Egyptin historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Esidynastinen Egypti

Egyptin protodynastinen kausi –3150 eaa.

Muinainen Egypti

Varhaisdynastinen kausi 3150–2686 eaa.
Vanha valtakunta 2686–2181 eaa.
Ensimmäinen välikausi 2181–2055 eaa.
Keskivaltakunta 2055–1650 eaa.
Toinen välikausi 1650–1550 eaa.
Uusi valtakunta 1550–1069 eaa.
Kolmas välikausi 664–332 eaa.
Myöhäiskausi 664–332 eaa.
Egyptin historia Persian vallan alla

Kreikkalainen ja roomalainen Egypti

Ptolemaiosten valtakunta 332–30 eaa.
Aegyptus 30 eaa.–641 jaa.
Sassanidien Egypti 619–629

Egyptin keskiaika

Rashidun-kalifaatti 641–661
Umaijadikalifaatti 661–750
Abbasidikalifaatti 750–935
Tulunidit 868–905
Ikhshididit 935–969
Fatimidit 969–1171
Aijubidit 1171–1250
Mamelukkien sulttaanikunta 1250–1517

Osmanien Egypti

Egyptin eyalet 1517–1867
Ranskan miehitys 1798–1801
Muhammad Alin dynastia 1805–1953
Egyptin kediivikunta 1867–1914

Moderni Egypti

Britannian valta Egyptissä 1882–1922
Egyptin sulttaanikunta 1914–1922
Egyptin kuningaskunta 1922–1953
Egyptin tasavalta 1953–1958
Yhdistynyt arabitasavalta 1958–1961/1971
Egyptin arabitasavalta 1971–

n · k · m
Egyptiläinen esine Istanbulin arkeologisessa museossa.

Egyptin historia on maailman pisimpiä. Egyptistä tuli yksi maailman ensimmäisistä valtioista noin vuoden 3000 eaa. tienoilla, kun nimellä Menes tai Narmer tunnettu Ylä-Egyptin kuningas yhdisti Ylä- ja Ala-Egyptin ja perusti muinaisen Egyptin valtakunnan, joka sittemmin on tullut tunnetuksi faaraoiden ja pyramidien maana. Niilin vuosittaisten tulvien säännöllisyys ja rikkaus yhdessä aavikoiden aiheuttaman eristyneisyyden kanssa ovat vaikuttaneet suotuisasti maailman vanhimpiin lukeutuvan sivilisaation kehitykseen: Egypti on Niilin lahja, kuten historioitsija Herodotos tiivisti jo 400-luvulla eKr.[1] Herodotoksen ohella toinen tärkeä Egyptistä kirjoittanut antiikin historioitsija oli egyptiläinen Manetho, joka kehitti jaottelun 30 dynastiaan. Sen sijaan muinaisen Egyptin kuuluisa kirjoitusjärjestelmä hieroglyfit pysyivät salaisuutena, kunnes Jean-François Champollion ratkaisi niiden arvoituksen vuonna 1827 ja perusti egyptologian tieteenalan.[2]

Egyptiläisen kulttuurin ensimmäinen suuri kukoistuskausi Vanha valtakunta päättyi 2160-luvulla eaa., kun faaraon valta heikkeni ja paikalliset mahtimiehet hajottivat Egyptin ensimmäisen välikauden ajaksi. Tämän jälkeen maassa vuorottelivat eri välikaudet ja valtakunnat, kunnes Uuden valtakunnan aikana Egyptistä tuli todellinen suurvalta. Tuolloin maassa oli sekä voimakkaita sotilashallitsijoita että myös sisäänpäin kääntyneitä haaveilijoita, kuten Akhenaten, jonka muiston myöhempi sotilaskenraali Horemheb halusi pyyhkiä pois. Uuden valtakunnan aikana faaraot alettiin haudata kalliohautoihin Kuninkaiden laaksoon.

Kolmannella välikaudella Egyptiä hallitsivat vuorollaan nubialaiset, libyalaiset ja assyrialaiset. Akemenidien hallitsijasuku hallitsi Egyptiä kahteen otteeseen vuosina 525–402 eaa. ja 343–332 eaa., minkä jälkeen Aleksanteri Suuren joukot valtasivat maan. Aleksanteri Suuren kuoltua hänen seuraajansa nimittivät Egyptin hallitsijaksi Ptolemaioksen, jonka jälkeläiset hallitsivat Egyptiä aina vuoteen 30 eaa. Tuolloin roomalaiset valtasivat Egyptin ja siitä tuli Aegyptus-niminen Rooman provinssi. Lyhyen Bysantin valtakauden jälkeen arabit valtasivat maan vuosina 639–642. Tämän jälkeen Egyptiä ovat hallinneet mm. umaijadit, abbasidit, fatimidit, aijubidit, mamelukit ja osmanit, kunnes itsenäinen Egyptin sulttaanikunta perustettiin brittien tuella joulukuussa 1914. Täyden itsenäisyyden maa saavutti vuonna 1922. Kuningasvalta kaatui vuonna 1953, minkä jälkeen syntyneen tasavallan merkittävimpiä presidenttejä ovat olleet Gamal Abdel Nasser vuosina 1956–1970, Anwar Sadat vuosina 1970–1981 ja Hosni Mubarak vuodesta 1981 vuoteen 2011. Vuosina 1958–1961 Egypti muodosti yhdessä Syyrian kanssa Yhdistyneen arabitasavallan.

Varhaishistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset asukkaat saapuivat nykyisen Egyptin alueelle paleoliittisella kivikaudella noin 475 000 vuotta sitten. Heidän elämänsä lienee ollut jokseenkin samanlaista kuin muuallakin maailmassa samalla aikakaudella, vaikka varsinaisia "luolamiehiä" ei Egyptissä ole tiettävästi koskaan ollut. Ensimmäiset viitteet uskonnon olemassaolosta ovat 13 000–14 000 vuoden takaa: tuolta ajalta on peräisin Egyptin ja Sudanin rajalla sijaitsevan Sahabavuoren juurella oleva kalmisto, josta on löydetty 40 kivettynyttä luurankoa kyyryasennossa pää idässä ja kasvot käännettyinä kohti etelää, Niilin lähteitä.[3] Jo ennen neoliittisen kivikauden alkua tehtyjä keksintöjä Egyptissä ovat nuoli, harppuuna, okran käyttö väriaineena, ompelutaito, jauhinkivet ja ruukunvalmistus. Varhaisimmat merkit maanviljelystä ovat peräisin Faijumin keitaalta, josta on löydetty 6 000 vuotta vanhoja viljakasvien jäänteitä. Neoliittisella kivikaudella maanviljely yleistyi ja ravinnontuotanto ylitti nopeasti kulutuksen, minkä seurauksena yhteiskunnallinen eriytyminen alkoi.[4][5]

Pohjois-Afrikan nykyistä kosteampi ilmasto alkoi kuivua noin 5000 eaa. Sen seurauksena alueen paimentolaiset hakeutuivat Niilin laaksoon, missä karja saattoi laiduntaa ja maata voitiin viljellä. Niilin laakson rantojen ja suiston sekä joen länsipuolen keitaiden muodostama vihreä vyöhyke mahdollisti ravinnon tuottamisen yli väestön tarpeiden, mikä teki Egyptin korkeakulttuurin synnyn mahdolliseksi.[6] Egyptin neoliittinen kausi alkoi noin 5000 eaa. ja kesti noin vuoteen 3500 eaa. saakka. Sen tärkeimpiä kulttuureja olivat Badari- ja Naqada-kulttuurit, joiden aikana siirryttiin kuparin käyttöön. Tulevaa järjestäytynyttä yhteiskuntaa ja kulttuuria ennakoivat jo nekropolit ja uskonnollinen esineistö.[7] Egyptin historian eteneminen esihistoriallisella ajalla määritellään muun muassa saviastioiden muotojen perusteella. Ruukut kehittyivät Naqada-kaudella asteittain pyöreästä lieriömäiseksi. Korvat saviastioihin saapuivat Syyriasta.lähde?

Esidynastinen Egypti 5200–3000 eaa. ja Egyptin yhdistyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Esidynastinen Egypti ja Egyptin protodynastinen kausi
Esidynastisen ajan esineitä Egyptistä.

Kirjoitustaidon myötä Egyptissä alkoi historiallinen aika vuosien 3100−3000 eaa. tienoilla.[8] Egyptin ja samalla maailman vanhin kirjallinen muistomerkki on 5000 vuotta vanha faarao Narmerin (Menes) liuskekivinen ihomaalipaletti, joka sisältää seuraavan tekstin: ”Haukanmuotoinen faarao on kukistanut rämeikköseudun ja ottanut sieltä 6000 vankia.”[9] Noihin aikoihin mennessä egyptiläinen kulttuuri oli jo olennaisilta piirteiltään täysin kehittynyt: taiteen säännöt ja kirjoitusjärjestelmä olivat samat kuin myöhemminkin, ja egyptiläinen dualismin käsite oli syntynyt. Aavikkotiet ja kauppayhteydet muuhun maailmaan olivat myös luultavasti jo muodostuneet. Niili oli käytännöllisesti katsoen ainoa kulkuväylä; etelässä yhteyksiä tosin rajoittivat Niilin vuolaat kosket eli kataraktit.[10] Egyptin ilmasto vuoden 3000 eaa. aikoihin oli ilmeisesti nykyistä viileämpi ja kosteampi ja eläimistö nykyistä rikkaampi.[11]

Ennen Egyptin yhdistymistä vuosien 3100–3000 eaa. tienoilla maa koostui kahdesta kulttuuripiiristä, eteläisestä Ylä-Egyptistä ja pohjoisesta Ala-Egyptistä. Nämä koostuivat lisäksi useista ruhtinaiden hallitsemista pikkuvaltioista.[12] Ylä-Egyptin pääkaupunki oli Hierakonpolis eli Nekhen ja Ala-Egyptin Buto.[13] Noin 300 vuotta kestäneen esidynastisen kauden aikana Ylä-Egyptissä vallitsi jo yhtenäinen kulttuuri, kun Ala-Egypti jakautui useisiin toisistaan huomattavastikin poikkeaviin kulttuuripiireihin: esim. El Omarin asuinpaikalla vainajille oli varattu erillinen kalmisto, kun heidät El Maadissa oli haudattu minne sattui, kuten katujen alle. Ylä-Egyptin kulttuuria kutsutaan myös amralaiseksi kaudeksi El Amra -nimisen löytöpaikan mukaan. Toinen aikakaudesta käytetty nimitys on Nagade I.[14]

Jo ennen vuotta 3200 eaa. oli yläegyptiläinen kulttuuri levinnyt Ala-Egyptiin, mahdollisesti väestönkasvun, kauppapolitiikan tai ilmastonmuutoksen seurauksena; ajanjaksosta käytetään nimitystä Nagade II tai gerzeläinen kausi El Gerza -nimisen löytöpaikan mukaan. Viimeisellä esihistoriallisella kaudella, semainilaisella eli Nagade III-kaudella hieroglyfien käyttö alkoi yleistyä. Kauden tyypillisiin ilmiöihin kuuluivat ns. votiivipaletit, joihin on kuvattu metsästys- ja taistelukohtauksia. Tuon ajan kulttuurissa ilmenee myös sumerilaisia vaikutteita.[15] Noin vuosien 3100 ja 3000 eaa. välillä Egypti yhdistyi ja yhteiskunnassa tapahtui lyhyessä ajassa syvällisiä muutoksia: kirjoitustaito syntyi, teknisesti pitkälle kehittyneitä metalliesineitä alettiin käyttää yleisesti ja taide edistyi[16]. Todennäköisesti naapuriaan kehittyneempi Ylä-Egypti valtasi Ala-Egyptin, mutta tästä ei ole varmaa tietoa.[17] Egyptin yhdistäjinä mainitaan faaraot Menes, Narmer ja Hor-Aha ("taisteleva Horus"). Historiantutkimus ei kuitenkaan ole pystynyt kertomaan, oliko kyseessä kolme eri faaraota vai viittasiko nimi Menes joko Narmeriin tai Hor-Ahaan.[18]. Egyptin yhdistymisajalta säilyneissä paleteissa on kuvia muun muassa yhdistymistä edeltäneiden yläegyptiläisten kuninkaiden hävitysretkistä Ala-Egyptiin.[19] Juuri ennen yhdistymistä kehittyi myös Egyptin noomi- eli nomosjako, joka pysyi vallalla myöhäisiin aikoihin asti.[20]

Varhaisdynastinen kausi 3000–2686 eaa., dynastiat 1–2[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Thiniittikausi
Narmerin paletti, jossa hallitsija nimeltä Narmer kuvataan sekä Ylä- että Ala-Egyptin kuninkaana.

Yhdistyneen Egyptin kuningaskunnan perusti noin 3200 vuotta ennen ajanlaskun alkua Ylä-Egyptin kuningas Narmer, joka todennäköisesti on sama kuin myöhempien historioitsijoiden mainitsema Menes.[21] Yhdistymisen jälkeenkin maa koostui kahdesta selkeästi erottuvasta osasta, mikä näkyi muun muassa faaraon kaksoiskruunussa ja faaraon arvonimissä ”Ylä- ja Ala-Egyptin kuningas” ja ”Molempien maiden herra”; heprealaiset tunsivat Egyptin nimen monikossa Misrajim, ”kaksi maata”[2]. Kahden ensimmäisen dynastian aikakautta kutsutaan myös thinisläiseksi kaudeksi, koska ensimmäiset kuninkaat olivat kotoisin sijainniltaan tuntemattomasta yläegyptiläisestä Thinisin kaupungista,[22] jonka seudulle heidät haudattiinkin mastaba-hautoihinsa. Yhdistyneen Egyptin ensimmäinen pääkaupunki oli kuitenkin Memfis, joka sijaitsi maiden välisellä rajalla.[23] Aikakauden kuninkaanhaudat olivat vielä savitiilestä tehtyjä ja koristelemattomia.[24] Yksittäisiä hajatietoja lukuun ottamatta thinisläisen eli varhaisdynastisen kauden faaraoista ei tiedetä juuri mitään muuta kuin nimi.[22]

Thinisläisellä kaudella faaraon tehtäviin kuului joka toinen vuosi tapahtunut matka pitkin Niiliä, peltojen ja niiden tuoton laskenta, veronkeräys sekä erilaiset tärkeät rituaalit, kuten "kanavien avaaminen" ja "ensimmäisen lyhteen leikkaaminen". Vasta kolmannen dynastian aikana tavoista joko luovuttiin tai ne siirrettiin nomosten päälliköiden vastuulle.[22] Aikakautta leimasivat sekä voimakkaat hallitsijat että sisällissodat, sillä Egyptin yhdistyminen ei ollut vielä vakiintunut. Valtataistelut loppuivat viimeistään kauden viimeisen faaraon, voimakkaan Khasekhemuin hallitessa maata. Hänen jälkeensä Egypti yhdistyi lopullisesti ja Vanha valtakunta syntyi.lähde?

Vanha valtakunta 2686–2160 eaa., dynastiat 3–6[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Vanha valtakunta
Sakkaran porraspyramidi
Gizan pyramidit, jotka rakennettiin neljännen dynastian aikana.

3.–6. dynastian käsittänyt[25] Vanha valtakunta oli egyptiläisen kulttuurin ensimmäinen suuri kukoistuskausi. Sen aikana faaraon mahti oli suurimmillaan, ja auringonjumala Ran pojiksi kutsutut faaraot rakennuttivat itselleen kivestä tehtyjä valtavia monumentteja, temppeleitä ja pyramideja.[26] Ensimmäisen pyramidin rakennutti kolmannen dynastian toinen faarao Djoser sittemmin jumalaksi korotetun[27] visiirinsä Imhotepin (Ijemhetep) johdolla. Kyseinen Sakkaran porraspyramidi sijaitsee Sakkaran tasangolla Niilin vasemmalla rannalla, Memfiin yläpuolella, Ylä- ja Ala-Egyptin rajalla. Se ei ole vielä varsinainen pyramidi vaan pikemminkin laajennettu mastaba, jota oli korotettu, jotta se näkyisi faaraon hautamonumenttia ympäröivän 1 600 metriä pitkän ja kymmenen metriä korkean muurin yli. Lisäksi 60 metriä korkean Sakkaran pyramidin kanta ei ollut neliö vaan suorakaide, sivut olivat epätasaiset ja huippu ei ollut terävä vaan terassimainen.[25][28]

Ensimmäinen varsinainen pyramidi rakennettiin neljännen dynastian perustaja Sneferulle vuoden 2600 eKr. tienoilla aavikolle Meidumiin, 20 kilometrin päähän Sakkarasta. Sneferu kohteli kansaansa hyvin, mutta hänen seuraajiaan on kuvattu julmiksi tyranneiksi: mm. Herodotos väitti 400-luvulla eKr., että kaikkien egyptiläisten oli osallistuttava pyramideista suurimman, Sneferun pojalle Kheopsille (Khufu) kuuluneen 146-metrisen Kheopsin pyramidin rakentamiseen. Kheopsin jälkeen valtaan nousivat hänen pojistaan ensin Radjedef ja sitten Khefren, joka rakennutti isänsä pyramidin lähelle Gizan tasangolle vain hieman pienemmän, 144 metriä korkean Khefrenin pyramidin. Kolmannen suuren pyramidin rakennutti Khefrenin poika Menkaure, jonka pyramidi oli vain 67 metriä korkea mutta graniittinen.[29] Näiden kolmen kuninkaan rakennuttamien Gizan pyramidien juurelle louhittiin myös kalliosta 26 metriä korkea sfinksi, jolla on ihmisen pää ja kissan ruumis.[29][30]

Vanhan valtakunnan aikana Egyptin reliefitaide ja kirjoitus eivät vielä olleet yhtä hienostuneita kuin myöhempinä kausina[31]. Ensimmäiset todisteet Egyptin ulkomaankaupasta ovat peräisin viidennen dynastian aikakaudelta.[32] Tuolloin hallintokaupunki Memfiissä toimi jo jumalkuninkaan sukulaisista ja hänen nimittämistään virkamiehistä koostunut mutkikas virkakoneisto, mutta mikään imperiumi ei Vanha valtakunta ollut. Faarao ei lähettänyt miehiään valloitussotiin, vaikka libyalaisten ja muiden ulkopuolisten vihollisten hyökkäykset lyötiinkin takaisin ja kiveä, malmeja ja orjia etsittiin myös Egyptin rajojen ulkopuolelta. Vanhan valtakunnan aikana Ra kohosi Egyptin pääjumalaksi.[25]

Kuninkaan mahti heikkeni kauden loppupuolella, kun läänien eli nomosten johtajat kahmivat itselleen lisää valtaa ja yhteiskunta feodalisoitui. Egyptin historian pitkäaikaisin hallitsija Pepi II (Phiops) eli lähes satavuotiaaksi ja hänen valtakautensa alkuvaiheet olivat rauhalliset, mutta pian hänen kuolemansa jälkeen alkoivat vallanperimyskiistat. Vanha valtakunta päättyi sekasortoiseen välikauteen, kun syntyi epätietoisuutta faaraon seuraajasta ja paikallinen ylimystö alkoi tavoitella valtaa; tosin Manethon mukaan Pepi II:n jälkeen hallitsi vielä kaksi kuudennen dynastian hallitsijaa, Meren-Ra (Menthesufis) ja naispuolinen Neit-ikeret (Nitokris).[25][29][33]

Ensimmäinen välikausi 2160–2055 eaa., dynastiat 7–10[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Egyptin ensimmäinen välikausi

Vanhan valtakunnan hajoamisen jälkeen keskushallinto luhistui ja valtakunta vajosi kaaokseen. Aikakauden tyypillisiä piirteitä olivat laajalle levinnyt väkivalta, hautojen ja temppelien ryöstely, työvoimapula ja nälänhätä. Joissain osissa käytiin sisällissotaa ja toisaalta muut valtakunnat käyttivät hyväkseen Egyptin heikkoutta ja hyökkäsivät maahan. Jotkin osat maata säilyivät tosin rauhallisina, sillä niitä hallitsivat paikalliset lääninruhtinaat. Nämä alkoivat käyttää itsestään kuninkaan arvonimiä ja perustivat rinnakkaisia dynastioita. Seitsemännen dynastian aikana faaraot vaihtuivat tiuhaan, ja Manethon mukaan tuolloin vallassa oli "seitsemänkymmentä kuningasta seitsemässäkymmenessä päivässä"[25]. Aasiasta tulleet beduiinipaimentolaiset valloittivat Deltan. Seitsemännen ja kahdeksannen dynastian hallintokaupunkina oli vielä Memfis, mutta yhdeksännen dynastian aikakaudella vallan keskus siirtyi Herakleopoliihin.[25] Kahdeksannesta ja yhdeksännestä dynastiasta ei tiedetä paljoa, mutta jälkimmäinen hallitsi mahdollisesti jonkin aikaa koko maata. Herakleopoliin kymmenes ja Theban yhdestoista dynastia kävivät taisteluita toisiaan vastaan.[34]

Ensimmäisen välikauden ongelmia kärjisti ilmaston kuivuminen, joka oli alkanut 2200-luvulla eaa. Muinaiset savannit aavikoituivat ja maanviljelyn turvaamiseksi egyptiläiset joutuivat luomaan monipuolisen kanavajärjestelmän. Kanavajärjestelmän hallinta antoi lääniruhtinaille entistä enemmän valtaa. Samalla he ryhtyivät myös verottamaan satoa.[35] Välikaudella egyptiläiselle kulttuurille tyypillinen elämänilo katosi, Osiris-usko levisi laajoihin piireihin ja hartaimmat ihmiset puhuivat oikeuden lopullisesta voitosta, lähimmäisenrakkaudesta ja hyveistä. Lopulta yhdestoista dynastia onnistui yhdistämään maan uudelleen ja Keskivaltakunta syntyi.[36]

Keskivaltakunta 2055–noin 1650 eaa., dynastiat 11–12[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Keskivaltakunta
Faarao Mentuhotep II (viitataan joskus myös järjestysnumerolla I), Keskivaltakunnan perustaja.

Keskivaltakunta eli keskimmäinen valtakunta merkitsi Egyptin uutta kukoistuskautta, jolloin maa maallistui ja kirjakieli vakiintui. Valtakunta käsitti 11. ja 12. dynastiat, ja sen alussa etelän Theban (Luxor) Intef I ja Mentuhotep II yhdistivät hajanaisen Egyptin uudelleen.[36][37] Mentuhotep III:n kuoltua levottomuudet kuitenkin puhkesivat jälleen ja maahan tuli nälänhätä. Valta siirtyi hänen visiirilleen Amenemhat I:lle, joka perusti valtakunnan uudeksi pääkaupungiksi Amenemhat-Itjtawin kaupungin Lishtin läheisyyteen.[38][39] Uusi järjestys vakiintui lopullisesti vuonna 1991 eKr. valtaan nousseen 12. dynastian aikana, jolloin taistelut taukosivat ja valtakunta voimistui. Faarao Sesostris III kukisti porvariston avulla feodaaliherrat, järjesti valtakunnan hallinnon uudelleen sekä valloitti Pohjois-Nubian toiseen kataraktiin asti ja liitti sen Egyptiin.[36][37]

Keskivaltakunnan aikana taide, kirjallisuus, kauppa ja kieli kukoistivat; yksi maailman ensimmäisistä kaunokirjallisista teoksista, Sinuhen tarina, on peräisin tuolta ajalta[40]. Kuninkaat haudattiin yleensä kalliohautoihin. Myös pyramideja rakennettiin, mutta ne olivat aiempaa pienempiä ja niissä käytettiin huonosti aikaa kestävää savitiiltä.[37] Theban teologit korottivat oman paikallisjumalansa Amenin valtakunnan pääjumalaksi.[36] Soinen Faijumin alue otettiin maanviljelyskäyttöön patojen ja laskukanavien avulla ja Moerisjärven tekoallas rakennettiin.[41]

12. dynastia luhistui äkillisesti kuningatar Sobekneferun hallittua neljä vuotta, ja toinen välikausi alkoi.[36]

Toinen välikausi 1650–1550 eaa., dynastiat 13–17[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Egyptin toinen välikausi

Faaraoiden ote vallasta oli höltynyt 12. dynastian lopulla, ja valtakunta alkoi hajota. 13. dynastia oli tosin vielä rauhallista aikaa, vaikka 14. dynastia hallitsikin sen kanssa rinnakkain. Faaraoiden kaudet olivat usein melko lyhyitä, eikä ajasta tiedetä kovinkaan paljoa. Ejen jälkeen faaraot menettivät otteensa koko maasta ja hallitsivat lopulta enää Theban ympäristöä. Aasiasta tulleet hyksot (hekau-hasut, "vieraiden maiden hallitsijat") valloittivat maan ja perustivat 15. dynastian. Hyksot toivat maahan hevosen ja taisteluvaunut, omaksuivat egyptiläisten tavat ja valitsivat jumalakseen Sethin. Myöhemmin hyksokuninkaat alkoivat lisätä hallitsijanimensä loppuun ra-päätteen, joka tarkoitti auringonjumala Ran poikaa. Pääkaupungikseen he ottivat suiston Avariksen ja jättivät Ylä-Egyptin vastarintaliikkeen käsiin.[42][43]

Vuoteen 1554 eKr. kestänyttä 15. dynastian aikaa kutsutaan "suurten hyksojen" ajaksi, 16. dynastiaa puolestaan "pienten hyksojen" ajaksi. Alussa hyksojen saapuminen oli ollut vain paimentolaisten vähittäistä siirtymistä idän hiekka-aavikoilta Deltaan, mutta toisella välikaudella he saivat koko maan pohjois- ja keskiosan haltuunsa. Egyptiläisten oma 17. dynastia hallitsi Thebasta rinnakkain hyksojen dynastioiden kanssa, ja lopulta faarao Jakhmes (Ahmose) karkotti hyksot Egyptistä 18. dynastian alussa.[42][36]

Abydoksessa Ylä-Egyptissä Niilin länsirannalla sijainnutta aluetta hallitsi 15. ja 16. dynastian aikana mahdollisesti puolen vuosisadan ajan dynastia, jonka olemassaolosta esitettiin teoria vasta vuonna 1997.[44][45]

Uusi valtakunta 1550–1069 eaa., dynastiat 18–20[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Uusi valtakunta

18. dynastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Faarao Tutankhamonin kuolinnaamio noin vuodelta 1323 eaa. Tutankhamon kuoli nuorena, mutta hänet tunnetaan haudastaan, joka on kaikista faaraoiden haudoista parhaiten säilynyt.

Uusi valtakunta syntyi, kun faarao Ahmose karkotti hyksot ja perusti 18. dynastian.[46] Hänen poikaansa Amenofis I:tä kutsuttiin lisänimillä "Härkä joka kukistaa maan" ja "Hän joka aiheuttaa suuren pelon", vaikka hän teki noin 25 vuotta kestäneen hallituskautensa aikana vain kaksi sotaretkeä. Näistä toisella hän eteni etelässä syvälle Nubiaan ja varmisti alueen liittymisen egyptiläiseen kulttuuripiiriin. Amenofis I:n kallioon Niilin länsirannalle louhitusta hautatemppelistä sai alkunsa Kuninkaiden laakso, johon valtaosa Uuden valtakunnan faaraoista haudattiin.[47]

Todelliseen mahtiin valtakunta nousi viimeistään Amenofis I:n pojan Thutmosis I:n aikana. Uusi valtakunta edustikin Egyptin suurvalta-aikaa, jolloin hallintokoneisto oli hyvin järjestetty ja tiukasti valvottu.[46] Thutmosis I:n kuoltua vuonna 1493 eKr. maata uhkasi vallanperimyskiista, sillä faaraon tuli olla mies eikä vainajalla ollut laillista miespuolista perillistä. Faaraon ainoa lapsi, tytär Hatšepsut ratkaisi asian naimalla ensin velipuolensa Thutmosis II:n ja tämän kuoltua kaksivuotiaan veljenpoikansa ja poikapuolensa Thutmosis III:n. Virallisesti hän hallitsi maata yhdessä puolisonsa kanssa, mutta käytännössä hän toimi oman mielensä mukaan ja julistautui jopa Amen-Ra-jumalan tyttäreksi. Viimein vuonna 1488 eKr. Hatšepsut julistautui lailliseksi kuninkaaksi ja alkoi kuvauttaa itsensä miehisin arvomerkein, jopa parrakkaana. Hatšepsutin aikana vallitsi rauha, retkikuntia lähetettiin kaukaisiin maihin ja kauppasuhteita solmittiin. Hatšepsut toteutti myös suuria rakennusprojekteja. Hän kuoli vuonna 1468 eKr., minkä jälkeen Thutmosis III nousi viimein valtaan.[46][47]

Thutmosis II:n pojan Thutmosis III:n aikana valtakunta oli laajimmillaan: se ulottui Välimeren itäosista Niilin neljännelle kataraktille asti etelässä.[48] Heti kuninkaaksi tultuaan Thutmosis III oli ryhtynyt tarmokkaasti vainoamaan kaikkea, mikä liittyi hänen naispuoliseen edeltäjäänsä. Kaikki Hatšepsutin patsaat tuhottiin ja hänen nimensä pyyhittiin pois kirjoituksista. Poikkeuksellisen voimakastahtoisena pidetty Thutmosis III oli dynastiansa suurin soturi, joka laajensi valtakuntaa Syyriaan ja Eufratvirralle asti ja kamppaili vallasta muun muassa Mitannin ja heettiläisten valtakunnan kanssa. Thutmosis III jakoi valtakunnan suojelualueisiin ja teki valtakautensa aikana yhteensä seitsemäntoista sotaretkeä Nubiaan, Syyriaan ja Palestiinaan. Sudanissa Egypti laajeni antiikin maailman Napoleoniksikin nimitetyn faaraon aikana Napataan, viidennelle kataraktille asti. Armeijan merkitys yhteiskunnassa kasvoi ja faaraon hovi vietti loisteliaampaa elämää kuin koskaan aiemmin. Thutmosis III kuoli noin vuonna 1426 eKr.[49], minkä jälkeen valtaan nousi hänen vanhin poikansa Amenofis II.[46][50]

Amenofis II jatkoi soturifaaraoiden perinteitä ja kukisti kapinayritykset Aasiassa. Hänen poikansa, kolmentoista vuoden ajan hallinnut Thutmosis IV oli isäänsä verrattuna heikko hallitsija, joka tyytyi vain pelottelemaan kapinahenkisiä kansoja valtakunnan laajentamisen sijaan. Hänen poikansa ja seuraajansa Amenofis III puolestaan suosi taiteilijoita ja rakennutti mahtavan palatsin Thebaan. Amenofis III herätti myös papiston raivoa ottamalla perinteiden vastaisesti puolisokseen alhaissyntyisen naisen, Tejen, jolle jopa tehtiin palatsin eteen oma tekojärvi. Amenofis III:n valtakaudella vallitsi rauha, sotia ei tarvinnut käydä ja akkadin kielellä käyty diplomaattinen kirjeenvaihto Babylonian kuninkaiden, Syyrian ja Palestiinan ruhtinaiden, heettiläisten ja Kyproksen saaren valtiaiden kanssa dokumentoitiin tarkasti.[46][50]

Akhenaten perheineen palvomassa auringonsäteinä kuvattua Aton-jumalaa.

Amenofis III:n kuollessa vuonna 1365 eKr. Egypti eli vaurauden ja yltäkylläisyyden aikaa, mutta Amen-jumalan papisto alkoi uhata faaraon valtaa.[51] Thebasta kotoisin olleen 18. dynastian aikana Egypti koki harvinaisen uskonnollisen mullistuksen, kun faarao Amenofis IV eli Akhenaten nosti hallituskautensa toisena vuotena auringonjumala Atonin pääjumalaksi ja syrjäytti näin Theban mahtavan papiston kahdeksikymmeneksi vuodeksi. Tällä niin sanotulla Amarna-kaudella[52] myös Egyptin taiteessa alkoi uusi, omaperäinen suuntaus, jossa ihminen kuvattiin kallo venytettynä, kaula pitkänä ja silmät mantelinmuotoisina. Tell el-Amarnan autiomaahan rakennettiin tyhjästä Egyptin uusi pääkaupunki Akhetaten, "Atonin taivaanranta". Faaraon hallitessa erämaassa ja keskittyessä uuden uskonnon levittämiseen eri paikallisruhtinaat alkoivat kahmia valtaa itselleen, ja Egyptin yhtenäisyys alkoi murentua. Lisäksi faarao otti avioeron puolisostaan Nefertitistä ja avioitui nuoren tytön Kijan kanssa.[53][51]

Akhenatenin kuoltua äkillisesti vuonna 1348 eKr. kuninkaaksi nousi nuori Tutankhaten, Nefertitin tyttären Ankhesenpaatenin puoliso, joka kuitenkin pian muutti nimensä Tutankhamoniksi (Tutankhamen, "Amon-jumalan elävä kuva"). Tutankhamonin aikana Amenin valta palautettiin ja pääkaupunki siirrettiin takaisin Thebaan. Vain 19-vuotiaana kuollut faarao muistetaan ennen kaikkea hyvin säilyneestä haudastaan.[51][53][54] Tutankhamonin kuoleman jälkeen ylin valta oli lyhyen aikaa palatsin päällikön Ain eli Ejen käsissä.[51] Armeijan ylipäällikön Horemhebin vallankaappaus 18. dynastian lopulla toi maan hallintoon tiukan kurin, ja Atonin kultti hävitettiin lopullisesti.[55] Horemheb ei tunnustanut Akhenatenia tai Tutankhamonia faaraoiksi, minkä vuoksi hän laski hallituskautensa alkaneen Amenofis III:n kuolemasta. Hänen ajaltaan on peräisin ainoa säilynyt lakikirjaa muistuttava muinaisegyptiläinen asiakirja, Horemhebin lakien nimellä tunnettava dekreetti, jolla hän vakiinnutti egyptiläisten kansalaisoikeudet.[53] Koska Horemhebillä ei ollut miespuolista perillistä, valtaistuimelle nousi vuonna 1305 eKr. sotapäällikkö nimeltä Paramessu, joka otti itselleen hallitsijanimen Ramses. 19. dynastia oli saanut alkunsa.[51]

19. dynastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vasemmalla Egyptin kuuluisimpana faaraona pidetyn Ramses II:n patsas, oikealla hänen sarkofaginsa Kairon egyptiläisessä museossa.

19. dynastian perustajan Ramses I:n aikana Egypti siirtyi sotilasdiktatuuriin.[51] Deltan alueelta pohjoisesta kotoisin ollut faarao ehti hallita vain parin vuoden ajan ennen kuolemaansa, minkä jälkeen vallan peri hänen poikansa Seti I. Tämä palautti Egyptin ylivallan Vähässä-Aasiassa, taisteli niin heettiläisiä kuin libyalaisia ja nubialaisiakin vastaan ja perusti maalleen uuden pääkaupungin, Pi-Ramseksen, ottaakseen etäisyyttä Thebassa hallinneeseen Amenin papistoon. Itseään nimillä "Amenille mieluinen" ja "Ptahille mieluinen" kutsunut faarao toteutti muitakin rakennushankkeita. Seti I kuoli vuonna 1290 eKr.; hänen hautansa Kuninkaiden laaksossa on kaikista Egyptin kuningashaudoista suurin ja myös yksi parhaiten säilyneistä.[53][56]

Seti I:n pojan, Egyptin kuuluisimman faaraon Ramses II:n hallituskaudella Egypti oli suuruutensa huipulla. 67 vuoden ajan hallinnut ja lähes satavuotiaana kuollut Ramses II rakennutti lukuisia temppeleitä ja jättimäisiä näköispatsaita;[56][57] hänellä oli viisi tai kuusi päävaimoa ja ainakin sata lasta. Ramses II teki useita sotaretkiä etenkin Syyrian ja Palestiinan alueille, mutta hänen ajaltaan on peräisin myös maailmanhistorian ensimmäinen "yhteistyö- ja avunantosopimus", jonka hän solmi heettien kuninkaan Hattusili III:n kanssa rajoittaakseen Assyrian suurvaltapyrkimyksiä. Teksti tunnetaan sekä hieroglyfeillä että nuolenpääkirjoituksella. Sopimuksen solmimisesta eteenpäin Egyptin ulkopolitiikka vaihtui hyökkäävästä puolustavaksi. Ramses II kirjoitutti pitkiä kartussejaan kaikkialle valtakuntaan, ja hänen toimituttamansa vuonna 1282 eKr. käydystä tappiollisesta Kadeshin taistelusta kertova kirjoitus on Egyptin kirjallisuushistorian pisin voiton ylistykseksi laadittu teksti. Ramseksen ajalla toteutettiin myös useita suuria rakennusprojekteja, uusia kaupunkeja perustettiin ja Abu Simbelin temppeli rakennettiin.[53][56] Myös monesti muulloin tärkeät voimatekijät armeija ja papisto pysyivät kurissa Ramses II:n valtakaudella.[58]

"Hän, jumalten kaltainen, kävi levolle taivaanrantaan, ja kun kaikki Osiriksen riitit oli suoritettu, hän purjehti virralla kuninkaallisessa venheessään ja meni lepäämään ikuiseen asuinsijaansa Theban itäpuolelle." Ramses II kuoli vuonna 1224 eKr., ja valtaistuimelle nousi yksi hänen pojistaan, Merenptah, jonka aikana Niilin suistoon hyökkäsivät yksi kerrallaan akhaialaiset, libyalaiset ja lyykialaiset. Hyökkäykset kuitenkin onnistuttiin torjumaan.[53][56] Israelilaisten paon Egyptistä uskotaan tapahtuneen Merenptahin valtakaudella[53], ja tuolta ajalta on peräisin "Israelin steelana" tunnettu Merenptahin steela.[59]

20. dynastia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenptahin kuoltua vuoden 1204 eKr. tienoilla[59] alkoi palatsijuonittelujen aika, joka päättyi, kun 20. dynastian eli ramessidien perustaja Setnakht nousi valtaan. Hänen jälkeensä valtaistuimelle nousi vuonna 1193 eKr. Egyptin viimeinen suuri faarao, Ramses II:ltä oppia ottanut Ramses III, minkä jälkeen lähes jokainen faarao aina Ramses XI:teen asti otti nimekseen Ramses. Ramses III johti lukuisia sotaretkiä ja taisteli merikansoja vastaan libyalaisten palkkasotureiden avustamana, mutta kuoli vuonna 1162 hovisalaliiton uhrina.[53][56] Hänen jälkeensä maan voidaan sanoa lähteneen hyvin hitaaseen kulttuuriseen alamäkeen, josta se ei enää palannut entiseen loistoonsa. Seuranneiden Ramseksien hallituskaudet jäivät mitättömiksi,[60] valtakunta alkoi rappeutua ja korruptio ja inflaatio levisivät. Korkein valta liukui takaisin papistolle, joka keräsi aikaa myöten mittavan omaisuuden.[56][58] Dynastian lopulla faaraon valta oli rajoittunut suistoalueelle, ja levotonta Ylä-Egyptiä hallitsi Amonin papisto.[60] Lopulta maa ajautui hajaannukseen ja nälänhätään, eivätkä edes kuninkaalliset hautapaikat säästyneet ryöstelyltä.[56]

Kolmas välikausi 1069–747 eaa., dynastiat 21–24[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Egyptin kolmas välikausi
Vaikutusvaltainen ylipappi Herihor hallitsi Ylä-Egyptiä samanaikaisesti Ala-Egyptiä hallinneen faaraon kanssa kolmannella välikaudella.

20. dynastian lopussa, vuoden 1080 eKr. tienoilla[58] ylipappi, Egyptin armeijan ylipäällikkö ja Nubian varakuningas Herihor otti vallan itselleen etelässä samaan aikaan, kun Ramses XI vielä hallitsi pohjoisessa. Ramseksen kuoleman jälkeen pohjoisessa valtaan nousi Smendes I, mutta papisto hallitsi edelleen etelässä, ja 21. dynastian alkua onkin kutsuttu ”pappisdynastiaksi”.[61] Faarao Smendes oli taustaltaan libyalainen ja saavutti asemansa Niilin suistoon Ramses III:n aikana asettuneiden libyalaisten palkkasotureiden tuella. Maan hallinto oli jakautunut kahtia, ja alkoi ajanjakso, jota Egyptin historiassa on totuttu nimittämään kolmanneksi välikaudeksi. Toinen nimitys aikakaudelle on libyalaiskausi, sillä kaikki kolme sen dynastiaa olivat libyalaistaustaisia.[58]

Kolmannella välikaudella Egypti rappeutui entisestään, ja rakennusprojektit hiipuivat varojen loppuessa. Aikakaudelta tunnetaan muutamia ryöstämättömiä libyalaiskuninkaiden hautoja, jotka suurista rikkauksistaan huolimatta ovat kooltaan hyvin pieniä. Libyalaiskuninkaiden hallitessa Deltaa Herihorin perustama 21. dynastia vallitsi Ylä-Egyptissä, ”Amen-Ran jumalvaltiossa”. Herihor oli yhdistänyt yksiin käsiin sekä vallan että Amonin temppelin suunnattomat rikkaudet, mutta ainakin periaatteessa hänenkin dynastiansa oli libyalaiskuninkaiden vallan alainen. Käytännössä Thebassa hallinneet pappiskuninkaat toimivat kuitenkin hyvin itsenäisesti ja hallitsivat teokraattisten diktaattorien tavoin säätäen lait Amonin oraakkelin avulla.[58]

Libyalaissyntyisen 22. dynastian perusti Shoshenk I, ja pohjoinen ja etelä yhdistyivät jälleen. Rinnakkain 22. dynastian kanssa syntyi eteläiseen Deltaan hallitsemaan 23. dynastia, sen jälkeen 24. dynastia.[62] Kolmannen välikauden loppupuolella Egyptissä vallitsi eräänlainen feodaalinen anarkia: vuoden 850 tienoilla oli samanaikaisesti kaksi kuningassukua, sata vuotta myöhemmin peräti neljä. Theban muinaisia kuningashautoja alettiin ryöstellä 900-luvulla eKr., jolloin Pinedjem-nimisen käskynhaltijan tehtäväksi annettiin pelastaa, mitä pelastettavissa oli.[58] 36 häpäistyä faaraomuumiota vietiin salaiseen luolaan Deir el Bahriin, josta saksalainen egyptologi Émile Brugsch löysi ne vasta vuonna 1881 erään oppaan kavallettua perheensä ja kerrottua sen haudan sijainnin, jonka esineillä perhe oli elättänyt itsensä jo lähes kymmenen vuoden ajan.[63] 700-luvulla eKr. sai alkunsa muinaisegyptin kielen viimeinen kehitysvaihe demoottinen egypti, joka säilyi maaseudun hallintokielenä aina kreikkalais-roomalaiselle ajalle asti.[64]

700-luvulla eKr. Napatasta kotoisin ollut kuušilainen heimopäällikkö Piye, harras Amonin palvoja, lähti yhdistämään Egyptiä uudelleen. Ruhtinaskunta toisensa jälkeen alistui hänen valtaansa, kunnes viimein vuonna 722 eKr. hän hallitsi lähes koko Egyptiä. Piyen seuraaja Sabako liitti Deltan valtakuntaansa vuonna 715 eKr., saattaen edeltäjänsä työn loppuun. Kolmas välikausi oli päättynyt ja nubialaisdynastia saanut alkunsa.[58]

Myöhäiskauden alku 747–525 eaa., dynastiat 25–26[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Egyptin myöhäiskausi
Egypti 500-luvulla eaa. (violetilla)

Egyptin kahdeskymmenesviides dynastia eli ”kuušilainen dynastia” tai ”nubialaisdynastia” oli lähtöisin Nubiasta Kušin maasta, jonka pääkaupunki oli Napata. Thutmosis III:n aikana Egyptin vaikutusvallan alle joutuneen Nubian yhteydet emämaahan olivat vähitellen hiipuneet[58], mutta Amonin kultti oli saanut alueella vahvan jalansijan. 700-luvulla eKr.[58] nubialaiset yhdistivät Egyptin Piye-kuninkaan johdolla ja hallitsivat sitä noin sadan vuoden ajan. Tänä aikana Egyptiin rakennettiin taas hautapyramideja tuhannen vuoden tauon jälkeen.[65] Theba nousi jälleen lyhytaikaiseen kukoistukseen, mutta koska kuninkaiden hallituskaupunkina oli nykyisin Sudanin puolella sijaitseva[66] Napata, he eivät aina tarpeen vaatiessa ehtineet paikalle ja assyrialaiset pääsivät valloittamaan Deltan. Vuonna 674 eKr. Assyrian kuningas Assarhaddon voitti Taharqan, ja vuonna 663 eKr. tapahtui nubialaisten lopullinen vetäytyminen Egyptistä, kun kuningas Assurbanipal valloitti Theban ja karkotti viimeisen kuninkaan Tanutamenin Napataan.[58][65]

Assurbanipal asetti Egyptiin vasallikseen erään Pišamilkin[67], joka kuitenkin pian julistautui kuninkaaksi nimellä Psametik I perustaen ns. saislaisen eli 26. dynastian.[58] Psametik I hallitsi maataan peräti 50 vuoden ajan. Hänen aikanaan Egypti tavoitteli perinteen katkeamisen jälkeen vanhaa loistoaan, ja aika olikin rauhallista. Dynastian faaraoista huomattavin, Nekau II,[68] oli Psametikin poika.[58] Hän rakennutti kanavan yhdistämään Niilin ja Punaisenmeren, perusti Egyptin ensimmäisen varsinaisen laivaston[68] ja voitti Juudan kuninkaan, mutta kärsi vuonna 605 eKr. tappion Babylonian kuninkaalle Nebukadressar II:lle. Häntä seurasivat faaraoina Psametik II ja tämän poika Apries,[58] joka syrjäytettiin vuonna 570 eKr. hänen hävittyään sotaretken Kyreneä vastaan. Armeija valitsi uudeksi faaraoksi Ahmose II:n, jonka aikana Egyptin ylivalta Nubiassa palautettiin.[69][70]

Saislaisella ajalla maanviljely kukoisti ja demoottisesta egyptistä tuli yleiskieli. Hallintoa uudistettiin ja kaikkia suurempia kaupunkeja kehitettiin, mutta uskonnollisesti ja taiteellisesti Egypti palasi "vanhoihin hyviin aikoihin". Amasis myös suosi sittemmin valta-asemaan nousseita kreikkalaisia ja maahan otettiin kreikkalaisia palkkasotureita.[71]

Egyptin historia Persian vallan alla 525–332 eaa.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Egyptin historia Persian vallan alla
Egyptin persialaisaikaa kuvaava papyrus.

26. dynastia kukistui vuonna 525 eaa., kun Persian kuningas Kambyses II voitti dynastian viimeisen faaraon Psametik III:n Pelusionissa Niilin suistolla käydyssä taistelussa ja valloitti maan.[72] Tästä alkoi persialaisaika eli Egyptin 27. dynastia.[72][71]

Valloitettuaan Egyptin Kambyses kruunautti itsensä faaraoksi Saisissa ja otti egyptiläisen valtaistuinnimen sekä suunnitteli sotaretkiä muualle Afrikkaan: Etiopiaa ja Karthagoa vastaan sekä Libyan aavikon keitaille. Hän viipyi Egyptissä vuoteen 522 eaa., ja kuoli matkallaan kotiin hämärissä olosuhteissa.[73][74] Kambysesta seuranneen Dareios I:n aikana Egypti yhdistettiin Libyan keitaiden ja Kyrenaikan kanssa Persian kuudenneksi satraappikunnaksi, jonka pääkaupunkina toimi Memfis. Dareios kirjoitutti Egyptin lait sellaisina kuin ne olivat olleet Ahmose II:n aikana.[75] Persialaiskaudella rakennettiin myös Suezin kanavan esiaste, joka yhdisti Välimeren ja Punaisenmeren toisiinsa.[72]

Kuningas Artakserkses I seivästää kapinallisjohtaja Inaroksen iskemällä keihään solisluun ja kaulan välistä.

Dareioksen kuoltua vuonna 486 eaa. egyptiläiset nousivat kapinaan mahdollisesti libyalaisten yllyttäminä. Kserkses I kuitenkin kukisti kansannousun ja alensi Egyptin valloitetun provinssin asemaan, mikä herätti syvää vihaa asukkaiden keskuudessa. Kun Kserkses murhattiin vuonna 465 eaa., läntisessä Deltassa puhkesi uusi kapina, jota muun muassa ateenalaiset avustivat. Kapina kukistettiin vuonna 454 eaa. ja sen johtaja, egyptiläinen Inaros, teloitettiin. Kapinallinen liikehdintä maassa jatkui kuitenkin vielä tämänkin jälkeen.[75]

Artakserkses II:n aikana vuonna 404 eaa. egyptiläiset nousivat Amyrtaioksen johdolla jälleen kapinaan persialaisia vastaan. Amyrtaios perusti 28. dynastian ja tuli uudeksi faaraoksi, jolloin Egypti sai vielä joksikin ajaksi itsenäisyytensä takaisin. Vuonna 398 eaa. Nefaarud I perusti 29. dynastian. Vuonna 380 eaa. Nektanebo I kaappasi vallan ja perusti 30. dynastian, joka jäi viimeiseksi egyptiläissyntyiseksi dynastiaksi.[76] Viimeiset faaraot Nektanebo I ja Nektanebo II joutuivat koko valtakautensa ajan puolustamaan maataan persialaisten hyökkäyksiltä, mihin he saivat apua Kreikasta, erityisesti Spartalta. Molemmat olivat myös innokkaita rakentajia, ja monet myöhemmät Ptolemaiokset itse asiassa vain jatkoivat Nektanebojen työtä.[71]

Vuonna 343 eaa. Persian kuningas Artakserkses III valtasi Egyptin uudelleen ja perusti 31. dynastian, joka oli viimeinen numeroitu dynastia.[76] Vain kymmenisen vuotta hallinneen dynastian ensimmäinen hallitsija oli nimeltään Okhus, jonka lisäksi faaraoita olivat Arses ja Dareios III. Tuolloin Egyptiin muutti huomattavia määriä persialaisia sotilaita ja virkamiehiä, kun taas egyptiläiset joutuivat palvelemaan koko laajan valtakunnan armeijassa.[71] Kun Aleksanteri Suuren joukot saapuivat Egyptiin ja kukistivat Dareios III:n vuonna 332 eaa., maan asukkaat ottivat heidät vastaan vapauttajina.[77]

Kreikkalainen ja roomalainen Egypti 332 eaa. – 639 jaa.[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Kreikkalainen ja roomalainen Egypti
Kuuluisa kuningatar Kleopatra VII, muinaisen Egyptin viimeinen hallitsija.

Aleksanteri Suuri nimitti Egyptiin useita kreikkalaisia ja makedonialaisia korkeisiin virkoihin ennen kuin itse lähti maasta vuonna 331 eaa. Egyptin käskynhaltijaksi jätettiin Kleomenes.[77] Sittemmin Egyptin hallitsijaksi nousi makedonialaissyntyinen Ptolemaios I, joka julistautui Egyptin kuninkaaksi.[78] Aleksanterin Niilin suistoon perustamasta Aleksandrian kaupungista tuli Egyptin pääkaupunki 320-luvulla eaa. ja hellenistisen kulttuurin ja tieteen keskus sekä aikansa kuuluisimman oppilaitoksen, Aleksandrian kirjaston sijaintipaikka.[79] Faijumin seudulle asettui lukuisia kreikkalaisia maahanmuuttajia, sillä nomosjärjestelmän ulkopuolella olleen keitaan rehevät pellot jaettiin palkkioksi Aleksanteri Suuren armeijan sotilaille. Vähitellen maahan syntyi sekakulttuuri, jossa kaupunkien egyptiläiset alkoivat kreikkalaistua, kun taas maaseudun kreikkalaiset egyptiläistyivät. Myös suurin osa kreikkalaisista papyruksista on löytynyt Egyptistä. Egyptiläiset jumalat samaistettiin kreikkalaisiin. Kreikan kielestä tuli maan hallintokieli,[71] ja nykyisessä koptin kielessä on edelleen huomattavia kreikkalaisia vaikutteita.[64]

Ptolemaiosten hallitsijasuvun valtakausi Egyptissä jatkui vuodesta 332 eaa. eteenpäin aina vuoteen 30 eaa. Viimeinen pidempiaikainen sukuun kuulunut hallitsija, naispuolinen Kleopatra VII, oli kuningas Ptolemaios XII Huilunsoittajan tytär ja hallitsi vuosina 51–30 eKr. Kuvankauniina muistettu ja kansan rakastama Kleopatra puhui sujuvasti egyptiä ja tunsi kuuluvansa Egyptiin paljon edeltäjiään voimakkaammin, mutta kärsi Aktionin taistelussa tappion roomalaisille. Lopulta roomalainen kenraali Octavianus eli tuleva keisari Augustus valloitti Egyptin ja teki siitä Rooman Aegyptuksen provinssin, samalla vakiinnuttaen oman valtansa. Kukistunut ja nöyryytetty Kleopatra surmasi epätoivoissaan itsensä ja itsenäisen Egyptin kolmituhatvuotinen historia päättyi.[71][80]

Roomalaiskaudella egyptiläisen muinaisuskon asema alkoi heiketä, kun entisen jumalkuninkaana palvotun faaraon tilalla oli etäinen Rooman keisari. Egyptin pappisluokka menetti myös yhteiskunnallista asemaansa, ja sille tuli vaikeaksi ylläpitää perinteisiä kalliita uskonnollisia rituaaleja.[81]

Rooman valtakunnan jakauduttua kahtia vuoden 395 jälkeen Egypti jäi Bysantille. Samoihin aikoihin kristinusko nousi maan valtauskonnoksi, missä asemassa se pysyi noin kolme vuosisataa arabien tuloon asti[72]. Kristinuskon myötä Egyptissä kehittyi koptilainen kristillinen kulttuuri. Se omaksui kirjalliseksi perustakseen koptin kielen, jota kirjoitettiin osin kreikkalaispohjaisella merkistöllä.[82]

Vuonna 619 sassanidien Persia valtasi Egyptin, mutta keisari Herakleios valtasi sen takaisin vuoteen 629 mennessä. Sassanidien valtakunta romahti tämän jälkeen, mutta roomalaiset eivät pystyneet enää palauttamaan valtaansa sekasortoisessa Lähi-idässä. Itä-Rooman vanhoilla alueilla valtaan nousivat roomalaisten liittolaisina olleet arabiheimot, jotka vuoden 640 tienoilla saivat vallan myös Egyptissä.[83] Roomalaiset menettivät viimeiseksi otteensa myös Aleksandriasta.lähde?

Keskiaika 639–1517[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Egyptin keskiaika

Arabit valloittivat Egyptin Bysantilta kenraali Amr bin al-Asin johdolla vuosina 639–642, minkä jälkeen Egyptistä tuli osa Damaskoksesta käsin hallittua umaijadikalifaattia. Vuonna 750 abbasidit syrjäyttivät umaijadit ja Egypti joutui heidän hallintaansa. Koko tuon ajan Egyptiä hallitsivat kalifin nimittämät muslimihallitsijat. Ajoittain maassa tapahtui kapinoita. 800-luvulle tultaessa egyptiläisten kieli vaihtui vähitellen arabiaan ja kristinusko islamiin. Käskynhaltijat yrittivät ehkäistä väestön islamilaistumista saadakseen korkeampia verotuloja.[84][85] Arabia syrjäytti kreikan virallisena kielenä vuonna 706. Muinaisegyptistä periytyvä kopti säilyi silti puhuttuna kielenä Al-Fustatissa.

Abbasidikalifit alkoivat 900-luvun alkupuolella muodostaa joukkoja mamelukeiksi kutsutuista turkkilaisista orjista. Heimoriitoja yritettiin ehkäistä antamalla maan hallinto turkkilaisille sotilaille, jotka eivät kuuluneet mihinkään arabiheimoon. Vuonna 868 turkkilainen kenraali Babak nimitti Egyptin käskynhaltijaksi poikapuolensa Ahmad ibn Tulunin, joka ryhtyi nopeasti kahmimaan valtaa itselleen ja ottamaan etäisyyttä Bagdadissa toimineeseen keskushallintoon. Tästä alkoi lyhytikäinen tulunidien dynastia, joka oli Egyptin ensimmäinen käytännössä itsenäinen hallitsijasuku faaraoiden ajan jälkeen. Tulunidihallitsijat liittivät myös Syyrian ja Palestiinan Egyptiin vuosina 878–879. Sisäpoliittisesti tulunidien aikana tapahtui suuria mullistuksia, ja tuolta ajalta on peräisin valtava Ibn Tulunin moskeija Kairossa. Ibn Tulunia seurasi vallassa hänen toinen poikansa Khumarawaih, joka tärveli isänsä hallintokaudella aikaansaadun kehityksen. Khumarawaih onnistui kuitenkin saamaan kalifit tunnustamaan tulunidihallinnon virallisesti. Khumarawaih murhattiin vuonna 896, jolloin hänen perillisensä oli vasta 14-vuotias. Tämän jälkeen Egyptissä vallitsi anarkia vuoteen 905, jolloin kalifaatin armeija hyökkäsi maahan ja palautti vanhan hallinnon.[84]

Mamelukkien sulttaanikunta vuonna 1317.

Vuonna 910 Egyptistä tuli osa pohjoisafrikkalaisten, šiialaisten fatimidien kalifaattia, joka hallitsi suurta osaa Pohjois-Afrikasta viime vaiheessa Kairosta käsin. 25 vuotta myöhemmin Keski-Aasian Sogdianasta kotoisin ollut Muhammad ibn Tughj nimitettiin Egyptin kuvernööriksi. Hän syrjäytti fatimidit ja perusti Egyptiä vuoteen 969 saakka hallinneen ikhshididien dynastian. Tämän jälkeen Egypti oli jälleen fatimidien hallinnassa, mutta käytännössä melko itsenäinen vuoteen 1171 asti. Tuleva pääkaupunki Kairo perustettiin vuonna 969.[84]

Vuonna 1169 Salah al-Din (Saladin) nimitettiin Egyptin käskynhaltijaksi. Kaksi vuotta myöhemmin tämä lakkautti fatimidikalifaatin ja perusti aijubidien dynastian.[84] Mamelukkien sotilasluokka otti vallan käsiinsä vuonna 1260 ja hallitsi Egyptiä autonomisena valtiona vielä senkin jälkeen, kun maa vuonna 1517 joutui Osmanien valtakunnan alaisuuteen.[86][87] Mamelukkien aikaan Egyptin kristittyjen asema huononi, maa arabialaistui lopullisesti ja koptin kieli katosi. Pääosin ei-arabitaustaisten mamelukkien valtakaudella Egyptistä tuli arabialaisen kulttuurin keskus, ja Mekka ympäristöineen liitettiin joksikin aikaa osaksi Egyptiä.[84]

Osmanien Egypti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osmanien valtakunta valtasi Egyptin vuonna 1517. Myös tämän jälkeen mamelukeilla oli kuitenkin paljon valtaa, ja itse asiassa mamelukit pysyivät maan eliittiryhmänä koko osmanien valtakauden ajan. 1500-luvulla Egypti laajeni etelään kolmannelle kataraktille asti. Maan hallinto toimi miltei itsenäisesti aina vuoteen 1798, jolloin Napoleonin ranskalaiset joukot valtasivat maan. Rosettan kivi löydettiin tuon sotaretken aikana. Napoleon kuitenkin vetäytyi Egyptistä vuonna 1801, koska britit samaan aikaan uhkasivat ryhtyä Horatio Nelsonin johdolla Välimerellä merisotaan Ranskan laivastoa vastaan[88]. Ranskan miehityksen jälkeen mamelukkien valta luhistui ja albaanitaustainen Muhammad Ali nousi Egyptin johtoon.[84]

Vuodesta 1867 lähtien Egyptiä hallitsivat osmanien alaisina varakuninkaina Muhammad Alista polveutuvat kediivit. Suezin kanavan valmistuttua vuonna 1869 Egyptistä tuli tärkeä maailman liikenteen solmukohta, mutta toisaalta maa velkaantui pahoin. Muhammad Alin ja hänen seuraajiensa aikana Egyptistä oli tullut eräs maailman kehittyneimmistä maista Euroopan ulkopuolella, mutta nopeat uudistukset olivat johtaneet sen vararikkoon.lähde?

Kuningaskunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptin pääkaupunki Kairo on Afrikan ja Lähi-idän suurin kaupunki.

Suojellakseen sijoituksiaan Yhdistynyt kuningaskunta otti Egyptin hallintaansa vuonna 1882, vaikka nimellinen valta säilyikin osmaneilla vuoteen 1914 asti.[89] 17. joulukuuta 1914[90] maasta tehtiin virallisestikin Britannian protektoraatin alainen Egyptin sulttaanikunta. Vuonna 1922 Egypti virallisesti itsenäistyi vuoteen 1952 asti kestäneenä Egyptin kuningaskuntana, mutta Britannialla oli maassa huomattava vaikutusvalta vielä sen jälkeen, koska sillä oli sotilastukikohtia Suezin kanavan varrella, jota se yhä piti hallinnassaan. Egyptin parlamentti laati vuonna 1923 uuden perustuslain suositun Sa'd Zaghlulin johdolla. Vuosina 1924–1936 maassa oli lyhytaikainen, mutta menestyksekäs yritys muotoilla Egyptin hallintoa eurooppalaisen mallin mukaan. Britit kuitenkin pitivät tietyn määrän valtaa hallussaan, mikä johti hallituksen jatkuvaan epätasapainoon.[91] Toiseen maailmansotaan Egypti osallistui liittoutuneiden puolella.[92]

Tasavalta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1952 sotilaallinen vallankaappaus pakotti kuningas Farukin, perustuslaillisen monarkin, eroamaan poikansa Ahmed Fuad II:n hyväksi. Lopulta Egyptin tasavalta julistettiin syntyneeksi 18. kesäkuuta 1953, ja sen ensimmäisenä presidenttinä toimi kenraali Muhammad Nagib. Jouduttuaan syrjäytetyksi vuonna 1954 vietti Nagib kotiarestissa 16 vuotta aina seuraajansa Nasserin kuolemaan saakka, jonka jälkeen Nasserin seuraaja Anwar Sadat vapautti Nagibin. Tämän jälkeen hän oli pääasiassa poissa julkisuudesta kuolemaansa vuonna 1984 saakka, jolloin hänelle järjestettiin valtiolliset hautajaiset.[93]

Gamal Abdel Nasserin aika 1956–1970[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1952 vallankaappauksen pääarkkitehti Gamal Abdel Nasser pakotti presidentti Nagibin eroamaan vuonna 1954 ja Nasser itse oli pääministeri vuodesta 1954 ja myös presidentti vuodesta 1956. Noustuaan maan presidentiksi Nasser kansallisti Suezin kanavan, mikä johti vuoden 1956 Suezin kriisiin. Nasser nousi sodasta arabisankarina, ja nasserismi sai laajaa vaikutusvaltaa alueella, vaikka aiemmin arabinationalismiin usein välinpitämättömästi suhtautuneiden egyptiläisten keskuudessa se saikin aikaan hyvin erityyppisiä reaktioita.[94][95] Vuoden 1966 huhtikuussa paljastettiin upseerien salaliitto, joka oli pyrkinyt Nasserin kukistamiseen.[96]

Vuonna 1958 Nasser solmi Egyptin ja Syyrian välille unionin, joka tunnetaan Yhdistyneenä arabitasavaltana. Tämäkin yritys sai vastaansa ristiriitaisia reaktioita ja unioni hajosi jo vuonna 1961. Egyptin virallisena nimenä oli kuitenkin Yhdistynyt arabitasavalta vielä sen jälkeenkin vuoteen 1971 saakka, vaikka monet egyptiläiset eivät pitäneet valtionsa tuhansia vuosia käytössä olleen nimen yhtäkkisestä vaihtumisesta. Vuonna 1967 kuuden päivän sodan jälkeen Egypti oli menettänyt Siinain niemimaan Israelille.[95]

Nasserin ideologia oli arabisosialismi ja sen nimissä taloutta kansallistettiin Egyptissä, painotettiin arabimaiden yhtenäisyyttä ja poliittisesti liittouduttiin Neuvostoliiton kanssa. Nasser oli myös perustamassa sitoutumattomien maiden liikettä ja nousi keulakuvaksi arabimaiden taistelussa Israelia vastaan. Karismaattinen presidentti Gamal Abdel Nasser kuoli sydänkohtaukseen syyskuussa 1970 johdettuaan kansakuntaansa presidenttinä 14 vuotta. Nasserin kuolema merkitsi myös Egyptin arabisosialismin kuihtumista ja Neuvostoliiton vaikutusvallan ratkaisevaa heikentymistä arabimaailmassa sekä alkua Egyptin länteen suuntautumiselle.[97]

Gamal Abdel Nasser

Anwar Sadatin aika 1970–1981[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nasserin kuoltua häntä seurasi varapresidentti Anwar Sadat. Sadat vaihtoi Egyptin puolta kylmässä sodassa Neuvostoliitolta Yhdysvalloille ja karkotti neuvostoliittolaiset neuvonantajat maasta vuonna 1972. Hän myös käynnisti taloudelliset Intifah-uudistukset murskaten samalla väkivaltaisesti sekä uskonnollisen että maallistuneen opposition.[98] Myös Egyptin nimi palautettiin viralliseen käyttöön.[99]

Vuonna 1973 Egypti aloitti yhdessä Syyrian kanssa yllätyshyökkäyksen Israelia vastaan käynnistäen jom kippur -sodan, joka sotilaallisen voiton puutteesta huolimatta oli suurelta osin poliittinen menestys. Sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto sekaantuivat tapahtumiin, ja Egyptin ja Israelin välille julistettiin tulitauko.[100]

Anwar Sadatin vierailu Israelissa vuonna 1977 oli alku prosessille, joka johti vuonna 1979 Egyptin ja Israelin välille solmittuun rauhansopimukseen, jossa Israel luovutti Siinain takaisin Egyptille. Erillisrauha sai arabimaissa aikaan valtavasti kiistoja ja johti Egyptin erottamiseen Arabiliitosta, johon se pääsi takaisin vasta vuonna 1989.[95] Maaliskuussa 1979 presidentti Sadat ja Israelin pääministeri Menachem Beginin allekirjoittivat Israelin ja Egyptin välisen lopullisen rauhansopimuksen Washingtonissa. Se pohjautui heidän edellisenä vuonna käymiinsä Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterin välittämiin neuvotteluihin Camp Davidissa Yhdysvalloissa ja näitä neuvotteluja seuranneeseen sopimukseen, joka tunnetaan Camp Davidin rauhana. Egyptistä tuli rauhansopimuksen myötä ensimmäinen Israelin valtion olemassaolon tunnustanut arabimaa.[101] Sadat ja Begin saivat rauhanneuvotteluistaan tunnustuksena molemmat Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1978.[102]

Anwar Sadatin murhasi ryhmä armeijan upseereita lokakuussa 1981 Kairossa sotilasparaatissa, joka oli järjestetty vuoden 1973 Israelia vastaan käydyn sodan muistoksi. Erillisrauha Israelin kanssa oli suututtanut monia egyptiläisiä ja aiheuttanut Egyptissä myös väkivaltaisia mielenosoituksia.[103] Presidentiksi nousi varapresidentti Hosni Mubarak, Neuvostoliiton sotilasakatemioissa koulutettu kenraali.[104]

Anwar Sadat

Mubarakin aika 1981–2011[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mubarakin aikana valta keskittyi lähes kokonaan presidentille, joka valittiin 24 vuotta yhden ehdokkaan vaaleissa viimeisiin vaaleihin saakka. Viimeiset presidentinvaalit, joissa Mubarak valittiin uudelleen eli viidennelle peräkkäiselle kaudelleen, pidettiin syyskuussa 2005.[105]

Helmikuussa 2005 Mubarak ilmoitti yllättäen televisiolähetyksessä määränneensä maansa presidentinvaalijärjestelmän uudistettavaksi, avaten tien uusille ehdokkaille seuraavissa vaaleissa.[106] Mubarak sai äänistä 88,6 prosenttia, vastaehdokkaat Ayman Nour 7,6 ja Noman Gomaa 2,9 prosenttia.[105]

Hallituksen puuttumisesta äänten väärentämisen ja huijauksen kautta vaalitulokseen esitettiin 2005 vaalien jälkeen arvostelua. Lisäksi vaalien aikana tulivat näkyville Mubarakin kannattajien väkivalta opposition mielenosoittajia kohtaan sekä poliisin aiheuttamat julmuudet. Monet egyptiläiset olivatkin epäileviä vaalien roolia ja demokratisoitumisen onnistumista kohtaan. Vain hyvin pieni osa äänioikeutetuista kävi äänestämässä vuoden 2005 vaaleissa. Sanomalehdet ottivat kuitenkin yhä enemmän vapauksia arvostellessaan presidenttiä, ja vuoden 2010 parlamenttivaalit, joissa islamistipuolueet kuten kielletty muslimiveljeskunta saivat runsaasti paikkoja, osoittivat tilanteen olevan muuttumassa.[107]

Mielenosoittajia 25. tammikuuta 2011.

Tunisian vallankumouksen jälkeen islamilaisen Pohjois-Afrikan arabikuohunta levisi myös Egyptiin tammikuussa 2011. Mielenosoituksia ruokkivat Egyptin vallanpitäjien itsevaltaiset otteet sekä korruptio kuin myös laaja työttömyys.[108] Terveysministeriön mukaan mielenosoituksissa kuoli 365 ihmistä ja 5 000 loukkaantui.[109] Mielenosoitukset johtivat ensin 31. tammikuuta uuden hallituksen muodostamiseen Ahmad Shafiqin johdolla ja sitten Hosni Mubarakin eroon virastaan 10. helmikuuta 2011 ja vallan siirtymiseen armeijalle. Mubarak oli Egyptin presidenttinä ennätyksellisen pitkään, yhtäjaksoisesti lähes 30 vuotta edeltäjänsä Sadatin murhasta lokakuussa 1981 eroonsa helmikuuhun 2011 saakka.[110][111]

Hosni Mubarak

Mubarakin jälkeen 2011–2012 ja Mohammed Mursin aika 2012–2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mubarakin syrjäyttämisen jälkeen maata johtamaan nousi sotilasjuntta. Se koostui entisistä kenraaleista ja sitä johti entinen pitkäaikainen puolustusministeri Muhammad Hussein Tantawi. Myös Shafiqin hallitus joutui eroamaan ja 7. maaliskuuta uusi muodostettiin pääministeri Essam Sharafin johdolla.[110] 7. joulukuuta 2011 Tawanin valtuuttamana Kamal Ganzouri muodosti seuraavan hätätilahallituksen,[112] jonka johdolla parlamenttivaalit saatiin menestyksellä päätökseen.

Mubarak, jonka terveydentila oli horjuva, tuotiin lähimpien miestensä kanssa oikeuteen elokuun 2011 alussa. Heitä syytetään miljoonakavalluksista ja yli 800 mielenosoittajan surmasta.[113]

Tammikuussa 2012 loppuneissa kolmivaiheisissa parlamenttivaaleissa valtaan nousivat islamistit Muslimiveljeskunnan Vapaus- ja oikeuspuolueen ja äärikonservatiivisen Al-Nour-puolueen edustamina.[114] Presidentinvaalien ensimmäinen kierros järjestettiin 23.–24. toukokuuta 2012.[115] 16.–17. kesäkuuta järjestettiin vaalien toinen kierros, jolla olivat vastakkain islamisti Mohammed Mursi ja kansannousun syrjäyttämän hallinnon aikainen pääministeri Ahmad Shafiq.[116] Edellinen voitti vaalit ja toimi presidenttinä vuosina 2012–2013. Hän oli ensimmäinen vapailla vaaleilla valittu Egyptin presidentti.[117]

Muslimiveljeskunta järjesti kansanäänestyksen uudesta perustuslaista joulukuussa 2012. Oppositio ja jotkin ihmisoikeusjärjestöt kyseenalaistivat äänestyksen rikkomusten vuoksi.[118]

Heinäkuun 3. päivänä 2013 armeija kaappasi vallan Mursilta.[119] Muslimiveljeskunta jatkoi katumielenosoituksia ja vaati Mursin palauttamista valtaan. 14. heinäkuuta sotilashallituksen joukot ryhtyivät tyhjentämään aukioita mielenosoittajista. Arviolta satoja sai surmansa. Levottomuudet levisivät Kairosta muihinkin kaupunkeihin.[120] Varapresidentti Mohamed ElBaradei erosi tehtävästään verenvuodatuksen takia.[121][122]

Abdel Fattah al-Sisin aika 2014–[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 2014 järjestettiin presidentinvaalit. Entinen sotilasjohtaja Abdel Fattah al-Sisi voitti ne ylivoimaisesti. Äänestysprosentti jäi alhaiseksi, sillä useat ryhmät boikotoivat vaaleja.[123]

Presidentti al-Sisi on ollut autoritaarinen ja kovaotteinen johtaja. Hän on murskannut islamistit ja lähentänyt Egyptin suhteita Saudi-Arabiaan sekä varmistanut Yhdysvaltojen sotilaallisen avun jatkumisen. Ihmisoikeuksien tila Egyptissä on herättänyt huolta, vaikka toisaalta iso osa kansasta tukee al-Sisiä ja pitää autoritaarista hallintoa yhteiskunnan vakauden ja tasapainon varmistajana.[124] Kriitikkojen mielestä al-Sisin hallinto on vielä autoritaarisempi kuin Mubarakin hallinto.[125]

Presidentinvaaleissa 2018 al-Sisi valittiin murskaavalla äänimäärällä uudelleen presidentiksi. Vaaleissa ei kuitenkaan ollut ehdolla ketään todellista haastajaa al-Sisille.[126]

Keväällä 2019 egyptiläiset hyväksyivät kansanäänestyksessä parlamentin jo aiemmin hyväksymät perustuslain muutokset, jotka vahvistavat presidentin ja armeijan valtaa sekä mahdollistavat al-Sisin ehdokkuuden tulevissakin vaaleissa siten, että hän vaalit voittaessaan voisi toimia presidenttinä jopa vuoteen 2030 saakka. Kriitikkojen mukaan kansanäänestys ei toteutunut reilussa ja vapaassa ilmapiirissä.[127]

Kesäkuussa 2019 Egyptin entinen presidentti Mohammed Mursi kuoli sydänkohtaukseen Kairossa kesken oikeudenkäynnin. Mursi oli ollut vangittuna syrjäyttämisestään lähtien, mistä suurimman osan eristyksissä.[117] Puolisen vuotta myöhemmin kuoli toinen entinen presidentti Hosni Mubarak, joka hänkin oli ollut useita vuosia vangittuna tai kotiarestissa, kunnes hänet vapautettiin vuonna 2017 Egyptin korkeimman valitustuomioistuimen päätöksellä. Mubarakin oli tosin hetkellisesti ehditty uutisoida kuolleen jo vuonna 2012.[128]

Vuonna 2015 al-Sisi ilmoitti, että maa aikoo rakentaa uuden pääkaupungin Kairosta itään.[129] Siirron ensimmäisen vaiheen arvioidaan maksavan 45 miljardia dollaria ja kestävän seitsemän vuotta. Syy uuden pääkaupungin rakentamiseen on Kairon väestöräjähdys: kaupungin väkiluvun ennustetaan kaksinkertaistuvan seuraavan 40 vuoden aikana.[130]. Suunnitelmissa on, että presidentin palatsi, parlamentti, ministeriöt ja Kairossa toimivat suurlähetystöt muuttaisivat uuteen pääkaupunkiin vuoteen 2022 mennessä. Egyptin asuntoministeri Mustafa Kamel Madbuli lupaili uuteen pääkaupunkiin mm. kansainvälistä lentokenttää, huvipuistoa ja sähköistettyä junaa.[131]. Vuonna 2016 Madbuli vieraili Kazakstanissa kuullakseen kokemuksia Kazakstanin vastaavasta projektista, kun maan pääkaupunki siirrettiin Almatysta Astanaan.[132]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Grönblom, Rolf: Faaraoiden Egypti. (Faraoernas Egypten, 2000.) Suomennos Tuula Kojo. Espoo: Schildts, 2002. ISBN 951-50-1259-7.
  • Egypti: Faraoiden maa. (Ägypten: Die Welt der Pharaonen.) Toimittaneet Regine Schulz ja Matthias Seidel. Suomennos: Sonja Mäkinen ja Kaarina Niemi. Köln: Könemann, 2000. ISBN 3-8290-5710-5.
  • Holthoer, Rostislav: Muinaisen Egyptin kulttuuri. Keuruu: Otava, 1994. ISBN 951-1-11069-1.
  • Muinaiset valtakunnat – kivikaudesta vuoteen 970 eKr.. (L'histoire du Monde – Premières Civilisations, 1993.) Toimittanut Larousse, suomennos Heikki Kaskimies ja Karin Tuominen.. Valitut Palat, 2001. ISBN 951-584-368-5.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Larousse 2001, s. 42
  2. ↑ a b Holthoer 1994, s. 26
  3. ↑ Holthoer 1994, s. 21
  4. ↑ Holthoer 1994, s. 21–22
  5. ↑ Larousse 2001, s. 42–43
  6. ↑ Grönblom 2002, s. 15
  7. ↑ Grönblom 2002, s. 17–18
  8. ↑ Grönblom 2002, s. 19
  9. ↑ Holthoer 1994, s. 17
  10. ↑ Grönblom 2002, s. 20–21
  11. ↑ Grönblom 2002, s. 23
  12. ↑ Grönblom 2002, s. 23, 34
  13. ↑ Grönblom 2002, s. 34
  14. ↑ Holthoer 1994, s. 22–23
  15. ↑ Holthoer 1994, s. 23
  16. ↑ Holthoer 1994, s. 30
  17. ↑ Grönblom 2002, s. 34–35
  18. ↑ Grönblom 2002, s. 36
  19. ↑ Grönblom 2002, s. 36–38
  20. ↑ Holthoer 1994, s. 31
  21. ↑ Ancient Egypt Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  22. ↑ a b c Holthoer 1994, s. 33
  23. ↑ Schulz & Seidel 2000, s. 32–33
  24. ↑ Grönblom 2002, s. 36–45
  25. ↑ a b c d e f Holthoer 1994, s. 34–35
  26. ↑ Grönblom 2002, s. 48–49, 54
  27. ↑ Larousse 2001, s. 43
  28. ↑ Larousse 2001, s. 44–45
  29. ↑ a b c Larousse 2001, s. 51–53
  30. ↑ Grönblom 2002, s. 76–77
  31. ↑ Grönblom 2002, s. 50
  32. ↑ Grönblom 2002, s. 78
  33. ↑ Grönblom 2002, s. 82–84
  34. ↑ Grönblom 2002, s. 84–85
  35. ↑ Grönblom 2002, s. 85
  36. ↑ a b c d e f Holthoer 1994, s. 36–37
  37. ↑ a b c Grönblom 2002, s. 86–88
  38. ↑ Grönblom 2002, s. 94
  39. ↑ Larousse 2001, s. 82–83
  40. ↑ Rolf Grönblom: Faaraoiden Egypti. Schildts.
  41. ↑ Schulz & Seidel 2000, s. 379
  42. ↑ a b Grönblom 2002, s. 104–107
  43. ↑ Larousse 2001, s. 111
  44. ↑ Hengiltä silvotun ja hakatun faraon luut kertovat aiemmin tuntemattomasta dynastiasta 4.3.2015. Yle uutiset. Viitattu 4.3.2015.
  45. ↑ Giant Sarcophagus Leads Penn Museum Team in Egypt To the Tomb of a Previously Unknown Pharaoh 1/2014. University of Pennsylvania Museum of Archaeology and Anthropology. Arkistoitu 24.7.2018. Viitattu 4.3.2015.
  46. ↑ a b c d e Holthoer 1994, s. 38–39
  47. ↑ a b Larousse 2001, s. 112–113
  48. ↑ Grönblom 2002, s. 108, 133
  49. ↑ Encyclopædia Britannica: Thutmose III britannica.com. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  50. ↑ a b Larousse 2001, s. 114–115
  51. ↑ a b c d e f Larousse 2001, s. 131–133
  52. ↑ Grönblom 2002, s. 151
  53. ↑ a b c d e f g h Holthoer 1994, s. 40–41
  54. ↑ Grönblom 2002, s. 109–111
  55. ↑ Grönblom 2002, s. 166–168
  56. ↑ a b c d e f g Larousse 2001, s. 134–135
  57. ↑ Grönblom 2002, s. 173–177
  58. ↑ a b c d e f g h i j k l m Holthoer 1994, s. 42–43
  59. ↑ a b Encyclopædia Britannica: Merneptah britannica.com. Viitattu 21.11.2021. (englanniksi)
  60. ↑ a b Grönblom 2002, s. 187–192
  61. ↑ Grönblom 2002, s. 199–200
  62. ↑ Grönblom 2002, s. 203–205
  63. ↑ Holthoer 1994, s. 78–81
  64. ↑ a b Holthoer 1994, s. 66
  65. ↑ a b Grönblom 2002, s. 206–209
  66. ↑ Case Study 8.5: Napata, Sudan .astronomicalheritage.net. Arkistoitu 23.11.2021. Viitattu 23.11.2021. (englanniksi)
  67. ↑ Egypt and the Kingdom of Judah under Josiah and Jehoiakim academia.edu. Viitattu 23.11.2021. (englanniksi)
  68. ↑ a b Grönblom 2002, s. 209–211
  69. ↑ Encyclopædia Britannica: Apries britannica.com. Viitattu 23.11.2021. (englanniksi)
  70. ↑ Encyclopædia Britannica: Ahmose I britannica.com. Viitattu 23.11.2021. (englanniksi)
  71. ↑ a b c d e f Holthoer 1994, s. 44–45
  72. ↑ a b c d Egypt under Rome and Byzantium, 30 B.C.-A.D. 640 Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  73. ↑ Cambyses II worldhistory.org. Viitattu 23.11.2021. (englanniksi)
  74. ↑ Encyclopædia Britannica: Cambyses II britannica.com. Viitattu 23.11.2021. (englanniksi)
  75. ↑ a b Encyclopædia Britannica: Ancient Egypt britannica.com. Viitattu 23.11.2021. (englanniksi)
  76. ↑ a b Grönblom 2002, s. 211–217
  77. ↑ a b Paavo Castrén: ”Ptolemaiosten valtakunta”, Uusi antiikin historia, s. 245. Helsinki: Otava, 2011. ISBN 978-951-1-21594-3.
  78. ↑ Grönblom 2002, s. 220–222
  79. ↑ Grönblom 2002, s. 226–231
  80. ↑ Grönblom 2002, s. 235–238
  81. ↑ Sergejeff, Andrei: Egyptin historia. Kleopatran ajasta arabikevääseen, s. 46–48. Gaudeamus, 2019.
  82. ↑ Sergejeff, 2019, s. 48
  83. ↑ Sergejeff, 2019, s. 54–
  84. ↑ a b c d e f Encyclopædia Britannica: Egypt#History britannica.com. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  85. ↑ The Abbasid Caliphate, 750-1258 countrystudies.us. Viitattu 2.4.2021. (englanniksi)
  86. ↑ Helen Chapin Metz (toim.): The Ottoman Empire Egypt: A Country Study. 1990. Washington: GPO for the Library of Congress. Viitattu 4.11.2010. (englanniksi)
  87. ↑ Sergejeff, Andrei: Egyptin historia. Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019.
  88. ↑ The French Invasion and Occupation, 1798-1801 Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  89. ↑ The Occupiers Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  90. ↑ Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 74. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.
  91. ↑ The Rise and Decline of the Wafd, 1924-39 Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  92. ↑ Egypt During the War, 1939–45 Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  93. ↑ Glenn Fowler: Mohammed Naguib, First President of Egypt, Dies The New York Times. 29.8.1984. Viitattu 31.12.2019. (englanniksi)
  94. ↑ Nasser and Arab Socialism Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  95. ↑ a b c Egypt profile bbc.com. 7.1.2019. Viitattu 31.12.2019. (englanniksi)
  96. ↑ Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 37. Otava, 1966.
  97. ↑ Egyptin arabisosialismi kuihtui Nasserin kuolemaan yle.fi. Viitattu 31.12.2019.
  98. ↑ Political Developments, 1971–78 Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  99. ↑ Timeline Egypt BBC News (englanniksi)
  100. ↑ October 1973 War Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  101. ↑ Camp David Accords | Summary, History, & Facts Encyclopedia Britannica. Viitattu 31.12.2019. (englanniksi)
  102. ↑ Historiasta: Anwar Sadatin vierailu Jerusalemiin 19.11.1977 Ariel - Israelista suomeksi. 21.11.2017. Viitattu 31.12.2019.
  103. ↑ The assassination of Egypt's President Sadat BBC News. Viitattu 31.12.2019. (englanniksi)
  104. ↑ The Aftermath of Camp David and the Assassination of Sadat, Husni Mubarak Egypt: A Country Study. Library of Congress, 1990. (englanniksi)
  105. ↑ a b Egypt The World Factbook. Washington, DC: Central Intelligence Agency. (englanniksi)
  106. ↑ Background Note Egypt 10.11.2010. US Department of State. Viitattu 28.12.2014. (englanniksi)
  107. ↑ Africa :: Egypt — The World Factbook - Central Intelligence Agency www.cia.gov. Arkistoitu 24.12.2018. Viitattu 20.1.2020.
  108. ↑ Arabimaissa uusia protesteja ja polttoitsemurhia Helsingin Sanomat. 23.1.2011. Arkistoitu 26.1.2011. Viitattu 28.1.2011.
  109. ↑ Ministeriö: 365 kuoli Egyptin mellakoissa Helsingin Sanomat. 16.2.2011. Arkistoitu 19.2.2011. Viitattu 16.2.2011.
  110. ↑ a b 2011 Egyptian Revolution: Timeline (Arkistoitu – Internet Archive) Egypt State Information Service. Viitattu 1.3.2012 (englanniksi)
  111. ↑ Egyptissä repesi riemu: presidentti Mubarak eroaa Yle Uutiset. 11.2.2011. Viitattu 11.2.2011.
  112. ↑ Cabinet lineup Egypt State Information Service 7.12.2012 (englanniksi)
  113. ↑ Nujerrettu Mubarak marssitetaan oikeuden eteen tänään (Arkistoitu – Internet Archive) Helsingin Sanomat 3.8.2011
  114. ↑ Egypt's Islamist parties win elections to parliament BBC News 21.1.2012. Viitattu 26.2.2012 (englanniksi)
  115. ↑ Egyptiläiset äänestävät Mubarakin seuraajasta toukokuussa YLE uutiset 1.3.2012
  116. ↑ Egyptin presidentinvaalien toinen kierros alkoi vaisuna yle.fi. 16.6.2012. Viitattu 17.6.2012.
  117. ↑ a b Egyptin entinen presidentti Muhammad Mursi haudattiin Kairossa Yle Uutiset. Viitattu 31.12.2019.
  118. ↑ Anna Saraste: Egyptin perustuslakiäänestyksen tulokset julki tänään 25.12.2012. Yle Uutiset. Viitattu 25.12.2012.
  119. ↑ Amel Pain: Egyptissä vallankaappaus käynnissä Kaleva. 3.7.2013. Oulu. Viitattu 3.7.2013.
  120. ↑ Egyptin muslimiveljeskunta kehottaa kansaa taas kaduille Julkaisu = Yle Uutiset yle.fi. 15.8.2013. Viitattu 15.8.2013.
  121. ↑ Egyptin väliaikaishallinnon varapresidentti ElBaradei eroaa (verkkoversio) Ilta-Sanomat. 14.8.2013. Arkistoitu 16.8.2013. Viitattu 15.8.2013.
  122. ↑ Wallius, Anniina: Arvio Egyptin kuolonuhrien määrästä vaihtelee suuresti Yle Uutiset. 15.8.2013. Viitattu 28.10.2023.
  123. ↑ Egypt election: Sisi secures landslide win 29.5.2014. BBC. Viitattu 29.5.2014. (englanniksi)
  124. ↑ Lucia Ardovini: Egypt’s protests uncover deep cracks in al-Sisi’s strongman façade The Conversation. Viitattu 4.12.2019. (englanniksi)
  125. ↑ Steven A. Cook: Sisi Isn't Mubarak. He's Much Worse. Foreign Policy. Viitattu 4.12.2019. (englanniksi)
  126. ↑ Egyptin presidentti sai jatkokauden yli 90 prosentin ääniosuudella Yle Uutiset. Viitattu 4.12.2019.
  127. ↑ Egyptiläiset tukivat presidentin vallan vahvistamista – al-Sisi voi hallita jopa vuoteen 2030 asti Yle Uutiset. Viitattu 4.12.2019.
  128. ↑ Egyptin pitkäaikainen presidentti Hosni Mubarak, 91, on kuollut iltalehti.fi. Viitattu 23.11.2021.
  129. ↑ Egypt unveils plans to build new capital east of Cairo BBC News. 13.3.2015. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  130. ↑ Egypt plans new capital adjacent to Cairo Al-Jazeera. 14.3.2015. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  131. ↑ Egyptian government reveals plans to build new capital city east of Cairo ABC News. 14.3.2015. Viitattu 24.2.2020. (englanniksi)
  132. ↑ Египет перенимает опыт Астаны по переносу столицы Zakon.kz. 14.3.2016. Viitattu 24.2.2020. (venäjäksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Afrikan historia maittain
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Egyptin_historia&oldid=22012436”