Olympialaiset
Olympialaiset ovat suuret kansainväliset ja monilajiset urheilukilpailut. Ne järjestetään kahden vuoden välein niin että kesäolympialaiset ja talviolympialaiset vuorottelevat. Olympiakisat keskittyvät yhden kaupungin ympärille ja niiden pitopaikan määrää Kansainvälinen olympiakomitea.
Historia [muokkaa]
Nykyaikaiset olympialaiset perustuvat antiikin olympiakisojen perinteeseen. Kreikassa järjestettiin 1800-luvulla myös neljät Zappaan olympialaiset, joita pidetään nykyaikaisten olympialaisten edeltäjinä samoin kuin englantilaisia Wenlockin olympialaisia kisoja.
Nykyaikaiset olympialaiset järjestettiin ensimmäisen kerran Ateenassa vuonna 1896. Ensimmäisistä kisoista asti jokaisissa olympialaisissa on ollut mukana vain miekkailu, pyöräily, uinti, voimistelu, ammunta ja yleisurheilu (soutu olisi listalla ellei lajia olisi peruutettu huonon sään vuoksi vuonna 1896).
Vuodesta 1924 alkaen kisat on jaettu erillisiin kesä- ja talviolympialaisiin ja vuoteen 1992 saakka kesä- ja talvikisat järjestettiin samana vuonna. Tämän jälkeen rytmiä muutettiin siten, että seuraavat talvikisat olivat 1994 ja siitä lähtien neljän vuoden välein.[1]
Vuosina 1912–1948 järjestettiin olympiakisojen yhteydessä myös olympiakisojen taidekilpailuja, ja senkin jälkeen on taidetapahtumia toisinaan järjestetty kisojen ohessa.
Olympiasymbolit [muokkaa]
Olympiarenkaat [muokkaa]
Olympiatunnuksen muodostavat viisi toisiinsa yhdistyvää rengasta, joiden esikuva löydettiin vanhasta alttarista Olympian raunioilta. Olympiarenkaat ovat maailman tunnetuin tuotemerkki. Tunnuksen suunnitteli nykyaikaisten olympialaisten isä Pierre de Coubertin. Aluksi renkaat olivat ketjuna viisi rengasta peräkkäin, kun nykyään ne ovat kahdessa kerroksessa. Kansainvälisen Olympiakomitean mukaan olympiarenkaat kuvastavat viittä maailman maanosaa, jotka olympian henki yhdistää (renkaat yhdessä toisiinsa), sekä urheilijoita, jotka eri puolilta maailmaa kokoontuvat yhteen olympialaisten ajaksi.
Renkaiden symboliikasta on ollut myös muita tulkintoja:
- Renkaat kuvaavat sitä, että antiikin aikaan kisat kestivät viisi päivää.
- Renkaat kuvaavat antiikin olympialaisten tärkeintä ja arvostetuinta lajia, viisiottelua.
- Renkaat kuvaavat de Coubertinin käsitystä siitä, että urheilu kehittää viittä elämän aluetta (oma-aloitteisuutta, sitkeyttä ja peräänantamattomuutta, tehokkuutta, täydellisyyden tavoittelua ja vaaran halveksuntaa).
Olympialipun kuusi eri väriä (renkaiden värit+pohjana valkoinen) edustavat maailman kansoja, sillä vähintään yksi lipun väreistä löytyy kaikkien maailman valtioiden lipuista.
Olympiatuli [muokkaa]
Koska nykyaikaiset olympiakisat jatkavat antiikin olympiakisojen perinnettä, olympiatuli sytytetään ennen kisoja auringonsäteistä Olympian lehdossa Kreikassa, josta se kuljetetaan kisapaikalle. Ensimmäinen soihtuviesti Olympiasta olympialaisten isäntäkaupunkiin järjestettiin Berliinin olympialaisten yhteydessä 1936.
Olympiamotto [muokkaa]
Olympialaisten tunnus on Citius, altius, fortius, joka tarkoittaa nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin.
Olympiamitalit [muokkaa]
Olympiakisojen lajien kolme parasta saavat mitalin: ensimmäinen kultaisen, toinen hopeisen ja kolmas pronssisen. Kahdeksan parasta saavat kunniakirjan.[2] Jokainen olympialaisiin osallistuva urheilija saa muistomitalin.
Olympiamitali on halkaisijaltaan vähintään 6 senttimetriä ja paksuudeltaan vähintään 3 millimetriä[2]. Kultamitalin kultapitoisuus oli vuoden 2012 kesäolympiakisoissa 1,36 % eli 6 grammaa. Mitalista 93 % oli hopeaa ja 6 % kuparia. Olympialaisten kultamitalin kultapitoisuus on vähentynyt kisa kisalta, ja vielä vuosien 1904, 1908 ja 1912 olympiakisoissa mitali oli täyskultaa, tosin nykyistä pienempi.[3] Kultamitaleita jaettiin ensimmäisen kerran vuoden 1904 kesäolympiakisoissa; edellisissä kisoissa voittajat olivat saaneet kullatun pronssiplakaatin[2].
Olympiahymni [muokkaa]
Nykyisin käytössä oleva alkuperäinen Ateenan olympialaisiin 1896 tehty olympiahymni on kreikkalaisten Spyros Samarasin säveltämä ja Kostis Palamasin sanoittama.
Olympiamaskotti [muokkaa]
Vuodesta 1968 alkaen on useimpia olympiakisoja varten suunniteltu oma maskotti, yleensä eläin- tai ihmishahmo.
Olympiavala [muokkaa]
Olympiavala on olympialaisten avajaisissa lausuttava juhlallinen ja rituaalinen lupaus, jonka yksi urheilija lausuu kaikkien urheilijoiden ja yksi tuomari kaikkien tuomarien puolesta.
Osallistumisoikeus [muokkaa]
Nykyaikaisiin olympialaisiin saivat alunperin osallistua vain amatöörit eli kilpailijat, jotka harjoittavat urheilua ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua. Avery Brundagen puheenjohtajakauden jälkeen 1970-luvulta lähtien Kansainvälinen olympiakomitea alkoi suhtautua ammattilaisurheilijoihin entistä suopeammin kasvattaakseen olympialaisten taloudellista tuottoa.[4] Vuonna 1988 ammattilaisurheilijat saivat muutamaa lajia lukuunottamatta täyden osanotto-oikeuden olympialaisiin[5].
Vuonna 1960 otettiin olympialaisten useimpiin lajeihin käyttöön karsintaraja, joka urheilijan tulee saavuttaa halutessaan osallistua kisoihin. Yleisurheilussa ja uinnissa on käytössä karsintarajat. Muissa lajeissa kisapaikat jaetaan karsintakilpailujen tai ranking-listojen perusteella. Jokaisella Kansainvälisen olympiakomitean jäsenmaalla on silti oikeus lähettää olympialaisiin yksi urheilija (kesäolympialaisiin yksi yleisurheilija ja yksi uintiurheilija), vaikka urheilija ei olisikaan selvittänyt karsintarajoja.
Olympiaboikotit [muokkaa]
Useat maat boikotoivat kesäolympiakisoja vuosina 1976, 1980 ja 1984. Vuoden 1976 boikotti liittyi Etelä-Afrikan rotusortoon, vuoden 1980 boikotti Neuvostoliiton-Afganistanin sotaan, ja vuoden 1984 boikotti oli vastatoimi vuoden 1980 boikotille. Näitä vuosia ennenkin olympiakisoissa oli koettu pienempiä boikotteja.
Kisoja 1976 boikotoineet maat keltaisella, kisojen 1980 boikotoijat sinisellä ja kisojen 1984 boikotoijat punaisella
Luettelo olympiakisoista [muokkaa]
Kesäolympialaiset [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Kesäolympialaiset
- Kesäolympialaiset 1896, Ateena, Kreikka
- Kesäolympialaiset 1900, Pariisi, Ranska
- Kesäolympialaiset 1904, Saint Louis, Yhdysvallat
- Kesäolympialaiset 1908, Rooma, Italia > Lontoo, Britannia
- Kesäolympialaiset 1912, Tukholma, Ruotsi
- Kesäolympialaiset 1916, Berliini, Saksa: ei järjestetty ensimmäisen maailmansodan takia
- Kesäolympialaiset 1920, Antwerpen, Belgia
- Kesäolympialaiset 1924, Pariisi, Ranska
- Kesäolympialaiset 1928, Amsterdam, Alankomaat
- Kesäolympialaiset 1932, Los Angeles, Yhdysvallat
- Kesäolympialaiset 1936, Berliini, Saksa
- Kesäolympialaiset 1940, Tokio, Japani > Helsinki, Suomi: ei järjestetty toisen maailmansodan takia
- Kesäolympialaiset 1944, Lontoo, Britannia: ei järjestetty toisen maailmansodan takia
- Kesäolympialaiset 1948, Lontoo, Britannia
- Kesäolympialaiset 1952, Helsinki, Suomi
- Kesäolympialaiset 1956, Melbourne, Australia
- Kesäolympialaiset 1960, Rooma, Italia
- Kesäolympialaiset 1964, Tokio, Japani
- Kesäolympialaiset 1968, Meksiko, Meksiko
- Kesäolympialaiset 1972, München, Saksa
- Kesäolympialaiset 1976, Montreal, Kanada
- Kesäolympialaiset 1980, Moskova, Neuvostoliitto
- Kesäolympialaiset 1984, Los Angeles, Yhdysvallat
- Kesäolympialaiset 1988, Soul, Etelä-Korea
- Kesäolympialaiset 1992, Barcelona, Espanja
- Kesäolympialaiset 1996, Atlanta, Yhdysvallat
- Kesäolympialaiset 2000, Sydney, Australia
- Kesäolympialaiset 2004, Ateena, Kreikka
- Kesäolympialaiset 2008, Peking, Kiina
- Kesäolympialaiset 2012, Lontoo, Britannia
- Kesäolympialaiset 2016, Rio de Janeiro, Brasilia
Talviolympialaiset [muokkaa]
-
Pääartikkeli: Talviolympialaiset
- Talviolympialaiset 1924, Chamonix, Ranska
- Talviolympialaiset 1928, Sankt Moritz, Sveitsi
- Talviolympialaiset 1932, Lake Placid, Yhdysvallat
- Talviolympialaiset 1936, Garmisch-Partenkirchen, Saksa
- Talviolympialaiset 1940, Sapporo, Japani > Sankt Moritz, Sveitsi > Garmisch-Partenkirchen, Saksa: ei järjestetty toisen maailmansodan takia
- Talviolympialaiset 1944, Cortina d'Ampezzo, Italia: ei järjestetty toisen maailmansodan takia
- Talviolympialaiset 1948, Sankt Moritz, Sveitsi
- Talviolympialaiset 1952, Oslo, Norja
- Talviolympialaiset 1956, Cortina d'Ampezzo, Italia
- Talviolympialaiset 1960, Squaw Valley, Yhdysvallat
- Talviolympialaiset 1964, Innsbruck, Itävalta
- Talviolympialaiset 1968, Grenoble, Ranska
- Talviolympialaiset 1972, Sapporo, Japani
- Talviolympialaiset 1976, Innsbruck, Itävalta
- Talviolympialaiset 1980, Lake Placid, Yhdysvallat
- Talviolympialaiset 1984, Sarajevo, Jugoslavia
- Talviolympialaiset 1988, Calgary, Kanada
- Talviolympialaiset 1992, Albertville, Ranska
- Talviolympialaiset 1994, Lillehammer, Norja
- Talviolympialaiset 1998, Nagano, Japani
- Talviolympialaiset 2002, Salt Lake City, Yhdysvallat
- Talviolympialaiset 2006, Torino, Italia
- Talviolympialaiset 2010, Vancouver, Kanada
- Talviolympialaiset 2014, Sotši, Venäjä
- Talviolympialaiset 2018, Pyeongchang, Korean tasavalta
Mitalitilastoja [muokkaa]
| Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia lähteitä. |
Menestyneimmät urheilijat [muokkaa]
| Urheilija | laji | kisat | kulta | hopea | pronssi | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| uinti | 2004–2012 | 18 | 2 | 2 | 22 | |
| voimistelu | 1956–1964 | 9 | 5 | 4 | 18 | |
| yleisurheilu | 1920–1928 | 9 | 3 | 0 | 12 | |
| uinti | 1968–1972 | 9 | 1 | 1 | 11 | |
| yleisurheilu | 1984–1996 | 9 | 1 | 0 | 10 | |
| maastohiihto | 1992–1998 | 8 | 4 | 0 | 12 | |
| melonta | 1980–2004 | 8 | 4 | 0 | 12 | |
| voimistelu | 1968–1976 | 8 | 3 | 1 | 12 | |
| uinti | 1992–2004 | 8 | 3 | 1 | 12 | |
| uinti | 1984–1992 | 8 | 2 | 1 | 11 | |
| yleisurheilu | 1900–1908 | 8 (10) | 0 | 0 | 8 (10) |
Eniten mitaleita saavuttaneet urheilijat [muokkaa]
| Urheilija | laji | kisat | kulta | hopea | pronssi | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| uinti | 2004–2012 | 18 | 2 | 2 | 22 | |
| voimistelu | 1956–1964 | 9 | 5 | 4 | 18 | |
| voimistelu | 1972–1980 | 7 | 5 | 3 | 15 | |
| voimistelu | 1956–1964 | 7 | 4 | 2 | 13 | |
| miekkailu | 1936–1960 | 6 | 5 | 2 | 13 | |
| voimistelu | 1952–1964 | 5 | 4 | 4 | 13 | |
| yleisurheilu | 1920–1928 | 9 | 3 | 0 | 12 | |
| melonta | 1980–2004 | 8 | 4 | 0 | 12 | |
| maastohiihto | 1992–1998 | 8 | 4 | 0 | 12 | |
| voimistelu | 1968–1976 | 8 | 3 | 1 | 12 | |
| uinti | 1992–2004 | 8 | 3 | 1 | 12 | |
| voimistelu | 1996–2000 | 4 | 2 | 6 | 12 |
Eniten kultamitaleita yksissä kisoissa saavuttaneet urheilijat [muokkaa]
| Urheilija | laji | vuosi | kulta |
|---|---|---|---|
| uinti | 2008 | 8 | |
| uinti | 1972 | 7 | |
| uinti | 1988 | 6 | |
| voimistelu | 1992 | 6 | |
| uinti | 2004 | 6 | |
| voimistelu | 1904 | 5 | |
| ammunta | 1920 | 5 | |
| miekkailu | 1920 | 5 | |
| yleisurheilu | 1924 | 5 | |
| pikaluistelu | 1980 | 5 | |
| uinti | 1988 | 5 |
Kultamitali useimmissa peräkkäisissä kisoissa [muokkaa]
| Urheilija | laji | vuodet | kisat (lkm) |
|---|---|---|---|
| miekkailu | 1932–1960 | 6 | |
| soutu | 1984–2000 | 5 | |
| miekkailu | 1936–1960 | 5 |
Gerevichin ja Kovácsin saavutukset tekee ainutlaatuisiksi se, että heiltä jäivät väliin kahdet kisat toisen maailmansodan takia.
Eniten mitaleita yksissä kisoissa saavuttaneet urheilijat [muokkaa]
| Urheilija | laji | kisat | kulta | hopea | pronssi | Yhteensä |
|---|---|---|---|---|---|---|
| uinti | 2008 | 8 | 0 | 0 | 8 | |
| uinti | 2004 | 6 | 0 | 2 | 8 | |
| voimistelu | 1980 | 3 | 4 | 1 | 8 |
Muita erityisiä saavutuksia [muokkaa]
Voittanut mitalin sekä kesä- että talviolympialaisissa [muokkaa]
- Edward "Eddie" Eagan,Yhdysvallat, kultaa nyrkkeilyssä vuonna 1920 ja rattikelkkailussa vuonna 1932.
- Gillis Grafström, kultaa taitoluistelussa 1920, 1924, 1928 ja hopeaa 1932. Taitoluistelu oli kesäkisojen ohjelmassa 1920, sen jälkeen talvikisoissa. Grafström oli myös ensimmäinen joka voitti sekä kesä- että talvikisoissa kultaa, tai ylipäätänsä mitalin sillä pariluistelu jossa Ludovika ja Walter Jakobsson ottivat 1924 hopeaa oli seuraavana päivänä miesten luistelun jälkeen.
- Ludovika Jakobsson ja Walter Jakobsson (taitoluistelu, 1920 taitoluistelu oli kesäkisoissa, 1924 talvikisoissa.)
- Christa Luding-Rothenburger, Saksa, (pikaluistelu ja ratapyöräily), samalla ensimmäinen saavutukseen yltänyt naisurheilija. Lisäksi hän jäi olympiahistoriaan ainoana mitalin samana vuonna sekä kesä- että talviolympialaisista voittaneena urheilijana.
- Clara Hughes, Kanada, (pyöräily ja pikaluistelu)
- Jacob Tullin Thams, Norja, (mäkihyppy ja purjehdus)
Kesäolympialaisten ennätyksiä [muokkaa]
Eniten kesäolympiakisoja [muokkaa]
Miehet:
- 10 Ian Millar, Kanada, ratsastus, 1972–2012 [6]
Naiset:
- 8 Josefa Idem, Saksa / Italia, melonta, 1984–2012
Eniten vuosia kultamitalien välillä [muokkaa]
Miehet:
- 28 vuotta Aladár Gerevich, Unkari, miekkailu 1932–1960
Naiset:
- 24 vuotta Birgit Fischer, DDR/Saksa, melonta, 1980–2004
Vanhimmat kultamitalistit [muokkaa]
Miehet:
- 64 v 8 kk 14 pv Oscar Swahn, Ruotsi, ammunta, 1912[7]
Naiset:
- 54 v 8 kk 1 pv Sybil Newall, Iso-Britannia, jousiammunta, 1908
Nuorimmat kultamitalistit [muokkaa]
Miehet:
- Korkeintaan 12-vuotias tuntematon ranskalaispoika hollantilaisten perämiehenä, kaksikkosoutu, 1900[8]
- 13 v 9 kk 9 pv Klaus Zerta, GER, soutu, 1960
Naiset:
- 13 v 8 kk 25 pv Marjorie Gestring, USA, uimahypyt, 1936
Vanhimmat tunnetut osallistujat [muokkaa]
Miehet:
- 72 v 9 kk 6 pv Oscar Swahn, Ruotsi, ammunta, 1920
Naiset:
- 70 v 5 pv Lorna Johnstone, GBR, ratsastus, 1972
Nuorimmat tunnetut osallistujat [muokkaa]
Miehet:
- 10 v 7 kk 5 pv Dimitrios Lundras, GRE, voimistelu, 1896
Naiset:
- 11 v 8 kk 28 pv Luigina Giavotti, ITA, voimistelu, 1928
Muita [muokkaa]
- Kaikkien aikojen ensimmäinen olympiavoittaja oli Ateenan kisoissa 1896 kolmiloikan voittanut James B. Connolly.[9]
Katso myös [muokkaa]
- Olympialaisten mitalitilasto maiden mukaan
- Luettelo Kansainvälisen olympiakomitean jäsenmaista
- Luettelo olympialajeista
- Nuorten olympialaiset
- Suomi kesäolympialaisissa
- Paralympialaiset
- Deaflympics
- Special Olympics
Kirjallisuus [muokkaa]
- Lasse Erola: Omituiset olympialaiset
Lähteet [muokkaa]
Kirjallisuus [muokkaa]
- David Wallechinsky: The Complete Book of the Olympics
Viitteet [muokkaa]
- ↑ Olympic Games International Olympic Committee ® IOC 2008. Viitattu 1.12.2008.
- ↑ a b c Report 268 (s. 30) 31.1.2002. KOK. Viitattu 10.8.2012.
- ↑ Melonyce McAfee: Why Olympians bite their medals 10.8.2012. CNN.com. Viitattu 10.8.2012.
- ↑ Greene, Bob: What changed the Olympics forever 23.7.2012. CNN. Viitattu 9.12.2012.
- ↑ Amateurism 7.12.1999. USA Today. Viitattu 9.12.2012.
- ↑ Ratsastajaveteraani ennätykseen: kymmenennet olympialaiset 4.8.2012. Helsingin Sanomat Viitattu 11.8.2012.
- ↑ [1]
- ↑ Rowing - About London2012. Viitattu 10.8.2012.
- ↑ http://www.colby.edu/colby.mag/issues/85n2/spec1.html
Aiheesta muualla [muokkaa]
|
olympiadin kisat (kesäolympiakisat) I•1896 | II•1900 | III•1904 | IV•1908 | V•1912 | VI•1916 | VII•1920 | VIII•1924 | IX•1928 | X•1932 | XI•1936 | XII•1940 | XIII•1944 | XIV•1948 | XV•1952 | XVI•1956 | XVII•1960 | XVIII•1964 | XIX•1968 | XX•1972 | XXI•1976 | XXII•1980 | XXIII•1984 | XXIV•1988 | XXV•1992 | XXVI•1996 | XXVII•2000 | XXVIII•2004 | XXIX•2008 | XXX•2012 | XXXI•2016 | XXXII•2020 | XXXIII•2024 |
Sivulta puuttuu