Jaakob (Jeesuksen veli)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jaakob.

Jaakob oli Raamatun Uuden testamentin mukaan Jeesuksen veli. Perimätiedon mukaan hän oli Jaakobin kirjeen kirjoittaja, Jerusalemin piispa tai patriarkka, ja ensimmäinen Luukkaan evankeliumissa mainituista seitsemästäkymmenestä [1]

Apostoli Paavali sanoo Jaakobia "seurakunnan tukipilariksi" yhdessä Simon Pietarin ja apostoli Johanneksen kanssa. Joskus häntä on pidetty samana henkilönä kuin Jaakob nuorempi, Jeesuksen opetuslapsi.

Henkilöhistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jerusalemin seurakunnan johtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 40 tienoilla Jaakob saapui Jerusalemiin. Hän kohosi sukulaisuutensa ansiosta nopeasti johtoon Pietarin jälkeen. Jaakob hallitsi Jerusalemin seurakuntaa juutalaisella järjestelmällä, vanhempien neuvostolla. Hän esiintyi mahtihahmona ja toimi vanhoillisena voimana ensimmäisen vuosisadan kristinuskossa.[2]

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakobin kerrotaan kärsineen marttyyrikuoleman vuonna 62. Häntä kivitettiin, ja surmanisku annettiin vanuttajan nuijalla. Siksi muun muassa Helsingin tuomiokirkon katolla olevassa apostolia esittävässä veistoksessa hahmolla on nuija kädessään.

Jaakobin luuarkku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2002 nykyisen Israelin alueelta löydettiin niin sanottu Jaakobin luuarkku, johon oli kaiverrettu kirjoitus Jaakob Joosefin poika Jeesuksen veli. Edelleen väitellään onko arkku väärennös vai ei.[3]

Pseudepigrafinen Jaakob-kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jaakobin nimiin on laitettu seuraavat toiselta vuosisadalta tai myöhemmin peräisin olevat pseudepigrafiset kirjoitukset:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Luuk. 10:1-10
  2. Michael Walsh: Kristinuskon syntyhistoria, s. 97. Weilin+Göös, 1988. ISBN 951-35-4256-4.
  3. Ancient burial box claimed to have earliest reference to Jesus The Guardian. Viitattu 25.7.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kristinuskoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.