Burundin historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Burundin ensimmäiset asukkaat olivat pygmejä. Myöhemmin, 1200-luvulla Burundiin saapui hutuja harjoittamaan maanviljelystä, mutta he joutuivat väistymään 1500-luvulla heitä alistaneiden tutsien tieltä. Myöhemmin keskiajalla tutsit perustivat Burundiin oman kuningaskuntansa. Burundista tuli siirtomaa vuonna 1890 Saksan valloittaessa Burundin ja sen pohjoispuolella sijaitsevan naapurivaltion Ruandan. Burundi ja Ruanda liitettiin molemmat Saksan Itä-Afrikkaan.

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirtomaa-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burundi oli Saksan siirtomaa ensimmäisen maailman­sodan puhkeamiseen vuonna 1916 asti, jolloin Belgia miehitti Burundin. Sekä saksalainen että belgialainen siirtomaavalta tukeutui Burundin tutseihin ja tuki näiden harjoittamaa hutujen alistamista, jota verrattiin jopa Etelä-Afrikan apartheidiin ja kutsuttiin "mustaksi apartheidiksi."[1] Sodan jälkeen Ruanda ja Burundi jäivät Belgian hallintaan Kansain­liiton mandaattialueena nimellä Ruanda-Urundi. Vuonna 1925 Belgia yhdisti Burundin hallinnollisesti kuuluvaksi Belgian Kongoon. Kansainliiton hajottua alueesta tuli 1946 Yhdistyneiden kansakuntien huoltohallintoalue.

Itsenäistyminen ja itsenäisyyden alkuajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burundi saavutti sisäisen autonomian vuonna 1959 ja täyden itsenäisyyden vuonna 1962. Maata hallitsi mwami Mambutsa IV. Hänen poikansa, prinssi Louis Rwagasore toimi ensimmäisenä pääministerinä, mutta joutui salamurhan uhriksi ja hänen seuraajakseen nousi Andre Muhirwa. Burundin itsenäisyyden alkuajat olivat hyvin levottomat, ja kuningas Mambutsa IV pakeni Eurooppaan eikä enää suostunut palaamaan takaisin. Seuraavaksi kuninkaaksi valittiin joka tunnettiin Ntare V. Kuitenkaan hänenkään valtakautensa ei kestänyt kauan, vaan jo samana vuonna kapteeni Michel Micombero, joka myöhemmin julisti Burundin tasavallaksi, syrjäytti hänet.

1970- ja 1980-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Micombero syrjäytettiin vallankaappauksella vallasta 1976, ja vallankaappauksen johtaja Jean-Baptiste Bagaza valittiin presidentiksi jo 1979 ja uudelleen 1984. Hän taas kukistui 1987, ja uudeksi presidentiksi nousi Pierre Buyoya. Hän palautti Burundiin siviilihallinnon.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1990-luvulla Burundi sai vielä kaksi uutta presidenttiä: vuonna 1994 pidetyissä vaaleissa Cyprien Ntaryamiran ja sen jälkeen Sylvestre Ntibantunganyan, joka kukistui lopulta tutsien johtaman armeijan tekemässä vallankaappauksessa vuonna 1996 ja Pierre Buyoya nousi jälleen presidentiksi.

Burundin presidentti Cyprian Ntaryamira ja Ruandan presidentti Juvenal Habyarimana saivat surmansa, kun heitä kuljettanut lentokone ammuttiin alas 6. huhtikuuta 1994 Ruandassa.[2]

Taistelut armeijan ja hutu­kapinallisten välillä kiihtyivät, mikä johti Burundin sisällissotaan, joka kesti vuoteen 2000 saakka.

Vuoden 2000 jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Burundin presidenttinä vuodesta 2005 toiminut Pierre Nkurunziza on johtanut maata autoritaarisella otteella. Nkurunziza valittiin uudelleen presidentiksi vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa. Hänen kiistanlainen valintansa kolmannelle kaudelle vuonna 2015 aiheutti maassa levottomuuksia, joissa kuoli ainakin 1200 ihmistä ja 400000 ihmistä joutui lähtemään kodeistaan. Vuonna 2018 hyväksytettiin kansanäänestyksellä muutos perustuslakiin, jonka jälkeen Nkurunziza voisi periaatteessa jatkaa presidenttinä vuoteen 2034 saakka.[3]

Hallitseva puolue CNDD-FDD valitsi tammikuussa 2020 kenraali Evariste Ndayishimiyen ehdokkaakseen toukokuussa 2020 suunniteltuihin vaaleihin. Hän on hallitsevan puolueen pääsihteeri ja presidenti Nkurunzizan läheinen liittolainen ja arveltiinkin, että Nkurunziza säilyy tärkeänä taustavaikuttajana mahdollisen presidentinvaihdoksen jälkeenkin.[3] Burundin tärkein oppositiopuolue CNL nimesi ehdokkaakseen Agathon Rwasan, joka on entinen kapinallisjohtaja ja presidentti Nkurunzizan pitkäaikainen poliittinen vastustaja. Agathon Rwasa oli myös johtava oppositioehdokas vuosien 2010 ja 2015 vaaleissa, joita molempia hän kuitenkin lopulta boikotoi.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kimmo Kiljunen: Valtiot ja liput–liput ja historia, osio Afrikka, artikkeli Burundi
  2. Two African Presidents Die in Plane Crash Los Angeles Times. 7.4.1994. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  3. a b Deutsche Welle (www.dw.com): Burundi: Is President Pierre Nkurunziza ready to relinquish power? | DW | 27.01.2020 DW.COM. Viitattu 10.3.2020. (englanniksi)
  4. Burundi opposition party picks Agathon Rwasa to run for president www.aljazeera.com. Viitattu 10.3.2020.