Erkki Raappana
| Erkki Johannes Raappana | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 2. kesäkuuta 1893 Oulujoki |
| Kuollut | 14. syyskuuta 1962 (69 vuotta) Joensuu |
| Ammatti | opiskelija |
| Jääkäri | |
| Liittymispäivämäärä | 13. tammikuuta 1916 |
| Komppania | 2. komppania |
| Taistelut jääkäriaikana |
Asemasota Misse-joella, Taistelut Riianlahden rannikkoasemissa, Aa-joen talvitaistelut |
| Korkein arvo jääkäriaikana |
Hilfsgruppenführer |
| Palasi Suomeen | 25. helmikuuta 1918 |
| Arvo Suomeen tultaessa |
luutnantti |
| Korkein sotilasarvo | kenraalimajuri |
Erkki Johannes Raappana (2. kesäkuuta 1893 Oulujoki – 14. syyskuuta 1962 Joensuu) oli suomalainen jääkärikenraalimajuri joka johti 14. divisioonan hyökkäystä Rukajärvelle vuonna 1941. Hänet tunnetaan myös nimellä Korpikenraali. Hän toi Suomelle myös viimeisen suuren torjuntavoiton Ilomantsissa vuoden 1944 elokuussa, jolloin hänen joukkonsa saarrostivat ja tuhosivat korpitaisteluissa kaksi puna-armeijan divisioonaa. Sotien jälkeen Raappana sai kuuden kuukauden tuomion avunannosta asekätkentään. Hän oli ainoa kenraalikuntaan kuulunut tuomittu. [1]
Perhe ja koulutus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Raappanan vanhemmat olivat asianajaja Juho Raappana ja Maria Lovisa Stenius.[2][3] Hänen isänsä Juho Raappana oli sanomalehti Kalevan perustaja ja lehden ensimmäinen päätoimittaja.[4] Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1920 Sylvia Margareta Ericssonin kanssa. Hän kävi kahdeksan luokkaa Oulun normaalilyseota ja sai päästötodistuksen samaisesta koulusta vuonna 1916.[2][3] Lisäksi hän kävi Kemin yhteiskoulua ja Oulun reaalilyseota, jossa reputti ylioppilaskirjoituksissa syksyllä 1915.[5] Hän jatkoi opintojaan yliopistossa vuonna 1919 ja liittyi Pohjois-Pohjalaiseen osakuntaan. Sotilasoppinsa hän sai Saksan sotakoulun B-kurssilla Libaussa vuonna 1917 ja Sotakorkeakoulun komentajakurssilla vuonna 1926.[2][3]
Jääkäri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Raappana osallistui Kuninkaallisen Preussin jääkäripataljoona 27:n riveissä Misse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin Venäjää vastaan.
Hilfsgruppenführeriksi lokakuussa 1916 ylennetty Raappana sai ratsujääkärikoulutuksen pataljoonan ratsuosastossa, joka sai nimekseen Abteilung Jäger zu Pferde Königlich Preußisches Jäger-Bataillon N:o 27.
Luutnantiksi ylennetty Raappana saapui Vaasaan 25. helmikuuta 1918. Karjalankannaksella Raappana taisteli saksalaiseversti Eduard Ausfeldin armeijaryhmässä huhtikuussa. Ryhmän tehtävä oli edetä Kivennavan kautta Viipurin ja Pietarin väliselle radalle ja räjäyttää Raivolan seudulla olevat rautatiesillat.
Raappana siirrettiin sisällissodan jälkeen Karjalan ratsujääkärirykmentin 2. eskadroonan päälliköksi. Huhtikuussa 1919 hänet määrättiin Keski-Suomen rykmentin 1. konekiväärikomppanian päälliköksi ja hänet ylennettiin kapteeniksi. Syksyllä hän siirtyi Hämeenlinnaan Suojeluskunnan päällystökoulun johtajaksi.
Raappana suoritti ylioppilastutkinnon ja merkittiin Helsingin yliopiston kirjoihin. Hän liittyi Pohjois-Pohjalaiseen Osakuntaan. Vuoden 1920 syyskuussa Raappana nimitettiin Joensuun suojeluskuntapiirin päälliköksi. Raappanan kanssa Joensuuhun muutti myös tuore rouva Sylvia Toini Hilma Margaretha (o.s. Ericsson). Vuonna 1921 heille syntyi poika Ermo Juhani ja vuonna 1925 tyttö Sylvia Marjatta.
Elokuussa 1921 Raappana nimitettiin Joensuun rajavartioston komentajaksi ja rajakomendantiksi. Hänet ylennettiin majuriksi 1925 ja Sotakorkeakoulun komentajakurssin jälkeen everstiluutnantiksi 1928.
Talvisota ja välirauha
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomessa käynnistettiin liikekannallepano ylimääräisten harjoitusten nimellä 7. – 11. lokakuuta 1939. Kohta talvisodan alkamisen jälkeen everstiksi ylennetty Raappana nimitettiin Pohjois-Karjalan ryhmän komentajaksi ja sai vastuun Lieksa–Kuhmo rintamaosan puolustuksesta. Raappana hankki upseereilleen omalla kustannuksellaan saksalaisen panssarikenraalin Erwin Rommelin teoksen Jalkaväki hyökkää.
30. marraskuuta 1939 Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen. Raappana veti heti kenttävartionsa taaemmaksi ja sijoitti kaksi pataljoonansa telttoihin korpeen. Puna-armeijan vahvennetun rykmentin ensimmäinen hyökkäys oli isku tyhjään. Raappana lähetti II pataljoonansa katkomaan vihollisen selustayhteyksiä. Viholliskomentaja pelästyi Raappanan koukkauksesta niin, että veti joukkonsa rajan taakse jo ennen vuodenvaihdetta. Venäläiset hyökkäysvaunut yllättivät Raappanan, tankit olivat ennennäkemättömiä taisteluaseita. Raappanan kehotuksesta partiopojat valmistivat bensiinillä ja tervalla täytettyjä polttopulloja. Näitä ruvettiin myöhemmin kutsumaan Molotovin cocktaileiksi, Josif Stalinin lähimmän apulaisen, Neuvostoliiton kansankomissaarien neuvoston puheenjohtajan Vjatšeslav Molotovin mukaan.
Tilanne Raappanan rintamaosan pohjoispuolella oli vakavampi. Neuvostoliiton 54. divisioona pääsi Kuhmon kohdalla pitkälle Suomen puolelle. Lieksan kohdalla kaikki neuvostojoukkojen hyökkäykset lyötiin takaisin rajan taakse. Kun tilanne rauhoittui, Raappana joutui lähettämään joukkojaan Suomussalmelle ja Kuhmoon.
Rauha solmittiin 12. maaliskuuta 1940. Välirauhan aikana Raappana toimi eversti Hjalmar Siilasvuon entisen 9. divisioonan ja myöhemmin Maaselän sotilasläänin komentajana. Talvisodan jälkeen perustettiin Kuhmon ja Lieksan alueelle 10. prikaati, jota käytettiin runkona vuoden 1941 kesäkuussa muodostettuun 14. divisioonaan, jonka komentajaksi Raappana määrättiin. 14. divisioona oli suoraan ylipäällikön alainen.
Jatkosodan alku: Rukajärven tie
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]3. heinäkuuta 1941 Raappana sai käskyn hyökätä. Repola vallattiin viiden päivän kuluttua. Seuraava tavoite oli Omelia, jonka Raappana valtasi 23. heinäkuuta päättyneissä mottitaisteluissa. Pääosa vastassa olevasta divisioonasta tuhottiin. Raappana nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi numero 3 3. elokuuta 1941 henkilökohtaisesta urhoollisuudesta ja tuloksellisista sotatoimista erittäin vaikeissa olosuhteissa. Raappanan divisioona eteni taistellen Ontrosenvaaran kautta Rukajärvelle ja Ontajoelle, jonne divisioona pääsi 13. syyskuuta. Raappana oli vain 70 kilometrin päässä Muurmannin radasta, kun eteneminen pysäytettiin ylipäällikön käskystä. Uudenvuodenaattona Raappana ylennettiin kenraalimajuriksi.
Asemasotavaihe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Päämaja teki usein tarkastusmatkoja joukko-osastoihin. Päämajassa puhuttiin usein Raappanasta, koska vierailu ns. Korpidivisioonassa sisälsi myös eränkäyntiä, metsästystä ja kalastusta. Divisioonassa vieraili säännöllisesti korkeita vieraita aina saksalaisia myöten. Vieraiden joukossa nähtiin marsalkan lisäksi kenraalit Viljo Tuompo, Aksel Airo, Ruben Lagus ja Saksan Wehrmachtin edustaja päämajassa, jalkaväenkenraali Waldemar Erfurth. Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin 75-vuotispäivänä divisioona lahjoitti Marskille metsästysmajan Repolan Lieksanjärvellä. Marski oli majalla useita päiviä Raappanan vieraana vuoden 1942 kesällä. Vuonna 1944 maja purettiin ja pystytettiin Lopen Punelianjärvelle.
Ilomantsin taistelut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomi saavutti jatkosodan viimeiset merkittävät voittonsa Ilomantsissa heinä-elokuun vaihteessa 1944. Puna-armeijan hyökkäykset Karjalankannaksella ja Aunuksessa olivat tuolloin jo rauhoittuneet. Mutta Ilomantsin suunnassa Neuvostoliiton 176. ja 289. divisioonat olivat edenneet huolestuttavan pitkälle. Hyökkäys uhkasi koko II armeijakunnan vasenta sivustaa.
Kenraalimajuri Raappana sai käskyn siirtyä Ilomantsiin ja perustaa Ryhmä Raappanan vihollisen lyömiseksi. Raappanalle alistettiin viivytystaistelua käyvät 21. jalkaväkiprikaati ja Rajavartiopataljoona 3 sekä täydennyksenä Karjalankannakselta siirretty Ratsuväkiprikaati (Rv.Pr). Lisäksi Raappana päätti käyttää osia omasta divisioonastaan everstiluutnantti Väinö Partisen johdolla. Raappana tunsi alueen kuin omat taskunsa ja antoi vihollisen 289. divisioonan edetä Kuolismaalta Ilomantsiin johtavaa tietä pitkin kapealle Konnukkajärven kannakselle, johon se pysäytettiin. Samanaikaisesti divisioonan selustayhteydet katkaistiin Luovejoella. Perässä tuleva 176. divisioona saarrettiin siten, että Partisen osasto P katkaisi venäläisten pakotien hyökkäämällä pohjoisesta.
Vihollinen lähetti motitettujen divisiooniensa avuksi merijalkaväkeä, mutta turhaan. 9. elokuuta mennessä ryhmä Raappana oli tuhonnut 289. divisioonan miltei kokonaan. 176. divisioonan osa onnistui murtautumaan itään. Merijalkaväen pataljoonat kärsivät huomattavia tappioita. Taistelulla oli suuri merkitys psykologisesti, olihan juuri jouduttu luovuttamaan Aunus ja Karjalankannas puna-armeijan painostuksen edessä. Raappanalle esitettiin näistä taisteluista Mannerheim-ristiä toisen kerran, mutta ylipäällikkö ei hyväksynyt tätä esitystä. Ei ole syytä väheksyä vihollista, sillä se murtautui moteista ulos – tosin jättäen raskaan kalustonsa sinne. Puna-armeija oli ottanut suomalaisilta oppia pitkän sodan kuluessa. Tosin miehistöhukkakin oli huomattava. Sodan jälkeen valvontakomissio painosti Suomen johtoa ja Raappana passitettiin eläkkeelle.
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
                  |
|
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Brantberg, Robert: Sotakenraalit. Jyväskylä: Gummerus 1998. ISBN 952-5170-04-7
- Jernström, E.: Jääkärit maailmansodassa. Helsinki: Sotateos Oy 1933.
- Puolustusministeriön sotahistoriallinen toimisto (toim.): Suomen jääkärien elämäkerrasto. Porvoo, Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Lukkari, Matti: Asekätkentä, s. 270. Otava, ISBN 951-1-08013-X., 1984.
- ↑ a b c Suomen jääkärien elämäkerrasto 1938
- ↑ a b c Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975
- ↑ Kalevan historia Kalevan verkkosivut. Kaleva Oy. Viitattu 8.8.2014. (suomeksi)
- ↑ Erkki Raappanan elämäkertatietoja Kansallisarkisto. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 8.8.2014. (suomeksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Anonyymi: Suomen jääkärien elämäkerrasto : I täydennysosa. Jääkäriliitto r.y, 1957.
- Robert Brantberg: Korpikenraali: Rukajärven komentajan ja erämiehen Erkki Raappanan elämäkerta. Revontuli, 2006. ISBN 952-5170-53-5
- E. J. Raappana: Rajan ja sodan kenraali. Tekijät Jukka Partanen, Juha Pohjonen ja Pasi Tuunainen, Otava 2007.
- Erkki Raappana - Kenraali ja erämies (Arkistoitu – Internet Archive). Arkistolaitoksen pysyvä verkkonäyttely Erkki ja Sylvia Raappanan perhearkistoon kuuluvista asiakirjoista.
| ||||||||||||||
