Hermaan Paimen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hermaan Paimen
Ὁ Ποιμὴν τοῦ Ἑρμᾶ
Alkuperäisteos
Kirjailija Hermas
Kieli muinaiskreikka (koinee)
latina
Genre teologia, apokalypsi, allegoria
Julkaistu 100-luvun jaa. alkupuoli
Suomennos
Suomentaja Ulla Tervahauta, Susanna Asikainen, Raimo Hakola, Outi Lehtipuu ja Outi Kaltio
Kustantaja Suomalainen teologinen kirjallisuusseura
Julkaistu 2020
ISBN 978-952-7272-03-9
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Hermaan Paimen (joskus vain Paimen; m.kreik. Ὁ Ποιμὴν τοῦ Ἑρμᾶ, Ho Poimēn tū Hermā, lat. Pastor Hermae) on toisen vuosisadan alkupuolelta peräisin oleva kristillinen kirjoitus, joka on laitettu Hermaan nimiin. Se on uskonnollinen apokalypsi ja allegoria, joka koostuu näyistä, käskyistä ja vertauksista. Monet kristityt pitävät Paimenta hyvin arvokkaana ja eräät varhaiset kirkkoisät lukivat sen Uuden testamentin kirjojen kaanoniin. Kirjalla ei kuitenkaan koskaan ole ollut virallista asemaa kaanonissa. Nykyisin Paimen luetaan apostolisten isien kirjoituksiin ja Uuden testamentin apokryfisiin kirjoituksiin.[1][2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimen kirjoitettiin alun perin Roomassa kreikan kielellä. Siitä tehtiin latinankielinen käännös hyvin pian. Jotkut tutkijat ovat katsoneet tyylin perusteella, että käännöksen olisi tehnyt alkuperäinen kirjoittaja, mutta jotkut tutkijat kiistävät tämän. Vain latinankielinen versio on säilynyt nykyaikaan kokonaisuudessaan, kun taas kreikankielisestä tekstistä on kadonnut noin viidesosa.

Paimenella oli suuri vaikutus toisen ja kolmannen vuosisadan kristillisyydessä. Irenaeus ja Tertullianus lukivat sen pyhien kirjoitusten joukkoon. Se oli mukana Uudessa testamentissa myös vuonna 1859 löytyneessä Codex Sinaiticuksessa, jonka kautta kirjoituksen kreikankielinen teksti tunnetaan. Se sisältyi myös Codex Claromontanuksen stikometriseen luetteloon Apostolien tekojen ja Paavalin tekojen välissä. Kirjoituksesta on säilynyt useita käsikirjoituskatkelmia, sekä käännöksiä latinaksi, etiopiaksi, koptiksi ja persiaksi.[1]

Kirjoittaja ja ajoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Hermas

Paimenen kirjoituspaikka ja -aika voidaan päätellä sen kielestä ja teologiasta. Viittaus paavi Klemens I:een antaa olettaa, että se on kirjoitettu vuosien 88 ja 97 välillä ainakin ensimmäisen kahden näyn osalta. Suurin osa tutkijoista katsoo kuitenkin, että kirjoitus on kirjoitettu lopulliseen muotoonsa toisen vuosisadan ensimmäisellä puoliskolla, perustuen tekstikritiikkiin, kirjoituksen teologiaan sekä siihen, että kirjoittaja on mitä ilmeisimmin tuntenut Johanneksen ilmestyksen ja muita Johanneksen nimiin laitettuja kirjoituksia.

Kolme antiikin aikaista todistusta, joista yksi esittää olevansa kirjoittajan omalta ajalta, sanovat Hermaan olleen paavi Pius I:n veli. Pius I:n toimi paavina aikaisintaan vuosina 140–155.[2] Todistukset ovat:

  • Muratorin kaanon, joka on varhaisin Uuden testamentin kirjojen kaanon, on kirjoitettu noin vuonna 170. Se esittää Hermaan olleen Pius I:n, Rooman piispan, veli: ”Mutta Hermas kirjoitti Paimenen melko viime aikoina, meidän aikanamme, Rooman kaupungissa, kun Rooman kaupungin kirkon valtaistuimelle oli asetettu piispa Pius, hänen veljensä. Ja sen tähden sitä itse asiassa tulee lukea, mutta ei sitä voi julkisesti lukea kirkossa muille ihmisille eikä profeettojen keskuudessa, joiden lukumäärä vakiintunut, tai aikojen lopun apostolien keskuudessa.”[3]
  • Catalogus Liberianus, paavien luettelo 300-luvun puolesta välistä, esittää vuodelta 235 peräisin olevassa osassa: ”Hänen [Piuksen] piispankaudellaan hänen veljensä Hermas kirjoitti kirjan johon on sisällytetty ohjeet, jotka enkeli toimitti hänelle, tullen hänen luokseen Paimenen hahmossa”.
  • Markionia vastaan suunnattu runo, jonka on kirjoittanut Pseudo-Tertullianus, Tertullianukselta paitsi nimen myös henkilöllisyyden ottanut kirjoittaja, 200- tai 300-luvulta sanoo: ”Sitten, hänen jälkeensä, Pius, jonka veli lihan mukaan oli Hermas, enkelipaimen, koska hän puhui hänelle annettuja sanoja.”

Paimenen varhaisen ajoituksen tueksi on esitetty, että Hermas saattoi olla Piuksen vanhempi veli ja että Pius oli todennäköisesti jo vanha mies vuonna 140. Näin on mahdollista, että Hermas on voinut olla yli 30-vuotias kun Klemens kuoli ja hän sai ensimmäisen ja toisen näkynsä.

Teoksen paikka kristillisessä kirjallisuudessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muratorin kaanonin mukaan Paimenta ei tullut lukea julkisesti kirkossa, koska apostolien ja apostolisten kirjoitusten lukumäärä oli jo täynnä, eikä Hermasta luettu apostoliksi. Varhaiskristillisyyttä myös jakoivat useat oppiriidat. Yksi niistä liittyi montanolaisuuteen, joka perustui toistuviin ekstaattisiin helluntaimaisiin kokemuksiin ja ilmestyksiin, joita Paimeneen kirjatut näyt ovat saattaneet inspiroida. Tämä voi olla yksi syy siihen, miksi Paimenen kaltaista kirjallisuutta ei haluttu rohkaista enempää.

Tertullianuksen ja Klemens Aleksandrialaisen huomautukset viittaavat myös siihen, etteivät kaikki suhtautuneet Paimeneen myönteisesti ja että kirjan asemasta on kiistelty. Tertullianus antaa ymmärtää, että paavi Calixtus I oli lainannut kirjaa autoritatiivisena, mutta ei selvästikään yhtenä Raamatun kirjoista, koska hän vastaa: ”Hyväksyisin argumenttisi, jos Paimenen kirjoitus olisi ansainnut tulla luetuksi jumalallisiin kirjoituksiin, ja jos jokainen kirkolliskokous, jopa omien kirkkojesi, ei olisi lukenut sitä apokryfiseksi ja vääräksi”. Hän sanoo myös, että Barnabaan kirje on ”paremmin vastaanotettu kirkoissa kuin apokryfinen Paimen”.[4] Klemens Aleksandrialainen puolestaan lainaa kirjoitusta usein ja se vaikuttaa olevan hänen mielestään paitsi suureksi hyödyksi myös jumalallisesti inspiroitu. Hän kuitenkin toistuvasti pyytelee anteeksi sitä lainatessaan sillä perusteella että ”monet ihmiset hyljeksivät sitä”.

Cyprianus ei viittaa teokseen, mikä saattaa tarkoittaa, että kirjoitus oli poistunut käytöstä Afrikassa kolmannen vuosisadan alkupuolelle tultaessa. Jonkin verran myöhemmin Pseudo-Cyprianus kuitenkin lainaa Paimenta kirjoituksessa Adversus aleatores sanoen sen olevan ”scriptura divina”, ”jumalallisia kirjoituksia”. Hieronymuksen päivinä kirjoitus oli latinankielisessä maailmassa lähes tuntematon. Erityisesti se poistui kuitenkin käytöstä kreikankielisessä maailmassa, ja tämän vuoksi Paimenesta tunnetaan vain muutamia kreikankielisiä käsikirjoituksia. Lännessä se kuitenkin säilyi ja sitä kopioitiin edelleen läpi keskiajan.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimen koostuu 114 luvusta. Se alkaa viidellä Hermaalle, entiselle orjalle, annetulla näyllä (luvut 1–25). Näitä seuraa kaksitoista käskyä (26–49) ja kymmenen vertausta (50–114). Teoksen keskeisiä teemoja ovat katumus ja syntien anteeksisaaminen sekä kehotukset hyveelliseen elämään ja itsehillintään. Kirjoittajalla vaikuttaa olevan vilpitön hätä sekä omasta sielustaan että koko seurakunnan tilasta kirjoitusaikaan.[2] Lukuun ottamatta muutamia ankaria aiheita Paimen on kuitenkin kirjoitettu hyvin optimistiseen ja toiveikkaaseen sävyyn, kuten suurin osa varhaiskristillisistä kirjoituksista.

Yhteenveto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teoksen sisältö luvuittain on:

Näyt

  • I näky: Hermaalle ilmestyy naishahmoinen Kirkko, joka kehottaa häntä ja hänen perhettään parannukseen synneistä (luvut 1–4).
  • II näky: Nainen antaa Hermaalle jäljennettäväksi pienen kirjan, joka sisältää kehotuksen parannukseen (5–8).
  • III näky: Hermas näkee, kun tornia rakennetaan (9–10). Erilaisten kivien merkitys: kivet, jotka käytettiin rakennukseen (12–13), ja kivet, jotka eivät kelpaa (13–15). Seitsemän naista kannattelee tornia (16). Ensimmäinen (19), toinen (20) ja kolmas näky selitetään (21).
  • IV näky: Hirmuinen peto (22). Pedon ja sen värien merkitys (23–24).
  • V näky: Paimen saapuu (25).

Käskyt

  • I käsky: Usko Jumalaan ja pelkää häntä (26)
  • II käsky: Ole yksinkertainen ja vilpitön (27)
  • III käsky: Rakasta totuutta (28)
  • IV käsky: Noudata puhtautta avioliitossa (29–32)
  • V käsky: Ole kärsivällinen ja hillitse itsesi (33–34)
  • VI käsky: Luota oikeamielisyyteen; vanhurskaus ja vääryys (35–36)
  • VII käsky: Pelkää Herraa, mutta älä pelkää Paholaista (37)
  • VIII käsky: Hillitse itsesi, tee hyvää ja vältä pahaa (38)
  • IX käsky: Älä epäröi (39)
  • X käsky: Älä murehdi (40–42)
  • XI käsky: Usko Jumalalta tulevaan henkeen; väärät profeetat (43)
  • XII käsky: Vältä pahaa himoa, anna sydämesi täyttyä kaikesta hyvästä (44–46)

Vertaukset

  • I vertaus: Kaksi kaupunkia: kristityn asema muukalaisena maailmassa (50)
  • II vertaus: Jalava ja viiniköynnös: rikas ja köyhä (51)
  • III vertaus: Puut talvella: kristityt tässä maailmanajassa (52)
  • IV vertaus: Puut kesällä: kristittyjen hedelmät tulevat näkyviin tulevassa maailmanajassa (53)
  • V vertaus: Hyödytön ja oikea paasto; viinitarha, joka uskottiin hyvän orjan hoitoon (54–60)
  • VI vertaus: Kaksi erilaista paimenta; hekuman enkeli ja kääntymyksen enkeli (61–65)
  • VII vertaus: Rangaistuksen enkeli (66)
  • VIII vertaus: Valkosalava, josta otetaan oksia: kirkko ja sen jäsenet (67–77)
  • IX vertaus: III näyn torninrakennus uudessa muodossa (78–108)
  • X vertaus: Hermas saa kehotuksen pysyä käskyissä ja julistaa kääntymystä (109–114)

Tiivistelmä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirja alkaa yhtäkkiä ensimmäisessä persoonassa: ”Minut oli kasvatettu orjaksi, ja kasvattajani myi minut eräälle Rhodalle Roomaan. Vuosia myöhemmin kohtasin Rhodan uudelleen ja aloin rakastaa häntä kuin omaa sisarta”.[5] Matkallaan Cumaeen Hermas sai näyn Rhodasta, joka oli oletetusti kuollut. Rhoda kertoi hänelle olevansa ikään kuin hänen syyttäjänsä taivaassa, koska naimisissa oleva Hermas oli ajatellut hänestä siveettömästi kerran, vaikkakin vain lyhyen aikaa. Hermaan tuli rukoilla anteeksiantamusta itselleen ja perhekunnalleen. Häntä lohduttaa näky Kirkosta iäkkään naisen hahmossa, heikkona ja avuttomana uskollisten synneistä. Kirkko kehottaa häntä katumaan ja korjaamaan lastensa synnit. Myöhemmin hän näkee naisen nuortuneen katumuksen kautta, mutta olevan silti ryppyinen ja valkeahiuksinen; seuraavan kerran hän näkee tämän melko nuorena mutta edelleen valkeahiuksisena; ja lopulta ihanana kuin morsian.

Tämä allegorinen kieli jatkuu koko teoksen läpi. Toisessa näyssä nainen antaa Hermaalle kirjan, jonka hän jälkeenpäin ottaa takaisin lisätäkseen siihen jotakin. Kirja sisältää kehotuksen parannuksen tekemiseen, ja Hermaan tulee jäljentää se. Kolmannessa näyssä suuri joukko väkeä rakentaa tornia, joka merkitsee näyssä Kirkkoa. Kirkon rakentamiseen käytetään erilaisia kiviä, osa kivistä hylätään ja heitetään pois, osa hyväksytään käytettäväksi kirkon rakentamiseen. Neljäs näky vertautuu Johanneksen ilmestykseen. Siinä on peto tulevan vainon merkkinä, ja morsiameksi kaunistettu neito, joka kuvaa Kirkkoa. Viidennessä näyssä Hermaalle ilmestyy Paimen, joka on kääntymyksen enkeli ja jolta koko kirja on saanut nimensä. Näky esitetään tapahtuvaksi kaksikymmentä päivää neljännen näyn jälkeen. Enkeli sanoo antavansa Hermaalle joukon käskyjä ja vertauksia.

Enkeli antaa Hermaalle joukon ohjeita (mandata, entolai), jotka esittävät kristillisen etiikan kehittymisen mielenkiintoisesti. Käskyt koskevat muun muassa uskoa, vilpittömyyttä, viattomuutta, rakkautta, puhtautta, kärsivällisyyttä ja vanhurskautta. Eräs käskyistä määrää aviomiehen ottamaan haureutta tehneen vaimon takaisin, jos tämä katuu. Yhdestoista käsky käsittelee vääriä profeettoja, jotka haluavat ottaa seurakunnissa ensimmäisen paikan seurakunnanvanhimpien joukossa. Jotkut ovat nähneet tässä viittauksen Markioniin, joka tuli Roomaan noin vuonna 140 ja halusi päästä pappien joukkoon, mahdollisesti jopa Rooman piispaksi.

Käskyjen jälkeen seuraa kymmenen vertausta (parabolai), jotka on nekin esitetty näyn muodossa ja jotka enkeli selittää. Näistä pisin, yhdeksäs, esittää kolmannen näyn torninrakennuksen yksityiskohtaisemmin ja selitettynä. Torni on Kirkko ja sen rakentamiseen käytetyt kivet ovat uskolliset. Kolmannessa näyssä oli kuitenkin näyttänyt siltä, että vain pyhät ovat osa Kirkkoa; yhdeksännessä vertauksessa käy sen sijaan selvästi ilmi, että kaikki kastetut ovat mukana, vaikka heidät voidaankin heittää ulos törkeiden syntien vuoksi ja ottaa takaisin vain katumuksen jälkeen.

Huomioita[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paimenen suomentanut Heikki Koskenniemi arvioi, että kirjoitus on uskonopilliselta kannalta sekava ja myös poikkeaa joissakin olennaisissa kohdissa terveestä kristillisestä opista. Se on kuitenkin arvokas, koska se tarjoaa omanlaisensa ainutlaatuisen näkymän varhaiseen kristilliseen kirkkoon.[2]

Kirjoitus tekee useita epäsuoria lainauksia Vanhasta testamentista. Henry Barclay Sweten mukaan Hermas ei koskaan lainaa Septuagintaa, mutta käyttää Theodotionin tekemää Danielin kirjan käännöstä. Kirjoittaja on ollut tietoinen yhdestä tai useammasta synoptisesta evankeliumista, ja koska hän hyödyntää myös Johanneksen evankeliumia, hän todennäköisesti tunsi kaikki neljä. Hän vaikuttaa hyödyntävän myös Efesolaiskirjettä ja muita Uuden testamentin kirjeitä, mukaan lukien mahdollisesti Ensimmäinen Pietarin kirje ja Heprealaiskirje. Eniten kirjoittaja hyödyntää kuitenkin Jaakobin kirjettä ja Johanneksen ilmestystä.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Tervahauta, Ulla et al.: ”Hermaan Paimen”. Teoksessa Apostoliset isät 2020, s. 161–162.
  2. a b c d Koskenniemi, Heikki: ”Hermaan Paimen”. Teoksessa Apostoliset isät 1989, s. 217–221.
  3. Muratorin kaanon Internet Archive.
  4. Tertullianus: De pudicitia 10 ja 20.
  5. Hermaan Paimen 1.1, suomennos 2020, s. 162.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hermaan Paimen. Teoksessa Apostoliset isät. Suomentanut Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu painos (1. painos 1975). Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1.
  • Hermaan Paimen. Suomentaneet Ulla Tervahauta, Susanna Asikainen, Raimo Hakola, Outi Lehtipuu ja Outi Kaltio. Teoksessa Apostoliset isät. Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia. Toimittaneet Niko Huttunen, Joona Salminen ja Ulla Tervahauta. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 290. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2020. ISBN 978-952-7272-03-9.

Muita käännöksiä ja tekstilaitoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The Shepherd of Hermas. Teoksessa The Apostolic Fathers, Volume II. The Apostolic Fathers, Volume II: Epistle of Barnabas. Papias and Quadratus. Epistle to Diognetus. The Shepherd of Hermas. Edited and translated by Bart D. Ehrman. Loeb Classical Library 25. Cambridge, MA: Harvard University Press, 2003.

Muuta kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grundeken, Mark: Community Building in the Shepherd of Hermas: A Critical Study of Some Key Aspects. Vigiliae Christianae, Supplements. Brill, 2015. ISBN 9789004299634.
  • Reiling, J.: Hermas and Christian Prophecy: A Study of the Eleventh Mandate. Supplements to Novum Testamentum 37. Brill, 1973. ISBN 9789004037717.
  • Soyars, Jonathan E.: The Shepherd of Hermas and the Pauline Legacy. Novum Testamentum, Supplements. Brill, 2019. ISBN 9789004402584.
  • Taylor, C.: The Witness of Hermas to the Four Gospels. Uusintapainos. Wipf and Stock Publishers, 2008. ISBN 9781606082928.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Teksti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]