Ilmari Honkanen

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ilmari Honkanen

Ilmari Honkanen (25. joulukuuta 1909 Loimaa8. lokakuuta 1987 Naantali) oli kaukopartiomies ja Mannerheim-ristin ritari n:o 50. Sodan jälkeen Honkanen toimi Vakuutusyhtiö Sammossa, viimeiseksi apulaisjohtajana, josta tehtävästä jäi eläkkeelle vuonna 1969.[1]

Nuoruusvuodet: urheilua, opiskelua ja järjestötoimintaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmari Honkanen valmistui ylioppilaaksi vuonna 1930, Turun suomalaisesta yhteiskoulusta. Honkasen yliopisto-opintoihin sisältyi luonnontieteitä, mutta myöhemmin hän suoritti kauppakorkeakoulussa ekonomin tutkinnon vuonna 1935.

Urheilulajeista Honkasta kiinnostivat jääkiekko ja pesäpallo. Honkanen kuului sekä Suomen pesäpalloliiton että Suomen jääkiekkoliiton johtokuntiin.[2]

Hallintotehtävistä kaukopartioon[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan aikana Honkanen oli sotilasarvoltaan alikersantti ja palveli Helsingissä materiaalitoimiston päällikkönä, josta siirtyi jalkaväen koulutuskeskukseen.

Honkanen ei ollut asevelvollisena päässyt reserviupseerikouluun. Hän hakeutui vapaaehtoisena reserviupseerikoulun niin sanotulle sotakurssille numero 1. Tullessaan lomautetuksi toukokuussa 1940 hän oli sotilasarvoltaan vänrikki. Myös Päämajan tiedusteluosaston Kajaanin alatoimiston eli Osasto Marttinaan Honkanen meni vapaaehtoisena ja osallistui välirauhan aikana järjestettyyn sissikoulutukseen.[3]

Ritari[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ilmari Honkanen nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 27. helmikuuta 1942. Päätöksen perusteluissa kerrotaan muun muassa seuraavista partiomatkoista:

Viimeksi mainittu matka tuotti arvokkaan vangin, jonka kuulustelutietojen pohjalta voitiin suunnitella Petrovski Jamin huoltokeskuksen tuhoamisretki, jota Honkanen johti. Ritarinimityksen perusteluissa mainitaan tuolloin meneillään olleesta matkasta: "Tällä hetkellä Honkanen on 100-miehisen hävityspartion johtajana vihollisen selustassa."[4]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Honkanen kotiutettiin reservin kapteenina 12. marraskuuta 1944. Viimeiseksi jääneellä partiomatkallaan hän sairastui vakavasti ja hänet noudettiin Suomeen huoltolennolla.[5]

Tammikuussa 1945 Honkanen aloitti siviilityöt konttoripäällikkönä vakuutusyhtiö Sammossa Turussa..[6]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Irincheev Bair & Repnikov Pjotr: Kaukopartio-operaatio Petrovski Jam - legendaarinen sissi-isku vai sotarikos?. Helsinki, Jyväskylä: Minerva, 2013. ISBN 978-952-492-796-3. (suomeksi)
  • Tikkanen, Pentti H.: Marskin kaukopartioritarit : Kaukopartiopataljoonan eli Erillisen Pataljoona 4:n Mannerheim-ristin ritarit. Hämeenlinna: Karisto, 1995. ISBN 951-23-3482-8.

Saavutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pesäpallotuomarina:

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Honkanen, Ilmari (Eero Marttinen, toim.): Venäjällä on väljää: Marskin kaukopartioritarin sota hänen omien kirjeidensä valossa. WSOY: Helsinki, 2003. ISBN 951-0-28345-2.
  • Hurmerinta, Ilmari ja Viitanen, Jukka: Suomen puolesta, Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945, Gummerus: Jyväskylä 2004 ISBN 951-20-6224-0.
  • Marttinen, Eero & Tikkanen, Jorma: Olimme Päämajan kaukopartiomiehiä : osasto Marttinan miehet kertovat. Helsinki : WSOY, 2002. ISBN 951-0-27035-0.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Hurmerinta, Viitanen 2004: 88.
  2. Marttinen (toim.) 2003,9-14.
  3. Marttinen & Tikkanen 2002, 84-85.
  4. Marttinen & Tikkanen 2002, 85-87.
  5. Marttinen (toim.) 2003,143-144.
  6. Marttinen (toim.) 2003,194.
  7. Itä-Länsi-tuomari 1932-2017 Jouni Ojala. Viitattu 31.3.2018.