Osmo Laakso

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Osmo Laakso

Osmo Tapio Laakso (11. toukokuuta 1916 Hämeenlinna10. marraskuuta 2004 Hämeenlinna) oli Mannerheim-ristin ritari numero 61. Hän oli sotilasarvoltaan majuri ja koulutukseltaan varatuomari ja työskenteli vuosina 1976–1979 Hämeenlinnan raastuvanoikeuden pormestarina.[1]

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osmo Laakso kirjoitti vuonna 1935 ylioppilaaksi Hämeenlinnan lyseosta,[2] jonka oppilaista myös vänrikki Torsten Korkkinen ja luutnantti Esko Kausti saivat Mannerheim-ristin. Laakso oli liittynyt Hämeenlinnan suojeluskuntaan heti kun se oli iän puolesta mahdollista vuonna 1931.[3]

Sodan jälkeen Laakso toimi yhtyneiden Paperitehtaiden sosiaalipäällikkönä Simpeleellä. Tämän jälkeen hän jatkoi oikeustieteen opintojaan Helsingin yliopistossa. Hämeen lääninhallituksen esittelijänä ja tarkastajana hän toimi suoritettuaan ylemmän oikeustutkinnon. Tämän jälkeen oli vuorossa ura Hämeenlinnan raastuvanoikeudessa, jossa hän toimi kaupunginviskaalina, oikeusneuvosmiehenä ja vuosina 1976―1979 pormestarina.[4]

Varatuomari Osmo Laakso otti osaa myös kotikaupunkinsa yhteiskunnalliseen elämään toimien Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa vuosina 1954-1969. Kirkkovaltuuston jäsen hän oli vuosina 1952–1961. Lisäksi hän toimi 30 vuoden ajan säästöpankin hallintoelimissä. Näistä tärkein tehtävä oli Kanta-Hämeen Aluesäästöpankin hallituksen puheenjohtajuus.

Sota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodassa Laakso taisteli Kenttätykistörykmentti 8:ssa Karjalankannaksella Sakkolassa Suvannon rannalla.

Jatkosodassa hän toimi tulenjohtajana ja patterin päällikkönä Raskas Patteristo 24:ssä.

Luutnanttina Laakso osallistui heinäkuussa 1941 Palaslahden taisteluun tykistön tulenjohtajana. Jalkaväkikärjen mukana liikkuessaan hän havaitsi selustaan jääneet viholliset, ja muutaman lähimmän miehensä kanssa hän tuhosi havaitsemansa uhan. Tämä taistelu oli keskeinen peruste Mannerheim-ristin myöntämiselle.

Syvärillä lokakuussa 1941 Osmo Laakso kävi vihollisen puolella. Vierailunsa aikana hän muutaman miehensä avustuksella tuhosi suorasuuntaustykin.

Säntämän kannaksella elokuussa 1941 Laakso haavoittui ensimmäisen kerran. Hän sai päähänsä kaksi luotia, kun satapäinen vihollisjoukko väijyi hänen autoaan. Puoliaan hän piti lopussa vain pistooliinsa turvautuen, kunnes tulenjohtue ehti paikalle ja löysi Laakson tajuttomana. Taistelupaikalle jäi 80 vihollisen ruumista.

Keväällä 1942 Laakso kunnostautui etulinjassa Syvärillä, kun vihollinen teki Shemenskin lohkolla rajun läpimurtoyrityksen. Laakso ylennettiin kapteeniksi 1942.

Osana Syvärin suurhyökkäystä 1944 neuvostomerijalkaväki nousi maihin Vitelen ja Tuuloksen välillä juhannusaaton aamuna 23. kesäkuuta 1944 katkaisten suomalaisten maan- ja rautatien. Tykistökapteeni Laakso kokosi oma-aloitteisesti taistelukykyisen vastahyökkäysosaston, joka rohkeasti aloitti vastahyökkäyksen maihinnousun muodostamaa sillanpääasemaa vastaan. Tuolloin Laakso haavoittui toisen kerran kranaatin räjähdyksen repiessä hänen kehoaan. Laakso kuitenkin vielä jatkoi mm. Tuulosjoella vastahyökkäyksiä ja hänet määrättiin patteristonkomentajaksi.

Laakso sai ansioistaan sodan aikana myös Saksan Rautaristin ja reservissä hänet 1954 ylennettiin majuriksi.[3]

Varatuomari Laakso oli mm. kanta-Hämeen sotilaspoikien perinnekillan kunniajäsen.

Mannerheim-risti[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osmo Laakso oli ensimmäinen viidestä tykistön Mannerheim-ristin ritarista 19. toukokuuta 1942 ja järjestyksessä kaikkiaan 61. Mannerheim-ritari. Laakson ritariuden perusteet löytyvät Pajalahden taistelusta 19. heinäkuuta 1941.

Siviilissä Laakso lakimiehenä kirjoitti Mannerheim-ristin ritarien säätiön säännöt, jotka velvoittavat jatkamaan Ritarisäätiön toimintaa vielä viimeisenkin ritarin kuoltua. Säätiössä hän toimi valtuuskunnan jäsenenä vuodesta 1954 lähtien ja oli sen varapuheenjohtaja vuodesta 1988.

Muista ritareista ja yleisestä perinteestä poiketen Laakso saavutuksistaan vaatimattomana halusi tulla haudatuksi ilman sotilaallisia kunnianosoituksia.

Osmo Laakso on haudattu Hämeenlinnaan Ahveniston hautausmaalle.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brantberg, Robert: Sotasankarit. Jyväskylä: Revontuli 2000. ISBN 952-5170-11-X.
  • Hurmerinta–Viitanen: Suomen Puolesta: Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Jyväskylä: Ajatus kirjat 2004. ISBN 951-20-6224-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hurmerinta–Viitanen 2004: 198.
  2. Brantberg 2000: 100.
  3. a b Laakso, Osmo Tapio Mannerheim-ristinritarit.fi. Viitattu 9.7.2010.
  4. Brantberg 2000: 105.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Porvali, Seppo: Mannerheimristin ritarit