pietarin tuomio”. Patriarkka Nikeforos (n. 810) sekä Pseudo-Anastasios ja Pseudo-Athanasios hylkäsivät Didakhen, Johannes Damaskolainen ja Etiopian ortodoksinen kirkko taas ovat hyväksyneet sen. Pseudo-Cyprianus siteerasi sitä nimeltä teoksessaan Adversus aleatores. Lähdettä mainitsemattomat lainaukset ovat hyvin yleisiä, joskin epävarmempia.
Didakhen osa ”Kahden tien” opista muistuttaa tekstiltään hyvin paljon Barnabaan kirjettä (luvut 18–20), joskus sanasta sanaan, joskus muutettuna. Nykyisin katsotaan, että tältä osin teoksilla on ollut yhteinen, todennäköisesti juutalainen lähde.[2][3] Barnabaan kirjeen jae 4:9 on joko johdettu Didakhen jakeista 16:2–3 tai päinvastoin.
Myös Hermaan Paimen vaikuttaa heijastelevan Didakhen vaikutusta. Irenaeus, Klemens I ja Origenes vaikuttavat hyödyntävän Didakhea, samoin Optatus ja Gesta apud Zenophilum. Didascalia apostolorum perustuu Didakheen, Apostolinen kirkkojärjestys (Canones apostolorum) on käyttänyt siitä osaa, ja Apostolien säädökset (Constitutiones apostolorum) sisältää puolestaan Didascalian. Kirjoituksesta on kaikuja myös Justinus Marttyyrin, Tatianoksen, Theofilos Antiokialaisen, Cyprianuksen ja Lactantiuksen kirjoituksissa.
Löytäminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Didakhesta tunnettiin pitkään vain sen joidenkin osien latinan-, koptin- ja etiopiankielisiä käännöksiä. Teoksen kreikankielisen tekstin uskottiin kadonneen. Sen löysi uudelleen vuonna 1873 Nikomedeian metropoliitta Filotheos Bryennios (Filótheos Vryénnios) kreikankielisestä Codex Hierosolymitanuksesta vuodelta 1056. Se oli peräisin Konstantinopolista Jerusalemin patriarkan alaisesta kirjastosta. Vryénnios oli aiemmin julkaissut samasta koodeksista Ensimmäisen Klemensin kirjeen koko tekstin vuonna 1875. Didakhen hän julkaisi vuonna 1883.[1][2][3]
Pian Vryénnioksen julkaistua teoksen tutkija Otto von Gebhardt tunnisti, että Melkin luostarissa Itävallassa säilytetty latinankielinen käsikirjoitus sisälsi käännöksen Didakhen ensimmäisestä osasta. Nykyisin tutkijat katsovat tämän olevan itsenäinen todistus ”Kahden tien” opille. Tohtori J. Schlecht löysi vuonna 1900 toisen latinankielisen käännöksen luvuista 1–5 otsikolla De doctrina apostolorum, ”Apostolien opetus”. Vryénnioksen löydön jälkeen on löydetty myös koptin- ja etiopiankieliset käännökset kirjoituksesta.
Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Didakhen alaotsikkona on ”Herran opetus pakanoille kahdentoista apostolin välittämänä” (Διδαχὴ κυρίου διὰ τῶν δώδεκα ἀποστόλων τοῖς ἔθνεσιν, Didakhē kyriū dia tōn dōdeka apostolōn tois ethnesin). Kirjoitus koostuu kuudestatoista luvusta. Sen sisältö voidaan jakaa neljään osaan, jotka myöhempi toimittaja on tutkijoiden mukaan koonnut useista lähteistä. Ensimmäinen osa on ”Kaksi tietä”, elämän tie ja kuoleman tie (luvut 1–6); toinen osa käsittelee rituaaleja: kastetta, paastoa ja ehtoollista (luvut 7–10); kolmas osa puhuu pappeudesta ja siitä, kuinka tulee menetellä kuljeskelevien profeettojen kanssa (luvut 11–15); ja viimeinen osa (luku 16) on lyhyt apokalypsi eli ilmestys.
Luvuittain teoksen sisältö on:
- Kaksi tietä (luku 1)
- Elämän tien ensimmäinen käsky (1)
- Elämän tien toinen käsky (2)
- Käskyjä ja kieltoja (3–4)
- Kuoleman tie (5)
- Oikea valinta (6)
- Ohjeita ruokaan, kasteeseen, paastoon, rukoukseen ja ehtoolliseen (6–10)
- Ohjeita opettajille, apostoleille ja profeetoille (11–13)
- Ohjeita seurakuntaelämään (14–15)
- Lopunajat (16)
Kaksi tietä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ensimmäinen osa (luvut 1–6) alkaa: ”On kaksi tietä. Toinen on elämän tie ja toinen on kuoleman tie. Ne eroavat paljon toisistaan.”[7] Monet tutkijat pitävät sen lähteenä samannimistä juutalaista tutkielmaa, johon on tehty huomattavia muutoksia.
Osa lainaa Vanhaa testamenttia usein. Lainaukset ovat yhteneviä evankeliumeissa olevien kanssa ja niissä on teologisia yhtäläisyyksiä, mutta Jeesusta ei mainita koskaan nimeltä. Elämän tielle annetaan ohjeeksi suuri käsky ”rakasta Jumalaa, joka on sinut luonut, ja toiseksi lähimmäistäsi kuten itseäsi”, sekä kultainen sääntö negatiivisessa muodossa: ”Älä tee toiselle mitään sellaista, mitä et haluaisi itsellesi tehtävän”.[7] Tämän jälkeen seuraa lyhyitä katkelmia vuorisaarnasta. Luku 3 pyrkii selittämään, kuinka yksi pahe johtaa toiseen: vihasta seuraa murha, himosta huoruus, ja niin edelleen.
Rituaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toinen osa (luvut 7–10) alkaa kastetta koskevilla ohjeilla. Kaste on toimitettava ”Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen” virtaavassa vedessä, mieluiten upottamalla. Jos virtaavaa vettä ei ole käytettävissä, tulee kastaa muuhun veteen, ja jos ei ole saatavilla kylmää vettä, voidaan kastaa myös lämpimään veteen. Jos vesi ei riitä upotuskasteeseen, sitä voidaan valella kolme kertaa päähän. Kasteen ottavan ja kastajan sekä mahdollisuuksien mukaan kaikkien tilaisuuteen osallistuvien tulee paastota päivä tai kaksi ennen kastetta.
Paastoa ei sopinut pitää maanantaisin ja torstaisin ”ulkokultaisten” kanssa. Sen sijaan sopivia paastopäiviä olivat keskiviikko ja perjantai (luku 8). Kristittyjen ei tullut rukoilla "ulkokultaisten" kanssa, vaan lukea Isä meidän -rukous kolme kertaa päivässä. Kirjoituksen antamassa Isä meidän -rukouksen versiossa on joitakin eroja Matteuksen evankeliumissa olevaan rukoukseen verrattuna. Ehtoollisen viettoon liittyen kirjoitus antaa opetuksen kiitosrukouksesta ehtoollisen jälkeen.
Virat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Didakhessa kirkon virkahierarkia ei ole vielä kovin pitkälle kehittynyt.[3] Teos on omalaatuinen varhaiskristillisten kirjoitusten joukossa siinä, että se painottaa kiertelevää pappeutta, jossa yhdistyvät apostolin- ja profeetanvirat. Tällaiset papit voivat myös jakaa ehtoollista.[3] Vaikka kirjoitus puhuu myös paikallisista piispan- ja diakoninviroista, niitä kuvataan laajemmin muissa teksteissä, kuten Ignatioksen ja Klemens Roomalaisen kirjoituksissa. Vaikuttaa siltä, että Didakhen kirjoitusaikaan pappien ja diakonien virat ovat olleet vasta muotoutumassa.[3]
Kirjoitus varoittaa kiertelevien pappien moraalista: jos he opettavat yllä mainittuja oppeja ja niin, että ”oikeudenmukaisuus ja Herran tuntemus lisääntyy”, heidät tulee ottaa vastaan kuin Herra itse. Mutta vaikka jokainen apostoli otetaan vastaan Herrana, hän voi viipyä vain päivän tai kaksi; jos hän viipyy kolme päivää, hän on huijari tai väärä profeetta. Samoin lähtiessään hän saa ottaa mukaansa vain leipää; jos hän pyytää rahaa, hän on väärä profeetta.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Enroth-Voitila, Anne-Marit: ”Didakhe – Kahdentoista apostolin opetus”. Teoksessa Apostoliset isät 2020, s. 126.
- ↑ a b c Koskenniemi, Heikki: ”Apostolien opetus”. Teoksessa Apostoliset isät 1989, s. 142–145.
- ↑ a b c d e f g h Cross, Frank Leslie & Livingstone, Elizabeth A.: The Oxford Dictionary of the Christian Church, s. 482. Oxford University Press, 2005. ISBN 0192802909. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Athanasios: Juhlakirje 39 vuonna 367; Apostolien säädökset (Constitutiones Apostolorum), kaanon 85 (hyväksytty Trullon ortodoksisessa synodissa vuonna 692); Rufinus: Kommentaari apostoliseen uskontunnustukseen 37 (noin vuonna 380); Johannes Damaskolainen: Ortodoksisen uskon tarkka esitys 4.17; ja Etiopian ortodoksisen kirkon 81:n kirjan kaanon.
- ↑ 60:n kirjan kaanon; Nikeforos I: Stikhometria.
- ↑ Eusebios Kesarealainen: Kirkkohistoria III.25.
- ↑ a b Didakhe, suomennos 2020 s. 126, Anne-Marit Enroth-Voitila.
Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Apostolien opetus. Teoksessa Apostoliset isät. Suomentanut Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu painos (1. painos 1975). Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1.
- Didakhe – Kahdentoista apostolin opetus. Suomentanut Anne-Marit Enroth-Voitila. Teoksessa Apostoliset isät. Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia. Toimittaneet Niko Huttunen, Joona Salminen ja Ulla Tervahauta. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 290. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2020. ISBN 978-952-7272-03-9.
Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- La Didache. Instructions des Apôtres. Toim. J.-P. Audet. Paris: Gabalda, 1958.
- Didache. Teoksessa The Apostolic Fathers, Volume I. I Clement. II Clement. Ignatius. Polycarp. Didache. Edited and translated by Bart D. Ehrman. Loeb Classical Library 24. Cambridge, MA: Harvard University Press, 2003.
Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Draper, J. (toim.): The Didache in Modern Research. Leiden, New York and Cologne: Brill, 1996.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Διδαχὴ τῶν δώδεκα ἀποστόλων. Christian Classics Etheral Library. (kreikaksi)
- Didache. Käännös Roberts-Donaldson. Early Christian Writings. (englanniksi)
- Didache. Käännös J. B. Lightfoot. Early Christian Writings. (englanniksi)
- Didache. Käännös Charles H. Hoole. Early Christian Writings. (englanniksi)
- Didache. Käännös Kirsopp Lake, 1912. Early Christian Writings. (englanniksi)
- Didache. Käännös Cyril C. Richardson. Christian Classics Ethereal Library. (englanniksi)
- The Didache. New Advent. (englanniksi)
Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Chapman, John: Didache Catholic Encyclopedia. 1911. New York: Robert Appleton Company. (englanniksi)
- Kirby, Peter: Didache. Early Christian Writings. (englanniksi)
- Didache. Jewish Encyclopedia. (englanniksi)
- Didache. Early Christian Writings. (englanniksi)