Luettelo jääkäreistä R

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Jääkärimerkki

Tämä on luettelo Suomen jääkäriliikkeeseen kuuluneista jääkäreistä. Kaiken kaikkiaan 1 895 vapaaehtoista aloitti jääkärikoulutuksen 19151918 Saksassa. Aluksi 200 suomalaista koulutettiin Lockstedtin leirillä Holsteinissä. Vuoden 1915 syksyllä Saksa päätti nostaa suomalaisosaston vahvuuden 2 000 mieheen. Suomessa aloitettiin koko maata kattava salainen värväys. Seuraavana keväänä joukosta muodostettiin Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27.

R[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siirry kirjaimeenA B C D E F G H I J K L M N O P R S T U V W Y Z Å Ä Ö


Erkki Johannes Raappana

Juhana Raassina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(19. elokuuta 1889 Sortavala15. huhtikuuta 1936) oli suomalainen reservin luutnantti. Raassinan vanhemmat olivat maanviljelijä Juhana Raassina ja Ingeborg Tolkki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Anna Karoliina Komulaisen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja kaksivuotisen liikemiesten kauppa-iltakoulun Sortavalassa sekä suoritti yksityisesti osan keskikoulukurssia vuonna 1923. Hän kävi Reserviupseerikoulun vuonna 1924. Raassina työskenteli liikemiehenä Savonlinnassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 4. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 28. maaliskuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan elokuussa 1917. Raassina palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen elokuussa vuonna 1918 ja astui 18. lokakuuta 1918 alkaen varavääpelinä palvelukseen Sortavalan rajavartioryhmän 3. pataljoonan 1. komppaniaan, jossa hän toimi komppanianvääpelinä ja joukkueenjohtajana. Sortavalasta Raassina siirtyi 1. huhtikuuta 1919 Salmin ja 23. lokakuuta 1920 alkaen Kainuun rajavartiostoon. Hän osallistui myös 7. maaliskuuta – 17. maaliskuuta 1920 Porajärvellä käytyihin taisteluihin. Porajärvellä hän toimi joukkueenjohtajana ja hoiti ajoittain komppanianpäällikönkin tehtäviä. Hän erosi armeijasta 31. lokakuuta 1929 ja työskenteli sen jälkeen Pohjolan Osake-Pankin Kuhmoniemen konttorin esimiehenä. Hänet on haudattu Kuhmoon. Ylennykset: Varavääpeli 21. lokakuuta 1918, Reservin vänrikki 13. kesäkuuta 1924, Reservin luutnantti 6. joulukuuta 1928. Kunniamerkit: Jääkärimerkki Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristin kunniamerkkinauha Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Hjalmar Raatikainen

Emil (Olavi) Railo ent. Emil Granström[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(17. heinäkuuta 1892 Iitti3. helmikuuta 1920) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen äitinsä oli Leena Sofia Antintytär. Hän kävi kansakoulun ja puutarhakoulun sekä työskenteli puutarhurina Helsingissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 13. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekäAa-joella. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Kauksamossa, Kivennavalla ja Raivolassa, missä hän haavoittui 23. huhtikuuta 1918. Railo määrättiin sisällissodan jälkeen 12. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan, josta hän erosi 4. kesäkuuta 1919 vain voidakseen osallistua Karjalan (Aunuksen) retkeen. Railo kuoli espanjautautiin Helsingissä 3. helmikuuta 1920. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli elokuussa 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Aaprami Arvid Raja myöh. Rinne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen sukunimensä oli vuoteen 1920 saakka Raja (27. marraskuuta 1885 Keuruu18. syyskuuta 1933) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen äitinsä oli Kristiina Raja. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Helmi Aino Gustava Nybergin kanssa. Rinne työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 5. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Rinne astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi ensin Jääkäripioneeripataljoonassa, josta hänet siirrettiin 16. maaliskuuta 1918 alkaen 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Rinne siirrettiin sisällissodan jälkeen 15. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonaan ja 24. maaliskuuta 1919 alkaen Pioneeripataljoona 2:een, joissa hän toimi kuormastovääpelinä. Hän erosi armeijan palveluksesta 1. lokakuuta 1920, mutta astui takaisin palvelukseen jo 1. joulukuuta 1920 ja hänet sijoitettiin kuormastovääpeliksi Kaartin jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Kaartin jääkäripataljoonasta hänet siirrettiin 2. huhtikuuta 1921 alkaen kuormastovääpeliksi Suomen valkoisen kaartin 1. konekiväärikomppaniaan. Valkoisesta kaartista hänet siirrettiin 20. toukokuuta 1922 Tampereen rykmentin I pataljoonaan, missä hän toimi 1. syyskuuta 1928 alkaen rehumestarina. Hänet on haudattu Lahteen. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti 15. syyskuuta 1918, Vääpeli 23. joulukuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitalin kunniamerkkinauha Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Samuli Raja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(11. marraskuuta 1889 Keuruu23. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen äitinsä oli Kristiina Raja. Raja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 5. tammikuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Raja astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 12. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella, Kauksamassa, Kivennavalla ja Raivolassa, jossa hän kaatui taistelussa 23. huhtikuuta 1918. Hänet haudattiin Keuruun sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Kaarle Aukusti Rajala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(25. huhtikuuta 1888 Soini –) oli suomalainen jääkäri ja Viron armeijan vääpeli. Hänen vanhempansa olivat torppari Antti Rajala ja Anna Helena Heimari. Rajala työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 12. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Rajala astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Rajala siirrettiin sisällissodan jälkeen 12. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Pioneerikoulutuspataljoonan 4. komppaniaan. Hän erosi armeijan palveluksesta 14. tammikuuta 1919 vain liittyäkseen Viron vapaussotaan lähteviin joukkoihin. Hän kuului Viron vapaaehtoiseen retkikuntaa ja hänet sijoitettiin joukkueenjohtajaksi Pohjan Poikain rykmentin I pataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui Viron vapaussodan taisteluihin Varnassa, Valkissa, Marienburgissa ja Potserissa. Virosta palattuaan hän liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, jossa hän katosi syksyllä vuonna 1919, eikä hänestä sen koommin ole kuultu. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 12. heinäkuuta 1918, Vääpeli 31. maaliskuuta 1919 (Girossa). Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk. , Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Viron vapaudenristi II/3 lk. kunniamerkkinauha Viron vapaudenristi II/3 lk., Viron Vapaussodan muistomitalin kuniamerkkinauha Viron Vapaussodan muistomitali.[1][2]

Gustav Eliel Rajander[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rajander käytti Saksassa peitenimeä Fredriksson, (1. elokuuta 1874 Vaasa7. joulukuuta 1944) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kauppias Gustaf Fredrik Rajander ja Augusta Margareta Bergsten. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1900 Maria Mathilda Holmin kanssa. Rajander kävi kansakoulun ja työskenteli liikemiehenä Vaasassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 29. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 23. heinäkuuta 1916 pataljoonan 1. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rajander astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan lähettialiupseeriksi 1. jääkäriprikaatin esikuntaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lempäälässä, Kämärällä ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen Rajander sijoitettiin armeijan uudelleen järjestelyn yhteydessä kansliavääpeliksi Suomen valkoisen kaartin esikuntaan, josta hänet siirrettiin 7. marraskuuta 1918 Kaartin jääkäripataljoonaan, jossa hän toimi toimi upseerikerhon hoitajana. Armeijasta Rajander erosi 31. toukokuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen kanslistina ja työnjohtajana Kruunupyyn työlaitoksella. Myöhemmin hän työskenteli Strengbergin tupakkatehtaan palveluksessa vahtimestarina aina vuoteen 1942 saakka. Ylennykset: Aliupseeri 1 1. helmikuuta 1918, Varavääpeli 9. kesäkuuta 1918, Vääpeli 4. lokakuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk. , Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Saara Rampanen

Gustaf Holger Ramstedt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(25. syyskuuta 1891 Helsinki25. toukokuuta 1964) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat palomestari Gustaf Adolf Ramstedt ja Maria Guetava Grundströrn. Hän avioitui vuonna 1943 Irma Aili Marita Björkgrenin kanssa. Ramstedt kävi kansakoulun ja työskenteli sen jälkeen autonkuljettajana Pietarsaaressa. Hän toimi jääkärialokkaiden oppaana Pietarsaaren seuduilla ja osallistui 5. joulukuuta 1915 suoritettuun jääkärietappimies Johannes Sandvikin vapauttamiseen Pietarsaaren poliisilaitokselta. Tämän episodin jälkeen matkusti Saksaan ja liittymistään vapaaehtoisena siellä sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 17. joulukuuta 1915, josta hänet siirrettiin 11. toukokuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon. Täydennysjoukosta hänet komennettiin värväys- ja etappi tehtäviin Ruotsiin ja Suomeen. Suomen sisällissodan alkaessa hän kuului Pietarsaaren suojeluskuntaan. Itse sisällissotaan hän osallistui joukkueenjohtajana aluksi Keski-Pohjanmaan reservipataljoonan 1. komppaniassa ja myöhemmin Porin rykmentin 3. pataljoonan 3. komppaniassa. Ramstedt osallistui sisällissodan taisteluihin Laitikkalassa ja Alvettulassa. Armeijasta hän erosi 23. toukokuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen liikemiehenä Pietarsaaressa. Hänet on haudattu Pietarsaareen. Ylennykset: Vääpeli 2. huhtikuuta 1918. Kunnianterkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Frans Edvin Rank[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(6. syyskuuta 1898 Uusikaarlepyy1. toukokuuta 1944 Vancouver Kanada) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat luotsi Nils Rank ja Johanna Johanintytär. Rank kävi kansakoulun ja työskenteli kalastajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 2. helmikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 4. komppaniaan 12. kesäkuuta 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan koulutusaliupseeriksi 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella sekä sotatoimiin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa. Rank palveli sisällissodan jälkeen edelleen koulutusaliupseerina 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Hänet siirrettiin 3. syyskuuta 1918 alkaen Itämeren jalkaväkirykmentti l:een, josta taasen muodostettiin myöhemmin Porin rykmentti. Porin rykmentistä hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1919 alkaen Suomen valkoiseen kaartiin, josta hän erosi 18. syyskuuta 1919. Eronsa jälkeen hän työskenteli maanviljelijänä ja kalastajana Uudessakaarlepyyssä. Hän matkusti vuonna 1923 siirtolaiseksi Kanadaan, jossa hän työskenteli metsätöissä kuolemaansa saakka. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk., Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Jaakko Nikolai Rannanjärvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(24. helmikuuta 1891 Ylihärmä25. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Rannanjärvi ja Maria Antintytär. Rannanjärvi kävi kansakoulun ja Ilmajoen kansanopiston sekä työskenteli maanviljelijänä Ylihärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 16. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rannanjärvi astui Suomen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918. Tässä yhteydessä hänet ylennettiin aliupseeriksi. Takaisin Suomeen hän palasi jääkärien etujoukon mukana 18. helmikuuta 1918 Vaasaan. Suomen sisällissotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä Virtain (Hallströmin) pataljoonan 4. komppaniassa. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Vaskivedellä, Kurussa, Muroleessa, Teiskossa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä, missä hän kaatui 25. maaliskuuta 1918. Hänet on haudattu Ylihärmän sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 7. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Jaakko Oskari Rantala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(18. marraskuuta 1897 Alahärmä15. joulukuuta 1965 Copper Cliff Ontario Kanada) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Rantala ja Ida Alma Kojonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Senja Albertiina Heikkilän kanssa. Rantala kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Alahärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, josta hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 alkaen Altonan työosastoon. Työosastosta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 4. elokuuta 1917. Rantala palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui sen jälkeen Suomen armeijan palvelukseen 25. huhtikuuta 1919 asevelvollisena. Hänet sijoitettiin suorittamaan palvelustaan Suomen valkoisen kaartin Lapuan pataljoonan 8. komppaniaan, jossa hän toimi koulutusaliupseerina. Hän vapautui palveluksesta 6. lokakuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Alahärmässä, kunnes muutti perheineen Kanadaan siirtolaiseksi vuonna 1924. Kanadassa hän työskenteli aluksi maatalous - ja metsätöissä. Myöhemmin hän siirtyi International Nickel Companyn palvelukseen ja työskenteli yrityksen Nikkelisulattamossa Copper Cliffin kaupungissa Ontariossa vuodesta 1925 alkaen aina eläkkeelle siirtymiseen saakka. Rantala osallistui Copper Cliffinissä aktiivisesti suomalaisen Vuoristoseurakunnan toimintaan muun muassa kirkkoneuvoston jäsenenä ja oli suomalaisen Kansallisseuran perustaja sekä sen kunniajäsen. Hän osallistui Kanadasta käsin talvisodan avustustoimintaan. Hänet on haudattu Copper Cliffiin. Ylennykset: Alikersantti 8. kesäkuuta 1919. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Sulo Johannes Rantala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(15. kesäkuuta 1893 Jämsä13. tammikuuta 1921) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat lohkotilallinen Kalle Rantala ja Iida Kauronen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1912 Iida Maria Laaksosen kanssa, josta hän erosi vuonna 1919. Rantala kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Jämsässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 29. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rantala astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin 4. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet määrättiin 14. huhtikuuta 1918 alkaen kuormastoaliupseeriksi rykmentin esikuntaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja sotatoimiin Karjalankannaksella. Rantala palveli sisällissodan jälkeen edelleen 2. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti 2. Hän toimi rykmentissä kuormastoaliupseerina rykmentin esikunnassa ja konekivääriupseerin apulaisena sekä joukkueenjohtajana II pataljoonan konekiväärikomppaniassa. Hänet siirrettiin 16. lokakuuta 1918 alkaen Sortavalan rajavartioryhmään, jossa hänet määrättiin täydennyspataljoonan 1. komppaniaan ja 28. marraskuuta 1918 alkaen II pataljoonan 4. komppaniaan. Sortavalasta Rantala siirtyi huhtikuussa 1919 Terijoen rajavartiopataljoonaan ja sen mukana Käkisalmen läänin rykmenttiin. Rykmentissä Rantala toimi aluksi I pataljoonan kuormastopäällikkönä ja myöhemmin II pataljoonan 7. komppanian vääpelinä. Hän erosi armeijasta lokakuussa 1920 ja työskenteli sen jälkeen maanviljelijänä Jämsässä. Hän kuoli tapaturmaisesti 13. tammikuuta 1921. Hänet on haudattu Jämsään. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 30. elokuuta 1917, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Urho Iisakki Rantala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(18. joulukuuta 1888 Eura14. elokuuta 1944) oli suomalainen jääkäri ja suojeluskuntaupseeri. Hänen vanhempansa olivat kauppias Juho Rantala ja Hilda Rostedt. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Alli Augusta Knaapin kanssa. Rantala kävi kansakoulun ja työskenteli jarrumiehenä valtionrautateillä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 15. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rantala astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 10. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurin valloitukseen johtaneisiin sotatoimiin, muun muassa Lavolan taisteluun. Rantala palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Hän toimi rykmentissä joukkueenjohtajana ja komppanianvääpelinä 7. komppaniassa. Rantala erosi armeijasta 16. lokakuuta 1918 ja palasi takaisin Valtionrautateille, jossa hän työskenteli ensin jarrumiehenä ja vuodesta 1925 alkaen junailijana sekä vuodesta 1935 lähtien ylijunailijana. Hän kuului myös Pirkkalan suojeluskuntaan harjoitus- ja komppanianpäällikkönä. Rantala osallistui talvisotaan ylijunailijana Siurossa ja Suojeluskuntien Nokian paikallisosaston Siuron kyläosaston päällikkönä. Välirauhan ja jatkosodan aikana hän toimi ylijunailijana Tampereella. Hänet on haudattu Nokialle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 5. huhtikuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918, Suojeluskuntaupseeri 16. toukokuuta 1938. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Nauha talvisodan muistomitali.png Talvisodan muistomitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Kaarlo Aukusti Rantama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(10. helmikuuta 1884 Ilmajoki31. joulukuuta 1962) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kauppias Jaakko Mattila ja Helena Holm. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Sanni Mattilan kanssa. Rantama kävi kansakoulun ja Helsingin yksityisen kauppakoulun vuosina 1905–1906. Hän työskenteli kauppiaana Ilmajoella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 28. joulukuuta 1915, josta hänet laskettiin hänellä todetun sairauden takia siviilitöihin Saksaan 20. tammikuuta 1916 alkaen. Rintama palasi takaisin Suomeen 1. heinäkuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen vuosina 1919–1921 Ilmajoen osuuskaupan myymälän hoitajana ja vuosina 1921–1924 S. Kuokkasen liikkeen hoitajana sekä vuosina 1924–1926 yksityisenä liikemiehenä. Ilmajoen varavankilan vartijana Rantama toimi 1. toukokuuta 1926 – 1. heinäkuuta 1935 välisenä aikana, jonka jälkeen hän siirtyi Keskinäinen henkivakuutusyhtiö Suomen ja Pohjois-Suomen keskinäisen palovakuutusyhtiön (nimi myöhemmin Aura-Maalaiset Oy) palvelukseen asioimiston hoitajaksi. Myöhemmin hän toimi kauppiaana Ilmajoella. Hänet on haudattu Ilmajoelle. Kunniamerkit: Nauha talvisodan muistomitali.png Talvisodan muistomitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Vilho Robert Rantanen

Mauri Nikolai Rantasalo

Tauno Sakris Rauhala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(28. elokuuta 1895 Vimpeli –) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kauppias Jaakko Rauhala ja Eliina Pilpakka. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1927 Ida Hankalan kanssa. Rauhala kävi kansakoulun ja Tuomarniemen metsäkoulun vuosina 1920-1922. Hän työskenteli työmiehenä Vimpelissä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 6. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella, josta hänet siirrettiin 11. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon. Altonasta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 4. elokuuta 1917. Rauhala palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 2. heinäkuuta 1920 ja siirtyi Kymi oy:n palvelukseen piirityönjohtajaksi. Yrityksessä hän palveli 1. lokakuuta 1922 – 30. joulukuuta 1923 välisen ajan. Kymi oy:ltä hän siirtyi 1. tammikuuta 1924 Mikkelin läänin lääninmetsänvartijaksi ja oli toimessa 30. syyskuuta 1924 saakka. Hän siirtyi seuraavaksi Evon hoitoalueen metsätyönjohtajaksi 1. lokakuuta 1924 alkaen ja työskenteli tehtävässä aina vuoteen 1939 saakka. Rauhala työskenteli talvisodan aikana hiiltotyönjohtajana Oulu Oy:ssä ja työnjohtajien kouluttajana Ruukissa. Välirauhan aikana hän toimi siviilitoimensa ohella ilmasuojelu kouluttajana sekä piti hiiltokursseja muun muassa Evolla ja Sotkamossa. Myöhemmin hän toimi Lammin kunnan kulontorjuntapäällikkönä. Jatkosodan puhjettua hän toimi edelleen Lammin kunnan kulontorjuntapäällikkönä ja toimi samalla alueen ilmasuojelu- ja väestönsuojelutehtävissä Hän oli myös jäsenenä Lammin suojeluskunnan esikunnassa. Sotien jälkeen Rauhala toimi edelleen Evon metsänhoitoalueen metsäteknikkona aina vuoteen 1959 saakka. Ylennykset: Suojeluskuntavääpeli 1930. Kunniamerkit: Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitalin kunniamerkkinauha Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. mitali kultaristin kera, Nauha jatkosodan muistomitali.png Jatkosodan muistomitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Eino Heikki Rauta ent. Grönman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(19. tammikuuta 1892 Pori28. maaliskuuta 1918) oli suomalainen jääkärialiupseeri. Hänen vanhempansa olivat työnjohtaja Maurits Grönman ja Sofia Amanda Mäkelä. Rauta kävi kansakoulun ja Tampereen kauppakoulun vuosina 1914-1915. Hän työskenteli konttoristina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 3. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 9. heinäkuuta 1917 pataljoonan 2. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rauta astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kiväärinjohtajaksi 2. Jääkärirykmentin konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kalevankankaalla, jossa hän kaatui taistelussa 28. maaliskuuta 1918. Hänet haudattiin ensin tuntemattomana Seinäjoen sankarihautaan, mutta siirrettiin 5. huhtikuuta 1919 Porin sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Emil Johannes Rauta

Karl Ernst Rautasäle ent. Grönroos[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(11. tammikuuta 1893 Loimaa16. lokakuuta 1946) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat räätäli Kalle Grönroos ja Emma Kaarin Maijala. Rautasäle kävi kansakoulun ja Tampereen teollisuuskoulun kulkulaitososaston vuosina 1928–1930. Hän työskenteli kauppa-apulaisena ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 13. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 1. maaliskuuta 1916 hänellä todetun sairauden vuoksi pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin edelleen 25. lokakuuta 1917 alkaen siviilitöihin Saksaan. Saksassa hän työskenteli räjähdysainetehtaissa. Rautasäle palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 29. marraskuuta 1918 ja astui 16. helmikuuta 1919 kersanttina Suomen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Porin jalkaväkirykmentti 2:een, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti. Rykmentissä hän toimi aluksi 5. komppaniassa ja 7. huhtikuuta 1919 alkaen 3. pataljoonan talousvääpelinä ja 15. helmikuuta 1921 lähtien pataljoonan varusmestarina. Hän erosi armeijasta 31. maaliskuuta 1925, mutta astui uudelleen palvelukseen jo 1. heinäkuuta 1925 ja tällä kertaa hänet sijoitettiin varusvaraston hoitajaksi Ilmailukoulun varusvarastolle. Toistamiseen hän erosi armeijasta 30. kesäkuuta 1928 ja työskenteli sen jälkeen rakennusmestarina Oulun tie- ja vesirakennuspiirissä aina vuoteen 1938 saakka, jona vuonna hänet nimitettiin nuoremmaksi rakennusmestariksi 27. kesäkuuta 1938. Ennen tavisotaa Rautasäle työskenteli rakennusmestarina Oulujoen-Laukan tien rakennustyöissä, joista hänet kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin (YH), mutta palautettiin takaisin työmaalle ja annettiin uusi tehtävä rajatietyömaalle Palojoensuu-Kaaresuvanto-Kilpisjärvi, missä hän työskentelikin talvisodan ajan. Välirauhan aikana hän työskenteli Rovaniemen-Liinahamarin tietyömaalla. Jatkosodan puhjettua hänen toimensa rakennusmestarina saivat jäädä, kun hänet komennettiin komppanian vääpeliksi 9. Tienhoitokomppaniaan, jossa hän toimi vuoteen 1942, saakka. Edellisessä tehtävässä hän toimi sodan aikana Kuusamo-Pisto-Kiestinki akselilla. Myöhemmin samana vuonna 1942 Rautasäle siirrettiin III Armeijakunnan Pioneerikomppanian esikuntaan, josta hänet vapautettiin aseellisesta palveluksesta sairauden vuoksi hieman tulonsa jälkeen. Siviilissä hän työskenteli vielä rakennusmestarina Lapin tie - ja vesirakennuspiirissä, mutta tästäkin tehtävästä hän jättäytyi pois vuonna 1943 edellä viitattuun sairauden johdosta sairauden takia. Hänet on haudattu Mellilään.[1][2]

Luottamustoimissa Rautasäle toimi muun muassa Savon jääkärirykmentin aliupseeriyhdistyksen rahastonhoitajana vuosina 1921–1922 ja oli perustamassa rykmentin 3. pataljoonan aliupseeriyhdistystä ja toimi sen puheenjohtajana vuosina 1922–1925. Ylennykset: Kersantti 16. helmikuuta 1919, Vääpeli 15. huhtikuuta 1920. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Nauha unkarin muistomitali wwI.png Unkarin ensimmäisen maailmansodan muistomitali.[1][2]

Aaro Heikki Rautiainen

Karl Kustaa Rautio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(13. lokakuuta 1894 Oulujoki18. heinäkuuta 1959) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Henrik Rautio ja Johanna Raappana. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1936 Iida Johanna Lehtosen kanssa. Rautio työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 16. huhtikuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 24. kesäkuuta 1916, josta hän palasi takaisin pataljoonaan ja siirrettiin 15. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin jälleen siviilitöihin 4. elokuuta 1917. Rautio palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 11. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Oulun ja Kokkolan seuduilla. Hänen myöhemmät elämänvaiheet ovat tuntemattomia. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Ville Rautio ent. Rautiainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(14. marraskuuta 1892 Haapajärvi23. joulukuuta 1919) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Aatu Rautiainen ja Hilma Eliina Laurikkala. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1918 Hilja Riskun kanssa. Rautio työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. lokakuuta 1915, josta hänet siirrettiin 21. joulukuuta 1915 alkaen pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rautio astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan lääkintäaliupseeriksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa. Rautio määrättiin sisällissodan jälkeen armeijan uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoisen kaartin III pataljoonan 1. komppaniaan, jossa hän palveli lääkintäaliupseerina. Hän oli 25. tammikuuta – 5. maaliskuuta 1919 komennettuna samanlaiseen toimeen Kadettikouluun. Hänen kohtalokseen tuli hukkua 23. joulukuuta 1919 Helsingin ja Santahaminan väliselle meriosuudelle; Raution hautapaikasta ei ole tietoa. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 5. syyskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk., Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Aleksander Villiam Redh[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(5. heinäkuuta 1882 Jämsä26. maaliskuuta 1951) oli suomalainen jääkärivääpeli ja heimosoturi. Hänen vanhempansa olivat työmies Kaarlo Kustaa Redh ja Iida Maria Savio. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1930 lida Tarkkasen kanssa. Redh kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 27. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 21. heinäkuuta 1916 pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella.

Redh astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 2. Krenatöörirykmentin 3. Seinäjoen pataljoonan 3. komppaniaan. Myöhemmin hän toimi kyseisen komppanian päällikkönä. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Länkipohjassa, Orivedellä, Kangasalla, Moisiossa, Vesilahdella ja Lempäälässä sekä rykmentin etenemiseen Valkeakosken, Hauhon ja Lammin kautta Koskelle. Sisällissodan jälkeen Redh siirrettiin 15. elokuuta 1918 alkaen Hämeenlinnan vartiopataljoonan 2. komppanian vääpeliksi. Hämeenlinnasta hänet siirrettiin 25. syyskuuta 1918 alkaen koulutusaliupseeriksi Turun vartiopataljoonan 3. komppaniaan. Turusta hänet siirrettiin 18. lokakuuta 1918 Sortavalan rajavartioryhmään, missä hän palveli vääpelinä täydennyspataljoonan 1. komppaniassa 25. marraskuuta 1918 alkaen I pataljoonan 2. komppaniassa.

Redh erosi armeijan palveluksesta 12. helmikuuta 1919 vain osallistuakseen Viron vapaussotaan. Virossa hän toimi myös etappitehtävissä Tallinnassa. Virosta palattuaan hän liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, missä hän toimi joukkueenjohtajana I pataljoonan 1. komppaniassa. Kyseisellä retkikunnalla Redh haavoittui Aunuksenkaupungin itäpuolella 10. kesäkuuta 1919 oltuaan sitä ennen rintamalla vain viiden päivän ajan. Myöhemmin hän kuului vielä Pohjois-Inkerin vapaajoukkoihin. Heimosodista palattuaan Redh astui takaisin armeijan palvelukseen 1. huhtikuuta 1920 ja hänet sijoitettiin patterin vääpeliksi Rannikkotykistörykmentti I:n 4. patteristoon.

Kauan ei Redhiä rauhan ajan palvelus kiinnostanut vaan hän erosi toistamiseen armeijan palveluksesta 5. toukokuuta 1921 voidakseen osallistua Vienan Karjalan sotaan talvella 1921–1922. Kyseisessä sodassa hän toimi komppanianpäällikkönä Metsäsissirykmentin 3. pataljoonan 2. komppaniassa. Vienan Karjalasta palattuaan hän palveli 1. toukokuuta 1922 - 1. tammikuuta 1923 välisen ajan tullimiehenä Petsamon rajavartiostossa. Rajavartiostosta hän siirtyi työnjohtajaksi Yleisen puutavara oy:n palvelukseen, missä palveli vuoteen 1925 saakka. Myöhemmin hän työskenteli vuosina 1929–1932 Valtion lentokonetehtaalla, jonka jälkeen hän siirtyi Asevarikko l:n ammusvarikolle Vallisaareen, missä hän palveli vuoteen 1935 saakka, jolloin hän siirtyi Alkoholiliike oy:n yövartijaksi. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 16. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali 2. lk., Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Viron Vapaussodan muistomitalin kuniamerkkinauha Viron Vapaussodan muistomitali.[1][2]

Yrjö Sandfrid Rehnbäck

Wäinö Vindician Reilander myöh. Reilama[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänen nimensä oli vuoteen 1936 saakka Reilander (24. marraskuuta 1892 Rauman maalaiskunta22. tammikuuta 1953) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat luotsivanhin Gustaf Mannert Reilander ja Amalia Sofia Silván. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Weina Alexandra Yrjölän kanssa. Reilama kävi kolme luokkaa Rauman yhteiskoulua ja suoritti aliperämiehentutkinnon Rauman merikoulussa vuonna 1914. Hän työskenteli perämiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 28. lokakuuta 1915, josta hänet laskettiin 17. maaliskuuta 1916 alkaen siviilitöihin Saksaan hänellä todetun sairauden takia. Reilama palasi takaisin Suomeen elokuussa vuonna 1918. Suomeen palattuaan hän pääsi 27. elokuuta 1918 alkaen luotsioppilaaksi Turun luotsipiiriin. Hänet määrättiin 23. syyskuuta 1919 alkaen apulaisluotsiksi ja 23. elokuuta 1921 alkaen vanhemmaksi luotsiksi Rauman luotsipiiriin, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1952. Hänet on haudattu Raumalle. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Eigil Reims

Erik Johan Reinikainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(25. marraskuuta 1889 Parikkala29. heinäkuuta 1969). oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Erik Vilhelm Reinikainen ja Wilhelmiina Piironen. Reinikainen kävi kansakoulun ja työskenteli kauppiaana Viipurissa. Hän osallistui jääkärivärväystomintaan Viipurin seuduilla, mutta tuli pidätetyksi 13. maaliskuuta 1916 toimiessaan kyseisessä tehtävässä. Aluksi hänet siirrettiin kuulusteltavaksi Viipurin lääninvankilaan, josta hänet siirrettiin myöhemmin Spalernajan vankilaan Pietariin. Spalernajasta hän vapautui Venäjän vallankumouksen pyörteissä ja pääsi matkustamaan takaisin Suomeen. Suomesta hän jatkoi välittömästi matkaansa Saksaa ja liittyi vapaaehtoisena sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 10. toukokuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan 2. komppaniaan 7. elokuuta 1917. Hänen murheekseen hänelle sattui tapaturma komppaniassa ja hän joutui sairaalahoitoon, josta hänet laskettiin myöhemmin siviilitöihin Saksaan. Reinikainen palasi takaisin Suomeen sisällissodan jälkeen 10. kesäkuuta 1918 ja astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin 3. Jääkärirykmenttiin, josta muodostettiin myöhemmin aluksi Savon jääkärirykmentti 3 ja sitten Uudenmaan rykmentti. Hän toimi rykmentissä vääpelinä I pataljoonan 1. komppaniassa ja 13. helmikuuta 1920 alkaen saman pataljoonan esikuntavääpelinä. Hän osallistui palvelusaikanaan rajakahakkoihin kesällä 1919. Armeijasta Reinikainen ero 31. toukokuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen liikemiehenä ja maanviljelijänä Parikkalassa ja Simpeleellä. Reinikainen osallistui jatkosotaan vääpelinä 301. Ilmasuojelukomppaniassa Parikkalassa ja Simpeleellä. Sotien jälkeen hän jatkoi maanviljelijänä Simpeleellä. Ylennykset: Aliupseeri 10. kesäkuuta 1918, Varavääpeli 9. heinäkuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunninrnerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk., Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Eino Jaakko Reinikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(13. syyskuuta 1895 Kurikka16. heinäkuuta 1919) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Reinikka ja Aini Sofia Haapala. Reinikka kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Kurikassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 17. helmikuuta 1916, josta hänet siirrettiin 16. maaliskuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan 1. toukokuuta 1916 hänellä todetun sairauden johdosta. Parannuttuaan Reinikka palasi takaisin täydennysjoukkoon 24. kesäkuuta 1916, mutta laskettiin takaisin siviilitöihin jo 10. elokuuta 1916. Vielä kerran hän palasi pataljoonan täydennysjoukkoon 12. elokuuta 1917 ja nyt hänet siirrettiin edelleen pataljoonan 4. komppaniaan 15. elokuuta 1917 alkaen. Reinikka astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Reinikka palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä. Josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina 2. komppaniassa, josta hänet komennettiin 9. lokakuuta 1918 komppanianvääpeliksi Viipurin upseerikokelaskursseille. Hän erosi armeijan palveluksesta 18. helmikuuta 1919 vain osallistuakseen Karjalan (Aunuksen) retkeen, jossa hän toimi esikuntavääpelinä ylipäällikön esikunnassa. Hän menehtyi 16. heinäkuuta 1919. Hänet on haudattu Kurikkaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 3. toukokuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Juho Valdemar Rekonen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(23. tammikuuta 1888 Kivijärvi1917) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Heikki Rekonen ja Alma Stiina Snell. Tämä Kivijärveläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 31. lokakuuta 1915, josta hänet laskettiin siviilitöihin 15. maaliskuuta 1916. Hän kuoli Saksassa vuonna 1917.

Ilmari Relander

Herman (Hemmi) Erik Renfors[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(24. maaliskuuta 1894 Kajaani1. maaliskuuta 1938) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat tehtailija ja konsuli Herman August Renfors ja Agnes Mathilda Castrén. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1929 Alma Tarvaisen kanssa. Renfors kävi seitsemän luokkaa Kajaanin suomalaista yhteiskoulua ja työskenteli liikemiehenä Kajaanissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 26. kesäkuuta 1916, josta hänet komennettiin 1. elokuuta 1916 alkaen Saksan meriesikunnan käyttöön, josta hän palasi takaisin täydennysjoukkoon 12. helmikuuta 1917. Täydennysjoukosta hänet siirrettiin pataljoonan 1. komppaniaan 12. huhtikuuta 1917. Myöhemmin hänet siirrettiin pataljoonan tiedonanto-osastoon. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Renfors astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918 ja hänet ylennettiin tässä yhteydessä varavääpeliksi. Hän palasi takaisin Suomeen 3. maaliskuuta 1918 aselaiva S/S Virgolla Vaasaan. Vaasasta hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 15. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Renfors palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Rykmentissä hän toimi joukkueenjohtajana 3. pataljoonan 3. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 2. heinäkuuta 1918 alkaen 3. pataljoonan aseupseeriksi ja esikuntavääpeliksi. Edellä mainitusta tehtävästä hän oli komennettuna 15. syyskuuta 1918 – 22. tammikuuta 1919 väliseksi ajaksi Viipurin upseerikokelaskouluun. Renfors erosi armeijan palveluksesta 11. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen turkistehtaan johtajana ja omistajana Kajaanissa. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk. , Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Gustaf Runar Renholm

Heikki Feodor Repo

Iisakki Vilhelm Ridell[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(30. tammikuuta 1883 Rautavaara19. helmikuuta 1974) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat mylläri Olli Ridell ja Maria Korhonen. Ridell työskenteli puuseppänä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 22. marraskuuta 1915, josta hänet siirrettiin 1. huhtikuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon. Täydennysjoukosta hän palasi takaisin komppaniaansa 30. heinäkuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Ridell astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi kuormastoaliupseeriksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdella, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa. Ridell palveli sisällissodan jälkeen edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Hän toimi rykmentissä joukkueenjohtajana II pataljoonan 3. komppaniassa ja pataljoonan kuormastoaliupseerina. Ridell erosi armeijan palveluksesta 17. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen puuseppänä Rautavaaralla. Hän osallistui jatkosotaan vartiopäällikkönä Harsumäen lentokentällä kesällä vuonna 1941. Hän siirtyi puusepän töistään eläkkeelle vuonna 1950. Hänet on haudattu Rautavaaraan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 2. kesäkuuta 1918, Vääpeli 8. elokuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Eero (Erkki) Johannes Riekki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(21. toukokuuta 1897 Pudasjärvi18. maaliskuuta 1940) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kauppias Erkki Aukusti Riekki ja Aino Anna Helena Kauppi. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Ester Alma Smedin kanssa. Riekki kävi kansakoulun ja työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 7. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Riekki siirrettiin pataljoonan rintamakomennuksen jälkeen perustettuun 2. konekiväärikomppaniaan 10. heinäkuuta 1917 alkaen. Riekki astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi joukkueenjohtajaksi ja myöhemmin komppanianpäälliköksi 2. Krenatöörirykmentin I Jyväskylän pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Mannisessa, Korkeakoskella, Kuljussa, Sääksjärvellä, Tampereella ja Vesilahdella sekä rykmentin etenemiseen Pälkäneen, Aitoon ja Lammin kautta Koskelle.

Riekki palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina 2. Krenatöörirykmentistä muodostetussa Viipurin vartiopataljoonan 2. komppaniassa, josta hänet siirrettiin 18. elokuuta 1918 alkaen Hämeen vartiopataljoonan 1. komppaniaan ja edelleen 9. lokakuuta 1918 alkaen Lapin II rajavartiopataljoonan 7. komppaniaan. Lapin II rajavartiopataljoonasta hänet siirrettiin tammikuussa 1919 Itämeren jalkaväkirykmentti l:een, josta muodostettiin myöhemmin Porin rykmentti. Hänet sijoitettiin rykmentissä I pataljoonan konekiväärikomppaniaan. Riekki erosi armeijasta 3. joulukuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen koneenkäyttäjänä Oulussa ja Kemissä muun muassa Veitsiluoto Oy:n palveluksessa. Hän suoritti vuonna 1925 Oulussa alikonemestaritutkinnon. Riekki osallistui talvisotaan väestönsuojelutehtävissä Veitsiluodossa. Hänet haudattiin Ouluun. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 4. heinäkuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk. , Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Valter (Vladimir) Rieppo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(24. heinäkuuta 1889 Suistamo2. maaliskuuta 1945) oli suomalainen jääkäri ja mylläri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Ambrosius Rieppo ja Feodosia Tanjunen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Anastasia Sannikkan kanssa. Tämä Suistamolainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 21. helmikuuta 1916, josta hänet laskettiin korvasairautensa takia sotilaspalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 4. toukokuuta 1916. Hän palasi Suomeen sisällissodan jälkeen kesäkuussa 1918 ja toimi sen jälkeen omistamansa myllyn ja sahan hoitajana Suistamolla. Kunniamerkit: Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

August Emil Riihimäki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(20. huhtikuuta 1888 Ylihärmä9. joulukuuta 1964) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kustaa Riihimäki ja Liisa Karpanmäki. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1922 Aino Amanda Jokisen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Ylihärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 11. helmikuuta 1916, josta hänet laskettiin siviilitöihin Saksaan 26. helmikuuta 1916. Riihimäki palasi takaisin Suomeen 8. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen 1. tammikuuta – 1. joulukuuta 1920 ja 1. kesäkuuta – 15. lokakuuta 1921 välisinä aikoina poliisikonstaapelina Helsingin poliisilaitoksella. Myöhemmin hän työskenteli työmiehenä vuoteen 1925 saakka, jolloin hän palasi takaisin poliisin palvelukseen ja hänet sijoitettiin 1. maaliskuuta 1925 alkaen poliisikonstaapeliksi Ylihärmään. Hän kävi Valtion poliisikoulun Suomenlinnassa vuonna 1920. Hänet on haudattu Ylihärmään. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Akseli Riihonen

Antti Evert Riikonen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jääkäripataljoona 27:n soittokunta.

(28. maaliskuuta 1897 Pielisjärvi12. heinäkuuta 1929) oli suomalainen jääkäri ja reservin vänrikki. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Juho Riikonen ja Karoliina Pehkonen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Hanna Jäntin kanssa. Hän kävi kansakoulun ja suoritti yksityisesti viidennen luokan Joensuun lyseossa vuonna 1927. Riikonen työskenteli maanviljelijänä Pielisjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 19. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän kuului myös pataljoonan soittokuntaan. Riikonen astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 3. Jääkärirykmentin 7. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Tampereella, Aittolahdella, Lyykylässä, Mannikkalassa ja Talissa. Sisällissodan jälkeen hän jäi armeijan palvelukseen ja palveli edelleen 3. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Savon jääkärirykmentti 3. Rykmentissä hän toimi koulutusaliupseerina 6. komppaniassa sekä 7. syyskuuta – 9. lokakuuta 1918 välisen ajan rykmentin esikuntavääpelinä. Riikonen erosi armeijan palveluksesta 16. helmikuuta 1919 vain osallistuakseen Karjalan (Aunuksen) retkeen. Sotaretkellä hän toimi joukkueenjohtajana 1 pataljoonan 3. komppaniassa. Hän haavoittui Mäkriän taistelussa 3. toukokuuta 1919. Sotaretkeltä palattuaan hän liittyi Suojeluskuntajärjestöön ja toimi 1. kesäkuuta 1919 – 1. syyskuuta 1921 ja 1. maaliskuuta – 15. toukokuuta 1922 väliset ajat Pielisjärven suojeluskunnan paikallispäällikkönä sekä 1. toukokuuta 1923 – 31. joulukuuta 1926 välisen ajan Joensuun suojeluskuntapiirin V alueen päällikkönä. Hän erosi suojeluskunnista ja astui rajavartiolaitoksen palvelukseen 21. maaliskuuta 1927. Hänet sijoitettiin komppanian vääpeliksi Joensuun rajavartioston 2. komppaniaan. Myöhemmin hän toimi komppanian nuorempana upseerina. Hänet on haudattu Lieksaan.[1][2]

Riikonen kävi Suojeluskuntaupseerikurssin vuonna 1923 ja taktiikan soveltamiskurssin vuonna 1925 Suojeluskuntain päällystökoulussa. Reserviupseerikoulun hän kävi vuonna 1926. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 13. huhtikuuta 1918, Suojeluskuntaupseeri 31. maaliskuuta 1923, Reservin vänrikki 28. toukokuuta 1927. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Olli August (Aku) Riikonen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(26. helmikuuta 1892 Pielisjärvi3. heinäkuuta 1918) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Antti Juho Riikonen ja Karoliina Pehkonen. Riikonen kirjoitti ylioppilaaksi Nurmeksen yhteiskoulusta vuonna 1912 ja liittyi Karjalaiseen osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1913–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljelys taloudellisella osastolla. Hän toimi jääkärivärvärinä Pielisjärvellä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 23. marraskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 17. joulukuuta 1916 alkaen pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet komennettiin edelleen Berliinissä järjestetylle räjäytyskurssille. Kurssin suoritettuaan hänet lähetettiin erikoistehtäviin Suomeen. Suomeen saavuttuaan hän sairastui keuhkotautiin ja hän joutui hoidettavaksi Tarinaharjun parantolaan, josta hän pääsi syksyllä 1917 kotiinsa Lieksaan. Myöhemmin hän osallistui Pohjois-Karjalassa suojeluskuntajoukkojen perustamiseen ja kouluttamiseen. Suomen sisällissodan puhjettua hän oli mukana Kuopion ja Varkauden valtauksiin. Varkaudesta hän joutui kumminkin palaamaan kotiinsa heikentyneen terveyden takia, jossa hän sairaudestaan huolimatta koulutti Lieksan seudulla rintamalle lähteviä joukkoja. Hän menehtyi taudin runtelemana 3. heinäkuuta 1918. Hänet haudattiin sukuhautaan Pielisjärven hautausmaahan. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Hannes William Riipinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(16. toukokuuta 1893 Laukaa4. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johannes Riipinen ja Johanna Peura. Riipinen kirjoitti ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1914 ja liittyi Hämäläis-osakuntaan. Opintojaan hän jatkoi vuosina 1914–1915 Helsingin yliopiston filosofisen tiedekunnan maanviljelys-taloudellisella osastolla. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 24. maaliskuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 14. toukokuuta 1917 alkaen hänellä todetun sairauden takia pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin 7. kesäkuuta 1917 alkaen siviilitöihin Saksaan. Siviilitöistä hän palasi takaisin täydennysjoukkoon 7. elokuuta 1917 täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin 14. elokuuta 1917 alkaen takaisin komppaniaansa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi Vöyrin sotakoulun 9. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lapinniemessä, jossa hän haavoittui pahasti 29. maaliskuuta 1918 ja hänet siirrettiin Vaasan sotilassairaalaan, jossa hän kuoli 4. huhtikuuta 1918. Hänet haudattiin Laukaan sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk., Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Harald Konstantin Rikman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(1. huhtikuuta 1889 Luhanka2. tammikuuta 1941) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat rakennusmestari Kaarlo Konstantin Rikama (Rikman) ja Katri Niemelä. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Martta Matilda Ostmanin kanssa. Rikman kävi kansakoulun ja työskenteli postinkantajana Jämsässä ja oli 4 vuotta palokuntalaisena Helsingin palokunnassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 15. heinäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 5. lokakuuta 1916. pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella, jossa hän haavoittui lievästi 18. lokakuuta 1916. Haavoistaan parannuttuaan hänet siirrettiin 28. maaliskuuta 1917 alkaen Altonan työosastoon, josta hän pääsi elokuussa 1917 siviilitöihin Saksaan. Rikman saapui takaisin Suomeen S/S Arcturuksen toisella aseidenhakuretkellä Vaasaan 24. maaliskuuta 1918. Vaasassa hän astui Valkoisen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin muonitusaliupseeriksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella, muun muassa Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Rikman palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin aluksi Kuopion jalkaväkirykmentti 4 ja myöhemmin Tampereen rykmentti. Hän toimi rykmentissä muonitusaliupseerina ja vääpelinä I pataljoonan 2. komppaniassa. Hän erosi armeijan palveluksesta 28. huhtikuuta 1919 vain liittyäkseen Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan, jossa hän palveli joukkueenjohtajana V pataljoonassa. Hän osallistui retkellä taisteluihin Aunuksen-kaupungin eteläpuolella. Retkikunnalta palattuaan hän astui takaisin armeijan palvelukseen 15. lokakuuta 1919 ja hänet sijoitettiin komppanianvääpeliksi Autopataljoonan 1. komppaniaan. Myöhemmin hän toimi pataljoonassa korjauspajan varastonhoitajana. Hän erosi armeijasta toistamiseen 15. toukokuuta 1922 ja muutti Pohjois-Amerikkaan, josta hän palasi vuonna 1937. Suomeen palattuaan hän työskenteli varastoapulaisena Kone ja silta oy:n palveluksessa Helsingissä, mutta siirtyi jo seuraavan vuoden huhtikuussa ylimääräiseksi varastomieheksi Asevarikko l:n kiväärivarastolle, jossa hän palveli myös talvisodan aikana. Hänet on haudattu Helsinkiin. Ylennykset: Aliupseeri 24. maaliskuuta 1918, Kersantti 13. heinäkuuta 1918, Vääpeli 6. marraskuuta 1919. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk. , Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Emil (Reino) Rimala

Kaarlo Johannes Rinne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän käytti Saksassa peitenimeä Gustaf Magnusson (10. maaliskuuta 1894 Luvia15. maaliskuuta 1949) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Kalle Mauno Rinne ja Hilma Eufernia Nordlund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Bertha Harmaalinnan kanssa. Rinne kävi kolme luokkaa Porin suomalaista lyseota ja Porin kauppakoulun. Hän työskenteli kauppamatkustajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 16. huhtikuuta 1916, josta hänet komennettiin 12. toukokuuta 1916 värväys- ja tiedustelutehtäviin Suomeen. Suomen matkallaan hän saapui 10. elokuuta 1916 Ruotsiin, jossa hänet määrättiin etappipalvelukseen Krylbon ja Malmön etapeille. Ruotsista hän sai käskyn siirtyä Suomeen 8. helmikuuta 1918 Suomen Tukholman-lähetystön kuriirina Seinäjoella, jossa hänen tuli ilmoittautua Päämajassa. Päämajassa hänet määrättiin liittymään Pietarsaaren tykistökouluun. Tykistökoulun käytyään hän palveli sisällissodassa patterinvääpelinä Karjalan armeijakunnan, ensin 5:nnessä ja 8. huhtikuuta 1918 alkaen 7. patterissa. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Ahvolassa, Kuurmanpohjassa ja Lauritsalassa sekä etenemiseen Lappeenrantaan ja Simolan ja Luumäen taisteluihin sekä etenemiseen Haminaan. Rinne palveli sisällissodan jälkeen Suomen tykistökoulussa, josta hänet siirrettiin myöhemmin patteriupseeriksi Vuoristotykistön 1. patteriin. Rinne erosi armeijan palveluksesta 28. helmikuuta 1919 vain voidakseen osallistua Viron vapaussotaan. Hän liittyi Viron vapaussotaan aluksi adjutantiksi Pohjan Poikain rykmentin patteristoon. Patteristossa hänet nimitettiin intendentiksi 11. huhtikuuta 1919 alkaen. Myöhemmin hän toimi rykmentin intendenttinä. Hän osallistui taisteluihin Viron vapaussodassa Valkissa ja Marienburgissa sekä Petserin rintamalla. Virosta palattuaan Rinne työskenteli eri tehtaiden kauppamatkustajana ja vuodesta 1930 alkaen Aaltosen kenkätehdas oy:n edustajana Helsingissä. Rinne toimi talvi - ja jatkosodan sekä välirauhan aikana Valtiollisen poliisin palveluksessa. Ylennykset: Vääpeli 20. helmikuuta 1918, Vänrikki kesällä 1918, Luutnantti (Viron armeijassa 10. syyskuuta 1919) 6. joulukuuta 1929, Kapteeni 1942. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera (18 ja 44), Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Nauha talvisodan muistomitali.png Talvisodan muistomitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Viron vapaudenristi II/3 lk. kunniamerkkinauha Viron vapaudenristi II/3 lk., Viron vapaussodan muistomitalin kunniamerkkinauha Viron Vapaussodan muistomitali, Latvian vapaussodan muistomitalin kunniamerkkinauha Latvian vapaussodan muistomitali.

Feelix (Feeli) Iisakki Rinta

Kustaa Rintala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(23. maaliskuuta 1896 Ylihärmä6. kesäkuuta 1919) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat työmies Salomon Rintala ja Maria Pykäri. Rintala työskenteli jalkinetyöntekijänä Ylihärmässä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. helmikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaan elokuussa 1917. Rintala palasi takaisin Suomeen Ruotsin kautta 14. maaliskuuta ja astuin Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä. Hänet sijoitettiin joukkueenjohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Karjalankannaksella. Rintala palveli sisällissodan jälkeen edelleen 5. Jääkärirykmentissä, josta muodostettiin myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti 4. Hän toimi rykmentissä koulutusaliupseerina eri komppanioissa. Rintala erosi armeijan palveluksesta 11. helmikuuta 1919 vain liittyäkseen Karjalan (Aunuksen) retkeen, jossa hänet sijoitettiin 1. rykmentin I pataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui kyseisellä retkellä taisteluihin Tuuloksen rintamalla, jossa hän kaatui 6. kesäkuuta 1919. Hänet on haudattu Ylihärmän sankarihautaan. Ylennykset: Aliupseeri 14. maaliskuuta 1918, Varavääpeli 15. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk., Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Nauha Aunuksen ja karjalan muistomitali.png Aunuksen Vapaussodan muistomitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Kustaa Adolf Riomaa ent. Granlund[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(23. heinäkuuta 1894 Hämeenlinna30. huhtikuuta 1934) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat liikemies Adam Fritiof Granlund ja Aino Nieminen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Saimi Sofia Harjanteen kanssa. Riomaa kävi viisi luokkaa Hämeenlinnan ruotsalaista yhteiskoulua ja toimi sen jälkeen harjoittelijana valtionrautateillä ja myöhemmin liikealalla. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 3. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 1. marraskuuta 1917 1. konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Riomaa astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan kiväärinjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa. Riomaa määrättiin sisällissodan jälkeen suoritetussa armeijan uudelleenjärjestelyssä komppanianvääpeliksi Suomen valkoiseen kaartiin, jossa hän toimi eri konekiväärikomppanioissa Riomaa erosi armeijan palveluksesta 6. toukokuuta 1920 ja työskenteli sen jälkeen kauppamatkustajana. Aikansa työskenneltyään kaupan alalla hän palasi armeijan palvelukseen 15. maaliskuuta 1921 alkaen ja hänet sijoitettiin vääpeliksi Uudenmaan rykmenttiin 3. konekiväärikomppaniaan. Uudenmaan rykmentistä hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1922 alkaen toimistovääpeliksi Aseseppäkouluun. Riomaa erosi toistamiseen armeijan palveluksesta 1. toukokuuta 1923 ja palasi liikealalle. Kauan ei Riomaa liikealalla viihtynyt, kun palasi jälleen armeijan entiseen paikkaansa Aseseppäkouluun 1. maaliskuuta 1926 tällä kertaa vääpeliksi. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 21. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Vilhelm (Vilho) Ripa ent. Huhtakangas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän käytti Saksassa peitenimeä Kangas (26. huhtikuuta 1892 Ylivieska10. kesäkuuta 1940) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat torppari Leanteri Huhtakangas ja Johanna Niemelä. Ripa kävi kansakoulun ja työskenteli valokuvaajana ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 18. joulukuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa, josta hänet siirrettiin 8. lokakuuta 1916 Altonan työosastoon. Työosastosta hänet laskettiin edelleen siviilitöihin Saksaa elokuussa 1917. Ripa palasi takaisin suomeen sisällissodan jälkeen 11. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen konstaapelina Oulun poliisilaitoksen etsivässä osastossa vuonna 1919, mutta siirtyi jo saman vuoden lopulla Etsivän keskuspoliisin palvelukseen. Myöhemmin vuodesta 1923 alkaen hän työskenteli metsästäjänä ja kalastajana Petsamossa sekä myöhemmin metsätyönjohtajana eri liikkeiden palveluksessa Pohjois-Suomessa. Ripa osallistui talvisotaan Valtiollisen poliisin palveluksessa Kajaanissa, Torniossa ja Oulussa. Hänet on haudattu Oulun hautausmaalle Intiöön, haudalla ei ole kiveä tai muuta muistomerkkiä. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Eino Valdemar Rissanen ent. Toivola[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(13. lokakuuta 1894 Pukkila –) oli suomalainen jääkäri. Hänen äitinsä oli Erika Toivola. Rissanen kävi kolme luokkaa Helsingin suomalaisessa reaalilyseota. Hän palveli 1. helmikuuta 1913 - 15. toukokuuta 1914 välisen ajan ylimääräisenä poliisikonstaapelina Helsingin poliisilaitoksen 3. piirissä. Hänelle myönnettiin 11. lokakuuta 1913 Romanovin hallitsijasuvun 300-vuotisjuhlan pronssisen muistomitali. Rissanen liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 30. joulukuuta 1915. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, josta hän karkasi 29. kesäkuuta 1916 venäläisten puolelle ja julistettiin 10. elokuuta 1916 sotaoikeuden määräyksestä lippukarkuriksi. Viholliselle antautumisen jälkeen hänet kuljetettiin Spalernajan vankilaan Pietariin, jossa hän oli päätodistajana kuulusteltaessa Suomessa pidätettyjä jääkäreitä ja aktivisteja. Hän pääsi vapaaksi Spalernajasta 12. maaliskuuta 1917 Venäjän vallankumouksen pyörteissä. Vapautumisensa jälkeen hän jäi Neuvosto-Venäjälle, missä hän osallistui muun muassa punaupseerikursseille ja oli vuonna 1921 kurssien vääpelinä. Hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole tietoa.[1][2]

Vilho Arvid Roininen

Kalle Edvard Rokala

Johannes Heikki Romppainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käytti saksassa peitenimeä Romppanen (29. heinäkuuta 1897 Juuka27. huhtikuuta 1918) oli suomalainen jääkärivaravääpeli. Hänen vanhempansa olivat torppari Hemmi Romppainen ja Anna Vappu Karppinen. Romppainen kävi kansakoulun ja Kainuun kansanopiston vuosina 1913–1914. Hän työskenteli maanviljelijänä Paltamossa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 5. heinäkuuta 1916, josta hänet siirrettiin 5. lokakuuta 1916 pataljoonan 3. komppaniaan ja edelleen 9. heinäkuuta 1917 2. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Romppainen astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi ensin 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan, josta hänet määrättiin 24. maaliskuuta 1918 alkaen 11. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Viipurissa, jossa hän kaatui 27. huhtikuuta 1918. Hänet haudattiin Paltamon Kiehimän sankarihautaan. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 24. joulukuuta 1917, Varavääpeli 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Jooseppi Romppainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän käytti Saksassa peitenimeä Olli Ruuskanen (27. syyskuuta 1890 Suomussalmi27. joulukuuta 1962) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Lauri Romppainen ja Reeta Seppänen. Hänen puolisonsa oli Anni Juntunen. Romppainen kävi kansakoulun ja työskenteli työmiehenä Suomussalmella ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 23. tammikuuta 1917, josta hänet siirrettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan 15. kesäkuuta 1917. Romppainen astui Suomen armeijan palvelukseen aliupseeriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 5. Jääkärirykmentin 13. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Kuokkalassa ja etenemiseen Rajajoelle. Romppainen palveli sisällissodan jälkeen 9. heinäkuuta 1918 alkaen koulutusaliupseerina Pioneerikoulutuspataljoonan 1. komppaniassa. Armeijasta hän erosi 12. helmikuuta 1919 ja työskenteli sen jälkeen jälleen työmiehenä Suomussalmella. Romppainen osallistui jatkosotaan 753. Ilmasuojelukomppaniassa Suomussalmella. Sotien jälkeen hän oli maatalous- sekä metsätöissä Suomussalmella ja toimi erilaisissa kunnallisissa luottamustehtävissä. Hänet on haudattu Suomussalmelle.

Vesa Kinnunen on kirjoittanut Jooseppi Romppaisen elämästä kirjan Etsivän keskuspoliisin silmätikkuna : Jooseppi Romppaisen yhteiskunnallinen toiminta (V. Kinnunen, Suomussalmi 1998).[3]

Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, kersantti syksyllä 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk. , Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Bertel Arthur Roos

Ernst Bertel Roos myöh. Ruopuro[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

vuoteen 1935 saakka Roos (29. lokakuuta 1892 Tornio19. helmikuuta 1950) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat kauppias, värjari Ernest Roos ja Mary Portin. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1914 Hilma Tillin kanssa. Ruopuro kävi kansakoulun ja sähkökurssin. Hän työskenteli koneasiamiehenä Oulussa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 30. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella, jossa hän sairastui ja siirrettiin 20. huhtikuuta 1917 alkaen pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hän palasi takaisin 1. komppaniaan 1. lokakuuta 1917. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen jefreitteriksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueen varajohtajaksi 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonan 1. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodan taisteluihin Raudussa, Raasulissa ja Sirkiänsaaressa. Näissä taisteluissa hän haavoittui Raudussa 4. huhtikuuta 1918.[1][2]

Ruopuro palveli sisällissodan jälkeen koulutusaliupseerina Jääkäripataljoona 4:ssä, josta muodostettiin myöhemmin Pohjolan Jääkäripataljoona. Myöhemmin hänet siirrettiin komppanianvääpeliksi Kuopion Jalkaväkirykmentti 4:n 6. komppaniaan, jossa hän palveli vuoteen 1919 saakka, jolloin hän erosi armeijan palveluksesta. Armeijasta eronsa jälkeen hän työskenteli vartijana Oulun lääninvankilassa vuoteen 1920 saakka, jonka jälkeen hän siirtyi Pohjolan Osakepankin palvelukseen vahtimestariksi. Vuonna 1921 Ruopuro astui takaisin armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin Pioneeri pataljoona 2:n 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin vuonna 1922 Kenttätykistörykmentti 3:een. Vuonna 1934 hänet siirrettiin Haapamäen sotilaspiirin esikuntaan, mutta vapautettiin palveluksesta sairauden takia vielä samana vuonna. Myöhemmin hän työskenteli maanviljelijänä Hirvensalmella. Hänet on haudattu Hirvensalmelle. Ylennykset: Aliupseeri 1918, Vääpeli 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk. , Vapaussodan muistomitalin kunniamerkkinauha Vapaussodan muistomitali soljen kera,Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan mitalin kunniamerkkinauha Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 2. lk. mitali, Jääkärimerkki Jääkärimerkki, Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristin kunniamerkkinauha Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.[1][2]

Villiam Johannes Roos

Nestori Eevertti Roos myöh. Järvinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(25. helmikuuta 1883 Parkano18. heinäkuuta 1947) oli suomalainen jääkärikersantti. Hänen vanhempansa olivat työmies Aleksius Roos ja Hilma Pauliina Mariantytär. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Aina Maria Niemisen kanssa.

Roos työskenteli merimiehenä ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n pioneerikomppaniaan 10. lokakuuta 1915. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Schmardenissa sekä Aa-joella. Järvinen saapui takaisin Suomeen (Vaasaan) aliupseeriksi ylennettynä jääkärien pääjoukon mukana 25. helmikuuta 1918. Suomen sisällissotaan hänet komennettiin kuormastoaliupseeriksi 6. Jääkärirykmentin 17. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan ja otti osaa sisällissodan taisteluihin Viipurissa.

Vuonna 1918 Roos vaihtoi nimensä Järviseksi. Sisällissodan jälkeen Järvinen jäi armeijan palvelukseen koulutusaliupseeriksi 6. Jääkärirykmentistä muodostetuun Jääkäripataljoona n:o 6:een, josta hänet siirrettiin 12. heinäkuuta 1918 alkaen Pioneerikoulutuspataljoonaan ja edelleen 4. marraskuuta 1918 Kajaanin sissipataljoonaan sekä 19. marraskuuta 1918 alkaen Helsingin etappipataljoonaan, mistä hän erosi sairautensa johdosta 9. tammikuuta 1919 ja siirtyi työmieheksi Parkanoon. Armeijaa hän ei ollut kokonaan unohtanut vaan astui uudelleen palvelukseen lähes kymmenen vuoden tauon jälkeen 1. tammikuuta 1927 ja hänet sijoitettiin Autopataljoonan 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 7. toukokuuta 1928 Rannikkolaivaston satamakomppaniaan, jossa toimi puuseppänä. Armeijasta hän erosi toistamiseen 31. heinäkuuta 1931 ja jatkoi Parkanossa työmiehenä. Hänet haudattiin Parkanoon. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Kersantti 5. heinäkuuta 1928. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk; Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Paavo Elias Roos

John (Jack) Villiam Rosenbröijer

Daniel Teodor Rosendahl[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(10. huhtikuuta 1874 Pyhämaa4. helmikuuta 1916 Flensburg) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat merimies Evert Rosendahl ja Adonika Sjövik. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1909 Hilma Johanna Granroosin kanssa. Tämä merimies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:än 1. komppaniaan 27. lokakuuta 1915, josta hänet laskettiin siviiliin sotilaspalvelukseen kelpaamattomana 16. marraskuuta 1915. Hän kuoli Flensburgissa 4. helmikuuta 1916.

Albert William Rosenholm

Karl Gustaf Rosenström[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(24. tammikuuta 1891 Helsinki4. huhtikuuta 1919) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maalari Gustaf Jakob Rosenström ja Sofia Wekblad. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1912 Gerda Alida Maria Lindströmin kanssa. Rosenström kävi kansakoulun ja suoritti Helsingin teollisuuskoulussa 2. luokan konemestarin tutkinnon vuonna 1913 ja 1. luokan konemestarin tutkinnon vuonna 1919. Roos työskenteli konemestarina Suomen höyrylaiva Oy:n laivoissa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n konekiväärikomppaniaan 27. syyskuuta 1915, josta hänet komennettiin Suomeen tammikuussa vuonna 1916. Suomeen suuntautuvalla matkallaan hän joutui haaksirikkoon Pohjanlahdella Tukholmasta Poriin matkalla olleessa höyrylaiva S/S Arielissa. Laivan upottua hänen onnistui ystävineen pelastua aluksesta ja monien vaikeuksien jälkeen päästä jääteitse Suomen puolelle. Hän kumminkin sairastui matkan rasituksista, ja santarmit pidättivät hänet myöhemmin useita kertoja. Hän oli siinä määrin sairas Suomen sisällissodan aikana, ettei voinut osallistua sotatoimiin. Hänet määrättiin toukokuussa vuonna 1918 Saimaan luotsipiirin Villmanstrand-nimisen tarkastusaluksen konemestariksi, mutta hän kuoli jo seuraavana keväänä. Kunniamerkit:Jääkärimerkki Jääkärimerkki.[1][2]

Mikko Rossi

Gustav Robert Rothberg

Kaarlo Rovio ent. Bragge[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(11. lokakuuta 1896 Hiitola1928) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat liikemies Pekka Bragge ja Maria Ojalainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Aino Amanda Tillikaisen kanssa. Hän kävi kansakoulun ja työskenteli maalarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 3. komppaniaan 11. marraskuuta 1915. Hän osallistui taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, jossa hän haavoittui 22. lokakuuta 1916 ja oli sen jälkeen hoidettavana Mitaun, Stettinin ja Greifswaldin sotilassoiraaloissa. Parannuttuaan hänet siirrettiin 17. heinäkuuta 1917 alkaen pataljoonan täydennysjoukkoon. Takaisin komppaniaansa hän palasi 26. syyskuuta 1917. Rovio astui Suomen armeijan palvelukseen varavääpeliksi ylennettynä Saksassa 11. helmikuuta 1918 ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi komppanianvääpeliksi 4. Jääkärirykmentin 9. jääkäripataljoonan 4. ja myöhemmin 1. komppaniaan. Hänet siirrettiin vääpelin tehtävistä 15. huhtikuuta 1918 alkaen joukkueenjohtajaksi 8. jääkäripataljoonan 3. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodassa kaakkoisrajalla käytyihin sotatoimiin.[1][2]

Rovio palveli sisällissodan jälkeen 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona 4:ssä, josta myöhemmin muodostettiin ensin Jääkäripataljoona 2 ja sitten Pohjolan Jääkäripataljoona. Hän toimi kyseisissä joukoissa 4. komppanian koulutusaliupseerina. Pohjolan Jääkäripataljoonasta hänet siirrettiin 19. lokakuuta 1918 alkaen Vuoristoprikaatin (Myöhemmin Jääkäriprikaati) miinanheittäjäkomppaniaan, josta hänet siirrettiin edelleen 14. lokakuuta 1919 alkaen Kaartin jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Kaartin jääkäripataljoonasta Rovio siirrettiin 17. tammikuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmentin I pataljoonan 4. kumppaniaan. Käkisalmen läänin rykmentti lakkautettiin 20. huhtikuuta 1921, jolloin hänet siirrettiin Polkupyöräpataljoona l:n 3. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 2. komppaniaan 1. toukokuuta 1922. Komppanioissa hän toimi komppanianvääpelinä ja koulutusaliupseerina. Rovio erosi armeijan palveluksesta 16. kesäkuuta 1923 ja siirtyi pian sen jälkeen Neuvosto-Venäjälle, jossa hän todennäköisesti kuoli vuonna 1928. Hän suoritti Haminan taistelukoulun vuonna 1918 ja urheilukurssin Jyväskylässä vuonna 1919. Ylennykset: Varavääpeli 11. helmikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Saksan haavoittumismerkki Saksan haavoittumismerkki.[1][2]

Karl Evert Ruda

Juho Alarik Ruokanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(14. joulukuuta 1889 Alatornio3. elokuuta 1927) oli suomalainen jääkäri ja maanviljelijä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Ruokanen ja Priita Liisa Vinblad. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Maria Amanda Tapion kanssa, josta hän erosi vuonna 1924. Tämä Alatorniolainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 11. maaliskuuta 1916, josta hänet siirrettiin 10. huhtikuuta 1916 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 13. heinäkuuta 1619. Takaisin pataljoona täydennysjoukkoon hän palasi 13. elokuuta 1917, josta hänet siirrettiin 2. komppaniaan 17. elokuuta 1917 ja uudelleen täydennysjoukkoon 13. joulukuuta 1917, josta hänet laskettiin siviililomalle. Hän palasi Suomeen vuoden 1919 alussa ja toimi sen jälkeen työmiehenä ja maanviljelijänä Alatorniolla ja Kemijärvellä. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Juhani Verner Ruonala[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(4. heinäkuuta 1895 Kemi3. heinäkuuta 1956) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat talollinen Johan Adolf (Juho Aate) Matinlassi l.Ruonala (1. kesäkuuta 1864 Kemi - 17. tammikuuta 1905) ja Maria Emilia Pukema (24.joulukuuta 1861 Kemi - 31. joulukuuta 1936). Hänet vihittiin avioliittoon 1.helmikuuta 1921 Tyyne Elisabet Jurvelinin kanssa. Ruonala kävi kansakoulun ja työskenteli maanviljelijänä Kemin maalaiskunnassa ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 26. marraskuuta 1915, josta hänet laskettiin 26. helmikuuta 1916 hänellä todetun sairauden takia siviilitöihin Saksaan. Myöhemmin hänet lähetettiin 15. marraskuuta 1916 alkaen Altonan työosastoon, josta hänet laskettiin uudelleen siviilitöihin elokuussa 1917. Hän työskenteli muun muassa syksyllä Saksan länsirintamalla vallitustöissä. Takaisin Suomeen Ruonala palasi 11. joulukuuta 1918 ja työskenteli sen jälkeen työmiehenä Kemin seuduilla. Talvi- ja jatkosodan aikana Ruonala työskenteli linnoitustöissä (Kuusamo, Uuksu, Syväri) sekä väestönsuojelu tehtävissä ja myöhemmin vartiotehtävissä Kilpisjärvellä. Sotien jälkeen hän työskenteli Kemin kaupungin vesijohtotöissä. Hänet on haudattu Kemiin. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.[1][2]

Lauri Sefyrinus Ruotsalainen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Käytti Saksassa nimeä Ranta), (26. elokuuta 1897 Karttula16. maaliskuuta 1918 Suodenniemi) oli suomalainen jefreitteri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Matti Ruotsalainen ja Vilhelmina Kustaava Similä. Tämä kansakoulun käynyt Viipurilainen työmies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 17. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 jefreitteriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan ryhmänjohtajaksi yliluutnantti von Hertzenin hiihtokomennuskuntaan Satakunnan rintamalle. Hän otti osaa Antooran-Saunaluodon ja Suodenniemen taisteluihin, jossa hän kaatui Suodenniemellä 16. maaliskuuta 1918 ja haudattu Vaasan sankarihautaan. Ylennykset: jefreitteri 11. helmikuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Johan Leonard Rusanen

Urho Oiva Rustanius

Emil Rutanen

Frans Oskar Ruth[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(16. heinäkuuta 1895 Kemi16. tammikuuta 1918 Osnabrück) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat työmies Gustaf Herman Ruth ja Maria Susanna Körkö. Tämä kansakoulun käynyt maalari Kemistä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. marraskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joen asemasodassa, Schmardenissa ja Riianlahden rannikkoasemissa sekä Aa-joen talvitaisteluissa. Hän kuoli työlomalle matkustaessaan 16. tammikuuta 1918 lähellä Osnabrückin kaupunkia tapahtuneessa rautatieonnettomuudessa. Hänet haudattiin 11 muun samassa onnettomuudessa kuolleen jääkärin kanssa Osnabrückin hautausmaahan. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Juho Edvard Ruuska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(12. heinäkuuta 1892 Kaukola) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Ruuska ja Katri Bragge. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1932 Lempi Maria Asikaisen kanssa. Tämä kansakoulun ja kaksi vuotta kansanopistoa käynyt Kaukolalainen maanviljelijä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 11. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 4. lokakuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet laskettiin siviilitöihin 7. marraskuuta 1917. Hän palasi Suomeen 17. lokakuuta 1918 ja toimi maanviljelijänä Kaukolassa. Suojeluskuntajärjestöön hän liittyi 1. tammikuuta 1919 ja hänet sijoitettiin Kaukolan suojeluskunnan paikallispäälliköksi, missä tehtävässä hän oli 1. toukokuuta 1920 saakka, jonka jälkeen hän on ollut useita vuosia saman suojeluskunnan voimistelunjohtajana ja urheiluohjaajana. Vuonna 1926 hän muutti Kanadaan, mistä hän palasi vuonna 1932 ja astui Keskinäisen henkivakuutusyhtiö Pohjan palveluksessa Viipurin piirin apulaistarkastajana ja 1. kesäkuuta 1935 lähtien Äyräpään piirin tarkastajana. Hän siirtyi 1. helmikuuta 1936 Keskinäisen vakuutusyhtiö Auran piiritarkastajaksi Helsinkiin ja myöhemmin Joensuun piiriin. Tehtävistään hän erosi 30. maaliskuuta 1937 ja oli sen jälkeen maanviljelijänä Kaukolassa. Suojeluskuntain paikallispäällikkökurssin hän suoritti Viipurissa vuonna 1921 ja liikuntakasvatuskurssin vuonna 1925. Luottamustoimissa hän oli mm. Kaukolan raittiuslautakunnan raittiusvalvojana, Jääkäriliiton Käkisalmen alaosaston perustajajäsenenä, kansakoulun johtokunnan varapuheenjohtajana, Kaukolan Voimistelu- ja Urheiluseuran perustajajäsenenä ja sen ensimmäisenä sihteerinä sekä myöhemmin puheenjohtajana. Hän osallistui Kanadassa Suomi-seuran ja Kalevan ritarien toimintaan, hän oli myös Kosken Karjalaiset ry:n perustaja- ja johtokunnan jäsen. Talvisotaan hän osallistui väestönsuojelupäällikkönä Kaukolassa hoitaen samalla maatilaansa. Välirauhan aikana hän oli pienviljelijänä Teiskossa sekä vakuutusvirkailijana Tampereen piirissä. Jatkosotaan hän osallistui niin ikään väestönsuojelupäällikkönä Kaukokalassa. Sotien jälkeen hän toimi maanviljelijänä Koskella (T.l.) sekä Maariassa. Toimitusjohtajana hän toimi omistamassaan Liike- ja kiinteistötoimistossa vuosina 1948–1953. Porin ja Joensuun piirien vakuutustarkastajana hän toimi vuosina 1953–1958. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Juho Leonard Ruuska[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(28. syyskuuta 1883 Kivijärvi) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat puuseppä Taavetti Ruuska ja Eeva Ruuska. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 26. marraskuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 4. lokakuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviilitöihin 10. lokakuuta 1917. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja astui 1. huhtikuuta 1919 Lapin rajavartioston palvelukseen ja toimi koulutusaliupseerina Rovaniemen komppaniassa. Armeijasta hän erosi 17. joulukuuta 1919 ja oli sen jälkeen työmiehenä eri puutavarayhtiöiden palveluksessa Pohjois-Suomessa. Hänen myöhemmistä elämänvaiheistaan ei ole tietoja. Ylennykset: Vääpeli 30. toukokuuta 1919. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Adiel Ruuskanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(17. kesäkuuta 1891 Nilsiä12. syyskuuta 1952) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kirvesmies Erkki Ruuskanen ja Karoliina Partanen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Siiri Dagmar Virtasen kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Nilsiäläinen kirvesmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 5. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 23. syyskuuta 1917 pataljoonan pioneerikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Rintamapalveluksensa jälkeen hänet siirrettiin 18. joulukuuta 1917 pataljoonan täydennysjoukkoon ja laskettiin siviililomalle. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja toimi sen jälkeen kirvesmiehenä eri puolilla maata ja vuodesta 1928 alkaen Kansa-yhtiön asiamiehenä Helsingin pitäjässä (Malmi). Hän toimi myös Malmin kansakoulun johtokunnan jäsenenä. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Jalmari Ruuskanen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(25. tammikuuta 1890 Pielavesi25. tammikuuta 1970) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat poliisikonstaapeli Heikki Juho Ruuskanen ja Fredriikka Lyytikäinen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Hilja Turkan kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Pielaveteläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 23. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 aliupseeriksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan aluksi kuormastoaliupseeriksi ja myöhemmin joukkueenjohtajaksi 1. jääkärirykmentin 3. jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Tampereella ja Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet määrättiin Suomen valkoiseen kaartiin, jossa hän toimi 1. pataljoonan konekiväärikomppanian vääpelinä. Armeijasta hän erosi 19. heinäkuuta 1918 ja liittyi suojeluskuntajärjestöön 15. joulukuuta 1918 ja sijoitettiin paikallispäälliköksi Juvan suojeluskuntaan, tehtävää hän hoiti 15. huhtikuuta 1919 saakka, jolloin hän liittyi Karjalan (Aunuksen) retkikuntaan ja toimi joukkueenjohtajana 5. pataljoonassa ja otti osaa Aunuksen etelärintaman taisteluihin. Hän haavoittui pahasti Tuksanjoen rintamalla. Haavoistaan parannuttuaan hän toimi suojeluskuntain harjoituspäällikkönä Jokioisissa ja Forssassa vuosina 1919–1921. Suojeluskunnasta erottuaan hän toimi metsätyönjohtajana Kymi oy:n ja vuodesta1923 alkaen Pielaveden metsäosuuskunnan palveluksessa sekä vuodesta 1926 alkaen työmiehenä ja maanviljelijänä Pielavedellä. Talvisotaan hän osallistui Pielaveden suojeluskunnan virkaatekevänä paikallispäällikkönä. Jatkosotaan hän osallistui 640. Ilmasuojelukomppanian Keiteleen osaston päällikkönä. Sotien jälkeen hän viljeli maatilaansa Keiteleellä. Luottamustoimissa hän toimi mm. jäsenenä Keiteleen kirkkovaltuustossa, Osuuskassassa, Osuusliikkeen sekä Tossavanlahden Osuusmeijerin hallituksen jäsenenä. Hänet on haudattu Keiteleelle. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 1. toukokuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera, Vapaudenmitali2lk.png Vapaudenmitali 2. lk. Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Edvard Emil Ruuth[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(25. joulukuuta 1894 Viipuri12. elokuuta 1943) oli suomalainen jääkärivääpeli. Hänen vanhempansa olivat ratavartija Petter Ruuth ja Helena Maria Hartikainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Lahja Maria Kohon kanssa. Hänen vaimonsa kuoli vuonna 1933 ja hän avioitui toisen kerran vuonna 1937 Anna Vilhelmiina Mäenpään kanssa. Tämä kansakoulun ja kolme luokkaa Viipurin suomalaista klassillista lyseota käynyt Viipurilainen työnjohtaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 7. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, mistä hänet siirrettiin 26. marraskuuta 1916 Altonan työosastoon ja laskettiin elokuussa 1917 siviilitöihin. Hän palasi Ruotsin kautta Suomeen maaliskuun alussa vuonna 1918 ja astui 10. maaliskuuta 1918 jefreitterinä palvelukseen 4. Jääkärirykmentin 8. jääkäripataljoonaan, jossa hän toimi ensin koulutusaliupseerina 3. komppaniassa ja 7. huhtikuuta 1918 alkaen 2. komppanian vääpelinä. Hän otti osaa Raudan ja rajaseudun taisteluihin. Sisällissodan jälkeen hän toimi komppanianvääpelinä 4. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 4:ssä, jonka nimi muuttui ensin Jääkäripataljoona n:o 2:ksi, sitten Pohjolan jääkäripataljoonaksi ja viimeksi Kajaanin sissipataljoonaksi. Hän siirtyi 26. huhtikuuta 1919 Viipurin vartiopataljoonan 1. komppanian vääpeliksi. Armeijasta hän erosi 16. elokuuta 1919, mutta astui uudelleen palvelukseen jo 1. tammikuuta 1920 ja komppanianvääpelinä Terijoen rajavartiopataljoonan 6. komppaniassa (muuttui 17. tammikuuta 1920 Käkisalmen läänin rykmentin 6. komppaniaksi) 30. huhtikuuta 1920 saakka. Karjalan kaartin rykmentin 1. konekiväärikomppaniassa hän palveli 15. heinäkuuta 1920 – 1. elokuuta 1922 välisen ajan. Armeijapalveluksensa jälkeen hän toimi vuoden ajan Attilan kenkätehtaan Viipurin konttorissa varastonhoitajana, kunnes astui jälleen palvelukseen armeijassa 9. joulukuuta 1924 ja hänet sijoitettiin Salmin rajavartioston 3. komppaniaan. Tehtävästä hän erosi 22. maaliskuuta 1925 ja toimi sen jälkeen Viipurin saha oy:ssä puutavaran vastaanottajana ja 1. marraskuuta 1927 – 6. syyskuuta 1928 Muonavarikko 2:n varastomiehenä. Hän astui jälleen armeijan palvelukseen 20. syyskuuta 1928 ja sijoitettiin Savon Prikaatin I pataljoonaan, josta hänet siirrettiin 1. syyskuuta 1930 Karjalan kaartin rykmenttiin ja 1. helmikuuta 1932 alkaen Käkisalmen Jääkäripataljoonaan, missä hän toimi koulutusaliupseerina ja komppanianvääpelinä. Armeijasta hän erosi 31. toukokuuta 1932 ja oli sen jälkeen työnjohtajan apulaisena maantietöissä Viipurin seuduilla vuosina 1932–1934 sekä sen jälkeen tilapäistöissä mm. Jääkärikodissa Kuolemajärvellä sekä varastomiehenä Muonavarikko 3:ssa ja Muonavarikko 1:ssä vuosina 1937–1939. Taistelukoulun kanta-aliupseerikurssin hän suoritti vuonna 1929. Talvisotaan hän osallistui varastonhoitajana Rakennuspataljoona 4:ssä Laatokan koillispuolella. Välirauhan aikana hän toimi konekiväärikomppanianvääpelinä Erillinen Pataljoona 1:ssä (JR 5). Jatkosotaan hän osallistui Jalkaväenkoulutuskeskus 4:ssä, josta hän joutui hoidettavaksi ensin kenttä- ja myöhemmin sotilassairaalaan. Hänet on haudattu Ylihärmään. Ylennykset: Jefreitteri 10. maaliskuuta 1918, Aliupseeri 23. huhtikuuta 1918, Varavääpeli 25. huhtikuuta 1918, Vääpeli 7. toukokuuta 1918. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk; miekkojen kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Karl Emil Rydman[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(8. maaliskuuta 1889 Tampere11. syyskuuta 1957) oli suomalainen jääkärialiupseeri ja kirjaltaja. Hänen vanhempansa olivat sähkölaitoksen johtaja Kaarlo Emil Rydman ja Maria Josefina Westerlund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Aina Leinon kanssa. Anna Leinosta hän erosi vuonna 1939 ja avioitui uudelleen vuonna 1942 liikkeenhoitaja Hilkka Anna-Liisa Koskipuron kanssa. Tämä kansakoulun käynyt kirjaltajaopin Tampereella saanut kirjaltaja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 13. lokakuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän oli yksi niistä viidestä jääkäristä, jotka pääsivät ennen pataljoonan rintamalle siirtymistä tutustumaan majuri Bayerin johdolla itärintaman päämajaan Kovnossa. Tällä vierailulla hän pääsi keskustelemaan kenraaleiden Ludendorffin ja Hindenburgin kanssa.[4]

Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet komennettiin 29. syyskuuta 1917 Suomalaisen sotilaskäsikirjan painatustyöhön Berliiniin ja siirrettiin 8. helmikuuta 1918 pataljoonan täydennysjoukkoon. Hän palasi 27. maaliskuuta 1918 Ruotsin kautta Suomeen ja määrättiin ensin 2. ja myöhemmin 5. Jääkärirykmentin täydennyspataljoonan 1. komppaniaan vääpeliksi. Hänet siirrettiin 27. huhtikuuta 1918 alkaen 2. Jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 3. komppanian vääpeliksi. Armeijasta hän erosi 3. elokuuta 1918 ja oli sen jälkeen kirjapainon faktorina ja johtajana Hämeenlinnassa ja Helsingissä. Hän matkusti myöhemmin Pohjois-Amerikan Yhdysvaltoihin, jossa on toiminut kirjapainoalalla New Yorkissa vuosina 1926–1939. New Yorkissa hän toimi Suomalaisen Kansallisseuran johtokunnan jäsenenä. Suomeen palattuaan hän toimi kirjaltajana eri kirjapainoissa sekä liikemiehenä. Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaahan Helsinkiin. Ylennykset: Hilfsgruppenführer 31. toukokuuta 1917, Gruppenführer 25. joulukuuta 1917, Aliupseeri 25. joulukuuta 1917. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Robert Ferdinand Rysell myöh. Raines

Antti Rytkönen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(1. helmikuuta 1893 Iisalmi) oli suomalainen jääkäri ja konemekaanikko. Hänen vanhempansa olivat työmies Elias Rytkönen ja Kustaava Pappilainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1928 Amanda Linnea Mukkan kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Oululainen liikemies liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 8. helmikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 1. komppaniaan, josta hänet laskettiin sotapalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 12. huhtikuuta 1916. Hän palasi Suomeen syksyllä 1918 ja toimi sen jälkeen aluksi työmiehenä ja vuodesta 1922 alkaen kiertävänä kauppiaana ja vuodesta 1931 lähtien ompelukoneasioitsijana ja ompelukonemekaanikkona Tornionjokilaaksossa. Jatkosotaan hän osallistui apulaistyönjohtajana eri hiiltämöillä Viitasaarella ja Pihtiputaalla. Sotien jälkeen hän toimi edelleen ompelukonemekaanikkona, mutta nyt Svedjassa Ruotsissa.

Matti Ryyppö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(9. elokuuta 1889 Valkjärvi) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Tuomas Ryyppö ja Vappu Kaasalainen. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1921 Laina Onnea Virkin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt vuokselalainen maanviljelijä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 4. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin elokuussa 1917 siviilitöihin. Hän palasi Suomeen 21. marraskuuta 1918 ja astui 16. joulukuuta 1918 kersanttina palvelukseen Karjalan kaartin rykmenttiin, jossa toimi koulutusaliupseerina ja komppanianvääpelinä eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 14. heinäkuuta 1919 ja oli sen jälkeen poliisikonstaapelina Viipurin poliisilaitoksella. Hän astui uudelleen armeijan palvelukseen 1. tammikuuta 1921 ja määrättiin varusmestariksi Polkupyöräpataljoona 2:een, josta hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1921 eläinlääkintä-aliupseeriksi Raskaaseen kenttätykistörykmenttiin ja 1. toukokuuta 1934 alkaen Kenttätykistörykmentti 3:een. Kengityskoulun täydennyskurssin hän suoritti vuosina 1930–1931.

Talvisotaan hän osallistui Erillinen Pataljoona 3:ssa (Er.P 3), josta hänet siirrettiin Eläinlääkintäaliupseeriksi 2. Kenttähevossairaalaan ja edelleen 1. Kenttähevossairaalaan. Välirauhan aikana hän toimi edelleen samassa tehtävässä kunnes hänet komennettiin varastonhoitajaksi Karjalan sotilasläänin esikuntaan. Jatkosotaan hän osallistui edelleen samassa tehtävässä, kunnes hänet siirrettiin komppanianvääpeliksi ja joukkueenjohtajaksi Viipurin ilmasuojelupiirin 1710. ilmasuojelukomppaniaan ja vuonna 1943 alkaen hän sai komppanian päällikkyyden. Myöhemmin hän toimi evakuointitehtävissä Karjalankannaksella ja Lapissa. Sotien jälkeen hän toimi Alkon tarkkailijana Naantalissa. Luottamustoimissa hän toimi Jääkäriliiton Hämeenlinnan alaosaston jäsenenä vuodesta 1949 alkaen ja Karjalan Kaartin Killan ja Torkkelin Killan Hämeenlinnan alaosaston jäsenenä. Ylennykset: Kersantti 16. joulukuuta 1918, Vääpeli 1. kesäkuuta 1921. Kunniamerkit: Suomen Valkoisen Ruusun 1.lk mitalin kunniamerkkinauha Suomen Valkoisen Ruusun 1. lk. mitali, Nauha talvisodan muistomitali.png Talvisodan muistomitali, Nauha jatkosodan muistomitali.png Jatkosodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun 2.lk mitalin kunniamerkkinauha Suomen Valkoisen Ruusun 2. lk. mitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Antti Räihä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(12. elokuuta 1890 Kirvu) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Juho Räihä ja Eliina Näveri. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1926 Hilja Katri Henttosen kanssa. Tämä Kirvulainen maanviljelijä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 4. huhtikuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan täydennysjoukkoon, josta hänet siirrettiin 30. heinäkuuta 1916 pataljoonan 4. komppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hänet siirrettiin 22. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin elokuussa 1917 siviilitöihin. Suomeen hän palasi 11. joulukuuta 1918 ja on toiminut sen jälkeen työmiehenä ja suutarina Kirvussa ja Suojärvellä sekä myöhemmin rautatienrakennustyömailla eri paikkakunnilla. Hänen myöhemmistä vaiheista ei ole tietoa. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Martti Henrik Räisänen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(28. elokuuta 1895 Iisalmi10. huhtikuuta 1940) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hänen vanhempansa olivat kelloseppä Heikki Räisänen ja Maria Kristina Wahlberg. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1923 Kerttu Maria Pekkalan kanssa, mutta Kerttu Maria Pekkala kuoli jo vuonna 1926 ja hän avioitui toisen kerran vuonna 1937 Linda Sofia Makkosen kanssa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Iisalmen yhteiskoulusta vuonna 1914 ja liittyi Savolaiseen osakuntaan. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopiston lainopillisessa tiedekunnassa vuosina 1914–1915 ja suoritti lainopilliset alkututkinnot. Hän liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 24. joulukuuta 1915 ja sijoitettiin pataljoonan 1. konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän astui Suomen armeijan palvelukseen 11. helmikuuta 1918 luutnantiksi ylennettynä ja saapui Suomeen (Vaasaan) 25. helmikuuta 1918 jääkärien pääjoukon mukana. Hänet sijoitettiin Suomen valkoiseen armeijaan joukkueenjohtajaksi 1. Jääkärirykmentin 1.Jääkäripataljoonan konekiväärikomppaniaan. Hän otti osaa sisällissodan taisteluihin Lempäälässä ja Säiniöllä sekä Viipurissa. Sisällissodan jälkeen hänet määrättiin armeija uudelleenjärjestelyn yhteydessä Suomen valkoiseen kaartiin, jossa toimi joukkueenjohtajana, adjutanttina ja komppanianpäällikkönä. Hänet siirrettiin 17. syyskuuta 1919 Keski-Suomen rykmenttiin, missä oli konekiväärikomppanian päällikkönä, rykmentin konekivääri- ja aseupseerina ja pataljoonankomentajan viransijaisena. Armeijasta hän erosi 12. huhtikuuta 1922 ja astui Lapin rajavartioston palvelukseen ja toimi 1. toukokuuta – 30. kesäkuuta 1922 Rovaniemen komppanian ja 1. heinäkuuta – 10. marraskuuta 1922 Pohjolan suojeluskuntapiirin 1. alueen päällikkönä. Turun suojeluskuntapiirin 2. sotilasohjaajana hän toimi 1. joulukuuta 1923 – 28. helmikuuta 1925 välisen ajan. Mikkelin suojeluskuntapiirin 2. alueen päällikkönä hän toimi 1. heinäkuuta – 31. elokuuta 1927 välisen ajan. Kajaanin ja Kainuun Sanomain toimittajana Kajaanissa hän toimi vuosina 1922–1923 ja 1925–1932. Vuodesta 1932 hän toimi Jääkärikodin kirjanpitäjänä ja varastonhoitajana ja vuodesta 1936 isännöitsijänä. Talvisotaan hän osallistui komppanianpäällikkönä Erillinen pataljoona 7:ssä (Er.P 7). Ylennykset: Hilfsgruppenführer 19. syyskuuta 1917, Luutnantti 11. helmikuuta 1918, Kapteeni 16. toukokuuta 1919. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk; miekkojen kera, Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Albert Räsänen

Veikko Räsänen

Väinö Vilho Räsänen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(10. tammikuuta 1895 Sortavala5. huhtikuuta 1931) oli suomalainen jääkärikapteeni ja muusikko. Hänen vanhempansa olivat räätäli Johan Henrik Räsänen ja Mathilda Lovisa Corander. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Alli Alfhilda Väyrysen kanssa, josta hän erosi vuonna 1928. Hän kävi viisi luokkaa Sortavalan reaalilyseota ja Viipurin kirkkomusiikkiopiston. Hän liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 4. komppaniaan 12. tammikuuta 1916 ja toimi myös pataljoonan orkesteriin. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän osallistui Polangenissa pidetyille erikoiskursseille (pommarikurssi) vuonna 1917. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikiksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 3. jääkärirykmentin 5. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan, josta hänet siirrettiin 30. maaliskuuta 1918 alkaen 6. Jääkärirykmentin 17. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan ja edelleen 15. huhtikuuta 1918 alkaen saman pataljoonan konekiväärikomppaniaan päälliköksi. Hän otti osaa sisällissodassa Viipurin valloitukseen johtaneisiin sotatoimiin. Sisällissodan jälkeen hän toimi joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä 6. Jääkärirykmentistä muodostetussa Jääkäripataljoona n:o 6:ssa, jonka nimi muutettiin ensin Jääkäripataljoona n:o 3:ksi ja myöhemmin Kajaanin sissipataljoonaksi ja lopuksi Pohjanmaan jääkäripataljoonaksi. Hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1919 Keski-Suomen rykmenttiin, josta hänet komennettiin samalla komppanianpäälliköksi Terijoen rajavartiopataljoonaan ja 7. marraskuuta 1919 takaisin rykmenttiinsä, jossa toimi komppanianpäällikkönä eri komppanioissa. Hän erosi armeijasta 26. maaliskuuta 1925 ja toimi sen jälkeen pianistina ja kapellimestarina eri paikkakunnilla. Hän suoritti Haminan taistelukoulun vuonna 1918. Ylennykset: Hilfsgruppenführeriksi 24. joulukuuta 1916, Vänrikki 11. helmikuuta 1918, Luutnantti 29. toukokuuta 1918, Kapteeni 16. toukokuuta 1920. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera kera, Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Albert Rönkänharju[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(6. huhtikuuta 1891 Pyhäjärvi Oulun lääni) oli suomalainen jääkäri. Saksassa hän käytti peitenimeä Renkonharju. Hänen vanhempansa olivat työmies Isko Rönkönharju ja Vappu Luoma. Tämä Pyhäjärveläinen työmies liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 8. helmikuuta 1916, josta hänet laskettiin 26. maaliskuuta 1916 sotapalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin. Hänen myöhemmistä elämänvaiheista ei ole saatu tietoja.

Anders Johan Evert Rönn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(2. tammikuuta 1898 Raippaluoto19. heinäkuuta 1916 Belgia) oli suomalainen jääkäri. Hänen vanhempansa olivat kalastaja Abraham Anders Rönn ja Lena Sofia Sand. Tämä raippaluotolainen kalastaja liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 19. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan pioneerikomppaniaan, josta hänet laskettiin sotilaspalvelukseen kykenemättömänä siviilitöihin 28. maaliskuuta 1916. Hän kuoli keuhkotautiin sotilassairaalassa Belgiassa.

Erik Emil Rönn[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(10. elokuuta 1894 Raippaluoto) oli suomalainen jääkärivänrikki. Hänen vanhempansa olivat kalastaja Simon Erik Rönn ja Maria Gammal. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Ingrid Hildegard Erikssonin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Raippaluotolainen kalastaja liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 1. komppaniaan 7. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajaksi 2. jääkärirykmentin 6. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Sisällissodassa hän otti osaa taisteluihin Kalevankankaalla, Tampereella ja Kuokkalassa, missä hän haavoittui 23. huhtikuuta 1918. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 2. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muutettiin myöhemmin Porin jalkaväkirykmentti n:o 2:ksi. Hänet siirrettiin 3. syyskuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een, jonka nimi muutettiin Porin rykmentiksi. Hän toimi koulutusaliupseerina eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 1. marraskuuta 1920 ja astui palvelukseen Maarianhaminan poliisilaitokselle, missä toimi poliisikonstaapelina 1. huhtikuuta 1921 – 1. marraskuuta 1925 välisen ajan. Armeijan palvelukseen hän astui uudelleen 1. marraskuuta 1925 ja hänet sijoitettiin Kaartin jääkäripataljoonaan, jossa hän toimi komppanianvääpelinä, muonitusaliupseerina ja rehuvaraston hoitajana. Hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1934 rykmentin lääkintäaliupseeriksi Kenttätykistörykmentti n:o 4:ään. Hän suoritti Valtion poliisikoulun vuonna 1923. Talvisotaan hän osallistui komppanianvääpelinä Raskas patteristo 1:ssä ja osallistui taisteluihin Summassa, Hatjalahdella, Pien-Perossa ja Suur-Perossa. Välirauhan aikana hän toimi aluksi samassa joukko-osastossa, kunnes myöhemmin hänet siirrettiin Raskas patteristo 4:een. Jatkosotaan hän osallistui komppanianvääpelinä Raskas patteristo 2:ssa vuoteen 1943 saakka, jolloin hänet siirrettiin Tykistön koulutuskeskus 3:een koulutusupseeriksi. Jatkosodassa hän osallistui taisteluihin Korpiselässä, Kokkarissa, Loimolassa, Koirinojalla, Pitkärannassa, Salmissa, Uuksalonpäässä, Lunkulansaaressa ja Mantsissa. sekä Äänilinnan valtauksessa ja Syvärin taistelussa. Sotien jälkeen oli hetken samoissa tehtävissä, kunnes hänet siirrettiin huoltoupseeriksi Kenttätykistö rykmentti 2:n 3. patteristoon. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta vuonna 1945 ja astui Ab Vasa Elektriska Oy:n palvelukseen laskuttajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1969 saakka. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 10. huhtikuuta 1918, Vääpeli 15. elokuuta 1918, Vänrikki 1942. Kunniamerkit: Nauha VR4 miekkojen kera.png Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera 1918 ja 1941, Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk., Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Nauha talvisodan muistomitali.png Talvisodan muistomitali, Suomen Valkoisen Ruusun 1.lk mitalin kunniamerkkinauha Suomen Valkoisen Ruusun 1. lk. mitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi, Keskuskauppakamarin ansiomerkki.

Henrik Edvard Rönngård[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(10. elokuuta 1896 Raippaluoto) oli suomalainen jääkäri ja merivartija. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan Henrik Rönngård ja Johanna Westerlund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1925 Elvi Augusta Kronqvistin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Raippaluotolainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n 2. komppaniaan 7. maaliskuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella ja Riianlahdella, josta hänet siirrettiin 11. helmikuuta 1917 Altonan työosastoon ja laskettiin elokuussa 1917 siviilitöihin. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja toiminut sen jälkeen maanviljelijänä Raippaluodossa. Vuodesta 1920 alkaen hän toimi tullivartijana ja vuodesta 1930 lähtien Merivartiolaitoksen merivartijana Pietarsaaressa. Merivartiolaitoksen poliisikurssin hän suoritti vuonna 1931. Talvi- ja jatkosodan aikana hän toimi koneenkäyttäjänä Pohjanlahden Merivartiopiirissä. Sotien jälkeen hän toimi koneenkäyttäjänä Pietarsaaren sähkölaitoksella. Kunniamerkit: Nauha talvisodan muistomitali.png Talvisodan muistomitali, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Johannes Herman Rönngård[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(13. huhtikuuta 1891 Raippaluoto6. marraskuuta 1956) oli suomalainen jääkäri ja valaja. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johan Henrik Rönngård ja Johanna Westerlund. Hänet vihittiin avioliittoon ensimmäisen kerran vuonna 1926 Aurora Sofia Lehtosen kanssa ja toisen kerran vuonna 1944 Elvi Sofia Westerin kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Raippaluotolainen maanviljelijä liittyi Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:ään 7. maaliskuuta 1916 ja sijoitettiin pataljoonan 3. komppaniaan. Hän poistui pataljoonasta 10. huhtikuuta 1916 ja joutui myöhemmin Altonan työosastoon, josta kesäkuussa 1917 laskettiin siviilitöihin. Suomeen hän palasi 29. marraskuuta 1918 ja toiminut sen jälkeen kirvesmiehenä ja maanviljelijänä Raippaluodossa ja valajana Wärtsilä-yhtymässä Vaasassa vuosina 1920–1956. Hänet on haudattu Vaasaan. Kunniamerkit: Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki, Nauha saksan maailmansodan kunniaristi.png Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi.

Albert Rönnholm[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(5. tammikuuta 1895 Mustasaari30. kesäkuuta 1972 Yhdysvallat) oli suomalainen jääkärivääpeli ja puuseppä. Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Johannes Rönnholm ja Ulrika Sofia Nylund. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1946 Ida Elina Oravan kanssa. Tämä kansakoulun käynyt Mustasaarelainen maanviljelijä liittyi vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavaan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 1. toukokuuta 1916, josta hänet siirrettiin 1. komppaniaan 22. elokuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella. Hän saapui Suomeen (Vaasaan) jääkäreiden pääjoukon mukana aliupseeriksi ylennettynä 25. helmikuuta 1918. Hänet komennettiin Suomen sisällissotaan koulutusaliupseeriksi ja joukkueenjohtajaksi 5. jääkärirykmentin 14. jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Hän osallistui sisällissodassa taisteluihin Karjalankannaksella. Sisällissodan jälkeen hän palveli edelleen 5. Jääkärirykmentissä, jonka nimi muuttui myöhemmin Kuopion jalkaväkirykmentti n:o 4:ksi. Hänet siirrettiin 5. syyskuuta 1918 Itämeren jalkaväkirykmentti n:o 1:een ja 1. toukokuuta 1919 Suomen valkoiseen kaartiin, missä toimi koulutusaliupseerina eri komppanioissa. Armeijasta hän erosi 18. lokakuuta 1919 ja astui pian uudelleen armeijan palvelukseen ja hänet sijoitettiin koulutusaliupseeriksi Kaartin jääkäripataljoonan 2. komppaniaan. Uudelleen hän erosi armeijasta 31. lokakuuta 1920 ja toimi sen jälkeen rakennustyömiehenä Vaasan seuduilla. Vuonna 1927 hän muutti Kanadaan ja edelleen Yhdysvaltoihin, missä hän toimi puuseppänä. Hänet on haudattu Waukeganiin, Illionoisiin Yhdysvaltoihin. Ylennykset: Aliupseeri 11. helmikuuta 1918, Varavääpeli 16. heinäkuuta 1918, Vääpeli 5. syyskuuta 1918. Kunniamerkit: Vapaudenmitali1lk.png Vapaudenmitali 1. lk; Nauha Vapaussodan muistomitali.png Vapaussodan muistomitali soljen kera, Jaakariristi slide0637 image002.png Jääkärimerkki.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • A. Wegelius: Suomen leijona ja Saksan kotka, WSOY Porvoo 1938.
  • Jernström, E. (toim.): Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy, 1933. Teoksella ei ole ISBN:a..
  • Onttonen, Markku (toim.): Jääkärikirja. Helsinki : Gummerus : Ajatus, 2002. ISBN 951-20-6232-1.
  • Lackman, Matti: Jääkärimuistelmia. Helsinki: Otava, 1994. ISBN 951-1-13498-1.
  • Lackman, Matti: Suomen vai Saksan puolesta? : jääkäreiden tuntematon historia. Helsinki: Otava, 2000. ISBN 951-1-16158-X.
  • Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
  • Lauerma, Matti: Kuninkaallinen Preussin Jääkäripataljoona 27 : vaiheet ja vaikutus. Porvoo, Helsinki: WSOY, 1966. Teoksella ei ole ISBN:a..
  • Jaakko Suomalainen, Johannes Sundvall, Emerik Olsoni, Arno Jaatinen toim. Suomen Jääkärit, elämä ja toiminta sanoin ja kuvin osa 1 ja 2, Osakeyhtiö sotakuvia Kuopio 1933
  • Aarne Sihvo: Kolmasti komennettuna, Gummerus Jyväskylä 1918
  • K. A. Wegelius, Aseveljet 1 ja 2, WSOY Porvoo 1924
  • Heikki Nurmio ja Leonard Grandell toim. Viipurin valloitus kenraalimajuri Wilkmanin armeijaryhmän toiminta. Kustannusosakeyhtiö Ahjo Helsinki 1919
  • Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja Genos 54(1983), s. 18–22 Koonnut ulkoasiainneuvos Åke Backström.
  • Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975, ISBN 951-99046-9-7
  • Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kokkola, 1995.
  • Toim. Ignatius, Theslöf, Palmén, Grotenfelt, Nordenstreng, Soikkeli: Suomen vapaussota I–VI, Otava Helsinki 1920–1925.
  • Pekkola, Auer: Kalterijääkärit I–III, Wsoy Porvoo 1930.
  • Toim. Kai Donner, Th. Svedlin ja Heikki Nurmio, Suomen vapaussota I–VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
  • Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
  • N. V. Hersalo, Suojeluskuntain historia I–III, Hata Oy Vaasa 1966.
  • Toim. L. Harvila, M. Alajoki, M. O. Rintanen ja M. Vanonen, Tykkimies 1960, Suomen kenttätykistön säätiön vuosikirja n:o 3, Kirjapaino Vaasa Oy, Vaasa 1960.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
  2. a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v w x y z aa ab ac ad ae af ag ah ai aj ak al am an ao ap aq Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
  3. Arkistojen kätköstä : Kainuun työväenliikkeen historiaa
  4. Wegelius I 1924, ss.27-29.