Bjørn Dæhlie
Bjørn Erlend Dæhlie (s. 19. kesäkuuta 1967, Elverum, Norja) on norjalainen entinen huipputason maastohiihtäjä. Hän on mitalien määrällä mitattuna kaikkien aikojen paras talviolympiaurheilija.
Häntä on pidetty kaikkien aikojen parhaana mieshiihtäjänä.[1]
Dæhlie voitti vuosina 1992–1998 Albertvillen, Lillehammerin ja Naganon talviolympialaisista yhteensä 12 mitalia, joista kahdeksan on kultaisia. Lisäksi hän saavutti yhdeksän maailmanmestaruutta Lahden, Val di Fiemmen, Falunin, Thunder Bayn, Trondheimin ja Ramsaun MM-hiihdoista vuosien 1989–1999 aikana.
Bjørn Dæhlien suhteellinen hapenottokyky oli epävirallisen arvion mukaan maailmanennätysluokkaa. Dæhlien hapenottokyvyksi 96 millilitraa painokiloa kohti minuutissa.[2]
Sisällysluettelo |
Urheilu-uran jälkeen [muokkaa]
Huipulla lopetettuaan Dæhlie on suunnittelut hiihtopukuja.
Doping-epäilyt [muokkaa]
Ruotsalaisen dokumentin (Uppdrag Granskning) mukaan kaikilla Thunder Bayn maailmanmestaruuskisojen mitalisteilla vuonna 1995 hemoglobiini-arvot olivat ylitse 17.5 g/dL. Dæhlie oli yksi kisojen suurimmista menestyjistä. Nykyisin sallittu raja-arvo kilpailuun osallistumiseen on 17.0 g/dL. FIS:n lääketieteellisen komitean entisen puheenjohtajan Bength Saltinin mukaan tällaisia veriarvoja ei ole mahdollista saavuttaa ilman EPO-hormonia tai veridopingia.
Saavutukset [muokkaa]
- MM 1989, Lahti:
- 50 km (v): 11. sija
- MM 1991, Val di Fiemme:
- 15 km (v): kultaa
- 4 x 10 km viesti: kultaa
- 50 km (v): 4. sija
- 10 km (p): 9. sija
- Talviolympialaiset 1992, Albertville:
- 15 km takaa-ajo (v): kultaa
- 50 km (v): kultaa
- 4 x 10 km viesti: kultaa
- 30 km (p): hopeaa
- MM 1993, Falun:
- 30 km (p): kultaa
- 4 x 10 km viesti: kultaa
- 15 km takaa-ajo (v): kultaa
- 50 km (v): pronssia
- 10 km (p): 4. sija
- Talviolympialaiset 1994, Lillehammer:
- 10 km (p): kultaa
- 15 km takaa-ajo (v): kultaa
- 30 km (v): hopeaa
- 4 x 10 km viesti: hopeaa
- 50 km (p): 4. sija
- MM 1995, Thunder Bay:
- 4 x 10 km viesti: kultaa
- 30 km (p): hopeaa
- 10 km (p): hopeaa
- 50 km (v): hopeaa
- 15 km takaa-ajo (v): 5. sija
- MM 1997, Trondheim:
- 10 km (p): kultaa
- 15 km takaa-ajo (v): kultaa
- 4 x 10 km viesti: kultaa
- 30 km (v): hopeaa
- 50 km (p): pronssia
- Talviolympialaiset 1998, Nagano:
- 10 km (p): kultaa
- 50 km (v): kultaa
- 4 x 10 km viesti: kultaa
- 15 km takaa-ajo (v): hopeaa
- MM 1999, Ramsau:
- 4 x 10 km viesti: hopeaa
- 30 km (v): pronssia
- 10 km (p): 5. sija
- 15 km takaa-ajo (v): 6. sija
Aiheesta muualla [muokkaa]
Viitteet [muokkaa]
|
1992: Vegard Ulvang | 1994: Bjørn Dæhlie | 1998: Bjørn Dæhlie | |
|
1992: Bjørn Dæhlie | 1994: Bjørn Dæhlie | 1998: Thomas Alsgaard | 2002: Thomas Alsgaard / Frode Estil | 2006: Jevgeni Dementjev | 2010: Marcus Hellner |
|
1924: Thorleif Haug | 1928: Per-Erik Hedlund | 1932: Veli Saarinen | 1936: Elis Wiklund | 1948: Nils Karlsson | 1952: Veikko Hakulinen | 1956: Sixten Jernberg | 1960: Kalevi Hämäläinen | 1964: Sixten Jernberg | 1968: Ole Ellefsæter | 1972: Pål Tyldum | 1976: Ivar Formo | 1980: Nikolai Zimjatov | 1984: Thomas Wassberg | 1988: Gunde Svan | 1992: Bjørn Dæhlie | 1994: Vladimir Smirnov | 1998: Bjørn Dæhlie | 2002: Mihail Ivanov | 2006: Giorgio Di Centa | 2010: Petter Northug |
|
1993: Bjørn Dæhlie | 1995: Vladimir Smirnov | 1997: Bjørn Dæhlie | 1999: Thomas Alsgaard | 2001: Per Elofsson | 2003: Per Elofsson | 2005: Vincent Vittoz | 2007: Axel Teichmann | 2009: Petter Northug | 2011: Petter Northug | 2013: Dario Cologna |