Luettelo jääkäreistä L

Jääkärimerkki

Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 1915–1918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

L

Siirry kirjaimeen → A B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö

Eeli Laajala

(25. elokuuta 1884 Reisjärvi – 24. helmikuuta 1948) oli suomalainen jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat torppari Edvard Laajala ja Eeva Lokkila. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hilma Paanasen kanssa. Tämä reisjärveläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 2. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksen jälkeen hänet siirrettiin Altonan työosastoon 28. maaliskuuta 1917, josta edelleen siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Suomeen hän palasi keväällä 1918, mutta ei ottanut osaa Suomen sisällissotaan, vaan asettui Kannukseen työmieheksi.

Heikki Laakkonen

31. toukokuuta 1882 Eno – 7. kesäkuuta 1945 oli suomalainen jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat suutari Heikki Laakkonen ja Sanna Riikonen. Tämä yhden vuoden kansakoulua käynyt Pietarsaarelainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 15. marraskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 21. tammikuuta 1916, mutta otettiin Altonan työosastoon 26. joulukuuta 1916 ja laskettiin siviilitöihin lopullisesti 1. syyskuuta 1917. Suomeen hän palasi 28. heinäkuuta 1918 eikä siten osallistunut Suomen sisällissotaan. Hän kierteli Pohjois-Suomea tehden kaikenlaisia töitä, kunnes hän värväytyi 15. marraskuuta 1921 rajavartiosotilaaksi Salmin rajavartioston 3. komppaniaan, missä hän palveli 25. tammikuuta 1923 asti, jonka jälkeen hän työskenteli työmiehenä Pohjois-Suomessa aina vuoteen 1939 asti, jolloin muutti Helsinkiin ja sai töitä Helsingin satamasta. Hänet on haudattu Pietarsaareen.

Antero Hemminki Laakso

Henry Ilmari Laakso

Johan Ilmari Laakso

7. heinäkuuta 1888 Pyhäranta – 18. huhtikuuta 1972 oli suomalainen jääkärivänrikki ja leirinvartija. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kustaa Adolf Laaksonen ja Engla Fransiina Mäki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Alma Augusta Vilkin kanssa. Tämä Pyhärantalainen merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 29. lokakuuta 1915, jossa toimi paarinkantajana ja lääkintämiehenä. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Schmardenissa ja Aa-joella. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissodassa lääkintäaliupseeriksi 2. jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jonka mukana osallistui taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Kauksamossa, Kivennavalla ja Raivolassa. Sisällissodan jälkeen hän palveli lääkintäaliupseerina 2. Jääkärirykmentin 3. pataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 Pioneerikoulutuspataljoonan 1. komppaniaan ja 1. marraskuuta 1918 takaisin entiseen rykmenttiinsä, josta hänen poissa ollessaan oli muodostettu Porin jalkaväkirykmentti n:o 2. Hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1919 koulutusaliupseeriksi Keski-Suomen rykmentin 6. komppaniaan. Vuodesta 1921 alkaen hän toimi rykmentin rehumestarina ja erosi vakinaisesta palveluksesta 30. syyskuuta 1938 ja aloitti työt Utin leirialueen hoitajana. Hän sai eron puolustuslaitokselta 52 palvelusvuoden jälkeen vuonna 1970. Hänet on haudattu Kouvolaan. Rehumestarikurssin hän suoritti Viipurissa vuonna 1927, kaasusuojelukurssin hän suoritti vuonna 1928. Ylennykset : Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 1. marraskuuta 1918, Vänrikki 1941. Kunniamerkit: Suomen Leijonan Ritarikunnan ansioristi, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi..

Toivo Lauri Laakso

7. maaliskuuta 1900 Vihanti – 10. lokakuuta 1941 oli suomalainen jääkärivääpeli, hänen vanhempansa olivat kauppias Matti Laakso ja Hilma Sofia Mikkola. Tämä Oulussa kansakoulun käynyt nuorimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, ja Riianlahdella. Hän haavoittui lievästi Misselä 25. kesäkuuta 1916 ja joutui hoidettavaksi kenttäsairaalaan, josta palasi takaisin 3. komppaniaan. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 19. marraskuuta 1916 ja komennettiin Altonan työosastoon 13. joulukuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Hän saapui takaisin Suomeen 11. joulukuuta 1918 ja liittyi mukaan Aunuksen retkikuntaa 9. toukokuuta 1919, jossa hänet sijoitettiin joukkueenjohtajaksi 3. pataljoonan 3. komppaniaan, ottaen osaa taisteluihin Prääzässä, Matrossa, Polovinassa, Suollusmäellä ja Säämäjärvellä. Aunuksen retkikunnalta hän palasi 14. heinäkuuta 1919. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 1. lokakuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Keski-Suomen rykmentin 5. komppaniaan vääpeliksi. Armeijan palveluksesta hänet vapautettiin 29. maaliskuuta 1920. Armeijapalveluksen jälkeen hän liittyi Itä-Karjalan sotaretkelle , jossa taisteli vuosina 1921–1922 komppanianpäällikkönä Metsäsissirykmentin hiihtopataljoonassa. Myöhemmin hän toimi työnjohtajana eri liikkeiden palveluksessa sekä myöhemmin liikemiehenä. Jatkosotaan hän osallistui joukkueenjohtajana JR 60:n 3. pataljoonassa ja kaatui Kountupohjan taistelussa. Hänet on haudattu Kälviän sankarihautaan. Ylennykset: Vääpeli 1. lokakuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Viljo Aukusti Laakso

Gustaf Hjalmar Laaksonen

Konrad Aleksander Laaksonen

Viljo Feliks Laaksonen

Vilho Feliks Laaksonen

(14. tammikuuta 1899 Keuruu – 15. tammikuuta 1950) oli jääkärivääpeli ja autonasentaja. Hänen vanhempansa olivat räätälimestari Anselm Laaksonen ja Hilma Koponen. Hänen puolisonsa oli Anna Randell. Tämä kansakoulun käynyt työmies liittyi vapaaehtoisena Jääkäripataljoona 27:ään 18. joulukuuta 1915 ja hänet sijoitettiin 1. komppaniaan. Hän otti osaa ensimmäiseen maailmansotaan Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen hän astui aliupseeriksi ylennettynä 11. helmikuuta 1918. Saksasta Vaasaan hän saapui jääkäreiden pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin Vöyrin sotakoulun 9. komppaniaan joukkueenjohtajaksi. Sisällissodassa hän osallistui taisteluihin Messukylässä, Lapinniemellä sekä Tampereen valloitukseen. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen Vöyrin sotakoulussa sen hajottamiseen saakka, jonka jälkeen 6 heinäkuuta 1918 hänet sijoitettiin komppanianvääpeliksi 5. Jääkärirykmenttiin ensin. Hän erosi armeijasta ja toimi työmiehenä Keuruulla, kunnes liittyi uudelleen armeijaan 1. maaliskuuta 1920 ja hänet sijoitettiin Käkisalmen läänin rykmentin 7. komppanian ja myöhemmin 2. komppanian vääpeliksi. Vuonna 1921 hänet siirrettiin Savon jääkärirykmenttiin komppanianvääpeliksi ja myöhemmin varusmestariksi. Vielä samana vuonna hän erosi armeijasta vääpelin arvonsa menettäneenä. Myöhemmin hän toimi Helsingin kaupungin palveluksessa muun muassa autonkuljettajana. Talvisotaan hän osallistui kersanttina ja varajoukkueenjohtajana Säkkijärven, Vilajoen ja Loimukylän taisteluihin Jalkaväkirykmentti 11. I pataljoonan 1. komppaniassa. Jatkosotaan hän osallistui apulaisasentajana Autovarikko 8:ssa. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 15. huhtikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi IV miekkojen kera, Vapaussotaan osallistuneiden muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Ulrik Laamanen

Juho Ulrik Laamanen

21. toukokuuta 1891 Kiiminki – 20. huhtikuuta 1938 oli suomalainen jääkärivääpeli ja maanviljelijä. Hänen äitinsä oli Kaisa Leena Laamanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Aino Maria Lapveteläisen kanssa. Hän kävi vain yhden luokan kansakoulua ja toimi ennen saksaan lähtöään työmiehenä Kiimingissä. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 7. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti vuonna 1917 Libaun pioneerikurssin (pommarikurssi). Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin konekiväärijohtajaksi Suomen sisällissotaan 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Lempäälässä, missä taistelussa haavoittui pahasti 6. huhtikuuta 1918. Häntä hoidettiin Tampereen väliaikaisessa sotilassairaalassa ja myöhemmin Tilkan sotilassairaalassa Helsingissä. Suomen sisällissodan jälkeen hänet komennettiin Kaartin jääkärirykmentin 1 pataljoonan konekiväärikomppaniaan ja Valkoisen kaartin rykmentin 3. konekiväärikomppaniaan, mutta vapautettiin palveluksesta invaliditeettinsä johdosta 2. syyskuuta 1918. Hän liittyi Kiimingin suojeluskuntaan ja toimi sen paikallispäällikkönä 1. huhtikuuta – 30. heinäkuuta 1919 ja 3. elokuuta 1926 – 1. tammikuuta 1927 väliset ajat. Kainuun rajavartioston Kuusamon komppaniassa suutarina hän työskenteli 21. tammikuuta 1924 – 28. helmikuuta 1926 välisen ajan. Hämeenlinnan suojeluskuntatalon vahtimestarina ja varastonhoitajana hän toimi 10. syyskuuta 1930 – 1. huhtikuuta 1932 välisen ajan. Hän palasi takaisin Kiimingin suojeluskuntaa 15. maaliskuuta 1933 toimien vahtimestarina ja varastonhoitajana. Tästä tehtävästä hän erosi 30. toukokuuta 1934, antautuen maanviljelylle Oulujoen kunnassa. Laamanen on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 25. joulukuuta 1917, Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 6. huhtikuuta 1918, vääpeli 20. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. ja 2.lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Taavetti Laatikainen

Teodor Oskar Lagerqvist

17. marraskuuta 1890 Turku – 26. huhtikuuta 1960 oli suomalainen jääkäri ja hammasteknikko. Hänen vanhempansa olivat sokerinkeittäjä Gustaf Adolf Lagerqvist ja Augusta Vilhelmina Flinkman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Martta Julia Karolina Savilaakson kanssa, josta hän erosi vuonna 1928 ja avioitui uudelleen vuonna 1930 Vera Puurusen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja neljä luokkaa Pietarsaaren ruotsalaista yhteiskoulua. Tämä pietarsaarelainen hammasteknikko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamalta palattua hänet siirrettiin 28. maaliskuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 18. elokuuta 1917. Hän saapui takaisin Suomeen 10. helmikuuta 1919 ja ryhtyi työskentelemään hammasteknikkona. Hän asui Oulussa aina vuoteen 1929 asti, jolloin hän muutti Viipuriin. Viipurista hän muutti Turkuun vuonna 1931 ja jatkoi hammasteknikon töitä aina vuonna 1939 syttyneeseen talvisotaan asti. Talvisodan puhjettua hän liittyi Turun suojeluskuntaan ja toimi sodan ajan Turun ilmasuojelujoukoissa vartiotehtävissä. Jatkosotaan hän osallistui vartiotehtävissä Repolassa ja Lentiirassa 983. ilmasuojelukomppaniassa ja Turun ikämieskomppaniassa. Sotien jälkeen hän toimi Turussa hammasteknikkona aina vuoteen 1960 asti. Hänet on haudattu Turkuun.

Karl Harry Lagerstam

Karl Harry Lagerstam 20. lokakuuta 1890 Loviisa – 25. maaliskuuta 1920 Lahti oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Carl Mauritz Vilhelm Lagerstam ja Maria Olivia Rosqvist. Hän aloitti koulunkäyntinsä Loviisan alkeiskoulussa, josta siirtyi Helsingin uuteenn yhteiskouluun vuonna 1906. Ylioppilaaksi hän kirjoitti edellä mainitusta koulusta vuonna 1910 ja liittyi Uusmaalaiseen osakuntaan. Teknisen korkeakoulun koneinsinööriosastolla hän opiskeli vuodet 1910–1911. Hän matkusti Saksaan jatkaakseen opintojaan Karlsruhen teknillisessä korkeakoulussa vuonna 1911 ja opiskeli aina vuoteen 1914 saakka. Haminan taistelukoulun hän suoritti vuonna 1918. Karl Harry Lagerstam liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 27. helmikuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 22. tammikuuta 1917 ja takaisin 4. komppaniaan 3. maaliskuuta 1917. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Takaisin Suomeen (Vaasaan) hän palasi yliluutnantiksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin komppanianpäälliköksi Suomen sisällissotaan 3. jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 24. maaliskuuta 1918 talousupseeriksi 4. jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan, josta tehtävästä hänet siirrettiin päälliköksi pataljoonan 2. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet siirrettiin 22. kesäkuuta 1918 6. Jääkärirykmentistä muodostettuun Jääkäripataljoona n:o 6:een, jonka nimi ensin muuttui Jääkäripataljoona n:o 3:ksi, sitten Kajaanin sissipataljoonaksi ja vihdoin Pohjanmaan jääkäripataljoonaksi. Hän toimi 1. komppanian päällikkönä 20. toukokuuta 1919 saakka, jolloin erosi armeijan palveluksesta. Hän liittyi kyminlaakson suojeluskuntaan ja toimi sen piiripäällikkönä 1. toukokuuta 1919 – 15. tammikuuta 1920 välisen ajan. Hänet on haudattu Lahteen. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 5. helmikuuta 1916, Gruppenführer 4. huhtikuuta 1916, Yliluutnantti (kapt.) 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit : Vapaudenristi 4.lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Valter Selim Lagerstam

Valter Selim Lagerstam

13. joulukuuta 1893 Keuruu – 31. maaliskuuta 1932 Viipuri oli suomalainen jääkärivänrikki ja liikemies. Hänen vanhempansa olivat asemapäällikkö Karl Emil Lagerstam ja Olga Kolis. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Mary Bromsin kanssa. Hän suoritti yhteiskoulun Mikkelissä ja Kajaanissa, sekä 8. luokan yksityisoppilaana Kemin yhteiskoulussa vuonna 1920. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 10. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan haupitsipatteriin 17. maaliskuuta 1916 ja uudelleen pioneerikomppaniaan 24. huhtikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Schmardenissa sekä Aa-joella. Rintamalta saamaansa keuhkokatarriin hän sai hoitoa Tuckumin kenttäsairaalassa 13. helmikuuta – 14. huhtikuuta 1917 välisen ajan. Parannuttuaan hänet komennettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 20. heinäkuuta 1917. Pioneerikomppaniaan hän palasi ennen suomeen paluutaan. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi Suomen sisällissotaan 1. jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Lempäälässä, Kämärässä, missä haavoittui 24. huhtikuuta 1918. Sisällissodan jälkeen hän palveli joukkueenjohtajana Kaartin jääkäripataljoonan 1. komppaniassa. Suomen armeijasta hän erosi 2. syyskuuta 1918, jonka jälkeen toimi suojeluskuntain paikallispäällikkönä Uuraassa ja Loimaalla. Ylennykset : Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vänrikki 21. toukokuuta 1918. Kunniamerkit : Vapaudenristi 4.lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Valter Isidorus Lagerström

Valter Isidorus Lagerström

(1. syyskuuta 1896 Bromarv – 26. heinäkuuta 1919 Tallinna) oli suomalainen vänrikki (Viron armeijassa). Hänen vanhempansa olivat merikapteeni Johan Emil Lagerström ja Edla Josefina Eklund. Hän kävi 4 luokkaa Hangon ruotsalaista yhteiskoulua ja työskenteli konttoristina ennen kuin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:än täydennysjoukkoon 11. tammikuuta 1918, josta hänet siirrettiin 16. tammikuuta 1918 pataljoonan haupitsipatteriin. Suomeen (Vaasaan) hän saapui jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918 jefreitteriksi ylennettynä ja komennettiin Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 1. patteriin, jossa joukko-osastossa osallistui Messukylän ja Tampereen taisteluihin. Tykistön uudelleen järjestelyn jälkeen hän palveli Jääkäritykistöprikaatin 1. patteriston 2. patterissa ja otti sen mukana osaa taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen siirtyi palvelukseen Suomen tykistökouluun, josta hänet siirrettiin 25. elokuuta 1918 Hämeen kenttätykistörykmentti N:o 1:een. Armeijasta hän erosi 9. tammikuuta 1919. Hänen luontainen taistelija viettinsä vei hänet Viron vapaussotaan ja hän liittyi Pohjan Poikiin 16. tammikuuta 1919. Pohjan pojissa hänet sijoitettiin patteriston adjutantiksi ja myöhemmin patteripäälliköksi. Viron vapaussodassa hän otti osaa taisteluihin Vallissa, Marienburgissa, Petserissä ja Mustjoella. Pohjan Pojista hän erosi 28. toukokuuta 1919. Hän kuoli Tallinnassa 26. heinäkuuta 1919 ja on haudattu Helsingin uudelle hautausmaalle. Ylennykset: jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 9. maaliskuuta 1918, Varavääpeli 25. elokuuta 1918, Vänrikki 10. maaliskuuta 1919 (Viron armeija). Kunniamerkit: Vapauden 1.lk. mitali, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Viron Vapaudenristi II/3.lk; Viron vapaussodan muistomitali.

Ernst Ruben Lagus

Lars Olof Wilhelm Lagus

Niilo Johannes Lahdenperä

Adiel Lahti

Jääkärivänrikki ja rajavartiomestari Adiel Lahti

22. marraskuuta 1891 Karstula – 3. kesäkuuta 1955 oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat suutari Matti Lahti (ent. Wiik) ja Karoliina Juhontytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Alma Kosken (ent. Laukkanen) kanssa. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 1. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin koulutusaliupseeriksi Suomen sisällissotaan 10. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, jonka mukana osallistui Tampereen valloitukseen. Hänet siirrettiin joukkueenjohtajaksi 2. jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja otti osaa taisteluihin Rajamäellä, Tarpilassa ja Raivolassa. Suomen sisällissodan jälkeen hän palveli koulutusaliupseerina edelleen 2. Jääkärirykmentissä, jonka nimi myöhemmin muutettiin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi. Keski-Suomen rykmenttiin 9. komppaniaan koulutusaliupseeriksi hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1919, josta edelleen 2. komppaniaan 30. syyskuuta 1920. Armeijasta hän erosi 1. syyskuuta 1924, jonka jälkeen työskenteli Hämeenlinnan vaatetusvarastolla varastomiehenä vuoteen 1925 asti. Armeijaan hän palasi 1. kesäkuuta ja hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi Kainuun rajavartioston 1. komppaniaan ja myöhemmin 4. komppaniaan. Lapin rajavartioston 3. komppaniaan hän sai siirron 1. tammikuuta 1929. Talvisotaan hän osallistui Sallan Pataljoonan 2. komppaniassa, osallistuen taisteluihin Joutsijärvellä. Välirauhan aikana hän toimi koulutusaliupseerina 3: Divisioonan aliupseerikoulussa ja myöhemmin Linnoituspataljoona 2:ssa sekä Lapin Rajavartiopataljoonassa. Jatkosotaan hän osallistui joukkueenjohtajana JR 12:n 1. pataljoonan 2. komppaniassa, osallistuen taisteluihin Kiestingissä. Hänet siirrettiin vuonna 1941 huoltopäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskukseen ja edelleen Sotilasvankileiri 12:n vartioupseeriksi, jossa tehtävässä oli vuoteen 1943, jolloin erosi vakinaisesta palveluksesta. Urheilujohtajakurssin hän suoritti Jyväskylässä vuonna 1919, Suomenlinnan pikakiväärikurssin hän suoritti vuonna 1921 ja Taistelukoulun jalkaväkilinjan vuonna 1934. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 1. maaliskuuta 1916 Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 20. elokuuta 1918, Vääpeli 16. toukokuuta 1919, Reservin vänrikki 1940. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. tammenlehvien kera, Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Feliks Lahti

(4. tammikuuta 1894 Alahärmä – 17. kesäkuuta 1983) oli suomalainen jääkäri ja työnjohtaja. Hänen vanhempansa olivat palstatilallinen Samuli Lahti ja Sanna Ras. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Liisa Johanna Präsin kanssa. Tämä Alahärmäläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahden rannikkoasemissa. Riianlahden rannikkoasemista hänet siirrettiin 24. marraskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja edelleen Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja asettui työmieheksi kotipitäjäänsä, josta hän muutti perheineen Kanadaan vuonna 1926, jossa hän työskenteli työmiehenä eri puolilla Kanadaa, muun muassa rautatieyhtiössä työmiehenä ja myöhemmin vuodesta 1932 työnjohtajana International Nickel -yhtiössä. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Jaakko Nikolai Lahti

6. huhtikuuta 1891 Alahärmä – 29. tammikuuta 1917 Altona oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat palstatilallinen Samuli Lahti ja Sanna Ras. Tämä kansakoulun käynyt suutari liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin Altonan työosastoon 24. marraskuuta, jossa hän kuoli Altonan sairaalaan 29. tammikuuta 1917. Kunniamerkki: Jääkärimerkki.

Johan Alfred Lahti

(29. elokuuta 1894 Oulu – 11. elokuuta 1943 Oulu) oli suomalainen jääkäri ja varastonhoitaja. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Juho Aappo Lahti ja Aino Gustaava Hirsikorpi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Jenny Sofia Lassilan kanssa. Tämä kansakoulun ja kauppakoulun käynyt oululainen konttoristi liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 28. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella. Rintamapalveluksen jälkeen hänet siirrettiin Altonan työosastoon 11. helmikuuta 1917, josta hänet laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja toimi OTK:n Oulun konttorin varastonhoitajana vuodet 1918–1926, jonka jälkeen hän siirtyi varastonhoitajaksi Oulun kaupungille. Hänet on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Lauri Ilmari Lahti

27. syyskuuta 1893 Turku oli suomalainen jääkärisotilasvirkailija ja liikemies. Hänen vanhempansa olivat työmies Karl Gustaf Lahti ja Amanda Johanna Kreu. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1936 Gerda Elisabeth Emanuelssonin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt, Turun seudulla maanviljelijänä ja työmiehenä toiminut nuorimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella , missä haavoittui pahasti 16. elokuuta 1916 ja joutui hoidettavaksi Skrabben kenttäsairaalaan sekä Mitaun ja Stettinin sotilassairaaloihin. Haavoista parannuttuaan hän palasi pataljoonan täydennysjoukkoon 9. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin 3. maaliskuuta takaisin 3. komppaniaan ja 11. joulukuuta 1917 taasen takaisin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta edelleen siviilitöihin. Hän palasi Suomeen kesäkuussa 1918 ja astui palvelukseen Suomen valkoisen kaartin 6. komppaniaan vääpeliksi. Hän erosi armeijasta 30. huhtikuuta 1919 ja liittyi Aunuksen retkikuntaan, missä toimi joukkueenjohtajana 1. Rykmentin 1. pataljoonan 4. komppaniassa ajalla 9. toukokuuta – 7. heinäkuuta 1919 ja otti Nurmoilan ja Tenhunselän taisteluihin. Hän liittyi myöhemmin Pohjois-Inkerin rykmenttiin, jossa toimi I pataljoonan 1. komppanian päällikkönä ajalla 21. elokuuta – 7. syyskuuta 1919. Armeijan palvelukseen hän astui uudelleen 1. huhtikuuta 1920 ja hänet sijoitettiin esikuntavääpeliksi Helsingin komennuskomppaniaan, josta hänet komennettiin esikuntavääpeliksi Sotaväen esikuntaan, missä hän hoiti myös raha-asiainhoitajan tehtäviä. Hän toimi vuodet 1925–1926 Yleisesikunnan kirjaajana ja kassakirjan pitäjänä. Hänet komennettiin 1. huhtikuuta 1926 hoitamaan sotilasvirkailijana Yleisesikunnan karttavarastoa. Hän erosi tehtävästä 31. heinäkuuta 1935. Hän toimi myöhemmin liikemiehenä Helsingissä ja 1. huhtikuuta 1938 lähtien Puolustusministeriön karttavaraston hoitajan apulaisena. Helsingin Jääkärisuojeluskunnan alisotilasohjaajana hän toimi vuodet 1938–1939. Talvisodan aikana hän toimi samassa tehtävässä ja vuodesta 1941 alkaen Topografipataljoonan sotilasvirkailijana ja myöhemmin asealiupseerina, kunnes hänet siirrettiin Puolustusministeriön karttavarikon päälliköksi. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1944 ja työskenteli sen jälkeen Helsingin kansanhuoltotoimiston palveluksessa vuosina 1947–1949. Ylennykset: Vääpeli 4. elokuuta 1918, Sotilasvirkailija 1941. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk; Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali, Talvisodan muistomitali, Aunuksen muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Matti Kustaa Lahti

(7. elokuuta 1896 Alahärmä – 9. elokuuta 1981) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat kelloseppä Herman Lahti ja Sanna Maija Korpela. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Aleksandra Tiihanoffin kanssa. Tämä kaksi luokkaa kansakoulua käynyt Alahärmäläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 23. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan kotiinlähdön aikaan hän oli sairaalahoidossa. Hän palasi Suomeen 23. maaliskuuta 1918 Ruotsin kautta ja astui 1. huhtikuuta 1918 jefreitterina armeijan palvelukseen rehumestarina 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Suomen sisällissodassa hän otti osaa taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalan taisteluun ja etenemiseen Rajajoelle. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muuttui ensin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi ja myöhemmin Tampereen rykmentiksi. hän oli 1. pataljoonan rehumestarina ja kuormastonpäällikkönä ja 6. toukokuuta 1919 alkaen vääpelinä 3. komppaniassa. Hän erosi armeijasta 16. elokuuta 1919 ja liittyi Alahärmän suojeluskuntaan, missä palveli paikallispäällikkönä 1. lokakuuta 1919 – 1. syyskuuta 1921 välisen ajan. Hän astui Salinin rajavartioston palvelukseen 9. marraskuuta 1921 ja määrättiin aluksi koulutusaliupseeriksi 4. komppaniaan ja 2. elokuuta 1923 alkaen konekiväärikomppaniaan sekä 1. elokuuta 1934 alkaen 2. komppanian vääpeliksi. Rajavartiostojen sotakoirakurssit hän suoritti vuosina 1924, 1925, 1927 ja 1928. Hän toimi opettajana sotakoirakursseilla vuosina 1927 ja 1928. Taistelukoulun jalkaväkikurssin hän suoritti vuosina 1929–1930 ja Rajavartioston vääpelikurssin hän suoritti vuonna 1936. Talvisotaan hän osallistui 7. Kenttäsairaalaosaston vääpelinä, osallistuen taisteluihin Laatokan koillisrintamalla. Välirauhan aikana hän toimi Riihimäen Viestiharjoituskeskuksessa komppanian vääpelinä, komppanian vääpelinä Viestipataljoona 10:ssä sekä rajavääpelinä Rajavartiosto 1:ssä. Jatkosotaan hän osallistui 32. Rajakomppaniassa joukkueenjohtajana, osallistuen taisteluihin Vanhatimperi–Vainikkala akselilla, Rättijärvellä, Juustilassa, Uunsopissa, Prääsässä, Matrosassa ja Äänislinnassa. 65. Autokomppanian vääpeliksi hänet siirrettiin vuonna 1941, josta edelleen Kuormastokorjausryhmän päälliköksi vuonna 1942, missä tehtävässä oli vuoteen 1943 asti. 25. Kuormastojoukkueenjohtajaksi hänet siirrettiin vuonna 1943, missä tehtävässä oli vuoteen 1944 asti. Rajavartiosto 1:n joukkueenjohtajaksi hänet siirrettiin vuonna 1944, missä tehtävässä jatkoi sotien loputtuakin. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945. Sotien jälkeen hän siirtyi rakennusurakoitsija R. Sainion palvelukseen vuonna 1946 ja oli ko. yrityksen palveluksessa aina vuoteen 1953 asti. Luottamustehtävissä hän toimi muun muassa Salmin Käsnäselän tiehoitokunnan puheenjohtajana vuosina 1924–1925, Salmin Rajavartioston Pitkäkannan Au-kerhon kunniatuomioistuimen puheenjohtajana hän toimi vuosina 1935–1939 ja Salmin Rajavartioston erikoissotaoikeuden jäsenenä vuosina 1935–1938. Kuusjärven Nuorisoseuran puheenjohtajana hän toimi vuosina 1965–1969 sekä Kuusjärven kunnan vaalilautakunnan jäsenenä vuosina 1964–1969. Outokummun reserviupseerikerhon hallituksen jäsenenä hän toimi vuosina 1965–1969 sekä kunniajäsenenä vuodesta 1967 alkaen. Ylennykset: Jefreitteri 1. huhtikuuta 1918, Aliupseeri 3. huhtikuuta 1918, Varavääpeli 13. heinäkuuta 1918, Vääpeli 9. marraskuuta 1921, Vänrikki 1942, Luutnantti 1944. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk; Vapaudenmitali 1. lk. (1918 ja 1940), Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Allan Villehard Lahtinen

Johannes Lahtinen

24. huhtikuuta 1892 Orivesi – 23. maaliskuuta 1931 oli suomalainen jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat torppari August Lahtinen ja Emilia Hermanintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Fanny Johanna Kylmälän kanssa. Tämä Oriveteläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 4. joulukuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 27. joulukuuta 1915. Suomeen hän palasi keväällä 1919 ja on sittemmin toiminut työmiehenä Juupajoella ja Helsingissä.

Johannes Emil Lahtinen myöh. John Eliason

(Yhdysvalloissa käytti nimeä John Eliason), (13. toukokuuta 1895 Jepua – 30. elokuuta 1977 Silverton, Colorado, Yhdysvallat oli suomalainen jääkärialiupseeri ja kaivostyömies. Hänen vanhempansa olivat räätäli Elias Lahtinen ja Adolfina Juhontytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Ester Emilia Nylundin kanssa. Tämä Jepualainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 4. marraskuuta 1915, josta siirrettiin 21. joulukuuta 1915 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 3. maaliskuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta edelleen 7. maaliskuuta 1917 sairauden johdosta siviilitöihin. Hän palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja toimi koneenkäyttäjänä ja suojeluskunnan paikallispäällikkönä Jepualla. Hän astui 11. tammikuuta 1919 asevelvollisena Itämeren jalkaväkirykmentti n:o l:een ja määrättiin koulutusaliupseeriksi 2. komppaniaan. Hänet vapautettiin palveluksesta 11. helmikuuta 1919 ja toimi Jepuan suojeluskunnan paikallispäällikkönä vuosina 1919–1920, sekä koneenkäyttäjänä Jepuan villatehtaalla. Hän matkusti vuonna 1926 siirtolaisena Yhdysvaltoihin ja on toiminut siellä kaivostyöläisenä. Ylennykset: Aliupseeri 11. tammikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Uuno Leonard Lahtinen

Uuno Leonard Lahtinen

14. huhtikuuta 1894 Johannes – 19. maaliskuuta 1956 oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat räätäli August Lahtinen ja Hilma Sofia Tarvainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1939 Aino Sirosen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 16. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Altonan työosastoon hänet siirrettiin 15. marraskuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin. Hän saapui suomeen S/S Arcturuksen toisella matkalla Vaasaan 24. maaliskuuta 1918. Hän palveli Suomen sisällissodan aikana joukkueenjohtajana Kuolajärven pataljoonan 1. komppaniassa ja otti koillisella rintamalla osaa muun muassa Kuivitsan ja Kilislammin taisteluihin. Sisällissodan jälkeen hän palveli joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä Lapin 1. rajavartiopataljoonan 1. komppaniassa (myöhempi nimi Lapin ryhmän 2. pataljoona), josta hänet siirrettiin 13. joulukuuta 1918 Karjalan kaartin rykmenttiin, jossa hän toimi nuorempana upseerina 8. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 9. helmikuuta 1919 ja liittyi Viron vapaussotaan kesällä vuonna 1919 ja sijoitettiin Viron armeijaan kuuluvaan Länsi-Inkerin rykmenttiin. Hän liittyi Kemijärven suojeluskuntaan paikallispäälliköksi 1. syyskuuta 1919 ja toimi tehtävässä 1. toukokuuta 1920 asti. Talvella 1922 hän osallistui Vienan Karjalaan suuntautuneeseen sotaretkeen. Lapin rajavartiostossa hän toimi kenttävartion päällikkönä ja komppanian nuorempana upseerina 24. elokuuta 1922 – 30. huhtikuuta 1923 välisen ajan. Vuodet 1924–1927 hän vietti merimiehenä. Yleisesikunnan vahtimestariksi hänet palkattiin 1. marraskuuta 1928, josta tehtävästä hän erosi 1. elokuuta 1929. Lentokonetehtaassa tarkastajan apulaisena hän työskenteli 1. syyskuuta 1930 – 18. kesäkuuta 1931 välisen ajan, jonka jälkeen hän työskenteli erilaisissa tilapäistöissä, kunnes 1. lokakuuta 1938 alkaen hän toimi Puolustusministeriön topografikunnan karttavaraston ylimääräisenä piirtäjänä ja varaston hoitajana. Sotien aikana hän toimi samoissa tehtävissä ja sotien jälkeen Pääesikunnan Topografisen osaston ylimääräisen varikon apulaispäällikkönä ja apulaissihteerinä vuodesta 1945 alkaen. Hänet on haudattu Helsinkiin. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 5. huhtikuuta 1916, Varavääpeli 27. maaliskuuta 1918, Vänrikki 1. heinäkuuta 1918, Luutnantti 1940. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. (1918 miekkojen kera ja 1940), Vapaudenristi 3. lk; Vapaussodan muistomitali, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Armas Johannes Laine

21. heinäkuuta 1897 Kiikka oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat nahkuri Juho Vilhelm Laine ja Maria Hanninen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Katri Poskiparran kanssa (lienee kuollut Neuvosto-Venäjällä 1929). Tämä kiikkalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 2. joulukuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 21. joulukuuta 1915. Myöhemmin hän oleskeli Tanskassa, Ruotsissa ja Norjassa ja palasi suomeen 13. marraskuuta 1917. Hänen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa, kuin että hänelle myönnettiin vuonna 1924 passi Neuvostoliittoon.

Eero Kustaa Laine ent. Pietikäinen

17. toukokuuta 1893 Nilsiä – 24. helmikuuta 1968 Rostock oli suomalainen jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat työmies Kalle Heikki Pietikäinen ja Helena Pasanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Evaldine Schoknechtin kanssa. Tämä kansakoulunkäynyt ja Ruotsissa Seittenkarin sahalla työskennellyt työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 5. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Rintamapalveluksen jälkeen hänet siirrettiin 19. marraskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja edelleen Altonan työosastoon 13. joulukuuta 1916, josta hänet laskettiin myöhemmin siviilityöhön. Jääkärikokeilunsa jälkeen hän työskenteli Rostockin kaasu- ja vesijohtotaitoksella työmiehenä ja sai Saksan kansalaisuuden vuonna 1936. Hänet on haudattu Rostockiin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Eino Valdemar Nikolai Laine

(13. helmikuuta 1897 Tampere – 19. tammikuuta 1926) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Nestor Ananias Laine ja Maria Nyros. Tämä kansakoulun ja myöhemmin 5. luokkaa Helsingin suomalaista lyseota käynyt mekaanikko liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 22. marraskuuta 1915. . Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän sairastui keuhkopussintulehdukseen ja oli hoidettavana 27. tammikuuta 1917 – 1. kesäkuuta 1917 välisen ajan ensin Mitaun ja myöhemmin Stettinin sotilassairaalassa. Sairaalasta päästyään hän liittyi 4. kesäkuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 30. kesäkuuta 1917. Siviilitöistä hän palasi takaisin pataljoonaan ja sen 3. komppaniaan 17. elokuuta 1917. Hän sairastui uudelleen keuhkotautiin ja joutui hoidettavaksi Libaun sotilassairaalaa 2. syyskuuta 1917, josta parannuttuaan 15. joulukuuta siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin jälleen siviilitöihin 11. tammikuuta 1918. Hän palasi sisällissodan jo tauottua Suomeen ja astui 28. toukokuuta 1918 Suomen armeijan palvelukseen varavääpelinä ja hänet määrättiin komppanianvääpeliksi Suomen valkoisen kaartin 1. konekiväärikomppaniaan. Ilmavoimiin hänet siirrettiin 26. kesäkuuta 1918 ja määrättiin Turun lentosotakouluun vääpeliksi. Takaisin Saksaan hän sai komennuksen 20. elokuuta 1918. Hänen oli määrä toimia oppilaskomennuskunnan johtajana ja tulkkina ja itsekin osallistua Libaun merilentoasemalla pidetyille lentokonemonttöörikursseille. Kurssi päättyi 5. joulukuuta 1918, jolloin hän palasi takaisin Suomeen ja astui esikuntavääpelin toimeen Ilmavoimien esikunnassa, missä tehtävässä hän toimi 1. tammikuuta 1919 asti, jolloin hänet siirrettiin 1. Lento-osastoon Sortavalaan. Armeijasta hän erosi 5. helmikuuta 1920, astuakseen uudelleen palvelukseen 13. tammikuuta 1921 ja hänet sijoitettiin Ilmavoimien Ilmailupataljoonaan, josta hänet siirrettiin 15. kesäkuuta 1921 3. ilmailuosastoon ja määrättiin pommilaivueen ohjaajaksi ja 16. syyskuuta 1921 alkaen osaston adjutantiksi. Hänet siirrettiin 14. kesäkuuta 1923 Ilmailuvoimien esikunnan adjutantiksi ja 1. heinäkuuta 1924 alkaen Ilmailukoulun mekaanikko-osaston päälliköksi. Jääkärialipäällystölle järjestetylle upseerikurssille Kadettikoulussa hän osallistui vuonna 1921, tähystäjän tutkinnon hän suoritti vuonna 1923, ohjaajantutkinnon hän suoritti vuonna 1924, sotilaspedagogisen kurssin hän suoritti Santahaminassa vuonna 1925. 3. Ilmailuosaston kunnianeuvoston jäsenenä hän toimi vuonna 1923. Hän kuoli 19. tammikuuta 1926 keuhkotautiin Tilkan sotilassairaalassa Helsingissä. Ylennykset: Varavääpeli 28. toukokuuta 1918, Vääpeli 27. kesäkuuta 1918, Vänrikki 15. kesäkuuta 1921, Luutnantti 6. joulukuuta 1923. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Juho Merts Laine ent. Polttila

(7. joulukuuta 1890 Eurajoki – 21. maaliskuuta 1940) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Juho Polttila ja Aleksandra Rosten. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Lempi Mannosen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt merimies, joka myöhemmin vuonna 1930 suoritti yksityisesti keskikoulukurssin liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 23. syyskuuta 1915, mistä hänet siirrettiin 10. heinäkuuta 1917 2. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden etujoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 18. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin harjoituttamaan suojeluskuntajoukkoja Mikkeliin, missä hän muodosti konekivääriosaston. Hänet komennettiin osastoineen Suomen sisällissotaan Savitaipaleen rintamalle 2. maaliskuuta 1918 ja hänestä tuli Savitaipaleen pataljoonan konekiväärikomppanian päällikkö. Hän otti osaa Savitaipaleen valtaukseen sekä Kärnän ja Partakosken partiokahakoihin ja joukkueenjohtajana edellä mainitussa komppaniassa Taavetin taisteluun sekä etenemiseen Sippolan ja Haminan kautta Kotkaan. Sisällissodan jälkeen hän palveli Pohjois-Savon rykmentissä ja 5. heinäkuuta 1918 alkaen 9. komppanian päällikkönä ja 15. heinäkuuta 1918 alkaen Pohjois-Savon rykmentistä muodostetun Helsingin vartiopataljoonan 3. komppanian päällikkönä. Hänet siirrettiin 17. heinäkuuta 1918 Karjalan kaartin rykmenttiin, mutta komennettiin jo 27. heinäkuuta 1918 sotilasjäseneksi valtiorikosoikeuteen Lahteen ja 20. marraskuuta 1918 alkaen Vaasan konekivääriaseseppäkouluun. Hänet määrättiin päälliköksi 16. kesäkuuta 1919 Karjalan kaartin rykmentin 1. konekiväärikomppaniaan. Armeijasta hän erosi 21. huhtikuuta 1920 ja siirtyi suojeluskuntajärjestöön ja toimi 1. heinäkuuta 1920 alkaen Pielaveden ja 1. kesäkuuta 1921 alkaen Kemin suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Hänet määrättiin 1. kesäkuuta 1928 Pohjolan suojeluskuntapiirin 11. alueen ja 1. syyskuuta 1929 alkaen 6. alueen päälliköksi ja toimi päällikkönä aina vuoteen 1939 asti. Voimistelunjohtajakurssin hän suoritti Jyväskylässä vuonna 1919, paikallispäällikkökurssi hän suoritti vuonna 1923, taktiikan soveltamiskurssin hän suoritti vuosina 1925 ja 1927, voimistelunjohtajakurssille hän osallistui vuonna 1931, komppanianpäällikkökurssin hän suoritti vuonna 1933 ja Suojeluskuntain päällystökoulussa pidetyn luutnanttikurssin hän suoritti vuonna 1937. Talvisotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä JR 27:n 3. pataljoonassa, osallistuen taisteluihin Suomussalmella Ratteentiellä, Kuhmossa. Hän haavoittui Suomussalmella 18. joulukuuta 1939 ja uudelleen saman joukon mukana 1940 ja vielä haavoittumistensa päälle hän sairastui vakavasti. Hänet on haudattu Turtolan sankarihautaan. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 18. heinäkuuta 1917, Gewehrführer 19. syyskuuta 1917, Vinvänrikki 7. helmikuuta 1918, Luutnantti 6. joulukuuta 1929, Kapteeni 1940. Kunniamerkit: Vapaudenristi 3. lk; Vapaudenristi IV miekkojen kera, Suomen valkoisen Ruusun ritarimerkki, Vapaussodan muistomitali, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kaarle Teodor Laine

27. toukokuuta 1899 Pori – 11. huhtikuuta 1938 oli suomalainen jääkärivaravääpeli ja leipomoapulainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920, Irene Pahlmanin kanssa, josta hän erosi vuonna 1930. Hän kävi kolme luokkaa Porin suomalaista lyseota ja yhden luokan Porin kauppakoulua. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 5. huhtikuuta 1916, Täydennysjoukosta hän oli komennettuna Berliinissä sijainneen Wettrhoffin toimistoon ajalla 1. toukokuuta – 12. elokuuta välisen ajan. Hänet siirrettiin 4. komppaniaan 22. elokuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Rintamalta saamansa sairauden johdosta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 8. maaliskuuta 1917. josta hänet laskettiin siviilitöihin 13. maaliskuuta 1917. Hän palasi Suomeen 20. lokakuuta 1918 ja astui 20. tammikuuta 1919 varavääpelinä palvelukseen Suomen valkoisen kaartin 2. komppaniaan, mutta vapautettiin kuitenkin jo 16. helmikuuta 1919. Hän toiminut sen jälkeen Porissa isänsä ja veljensä omistamassa leipomoliikkeessä ja myöhemmin perustamassaan hedelmäkaupassa. Hän kuoli 11. huhtikuuta 1938. Ylennykset: Varavääpeli 20. tammikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Karl Lennart Laine

6. huhtikuuta 1900 Turku – 4. heinäkuuta 1944 oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat konemestari Karl Evert Laine ja Olga Maria Nyman. Hänen puolisonsa oli Elisabeth Kareinen. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 25. joulukuuta 1917, mistä hänet siirrettiin 6. tammikuuta 1918 pataljoonan haupitsipatteriin. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) jefreitteriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin tykinjohtajaksi Suomen sisällissotaan Jääkäritykistön 2. patteriin, jonka mukana otti osaa taisteluihin Länkipohjassa, Orivedellä, Kangasalla, Lempäälässä, Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyn myötä 2. jääkäripatteriston 4. patteriin ja osallistui sen mukana taisteluihin muun muassa Hotakassa ja Ilveksessä (Karjalankannaksella). Sisällissodan jälkeen hän palveli Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin 29. elokuuta 1918 Valamon saariasemalle, missä hän toimi patterinvääpelinä ja -päällikkönä. Rannikkotykistön aliupseerikoulun Suomenlinnassa hän suoritti vuonna 1919, puhelinkurssin Sortavalassa hän suoritti vuonna 1920. Tehtävästään hän erosi 30. joulukuuta 1921 ja lähti merille ja oli n. 10 vuotta eri aluksilla ruorimiehenä. Armeijan leipiin hän palasi 5. maaliskuuta 1933 ja sijoitettiin Joensuun rajavartiostoon, jossa toiminut vartionpäällikkönä, ase- ja viestialiupseerina ja muonittajana. Rajavartiokoulun sekä Rajavartioaliupseerikoulun hän suoritti vuonna 1933 ja Taistelukoulun jalkaväkilinjan vuonna 1938. Talvisotaan hän osallistui joukkueenjohtajana JR 35:n 3. pataljoonassa, osallistuen taisteluihin Ilomantsin rintamanosalla. Välirauhan aikana hän palveli samassa joukko-osastossa talousaliupseerina ja osasto Laineen johtajana, hänet siirrettiin 9. Prikaatin 2. pataljoonan 5. komppaniaan joukkueenjohtajaksi ja edelleen vääpeliksi ja koulutusaliupseeriksi Rajavartiosto 1:een. Jatkosotaan hän osallistui 21. Rajajääkärikomppanian päällikkönä, josta hänet siirrettiin komppanianpäälliköksi Rajajääkäripataljoona 3:een. Jatkosodassa hän otti osaa taisteluihin Keski-Syvärillä, Länsi-Aunuksella, Knuuttilahti–Laatokka-akselilla. Hänen kohtalokseen tuli kadota taistelukentälle perääntymisvaiheen aikana 4. heinäkuuta 1944. Hänet on siunattu kentälle jääneenä. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Kersantti 24. lokakuuta 1918, Vääpeli 21. tammikuuta 1919, Reservin vänrikki 1940, Reservin luutnantti 1941, Reservin kapteeni 1943. Kunniamerkit: Vapaudenristi 3. lk; Vapaudenristi 4. lk. tammenlehvien kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali, Talvisodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kosti Laine

(16. huhtikuuta 1884 Laihia – 8. tammikuuta 1934) oli suomalainen jääkärivääpeli ja liikemies. Hänen vanhempansa olivat kauppias Abram Rettijeff ja Anna-Liisa Jakku. Tämä kansakoulun käynyt Vaasalainen liikeapulainen ja kauppamatkustaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti syksyllä 1916 lääkintäkurssin ja toimi 3. komppaniassa lääkintäaliupseerina. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) vääpeliksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin armeijan kenttälääkintävarikon hoitajaksi Vaasaan. Hän otti osaa taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli armeijan lääkintävarikon hoitajana Helsingissä. Armeijasta hän erosi 1. heinäkuuta 1919, jonka jälkeen hän toimi Ilmailutelakan asevaraston hoitajana 18. marraskuuta 1924 – 31. maaliskuuta 1925. Sen jälkeen hän työskenteli liikemiehenä ja vuodesta 1932 alkaen Lapuan patruunatehtaan palveluksessa. Hän kuoli 8. tammikuuta 1934 keuhkotautiin. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 25. elokuuta 1917, Gruppenführer 25. joulukuuta 1917, Vääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Kustaa Aarne Laine

9. lokakuuta 1897 Pyhämaa – 28. lokakuuta 1968 oli suomalainen jääkärivääpeli ja poliisikonstaapeli. Hänen vanhempansa olivat kalastaja Kustaa Emil Laine ja Hilma Fransiina Sjölund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Aleksandra Josefiina Girsin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 9. lokakuuta 1915, mistä hänet siirrettiin 6. marraskuuta 1915 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi Suomen sisällissotaan 1. jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Lempäälässä, Säiniössä ja Viipurissa. Hänet siirrettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin, jossa hän palveli joukkueenjohtajana ja koulutusaliupseerina 3. komppaniassa. Suomen Valkoisesta kaartista hänet siirrettiin 28. heinäkuuta 1918 Santahaminan lento-osastoon, jossa hän toimi koulutusaliupseerina. Armeijasta hän erosi 20. maaliskuuta 1919. Hän liittyi Viron vapaussotaan joukkueenjohtajaksi Pohjan Poikain rykmentin 2. pataljoonan 5. komppaniaan, missä hän palveli 10. kesäkuuta 1919 saakka, jolloin palasi Suomeen. Poliisitoimeen hänet nimitettiin 1. huhtikuuta 1920 ylimääräiseksi ja 1. tammikuuta 1921 nuoremmaksi poliisikonstaapeliksi Uudenkaupungin poliisilaitokselle sekä 1. joulukuuta 1921 poliisikonstaapeliksi Köyliön nimismiespiiriin. Poliisista hän erosi 1. lokakuuta 1923 ja liittyi suojeluskuntaan ja sijoitettiin Köyliön suojeluskuntaan paikallispäälliköksi. Uudelleen poliisitehtäviin hän ryhtyi 31. toukokuuta 1924 Porin poliisilaitokselle ylimääräiseksi poliisikonstaapeliksi ja 31. joulukuuta 1925 nuoremmaksi ja 21. maaliskuuta 1929 vanhemmaksi poliisikonstaapeliksi. Valtion poliisikoulun hän suoritti vuonna 1921. Jatkosotaan hän osallistui JR 15. 1. komppaniassa talousaliupseerina, josta hänet komennettiin JR 57:n 3. komppaniaan vuonna 1941 ja osallistui taisteluihin Simpeleellä, Hiitolassa, Kilpolassa ja Lempäälässä. Sotien jälkeen hän toimi Porin poliisilaitoksella ja siirtyi eläkkeelle vuonna 1957. Hänet on haudattu Reposaareen. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 28. lokakuuta 1917, Aliupseeri 11. Helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. huhtikuuta 1918, Vääpeli 20. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Viljo Jalmari Laine

27. heinäkuuta 1895 Kokemäki – 15. tammikuuta 1930 oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kirvesmies Juho Vilhelm Stål ja Loviisa Mariantytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Hilja Boeliuksen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Kokemäkeläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 21. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi Suomen sisällissotaan 3. jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Tampereella ja Viipurissa, missä haavoittui lievästi 28. huhtikuuta 1918. Suomen sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin Savon jääkärirykmentti n:o 3 ja myöhemmin Uudenmaan rykmentti, missä hän toimi 3. komppanian joukkueenjohtajana. Hän erosi armeijasta 1. huhtikuuta 1919 ja siirtyi suojeluskuntajärjestöön. missä hän toimi 1. huhtikuuta – 6. toukokuuta 1919 opettajana Satakunnan suojeluskuntapiirin harjoituskoulussa. Hänet komennettiin Luvialle 6. toukokuuta 1919 ja edelleen 1. joulukuuta 1923 Kankaanpään suojeluskuntaan paikallispäälliköksi. Hän erosi suojeluskuntain palveluksesta 1. heinäkuuta 1928. Hän suoritti suojeluskuntain paikallispäällikkökurssin vuonna 1923, ampumataitokurssin vuonna 1924 sekä taktiikan soveltamiskurssin vuonna 1925. Paikallispäällikkökurssi 1923, ampumatoimintakurssi 1924 ja taktiikan soveltamiskurssi Suojeluskuntain päällystökoulussa vuonna 1925. Ylennykset: Aliupseeri 11 helmikuuta 1918, Varavääpeli 2. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Jussi Laiti ent. Johannes Ruth

Onni Laitinen

(26. maaliskuuta 1895 Suonenjoki – 11. heinäkuuta 1950) oli suomalainen jääkäriluutnantti ja peltiseppä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Pekka Laitinen ja Anna Liisa Kutvonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Hilja Maria Kotilaisen kanssa, josta hän erosi vuonna 1932, toisen kerran hän avioitui Enni Laitisen kanssa.

Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Tämä kansakoulun käynyt Rovaniemeläinen levyseppä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 28. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 15. huhtikuuta 1918 joukkueenjohtajaksi 6. Jääkärirykmentin 18. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. jonka mukana otti osaa taisteluihin Ilveksellä, Hatakassa sekä Galitsinassa. Sisällissodan jälkeen hänet sijoitettiin 6. Jääkärirykmentistä muodostettuun Jääkäripataljoona n:o 6:een, jonka nimi muutettiin ensin Jääkäripataljoona n:o 3:ksi sitten Kajaanin sissipataljoonaksi ja vihdoin Pohjanmaan jääkäripataljoonaksi. Hän toimi joukkueenjohtajana konekiväärikomppaniassa ja 4. elokuuta 1918 alkaen 4. komppaniassa. Hänet siirrettiin 5. helmikuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmenttiin, missä määrättiin aluksi 12:nteen ja 16. lokakuuta 1920 alkaen vt. komppanianpäälliköksi 9. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 25. helmikuuta 1921. Sen jälkeen hän työskenteli levyseppänä Rovaniemellä, Kemijärvellä ja vuodesta 1937 alkaen Petsamossa. Hän on toiminut myös kouluttajana Rovaniemen ja Kemijärven suojeluskunnissa. Haminan taistelukoulun hän suoritti vuonna 1918, ratsastuskurssin Harjoituseskadroonassa Helsingissä hän suoritti vuonna 1919. Talvisotaan hän osallistui ylimääräisten harjoitusten (YH) aikana Rajavartioston Osasto A:ssa, mistä hänet siirrettiin Länsi-Lapin Rajavartiopataljoonasta Kenttätäydennysprikaatin VII pataljoonan 1. komppaniaan päälliköksi ja osallistui taisteluihin Savukoski–Saija-akselilla ja Vilajoella. Jatkosotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 54:ssä ja vuosina 1941–1942 Jalkaväenkoulutuskeskus 16:sta, josta hänet kotiutettiin vuonna 1942. Hänet on haudattu Oulaisten hautausmaan uudelle puolelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vänrikki 29. toukokuuta 1918, Luutnantti 25. helmikuuta 1921. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kalle Lammi

(29. syyskuuta 1895 Kauhava – 4. lokakuuta 1977) oli suomalainen jääkärivääpeli ja maanviljelijä. Hänen äitinsä Serafia Lammi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Vieno Maria Kivelän kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Kauhavalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan koulutusaliupseeriksi aluksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 30. maaliskuuta 1918 3. Täydennyspataljoonaan ja edelleen 6. Jääkärirykmentin Täydennyspataljoonaan ja myöhemmin 6. Jääkärirykmentin 16. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan komppanian vääpeliksi. Sisällissodan jälkeen hän palveli 6. Jääkarirykmentistä muodostetussa jääkäripataljoona n:o 6:ssa, jonka nimi muuttui ensin Jääkäripataljoona n:o 3:ksi ja sitten Kajaanin sissipataljoonaksi. Hän toimi 2. komppanian vääpelinä ja joukkueenjohtajana. Hänet siirrettiin 17. tammikuuta 1919 Savon jääkärirykmentti n:o 3:een, jonka nimi myöhemmin muutettiin Uudenmaan rykmentiksi, ja hänet määrättiin 7. komppaniaan koulutusaliupseeriksi. Hän otti osaa Rajajoen kahakkoihin kesällä 1919. Armeijasta hän erosi 20. lokakuuta 1920. Armeijan jälkeen hän on toiminut sekatavarakauppiaana sekä maanviljelijänä Petsamon Salmijärvellä. Voimistelu- ja urheilukurssit hän suoritti Jyväskylässä vuonna 1919, kuunteluoppilaana hän oli Reserviupseerikoulussa vuonna 1920. Hän on ollut Petsamon kunnanvaltuuston ja kunnallislautakunnan jäsenenä ja köyhäinhoitolautakunnan esimiehenä, hän on ollut myös Petsamon Salmijärven kansakoulun johtokunnan puheenjohtajana ja jäsenenä sekä maamiesseuran puheenjohtajana. Talvisotaan hän osallistui ilmasuojelu ja evakuointi tehtäviin Pohjolan suojeluskuntapiirissä. Välirauhan aikana hän hoiti omistamaansa tilaa Varejoella. Jatkosotaan hän osallistui ilmasuojelu ja partiointitehtäviin Petsamon nikkelikaivoksilla. Hän toimi myös saksalaisten ja paikallisten asukkaiden välillä yhdysmiehenä Petsamossa. Sotien jälkeen hän jatkoi omistamansa tilan hoitoa. Luottamustoimina hän hoiti muun muassa Mannerheim-liiton lastensuojeluyhdistyksen ja Varejoen nuorisoseuran johtokunnan jäsenyyksiä vuodesta 1948 alkaen. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 6. toukokuuta 1918, Vääpeli 14. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Vihtori Lammi

(19. maaliskuuta 1890 Laihia – 26. huhtikuuta 1941) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Lammi ja Susanna Tuuri. Hän kävi kolme luokkaa ja osan neljännestä luokasta Vaasan suomalaista lyseota ja jatkoi opintojaan Vaasan kauppajoulussa vuosina 1907–1909. Tämä Vaasalainen konttoristi liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 21. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa.

Polangenin kurssilaisia räjäytysharjoituksessa. Etuoikealla saksalainen kouluttaja luutnantti Mellis

Hän osallistui Polangenin erikoiskursseille (pommarikurssi) vuonna 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 18. maaliskuuta 1918 4. jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, joka 27. maaliskuuta 1918 muuttui pataljoonan 2. komppaniaksi. Hän otti osaa sisällissodassa taisteluihin Viipurissa. Hänet siirrettiin 8. toukokuuta 1918 lähettiupseeriksi 4. Jääkärirykmenttiin. Sisällissodan jälkeen hänet komennettiin kesäkuussa 1918 Vuoristoprikaatin (myöhemmin Jääkäriprikaati) esikuntaan, missä hän hoiti väliaikaisesti myös adjutantin tehtäviä. Prikaatin esikunnasta hänet siirrettiin 3. helmikuuta 1919 prikaatin miinanheittäjäosaston päälliköksi ja 15. huhtikuuta 1919 alkaen Jääkäritykistöpatteriston talouspäälliköksi. Armeijasta hän erosi 4. toukokuuta 1921 ja toimi sen jälkeen liikemiehenä Helsingissä. Suojeluskuntajärjestön palvelukseen hän astui 1. syyskuuta 1921 ja hänet sijoitettiin Sortavalan suojeluskuntapiirin 2. alueen päälliköksi, josta hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1922 päälliköksi 4. alueelle. Hän erosi suojeluskuntajärjestöstä 1. heinäkuuta 1923, jonka jälkeen hän toimi ensin liikemiehenä ja 1. tammikuuta 1925 alkaen Suomen ravirenkaan konttoripäällikkönä Helsingissä. Armeijan vaatetusvarikon varastonhoitajana hän toimi 15. lokakuuta 1926 – 1. maaliskuuta 1928 välisen ajan ja myöhemmin Suomen ravirenkaan apulaissihteerinä 31. toukokuuta 1931 saakka. Hän oli jälleen liikemiehenä, kunnes 1. elokuuta 1935 hänet määrättiin Yleisesikunnan topografikunnan karttavaraston hoitajaksi ja edelleen l. tammikuuta 1937 topografikunnan kanslistiksi ja 1. toukokuuta 1938 alkaen jälleen karttavaraston hoitajaksi, mistä tehtävästä hän erosi 30. syyskuuta 1938. Talvisodan ja välirauhan aikana hän toimi Puolustusministeriön / Puolustusvoimien pääesikunnan topografiosastolla karttavarastonhoitajana. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 10. marraskuuta 1916, Vänrikki 11. helmikuuta 1918, Luutnantti 16. toukokuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Urho Kaarlo Lamminheimo

(24. tammikuuta 1891 Ilmajoki – 15. lokakuuta 1962) oli suomalainen suojeluskuntaupseeri ja taiteilija. Hänen vanhempansa olivat pankinkamreeri Kaarlo Fredrik Lamminheimo (ent. Ahlbäck) ja Liisi Hantula. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Hellin Juliana Kangasniemen kanssa. Tämä kansakoulun ja Taideteollisuuskoulun Helsingissä vuosina 1911–1913 käynyt koristetaiteilija ja taidemaalari liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 22. helmikuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa, Riianlahden rannikkoasemissa ja Schmardenissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän joutui sydänvikansa takia hoidettavaksi Tuckumin ja Mitaun sotilassairaaloihin 31. elokuuta – 14. lokakuuta 1916 väliseksi ajaksi, jonka jälkeen hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon ja 5. joulukuuta 1916 hänet komennettiin takaisin pioneerikomppaniaan ja edelleen 23. syyskuuta 1917 pataljoonan2. komppaniaan. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi ja joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, joka 25. maaliskuuta1918 siirrettiin 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 2. komppaniaksi. Hän otti osaa sisällissodassa taisteluihin Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli joukkueenjohtajana 4. Jääkärirykmentistä muodostetun Jääkäripataljoona n:o 4:n 3. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 joukkueenjohtajaksi Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja toimi vuosina 1920–1923 Limingan kansanopiston käsitöiden ja piirustuksen opettajana. Opettajatoimensa ohella hän toimi Inarin suojeluskunnan paikallispäällikkönä. Hänet määrättiin 1. syyskuuta 1923 Lapuan yhteiskoulun piirustuksen, kaunokirjoituksen ja käsitöiden opettajaksi, missä tehtävässä hän toimi aina vuoteen 1939 saakka. Luottamustoimissa hän toimi Lapuan rintamamiesyhdistyksen johtokunnan jäsenenä vuodesta 1930 alkaen, Jääkäriliiton Etelä-Pohjanmaan alaosaston puheenjohtajana vuosina 1934–1935. Hän oli Lapuan seuran perustaja ja jäsen vuodesta 1930 alkaen. Vuonna 1938 hän suoritti opintomatkat Leipzigiin ja Dresdeniin. Talvi- ja jatkosodan aikana hän työskenteli Lapuan suojeluskunnan esikunnassa ja sotien jälkeen hän toimi kuvanveistäjänä, taidemaalarina graafikkona. Hänen tunnetuimpia töitään ovat Hulmin taistelun muistomerkki, Isonkyrön asevelihaudan muistomerkki, Kaukajärven kaatuneiden muistomerkki, Tiistenjoen ja Karijoen alttaritaulut. Hän oli Suomen taiteilijaseuran jäsen ja Pohjalaisen taiteilijaliiton jäsen. Hänet on haudattu Lapuan jääkärihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918, Suojeluskuntaupseeri 16. toukokuuta 1938. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Pro Finlandia mitali, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Maurits Joel Lampela

(17. helmikuuta 1900 Alatornio – 13. joulukuuta 1918) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat mäkitupalainen Iisak Vilhelm Lampela ja Emma Justiina Pukema. Tämä kansakoulun käynyt Alatorniolainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. maaliskuutakuuta 191t, josta hänet siirrettiin 7. elokuuta 1917 pataljoonan 2. komppaniaan. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden etujoukon mukana jefreitteriksi ylennettynä 18. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan Karjalan rintamalle päällikön apulaiseksi ensin 2. maaliskuuta 1918 alkaen 4. jääkäripataljoonan ja myöhemmin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja sittemmin Karjalan rykmentin 2. pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin Raudussa ja Valkjärvellä. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 1. Karjalan rykmentissä, jonka nimi myöhemmin muuttui Itä-Suomen jalkaväkirykmentti n:o 5:ksi. Hän toimi koulutusaliupseerina 2. konekiväärikomppaniassa. Hän kuoli tapaturmaisesti 13. joulukuuta 1918 ollessaan komennettuna Haminaan taistelukouluun. Ylennykset: Jefreitteri 7. helmikuuta 1918, Aliupseeri 17. huhtikuuta 1918, Vääpeli 1. syyskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Viktor Lampinen

(27. toukokuuta 1889 Laukaa – 21. lokakuuta 1924) oli suomalainen jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat työmies Matti Lampinen ja Karolina Juhontytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Hilma Sammalojan kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Pietarsaarelainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksen jälkeen hänet laskettiin siviilitöihin 30. joulukuuta 1917 ja Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 1. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Pietarsaaressa. Hän kuoli keuhkotautiin 21. lokakuuta 1924. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Aarne Karl Adolf Lang

Aarne Karl Johannes Lang

(21. marraskuuta 1891 Helsinki – 29. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat varatuomari, henkikirjoittaja Oskar Berthold Lang ja Hanna Mathilda Polén. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Nurmeksen yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Karjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljely-taloudellisella osastolla vuosina 1912–1914. Hän liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 55 muun miehen kanssa 8. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 2. komppaniaan. Myöhemmin hänet sijoitettiin ensin Kuninkaallisen, Preussin Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan ja 6. marraskuuta 1915 alkaen pataljoonan 3. komppaniaan.. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti sotakoulun B-kurssin Libaussa vuonna 1917. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana luutnantiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Viipurissa, missä haavoittui Papulan sillalla 28. huhtikuuta 1919 ja menehtyi haavoihinsa seuraavana päivänä. Hänet on haudattu Nurmekseen. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 8. joulukuuta 1915, Gruppenführer 4. huhtikuuta 1916, Luutnantti 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Frans Oskari Rantalankila ent. Lankila

(17. heinäkuuta 1896 Alatornio – 24. heinäkuuta 1963) oli suomalainen jääkärivääpeli ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Rantalankila ja Iina Lampinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Aino Höynälän kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Alatorniolainen maanviljelijä toimi ennen jääkärikoulutukseen lähtöään oppaana jääkärialokkaille heidän siirtyessään rajan yli Ruotsiin. Henkilökohtaisesti hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 22. tammikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 25. maaliskuuta 1918. jonka mukana otti osaa taisteluihin Tampereella, Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 3. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muuttui ensin Savon jääkärirykmentti n:o 3:ksi ja sittemmin Uudenmaan rykmentiksi, missä hän toimi joukkueenjohtajana 4. komppaniassa ja 17. helmikuuta 1919 alkaen 9. komppaniassa. Pataljoonan aliupseerikoulun opettajana hän toimi 11. kesäkuuta – 26. elokuuta 1919 välisen ajan ja 21. tammikuuta – 15. kesäkuuta 1920 hän toimi 2. Divisioonan aliupseerikoulussa. Hän osallistui vuonna 1919 käytyihin rajakahakoihin. Armeijasta hän erosi 30. syyskuuta 1920 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön, missä hänet sijoitettiin Alatornion suojeluskunnan paikallispäälliköksi. Tässä tehtävässä hän palveli 1. joulukuuta 1921 saakka. Suojeluskuntatyönsä jälkeen hän toimi maanviljelijänä Alatorniolla aina kuolemaansa saakka. Talvisotaan hän osallistui 9. ELK:n vääpelinä, osallistuen taisteluihin Suomussalmi–Kuhmo-akselilla. Jatkosotaan hän osallistui joukkueenjohtajana Jalkaväkirykmentti 54:n (JR 54) 2. komppaniassa, osallistuen taisteluihin Killuntaivaaralla ja Polkuvaaralla. Hänet kotiutettiin vuonna 1941. Hänet on haudattu Alatorniolle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 3. toukokuuta 1918, Vääpeli 1. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Väinö Vilho Lankinen

Aksel Lappalainen

(30. joulukuuta 1896 Kemi – 14. marraskuuta 1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kauppias Robert Lappalainen ja Amanda Vilhelmiina Toppila. Tämä kansakoulun käynyt kemiläinen konepajaharjoittelija liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 31. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet siirrettiin 22. syyskuuta 1916 Spandaun vankileiriin. Hän kuoli 14. marraskuuta 1917 Spandaun sotilassairaalassa keuhkotautiin ja haudattiin sikäläiseen hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Lauri Lappi-Seppälä ent. Seppälä

(15. toukokuuta 1894 Ruotsinpyhtää – 28. helmikuuta 1935) oli suomalainen jääkäri ja liikemies. Hänen vanhempansa olivat johtajaopettaja Juho Lappi-Seppälä ja Karoliina Aleksandra Sundell. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Siiri Lehikoisen kanssa. Hän kävi kuusi luokkaa Tampereen ja Joensuun lyseota ja Suomen liikemiesten kauppaopiston Helsingissä, mutta erosi toiselta luokalta vuonna 1913. Hän toimi sen jälkeen kauppamatkustajana ja konttoristina kunnes liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 4. marraskuuta 1915, kunnes hän poistui pataljoonasta 31. tammikuuta ja hänet poistettiin pataljoonan kirjoista 18. helmikuuta 1916 ja joutui myöhemmin Altonan työosastoon. Hän palasi Suomeen vuoden 1918 lopulla ja toimi liikealalla. Hän kuoli 28. 4. 1935 Helsingissä ja on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaalle.

Bror Otto Ferdinand Larsson

Polangenin kurssilaisia räjäytysharjoituksessa. Etuoikealla saksalainen kouluttaja luutnantti Mellis

(14. syyskuuta 1892 Karttula – 3. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Karl Ferdinand Larsson ja Karolina Perintytär. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion ruotsalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Savolaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljely-taloudellisella osastolla vuosina 1911–1915. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 24. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Schmardenissa ja Aa-joella. Hän haavoittui lievästi Riianlahdella 22. marraskuuta 1916. Hän osallistui myös Polangenissa vuonna 1917 järjestetyille erikoiskursseille (pommarikurssi). Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 18. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) jääkärien etujoukon mukana. Hänet komennettiin 20. helmikuuta 1918 Kuopioon harjoittamaan värvättyjä joukkoja ja määrättiin Savon pataljoonan 1. komppanian päälliköksi, missä joukko-osastossa otti osaa taisteluihin Mouhussa, Hillosensalmella, jossa hän kaatui taistelussa 3. maaliskuuta 1918. Hänet haudattiin Kuopion sankarihautaan. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 4. huhtikuuta 1917, Gruppenführer 19. syyskuuta 1917, Luutnantti 7. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Viktor Petter Larsson

(1. elokuuta 1892 Pietarsaari – 4. tammikuuta 1934) oli suomalainen jääkärikersantti ja asentaja. Hänen vanhempansa olivat kirvesmies Alexander Larsson ja Katarina Elisabet Gustafintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Enid Irene Forsbergin kanssa. Enid Irene Forsberg kuoli vuonna 1929. Tämä kansakoulun käynyt Pietarsaarelainen mekaanikko liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 17. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet siirrettiin sairautensa takia 14. toukokuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 25. toukokuuta 1917. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja astui 1. helmikuuta 1919 kersanttina armeijan palvelukseen Itämeren jalkaväkirykmentti n:o l:een, jonka nimi sittemmin muuttui Porin rykmentiksi. Hän toimi 2. pataljoonassa ensin komppanian varus- ja asemestarina ja 22. helmikuuta 1920 alkaen koulutusaliupseerina. Armeijasta hän erosi 30. syyskuuta 1920 ja pääsi asentajaksi Strengbergin tupakkatehtaalle Pietarsaareen, missä hän työskenteli vuoteen 1931 saakka. Hän kuoli 4. tammikuuta 1934 keuhkotautiin. Ylennykset: Kersantti 1. helmikuuta 1919. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Oskar Edvin Lasander

(23. helmikuuta 1897 Mustasaari – 28. joulukuuta 1976) oli suomalainen jääkärivääpeli ja työmies. Hänen äitinsä oli Lovisa Lasander. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Anna Emilia Pellasin kanssa. Tämä kolme luokkaa kansakoulua käynyt maanviljelijä Mustasaaresta liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 1. toukokuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin pataljoonan 1, komppaniaan 5. lokakuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahden rannikkoasemissa ja Aa-joen talvitaisteluissa. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet komennettiin 28. maaliskuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin elokuussa 1917. Hän saapui Suomen Tornion kautta ja armeijan palvelukseen 14. maaliskuuta 1918 jefreitteriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan muonitusaliupseeriksi 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi. Hän toimi koulutusaliupseerina 5:nnessä ja 6. komppaniassa. Hänet siirrettiin 15. syyskuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een, josta muodostettiin myöhemmin Porin rykmentti, ja hänet määrättiin ensin 2. komppaniaan ja edelleen 2. toukokuuta 1919 5. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 30. syyskuuta 1920. Uudestaan hän astui armeijan palvelukseen 1. huhtikuuta 1921 ja hänet sijoitettiin Kaartin jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jossa hän toimi komppanianvääpelinä. Toisen kerran hän erosi armeijasta 1. marraskuuta 1921 ja on ollut sen jälkeen työmiehenä Mustasaaressa. Talvi- ja jatkosodan aikana hän toimi tulkkina Oy Transito Ab:lla Vaskiluodossa. Sotien jälkeen hän toimi työmiehenä mustasaaressa. Ylennykset: Jefreitteri 14. maaliskuuta 1918, Aliupseeri 19. huhtikuuta 1918, Kersantti 28. elokuuta 1918, Vääpeli 1. huhtikuuta 1921. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Helge Emil Lassila

Jaakko Vilhelm Latikka

11. kesäkuuta 1898 Ylihärmä – 17. joulukuuta 1956) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Latikka ja Margareta Kangas. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anna Ekmanin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Helsingin suomalaisessa lyseossa vuonna 1927. Tämä Kauhavalainen räätälioppilas liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 3. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Rintamalta hän palasi pataljoonan täydennysjoukkoon 21. syyskuuta 1917, josta hänet siirrettiin uudelleen 17. marraskuuta 1917 pataljoona 4. komppaniaan. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hän toimi koulutusaliupseerina edelleen 3. Jääkärirykmentin (myöh. Savon jääkärirykmentti n:o 3) 1. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 18. helmikuuta 1919 ja työskenteli myöhemmin puukkoseppänä Kauhavalla. Hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. joulukuuta 1921 ja hänet sijoitettiin Rannikkotykistörykmentti 3:een, missä hän toimi vääpelinä eri pattereissa ja myöhemmin nuorempana upseerina 99:nnessa ja 15. syyskuuta 1930 lähtien 96. patterissa. Hän hoiti viransijaisena Rannikkotykistörykmentti 3:n viestiupseerin tehtäviä 7. tammikuuta – 12. maaliskuuta 1931 välisen ajan. Hänet määrättiin 22. lokakuuta 1931 alkaen 92:sen ja 16. joulukuuta 1932 alkaen 98. patterin päälliköksi sekä 1. lokakuuta 1933 merikomppanian koulutusupseeriksi. Koulutusupseerina hän toimi aina vuoteen 1937 saakka, jonka jälkeen hänet komennettiin samaan tehtävään 2. Patteristoon. Reserviupseerikoulun hän suoritti vuonna 1926 ja Kadettikoulun erikoiskurssin vuosina 1927–1928 sekä Radiopataljoonan viestiupseerikurssin vuonna 1929. Viestiupseerikurssin meripuolustusjakso Merisotakoulussa hän suoritti vuonna 1933 ja rannikkotykistöupseerien asekurssin vuonna 1933 sekä Taistelukoulun joukkueenjohtajakurssin vuosina 1934–1935. Talvisotaan hän osallistui Raskaan patterin päällikkönä Laatokan Meripuolustuksen Mantsin linnakkeella. Välirauhan aikana hän oli Rannikkotykistörykmentti 1:n käytössä ja myöhemmin patterin päällikkönä Linnoitustykistöpatteristo 5:ssä. Jatkosodan syttyessä hän oli aluksi samassa tehtävässä, mutta komennettiin myöhemmin Rannikkotykistörykmentti 13:n 1. patteriston komentajaksi ja vuonna 1942 hänet siirrettiin Itä-Suomenlahden Rannikkoprikaatin käyttöön, kunnes vuonna 1943 hänet siirrettiin Jalkaväenkoulutuskeskus 3:een, missä hän palveli sodan loppuun. Hänet on haudattu Kauhavan jääkärihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 3. toukokuuta 1918, Vääpeli 28. toukokuuta 1918, Vänrikki 19. helmikuuta 1929, Luutnantti 30. huhtikuuta 1931, Kapteeni 1939. Kunniamerkit: Vapaudenristi 3. lk; Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Valkoisen Ruusun Ritarikunnan 2. lk: mitali. Jääkärimerkki.

Juho Latikka

(14. elokuuta 1893 Nurmo – 7. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Herman Latikka ja Maria Alakoskela. Tämä kansakoulun käynyt Nurmolainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja edelleen 9. kesäkuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja 7. elokuuta 1917 takaisin 3. komppaniaan. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkuealiupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Lempäälässä käytyihin Vuohiniemen, Kukon ja Kelhon taisteluihin. Hän kaatui Kelhossa 7. huhtikuuta 1918. Hänet on haudattu Nurmon sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Frans Gabriel Latvala

(4. joulukuuta 1896 Alahärmä – 19. elokuuta 1962) oli suomalainen jääkärivääpeli ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat ratavartija Kaappo Latvala ja Anna Kaisa I.uoma. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Hilma Asunmaan kanssa.

Jääkäripataljoonan ratsuosasto Libaussa syksyllä 1917. Etualalla Luutnantti Sievert ja Zugführer Ljungberg.

Tämä kansakoulun käynyt Alahärmäläinen työmies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 4. marraskuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 2. lokakuuta 1917 pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän suoritti kengitysseppäkurssin Libaussa vuonna1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 varavahtimestariksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi Karjalan ratsujääkärirykmentin 3. eskadroonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa ja Karjalankannaksella. Hänet komennettiin 24. lokakuuta 1918 ja siirrettiin 29. marraskuuta 1918 Lapin 1. rajavartiopataljoonaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana Suomussalmen komppaniassa. Hänet siirrettiin 18. huhtikuuta 1919 Hämeen ratsurykmentin 4. eskadroonaan. Hän erosi armeijasta 23. toukokuuta 1919 ja liittyi joukkueenjohtajaksi Antti Isotalon komppaniaan Porajärvelle ja otti osaa muun muassa Lintujärvellä käytyihin taisteluihin. Sotaretkellä hän vietti 15. syyskuuta 1919 – 15. tammikuuta 1920 välisen ajan. Sotaretkeltä palattuaan hän sai töitä Tornion kaupungin tullikamarista ylimääräisenä tullivartijana, missä tehtävässä hän toimi 15. maaliskuuta – 4. lokakuuta 1921 välisen ajan. Vuonna 1924 hän matkusti Kanadaan, missä toimi työmiehenä. Suomeen hän palasi takaisin vuonna 1935 ja oli sen jälkeen maanviljelijänä Alahärmässä. Uudelleen hän matkusti Kanadaan vuonna 1936, jossa hän työskenteli kultakaivos South Porcupinessa vuodet 1936–1940. Hän lähti Kanadasta osallistuakseen talvisotaan, mutta saapui maahan vasta huhtikuussa 1940 sodan jo loputtua. Välirauhan aikana hän toimi maanviljelijänä Voltissa. Jatkosotaan hän osallistui kuormastoaliupseerina ja rehumestarina Osasto Kuussaaressa. Hän osallistui osaston mukana taisteluihin Kuutamolahdella, Nurmojärvellä, Porajärvellä ja Liusvaarassa. Sodan loputtua hän toimi maanviljelijänä Voltissa. Hänet on haudattu Alahärmään. Ylennykset: Varavahtimestari 11. helmikuuta 1918, Vahtimestari 24. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Matti Aukusti Latvalehto

(10. huhtikuuta 1892 Rovaniemi – 30. joulukuuta 1955) oli suomalainen jääkärialiupseeri ja työmies. Hänen äitinsä oli Leena Latvalehto. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Alma Maria Kärkkäisen kanssa. Tämä kaksi luokkaa kansakoulua käynyt Rovaniemeläinen työmies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 3. tammikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa. Hänet siirrettiin 29. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 3. elokuuta 1917. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) S/S Arcturuksen toisella retkellä 24. maaliskuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi 5. Jääkärirykmentin Täydennyspataljoonan 1. komppaniaan Vaasaan, mistä hänet siirrettiin 29. huhtikuuta 1918 alkaen 15. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. (Rykmentistä muodostettiin myöhemmin ensin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4 ja edelleen Tampereen rykmentti.) Hänet siirrettiin 23. tammikuuta 1919 rykmentin esikuntaan ja määrättiin tallipäälliköksi, josta tehtävästä hänet siirrettiin 21. maaliskuuta 1919 koulutusaliupseeriksi 2. komppaniaan. Armeijasta hän erosi vuonna 1919. Hän on ollut. sen jälkeen työmiehenä, Kemissä ja Oitissa vuosina 1919–1938. Vuonna 1938 hän siirtyi Sarco oy:n palvelukseen ja palveli yritystä vuoteen 1941 saakka. Jatkosodan aikana hän suoritti työpalvelusta Sallassa ja Kuusamossa, mutta hänet vapautettiin palveluksesta sairautensa takia jo vuonna 1941, jonka jälkeen hän toimi Wärtsilä-Yhtymä oy:n Arabian tehtailla. Haminan taistelukoulun hän suoritti vuonna 1918 ja hevoshoitokurssin Viipurissa vuonna1918. Ylennykset: Aliupseeri 24. maaliskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Matti Arvo Armas Laurila

Toivo Matti Laurila

(4. kesäkuuta 1892 Lapua – 30. joulukuuta 1955) oli suomalainen jääkärivääpeli ja työmies. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kaappo Laurila ja Maria Kaisa Järvi. Tämä Lapualainen työmies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 23. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi 2. ja 5. Jääkärirykmentin Täydennyspataljoonissa ja 29. huhtikuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 1. komppaniassa. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 2. Jääkärirykmentissä, jonka nimi sittemmin muuttui Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi. Hän toimi koulutusaliupseerina 1. komppaniassa ja 11. heinäkuuta 1918 alkaen 8. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 4. syyskuuta 1918 Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:n. 5. komppaniaan ja 18. marraskuuta 1918 alkaen Helsingin etappipataljoonaan. Armeijasta hän erosi 19. huhtikuuta 1919 ja toiminut sen jälkeen työmiehenä Lapuan Haapakoskella. Hänet on haudattu Lapualla. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 15. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Heino Emil Laurinolli

(13. joulukuuta 1890 Kemin maalaiskunta – 20. lokakuuta 1945) oli suomalainen suojeluskuntaupseeri ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Laurinolli ja Tilda Martti. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Elin Elviira Paakkolanvaaran kanssa. Tämä Kemin maalaiskuntalainen maanviljelijä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 21. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet siirrettiin 17. toukokuuta 1917 hänen sairautensa takia pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 7. kesäkuuta 1917. Pataljoonan täydennysjoukkoon hän palasi 12. elokuuta 1917, josta hänet siirrettiin 17. elokuuta 1917 pataljoonan 4. komppaniaan ja 17. marraskuuta 1917 uudelleen täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin. Hän palasi Suomeen S/S Arcturuksen toisella retkellä 24. maaliskuuta 1918 ja matkusti Kemiin, missä hän liittyi Kemin maalaiskunnan suojeluskuntaan ja palveli sisällissodan aikana vartiopalveluksessa. Sisällissodan jälkeen hän työskenteli maanviljelijänä ja kalastajana sekä vuosina 1919–1920 Luoteisrajan rajavartiostossa rajatarkastajana. Hän otti Pohjolan suojeluskuntapiirin aliupseerikursseille vuonna 1919. Talvisotaan hän osallistui Kemin maalaiskunnassa ilmavalvontapäällikkönä ja Jatkosotaan hän osallistui paikallispäällikkönä Kemin maalaiskunnan suojeluskunnassa ja vuodesta 1942 alkaen päällikön viransijaisena vuoteen 1944 saakka. Hänet on haudattu Kemin maalaiskunnan hautausmaahan. Ylennykset: Suojeluskuntavääpeli 1. maaliskuuta 1919, Suojeluskuntaupseeri 1940. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Verner Evald Lavast

(10. lokakuuta 1895 Vaasa – 26. toukokuuta 1951) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat ratavartija Matts Lavast ja Albertina Erikintytär. Tämä kansakoulun käynyt Vaasalainen mekaanikko liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 18. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa, missä hän haavoittui lievästi 11. maaliskuuta 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen aselaiva S/S Virgolla 3. maaliskuuta 1918 ja hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi ensin Satakunnan rintamalle yliluutnantti von Hertzenin hiihtojoukkoon ja myöhemmin Pohjois-Pohjanmaan rykmentin 1 pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Antoorassa, Saunaluodolla, Suodenniemellä ja Karkussa sekä rykmentin etenemiseen Savon rintamalta Haminaan (Metsäkylään). Hän haavoittui lievästi Suodenniemellä 16. maaliskuuta 1918. Sisällissodan jälkeen hän palveli joukkueenjohtajana Pohjois-Pohjanmaan rykmentissä ja siitä myöhemmin muodostetussa Oulun-Vaasan vartiopataljoonassa. Sieltä hänet siirrettiin 31. heinäkuuta 1918 Karjalan kaartin rykmenttiin, jossa hän toimi 2. kortekiväärikomppanianpäällikkönä. Armeijasta hän erosi 1. huhtikuuta1919 ja liittyi 8. huhtikuuta 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, jossa toimi ensin 3. pataljoonan konekiväärikomppanian päällikkönä ja 8. kesäkuuta 1919 alkaen 2. rykmentin konekivääriupseerina ja otti osaa Tulemajärven, Nuosjärven, Mangan, Riisselän, Prääzän, Matrossan, Polovinan, Suollusmäen, Vilgajoen ja Säämäjärven taisteluihin. Sotaretkeltään palattuaan hän toimi vuonna 1920 jonkin aikaa Mustasaaren suojeluskunnan harjoituspäällikkönä, josta hän siirtyi rautakauppa Teräksen palvelukseen Vaasaan. Hän matkusti myöhemmin Yhdysvaltoihin siirtolaiseksi, jossa hän työskenteli muun muassa hierojana. Hänet on haudattu Washingtoniin D.C. USA. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918, Vänrikki 1918, Luutnantti 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Herman Gideon Lax

(5. huhtikuuta 1896 Mustasaari – 14. maaliskuuta 1965) oli suomalainen jääkäri ja asentaja. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Herman Lax ja Elisabeth Rätmästare. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Aliisa Kristina Uddmanin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Vaasalainen asentaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 18. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin 12. huhtikuuta 1916 sairautensa takia siviilitöihin. Hän palasi Suomeen helmikuussa 1919 ja hän toimi sen jälkeen autonkuljettajana ja asentajana Vaasassa Oy G. L. Hasselblatt Ab:lla aina vuoteen 1942 asti. Vuonna 1942 hän palveli työkomppaniassa Sallassa ja myöhemmin Näsman & Näsman yrityksessä aina kuolemaansa asti. Hänet on haudattu Vaasaan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Leander Lax

(24. tammikuuta 1894 Vaasa – 27. huhtikuuta 1936) oli suomalainen jääkäriluutnantti ja liikemies. Hänen vanhempansa olivat talonomistaja Benjamin Lax ja Maria Östergård. Hän kävi kolme luokka Vaasan ruotsalaista lyseota ja Vaasan Ruotsalaisen kauppakoulun. Tämä Vaasalainen varastonhoitaja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 27. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Hän palasi Suomeen sisällissodan jo päätyttyä 29. marraskuuta 1918 ja astui 28. marraskuuta 1919 armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Viipurin rykmentin 6. komppaniaan, jossa toimi komppanianvääpelinä. Hänet siirrettiin 8. kesäkuuta 1920 alkaen 2. pataljoonan esikuntaan varusmestariksi ja 15. kesäkuuta 1921 alkaen joukkueenjohtajaksi 2. komppaniaan, josta hänet määrättiin edelleen 5. heinäkuuta 1922 rykmentin tiedonantoupseeriksi. Armeijasta hän erosi 10. elokuuta 1923 ja toimi sen jälkeen liikemiehenä Vaasassa. Hän matkusti myöhemmin siirtolaiseksi Kanadaan, jonne hänet myös haudattiin Edmontoniin. Sotilaskoulutukseen hän osallistui jääkärialipäällystölle järjestetylle aktiiviupseerikurssille Kadettikoulussa vuonna 1921 ja tiedonantoupseerikurssille Riihimäellä vuonna 1922. Ylennykset: Alikersantti 21. tammikuuta 1920, Kersantti 5. helmikuuta 1920, Vääpeli 1. lokakuuta 1920, Vänrikki 15. kesäkuuta 1921, Luutnantti 10. elokuuta 1923. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Lauri (Lasse) Leander

Mathias Florentin (Flory) Leander

(8. kesäkuuta 1896 Helsinki – 25. heinäkuuta 1968) oli suomalainen jääkärikapteeni ja liikemies. Hänen vanhempansa olivat veturinkuljettaja Richard Emil Leander ja Julia Matilda Jordling. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Elsa Huuhtasen kanssa. Hän kävi viisi luokkaa Helsingin ruotsalaista reaalilyseota. Tämä Helsinkiläinen konttoristi liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 7. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. . Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vänrikiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 14. maaliskuuta 1918 alkaen 3. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Kämärällä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet komennettiin armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin ja siellä 27. elokuuta 1918 alkaen 1. komppanian päälliköksi. Hänet siirrettiin 24. heinäkuuta 1919 Porin rykmentin 6:nnen ja 1. heinäkuuta 1920 alkaen 1. komppanian ja 8. joulukuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmentin 1. komppanian ja 13. huhtikuuta 1921 I Polkupyöräpataljoonan 2. komppanian päälliköksi. Hän oli 1. huhtikuuta – 1. heinäkuuta 1920 välisen ajan komennettuna komppanianpäällikkönä Viipurin rykmentissä. Armeijasta hän erosi 22. heinäkuuta 1921 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön ja tonni 1. syyskuuta 1921 – 15. tammikuuta 1922 välisen ajan Vaasan suojeluskuntapiirin alipäällystökurssien komppanianpäällikkönä ja lyhyen ajan 5. alueen päällikkönä. Suojeluskunnasta hän siirtyi 1. helmikuuta 1922 etsivän keskuspoliisin Viipurin alaosaston päällikkönä ja palveli siellä 17. heinäkuuta 1922 saakka. Kymenlaakson suojeluskuntapiirin 1. alueen päälliköksi hän pääsi 1. huhtikuuta 1923 ja palveli toimessa 31. maaliskuuta 1924 saakka. Konekiväärikurssin hän suoritti vuonna 1925. Hän toimi liikemiehenä Helsingissä vuoteen 1930 ja astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. tammikuuta 1932 ja hänet sijoitettiin Pohjois-Savon kutsuntapiirin apuluispiiripäälliköksi ja 15. helmikuuta 1932 alkaen Kuopion eteläisen sotilaspiirin kutsunta-asiainupseeriksi. Polkupyöräpataljoona 1:n aliupseerikoulun johtajan apulaiseksi hänet siirrettiin 1. heinäkuuta 1933. Toisen kerran hän erosi armeijasta 25. syyskuuta 1934 ja toimi sen jälkeen ylimääräisenä virkailijana Helsingin sotilaspiirin esikunnassa 17. joulukuuta 1934 – 15. kesäkuuta 1935 välisen ajan. Hänet määrättiin 1. heinäkuuta 1935 Vaasan suojeluskuntapiirin. 3. alueen päälliköksi. Komppanianpäällikkökurssin Suojeluskuntain päällystökoulussa hän suoritti vuonna 1935. Tehtävästä hän erosi 30. marraskuuta 1936 ja toimi sen jälkeen liikemiehenä Helsingissä. Talvisotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä Jalkaväkirykmentti 38:ssa (JR 38) ja myöhemmin Jalkaväkirykmentti 35:n (JR 35) II pataljoonan komentajana, osallistuen taisteluihin Varpajärvellä, Kitilässä, Pitkärannassa ja Syskyänsaaressa. Välirauhan aikana hän toimi aluksi edelleen samassa tehtävässä, kunnes hänet komennettiin Osasto B:n päälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 8:aan, josta hänet komennettiin IV Armeijakunnan käyttöön, josta hänet kotiutettiin. Jatkosodan syttyessä hänet komennettiin komppanianpäälliköksi II armeijakunnan Henkilötäydennyskeskukseen ja edelleen IV armeijakunnan Henkilötäydennyskeskukseen. Vuodesta 1941 alkaen hänet komennettiin 12. divisioonan esikunnan käyttöön, josta hänet kotiutettiin vuonna 1942, jonka jälkeen hän toimi liikemiehenä Helsingissä. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 10. marraskuuta 1916, Vänrikki 11. helmikuuta 1918, Luutnantti 27. toukokuuta 1918, Kapteeni 16. toukokuuta 1920. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. (1918 miekkojen kera, 1940), Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Oskar Harald Lefrén

Jääkäripataljoona 27:n soittokunta.

(16. elokuuta 1892 Lahti – 29. helmikuuta 1920 Oulu) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat kunnallisneuvos Oskar Lefrén ja Edla Augusta Grenman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anne Esteri Huumosen kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Lahden yhteiskoulusta vuonna 1911 ja liittyi Hämäläiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1912–1914 ja harjoitteli samalla eri asianajotoimistoissa. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 10. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 2. komppaniaan ja pataljoonan soittokuntaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. . Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi ensin 7. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 8. maaliskuuta 1918 alkaen 9. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan ja edelleen 8. huhtikuuta 1918 6. Jääkärirykmentin 18. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Ilveksessä, Hotakassa ja Muolaalla sekä etenemiseen Viipurin-Pietarin radalle. Sisällissodan jälkeen hän palveli 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 6:ssa, jonka nimi muuttui ensin Jääkäripataljoona n:o 3:ksi, sitten Kajaanin sissipataljoonaksi ja vihdoin Pohjanmaan jääkäripataljoonaksi. Hän palveli ensin joukkueenjohtajana 4. komppaniassa, josta hänet komennettiin 27. kesäkuuta 1918 pataljoonan adjutantiksi ja edelleen 14. tammikuuta 1919 nuoremmaksi upseeriksi 3. komppaniaan ja 30. huhtikuuta 1919 uudelleen pataljoonan adjutantiksi. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 3. toukokuuta 1918, Vänrikki 29. toukokuuta 1918, Luutnantti 16. toukokuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Otto Vilhelm Lehmuskoski ent. Lindfors

Aarne Kaiku Lehtinen

(13. joulukuuta 1894 Rauma – 20. toukokuuta 1925) oli suomalainen jääkäri ja liikeapulainen. Hänen vanhempansa olivat kauppias Isak Viktor Lehtinen ja Lydia Eransina Grönqvist. Hän kävi viisi luokkaa Rauman yhteiskoulua ja yhden lukukauden Tampereen teknillistä opistoa, jonka hän keskeytti ja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 9. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 53 muun miehen kera 2. lokakuuta 1917 perustettuun pataljoonan tiedonanto-osastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hänet siirrettiin 12. helmikuuta pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 22. helmikuuta 1918. Hän palasi Suomeen elokuussa vuonna 1918 ja toimi Raumalla isänsä liikkeessä liikeapulaisena kuolemaansa saakka. Hänet on haudattu Raumalle.

Johan Emil Lehtinen

(11. joulukuuta 1893 Turku – 19. elokuuta 1979 Oulu) oli suomalainen jääkäri ja merimies. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Johan Lehtinen ja Anna Sofia Lindström. Tämä Turkulainen merimies Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 29. maaliskuuta 1916, josta hänet lähetettiin 15. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon ja myöhemmin hänet laskettiin siviilitöihin. Hän palasi Suomeen elokuussa vuonna 1918 ja jatkoi merimiehen työtään. Hänen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa.

Kaarlo Niilo Lehtinen

(6. joulukuuta 1893 Helsinki – 20. toukokuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat suutari Kalle Lehtinen ja Matilda Laaksonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Aino Sarven kanssa. Lehtinen kävi kansakoulun ja työskenteli peltiseppänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 27. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 30. heinäkuuta 1916 pataljoonan 2. komppaniaan ja edelleen 1. marraskuuta 1917 pataljoonan 1. koekiväärikomppaniaan. Hän Otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Lehtinen astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kiväärinjohtajaksi ensin 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 23. maaliskuuta 2. jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Edellä mainittu komppania siirrettiin myöhemmin 5. jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaksi. Lehtinen otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa ja Rajajoella. Sisällissodan jälkeen Lehtinen palveli edelleen 5. jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 1. konekiväärikomppaniassa, josta hän siirtyi 1. maaliskuuta 1919 vastaavaan toimeen Uudenmaan rykmentin 2. konekiväärikomppaniaan ja edelleen 7. tammikuuta 1920 Viipurin rykmentin 2. komppaniaan ja 1. huhtikuuta 1921 alkaen Pioneeripataljoona 2:n 2. komppaniaan ja 10. huhtikuuta 1922 Kainuun rajavartioston Suomussalmen komppaniaan. Lopulta hänet määrättiin 11. huhtikuuta 1924 alkaen Ilmailutelakan varastonhoitajaksi. Varastonhoitajan tehtävästä hänet vapautettiin hänellä todetun sairauden takia 11. kesäkuuta 1925 ja oli siitä saakka hoidettavana Nikkilän ja Kellokosken mielisairaaloissa. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 16. heinäkuuta 1918, Vääpeli 1. maaliskuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Sulo Väinö Lehtinen

Eino Lehto

Petter Johannes Lehtola ent. Hujanen

(17. lokakuuta 1892 Lappeenranta – 27. toukokuuta 1955) oli suomalainen jääkäriluutnantti ja toimitusjohtaja. Hänen vanhempansa olivat työmies Urbanus Hujanen ja Iida Tikkanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Amanda Laurikaisen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Viipurilainen liikeapulainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 21. maaliskuuta 1918. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin. Hän palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja astui 10. tammikuuta 1919 kersanttina palvelukseen Karjalan kaartin rykmentin 2. konekiväärikomppaniaan, jossa toimi koulutusaliupseerina. Hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1920 alkaen kuormastovääpeliksi Käkisalmen läänin rykmentin II pataljoonan esikuntaan ja edelleen 20. huhtikuuta 1921 takaisin Karjalan kaartin rykmentin 2. konekiväärikomppaniaan. Armeijasta hän erosi 15. heinäkuuta 1922 ja siirtyi kauppa-apulaisena Savon rauta oy:öön ja toimi myöhemmin 1. kesäkuuta 1923 alkaen kauppiaana Savonlinnassa aina vuoteen 1955 saakka. Talvisotaan hän suoritti YH:n aikana Ilmatorjuntakonekiväärikurssin ja siirtyi joukkueenjohtajaksi 4. Ilmatorjuntakonekiväärikomppaniaan ja osallistui taisteluihin Suomussalmella ja Kuhmossa. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä. Jatkosotaan hän osallistui Ilmatorjuntapatteristo 3:n varikko-osaston päällikkönä vuoteen 1942 saakka, jonka jälkeen siirtyi P. J. Lehtola Oy:n palvelukseen toimitusjohtajaksi Savonlinnaan. Ylennykset: Kersantti 10. tammikuuta 1919, Varavääpeli 5. helmikuuta 1919, Vääpeli 18. maaliskuuta 1919, Reservin vänrikki 1940, Luutnantti 1942. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. tammenlehvän kera, Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Suojeluskuntain ansiomerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Aleksi Pietari Lehtonen

(3. joulukuuta 1897 Turku – 27. huhtikuuta 1940) oli suomalainen jääkärivaravääpeli ja kamreeri. Hänen vanhempansa olivat vahtimestari Frans Fredrik Lehtonen ja Matilda Nummila. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921. Suoma Karoliina Urpon kanssa. Tämä kansakoulun ja kaksi vuotta Tampereen kauppakoulua käynyt konttoristi liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 22. syyskuuta 1917, josta hänet laskettiin 8. helmikuuta 1918 siviilitöihin. Hän palasi Saksasta Suomeen Ruotsin kautta 2. maaliskuuta 1918 ja palveli sisällissodan aikana Valkoisessa armeijassa opettajana Vaasan ja Mikkelin konekiväärikouluissa. Hänet siirrettiin 24. huhtikuuta 1918 Laatokan-laivastoon, jossa hän toimi konekiväärijoukkueen johtajana. Armeijasta hän erosi 24. toukokuuta 1918 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön ja toimi paikallispäällikkönä Köyliössä vuosina 1918–1919, Sulkavalla vuosina 1919–1920 ja Oripäässä vuosina 1920–1921. Suojeluskuntajärjestöstä eronsa jälkeen hän työskenteli Turun suomalaisessa säästöpankissa, Oripään säästöpankissa ja 1. maaliskuuta 1925 alkaen Säkylän säästöpankin kamreerina vuoteen 1940 saakka. Ylennykset: Aliupseeri 2. maaliskuuta 1918, Varavääpeli 24. huhtikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Eemil Lehtonen

(8. kesäkuuta 1895 Uusikirkko Turun lääni – 16. syyskuuta 1971) oli suomalainen jääkäri ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Andreas Emil Lehtonen ja Edla Fredrika Rosengren. Tämä kansakoulun ja käsityökoulun käynyt merimies joutui integroiduksi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 1. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella. Rintamapalveluksen jälkeen hänet siirrettiin 1. joulukuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 2. elokuuta 1917. Hän palasi Suomeen keväällä 1919 ja toiminut sen jälkeen työmiehenä, merimiehenä ja vuodesta 1931 maanviljelijänä Kalannissa. Hän asui viimeiset elinvuotensa Nupurin Kuusikodissa ja testamenttasi omistamansa maatilan Jääkäriliitolle. Hänet on haudattu Kalantiin. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Julius Emanuel Lehtonen

Smerts Valdemar "Jussi" Johannes Leimu

Kustaa Viktor Leino

(3. toukokuuta 1890 Eurajoki) oli suomalainen jääkäri ja merimies. Hänen vanhempansa olivat työmies Kustaa Erland Rostedt ja Vilhelmiina Vilhelmiinantytär. Tämä Eurajokelainen merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 23. syyskuuta 1915, josta hänet laskettiin sairautensa takia siviilitöihin 4. toukokuuta 1916. Hän palasi Suomeen 29. marraskuuta 1918 ja toiminut sen jälkeen merimiehenä. Kirkkoherranviraston mukaan hän lienee kuollut ulkomailla. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Matti Ilmari Leinonen

(25. helmikuuta 1896 Ylihärmä – 1947) oli suomalainen jääkärivääpeli (vahtimestari) ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat nahkuri Jaakko Aleksanteri Leinonen ja Serafiina Perälä. Tämä kansakoulun käynyt Ylihärmäläinen nahkuri liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 15. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 2. konekiväärikomppaniaan 9. heinäkuuta ja edelleen pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 vahtimestariksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan vahtimestariksi Karjalan ratsujääkärirykmentin 3. eskadroonaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa ja Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hän toimi edelleen vahtimestarina Karjalan ratsujääkärirykmentissä, josta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan komppanianpäälliköksi 1. pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti retkikunnalla osaa taisteluihin Rajakonnussa, Viteleessä, Tuuloksessa, Alavoistilla ja Aunuksen kaupungissa. Myöhemmin hän toimi Kotkatjärven suunnalla suorittamassa puhdistustyötä ja ylläpitämässä yhteyttä majuri Talvelan ryhmään sekä lopuksi Tuulosjoen rintamalla. Sotatoimiensa jälkeen hän toimi jonkin aikaa Ylihärmän suojeluskunnan paikallispäällikön tehtäviä, kunnes matkusti vuonna 1922 siirtolaiseksi Australiaan, missä on toiminut viljelijänä ja kullankaivajana. Hän kuoli joko Northern Territoryossa tai Victoriassa Australiassa. Hänen tarkka kuolinaikansa ja paikkansa ei ole tiedossa. Ylennykset: Vahtimestari 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen muistomitali, Jääkärimerkki.

Taneli Leinonen

(käytti Saksassa nimeä Heikki Saarelainen), (12. toukokuuta 1891 Pielavesi) oli suomalainen jääkäri ja työmies. Hänen vanhempansa olivat torppari Adolf Leinonen ja Eeva Venäläinen. Tämä Pielaveteläinen työmies Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 23. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 16. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 12. huhtikuuta 1916. Hän siirtyi mitä todennäköisimmin Saksasta suoraan Yhdysvaltoihin, jossa hän toimi vuoden 1919 keväällä työmiehenä New Yorkissa. Hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole tietoja.

Yrjö Johannes Leinonen

(27. marraskuuta 1892 Vuolijoki – 28. maaliskuuta 1918 Tampere) oli suomalainen jääkärialiupseeri ja puuseppä. Hänen äitinsä oli Brita Stiina Leinonen. Tämä kansakoulun ja Kainuun kansanopiston käynyt Vuolijokelainen puuseppä Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 29. kesäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 5. lokakuuta 1916 pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Kalevankankaalla, missä kaatui 28. maaliskuuta 1918. Hänet on haudattu Vuolijoen sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Toivo Leisti

(käytti Saksassa nimeä Leistein) (23. huhtikuuta 1888 Kymi) oli suomalainen jääkäri ja merimies. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Leisti ja Anna Maria Sundberg. Tämä Kymiläinen merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 5. maaliskuuta 1916, josta hänet laskettiin 15. maaliskuuta 1916 palvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin. Hän ei ole koskaan palannut kotimaahansa ja hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole tietoa.

Birger Johannes Lemberg

Karl Gustaf Lempilä

(4. kesäkuuta 1885 Kuhmalahti) oli suomalainen jääkäri. Hän on Saksassa ilmoittanut syntyneensä 4. 6. 1885 Kuhmalahdella, mutta pitäjän kirkonkirjojen mukaan se ei pidä paikkaansa (henkilötiedot perustuvat Jääkäripataljoona 27:n asiakirjoihin). Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 10. syyskuuta 1916, josta hänet lähetettiin luvattoman poistumisyrityksen takia Altonan työosastoon 22. huhtikuuta 1917 ja edelleen 1. syyskuuta 1917 Havelbergin vankileirille. Hänen muut elämänvaiheensa ovat tuntemattomia.

Oskar Nikanor Lepistö

(14. kesäkuuta 1896 Kokemäki) oli suomalainen jääkärivääpeli ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat kirvesmies Frans Johan Lepistö ja Emma Kristiina Peltomaa. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Anna Augusta Maria Müllerin kanssa. Tämä Kokemäkeläinen merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 23. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 1. lokakuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon ja edelleen siviilitöihin hänen sairautensa takia. Hampurissa ollessaan Lepistö meni naimisiin saksalaisen Anna Müllerin kanssa. Hän palasi Saksasta Suomeen 4. elokuuta 1918 ja liittyi seuraavana vuonna 23. helmikuuta suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Halsuan suojeluskuntaan, missä tehtävässä hän toimi 14. elokuuta 1919 saakka. Suojeluskunnasta eronsa jälkeen hän työskenteli satamatöissä Hangossa vuosina 1919–1920 ja varastomiehenä Raumalla vuonna 1920 sekä merimiehenä Itämerellä vuonna 1921. Meriltä palattuaan hän työskenteli työmiehenä Halsualla vuosina 1921–1922 ja satamatöissä Mäntyluodossa vuosina 1922–1928, Kyrönjoensuisto-nimisen ruoppaajan toisena ruoppausmestarina Kyröjoella hän toimi vuosina 1928–1931 ja uudelleen satamatöissä Mäntyluodossa vuosina 1931–1935 sekä viimein hän asettui viljelemään maata Halsualle, jota hän viljeli vuoteen 1937 saakka, jonka jälkeen hän työskenteli kirvesmiehenä muun muassa Halsualla, Petsamossa ja Porissa. Halsualla asuessaan Lepistö pääsi lehtiuutisiin, kun hän joutui asumaan varojen puutteessa maakuoppaan tekemässään tilapäisasunnossa perheensä kanssa. Talvisotaan hän osallistui Kokkolan sotilaspiirin esikunnassa työkomennuskunnan johtajana ja myöhemmin varastonhoitajana. Jatkosotaan hän osallistui Elintarvikevarikko 7:n varastonhoitajana. Vuodesta 1941 hän toimi tulkkina Höckertin Seuraajat Oy:ssä ja Niskanen & Puupponen Oy:ssä, kunnes hän sai töitä viilarina Pasilan konepajalta, jossa hän työskenteli vuoteen 1946 saakka, jonka jälkeen hän toimi rakennustyöläisenä ja maanviljelijänä Halsualla. Sivutoimenaan hän toimi myös yövartijana Oy Skanoill Ab:llä. Ylennykset: Vääpeli 1940. Kunniamerkit: Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Vilhelm Leppioksa ent. Ahlqvist

(10. huhtikuuta 1894 Tampere – 2. syyskuuta 1949) oli suomalainen jääkärivääpeli ja toimitusjohtaja. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Kalle Vihtori Ahlqvist ja Matilda Sofia Sund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Lempi Kyllikki Hurmeen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Tamperelainen liikeapulainen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 31. elokuuta 1917, josta hänet siirrettiin 1. komppaniaan 1. lokakuuta 1917. Leppioksa astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918, jolloin hänet ylennettiin jefreitteriksi. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) 18. helmikuuta 1918 jääkärien etujoukon mukana. Vaasasta hänet komennettiin aluksi suojeluskuntalaisten kouluttajaksi Jyväskylään, josta hänet komennettiin 2. maaliskuuta 1918 kouluttamansa niin sanotun Jyväskylän konekivääriosaston mukana kiväärinjohtajana Savon rintamalle, missä hän otti osaa Mouhun taisteluun, jonka jälkeen hän otti komentoonsa edellä mainitun konekivääriosaston. Hänet määrättiin 6. huhtikuuta 1918 Tampereen valloituksen jälkeen perustetun Tampereen suojeluskunnan 1. komppanian päälliköksi. Sisällissodan jälkeen Leppioksa liittyi 8. heinäkuuta 1918 Vienan-Karjalan retkikuntaan, jossa hän toimi sotatoimien loppuun saakka joukkueenjohtajana konekiväärikomppaniassa. Retkikunnalla hän otti osaa taisteluihin Luasalmella ja Vuokkiniemessä. Retkikunnalta palattuaan hän toimi edelleen Tampereen suojeluskunnan harjoituspäällikkönä, kunnes liittyi huhtikuussa vuonna 1919 Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja oli kouluttajana 2. rykmentin V pataljoonassa. Retkikunnalta hän palasi sairastuttuaan toukokuun lopulla 1919. Myöhemmin hän työskenteli eri liikkeiden kauppamatkustajana ja vuodesta 1934 alkaen kauppiaana Tampereella. Ylennykset: Jefreitteri 7. helmikuuta 1918, Vääpeli 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen muistomitali, Jääkärimerkki.

Frans William Leppälax myöh. Lepanto

Juho Leino Ferdinand Leppälax

(28. toukokuuta 1889 Kokkola – 14. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Sofia Leppälax. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli kauppa-apulaisena Kokkolassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 13. tammikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 3. maaliskuuta 1917 pataljoonan 1. komppaniaan, muita joutui hänellä todetun kelta- ja maksataudin takia sairaalahoitoon Libauhun 21. huhtikuuta 1917, josta hänet siirrettiin sairaalahoitoon Berliinin sotilassairaalaan. Hänen parannuttuaan hänet siirrettiin 7. heinäkuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin 28. heinäkuuta 1917 alkaen siviilitöihin Lyypekkiin. Lyypekistä hän matkusti Ruotsin kautta takaisin Suomeen. Suomeen päästyään hän toimi suojeluskuntatoiminnassa vapaussodan alusta alkaen ja otti osaa Vaasan valloitukseen joukkueenjohtajana niin sanotun Gerbyn kolonnassa, josta hänet määrättiin edelleen Satakunnan rintamalle 8. Porin rykmentin 2. pataljoonaan, missä hän kaatui taistelussa 14. maaliskuuta 1918 Alhaisissa. Hänet haudattiin Vaasan sankarihautaan. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Arvo Ferdinand Leppänen

Frans "Erkki" Erik Leppänen

Lauri Aukusti Leppänen

Eelu Lescelius myöh. Eelu Leskio

Torsten Ragnar Fredrik Lesch

Ahti Ilmari Leskinen

(17. helmikuuta 1900 Soini – 6. lokakuuta 1941 oli suomalainen jääkärikapteeni. Liittyi täydennysjoukkoon 27.jääkäripataljoonaan Saksassa koulutettavaksi 23.3.1917. Kotiutui sieltä Suomeen 18.2.1918. Saavuttuaan Suomeen osallistui Vaasassa ja Pohjanmaalla vapaussodan toiseen vaiheeseen valkoisten puolella. Palveli vääpelin sotilasarvolla joukkueenjohtajana, komppanian varapäällikkönä ja myöhemmin komppanian päällikkönä. Meni naimisiin vapaussodan jälkeen vuonna 1920. Liittyi Suojeluskuntaupseeriksi 1924, ylennettiin reservin vänrikiksi vuonna 1928. Suojeluskuntaupseeritoiminta toi opiskeluintoa ja hän suoritti aikuisopiskelijana keskikoulukurssin oppimäärän 1930 yksityisesti Iin yhteiskoulussa. Ylennettiin vielä reservin luutnantiksi 1932 ja viimein jääkärikapteeniksi 1941. Leskinen haavoittui vaikeasti jatkosodassa syyskuun lopulla 1941 Petroskoin lähellä Prääsän Onkamuksessa ja kuoli sotasairaalassa lokakuussa 1941. Hänet on haudattu Kalajoen sankarihautaan. (Kuoli 6.10.1941 25. Sotasairaalassa, Pälksaari. Haavoittui 20.9.41 Prääsässä.

Pekka (Petter) Leskinen

(22. tammikuuta 1899 Nilsiä – 2. heinäkuuta 1971) oli suomalainen jääkäri ja viilaaja. Hänen vanhempansa olivat kirvesmies Eerik Leskinen ja Aquiliina Hyvärinen. Hänet vihittiin ensimmäisen kerran avioliittoon vuonna 1921 Senni Tervon kanssa. Senni Tervo kuoli vuonna 1967 ja hänet vihittiin toisen kerran vuonna 1969 Alli Adel Bouchtin (ent. Saarinen) kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Kajaanilainen viilaajaoppilas Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 4. marraskuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin 4. joulukuuta 1916 hänen silmäsairautensa johdosta. Hän palasi Suomeen 11. joulukuuta 1918 ja on ollut sen jälkeen Kajaanin puutavara oy:n palveluksessa konemiehenä ja vuodesta 1920 Kemi oy:n korjauspajan viilaajana. Talvisotaan hän osallistui Kyni Oy:n ammussorvaamossa ja väestönsuojelutehtävissä Kuusankoskella Hänet on haudattu Lahteen. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Kymi Oy:n ansiomerkki 25 vuoden palveluksesta.

Vilho Mikko Levänen

Ivar Magnus Lidström

Mauno Samuel Liesi ent. Lindholm

Väinö Lieska ent. Lundberg

Frans Toivo Maunu Lihtonen

(4. helmikuuta 1888 Lohja – 27. huhtikuuta 1919) oli suomalainen kornetti. Hänen vanhempansa olivat tilanhoitaja Frans Gustaf Lihtonen ja Helena Puumalainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Naimi Inkeri Hannuksen kanssa. Lihtonen kirjoitti ylioppilaaksi Tampereen klassillisesta lyseosta vuonna 1910 ja liittyi Hämäläis-osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi aluksi Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa ja opiskeli myöhemmin maatalousopintoja Ruotsissa vuosina 1911 – 1912 sekä opiskeli Kööpenhaminan maatalouskorkeakoulussa vuosina 1913 – 19 I5. Lihtonen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin myöhemmin pataljoonan ratsuosastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.

Lihtonen astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 varavahtimestariksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi Karjalan ratsujääkärirykmentin 1. eskadroonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Terijoella, Inossa ja Kaislahdessa. Sisällissodan jälkeen Lihtonen palveli edelleen Karjalanratsujääkärirykmentissä, josta hän siirtyi 9. syyskuuta 1818 paikallispäälliköksi Askaisten suojeluskuntaan ja palveli siellä 30. joulukuuta 1918 saakka. Armeijasta Lihtonen erosi 28. helmikuuta 1919 terveydellisten syiden takia ja kuoli kohta sen jälkeen Keuhkokuumeeseen. Ylennykset: Varavahtimestari 11. helmikuuta 1918, Vahtimestari 1. huhtikuuta 1918, Kornetti 2. syyskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Heikki Valdemar Liimatainen

(4. joulukuuta 1883 Karstula – 3. kesäkuuta 1960) oli suomalainen jääkäri ja pienviljelijä. Hänen vanhempansa olivat torppari Matti Liimatainen ja Maria Muhonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Siiri Johanna Koivulan kanssa. Tämä Karstulalainen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 27. marraskuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 19. tammikuuta 1916. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen pienviljelijänä kotipitäjässään Karstulassa. Hänet on haudattu Karstulaan.

Wilhelmi (Ville) Ilmari Matinpoika Liinamaa

(2. helmikuuta 1895 Ylihärmä – 16. tammikuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat koneenkäyttäjä Matti Liinamaa ja Maria Mäki. Tämä Ylihärmäläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 13. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 20. toukokuuta pataljoonan haupitsipatteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella, Ekkau-Kekkaulla ja Aa-joella. Rintamapalveluksensa jälkeen hänet siirrettiin 10. tammikuuta 1918 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin työlomalle. Hän sai surmansa ollessaan matkalla tulevaan työpaikkaansa Wahnin räjähdysainetehtaaseen Kölniin, junien yhteentörmäyksessä Ostercappelnin ja Bohmten asemien välillä lähellä Osnabrückin kaupunkia 16. tammikuuta 1918. Hänet on haudattu Osnabrückin hautausmaahan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki

Aleksander Liiri

(käytti Saksassa nimeä Tonteri) (10. maaliskuuta 1893 Viipuri – 21. joulukuuta 1924) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Johan Liiri ja Eva Hytti. Tämä Viipurilainen merimies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 30. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamakomennuksensa jälkeen hänet lähetettiin 11. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin myöhemmin siviilitöihin. Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui armeijan palvelukseen 17. joulukuuta 1918 ja tuli koulutusaliupseeriksi Savon jääkärirykmentti n:o 3:n 2. pataljoonaan. Armeijasta hän erosi keväällä 1919. Toimi sen jälkeen työmiehenä Viipurissa. Ylennykset: Aliupseeri 17. joulukuuta 1918, Vääpeli 28. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Runar Oscar Lilius

Armas Erik Lilja

(10. heinäkuuta 1894 Turku – 7. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkärivääpeli ja kirjaltaja. Hänen äitinsä oli Amalia Heikintytär (Lilja). Tämä kansakoulun käynyt Turkulainen kirjaltaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 13. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Aa-joen talvitaisteluihin. Hän oli komennettuna Suomalaisen sotilaskäsikirjan painatustöissä Berliinissä ajalla 29. syyskuuta 1917 – 9. helmikuuta 1918. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vääpeliksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan vääpeliksi 1. Jääkärirykmentin 2. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, jonka mukana otti osaa taisteluihin Lempäälässä, Vuohiniemessä, Kukossa ja Kelhossa, missä kaatui taisteluissa 7. huhtikuuta 1918. Hänen ruumistaan ei koskaan löydetty ja hänet siunattiin kentälle jääneenä. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917, Vääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Otto Harald Lilja

Uuno Nikolai Liljeberg

(29. joulukuuta 1896 Rovaniemi) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Aleksander Liljeberg ja Kaisa Matilda Krigsholm. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Helmi Lydia Turusen kanssa. Liljeberg kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Saksassa ollessaan hän osallistui vuonna 1917 Libaussa järjestetyille rautatienrakennuskursseille. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 26. maaliskuuta 1918 Kuolajärven pataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin koillisrintamalla, Kuivitsassa ja Kilislammella. Liljeberg palveli sisällissodan jälkeen Lapin 1. rajavartiopataljoonassa, josta muodostettiin myöhemmin ensin Lapin ryhmän 2. pataljoona ja myöhemmin Lapin rajavartiosto, jossa hän toimi vääpelinä eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 1. lokakuuta 1920 ja siirtyi Veitsiluoto Oy:n palvelukseen Rovaniemelle, missä toimi 1. joulukuuta 1921 – 31. tammikuuta 1924 välisen ajan kirjanpitäjänä metsätyömailla. Talvisotaan Liljeberg osallistui vääpelinä Sotasairaala 4:ssä ja jatkosodan puhjettua hänet komennettiin vääpeliksi kaatuneiden evakuointikeskukseen Sallan suunnalle. Sotien jälkeen hän palasi siviilitoimeensa Veitsiluoto osakeyhtiöön, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1953. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. lokakuuta 1918, Vääpeli 30. huhtikuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Ernst Alfred Lillbroända

Henrik Alfred Lillqvist ent. Kaup

(7. kesäkuuta 1887 Jepua – 4. lokakuuta 1960) oli suomalainen jääkäri ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jakob Kaup ja Sanna Sofia Jakobintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Maria Irene Sundqvistin kanssa. Tämä jepualainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 4. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamapalveluksensa jälkeen hänet lähetettiin Altonan työosastoon 10. helmikuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin elokuussa 1917. Suomeen hän palasi syyskuussa 1918. Vuodesta 1925 alkaen hän toimi maanviljelijänä omistamallaan maatilalla Uudessakaarlepyyssä. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Axel Paul Lindahl

(13. heinäkuuta 1895 Mustasaari – 6. marraskuuta 1954) oli suomalainen jääkärikersantti ja puuseppä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan Gustav Lindahl ja Lovisa Mattas. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Adelina Matilda Ingmanin kanssa. Tämä kolme luokkaa kansakoulua käynyt maanviljelijä Mustasaaresta liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan kotiuduttua helmikuussa 1918 hän jäi saksaan sairautensa johdosta ja palasi Suomeen sisällissodan jälkeen heinäkuussa 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen kersanttina ja sijoitettiin Itämeren jalkaväkirykmentti n:o l:n 2. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919, jonka jälkeen muutti Kanadaan, mistä palasi vuonna 1929. Hän on ollut sen jälkeen puuseppänä ja viljellyt omistamaansa pikkutilaa Jungsundissa. Talvi- ja jatkosodan aikana hän toimi täydennysmiesten kouluttajana Vaasan sotilaspiirissä. Hänet on haudattu Jungsundiin. Ylennykset: Kersantti 26. syyskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Arvo Aleksander Lindberg myöh. Liuskallio

Ferdinand Waldemar Lindberg

Henrik Viktor Lindberg

Karl Evert Ehrnfrid Lindberg

Sulo Wilho Lindberg

24. maaliskuuta 1894 Helsinki – 17. toukokuuta 1949) oli suomalainen jääkärivääpeli ja lämmittäjä. Hänen vanhempansa olivat maalari Karl Johan Lindberg ja Matilda Sandström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Katri Alice Sundvallin kanssa. Lindberg kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 22 syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormastoaliupseeriksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Tarpilassa ja Raivolassa. Hänet siirrettiin sisällissodan jälkeen 18. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan. Pioneerikoulutuspataljoonasta hänet komennettiin panssarijuna 1:een ja myöhemmin Sotaministeriöön. Hän erosi armeijasta 17. lokakuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen maalarina ja vakuutusyhtiö Kalevan vahtimestarina sekä vuoden 1938 alusta alkaen Helsingin kaupungin hallintorakennuksen lämmittäjänä. Hänet haudattiin Malmin hautausmaalle. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 5. helmikuuta 1916, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Max Josef Lindblom

Aarne Johannes Lindegren

(16. syyskuuta 1896 Rautalampi –) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat käräjäkirjuri Selim Birger Lindegren ja Greta Kaisa Tegelberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Aino Terholan kanssa, josta hän erosi vuonna 1922. Lindegren kävi kansakoulun ja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 19. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hän haavoittui lievästi Schmardenissa 25. heinäkuuta 1916. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 25. lokakuuta 1917. Hän joutui jäämään helmikuussa vuonna 1918 Saksaan sairaalahoitoon pataljoonan lähdettyä kotimatkalle Suomeen. Hän palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen elokuussa vuonna 1918. Hän asui Suojeluskuntajärjestön palvelukseen 1. syyskuuta 1919 ja hänet sijoitettiin paikallispäälliköksi Hollolan suojeluskuntaan, missä hän palveli 15. kesäkuuta 1920 asti. Hän astui myöhemmin armeijan palvelukseen 1. maaliskuuta 1921 alkaen ja hänet sijoitettiin vääpeliksi Kajaanin Sissipataljoonan 2. komppaniaan. Armeijasta hän erosi 30. huhtikuuta 1921 ja liittyi 9. joulukuuta 1921 Vienan Karjalan retkeen ja kuului Repolan pataljoonaan ja otti osaa taisteluihin muun muassa Porajärvellä. Tällä sotaretkellä hän joutui venäläisten vangiksi ollessaan kuljettamassa haavoittuneita, ja sai todennäköisesti venäläiset surmasivat hänet. Ylennykset: Vääpeli 1921. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Eino Birger Lindegren

Vilho Lindén

Arvid Mikael Lindeqvist

Björn Ossian Lindeqvist

(5. marraskuuta 1890 Vaasa – 26. lokakuuta 1917 Sävsjö Ruotsi) oli suomalainen jääkäri ja filosofiantohtori. Hänen vanhempansa olivat rakennusmestari Karl Oskar Lindeqvist ja Hulda Ahlberg. Lindeqvist kirjoitti ylioppilaaksi Vaasan ruotsalaisesta lyseosta vuonna 1909 ja liittyi Vaasalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan historiallis-kielitieteellisellä osastolla vuosina 1909 – 1916. Filosofian kandidaatin tutkinnon hän suoritti vuonna 1912 ja maisterin tutkinnon vuonna 1916.

Lindefors liittyi yhtenä ensimmäisten vapaaehtoisten joukkoon, joiden päämääränä oli Saksassa sotilaskoulutusta antava Pfadfinder-kurssi, joka järjestettiin Pohjois-Saksassa sijaitsevalla Lockstedter Lagerin harjoitusalueella. Leirille hän ilmoittautui 1. maaliskuuta 1915. Hänet sijoitettiin joukon 1. komppaniaan. Kursseilta hän erosi jo 29. huhtikuuta 1915 ja matkusti Ruotsiin, mistä hän jatkoi edelleen matkaansa Englantiin, missä hän liittyi vapaaehtoisena Englannin armeijaan. Englannista hän muutti myöhemmin Sveitsiin, missä hän jatkoi opintojaan Zürichin yliopistossa missä hän väitteli tohtoriksi vuonna 1916 aiheesta Beiträge zur Geschichte des römischen Britanniens. Väiteltyään tohtoriksi hän palasi Ruotsiin missä hän kuoli Sävsjön parantolassa keuhkotautiin 26. lokakuuta 1917.

Johan Felix Lindfors

(14. tammikuuta 1897 Karuna – 18. lokakuuta 1972) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Anders Wilhelm Lindfors ja Greta Åhman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1931 Amanda Sofia Saarisen kanssa. Lindfors kävi kansakoulua ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 10. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet laskettiin siviilitöihin 18. joulukuuta 1917. Takaisin Suomeen hän palasi sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918, jonka jälkeen hän palasi siviilityöhönsä merimiehenä, kunnes vuonna 1931 hän siirtyi vahtimestariksi Turkuun. Talvisotaan Lindfors osallistui väestönsuojelulohkon päällikkönä Turussa. Hänet haudattiin Karunaan. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Albin Aukusti Lindqvist

(30. kesäkuuta 1896 Kalvola – 26. toukokuuta 1963) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat varastonhoitaja Aukusti Akseli Lindqvist ja Miina Engman. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Aino Johanna Vilkin kanssa. Lindqvist kävi kolme luokkaa Hämeenlinnan ruotsalaista yhteiskoulua ja työskenteli liikeapulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 15. marraskuuta 1917, josta hänet siirrettiin 17. marraskuuta pataljoonan haupitsipatteriin. Lindqvist astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen jääkäritykistön 3. patteriin ja otti osaa sen mukana osaa taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä sekä Tampereella. Tampereen valtauksen jälkeen hänet siirrettiin tykistön uudelleen järjestelyssä Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 5. patteriin ja otti sen mukana osaa taisteluihin Viipurissa. Lindqvist palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, mistä hänet tykistön uudelleenjärjestelyn yhteydessä siirrettiin kenttätykistörykmentti 2:n 2. patteriin. Tykistörykmentistä hänet komennettiin varastonhoitajaksi Lappeenrannan komendanttivirastoon 1. syyskuuta 1918 – 1. helmikuuta 1919 väliseksi ajaksi. Lindqvist erosi armeijasta 11. helmikuuta 1919 liittyäkseen Karjalan (Aunuksen) vapaaehtoiseen retkikuntaan, missä hän toimi jaosjohtajana 4. kenttäpatterissa 22. kesäkuuta – 24. syyskuuta 1919 välisen ajan. Sotaretkeltä palattuaan hän työskenteli lasintarkastajana Iittalan lasitehtaalla vuosina 1920 – 1923. Myöhemmin hän toimi metsätyönjohtajana vuoteen 1926 saakka, jonka jälkeen hän palasi Iittalan lasitehtaalle toimien aluksi varastonhoitajana ja myöhemmin lasihiomon työnjohtajana. Lasitehtaalla hän työskenteli vuoteen 1963 saakka. Lindqvist osallistui talvisotaan patterinvääpelinä Tykistökoulutuskeskus 4:ssä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin ensin ryhmänjohtajaksi ja myöhemmin joukkueen varajohtajaksi Aunuksen Heimosoturi pataljoonan 7. komppaniaan. Pataljoonassa hän toimi ensimmäisenä sotavuonna ja siirtyi siviilitöihinsä lasitehtaalle. Hänet haudattiin Kalvolaan. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Aliupseeri 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 27. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 2. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, A. Ahlström Oy:n ansiomerkki 30 vuoden palveluksesta.

David "Taavetti" William Lindqvist

(23. toukokuuta 1892 Ikaalinen –) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Maria Josefina Lindqvist. Lindqvist kävi kansakoulun ja työskenteli vahtimestarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennyspataljoonaan 22. kesäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan 4. lokakuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 19. toukokuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin. Takaisin pataljoonaan hän palasi 16. elokuuta 1917 ja määrättiin pataljoonan 4. komppaniaan. Neljännestä komppaniasta hänet siirrettiin uudelleen pataljoonan täydennysjoukkoon 4. lokakuuta 1917 ja laskettiin jälleen siviilitöihin Saksaan. Lindqvist palasi suomeen vuonna 1919 ja astui 1. kesäkuuta 1919 palvelukseen Tampereen poliisilaitokselle poliisikonstaapeliksi. Hänen poliisivirkansa vakinaistettiin 31. heinäkuuta 1919. Poliisista hän erosi 31. heinäkuuta 1920. Poliisivoimia varten hän suoritti Poliisikurssin Helsingissä vuosina 1919 – 1920. Poliisivoimista eronsa jälkeen hän työskenteli vakuutusyhtiö Kalevan asiamiehenä Tampereella vuosina 1920 – 1922. Hänen myöhemmät elämänvaiheet ovat hämärän peitossa. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Frans Theodor Lindqvist

(17. kesäkuuta 1895 Seinäjoki – 21. joulukuuta 1950) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat ylijunailija Johan Lindqvist ja Maria Karoliina Sundström. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Anna Sofia Puskan kanssa. Lindqvist kävi kansakoulun ja työskenteli vaihdemiehenä valtionrautateillä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 10. huhtikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 21. heinäkuuta 1916 pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 28. joulukuuta 1917 ja laskettiin siviilitöihin. Takaisin Suomeen Lindqvist saapui sisällissodan jälkeen syksyllä 1918. Suomesta hän muutti siirtolaiseksi Kanadaan vuonna 1923. Kanadassa hän työskenteli kaivosmiehenä Ontariossa. Kanadasta hän palasi takaisin Suomeen vuonna 1948 sairastuttuaan kaivosmiehen tautiin. Myöhemmin hän kuoli ironista kyllä vanhana vaihdemiehenä junaonnettomuudessa ja hänet haudattiin Seinäjoelle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Gunnar Isak Lindqvist

Karl Johannes Lindroos

(19. toukokuuta 1895 Pori – 19. toukokuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Johan Lindroos ja Zenobia Laukka. Lindroos työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 16. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 1. maaliskuuta 1916. Takaisin komppaniaansa hän palasi 23. heinäkuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hänet siirrettiin sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon 20. maaliskuuta 1917. Jälleen hän palasi takaisin pataljoonaan 26. syyskuuta 1917, mutta jouduttiin siirrettiin jälleen sairauden tähden täydennysjoukkoon 17. marraskuuta 1917 ja sille tielle hän myös jäikin, koska hän kuoli keuhkotautiin Stettinin sairaalassa vuonna 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Väinö Armas Lindroos

(25. syyskuuta 1896 Viipuri – 24. toukokuuta 1919) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat rakennusmestari Aksel Bernhard Lindroos ja Adolfina Aleksandra Fransintytar. Lindroos työskenteli autonkuljettajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen vääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan esikuntavääpeliksi 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Raudussa, missä hän haavoittui pahasti 4. huhtikuuta 1918. Hän palveli parannuttuaan haavoistaan sisällissodan jälkeen Pohjolan jääkäripataljoonassa 31. joulukuuta 1918 alkaen. Hän kuoli keuhkokuumeeseen 24. toukokuuta 1919. Ylennykset: Vääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Torsten Gabriel Lindroth

Kaarle Aukusti Lindstedt

(4. tammikuuta 1884 Yläne – 5. marraskuuta 1966) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat räätäli Juho Kustaa Lindstedt ja Aleksandra Matilda Vahlroos. Lindstedt kävi kansakoulun ja työskenteli rakennustyömiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 2. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Lindstedt astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918. Takaisin Suomeen hän palasi (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ryhmänjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, missä hän haavoittui 28. maaliskuuta 1918. Haavoistaan parannuttuaan hän palasi takaisin komppaniaansa 12. huhtikuuta 1918 ja hänet ylennettiin joukkueenjohtajaksi ja otti osaa taisteluihin Kauksamossa ja Raivolassa.

Lindstedt palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniassa. Hänet vapautettiin vakinaisesta palveluksesta 13. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen rakennustyömiehenä. Lindstedt astui uudelleen armeijan palvelukseen 4. toukokuuta 1920 ja hänet sijoitettiin kuormastovääpeliksi Porin rykmenttiin. Porin rykmentistä hänet siirrettiin Ponttoonikomennuskuntaan 19. lokakuuta 1920, josta hänet siirrettiin edelleen koulutusaliupseeriksi Pioneeripataljoona I:een 10. joulukuuta 1920. Seuraavaksi hänet siirrettiin pioneerikoulutusaliupseeriksi Reserviupseerikouluun 1. toukokuuta 1925. Hän erosi armeijasta eroikänsä perusteella 28. helmikuuta 1934 ja viljeli sen jälkeen pientä palstatilaansa Raisiossa. Hänet haudattiin Raisioon. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 19. helmikuuta 1919, Vääpeli 4. toukokuuta 1920. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitali kultaisen ristin kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Hjalmar Heikki Lindström myöh. Louhimaa

Juho Aleksi Lindström

Käytti Yhdysvalloissa nimeä John Lind (8. heinäkuuta 1896 Loimaa – 27. kesäkuuta 1973) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat välskäri Juho Lindström ja Amanda Fredrika Säteri. Lindström kävi kansakoulun ja työskenteli mekaanikkona ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 7. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet lähetettiin pataljoonan palattua rintamalta Altonan työosastoon 10. helmikuuta 1917, mistä hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 18. elokuuta 1917. Takaisin Suomeen hän palasi 24. maaliskuuta 1918 ja astui sisällissotaa käyvän Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kuokkalassa. Hän palveli sisällissodan jälkeen vääpelinä 1. pataljoonan konekiväärikomppaniassa ja edelleen 5. Jääkärirykmentissä, joka tunnettiin myöhemmin nimellä Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Hänet siirrettiin Ilmailuvoimiin 19. lokakuuta 1918. Armeijasta hän erosi 11. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen merimiehenä, mutta muutti myöhemmin siirtolaiseksi USA:aan, missä hän työskenteli puuseppänä rakennustöissä New Yorkissa ja Yhdysvalloista hän muutti myöhemmin Etelä-Amerikkaan, missä hän työskenteli autonkuljettajana vuoteen 1961 saakka. Hänet haudattiin Loimaalle. Ylennykset: Aliupseeri 24. maaliskuuta 1918, Vääpeli 13. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Olof Leonard Lindström

(3. joulukuuta 1894 Helsinki – 10. syyskuuta 1964 Lidingö, Ruotsi) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat tehtailija Valfrid Engelbert Lindström ja Anna Dorotea Mehring. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Astrid Emma Christiane Asmussenin kanssa. Lindström kävi viisi luokkaa Nya svenska läroverket i Helsingfors-nimistä oppilaitosta ja Helsingin teollisuuskoulun. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 18. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin pataljoonan täydennysjoukkoon 11. toukokuuta 1916, jonka jälkeen hän matkusti Ruotsiin. Ruotsissa Lindström työskenteli liikealalla Tukholmassa. Myöhemmin hän työskenteli apulaismyyntipäällikkönä General motors nordiska ab:n palveluksessa. apulaismyyntipäällikkönä. Hän oli kuollessaan Ruotsin kansalainen.

Evert Linna

(9. syyskuuta 1890 Saarijärvi – 12. elokuuta 1945) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Juho Linna ja Maria Sofia Tervapuro. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1933 Maria Sofia Tapion kanssa. Linna kävi kansakoulun ja työskenteli seppänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 2. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet laskettiin hänellä todetun sairauden takia siviilitöihin Saksaan 2. lokakuuta 1916. Pataljoonaan hän palasi takaisin 7. elokuuta 1917 ja hänet sijoitettiin nyt pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan. Hän oli niitä harvoja jääkäreitä, jotka saksalaiset kouluttivat asesepäksi. Kyseisen koulun hän kävi vuonna 1917 Kovnossa.

Linna astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa. Linna palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin aluksi Savon jääkärirykmentti 3 ja myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentin 1. konekiväärikomppaniassa. Armeijasta Linna erosi 31. maaliskuuta 1919 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön ja hänet sijoitettiin 31. maaliskuuta 1919 alkaen paikallispäälliköksi Rovaniemen suojeluskuntaan, missä hän palveli 1. huhtikuuta 1920 saakka, jolloin hän astui koulutusaliupseeriksi Lapin rajavartioston palvelukseen Rovaniemelle. Tehtävässä hän oli 26. syyskuuta 1922 saakka. Myöhemmin hän työskenteli seppänä Ivalossa talvisodan syttymiseen saakka.

Linna osallistui talvisotaan komppanianvääpelinä Petsamon Harjoituskeskuksessa (tunnettiin myöhemmin nimellä Osasto Pennanen) ja otti osaa sotatoimiin Petsamon alueella. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin konekiväärikomppanian vääpeliksi ja osaston asealiupseeriksi Erillisosasto Pennaseen, missä hän toimi ensimmäisenä sotavuonna, jonka jälkeen hänet kotiutettiin. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 13. huhtikuuta 1918, Vääpeli 2. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki.

Väinö Armas Linnanlahti ent. Lindqvist

Arvo Einari Lisko

(22. toukokuuta 1893 Kangasala – 30. heinäkuuta 1956) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Heikki Lisko ja Amanda Heikintytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Tyyne Marin Raution kanssa. Lisko kävi kansakoulua ja Oulaisten maamieskoulun ja työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 27. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin pataljoonan rintamalta paluun jälkeen hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon 20. maaliskuuta 1917 ja laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan. Takaisin Suomeen hän palasi Suomen sisällissodan loppupuolella toukokuun alussa vuonna 1918. Suomeen palattuaan hän astui armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin aliupseerin vakanssilla 29. toukokuuta 1918 alkaen aluksi 1. Jääkärirykmentin II pataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin armeijan uudelleen järjestelyn yhteydessä varusvaraston hoitajaksi Kaartin jääkäripataljoonaan. Armeijasta hän erosi maaliskuussa 1919 ja osti sen jälkeen hotellin Oulusta (myöh. Kauppahotelli) ja omistautui hotellialalle työskennellen alalla aina kuolemaansa saakka. Hänet haudattiin Ouluun. Ylennykset: Aliupseeri 29. toukokuuta 1918, Vääpeli 13. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Paul Martialis Ljungberg

Johannes Longi

Evert Arvid Evertsson Loo

Kustaa Nestori Loukola

Edvin Alexander Lundell

Fredrik Jalmari Lundén myöh. Larvisto

(28. syyskuuta 1896 Rauman maalaiskunta) oli suomalainen jääkäriluutnantti. Hänen vanhempansa olivat puutyömies Fredrik Lundén ja Amalia Vainionperä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Hilma Marja Varosen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja suoritti Linnalan kauppakoulukurssin Viipurissa vuonna1922. Hän oli ammatiltaan merimies. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 29. lokakuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 8. jääkäripataljoonan 4. komppaniaan, mistä hänet siirrettiin 7. maaliskuuta pataljoonan 2. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Raudussa ja rajaseudulla. Sisällissodan jälkeen hän palveli 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoona. Hänet siirrettiin lokakuusta 1918 alkaen 2. Divisioonan miinanheittäjäkomppaniaan vääpeliksi ja edelleen 1. huhtikuuta 1921 alkaen Keski-Suomen rykmenttiin 2. konekiväärikomppaniaan miinanheittäjäjoukkueen johtajaksi. Koulutusaliupseeriksi Karjalan kaartin rykmentin 3. konekiväärikomppaniaan hänet komennettiin 1. lokakuuta 1922, mistä edelleen 1. lokakuuta 1923 alkaen 9:nnen ja 1. toukokuuta 1934 6:nnen ja 1. lokakuuta 1935 alkaen 3. komppanian vääpeliksi. Pikakiväärikurssin hän suoritti vuonna 1921 ja Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin jalkaväkilinjan vuosina 1928–1929 sekä kansalaisopettajain valmennuskurssin vuonna 1930. Talvisotaan hän osallistui 2. Prikaatin 1. komppaniassa vääpelinä, osallistuen taisteluihin Leipäsuolla, Muolaanjärvellä, Heinjoella ja Talissa. välirauhan aikana hänet siirrettiin Jalkaväkirykmentti 8:n (JR 8) 9. komppaniaan vääpeliksi, josta hänet siirrettiin edelleen Huoltopataljoona 2:n lääkintäkomppanian vääpeliksi. Jatkosodan syttyessä hänet komennettiin vääpeliksi Jalkaväkirykmentti 26: 5. komppaniaan, osallistuen taisteluihin Villavaarassa, Viitamassa, Vilsjoella, Elmutjärvellä, Kumsassa, Bohrovskissa ja Ostreijassa. Vuonna 1942 hänet siirrettiin 1. Sotilaskomppanian vääpeliksi ja edelleen samana vuonna 2. Kuormastokomppanian varapäälliköksi. Vuonna 1943 hän sai siirron komppanianpäälliköksi 3. Kuormastokomppaniaan ja seuraavana vuonna hänet siirrettiin varikkojoukkueen johtajaksi 11. Kenttähevossairaalaan ja edelleen 12. Kenttähevossairaalaan. Sotien jälkeen hänet komennettiin 1. Divisioonan 1. Huoltokurssille (nimi myöh. Huoltokoulu 1). Vuonna 1945 hänet siirrettiin Jääkäripataljoona 2:n 2. komppaniaan joukkueenjohtajaksi, josta tehtävästä hän erosi vuonna 1945. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 21. toukokuuta 1918, Vänrikki 1942, Luutnantti 1944. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. (1918 miekkojen kera, 1940), Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Talvisodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun 1. lk. ritari, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi

Jarl Frithiof Lundqvist

Johannes Lundström

(20. kesäkuuta 1891 Mustasaari – 3. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat työmies Anders Gustaf Lundström ja Sofia Backman. Lundström kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 11. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Lundström astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla ja Tampereella, missä kaatui hän Näsilinnan valtauksessa 3. huhtikuuta 1918. Hänet haudattiin Mustasaaren sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Heikki Oskari Lunki

Einar Arvid Luoma

(9. joulukuuta 1888 Vaasa – 21. tammikuuta 1950) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat nahkurimestari Juho Jaakko Luoma ja Liisa Kristiina Blomberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Emelia Karolina Rajalan kanssa, joka kuoli vuonna 1928. Toisen kerran Luoma avioitui vuonna Anna-Liisa Klemetsin kanssa. Luoma kävi kansakoulun ja työskenteli nahkurina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 3. huhtikuuta 1916. Täydennysjoukosta hänet komennettiin marraskuussa vuonna 1916 erikoistehtäviin Tanskaan, Ruotsiin ja Suomeen ja toimi tällä komennuksella muun muassa Uumajan etapilla Merenkurkun oppaana. Hän palasi takaisin pataljoonaan ja hänet määrättiin 1. komppaniaan 12. huhtikuuta 1917. Hän suoritti Berliinissä vuonna 1916 järjestetyn erikoiskurssin. Luoma astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kiväärinjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa.

Luoma palveli sisällissodan jälkeen 1. komppanian vääpelinä 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin ensin Savon jääkärirykmentti 3 ja myöhemmin Uudenmaan rykmentti. Hän erosi armeijasta 30. toukokuuta 1919. Hän toimi Kyminlaakson suojeluskuntapiirin harjoituspäällikkönä 15. toukokuuta – 1. elokuuta 1920 välisen ajan, jonka jälkeen hän astui etsiväksi poliisikonstaapeliksi Kouvolan poliisilaitoksen palvelukseen. Kouvolasta hän siirtyi 1. marraskuuta 1920 Etsivän keskuspoliisin palvelukseen, mistä tehtävästä hän erosi 1. syyskuuta 1921 ja siirtyi Utajärven suojeluskunnan paikallispäällikkönä ja oli tehtävässä 1. lokakuuta 1921 – 1. helmikuuta 1922 välisen ajan. Luoma astui uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi Rannikkotykistörykmentti l:n 3. patteriin, missä hän palveli 21. toukokuuta 1922 – 21. toukokuuta 1923 välisen ajan, jonka jälkeen hän siirtyi Kenttälennätinpataljoonan, missä hän palveli 1. toukokuuta 1928 – 17. tammikuuta 1929 välisen ajan. Luoma hoiti välivuosina hänen isänsä nahkuriliikettä ja oli työnjohtajana Riihimäen sähkö- ja sahalaitos oy:ssä sekä Helsingin puu oy:ssä. Luoma työskenteli vuodesta 1931 alkaen Kyrönjoen ja Tervajoen jokiperkaustöissä sekä vuosina 1937 – 1938 metsätyönjohtajana Kronvik Traindustri ab:n työmailla.

Hän osallistui talvi- ja jatkosodan aikana ilmavalvontatehtäviin Vöyrissä, mihin tehtävään hän oli saanut koulutuksen Vöyrin suojeluskunnassa. Ylennykset: Jefreitteri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 29. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali 1. lk. , Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Kustaa Jaakko Luoma

(8. maaliskuuta 1894 Alahärmä – 27. helmikuuta 1964 South Porcupin, Ontario, Kanada) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat torppari Jaakko Koukkuluoma ja Anna Kaisa Jaakontytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Elma Olivia Punkerin kanssa, joka kuoli vuonna 1947 ja Luoma avioitui vielä samana vuonna uudelleen Kaarina Alina Niinisen kanssa. Luoma työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 4. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, mistä hänet lähetettiin Altonan työosastoon 4. marraskuuta 1916. Altonasta hänet palautettiin takaisin pataljoonaan ja määrättiin edelleen pataljoonan pioneerikomppaniaan 23. syyskuuta 1917.

Luoma astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ensin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin edelleen 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonaan 5. maaliskuuta 1918, josta hänet palautettiin takaisin 8. jääkäripataljoonaan, missä hänet sijoitettiin nyt 2. komppaniaan 13. huhtikuuta 1918. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Luoma palveli sisällissodan jälkeen edelleen 4. Jääkärirykmentissä, mistä hänet siirrettiin 6. heinäkuuta 1918 Kaartin jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Armeijasta hän erosi helmikuussa vuonna 1919. Vuonna 1926 hän matkusti siirtolaiseksi Kanadaan, jossa hän työskenteli kaivostyöläisenä South Porcupinen kultakaivoksilla. Hän kuului South Porcupinen luterilaisen seurakunnan valtuustoon ja toimi kansallisseuran johtokunnan jäsenenä. Hänet haudattiin South Porcupineen, Ontario, Kanada. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 21. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Yrjö Einari Luoma

(27. heinäkuuta 1892 Kortesjärvi – 29. elokuuta 1965) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Yrjö Luoma ja Adolfina Kauppi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Liisa Karin kanssa. Luoma työskenteli maanviljelijänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 4. tammikuuta 1915. Hän kumminkin pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä. Hänet kumminkin palautettiin haupitsijaoksesta jo 10. toukokuuta 1916 takaisin 2. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän suoritti pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).

Luoma astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormastopäälliköksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdessa, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa. Luoma palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkarirykmentti 3. Hän erosi armeijasta 16. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Kortesjärvellä sijaitsevalla kotitilallaan, jonka hän sai omistukseensa vuonna 1927. Hänet haudattiin Kortesjärvelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 3. toukokuuta 1918, Vääpeli 2. kesäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Otto Luoti

(5. joulukuuta 1890 Urjala – 31. heinäkuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Matti Juhonpoika ja Ida Maria Erkintytär (isäpuoli oli Olaus Lod). Luoti työskenteli konetyömiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 10. syyskuuta 1916. Täydennysjoukosta hänet lähetettiin Altonan työosastoon 7. maaliskuuta 1917, missä hän sairastui ja kuoli 31. heinäkuuta 1918 sairaalassa Hampurissa. Hänet haudattiin sikäläiselle hautausmaalle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Matias Kosti Luotonen

(9. toukokuuta 1897 Uusikirkko nykyinen Kalanti –) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat suutari Matti Valfrid Luotonen ja Hilda Eklöf. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1930 Helvi Säilän kanssa. Luotonen kävi kolme luokkaa kansakoulua ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 21. syyskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella.

Luotonen astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi ensin 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 24. maaliskuuta 1918 alkaen 4. Jääkärirykmentin 11. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa. Luotonen palveli sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin Pohjolan jääkäripataljoona. Hän toimi pataljoonassa koulutusaliupseerina 3. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 15. helmikuuta 1919 ja oli sen jälkeen harjoituspäällikkönä Uudenkaupungin suojeluskunnassa vuosina 1919 – 1921. Myöhemmin hän työskenteli merimiehenä ja vuodesta 1925 alkaen autonkuljettajana New Yorkissa vuoteen 1938 saakka.

Luotonen palasi Suomeen vuonna 1938 ja työskenteli sen jälkeen rakennustyömiehenä talvisotaan saakka, jolloin hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi Koulutuspataljoona Ruosmaaseen (Erillinen Pataljoona 33) ja osallistui pataljoonan riveissä taisteluihin Virolahdella. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin kolonnan johtajaksi Raskas patteristo 25:een ja sen riveissä hän osallistui taisteluihin Kanaoja-Uustila akselilla. Raskas patteristo 25:stä hänet siirrettiin valjakkoaliupseeriksi kenttätykistörykmentti 9:n II patteriston 5. patteriin. Sotien jälkeen Luotonen työskenteli rakennustyömiehenä. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jääkärimerkki.

Eelis Aarne Lyytikäinen

Enok Lång

(19. joulukuuta 1888 Kiuruvesi – 30. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Paavo Lång ja Anna Emilia Karavainen. Lång työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 10. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet lähetettiin 25. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon, mistä hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 18. elokuuta 1917. Hän kuoli tällä matkallaan Möhlheimissa, jonne hänet haudattiin paikalliselle hautausmaalle. Kunniamerkit: Jääkärimerkki.

Weikko Matti Läheniemi

Gustaf Villiam Löfman myöh. Lehtio

(12. kesäkuuta 1892 Rauma – 10. kesäkuuta 1959) oli suomalainen jääkärisotilasmestari. Hänen vanhempansa olivat kaakelintekijä Gustaf Engelbert Löfman ja Matilda Silvan. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Maria Saukkosen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja oli ammatiltaan merimies. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä hän palveli Aallotar-nimisellä parkkilaivalla, jonka miehistö joutui internoiduksi Kielin satamassa. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 24. lokakuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan, josta hänet siirrettiin 29. maaliskuuta 1916 pataljoona täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin. Hän työskenteli eri puolilla Saksaa, kunnes 7. marraskuuta 1917 hän siirtyi rajan yli Tanskaan, missä työskenteli maanviljelystöissä 1. toukokuuta 1919 saakka, jonka jälkeen hän toimi jälleen merimiehenä, kunnes astui Suomen armeijan palvelukseen 15. kesäkuuta 1925 ja sijoitettiin Sotasatamaan (myöh. Laivastoasema) moottoriveneen kuljettajaksi. Laivanpäälliköksi hänet nimitettiin 16. tammikuuta 1926 ja vuonna 1931 hän sai tehtävän neljännen palkkaluokan ruorimestarina. Talvisotaan hän osallistui 4. palkkaluokan erikoismestarina ja korjauspajojen torpedomestarina Helsingin Laivastoasemalla. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa tehtävässä kuin talvisodassa, mutta myöhemmin hänet siirrettiin Taloustoimiston virkaatekeväksi kanslistiksi Turun Laivastoasemalle. Jatkosodan syttyessä hän toimi edelleen Turun Laivastoasemalla, kunnes vuonna 1943 hänet siirrettiin neljännen palkkaluokan erikoismestariksi ja toimi satamamestarina ja vuonna 1944 hänet komennettiin Panssarilaiva Ilmarisen kone- ja sähkömestariksi. Sotien jälkeen hän sai toisen palkkaluokan erikoismestarin tehtävät vuoteen 1948 saakka ja sen jälkeen hänet siirrettiin ensimmäisen palkkaluokan tehtävään erikoismestarina ja toimi aina vuoteen 1952 saakka. Hän suoritti aliperämiestutkinnon Turun merenkulkukoulussa vuonna 1923 ja yliperämiestutkinnon Rauman merenkulkuopistossa vuonna 1925. Rannikkolaivurinkirjan hän sai vuonna 1923 ja itämerenlaivurinkirjan vuonna 1930. Hänet on haudattu Raumalle. Ylennykset: Pursimies 1. syyskuuta 1928, Erikoismestari (nimitys myöhemmin Sotilasmestari), 1. huhtikuuta 1932. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Talvisodan muistomitali, Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Alf Gunnar Lönnberg

(28. heinäkuuta 1892 Pohja –) oli suomalainen hilfsgruppenführer Saksan armeijassa. Hänen vanhempansa olivat muurari Karl Johan Lönnberg ja Olga Antoinette Green. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1924 Selma Emilia Broströmin kanssa. Lönnberg kävi kansakoulun ja Länsi-Uudenmaan kansanopiston ja Pinjaisten Puutarhakoulun vuosina 1910 – 1912. Hän työskenteli puutarhurina ja oli opintomatkalla Saksassa vuosina 1914 – 1915 ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 245 elokuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän sai luunmurtuman oikeaan polveensa Libaussa pidetyissä sotaharjoituksissa ja joutui sen takia pitkäksi ajaksi hoidettavaksi eri sairaaloihin. Hänet siirrettiin tämän johdosta 23. elokuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, mistä hänet laskettiin sotapalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 24. elokuuta 1917. Hän palasi takaisin Suomeen keväällä 1919 ja työskenteli sen jälkeen puutarhurina ja vuoden 1925 jälkeen hän hoiti omistamaansa puutarhapalstaa ja kauppapuutarhaa Pukinmäessä. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 21. maaliskuuta 1916. Kunniamerkit: Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Karl Edvard Lönnqvist

(15. joulukuuta 1895 Kirkkonummi – 24. elokuuta 1985 Helsinki) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Frans Julius Lönnqvist ja Augusta Wilhelmiina Röholm. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1935 Lydia Martta Tolosen kanssa. Lönnqvist kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä maailmansodan aikana ruotsalaisessa höyrylaiva S/S Götalandissa, jonka saksalainen sukellusvene pidätti Pohjanmerellä ja kuljetti Cuxhaveniin, mistä laiva sitten siirrettiin Hampuriin. Lönnqvist joutui näin internoiduksi, mutta vapautui kun hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 22. syyskuuta 1915. Pioneerikomppaniasta hän pyrki vapaaehtoisena perusteilla olevaan Jääkäripataljoonan tykistöön ja tulikin valituksi yhtenä niistä 26 miehestä, jotka Jääkäripataljoonan komentaja majuri Bayer valitsi haastattelunsa perusteella. Hänet siirrettiin virallisesti haupitsijaokseen 17. maaliskuuta 1916, minkä päivämäärän voidaan katsoa olevan jääkäritykistön virallinen perustamispäivä. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Ekkau-Kekkaussa sekä Aa-joella. Lönnqvist astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kuormastovääpeliksi Jääkäritykistön 1. patteriin. Edellä mainitun patterin mukana hän osallistu taisteluihin Tampereella. Myöhemmin hänet siirrettiin Tampereen valtauksen jälkeen suoritetun tykistön uudelleen järjestelyn yhteydessä muodostettuun Jääkäritykistöprikaatin I jääkäripatteriston 2. patteriin ja osallistui sen joukoissa taisteluihin Viipurissa. Lönnqvist palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin kenttätykistörykmentti 3:een. Armeijasta hän erosi 22. helmikuuta 1919. Kauan ei Lönnqvistin rauhassa elo kestänyt, kun hän liittyi vuoden 1919 loppupuoliskolla jaosjohtajaksi vuoristopatteriin, joka osallistui Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän osallistui taisteluihin muun muassa Rajakonnussa ja Kangasjärvellä. Sotaretkeltä palattuaan hän työskenteli J. V. Paulinin ahtausliikkeen palveluksessa Viipurissa, missä hän toimi vuodesta 1927 alkaen työnjohtajana. Suomen myöhempien sotien aikana hän toimi Oy Åkerman Stevedoring Ab:n palveluksessa aina vuoteen 1966 saakka. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 19. syyskuuta 1917, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 1. lk; Vapaussodan muistomitali soljen kera, Aunuksen vapaussodan muistomitali, Jääkärimerkki, Helsingin Kauppakamarin 20 vuotis ansiomerkki.

Matti Löyhkö

Lähteet

• Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2005. ISBN 951-20-6232-1.
• Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1.
• Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X.
• Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
• Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a..
• Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
• Aarne Sihvo, Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
• A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
• Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
• Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
• Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
• Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
• Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota 1918 I–VI Otava Helsinki 1920–1925.
• Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
• Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.
• Wegelius, A: Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.