Egyptin muslimivalloitus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Egyptin muslimivalloitus
Osa arabien valloitusretkiä
Muslimivalloitusta kuvaava kartta.
Muslimivalloitusta kuvaava kartta.
Päivämäärä:

639642

Paikka:

Egypti

Lopputulos:

Muslimien voitto.

Vaikutukset:

Muslimit valloittivat Egyptin.

Osapuolet

Bysantin valtakunta

Rashidunin kalifaatti

Komentajat

Theodore

Amr al-As

Egyptin muslimivalloitus tapahtui suunnilleen vuosina 639–642. Sassanidien Persia oli vallannut Egyptin Bysantilta, mutta yhdeksän vuotta myöhemmin Persian romahduksen jälkeen alue oli vuonna 629 palannut Itä-Rooman hallintaan.[1] Se ei kuitenkaan kyennyt enää vakiinnuttamaan valtaansa, joka siirtyi myös roomalaisten liittolaisina toimineille arabiheimoille.[2] Tavanomaisen käsityksen mukaan valloittajat olivat arabeja ja muslimeita, mutta kummastakaan ei ole täyttä varmuutta, sillä näitä sanoja ei käytetä puutteellisissa aikalaislähteissä.[3][4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabiankieliset lähteet kertovat Egyptin valloituksesta monella eri tavalla. 700- ja 800-luvuilla Egyptissä syntyi oma historiankirjoituksensa. Se oli itsenäinen Irakilaisesta koulukunnasta, jonka kautta tunnetaan nykyisen Iranin ja hedelmällisen puolikuun alueiden muslimivalloituksen historia. Tunnettu bagdadilainen historioitsija Muhammad ibn Jarir al-Tabari käytti teoksissaan useita satoja sivuja Syyrian, Irakin ja Iranin valloituksen kuvailemiseen, mutta Egyptin valloitusta hän käsitteli vain alle kahdenkymmenen sivun verran. Egyptin valloituksesta kertoo enemmän paikallinen historioitsija Ibn Abd al-Hakam (803–871). Al-Hakam kirjoitti aikana, jolloin maan muslimivalloituksen jälkeen valtaan noussut arabiylimystö oli menettänyt valtaansa turkkilaisille sotilaille. Koska al-Hakamin suku polveutui arabeista, hänen kirjoituksiinsa liittyy "vanhojen hyvien aikojen" ihannointia. Al-Hakam perusti kirjoituksensa useisiin eri lähteisiin jotka ovat sittemmin kadonneet, sekä paikalliseen suulliseen perinteeseen.[5]

Egyptin valloituksesta kertovat islamilaiset lähteet al-Tabari ja al-Hakam ovat 200 vuotta nuorempia kuin Egyptin valloitus. Ainoa aikalaislähde on Nikiun piispa Johanneksen kronikka, jonka hän kirjoitti hieman valloituksen jälkeen. Johannes antaa kronikassaan myös päivämääriä, jotka selventävät osin sekavia arabiankielisiä lähteitä. Alkuperäinen kronikka kirjoitettiin koptin tai mahdollisesti kreikan kielellä, ja se on säilynyt vain vuonna 1602 tehtynä muinaisetiopialaisena ge’ezinkielisenä käännöksenä arabiasta. Kronikan mukaan valloittajat olivat uskonnoltaan muslimeita, mutta näitä islamiin viittaavia sanoja on epäilty myöhemmiksi lisäyksiksi, koska esimerkiksi sanaa "muslimi" ei löydy mistään muusta kirjallisuudesta ennen kuin vasta sata vuotta myöhemmin.[6] Kronikan kertomuksen kronologiassa on muutamia merkittäviä aukkoja.[5]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen arabivalloitusta Egypti oli kristitty maa. 300- ja 300-luvut tunnettiin Egyptin kristinuskon kulta-aikana ja muinaisen Egyptin uskonto oli väistynyt sen tieltä. Samalla katosivat myös monet muinaiseen Egyptiin liitetyt perinteet. Esimerkiksi viimeinen tunnettu hieroglyfi tehtiin vuonna 394. Egypti oli osa Rooman valtakuntaa ja sittemmin osa Itä-Roomaa eli Bysantin valtakuntaa, jonka aikana Egyptiä vaivasivat useat katastrofit. Vuonna 541 puhjennut kulkutauti jätti jälkeensä arvioiden mukaan vain noin 3 miljoonaa hengissä säilynyttä egyptiläistä ja monet alueet autioituivat. Egyptiä hävittivät myös Rooman–Persian sodat, jonka aikana persialaiset hyökkäsivät aina Egyptiin saakka valloittaen koko alueen ja perääntyen vasta vuonna 629. Egyptiä vaivasivat myös uskonnolliset kiistat monofysiittisen koptilaisen kirkon ja valtakunnan virallisesti tukeman khalkedonialaisen kristinuskon välillä. Kiista aiheutti loven persialaisten vetäydyttyä palanneen bysanttilaisen valtakoneiston ja paikallisten koptien välille.[7]

Valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suullisten tarinoiden pohjalta 800-luvulla kirjoitettu islamilainen kirjallisuus (al-Tabari ja al-Hakam) antaa yksityiskohtaisen kuvauksen Egyptin valloituksesta 200 vuotta aikaisemmin. Koska tarinat eivät perustu aikalaislähteisiin, ne eivät ole nykyisessä mielessä historiankirjoitusta.

Egyptiläisissä ja arabialaisissa lähteissä Egyptin valloitukseen liitetään legenda Amr al-Asista. Amr vieraili kauppamatkalla Jerusalemissa, missä hän pelasti aleksandrialaisen papin käärmeen puremalta. Pappi pyysi tätä tulemaan Aleksandriaan, missä hän antaisi Amrille 2000 dinaaria kamelin ostoon. Amr lähtikin erään diakonin kanssa Egyptin Aleksandriaan, missä hän vaikuttui Egyptin rikkauksista. Oli paastoaika ja pelattiin peliä, missä heitettiin kultaista palloa. Kaupungin hallitsijaksi tulisi se, jonka hihaan pallo sujahtaisi. Kultainen pallo päätyi Amrin hihaan, mutta muukalaisena häntä ei hyväksytty hallitsijaksi. Amrpalasi kameleineen Mekkaan.[8]

Egypti vallataan kalifi Umar ibn al-Khattabin (634–644) hallituskaudella. Irakilaiset lähteet antavat siitä erilaisen kuvauksen kuin al-Hakam. Ibn Ishaq ja häntä lainaava al-Tabari kertovat, että kalifi määräsi Amrin marssimaan Egyptiin. Al-Baladhuri (820–892) kirjoittaa, että kalifi epäili Amria ja halusi antaa tehtävän toiselle. Fustatin olisi hänen mukaansa vallannut al-Zubayr. Al-Hakam antaa kunnian valtauksesta ja sitä koskevasta aloitteesta Amrille. Amr saa käyttöönsä 3 500 miestä (toisessa versiossa 4 000). Umar lähettää kuitenkin viestin, jossa peruuttaa tehtävän. Al-Amr ei noudata käskyä. [9]

Kennedy kertoo valtauksesta al-Hakamin pohjalta seuraavasti. Amr eteni Egyptiin muinaista rannikkotietä pitkin saapuen sen rajalle 12. joulukuuta 639. Sen jälkeen joukko saapui Faramaan, muinaiseen Pelusiumiin nykyisen Port Saidin itäpuolella. Egyptin monofysiittiset koptit olivat riitautuneet Bysantin kanssa, joka vaati noudattamaan Khalkedonin kirkolliskokouksen diofysiittista kristologiaa. Koptit ennustavat Bysantin tuhoa. Al-Hakam kertoo, että koptit ennustava myös, että Amr voittaa, vaikka heidän paras miehensä kaatuisi. Amr luuli ennustuksen tarkoittavan itseään, mutta leppyy, kun ennustus koskikin Umarin tulevaa kuolemaa. Vihollisten esittämät ennustukset muslimien voitosta kuuluivat islamilaiseen tarinaperinteeseen myös muilla rintamilla.[10]

Babylonin linnoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muslimit jatkoivat edelleen kulkuaan Bilbaysin kaupunkiin, jonka valloitukseen kului kuukausi. Sieltä muslimit etenivät Umm Dunaynihin, luultavasti nykyisen Kairon pohjoispuolella. Paikalla käytiin ankara taistelu, jonka muslimit voittivat. Nikun piispa Johanneksen mukaan muslimit seuraavaksi hyökkäsivät Fayyumiin Paikalla käytyjen taistelujen jälkeen al-As kuuli vahvistusten saapuneen, jolloin hän kääntyi pohjoiseen iskeäkseen Bysantin pääasiallista varuskuntaa Babylonin linnaa vastaan nykyisessä Kairossa. Fayyumia ei kuitenkaan mainita missään arabilähteessä.[11]

Vahvistuksien saavuttua muslimien armeijan sanottiin käsittävän 12 000 miestä. Vahvistuksia komensi Zubayr al-Awwam, mutta koko valloitusta johti edelleen Amr. Muslimiarmeija leiriytyi Heliopoliksen muinaisen kaupungin paikalle, joka kuuluu nykyisin Kairon suuralueeseen. Amrilla ei ollut piiritykseen tarvittavaa laitteistoa tai tietotaitoa, joten hän yritti houkutella puolustajat ulos linnastaan. Theodoren johtamat bysanttilaiset kohtasivatkin muslimit luultavasti heinäkuussa 640. Amrin pääjoukko kohtasi bysanttilaiset ja pieni ratsuväen osasto kiersi heidän taaksensa. Bysanttilaiset joutuivat pakokauhun valtaan ja suuri osa heistä surmattiin osan paetessa Babylonin linnakkeeseen. Babylonin linnake oli rakennettu noin vuonna 100 ja siihen kuului 12 metriä korkeat ja kolme metriä paksut muurit. Linnakkeella oli arviolta 5 000–6 000:n miehen varuskunta. Itse Babylonin piirityksestä ei ole luotettavia kuvauksia. Sen ratkaisi lopulta keisari Herakleioksen kuolema. Seuranneen valtataistelun takia apua ei ollut luvassa, joten bysanttilaiset antautuivat pääsiäismaanantaina 9. huhtikuuta 641.[12]

Alexandrian valloitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Babylonin kukistuttua muslimien seuraava kohde oli Aleksandria. Heillä oli niukasti aikaa varautua kaupungin valloitukseen, sillä Niilin tulvat olisivat tehneet pian alueella liikkumisen vaikeaksi. Koptit kuitenkin auttoivat merkittävästi muslimeja rakentaen esimerkiksi siltoja ja taaten teiden turvallisuuden. Matkalla Aleksandriaan ensimmäinen kohde oli piispa Johanneksen kotikaupunki Nikiu. Bysanttilaisten komentaja Theodore oli asettanut sen varuskunnan johtoon Domentianuksen, joka kuitenkin muslimien edetessä pakeni Aleksandriaan. Johtajansa paettua varuskunta antautui. Muslimit ottivat kaupungin haltuunsa ilman vastarintaa 13. toukokuuta 641, Johanneksen mukaan he surmasivat kaupungin asukkaat. Bysanttilaisten ja muslimien välillä käytiin tämän jälkeen yhteenotto Karyunissa, jonka aikana Amrin poika sai surmansa. Theodoren johtamat bysanttilaiset kärsivät kuitenkin tappion ja vetäytyivät kohti Aleksandriaa. [13]

Erään version mukaan Bysantin komentaja saapui Alexandrian satamaan 300 laivalla, jotka olivat täynnä sotilaita. Nämä kuitenkin pakotettiin vetäytymään kaupunkiin.[14] Kristittyjen sotilaiden moraalittomuuden teema tulee esille kertomuksissa, joissa nämä ryöstävät asukkaitten omaisuutta. Nähdään myös kaksintaistelu kultaisin asein varustautunutta kristittyä vastaan, jonka muslimi voittaa, mutta haavoittuu itsekin kuolettavasti. Itse Amr kantaa hänen arkkuaan.[15]

Tällä välin Kyyros Aleksandrialainen oli lähetetty Aleksandriaan tutkimaan mahdollisuutta tehdä rauha muslimien kanssa. Kyrillos neuvotteli Amrin kanssa lokakuussa 641 ja yritti tarjota heille 200 000 kultakolikkoa kolmen vuoden rauhaa vastaan.[14][13] Muslimit halusivat kuitenkin pitää valtaamansa alueen ja koska vaihtoehtoa ei ollut, Kyrillos suostui muslimien rauhanehtoihin 28. marraskuuta 641. Bysantin armeijan tuli vetäytyä Aleksandriasta 11 kuukauden mittaisen aselevon aikana.

Aleksandrian kukistumisen jälkeen Egyptissä ei käyty enää suurempia yhteenottoja. Bysanttilaisten komentaja Theodore lähti joukkoineen kaupungista 17. syyskuuta 642. Al-Asin joukot ottivat kaupungin virallisesti haltuunsa 29. syyskuuta.[13] Arabikenraali palauttaa asukkaille sen omaisuuden, jonka Bysantin sotilaat olivat heiltä ryöstäneet. Al-Hakam kertoo muita esimerkkejä muslimien paremmuudesta, kuten sen, että kristityt ihmettelevät voittoisien muslimien pientä määrää ja heidän välinpitämättömyyttään maallisia hyvyyksiä kohtaan. Kristitty arvohenkilö vahvistaa, että muslimien voiton syynä oli heidän uskollisuutensa profeetan opetuksille.[15]

Pseudo-Waqidi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhäinen Egyptin valloituksesta kertova lähde on Futuh al-Shaam, jonka tekijälle on annettu nimeksi Pseudo-Waqidi, koska on osoitettu ettei kirjoittaja ole aiemmin oletettu al-Waqidi (k. 823). Kirja on luultavasti kirjoitettu vasta ristiretkien aikaan 1100-luvulla, ja se sisältääkin paljon polemiikkia kristittyjä vastaan.[16]

Teoksen mukaan Egyptin kuninkaana ennen valtausta oli al-Muqawqis. Tämä oli viisas, joka osasi ennustaa Profeetan ilmestymisen. Kuningas rakennutti Heliopolikseen temppelin, jossa oli onttoja ihmisveistoksia. Niiden kasvot oli suunnattu Egyptin suuntaan. Kuningas ennusti, että patsaat kääntyvät katsomaan Hijazin suuntaan, kun sinne ilmestyy arabien kuningas. Näin tapahtui, kun toteutui hidzra, Muhammedin siirtyessä Medinaan. Kuningas huomaa tällöin, että hänen valtansa on loppumassa. Kuningas lähettää Muhammedille joukon jaloja ratsuja sekä kaksi neitoa, joista toinen on hänen kristitty orjansa Maria al-Qibtiyya. Kuningas tunnustaa, että Muhammed on Profeettojen sinetti ja että hänen ummansa kuvaillaan evankeliumissa. Hän pyytää lähettilästä suutelemaan Muhammedia puolestaan. [17] Kuninkaan poika Arastulis myrkyttää isänsä ja nousee tämän valtaistuimelle. Kun Amr al-As saapuu neuvotteluun, hän aavistaa mitä on tapahtunut, eikä laskeudu hevosensa selästä. Hänen saapuessaan viimeinen säilynyt Heliopoliksen patsaista päästää hirveän äänen ja kaatuu kasvoilleen. Tämä on egyptiläisille merkki siitä, että Amr kohta valloittaa maan.[18]

Seuraukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bysantin valtakunta Egyptin muslimivalloituksen jälkeen vuonna 650.

Vaikka Egyptin valloituksen varsinaiset tapahtumat peittyvät tarinoiden taakse, valloitus sinänsä on historiallinen tapahtuma. Maan koptinkielistä kristillistä väestöä hallitsivat nyt arabivalloittajat Bysantin virkamiesten sijaan. Egyptin tunnetut viljasadot ruokkivat nyt Konstantinopolin sijaan arabikalifaatin laajaa valtakuntaa. Islamilaisen tarinan mukaan al-Asin tarkoituksena oli asettaa alueen pääkaupunki Aleksandriaan, mutta sen kreikkalaisia ja kristinuskoisia vaikutteita pelännyt kalifi Umar määräsi pääkaupungin sijoitettavaksi pohjoiseen Babylonin linnakkeesta, eli nykyisen Kairon vanhan kaupungin paikalle. Uusi kaupunki tuli tunnetuksi nimellä Fustat. Paikalle muutti nyt myös arabeja pääasiassa Jemenistä ja eteläisestä Arabiasta. Al-Asista tuli Egyptin kuvernööri vuoteen 645 saakka, jolloin kalifi Umar erotti hänet. Muslimivalloituksista Egyptin valloitus olisi ollut nopeimpia ja täydellisimpiä. Kahdenkymmenen vuoden sisällä arabit hallitsivat koko nykyisen Egyptin aluetta.[19]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kennedy, Hugh: The Great Arab Conquests. Da Capo Press, 2007. ISBN 978-0-306-8I585-0. (englanniksi)
  • Shoshan, Boaz: The Arabic Historical Tradition and the Early Islamic Conquests. Routledge, 2016. ISBN 978-0-8153-5794-0. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kennedy, 2007, s. 144
  2. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 10. Prometheus Books, 2003.
  3. Nevo & Koren, 2003, 233–235
  4. Webb, Peter: Imagining the Arabs. Arab Identity and the Rise of Islam., s. 44–48. Edinburgh University Press, 2016. ISBN 978 1 4744 2643 5. (englanniksi)
  5. a b Kennedy 2007, s. 139-141
  6. Nevo, Y. E. & Koren, J.: Crossroads to Islam. The origins of the Arab religion and the Arab state, s. 233–234. Prometheus Books, 2003.
  7. Kennedy 2007, s. 141-145
  8. Shoshan, 2016, s. 156
  9. Shoshan, 2016, s. 157
  10. Shoshan, 2016, s. 158
  11. Kennedy 2007, s. 146-150
  12. Kennedy 2007, s. 150-153
  13. a b c Kennedy 2007, s. 154-159
  14. a b Shoshan, 2016, s. 160
  15. a b Shoshan, 2016, s. 161
  16. Shoshan, 2016, s. 13–15
  17. Shoshan, 2016, s. 162–165
  18. Shoshan, 2016, s. 164
  19. Kennedy 2007, s. 160-168