Tansanian historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tansanian historia kertoo Tansanian historiaan liittyvistä asioista. Tansaniassa sijaitsevasta Olduvain rotkosta, joka sijaitsee Itä-Afrikan hautavajoaman alueella lähellä Serengetin kansallispuistoa, on löydetty fossiililöytöjä merkkeinä varhaisimmista ihmisen edeltäjistä. Vanhimmat fossiilit ovat peräisin ajalta 2 miljoonaa vuotta sitten.[1]

Aikoinaan Tansaniasta käytettiin nimeä Tanganyika.milloin? Alueella oli varhaisimpia kauppasuhteita arabimaihin ja Intiaan noin 100 jkr. Arabit perustivat siirtokuntia merenrannikkoseudulle. 1400-luvulla portugalilaiset vaikuttivat alueella. Osa Tansaniasta kuului aikoinaan 1700-luvulla Sansibarin sulttaanikuntaan, joka kuului Omaniin. Tänä aikana Omanin sulttaani teki liiton arabimaiden rannikoilla vaikuttaneiden ryhmien kanssa. 1776 ranskalaisten toimesta Tansanian rannikolla Kilwan kaupungin seudulla alkoi orjakauppa. 1840-luvulla lähetyssaarnaajia saapui Kilimanjaron vuoren seudulle. 1857-1958 brittiläisiä tutkimusmatkailijoita seikkaili Tanganjikajärven ja Victorianjärven seudulla. Tansania oli Saksan siirtomaa 1884-1918. Tämän jälkeen Ensimmäisen maailmansodan myötä Tansania siirtyi Ison-Britannian hallintoon. Tansania itsenäistyi 1961.[2]

  1. Ann Zimmermann: Olduvai Gorge: Oldest Evidence of Mankind's Evolution 16.10.2013. Live Science. Viitattu 21.5.2023.
  2. History WaypackMachine. Arkistoitu 15.3.2012. Viitattu 21.5.2023.