Isänmaallisuus

Wikipedia

Ohjattu sivulta Patriotisti
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee isänmaallisuutta. Hakusana patriootti ohjaa tänne, samannimisellä elokuvalla on oma artikkeli.

Isänmaallisuudessa ("patriotismissa") oma isänmaaksi koettu valtio tai kansa asetetaan etusijalle muihin nähden, eikä oman kansan tai valtion etuja vastaan toimitalähde?. Uskollisuus omaa yhteisöä kohtaan on tyypillistä useille elämänmuodoille ja isänmaallisuutta on pidetty antiikin ajoista lähtien pääosin hyveenälähde?.

Isänmaallisuuden asemaa hyveenä on myös laajasti arvosteltu. Isänmaallisuus liittyy poliittisissa aatteissa selviten oikeistolaisuuden konservatiiviseen siipeen, mikä ei kuitenkaan tarkoita etteikö isänmaallisuus olisi laajaa myös muita poliittisia kantoja kannattavien keskuudessa. Jotkut vasemmistolaiset aatteet ovat hylänneet isänmaallisuuden, vaikka toisaalta on monia vasemmistolaisia liikkeitä, jotka ovat selkeästi patrioottisia. Isänmaallisuus onkin nykyään enemmän riippuvainen yksilöstä itsestään, kuin hänen poliittisesta suuntautumisestaan.

[muokkaa] Arvostelua

Isänmaallisuutta on arvosteltu siitä, että se synnyttää ennakkoluuloja. Ranskalaisen valistusfilosofin ja kirjailijan Voltairen mukaan isänmaallisuus on vain sekoitus omahyväisyyttä ja ennakkoluuloja.[1] Yhdysvaltalainen filosofi Paul Gomberg vertaa isänmaalliisuutta rasismiin.[2] Tietyn valtion ja sen kansan suosiminen on toisaalta toisten valtioiden ja niiden kansojen väheksyntää. Etiikassa isänmaallisuuden vastakohta on kosmopolitanismi. Isänmaalliset ihmiset taas näkevät mielummin maanpetturuuden isänmaallisuuden vastakohtana.


[muokkaa] Viitteet

  1. Tieteen Kuvalehti Historia, numero 4/2007 Sivu 77
  2. Paul Gomberg, “Patriotism is Like Racism,” in Igor Primoratz, ed., Patriotism, Humanity Books, 2002, pp. 105-112. ISBN 1-57392-955-7.

[muokkaa] Katso myös

Wikisitaateissa on kokoelma Isänmaallisuus -sitaatteja.
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut