Pentti Iisalo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pentti Iisalo

Keijo Pentti Iisalo (8. tammikuuta 1920 Toijala30. lokakuuta 2008 Lahti)[1] oli Mannerheim-ristin ritari numero 16 ja samalla ensimmäinen vänrikki, joka nimitettiin ritariksi.

Pentti Iisalon vanhemmat olivat rautatievirkamies Jaakko Antero Iisalo ja Siiri Aino. Perheessä oli kuusi lasta, neljä poikaa ja kaksi tyttöä. Myös vuonna 1916 syntyneestä Taunosta tuli Mannerheim-ris­tin ritari. Tämän lisäksi ristiä ehdotettiin vuonna 1918 syntyneelle Aulikselle. Neljäs veli Viljo haavoittui vakavasti jatkosodassa. Isä Jaakko Antero Iisalo (1885 Toholampi1950 Sievi) oli vuonna 1906 ajan tapaan suomentanut Ingman-sukunimensä Iisaloksi.

Perheen äiti Siiri Aino Iisalo (o.s. Törnroos, 18921942) sairastui vuonna 1922 tuberkuloottiseen aivokalvontulehdukseen, jonka seurauksena hän kuoli 20 vuotta myöhemmin, 1942.

Vuonna 1927 perhe muutti Kuopioon, jossa Pentti Iisalo kävi koulunsa. Perheen lapset osallistuivat innokkaasti Karjala-seurojen ja Kuopion suojeluskunnan toimintaan.

Vuonna 1938 Iisalot muuttivat Tampereelle. A-luokan tykkimies Pentti jatkoi jalkamiehenä Tampereen suojeluskunnan koululaiskomppaniassa. Hän myös jatkoi opintojaan Tampereen lyseossa. Vuoden 1939 kesällä hän osallistui Karjalankannaksen linnoitustöihin.

Suojeluskuntakorpraali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan syttyessä Pentti Iisalo oli 19-vuotias suojeluskuntakorpraali. Hän toimi vartiopäällikkönä, tehtävänä oli vartioida Näsijärven lähellä suurta rautatiesiltaa. Tammikuussa hän kävi pari viikkoa aliupseerikoulua, joka kuitenkin keskeytettiin. Tämän jälkeen Iisalo vartioi Tampereen keskustan tehtaita.

Helmikuun puolivälissä Iisalo komennettiin matalatorjuntapesäkkeeseen Ratinaan. Se oli perustettu etelästä tulevia lentokonehyökkäyksiä torjumaan. Tamperetta pommitettiin 3.2. ja Iisalosta tuntui, että suurpommitus kohdistui juuri Ratinan torjuntapesäkkeeseen, lähimmät pommit putosivat noin kymmenen metrin päähän. Pojat selvisivät kuitenkin säikähdyksellä.

Maaliskuun alussa Länsi-Kannaksen puolustus oli murtumassa. Puolustukseen tarvittiin uusia joukkoja, etenkin Viipurinlahden ja Virolahden puolustukseen. Pentti Iisalo osallistui näihin taisteluihin vanhemman veljensä vänrikki Viljo Iisalon taistelulähettinä ja osallistui muun muassa taisteluun Kiuskerin majakkasaaresta.

Pentti Iisalo kävi aliupseerikoulun loppuun vuoden 1940 keväällä Vihdin pitäjässä, jonka jälkeen hänet komennettiin joukkueenjohtajaksi Lappeenrannan lähelle. Joukkue osallistui Salpalinjan rakentamiseen Saimaalta Suomenlahdelle. Ylioppilaslakkinsa Iisalo kävi hakemassa nokisessa asepuvussa.

Syksyllä Iisalo pääsi Reserviupseerikoulun kurssille 50 Niinisaloon. Hän oli 800 oppilaan kurssin kymmenenneksi paras. RUK:n jälkeen Iisalo palasi kokelaana entiseen prikaatiinsa Taipalsaarelle Lappeenrannan lähelle.

Joukkueenjohtaja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jatkosotaan vänrikki Iisalo lähti jääkärieversti Antti Kääriäisen komentaman Jalkaväkirykmentti 2:ssa. Iisalon joukkue lähti Lappeenrannasta kohti rintamaa heinäkuun 1. päivänä. Oman joukkueen Iisalo sai heinäkuun 23. päivänä edellisen joukkueenjohtajan, vänrikki Toimi Ravin, kaaduttua partiomatkalla.

Rykmentti alistettiin ennen Kannaksen yleishyökkäystä eversti Jussi Sihvon 10. divisioonalle. Divisioona taisteli vuoden 1941 kesällä kenraalimajuri Taavetti ”Pappa” Laatikaisen II armeijakunnassa Karjalankannaksella. Heinäkuun viimeisenä päivänä Laatikaisen armeijakunta lähti hyökkäykseen. Reservinä ollut Jalkaväkirykmentti 2 liittyi 10. divisioonan hyökkäykseen 7. elokuuta.

Varusmiespataljoona, johon Iisalon joukkue kuului, valtasi seuraavana päivänä Kirkkokankaan voimakkaasti varustetut asemat Hiitolan kirkonkylässä. Komppanian tappiot olivat vuorokauden aikana jatkosodan siihen mennessä suurimmat, kuusi kaatunutta ja 46 haavoittunutta.

Rykmentti eteni Laatokan rannalle asti ja saartoi vihollisen Hiitolan ja Sortavalan suunnan joukot, jotka evakuoitiin Laatokkaa myöten etelään. Raskaita tappioita Taivallahdessa Käkisalmen pohjoispuolella kärsinyt 10. divisioona siirrettiin länteen Räisälän valtaustaisteluihin.

Mannerheim-risti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaväkirykmentti 2:n I pataljoona, jota komensi kapteeni Veikko Väänänen, taisteli sunnuntaina 17.8. Tiurinkoskella Räisälästä Suvannon rannalle Kiviniemeen johtavan tien varrella. Tavoitteena oli saartaa vihollinen katkaisemalla ainoa vetäytymistie Vuoksen kapean sivuhaaran, Tiurin kapeikon, maastossa. Iisalo sai johtoonsa kärkijoukkueen, jonka tavoitteena oli räjäyttää Tiurin silta.

Konnitsajoella, noin 7 kilometriä ennen tavoitetta, joukkue joutui taisteluihin vihollispartioiden kanssa. Divisioona lähetti yöllä kärkijoukkueelle pioneeriryhmän Tiurinkosken sillan räjäyttämistä varten. Eteneminen jatkui aamuyöllä kello 2. Muutaman sadan metrin päässä Tiurinkosken sillasta Iisalon joukkue törmäsi viholliseen, jolla oli 45 millimetrin panssarintorjuntatykki. Iisalon joukkue valtasi tuliterän tykin ehjänä.

Rynnäkössä kaatui yksi suomalainen ja muutama vihollinen. Muut vastustajat pakenivat ja vetäytyvät vihollisajoneuvot ruuhkautuivat tielle. Iisalo oli saanut kahden viikon panssarintorjuntakoulutuksen. Upseerit tekivät työnjaon. Vänrikki Matti Rantasila huolehti vallatun taistelupesäkkeen hallussapidosta ja Iisalo ryhtyi tutustumaan tykkiin.

Vihollisen jalkaväki lähti hyökkäykseen raivatakseen tien auki. Iisalon joukkue torjui hyökkäyksen ja Iisalo sai tykin toimimaan. Hän onnistui aiheuttamaan kaaoksen maantiellä ja tuhosi myös vihollisen pst-tykin. Tulppa piti kunnes pataljoona saapui paikalle.

Kärkijoukkueen tappiot olivat kolme kaatunutta. Pataljoonasta kaatui yhdeksän ja haavoittui 27 miestä. Iisalo nimitettiin ansioistaan Mannerheim-ristin ritariksi 1.10.1941.

"Vänrikki Iisalo valtasi yksin vihollisen panssaritorjuntatykin, eversti Jussi Sihvo toteaa nimitysperusteluissa. "Iisalo käänsi tykin ja ryhtyi tutustumaan valtaamaansa aseeseen, jollaista hän ei aikaisemmin ollut käsitellyt... Näin vänrikki Iisalo sai reippaalla toiminnallaan viivytetyksi vihollista kunnes oman pataljoonan pääosat ehtivät paikalle."

Tiurin taistelujen jälkeen Iisalo osallistui Käkisalmen valtaukseen. Syksyllä hyökkäys jatkui Taipaleen ja Valkjärven kautta yli vanhan rajan Lempaalaan. Syksyllä Iisalo sairastui keuhkopussin tulehdukseen, jota hoidettiin Rauhan sotilassairaalassa talvella 1941–1942. Hänen kelpoisuusluokkansa laski B 2:een.

Vuoden 1942 kesäkuussa Iisalo palasi pataljoonaansa, joka oli siirretty Syvärille ja alistettu Jalkaväkirykmentti 2:n mukana eversti Ilmari Karhun 5. divisioonalle. Pataljoona oli Syvärin voimalaitoksen eteläpuolisissa sillanpääasemissa.

Ensimmäisen pataljoonan komentajana, kapteeni Tuomas Hyttinen, otti Iisalon lähettiupseerikseen. Kapteeni Hyttinen alkoi värvätä Iisaloa Kadettikouluun. Esteenä oli kuitenkin kelpoisuusluokka, kadettikouluun vaadittiin A-luokan kelpoisuus. Hyttinen määräsi lääkärin kirjoittamaan Iisalolle A-luokan paperit ja Iisalo pääsi vaikeuksitta Kadettikouluun Santahaminaan. Iisalon kadettijoukkueessa opiskeli muun muassa tuleva Puolustusvoimien komentaja Yrjö Keinonen.

Palvelu oli kuitenkin raskasta ja Iisalo keuhkopussintulehduksen jälkeen heikkokuntoinen. Hän joutui eroamaan Kadettikoulusta jo elokuun puolivälissä. Iisalo palasi rintamalle ja pääsi luutnantti Arvo Toivosen 3. komppanian varapäälliköksi. Asemasota sujui vartiopalvelun, koulutuksen ja vanginsieppausoperaatioiden parissa.

Haavoittuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-armeijan suurhyökkäys alkoi 9.6.1944 Karjalankannaksella. Syvärin voimalaitoksen sillanpääasemalta päätettiin vihollisen aikeiden selvittämiseksi tehdä väkivaltainen tiedustelu ja vanginsieppaus. Tehtävään määrättiin 3. komppania ja johtajaksi Iisalo. Yritykseen lähdettiin sunnuntaina 11.6. yön hiljaisuudessa. Mukana oli viisi upseeria ja noin 50 huolella valittua miestä.

Iisalo eteni keulassa ja miehet pääsivät vajaan 30 metrin päähän vihollisen pesäkkeestä, kun Iisalon takana räjähti putkimiina. Iisalo haavoittui jalkoihin. Tehtävää jatkoi luutnantti Mauno Vainio, joka myös astui polkumiinaan ja menetti toisen jalkateränsä. Samalla haavoittui myös tulenjohtoupseeri. Tehtävä oli epäonnistunut.

Iisalo kiidätettiin kenttäsairaalaan Syvärin luostarille ja myöhemmin Salmin ja Sortavalan sotasairaaloihin. Jaloista poistettiin sirpaleita useassa leikkauksessa. Sortavalan kenttäsairaalassa Iisalo tapasi tulevan vaimonsa, viipurilaisen sairaanhoitajan Hilkka Siikasen. Loka-marraskuun vaihteessa Iisalo siirrettiin Helsinkiin sotasairaalan poliklinikkahoitoon. Samalla hän ilmoittautui Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan.

Naimisiin Pentti ja Hilkka menivät Marian päivänä 24.3.1945. Pariskunnalle syntyi viisi lasta, Heikki Antero 1946, Liisa Annikki 1947, Pirkko Kaarina 1950, Timo Tapio 1955 ja Päivi Sisko 1958.

Vuonna 1947 Iisalo valmistui metsänhoitajaksi. Aluksi hän toimi Kuopion ja myöhemmin Lahden maanviljelysseuran asutustoimikunnan metsänhoitajana. Enso-Gutzeitin metsänhoitajaksi hän tuli vuonna 1952 ja toimi piirimetsänhoitajana ja aluejohtajana yhtiön Mikkelin metsäosastolla vuosina 1959–1979. Iisalo sai ylimetsänhoitajan arvonimen 12.6.2008.

Mannerheim-ristin ritarien säätiön valtuuskunnassa Iisalo toimi vuosina 1965–1987, jonka jälkeen hän on istunut säätiön hallituksessa. Iisalo ylennettiin kapteeniksi 4.6.1967, puolustusvoimien lippujuhlapäivänä. Iisalo on julkaissut kirjat Tiurin tieltä Syvärille – Ritarivänrikin sota ja Ritarivänrikit.

Vuoden 2004 maaliskuussa Pentti Iisalo laski jalkaväkikenraali Adolf Ehrnroothin arkulle Mannerheim-ristin ritarien seppeleen. Iisalo saapui itsenäisyyspäivän vastaanotolle ensimmäisenä vieraana vuosina 2001–2007.

Iisalon sisarukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myös Pentti Iisalon veljestä, lentueenjohtaja ja kapteeni Tauno Iisalosta, tehtiin Mannerheim-ristin ritari vuoden 1944 joulukuussa. Tauno kuului Lentorykmentti 4:n kaukotoimintalaivueeseen. Kannaksen torjuntataisteluissa vuoden 1944 kesällä Tauno Iisalo teki yhdeksän pommituslentoa neljän päivän aikana Äyräpään ja Vuosalmen sillanpääasemiin, joissa ankarat taistelut riehuivat. Tauno Iisalo menehtyi loppuun lennetyn sodanaikaisen pommikoneensa JK-273 maahansyöksyssä 18. kesäkuuta 1947 toisen moottorin sammuttua nousussa.

Karjalan armeijan komentaja Erik Heinrichs esitti myös vänrikki Aulis Iisalolle (1918–2007) Mannerheim-ristiä vuoden 1941 joulukuussa. Aulis oli tuolloin joukkueenjohtajana Karhumäen valtaustaisteluissa. Talvisodassa varusmiesalikersantti Aulis Iisalo soti Suomussalmen ja Raatteentien taisteluissa. Jatkosodassa hän taisteli joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä everstiluutnantti Kaarle Kustaa Karin Jalkaväkirykmentti 60:ssä. Kenraaliluutnantti Heinrichsin esitys ei kuitenkaan mennyt läpi.

Neljäskin veli Viljo Iisalo (1914–1983) taisteli luutnanttina viime sodissamme. Joukkueenjohtajana ja komppanian ainoana upseerina Viljo Iisalo haavoittui vakavasti vuonna 1942 hyökkäyksen aikana, kun räjähtävä luoti osui hänen vasempaan käsivarteensa.

Iisalon sisar Hilkka Lipponen (1915–2015) oli Suomen entisen pääministerin Paavo Lipposen äiti. Pentti Iisalo oli Paavo Lipposen kummi. Toinen sisar Aila Iisalo (1921–2015) toimi lottana talvi- ja jatkosodassa.

Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pentti Iisalo sai 28. lokakuuta 2008 sydänkohtauksen kesken osallistumisensa Suomiforum-keskustelutilaisuuteen kotikaupungissaan Lahdessa. Hänen sydämensä pysähtyi, mutta hänet saatiin elvytettyä. Iisalo kiidätettiin sairaalaan tehohoitoon, missä hän kuitenkin kuoli 30.10. Iisalo oli kuollessaan 88-vuotias. Hänen jälkeensä eloon jäi enää kolme Mannerheim-ristin ritaria.

Iisalo siunattiin Lahdessa 22. marraskuuta 2008. Hautaus tapahtui sotilaallisin kunnianosoituksin Levon hautausmaalle. Vainajan siunasi kenttäpiispa Hannu Niskanen. Puolustusvoimien ja valtion edustajina seppeleen laskivat puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala ja puolustusministeri Jyri Häkämies. Mannerheim-ristin ritareista hautajaisiin osallistui Tuomas Gerdt. Heikki Nykänen ja Onni Määttänen eivät olleet paikalla.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Calamnius-sukuseura ry Viitattu 18.12.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]