Ghanan historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ghanan historialla tarkoitetaan nykyisen Ghanan alueen historiaa.

Varhaiset vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkeologiset löydöt osoittavat, että rannikon laguuneilla ja jokisuissa on asunut kalastajia varhaiselta pronssikaudelta asti (noin 4000 eaa.), mutta näistä yhteisöistä on jäänyt vain vähän jälkiä. Maan keskiosat metsävyöhykkeen pohjoispuolelta lienee asutettu 3000–4000 vuotta sitten. Metsäalue säilyi harvaan asuttuna, kunnes alueelle levisivät metsämaahan soveltuvat viljelyskasvit banaani, maniokki ja durrat. Nykyiset kansat ovat asettuneet nykyisille asuinsijoilleen pääpiirteissään 1500-luvun loppuun mennessä.[1]

Ghanan tasavalta on saanut nimensä keskiaikaisesta Ghanan kuningaskunnasta. Siitä tuli osa Malin kuningaskuntaa 1200-luvun loppupuolella. Ghanan kuningaskunta sijaitsi noin 800 kilometriä nykyisestä Ghanasta pohjoiseen, Senegal- ja Niger-jokien välissä. Osalla nykyisistä ghanalaisista on esi-isiensä kautta yhteyksiä keskiaikaiseen Ghanaan.[2]

Eurooppalaiset yhteydet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ghanan ensimmäiset kontaktit eurooppalaisten kanssa muodostuivat jo 1400-luvun lopulla, jolloin portugalilaiset saapuivat maan etelärannikolle ja rakensivat vuonna 1482 Elminan linnakkeen kauppa-asemakseen.[3]

Seuraavien vuosisatojen aikana maan etelärannikolla, jonka eurooppalaiset nimesivät Kultarannikoksi, oli portugalilaisten lisäksi muun muassa hollantilaisten, tanskalaisten, ruotsalaisten, saksalaisten ja englantilaisten tukikohtia. Maan tärkeimmäksi vallaksi kohosi kuitenkin 1600-luvun lopulta Ašanti-liitto, afrikkalainen kuningaskunta, jonka pääkaupunki oli Kumasi.[4]

Englannin hallitus otti englantilaiset kauppa-asemat Ghanassa kontrolliinsa vuonna 1821, ja 1844 fante-kansan päälliköiden kanssa tehty sopimus aloitti Ghanan muuttumisen Britannian siirtomaaksi, jonka nimenä oli Kulta­rannikko. Britit kävivät Ašanti-liittoa vastaan sarjan sotia vuosina 1826–1900, kunnes lopulta saivat hallintaansa koko kuningaskunnan alueen. Ensimmäisen maailmansodan tuloksena Saksan siirtomaana olleen Togon läntinen osa siirtyi brittien hallitsemaksi Kansain­liiton mandaatti­alueeksi ja yhdistettiin Ghanaan kansanäänestyksen jälkeen vuonna 1957.[5]

Itsenäisyyden aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ghana itsenäistyi Kwame Nkrumahin johdolla 6. maaliskuuta 1957. Aluksi maa oli Commonwealth realm, jonka valtion­pää­miehenä edelleen oli Britannian kuningatar Elisabet II, mutta vuonna 1960 se muutettiin tasavallaksi. Nkrumah ja hänen johtamansa Kansan konventtipuolue (Convention People’s Party, CPP) veivät maata kohti sosialismia ja julistivat maahan kansanäänestyksen jälkeen yksipuoluejärjestelmän vuonna 1964. Ghanan armeija ja poliisivoimat syrjäyttivät Kwame Nkrumahin kuitenkin vallankaappauksella 24. helmikuuta 1966 Nkrumahin ollessa valtiovierailulla Pekingissä. Vallankumoukselliset perustivat kansallisen vapautusneuvoston, jonka johtajaksi tuli kenraaliluutnantti J. A. Ankrah. Siviilihallinto palautui vaalien jälkeen vuosina 1969–1970, mutta 13. tammikuuta 1972 armeija kaappasi talouskriisin varjossa uudelleen vallan. Ignatius Kutu Acheampongin johtama sotilashallitus piti valtaa heinäkuuhun, jolloin Acheampongin syrjäytti armeijan esikuntapäällikkö Frederick Akuffo. Akuffon puolestaan syrjäytti 4. kesäkuuta 1979 väkivaltaisella kaappauksella armeijan aliupseerien ja nuorten upseerien muodostama Asevoimien vallankumousneuvosto (AFRC) johtajanaan Jerry John Rawlings. Syyskuussa 1979 AFRC luovutti vallan vaaleissa presidentti Hilla Limannille, joka osoittautui kuitenkin kyvyttömäksi kääntämään talouden vääjäämätöntä alamäkeä noususuuntaiseksi.[6][7]

Joulukuussa 1981 Rawlingsin johtama kaappaus syrjäyttikin siviilit jälleen vallan kahvasta. Rawlingsin johtama Väliaikainen kansallinen puolustusneuvosto hallitsi maata aina 1990-luvulle, jolloin kansainvälinen ja kotimainen painostus johti demokratian palauttamiseen. Ensimmäiset vaalit vuonna 1992 kohtasivat opposition boikotin ja vilppisyytöksiä. Vuoden 1996 vaaleihin oppositio kuitenkin osallistui, ja tarkkailijat pitivät niitä rehellisinä. Näissä vaaleissa Rawlings valittiin uudelleen presidentiksi ja hänen NDC-puolueensa sai ehdottoman enemmistön parlamenttiin. Vuonna 2000 Rawlings luopui perustuslain mukaisesti presidenttiydestä ja hänen seuraajakseen valittiin John Agyekum Kufuor. Kufuor valittiin jatkamaan myös vuoden 2004 vaaleissa.[6]

Vuodesta 2009 lähtien presidenttinä toimi John Atta Mills, joka voitti vaalit vain 40 000 äänen erolla. Valta oli nyt vaihtunut Ghanassa jo toistamiseen rauhanomaisesti ja demokraattisesti. Ghanan valtion poliittinen järjestelmä on eräs Afrikan vakaimpia ja toimivimpia. John Atta Mills kuoli äkilliseen sairauteen virkakautensa lopulla 24. heinäkuuta 2012. Hänen tehtäviään ryhtyi hoitamaan varapresidentti John Dramani Mahama.[8]

Mahama voitti joulukuun 2012 presidentinvaalit.[9] Vuoden 2016 vaaleissa presidentiksi valittiin Nana Akufo-Addo, joka aloitti virassaan tammikuussa 2017.[10][11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Berry, Verle (toim.): The Precolonial Preiod Ghana: A Country Study. 1994. GPO for the Library of Congress. Viitattu 31.7.2010. (englanniksi)
  2. History of Ghana GhanaWeb. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  3. Berry, Verle (toim.): Arrival of the Europeans Ghana: A Country Study. 1994. GPO for the Library of Congress. Viitattu 18.9.2010. (englanniksi)
  4. The Ashanti Empire of West Africa (Perustuu teokseen Elman R. Service. Profiles in Ethnology. NY Harper & Row, 1978. s. 353–369.) nathanielturner.com. Arkistoitu 26.5.2011. Viitattu 31.7.2010. (englanniksi)
  5. Ghana Country Assesment 1999. Asylumlaw.org. (englanniksi) [vanhentunut linkki]
  6. a b Ghana profile – Timeline BBC News. BBC. Viitattu 17.9.2010. (englanniksi)
  7. Käki, Matti & Kojo, Pauli & Räty, Ritva: Mitä Missä Milloin 1967. Kansalaisen vuosikirja, s. 30. Otava, 1966.
  8. Ghana country profile BBC News. BBC. Viitattu 1.8.2010. (englanniksi)
  9. Ghana The World Factbook. CIA. Arkistoitu 31.8.2020. Viitattu 22.7.2018. (englanniksi)
  10. Ghana election: Third time lucky for Nana Akufo-Addo BBC News. 9.12.2016. BBC. Viitattu 26.1.2017.
  11. Nana Akufo Addo Is the New President of Ghana - Here’s His Inauguration Speech Ghana Star. 7.1.2017. Viitattu 26.1.2017. (englanniksi)