Kulttuurikonservatismi
Kulttuurikonservatismi Yhdysvalloissa syntyi 1960-luvun radikaalissa kulttuurimuutoksessa, joka synnytti kulttuurisodan amerikkalaisuuden olemuksesta ja oikeudesta määrittää sitä. Kulttuurikonservatiivit olivat perinteisiin moraaliarvoihin ja markkinatalousjärjestelmään uskovia konservatiiveja. Heidän vastapuolensa olivat arvoliberaalit ja arvorelativistit, vapaan markkinatalouden kriitikot ja sosiaalipoliittisesti vahvan valtion kannattajat. Kulttuurisesti 1960-luvun kysymykset liittyivät seksuaaliseen vallankumoukseen, hippeihin ja avoimen huumeidenkäytön ihannointiin, vapaan kasvatuksen filosofian nousuun sekä yleiseen nuoren sukupolven kapinaan. Kulttuurikonservatiivit etsivät paluuta heikon valtiovallan Amerikkaan, jossa elettiin uskonnollisten perinteiden ja sen mukaisen lainsäädännön mukaan.[1]
Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kulttuurikonservatismi rakentui 1800-luvun lopussa syntyneelle perinteelle. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä kriittisiä kulttuurikonservatiiveja olivat muun muassa Irving Bappitt (1865–1937) sekä George Santanaya (1863–1952), mutta heidän vaikutuksensa käytännön politiikkaan jäi vähäiseksi. Kriittinen kulttuurikonservatimi vastusti liberalismia, ateistisväritteistä humanismia ja idealistista pragmatiikkaa. Kritiikin kohteena oli erityisesti John Deweyn kasvatusopillinen pragmatismi, jonka katsottiin toistavan Karl Marxin ajatuksia.[2]
Kulttuurikonservatismi suuntautui myös liberaaliksi ja Manifest destiny -opin mukaiseksi muuntunutta imperialismia vastaan. Konservatiivit epäilivät ulkopolitiikkaa, sillä he pitivät amerikkalaista yhteiskuntaa liian hedonistisena ja materialistisena. Taustalla vaikutti myös eurooppalainen perintö, jota edustavalle älymystölle amerikkalaisuuden self made man -ihanne oli kauhistus. Aikakautta on pidetty konservatiivisten intellektuellien viimeisenä taisteluna, jota puritanismin ja maatalouden Yhdysvallat kävi modernin ajan teollisia voimia vastaan. Konservatiivikriitikot olivat tuolloin haluttomia levittämään yhdysvaltalaista modernia kulttuuria ja suosivat anti-interventionistista politiikkaa. Kriitikkojen vaikutus jäi kuitenkin ennen toista maailmansotaa vähäiseksi.[2]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ruotsila, Markku: Sydänmaiden kapina. Donald Trump, amerikkalainen konservatismi ja äärioikeiston nousu. Helsinki: Gaudeamus, 2018. ISBN 978-952-495-488-4.
- Suvanto, Pekka: Konservatismi Ranskan vallankumouksesta 1990-luvulle. Helsinki: Suomen historiallinen seura, 1994. ISBN 951-710-004-3.