Olympiakisojen taidekilpailut

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jan Wilsin suunnittelema stadion sai kultamitalin vuonna 1928 ja sitä käytettiin samana vuonna olympiakisoissa.

Taidekilpailuja pidettiin olympiakisojen yhteydessä vuosina 1912–1948. Kilpailut olivat olympialiikkeen perustajan Pierre de Coubertinin ajatus. Mitaleita jaettiin urheilun innoittamille taideteoksille. Taiteenaloja olivat arkkitehtuuri, kirjallisuus, musiikki, maalaustaide sekä kuvanveisto.

Vuonna 1951 Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) ilmoitti toivomuksenaan, että taidekilpailut järjestetään myös Helsingin olympiakisojen yhteydessä seuraavana vuonna. Kilpailujen järjestelytoimikunta vastasi, että aikaa taidekilpailujen järjestämiseen oli liian vähän eikä Helsingissä kilpailtu enää taidelajeissa.

Taidekilpailuista luovuttiin lopullisesti vuonna 1954. Kokouksessaan Ateenassa KOK:n jäsenet äänestivät tuolloin sen puolesta, että vastaisuudessa taidekilpailut korvataan olympiakisojen yhteydessä järjestettävillä taidenäyttelyillä. Niin oli toimittu jo Helsingissä 1952.

Yksi eniten keskustelua herättäneistä kysymyksistä liittyi taiteilijoiden ammattilaisuuteen. Käytännössä jokainen jo vuoden 1948 kisoissa menestynyt taidekilpailujen osanottaja oli oman alansa ammattilainen, kun taas olympiakisoihin osallistuneilta urheilijoilta vaadittiin amatööriyttä. Vuodesta 1956 olympiakisojen taidekilpailujen tilalle tuli olympiakisojen kulttuuriohjelma.

Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taidekilpailujen säännöt vaihtelivat, mutta niiden ydinosa oli sama. Kaikkien osallistuvien teosten piti olla kilpaurheilun innoittamia ja alkuperäisiä, mikä tarkoitti, että niitä ei saanut julkaista ennen kilpailua.

Kuten urheilulajeissa, myös taidekilpailuissa jaettiin kulta-, hopea- ja pronssimitaleja parhaiten sijoittuneille taiteilijoille, vaikka kaikkia mitaleita ei jaettu kaikissa kilpailuissa. Muutamissa tapauksissa ei jaettu yhtään mitalia. Mitalit olivat samanlaisia kuin olympiamitalitkin.

Yleensä taiteilijat saivat jättää useita teoksia, vaikka joskus määriteltiin enimmäismäärä. Oli siis mahdollista, että taiteilija saattoi voittaa useita mitaleita yhdestä kilpailusta.

Joillakin kerroilla ehdotettiin myös tanssin, elokuvan, valokuvauksen tai teatterin ottamista mukaan, mutta mitalikilpailuihin nämä taiteet eivät olympiakisoissa päässeet.

Kilpailulajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arkkitehtuurikilpailu oli yhtenä kilpailusarjana vuoteen 1928 asti, kunnes sarjoja muodostettiin kaksi: rakennukset ja rakennuskompleksit (architectural designs) ja asemakaavat (town planning). Kilpailusarjojen ero oli joskus epäselvä.

Arkkitehtuurikilpailuissa sallittiin teosten julkistaminen ennen olympiakisoja. Niinpä hollantilaisen Jan Wilsin suunnittelema Amsterdamin olympiastadion sai kultamitalin vuonna 1928 ja rakennusta käytettiin olympiakisoissa jo samana vuonna.

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuudessa kilpailtiin alkuvuosina vain yhdessä sarjassa. Amsterdamin kisoihin 1928 järjestäjät loivat kolme sarjaa: eeppinen, lyyrinen ja näytelmäkirjallisuus. Vuoden 1932 kisoista alalajit poistettiin, mutta Lontoossa 1948 kilpailtiin jälleen lyriikan ja epiikan sarjoissa.

Osallistuvien teosten pituus sai olla korkeintaan 20 000 sanaa ja osallistua sai millä kielellä tahansa, kunhan liitti mukaan englannin- ja/tai ranskankielisen käännöksen tai tiivistelmän tekstistä.

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös musiikissa oli aluksi vain yksi kilpailu, kunnes vuonna 1936 orkesterimusiikki, instrumentaalimusiikki sekä soolo- ja kuoromusiikki saivat omat kategoriansa. Vuonna 1948 sääntöjä muutettiin hieman.

Musiikkikilpailujen juryillä oli usein vaikeuksia musiikin arvioinnissa, koska osallistuvat teokset esitettiin paperilla. Luultavasti tämän vuoksi joskus päätettiin jakaa vain muutamia palkintoja. Vain kerran, vuonna 1936, voittaneet musiikkiteokset soitettiin yleisön edessä. Tunnetuin olympiakisojen musiikkikilpailuihin osallistuja oli säveltäjä Josef Suk, joka sai hopeamitalin vuonna 1932.

Maalaustaide ja graafinen taide[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaustaiteessa oli vain yksi laji vuoteen 1928 asti, jolloin se jaettiin kolmeen lohkoon: piirustuksiin, taidegrafiikkaan ja maalaustaiteeseen. Myöhemmin kilpailukategoriat kuitenkin vaihtelivat. Vuonna 1932 ne olivat maalaukset, painovedokset ja vesivärit/piirustukset. Neljä vuotta myöhemmin painovedoskategoria oli poistunut ja tilalle olivat tulleet taidegrafiikka ja kaupallinen graafinen suunnittelu. Viimeisissä taidekilpailuissa olivat mukana taideteollisuus ja käsityö, kaiverrukset/etsaukset ja öljy/vesivärimaalaukset.

Kuvanveisto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuvanveistoluokassa oli vain yksi kilpailukategoria vuoteen 1928 asti, jolloin veistosten lisäksi reliefit ja mitalit saivat oman kilpailulajinsa. Myöhemmin reliefit ja mitalit jaettiin vielä omiksi lajeikseen. Vuonna 1936 XI olympiadin kisoissa Berliinissä kuvanveiston hopeamitalin voitti natsien suosikkiveistäjä Arno Breker.

Kilpailijat ja mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paroni de Coubertin osallistui vuoden 1912 olympialaisten taidekilpailuun runollaan Oodi urheilulle, joka voitti kultamitalin. De Coubertin käytti kuitenkin salanimeä, ja teoksen kirjoittajiksi mainittiin saksalaiset Georges Hohrod ja Martin Eschbach.[1]

Vaikka useat taidekilpailujen mitalistit ovat saavuttaneet ainakin kansallista kuuluisuutta, vain harvoja heistä voi pitää kansainvälisesti tunnettuina. Esimerkiksi vuonna 1924 juryn jäsenet Selma Lagerlöf ja Igor Stravinsky olivat kuuluisampia kuin osallistujat.

Luxemburgilainen taidemaalari Jean Jacoby on voitettujen mitalien määrän suhteen kaikkein menestynein taidekilpailujen taiteilijoista. Hän voitti kultamitalit maalauksestaan vuonna 1924 ja piirustuksestaan 1928.

Sveitsiläinen taiteilija Alex Diggelmann voitti kolme mitalia, kultamitalin vuonna 1936 ja hopeaa ja pronssia taideteollisuuskilpailussa vuonna 1948. Diggelmannin urheiluaiheiset julisteet olivat kuuluisia.

Tanskalainen kirjailija Josef Petersen voitti hopeamitalin kolme kertaa, vuosina 1924, 1932 ja 1948.

Kaksi henkilöä voitti mitaleja olympiakisoista sekä urheilusta että taidekilpailuista. Britanniassa asunut amerikkalainen Walter Winans voitti kultamitalin sekä ammunnassa että kuvanveistossa vuosina 1908 ja 1912. Unkarilainen Alfréd Hajós voitti uimarina kaksi kultamitalia Ateenassa vuonna 1896 sekä kaksikymmentäkahdeksan vuotta myöhemmin hopeamitalin arkkitehtuurissa stadionin suunnittelusta yhdessä Dezső Lauberin kanssa.

Suomalaisten mitalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomi sai olympiakisojen taidelajeissa yhteensä viisi mitalia:

  • Berliinissä 1936 kirjailija Urho Karhumäki kultaa kirjallisuuden epiikkasarjassa teoksella Avoveteen.
  • Lontoossa 1948 runoilija ja suomentaja Aale Tynni kultaa kirjallisuuden lyriikkasarjassa runolla Hellaan laakeri / Laurel of Hellas.
  • Lontoossa 1948 arkkitehti Yrjö Lindegren kultaa arkkitehtuurin asemakaavasarjassa suunnitelmalla Varkauden urheilukeskukseksi.
  • Lontoossa 1948 säveltäjä Kalervo Tuukkanen hopeaa musiikin orkesterisävellysten sarjassa teoksella Karhunpyynti / Bear Hunt.
  • Lontoossa 1948 arkkitehti Ilmari Niemeläinen pronssia arkkitehtuurin asemakaavasarjassa suunnitelmalla Kemin urheilukeskukseksi. Niemeläinen osallistui kisoihin myös uimahyppääjänä sijoittuen kerroshypyissä 19:nneksi.

Taidekilpailuista kulttuuriohjelmiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kansainväliselle olympiakomitealle (KOK) esitettiin vuonna 1949 raportti, jonka johtopäätös oli, että käytännöllisesti katsoen kaikki kilpailijat taidekilpailuissa olivat ammattilaisia. Sen takia kilpailut pitäisi kieltää ja korvata näyttelyllä ilman palkintoja ja mitaleita.

Tämä aiheutti kovasti keskustelua KOK:ssa. Vuoden 1951 kokouksessa komitea päätti ottaa kilpailut käyttöön uudelleen XV olympiadin kisoissa Helsingissä (1952). Suomalaiset järjestäjät valittivat, että aikaa on liian vähän ja niin sekä taidekilpailut että taidenäyttely jäivät järjestämättä.

Aiheesta keskusteltiin olympialiikkeessä ja KOK:n jäsenet äänestivät Ateenassa vuonna 1954 sen puolesta, että taidekilpailut korvataan tulevaisuuden olympiakisoissa näyttelyllä. Kilpailujen uudelleen järjestämisestä on tehty useita aloitteita ilman menestystä. Kuitenkin olympiakisojen yhteyteen liittyy erilaisia taidenäyttelyitä.

Olympiaperuskirja velvoittaa olympiakisojen järjestäjiä edistämään olympia-aatetta muun muassa rohkaisemalla luomaan olympialiikkeeseen liittyviä kulttuuriohjelmia sekä yhdistämään urheilun kulttuuriin ja kasvatukseen.

Pekingin Olympic Fine Arts[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pekingin olympialaisten yhteydessä järjestettiin suuri taidetapahtuma Olympic Fine Arts 2008. Siihen järjestävät kutsuivat kolmisensataa taiteilija eri puolilta maapalloa. Järjestäjien tarkoituksena oli alun perin jakaa taiteen eri sarjoissa kulta-, hopea- ja pronssimitalit, mutta taiteen asettaminen paremmuusjärjestykseen osoittautui ylivoimaiseksi ja niinpä kaikki osanottajat saivat kultamitalin. Suomesta Pekingiin oli kutsuttu helsinkiläinen taidemaalari Bambu Hellstedt ja Pälkäneellä asuva multimediataiteilija Paul Tiililä. [2]

Kulttuurin olympialaiset Lontoossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2008 julkaistiin Lontoon olympialaisiin 2012 kuuluva taideohjelma. Urheilua ja taidetta yhdisti Sebastian Coe, joka osallistui juoksijoiden joukkueeseen Martin Creedin teoksessa Work No 850, Tate Britain taidegalleriassa, Lontoossa. Teos koostui juoksijoiden pyrähdyksistä joka 30. sekunti heinäkuusta 2008 alkaen taidemuseon uusklassisten Duveen-gallerioiden läpi. Creed kommentoi Coen osallistumista: "Juokseminen on kaunis asia ... se on esimerkki elävyydestä."

Nelivuotinen Kulttuurin olympialaisten (Cultural Olympiad) ohjelma sisälsi muun muassa yleisölle mahdollisuuden tutustua Lontoon teatterielämän kulissien takaiseen toimintaan, 12 uutta taiteilijoiden komissiota eri puolilla maata, Shakespeare festivaalin, digitaalisen elokuvan kilpailun nuorille sekä vammaisten taiteen, kulttuurin ja urheilun juhlan. Kulttuurin olympialaiset olivat esillä Lontoon olympiakisojen avajaisissa ja päättäjäisissä. [3]

Suomesta Lontoon olympialaisten taidetapahtumaan osallistuivat helsinkiläiset kuvataiteilijat Tero Annanolli ja Inkeri Makkonen, joiden teokset valittiin Lontoon Barbican Centerissä elokuussa 2012 järjestettyyn kansainväliseen Olympic Fine Arts -näyttelyyn. Näyttelyssä oli teoksia eri puolilta maailmaa 500 taiteilijalta. Näyttelylajit olivat kiinalainen maalaus, öljyvärimaalaus sekä sekatekniikka. Näyttelyn järjestäjänä toimi Vuoden 2012 olympialaisten järjestelykomitea, jossa oli edustajia muun muassa YK:sta, Kiinan kansantasavallan Kulttuuriministeriöstä, sekä Lontoon Olympiakomiteasta. Näyttelyn eurooppalaisena koordinaattorina toimi italialainen Lucile Brun Digiovanni.[4][5] Jokainen kuraattorin valitsema taiteilija sai kultamitalin.[6]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pierre Frédi Baron de Coubertin: Ode au Sport Art Competition. Olympic Games Museum. Viitattu 1.8.2012. (saksaksi)(ranskaksi)
  2. Olympic Fine Arts 2008 opens in Beijing 11.8.2008. The Official Website of the Beijing 2008 Olympic Games. Viitattu 26.8.2009. (kiinaksi) (englanniksi) (ranskaksi)
  3. Natalie Hanman: Coe warms up for sprinting start to the Cultural Olympiad (uutinen) The Guardian. 4.9.2008. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  4. Suomalaistaiteilijoita mukana Lontoon olympialaisten taidetapahtumassa HS.fi. 14.5.2012. Sanoma company. Viitattu 15.11.2012.
  5. Inkeri Makkonen: Helsinkiläiset kuvataiteilijoitten Tero Annanollin ja Inkeri Makkosen teokset valittu Lontoon Barbican Centerissä pidettävään Olymic Fine Arts -näyttelyyn 2012 (Lukijan uutinen) Helsingin Uutiset. 15.5.2012. Vantaa: Suomen Lehtiyhtymä. Viitattu 14.11.2012.
  6. Olympiamitalisti Lahden torilla Etelä-Suomen Sanomat. 11.8.2012. Etelä-Suomen Sanomat. Viitattu 14.11.2012.