Mart Laar

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mart Laar
Mart Laar.png
Laar vuonna 2011
Viron pääministeri
Laarin I hallitus
21.10.1992–8.11.1994
Laarin II hallitus
25.3.1999–28.1.2002
Edeltäjä Tiit Vähi
Mart Siimann
Seuraaja Andres Tarand
Siim Kallas
Viron puolustusministeri
Ansipin III hallitus
6.4.2011–11.5.2012
Edeltäjä Jaak Aaviksoo
Seuraaja Urmas Reinsalu
Tiedot
Syntynyt 22. huhtikuuta 1960 (ikä 53)
Viljandi
Puolue Isänmaan ja Res Publican liitto

Mart Laar (s. 22. huhtikuuta 1960 Viljandi) on virolainen poliitikko. Hän on ollut Viron pääministeri vuosina 1992–1994 ja 1999–2002 sekä puolustusministeri 2011–2012. Laar kuuluu konservatiiviseen Isänmaan ja Res Publican liitto -puolueeseen. Pääministerinä hän edusti Isänmaaliittoa. Laar valittiin Isänmaan ja Res Publican liiton puheenjohtajaksi 26. toukokuuta 2007.

Laar opiskeli historiaa Tarton yliopistossa, suoritti alemman tutkinnon 1983, maisterintutkinnon 1995 ja tohtorin tutkinnon 2005. Hän on kirjoittanut useita kirjoja Viron ja Venäjän historiasta. Laar väittää ennen pääministeriksi tuloaan lukeneensa vain yhden taloutta käsittelevän kirjan, joka oli Milton Friedmanin "Vapaus valita".[1][2]

Laar sai aivohalvauksen 18. helmikuuta 2012, mutta pystyy kommunikoimaan.[3] Hänen tehtäviään puolustusministerinä hoiti opetusministeri Jaak Aaviksoo.[4] Laar oli jo aiemmin tammikuussa luopunut puolueensa puheenjohtajuudesta, ja hänen seuraajakseen oli valittu Urmas Reinsalu, joka seurasi Laaria puolustusministerinä tämän pyydettyä eroa toukokuussa 2012.[5]

Pääministerinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laarin ensimmäinen pääministerikausi alkoi 21. lokakuuta 1992. Hänen hallituksensa merkittävimmäksi saavutukseksi on pidetty venäläisjoukkojen vetäytymistä Virosta. Hallitus kuitenkin kaatui syksyllä 1994, mihin vaikutti niin sanottu "ruplakriisi". 3,5 miljardia Viron ruplaa katosi, kun Viro otti käyttöön kruununsa heinäkuussa 1992, mutta niitä ei palautettu Venäjälle. Yleisimmän selityksen mukaan ruplat oli myyty Džohar Dudajevin hallitsemalle Tšetšenialle, jonne sotilaskone vei ne Itä-Virosta. Ruplista saadut dollarit ilmestyivät keskuspankkiin vuoden kuluttua. Pääministeri Laar ja tuolloinen keskuspankin johtaja Siim Kallas jäivät syytteittä. Laarin avustaja Tiit Pruuli ja kaksi liikemiestä joutuivat oikeuteen, ja uudelleen pääministerinä ollut Laar ja valtiovarainministeri Kallas joutuivat todistamaan, mutta ketään ei tuomittu tapauksesta.[6][7] Hallitus ajautui kuitenkin kriisiin kun sosiaalidemokraatit lähtivät hallituksesta ja Riigikogu antoi Laarille epäluottamuslauseen. Hallituskoalitio kuitenkin pysyi koossa jouluun saakka sosiaalidemokraattien Andres Tarandin johdolla.

Toinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1999 Laar palasi pääministeriksi vastuualueenaan talouden nostaminen lamasta ja maan johtaminen Euroopan unioniin. Laarin toisessa hallituksessa istuivat Reformipuolueen ja Isänmaaliiton lisäksi Kansanpuolue Maltilliset. Hallituksessa ilmeni nopeasti sisäisiä ristiriitoja, varsinkin Reformipuolueen ja Isänmaaliiton välillä. Isänmaaliiton ajama laki kommunismin kriminalisoinnista ei ollut edennyt Riigikogussa. Isänmaaliiton ja Reformipuolueen hallituskoalitiot Tallinnassa ja Tartossa olivat kaatuneet erimielisyyksiin. Vuoden 2001 presidentinvaalissa hallituspuolueet eivät päässeet sopuun presidenttiehdokkaasta, ja voiton veikin Kansanliittoa edustanut Arnold Rüütel. Epäonnistuneen presidentinvaalin jälkeen Laar ilmoittikin eroavansa. Lopullinen isku hallitukselle oli Siim Kallaksen johtaman Reformipuolueen liittoutuminen Tallinnan kunnallispolitiikassa oppositiossa olleen Keskustapuolueen kanssa. Lopulta Laar erosi tammikuun alussa 2002.[8]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laaria kiitetään nopeista talousuudistuksista, (mm. yritysveron poisto) jotka johtivat nopeaan taloudelliseen kasvuun ja Euroopan unionin jäseneksi hyväksymiseen. Hän myös yhdessä Lennart Meren kanssa luotsasi maan Nato-jäseneksi. Toisaalta hänen politiikkaansa on syytetty yltiöliberaaliseksi. Laar ehdotti muun muassa prostituution laillistamista ja euron käyttöönottoa ennen unioniin hyväksyntää. Hänen hallituksensa nosti puolustusbudjetin Naton suosittamaan kahteen prosenttiin bruttokansantuotteesta, mikä tarkoitti yli kuutta prosenttia valtion budjetista.lähde?

Laar on itse ollut kahden koulukirjan tekijäkaartissa. Tämän takia häntä on joissakin yhteyksissä syytetty oman merkityksensä korostamisesta Viron uudelleen itsenäistymisessä.lähde?

Vuonna 2006 Laar otti vastaan yhdysvaltalaiselta Cato-instituuttilta "Milton Friedman Prize for Advancing Liberty" -palkinnon ansioistaan markkinaliberalismin edistämisestä. Perusteluina palkinnolle mainitaan, että Laarin ansiosta Viro on esimerkki taloudellisen vapauden hyödyistä.[2] Muun muassa Viron tasavero on omaksuttu useissa entisissä kommunistivaltioissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Belien, Paul: Walking on Water: How to Do It 27.08.2005. The Brussels Journal. Viitattu 24.12.2008. (englanniksi)
  2. a b Mart Laar's biography cato.org. Cato Institute. Viitattu 20.6.2012. (englanniksi)
  3. Forsberg, Tiina: Viron puolustusministeri eroaa yle.fi. 6.5.2012. Yle Uutiset. Viitattu 7.5.2012.
  4. Hanhinen, Hanna: Viron puolustusministeri sai aivohalvauksen yle.fi. 19.2.2012. Yle Uutiset. Viitattu 19.2.2012.
  5. Minister of Defence Urmas Reinsalu Assumes Office Estonian Review. 14.5.2012. Viron ulkoasiainministeriö. Viitattu 16.6.2012. (englanniksi)
  6. The Philosophy of Financial Crimes Pribalt. Viitattu 21.2.2008.
  7. Estonian Court Acquits Defendants Of 1992 Ruble Sale RFE/RL No.122, Part II 24 June 1996. Viitattu 21.2.2008.
  8. Mart Laarin hallitukselta putosi pohja ts.fi. 9.1.2002. Turun Sanomat. Viitattu 20.6.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viron vaakuna Viron pääministerit
Edgar Savisaar* (1990–1992) | Tiit Vähi* (1992) | Mart Laar (1992–1994) | Andres Tarand (1994–1995) | Tiit Vähi (1995–1997) | Mart Siimann (1997–1999) | Mart Laar (1999–2002) | Siim Kallas (2002–2003) | Juhan Parts (2003–2005) | Andrus Ansip (2005–2014) | Taavi Rõivas (2014–)