Vanha kaupunki
Wikipedia
Vanhaksi kaupungiksi kutsutaan niitä ennen Suomen itsenäistymistä perustettuja kaupunkeja, joiden tuli itse huolehtia monista maaseudulla valtiolle kuuluvista tehtävistä. Niissä oli siis paljon pitemmälle viety kunnallinen itsehallinto kuin maaseutukunnissa. Esimerkiksi tuomarit valittiin kaupunginvaltuuston päätöksellä. Kaupungit saivat säätää omia järjestyssääntöjä asioista, joista maalla oli noudatettava yleistä lakia. Helsingissä luovuttiin omasta liikennejärjestyssäännöstä vuonna 1957 ja ryhdyttiin soveltamaan yleistä tieliikennelakia[1].
Viimeinen vanha kaupunki on Lahti, joka sai kaupunkioikeudet 1905.
Vanhoissa kaupungeissa oli kaupungin itse ylläpitäminä raastuvanoikeus, maistraatti, ulosottovirasto kaupunginvouteineen ja syyttäjänvirasto kaupunginviskaaleineen. Myös poliisilaitos oli kunnallinen.
Edellä mainitut kunnalliset laitokset valtiollistettiin vuonna 1978.
[muokkaa] Suomen vanhat kaupungit perustamisvuoden mukaan
- Turku 1229
- Viipuri 1293
- Porvoo 1346
- Rauma 1442
- Naantali 1443
- Tammisaari 1546
- Helsinki 1550
- Pori 1558
- Oulu 1610
- Vaasa 1606
- Uusikaupunki 1616
- Kokkola 1620
- Uusikaarlepyy 1620
- Tornio 1620
- Sortavala 1632
- Hämeenlinna 1638
- Savonlinna 1639
- Lappeenranta 1649
- Raahe 1649
- Kristiinankaupunki 1649
- Kajaani 1651
- Pietarsaari 1652
- Hamina 1653
- Loviisa 1745
- Tampere 1779
- Kuopio 1782
- Kaskinen 1785
- Jyväskylä 1837
- Mikkeli 1838
- Heinola 1839
- Joensuu 1848
- Maarianhamina 1861
- Kemi 1869
- Hanko 1874
- Kotka 1878
- Iisalmi 1891
- Lahti 1905
[muokkaa] Lähde
- ↑ Helsingin Sanomat 2.12.2007 (50 vuotta sitten)
