Tämä on lupaava artikkeli.

Ero sivun ”Sauli Niinistö” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][arvioimaton versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
p Käyttäjän 109.240.186.253 (keskustelu) muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Savir tekemään versioon.
tekstiä
Rivi 35: Rivi 35:
'''Sauli Väinämö Niinistö''' (s. [[24. elokuuta]] [[1948]] [[Salo]]) on [[Suomi|Suomen tasavallan]] kahdestoista [[Suomen tasavallan presidentti|presidentti]]. Hänen toimikautensa alkoi 1. maaliskuuta 2012.
'''Sauli Väinämö Niinistö''' (s. [[24. elokuuta]] [[1948]] [[Salo]]) on [[Suomi|Suomen tasavallan]] kahdestoista [[Suomen tasavallan presidentti|presidentti]]. Hänen toimikautensa alkoi 1. maaliskuuta 2012.


[[Juristi]]na työskennellyt Niinistö toimi kansanedustajana vuosina 1987–2003 ja 2007–2011 ja [[Kansallinen Kokoomus|Kansallisen Kokoomuksen]] puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana [[Paavo Lipponen|Paavo Lipposen]] [[Lipposen I hallitus|ensimmäisessä]] ja [[Lipposen II hallitus|toisessa]] hallituksessa, ensin [[Suomen oikeusministeri|oikeusministerinä]] 1995–1996 ja myöhemmin [[valtiovarainministeri]]nä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään [[Suomen 1990-luvun alun lama|1990-luvun laman]] jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi [[Euroopan investointipankki|Euroopan investointipankin]] varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli [[eduskunnan puhemies]].
[[Juristi]]na työskennellyt Niinistö toimi kansanedustajana vuosina 1623 1823 ja 2007–2011 ja [[Kansallinen Kokoomus|Kansallisen Kokoomuksen]] puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana [[Paavo Lipponen|Paavo Lipposen]] [[Lipposen I hallitus|ensimmäisessä]] ja [[Lipposen II hallitus|toisessa]] hallituksessa, ensin [[Suomen oikeusministeri|oikeusministerinä]] 1995–1996 ja myöhemmin [[valtiovarainministeri]]nä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään [[Suomen 1990-luvun alun lama|1990-luvun laman]] jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi [[Euroopan investointipankki|Euroopan investointipankin]] varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli [[eduskunnan puhemies]].


Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana [[Suomen presidentinvaali 2006|vuoden 2006 presidentinvaalissa]] ja uudestaan [[Suomen presidentinvaali 2012|vuoden 2012 vaalissa]], jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella.
Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana [[Suomen presidentinvaali 2006|vuoden 2006 presidentinvaalissa]] ja uudestaan [[Suomen presidentinvaali 2012|vuoden 2012 vaalissa]], jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella.

Versio 8. joulukuuta 2014 kello 12.45

Sauli Niinistö
[[Tiedosto:|250px|Niinistö valtiovierailulla Latviassa vuonna 2013]]
Niinistö valtiovierailulla Latviassa vuonna 2013
Suomen tasavallan 12. presidentti [1]
1.3.2012–virassa
Edeltäjä Tarja Halonen
Eduskunnan puhemies
24.4.2007–19.4.2011
Edeltäjä Timo Kalli
Seuraaja Ben Zyskowicz
Pääministerin sijainen
Lipposen I hallitus
13.4.1995–15.4.1999
Lipposen II hallitus
15.4.1999–30.8.2001
Edeltäjä Pertti Salolainen
Seuraaja Ville Itälä
Suomen valtiovarainministeri
Lipposen I hallitus[2]
2.2.1996–14.4.1999
Lipposen II hallitus[3]
15.4.1999–16.4.2003
Edeltäjä Iiro Viinanen[2]
Seuraaja Antti Kalliomäki[4]
Suomen oikeusministeri
Lipposen I hallitus[2]
13.4.1995–1.2.1996
Edeltäjä Anneli Jäätteenmäki[5]
Seuraaja Kari Häkämies[2]
Kansanedustaja
21.3.1987–18.3.2003
21.3.2007–19.4.2011[6]
Ryhmä/puolue Kansallisen kokoomuksen eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Uudenmaan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt24. elokuuta 1948 (ikä 75)[6]
Salo[6]
Puoliso Marja-Leena Alanko (1974–1995†)
Jenni Haukio (2009–)[6]
Tiedot
Puolue Kansallinen Kokoomus[6]
Koulutus oikeustieteen kandidaatti (1974)
varatuomari (1977)[6]
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.niinisto.fi

Sauli Väinämö Niinistö (s. 24. elokuuta 1948 Salo) on Suomen tasavallan kahdestoista presidentti. Hänen toimikautensa alkoi 1. maaliskuuta 2012.

Juristina työskennellyt Niinistö toimi kansanedustajana vuosina 1623 1823 ja 2007–2011 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajana 1994–2001. Hän oli mukana Paavo Lipposen ensimmäisessä ja toisessa hallituksessa, ensin oikeusministerinä 1995–1996 ja myöhemmin valtiovarainministerinä 1996–2003. Jälkimmäisessä virassa Niinistö tunnettiin tiukasta talouskuristaan ja työstään 1990-luvun laman jälkeisten säästöjen ja leikkausten parissa. Ministeriuran jälkeen hän siirtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi vuosiksi 2003–2007. Vuosina 2007–2011 Niinistö oli eduskunnan puhemies.

Niinistö oli kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 2006 presidentinvaalissa ja uudestaan vuoden 2012 vaalissa, jossa hänet valittiin tasavallan presidentiksi toisella kierroksella.

Ura

Juristina

Niinistö valmistui Turun yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1974 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1977. Hän oli Turun hovioikeuden hovioikeudenviskaalina vuosina 1976–1987 ja nimitettynä hovioikeudenneuvokseksi vuonna 1994. Lisäksi hän piti omaa lakiasiaintoimistoaan Salossa 1978–1988.[6]

Kunnallispolitiikka

Niinistö aloitti poliittisen uransa asettumalla ehdolle vuoden 1976 kunnallisvaaleissa Salossa. Hänet valittiin Salon kaupunginvaltuustoon ja kaupunginhallitukseen. Kaupunginhallituksessa hän oli yhtäjaksoisesti vuoteen 1988 saakka, minkä jälkeen hän jatkoi kaupunginvaltuuston puheenjohtajana vuosina 1989–1992. Vuonna 1992 hän jäi pois kaupunginvaltuustosta.[6]

Eduskuntatyö

Niinistö nousi eduskuntaan kolmannella yrittämällään vuoden 1987 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanerva on kertonut epäilleensä tulokasta vahvasti ja pitäneensä häntä yhden kauden kansanedustajana. Niinistö kuitenkin vahvisti asemaansa kokoomuksen ryhmässä Holkerin hallituksen verouudistuksen yhteydessä ja teki yhteistyötä Kari Häkämiehen kanssa.[7] Vuoden 1991 vaaleissa Niinistö valittiin toiselle kaudelle. Hän toimi vuosina 1993–1995 perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.[6] Vuonna 1993 Niinistö valittiin Varsinais-Suomen Kokoomus ry:n puheenjohtajaksi. Seuraavana vuonna hänestä tuli kokoomuksen puheenjohtaja, jona hän jatkoi vuoteen 2001.[6]

Vuoden 1995 eduskuntavaaleissa Niinistö sai Turun läänin eteläisessä vaalipiirissä 18 946 ääntä, mikä oli vaalien suurin henkilökohtainen äänimäärä.[8] Hän nousi ensin Lipposen ensimmäisen hallituksen oikeusministeriksi mutta siirtyi seuraavana vuonna Iiro Viinasen tilalle valtiovarainministeriksi. Valtiovarainministerinä Niinistö joutui kantamaan vastuuta 1990-luvun lamasta ja sitä seuranneista säästöistä ja leikkauksista. Hän tuli tunnetuksi valtiontalouden ankarasta säästölinjasta.[9]

Eduskuntavaaleissa 1999 Niinistö asettui ehdokkaaksi Helsingin vaalipiirissä. Hän sai 30 450 ääntä ja hänestä tuli toistamiseen vaalien äänikuningas.[10] Niinistö toimi valtiovarainministerinä vuoteen 2003 asti, jolloin hän jäi pois eduskunnasta ja ryhtyi Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi.[7]

Niinistö palasi eduskuntaan vuoden 2007 eduskuntavaaleissa. Hän sai 60 563 ääntä,[11] eniten eduskuntavaalien historiassa. Hänet valittiin eduskunnan puhemieheksi vaalikaudelle 2007–2011.[6] Vuonna 2010 puhemiehen vaalissa Niinistö sai jatkokauden vain 89 äänellä. Useat kansanedustajat arvostelivat Niinistön tarkkaa kulukuria sekä sitä, ettei hän ollut puolustanut eduskuntaa julkisuudessa. Silloinen puolustusministeri Jyri Häkämies esitti jopa luopumista suljetusta lippuäänestyksestä.[12][13] Esimerkiksi Kimmo Kiljunen ja Sinikka Hurskainen arvostelivat Niinistöä siitä, miten kansanedustajien piti matkustaa toisessa luokassa ja yöpyä edullisissa hotelleissa. Heidän mielestään nämä käytännöt tekivät heidät naurunalaisiksi ulkomaalaisten kollegojen keskuudessa.[14] Huonon tuloksen vuoksi Niinistö harkitsi puhemiehen tehtävästä eroamista mutta päätti lopulta jatkaa kautensa loppuun.[15] Kansanedustajien arvosteluun hän vastasi, että vain ne, jotka näyttävät esimerkkiä omalla säästäväisyydellään, voi uskottavasti velvoittaa muita samaan.[16]

Muut luottamustoimet

Elokuussa 2009 Niinistö ilmoitti hakevansa Suomen Palloliiton uudeksi puheenjohtajaksi.[17] Hänet valittiin puheenjohtajaksi 8. marraskuuta 2009[18], mutta kolmivuotiskausi keskeytyi kun Niinistö valittiin presidentiksi.[19]

Niinistö toimi myös Euroopan Demokraattisen Unionin (EDU) puheenjohtajana 1998–2002. Hän oli avainasemassa EDU:a ja EPP:tä yhdistettäessä, ja hänet nimitettiin Euroopan kansanpuolueen (EPP) kunniapuheenjohtajaksi vuonna 2003.[20]

Vuosituhannen vaihteessa Niinistö oli mukana eri pankkineuvostoissa, kuten Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankin (EBRD) hallintoneuvoston jäsenenä 1999–2003 ja puheenjohtajana 1999–2000 sekä Kansainvälisen valuuttarahaston valuutta- ja rahoituskomitean (IMFC) jäsenenä 2000–2001.[20] IMFC:ssä Niinistö edusti Pohjoismaita ja Baltian aluetta.[21]

Presidenttiehdokkuudet

Vuoden 2006 presidentinvaali

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2006
Niinistön kannatus vuoden 2006 presidentinvaalien ensimmäisellä ja toisella kierroksella sinisellä.

Niinistöä pyydettiin ehdokkaaksi jo vuoden 2000 presidentinvaaleissa, mutta silloin hän kieltäytyi perhesyistä ja sanoi olevansa yksinhuoltaja ja ”puolivallaton leskimies”. Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi valittiin Riitta Uosukainen.[22] Maaliskuussa 2005 Niinistö suostui kuitenkin kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2006 presidentinvaaliin, ja virallisesti hänet nimitettiin presidenttiehdokkaaksi 12. marraskuuta 2005. Hänen vaaliteemansa oli provosoiva ”Työväen presidentti”, ja kampanjassa käytettiin myös iskulausetta ”Vastakkainasettelun aika on ohi”, millä tarkoitettiin työn ja pääoman sekä työntekijöiden ja työnantajien vastakkainasettelua.[23][24][25]

Ensimmäisellä kierroksella Niinistö sai kaikista äänistä 24,1 prosenttia ja pääsi 46,3 prosenttia saaneen Tarja Halosen haastajaksi toiselle kierrokselle. Vaaleissa kolmenneksi tullut keskustan Matti Vanhanen ilmoitti vaali-iltana tukevansa toisella kierroksella Sauli Niinistöä.[26] Myös RKP:n Henrik Lax, kristillisdemokraattien Bjarne Kallis ja valitsijayhdistyksen Arto Lahti ilmoittivat kannattavansa Niinistöä.[27]

Toisella kierroksella Niinistö sai 48,2 % äänistä ja Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Ennakkoäänistä Niinistö sai 46,1 %, mutta vaalipäivänä hän sai 1 100 ääntä enemmän kuin Halonen. Tappion jälkeen Niinistö ilmoitti palaavansa Euroopan investointipankkiin.[27]

Vuoden 2012 presidentinvaali

Pääartikkeli: Suomen presidentinvaali 2012

Niinistö ilmoitti 28. kesäkuuta 2011 pyrkivänsä kokoomuksen ehdokkaaksi vuoden 2012 presidentinvaaleissa.[28] Ehdokkuus vahvistettiin kokoomuksen ylimääräisessä puoluekokouksessa 22. lokakuuta 2011.[29] Ilta-Sanomien samana päivänä julkistaman mielipidetiedustelun mukaan Niinistöä oli kertonut voivansa äänestää 58 % vastaajista.[29] Niinistö sai ensimmäisellä kierroksella suurimman äänimäärän, 37 % äänistä. Toisella kierroksella hänen vastassaan oli Pekka Haavisto. Niinistö valittiin Suomen 12. presidentiksi 62,6 %:n kannatuksella, mikä oli suurin toisen kierroksen kannatus Suomen suoran kansanvaalin aikana.[30]

Iltalehti arvioi 2011 Niinistön valmistelleen ehdokkuuttaan suunnitelmallisesti jo vuosia ottamalla etäisyyttä puolueeseensa. Vielä vuonna 2009 Vaalit yleisödemokratiassa -tutkimus luki Sauli Niinistön silloisen eduskunnan kymmenen oikeistolaisimman kansanedustajan joukkoon. Iltalehden pääkirjoituksessa arvioidaan, että hänen vasemmalle suuntautuviin suunnitelmallisiin avauksiinsa kuuluvat niin Jyrki Kataisen linjasta poikkeavat talous- ja eurooppapoliittiset puheenvuorot kuin profiilin madaltaminen Nato-kysymyksessäkin. Aiemmin Niinistön julkista kuvaa ovat kuitenkin värittäneet tiukka valtiovarainministerin rooli sekä toimiminen yhtenä euroon liittymisen pääarkkitehtina.[31]

Presidenttinä

Presidentti Sauli Niinistö tarkastaa kunniankomppanian, takanaan muun muassa väistyvä presidentti Tarja Halonen sekä puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.
Presidentti Sauli Niinistö poistumassa Eduskunnasta valan vannomistilaisuuden jälkeen väistyvän presidentti Tarja Halosen kanssa. Takana on puolustusvoimain komentaja kenraali Ari Puheloinen.


Niinistö astui tasavallan presidentin virkaan eduskunnassa 1. maaliskuuta 2012. Virkaanastujaispuheessaan hän painotti huoltaan nuorten syrjäytymisestä ja lupasi koota asiantuntijoita pohtimaan, miten yhdistää parhaiten nuoren oma vastuuntunto, vanhempien vastuu ja ulkopuolinen apu. Hän myös totesi, että Suomen tulee tunnistaa kansainväliset kilpailuasetelmat, ja kertoi aikovansa kehittää Suomen suhteita Kiinaan ja muihin kehittyviin talouksiin. Puheensa lopuksi Niinistö sanoi kunnioittavansa suomalaista työtä ja työmoraalia.[32]

Niinistö piti presidenttinä ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuutensa 5. maaliskuuta 2012. Hän onnitteli Vladimir Putinia Venäjän presidentinvaalien voittamisesta, mutta esitti samalla huolensa vaalivilpistä.[33] Venäjän vaalivilppi nousikin esiin Niinistön ja Putinin ensimmäisessä puhelinkeskustelussa. Putin vakuutti, että kaikki vaaliepäselvyydet tutkitaan tarkoin ja kutsui Niinistön vierailulle Venäjälle.[34] Niinistön ensimmäinen ulkomaanmatka suuntautui maaliskuun lopussa Etelä-Koreaan, missä hän osallistui kansainväliseen ydinturvallisuutta käsittelevään huippukokoukseen. Ennen kokousta hän tapasi YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin.[35] Niinistön ensimmäinen virallinen valtiovierailu puolestaan suuntautui perinteisesti Ruotsiin, missä hän tapasi Kaarle XVI Kustaan perheineen.[36]

Niinistö ja Vladimir Putin kesäkuussa 2012.

Kesäkuussa 2012 Suomessa vieraillut Venäjän asevoimien komentaja, kenraali Nikolai Makarov totesi, että Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle. Makarovin mukaan Suomen tulisi tiivistää sotilasyhteistyötään Naton sijaan Venäjän kanssa.[37] Lausunto sai aikaan Suomessa laajan kohun. Niinistö otti asian esiin tapaamisessa Makarovin kanssa, ja totesi että tämän olisi pitänyt tutustua paremmin Suomen Nato-kantaan.[38] Niinistön Venäjän vierailun yhteydessä presidentit eivät keskustelleet asiasta, mutta pidetyssä tiedoitustilaisuudessa asiasta kysyttäessä Putin vahvisti olevansa samoilla linjoilla Makarovin kanssa.[39]

Tammikuussa 2013 Niinistö esitti presidentin palkkion alentamista vuoden 2006 maaliskuun tasolle. Tämä oli jatkoa Niinistön pitämälle uudenvuodenpuheelle, jossa hän moitti yritysjohtajia ahneudesta ja oman edun maksimoinnista.[40] Niinistön avaus aloitti julkisuudessa keskustelun yleisestä palkkojen pienennyksestä, mutta Niinistö itse kiisti ajavansa palkka-alea.[41] Eduskunta hyväksyi Niinistön aloitteen yksimielisesti.[42]

Koska presidentinlinnaa kunnostettiin, Niinistö valitsi vuoden 2013 itsenäisyyspäivän vastaanoton pitopaikaksi Tampere-talon Tampereella. Samalla presidenttipari uudisti perinteistä ohjelmaa korvaamalla tanssiaiset konsertilla sekä vähentämällä ruokatarjoilua.[43]

Itä-Ukrainan kriisi

Presidentti Niinistön toistaiseksi merkittävin ulkopoliittisesti näkyvä toimi oli hänen vierailunsa Venäjällä ja Ukrainassa 15.-16. elokuuta 2014. Silloin hän tapasi varoituksista huolimatta Venäjän presidentin Vladimir Putinin Sotšissa ja seuraavana päivänä Ukrainan presidentin Petro Porošenkon Kiovassa. Vierailun keskeisenä tarkoituksena oli tukea Ukrainan tulevaisuutta käsittelevän huippukokouksen järjestämistä.[44] Vierailun tuloksena hän totesi, ettei ole minään suurena rauhantekijänä asiassa, koska mahdollinen rauhanprosessi on vasta alussa, mutta vuoropuhelun ylläpitäminen on keskeisin asia rauhan ylläpitämisessä. Kaikkein tärkeimmäksi tavoitteeksi hän katsoi avoimen, ihmisuhreja vaativan sodan ehkäisemisen. Edelleen hän katsoi, että konfliktin taustalla ja sikäli ratkaisun avaimena on Ukrainan valtion taholta Euroopan unionin kanssa kaavaillun integraatiosopimuksen ja Venäjän kanssa tehtävän tulliliiton yhteensovittaminen. Hänen mukaansa Suomella on tässä vielä annettavaa, vaikka maa onkin liittoutunut Euroopan unioniin.[45] Tapaamisten jälkeen Niinistö keskusteli Ukrainan kriistiä puhelimitse huippukokoukseen osallistuvien José Manuel Barroson, Herman Van Rompuyn ja Nursultan Nazarbajevin kanssa.[46]

Poliittiset näkemykset

Niinistö on kuvannut aatemaailmaansa sanalla porvari. Haastattelussa vuonna 2005 Niinistö kertoi yhdistävänsä sanan poliittiseen oikeistoon, oikeudenmukaisuuteen ja toisten oikeuksia loukkaamattomaan individualismiiin.[47]

Presidentinvaalien 2012 yhteydessä Niinistö ilmoitti Helsingin Sanomien vaalikoneessa esimerkiksi haluavansa poistaa presidentin oikeuden armahtaa vankeja. Hän on noudattanut tätä linjaa myös presidenttikaudella, ja armahti ensimmäisenä presidenttivuotenaan vain yhden vangin.[48] Niinistö mainitsi kannattavansa toisen kotimaisen kielen opiskelua ja vastustavansa samaa sukupuolta olevien avioliittoja, joskin hän kannatti samaa sukupuolta olevien parien oikeutta yhteiseen sukunimeen ja adoptioihin.[49] Hän on kertonut kannattavansa eutanasiaa, mutta edellyttää tälle tarkkoja säännöksiä.[50]

Kysymystä Suomen NATO-jäsenyydestä Niinistö ei pitänyt vaalien 2012 aikaan ajankohtaisena.[49] Niinistön mielestä Suomen tulisi edetä eurooppalaisessa puolustusyhteistyössä niin pitkälle kuin Nato sen sallii. Mahdollinen Natoon liittyminen on ratkaistava kansanäänestyksellä.[51][52] Presidentiksi noustuaan Niinistö totesi, ettei hän näe tarvetta Nato-jäsenyysasian käsittelyyn virkakautensa aikana, ja kertoi kannattavansa EU:n yhteisen puolustuspolitiikan kehittämistä pidemmälle. [50]

Taloudellisissa kannanotoissaan Niinistö on korostanut säästäväisyyttä, työtä ja yrittämistä.[47][53] Hän haluaisi pidentää työuria muun muassa lyhentämällä opiskeluaikoja ja suosimalla eläkeikäisten osa-aikatyötä.[54] Yleisradion vaalitentissä 2012 Niinistö vaati laittomien lakkojen rangaistusten kiristämistä, mikä herätti vastarintaa ammattiyhdistysliikkeissä.[55]

Yksityiselämä

Sauli Niinistö puolisonsa Jenni Haukion kanssa Naantalissa kesällä 2012.

Sauli Niinistön vanhemmat ovat levikkipäällikkö Väinö Niinistö ja sairaanhoitaja Hilkka Niinistö.[6] Hänellä on kolme vanhempaa sisarusta: hänen veljensä Kari Niinistö on kasvatustieteen emeritusprofessori,[56] ja sisarista toinen toimii Kuntaliiton johdon sihteerinä ja toinen on ravintolayrittäjä. Sauli Niinistön veljenpoika Ville Niinistö on Vihreän liiton puheenjohtaja ja kansanedustaja.[57] Sauli Niinistön kummisetä oli Saloran perustaja Fjalar Nordell.[58]

Niinistön ensimmäinen puoliso oli Marja-Leena Niinistö (o.s. Alanko). He menivät naimisiin 1974 ja saivat kaksi poikaa (Nuutti, s. 1975 ja Matias, s. 1980).[6] Marja-Leena Niinistö menehtyi liikenneonnettomuudessa tammikuussa 1995.[59] Niinistö kirjoitti vaimonsa kuoleman jälkeisestä ajasta kirjassaan Viiden vuoden yksinäisyys. Hänen toinen puolisonsa on Jenni Haukio (s. 1977), joka toimi kokoomuksen viestintäpäällikkönä. Niinistö ja Haukio vihittiin 3. tammikuuta 2009 Reposaaren kirkossa. He olivat seurustelleet jo noin kaksi vuotta mutta pitivät suhteensa salassa tiedotusvälineiltä hääpäivään asti.[60]

Niinistö seurusteli kulttuuriministerinäkin toimineen keskustan kansanedustajan Tanja Karpelan kanssa muutaman vuoden. He kihlautuivat loppuvuodesta 2003,[61] mutta kihlaus purkautui seuraavana vuonna.[62]

Vuonna 2004 Niinistö ja hänen poikansa selviytyivät täpärästi Intian valtameren maanjäristyksen aiheuttamasta tsunamista.[63]

Niinistö harrastaa vapaa-ajallaan rullaluistelua, mistä on tullut hänelle eräänlainen tavaramerkki. Suomalaisessa satiiritelevisiosarjassa Itse valtiaat Niinistön hahmo nähtiin useimmiten rullaluistimet jalassa.[64]

Hyväntekeväisyys

Vuonna 2007 Niinistö lahjoitti Hiljaisten historia -teoksensa tekijänoikeuspalkkiot Kirkon diakoniarahastolle.[65] Samana vuonna hän perusti Hjallis Harkimon kanssa Tukikummit-säätiön, jonka puheenjohtajana hän toimii yhä presidenttikautensa aikana.[66] Viimeisen kansanedustajakautensa päätteeksi Niinistö lahjoitti kansanedustajan palkkansa, eli yhteensä yli 120 000 euroa, hyväntekeväisyyteen.[67]

Vuoden 2012 presidentinvaalien kampanjoinnin aikaan Heikki Hursti liittyi Niinistön tukijoihin ja kertoi arvostavansa Niinistön työtä syrjäytyneiden hyväksi. Niinistö on työskennellyt Hurstin avustusjärjestössä ja on tukenut järjestön työtä kolumneistaan saamilla palkkioilla.[68]

Tunnustukset

Teokset

Lähteet

  1. ↑ Presidenttien virkaanastujaiset (Sauli Niinistö astuu virkaansa 2012) Elävä Arkisto. Yleisradio. Viitattu 21.1.2014.
  2. ↑ a b c d Lipposen I hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  3. ↑ Lipposen II hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  4. ↑ Jäätteenmäen hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  5. ↑ Ahon hallitus valtioneuvosto.fi. Viitattu 11.8.2010.
  6. ↑ a b c d e f g h i j k l m Sauli Niinistö Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  7. ↑ a b Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Eduskunnan seinäruususta tasavallan presidentiksi 5.2.2012. MTV Uutiset. Viitattu 5.5.2014.
  8. ↑ Ääniharava - eduskuntavaaleissa 1995 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 2.3.2012.
  9. ↑ Perho, Anna: Sauli Niinistö City-lehti. 6.1.2006. Viitattu 5.5.2014.
  10. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 1999 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat 31.5.2004. Tilastokeskus. Viitattu 1.8.2008.
  11. ↑ Ääniharava – eduskuntavaaleissa 2007 eniten ääniä saaneet valitut ehdokkaat (yli 10 000 ääntä saaneet) 3.4.2007. Tilastokeskus. Viitattu 13.3.2012.
  12. ↑ Pohjanpalo, Olli: Puhemiehen vaali poikii protestiääniä. Helsingin Sanomat, 24.1.2013, nro 22, s. A 14. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 5.5.2014.
  13. ↑ Koskinen, Mika: Saako Sauli Niinistö sapiskaa? Iltasanomat.fi. 2.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  14. ↑ Lehto, Mika: Kapina eduskunnassa - maalitauluna Niinistö Iltasanomat.fi. 1.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  15. ↑ Sauli Niinistö jatkaa puhemiehenä Taloussanomat. 3.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  16. ↑ Näin Niinistö näpäytti eduskuntaa takaisin Iltasanomat.fi. 2.2.2010. Viitattu 5.5.2014.
  17. ↑ Niinistö Palloliiton puheenjohtajakilpaan MTV Urheilu. 24.8.2009. Viitattu 5.5.2014.
  18. ↑ Sauli Niinistöstä Palloliiton puheenjohtaja 8.11.2009. Suomen Palloliitto. Viitattu 31.10.2014.
  19. ↑ Suomen Palloliiton puheenjohtaja vaihtuu 5.2.2012. Yle Uutiset. Viitattu 31.10.2014.
  20. ↑ a b Sauli Väinämö Niinistö President.fi. 27.3.2014 (päivitetty). Viitattu 5.5.2014.
  21. ↑ Valtiovarainministeriö: Kansainvälisen valuuttarahaston toimintaa linjaava rahoituskomitea IMFC kokoontuu Ottawassa 17.11.2001 vm.fi. Viitattu 15.2.2012.
  22. ↑ Kinnunen, Raila: Sauli Niinistön paluu. Apu, 20.6.2005.
  23. ↑ Lukka, Teemu: Näin tehtiin työväen presidentti (Internet Archive) Helsingin Sanomat. 27.11.2005. Viitattu 5.5.2014.
  24. ↑ "Työväen presidentti" kuumensi tunteita Iltasanomat.fi. 27.10.2005. Viitattu 5.5.2014.
  25. ↑ Niinistö kampanjoi "työväen presidenttinä" Iltasanomat.fi. 26.10.2005. Viitattu 5.5.2014.
  26. ↑ Nyt alkaa taistelu Iltasanomat.fi. 14.1.2006. Viitattu 5.5.2014.
  27. ↑ a b Näin täpärästi Niinistö hävisi vuonna 2006 MTV Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 5.5.2014.
  28. ↑ Sauli Niinistö lähtee presidenttiehdokkaaksi Yle Uutiset. 28.6.2011. Viitattu 5.5.2014.
  29. ↑ a b Kokoomus hellii Niinistö-ilmiötä. Helsingin sanomat, 23.10.2011. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 23.10.2011.
  30. ↑ Junkkari, Marko: Uutisanalyysi: Historiallinen presidentinvaali Helsingin sanomat. 5.2.2012. Viitattu 2.3.2012.
  31. ↑ Niinistön voitto ei ole kirkossa kuulutettu. Iltalehti, 2011, nro 5.8., s. 5. Artikkelin verkkoversio.
  32. ↑ Niinistö, Sauli: Tasavallan presidentti Sauli Niinistön virkaanastujaispuhe eduskunnassa 1.3.2012. Yle. Viitattu 5.3.2012.
  33. ↑ Presidentti Niinistö kehui Venäjän vaaleja Iltalehti. 5.3.2012. Viitattu 5.3.2012.
  34. ↑ Niinistön ja Putinin ensimmäisen puhelun sisältö julki Iltasanomat.fi. 7.3.2012. Viitattu 5.5.2014.
  35. ↑ Niinistö saapui Koreaan Iltalehti. 25.3.2012. Viitattu 26.3.2012.
  36. ↑ Presidenttiparin Ruotsin-matka huipentui juhlavastaanottoon Helsingin sanomat. 18.4.2012. Viitattu 10.6.2012.
  37. ↑ Venäläiskenraali: Suomen Nato-jäsenyys olisi uhka Venäjän turvallisuudelle Helsingin sanomat. 5.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  38. ↑ Presidentti Niinistö: Kenraali Makarovin analyysi oli väärä Helsingin sanomat. 7.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  39. ↑ Putin samaa mieltä Makarovin kanssa Nato-kysymyksestä Helsingin Sanomat. 22.6.2012. Viitattu 30.6.2012.
  40. ↑ Raeste, Juha-Pekka: Niinistö haluaa alentaa palkkiotaan Helsingin Sanomat. 3.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  41. ↑ Niinistö ei ehdota yleisiä palkkojen pienennyksiä Helsingin Sanomat. 6.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  42. ↑ Eduskunta hyväksyi presidentin palkka-alen Helsingin Sanomat. 27.2.2013. Viitattu 10.3.2013.
  43. ↑ Linnan juhliin radikaaleja muutoksia - tanssit peruttu, lyhyet mekot tulevat Ilta-sanomat. 27.9.2013. Viitattu 3.10.2013.
  44. ↑ Huhta, Kari: Niinistö saatteli presidentit yhteen Helsingin Sanomat. 20.8.2014. Viitattu 26.8.2014.
  45. ↑ Kari Nissinen: Niinistö Ukrainan-matkastaan: Avoimelle keskusteluyhteydelle ja viestien välittämiselle on tarvetta ((mukana Areenan välitämä osa haastattelusta)) 16.8.2014. YLE Uutiset. Viitattu 16.8.2014.
  46. ↑ Ukrainan kriisistä Barroson ja Van Rompuyn kanssa 18.8.2014. YLE Uutiset. Viitattu 18.8.2014.
  47. ↑ a b Vimma, Tuomas: Porvarin paluu Image. 7/2005. Viitattu 23.1.2012.
  48. ↑ Yle: Niinistö armahti vain yhden tuomitun Helsingin Sanomat. 17.1.2013. Viitattu 28.1.2013.
  49. ↑ a b Niinistö Sauli (Internet Archive) Vaalikone.fi. Viitattu 5.5.2014.
  50. ↑ a b Presidentti Niinistö kannattaa eutanasiaa Helsingin Sanomat. 26.5.2012. Viitattu 10.6.2012.
  51. ↑ Hämäläinen, Jyrki: Sauli Niinistö ei kaipaa Kekkoseksi Seinäjoen sanomat. 27.12.2011. Viitattu 23.1.2012.
  52. ↑ Niinistö tahtoo kansanäänestyksen Natosta Yle Uutiset. 31.10.2008. Viitattu 5.2.2009.
  53. ↑ Pohja, Jaana: Sauli Niinistö: Suomella töissä? MTV Uutiset. 23.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  54. ↑ Sauli Niinistö teki pikavisiitin (Internet Archive) Karkkilalainen. 23.11.2011. Viitattu 5.5.2014.
  55. ↑ Ay-johtajat pillastuivat Niinistön lakkopuheista TS.fi. 12.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  56. ↑ Waris, Olli: Sauli Niinistön Kari-veli kertoo: "Äidin elämän tähtihetki" Iltalehti.fi. 2.3.2012. Viitattu 5.5.2014.
  57. ↑ Niinistön veljenpoika on vihreiden uusi tähti Iltasanomat.fi. 24.5.2004. Viitattu 5.5.2014.
  58. ↑ Hämäläinen, Unto: Mäntyniemen nuori isäntä. Helsingin Sanomat. Kuukausiliite, 2012, nro 3.
  59. ↑ Sauli Niinistö - yksinäinen susi Iltalehti.fi. 14.12.2011. Viitattu 31.10.2014.
  60. ↑ Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vihittiin Iltasanomat.fi. 3.1.2009. Viitattu 5.5.2014.
  61. ↑ Sauli Niinistö kihlasi Tanja Karpelan! Iltasanomat.fi. 26.11.2003. Viitattu 5.5.2014.
  62. ↑ Kaunisto, J. A.: Tanja Karpela kihloihin viidennen kerran V2.fi. 4.11.2008. Viitattu 8.11.2014.
  63. ↑ Lehto, Mika: Niinistö puhuu nyt tsunamista Iltasanomat.fi. 20.9.2007. Viitattu 5.5.2014.
  64. ↑ Sauli Niinistön pinssistä tuli vaalien hittituote 28.12.2011. MTV Viihde. Viitattu 5.5.2014.
  65. ↑ Sauli Niinistö lahjoitti tekijänoikeuspalkkiot diakoniarahastolle Evl.fi. 10.9.2007. Viitattu 8.11.2014.
  66. ↑ Niinistö: Pohjoismainen puolustusyhteistyö helpottaisi säästöpaineita Helsingin Sanomat. 6.2.2012. Viitattu 11.2.2012.
  67. ↑ IS: Niinistö lahjoitti jättipotin hyväntekeväisyyteen Iltalehti. 25.10.2010. Viitattu 11.2.2012.
  68. ↑ Schauman, Satu: ”Sauli Niinistö tehnyt arvokasta työtä” Nykypäivä 4/2012. 27.1.2012. Viitattu 5.5.2014.
  69. ↑ Vuoden käyttäytyjä Tapaseura ry. Viitattu 27.11.2013.
  70. ↑ Presidentti Niinistölle Suomen Tiedeseuran mitali Tasavallan presidentin kanslia. Viitattu 9.5.2013.
  71. ↑ Viiden vuoden yksinäisyys Teos. Viitattu 27.11.2013.
  72. ↑ Hiljaisten historia Teos. Viitattu 27.11.2013.

Kirjallisuutta

Aiheesta muualla

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sauli Niinistö.
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Sauli Niinistö.
Kansallisen Kokoomuspuolueen/Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajat

Hugo Suolahti | E. N. Setälä | Antti Tulenheimo | Hugo Suolahti | Kyösti Haataja | Paavo Virkkunen | Juho Kusti Paasikivi | Pekka Pennanen | Edwin Linkomies | K. F. Lehtonen | Arvo Salminen | Jussi Saukkonen | Juha Rihtniemi | Harri Holkeri | Ilkka Suominen | Pertti Salolainen | Sauli Niinistö | Ville Itälä | Jyrki Katainen | Alexander Stubb | Petteri Orpo

Edeltäjä:
Anneli Jäätteenmäki 		Suomen oikeusministeri
1995−1996 		Seuraaja:
Kari Häkämies
Edeltäjä:
Iiro Viinanen 		Suomen valtiovarainministeri
1996–2003 		Seuraaja:
Antti Kalliomäki
Edeltäjä:
Riitta Uosukainen 		Kansallisen Kokoomuksen presidenttiehdokas
2006, 2012 		Seuraaja:
–
Edeltäjä:
Timo Kalli 		Eduskunnan puhemies
2007–2011 		Seuraaja:
Ben Zyskowicz
Edeltäjä:
Pekka Hämäläinen 		Suomen Palloliiton puheenjohtaja
2009–2012 		Seuraaja:
Pertti Alaja
Edeltäjä:
Ilkka Kanerva 		Kokoomuksen edustaja eduskunnan puhemiehistössä
2007–2011 		Seuraaja:
Ben Zyskowicz

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sauli_Niinistö&oldid=14498375”