Gaullismi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Gaullismi (ransk. Gaullisme) on ranskalainen poliittinen ideologia, jonka nähdään juontuvan Charles de Gaullen ajatuksista ja toimista. Kenraali de Gaulle muokkasi Ranskan poliittisen kartan aikoinaan uusiksi, kun häntä tukeva kansanliike syrjäytti kaiken muun.

Gaullismi luetaan yleensä oikeistoon, vaikka myös eräät vasemmistolaiset ovat luonnehtineet itseään gaullisteiksi. Suurinta gaullismia kannattavaa puoluetta on yleensä kutsuttu gaullistipuolueeksi.

Ulkopolitiikassa gaullismia on leimannut kansallisen itsenäisyyden ja riippumattomuuden tavoittelu, kuten lievä NATO:n ja Euroopan unionin vastustus. Perusteesinä on ollut, ettei Ranskan pitäisi olla riippuvainen mistään ulkovallasta selviytyäkseen, mikä johti maan ydinpelotteen luomiseen ja eroon NATO:sta sekä kieltoon päästää ulkomaisia joukkoja Ranskan maaperälle, elleivät ne olleet ranskalaisessa komennossa, mikä vihastutti suuresti Yhdysvallat. Vastaavasti de Gaulle esti Britannian EEC-jäsenyyden pitäessään maata Yhdysvaltain satelliittivaltiona.[1] Myös jonkinlainen suuruuden (grandeur) ja suurvalta-aseman tavoittelu on ollut suotavaa.

De Gaulle itse hallitsi – François Mitterrandin mukaan – kuten pysyvää vallankaappausta saatuaan viidennen tasavallan myötä mieleisensä perustuslain. Kuitenkaan myöskään Mitterrand ei luopunut ydinaseista.

Sisäpoliittisesti gaullismiin on kuulunut sosiaalinen konservatiivisuus, taloudellinen dirigisme (valtiojohtoisuus) ja volontarisme. Gaullismi on torjunut sekä vapaan kapitalismin että vallankumouksellisen sosialismin, pyrkien kolmannen tien politiikkaan. Omaa taloutta on suojeltu protektionismilla, josta on nykyisin käytetty termiä taloudellinen isänmaallisuus (Patriotisme économique).

Gaullistipuolueeksi on nimitetty aluksi de Gaullen viidennen tasavallan Union des Démocrates pour la Républiqueta (1958–), ja sen hajottua 1980- ja 1990-luvuilla Jacques Chiracin Rassemblement pour la Républiquea (1976–), joka on nykyisin osa Union pour un Mouvement Populairea (2002–).

Chirac on ottanut talouspolitiikakseen sekä dirigisten että laissez-fairen ja sitten alkanut kannattaa myös Euroopan yhdentymistä, josta syystä oikeistossa esimerkiksi Charles Pasqua on sanonut ettei Chirac ole todellinen gaullisti. Gaullismilla on kuitenkin historiallista painoarvoa Ranskassa ja se näkyy edelleen maan talouspolitiikan nationalismina.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ”Ranska ei avaa Euroopan ovea Yhdysvalloille ottamalla Englannin jäseneksi.”[1]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kurikkala, Maria: Ranska itse suurena vai suuren varjossa? Tutkimus Ranskan ulkopolitiikan gaullistisesta jatkuvuudesta 11.9.2001 terrori-iskujen. jälkeisenä aikana, pro gradu, Tampere 2003. PDF